Merkitys
(englanniksi)- 1.of private nature
Esimerkkilauseet
Lisäksi on ilmeistä, että tämä kansan tekemä sopimus niiden ja niiden henkilöiden kanssa olisi yksityisluontoinen teko: mistä seuraa, ettei tämä sopimus voi olla laki eikä ylimmän valtiovallan teko eikä siis myöskään oikeudellisesti pätevä.
Jean-Jacques Rousseau, Yhteiskuntasopimuksesta eli Valtio-oikeuden johtavat aatteet
Mutta huolimatta kaikista näistä enemmän tai vähemmän yksityisluontoisista varjopuolista meidän suomalaisten kuitenkin on kiitollisin mielin tunnustettava, että se turva, minkä ruotsalaiset viranomaiset sittenkin soivat aktivisteillemme, ja se ymmärtämys ja ystävällisyys, jota ruotsalaiset yleensä heitä kohtaan osoittivat, oli itsenäisyyspyrkimyksillemme suuriarvoinen.
Ahtian aikaan ja vielä myöhemminkin karjalaa kuitenkin pidettiin Suomessa suomen kielen murteena pikemmin kuin omana kielenään, ja tämä julkaisutoiminta jäi yksityisluontoiseksi harrastukseksi.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | yksityisluontoinen |
| Genetiivi | yksityisluontoisen |
| Partitiivi | yksityisluontoista |
| Essiivi | yksityisluontoisena |
| Translatiivi | yksityisluontoiseksi |
| Inessiivi | yksityisluontoisessa |
| Elatiivi | yksityisluontoisesta |
| Illatiivi | yksityisluontoiseen |
| Adessiivi | yksityisluontoisella |
| Ablatiivi | yksityisluontoiselta |
| Allatiivi | yksityisluontoiselle |
| Abessiivi | yksityisluontoisetta |
Riimit
-uontoinen
Kaikki riimit