Uuden pirtin hyppijäiset

UUDEN PIRTIN HYPPIJÄISET

Yksinäytöksinen kansannäytelmä

Kirj.

GUSTAF VON NUMERS

Kuopiossa,
U. W. Telén & co,
1907.

O-Y. Kuopion Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

Sakki, rikas torppari, vanhapoika.
Franssi, edellisen sisarenpoika.
Esa, Sakin renki.
Tilta, sakin piika.
Lautamies.
Eräs pelimanni.
Eräs renki.

Nuorta talonpoikaiskansaa.

Sakin torpan pihamaa, Vanha pirtti oikealla. Äsken salvettu uusi pirtti
vasemmalla. Aita ja veräjä maantietä vastaan perällä. Takana maisema.
Vasemmalla ramppiin päin tarhan aituus veräjineen.

Lauantai-ilta keskikesällä.

Esa (Kiinnittää uuden pirtin lukkoa) (Laulaa:) Ei nyt enää, ei nyt
enä kesää marjat auta...

Tilta (Tulee vanhasta pirtistä kiulu kädessä. Menee tarhaan ja alkaa
siellä lypsää. Näyttää olevan pahalla hatulla. Esa vilkasee vähän
vinoon taaksensa ja jatkaa laulamistaan korkeammalla äänellä.)

Esa. "Minun kultani rakkaus on ruostunut, kuin rauta."

Tilta (tyrkkäsee lehmää). Seis' hiljaa siin' senki mööpeli.

    (Hetki äänettömyyttä.)

Esa (laulaa vielä kovemmasti kiusoittaakseen.)

    Voi sinun hitto ko harmittaa
    Ko kultani hallaa muita –
    Sydäntäni mun viileksii
    Ja pitkin lapaluita. –

Tilta (tiuskasee). Pir suus kii, ain su' täytyy ronist!

Esa (käänteleikse) Ohoh!

Tilta. Jaa-ah! eks ol minnuu enne nähny? Lait sää lukk paikallas vaa
– et se joskus reelaaki tulis! –

Esa. Vai niin – kuuluk se sull. – Niin! kyll mää ymmärä.

Tilta. Älä tee ittees viisaammaks, ko olet.

Esa. Nääks vaa! Kyll kai sää haurot niit kultamunniis taas. Onk
kaupat jo tehty klaariks tuall sisäll, kosk sää nii maffeeki jo olet?

Tilta. Ol vai! – sanon mää –

Esa. Sanoks sää? – Luuleks jo olevas ämmän täss taloss? – Oll vaa
mu pualestani, mutt em mää koskaa su trengikses ruppee.

Tilta (vähemmän kiivaasti.) Huamispäivän mää täält lähre vissii, jos
et sää lakkaa noist jutuistas. – – (Mielistelevästi.) Tulleek se
valmiiks tänäp ehtoosti – se pirtti!

Esa (On vaiti.)

Tilta. Kuulitko sää, mitä mää sanoi?

Esa (Nyrpeästi.) E! –

Tilta. Tuleek se valmiiks tänäp ehtoosti?

Esa. Mistäs mää se tiärä. –

Tilta. Eipä siit enää muut puutu, ko lukku. –

Esa. Vai nii – sitt sää se itt tiärät paremmi. –

Tilta. Kröötti!

Esa. Rahamorsei!

Tilta (Ärtyneenä). Kuuluuk se sull? (Sävyisämmin) Tieräks mis tänäp
ehtoosti hypätää? –

Esa. Lehtimäess. –

Tilta. Kuka siäll pellaa?

Esa. Eiks mahr Antti. –

Tilta. Tuleks sää?

Esa. Mää anna palttuu tanssin.

Tilta. Mutta mää mene – mää.

Esa. Taitaa olla parast, et menet, nii kavva – ko pääset.

Tilta (kiivastuen). Pääse!

Esa. Ni – sillai mää meinaa ett sää pia saat istuu penki pääs – tua
kanss (viittaa hyvin ylenkatseellisesti vanhaan pirttiin päin.)

Tilta. Jos et sää jo lakkaa – niin em mää enään koskaan katto su
päälläs.

Esa. Se o keveesti sanottu – ko et sää must ennää mittää pir
(sylkäsee). Hyi! ja tommose vanha äjjärahju kanss.

Tilta (pyyhkäsee esiliinalla silmiään). Kyll mää se tiärä ett sää
tahrot mu tehr lauluks koko pitäjäll, – mutt se o vale – vale sanon
mää – ja sull o järkee vähemmä pääsäs, ko kärväsell.

Esa (vähän tunteellisesti). Hm – häll on rahhaa ja mää ole vaa
semmone köyhä trenki. – Mutt kyll se kaikki tietää, ketä sä
meinaat. –

Tilta. Älä sa koskaa (nauraa) stää luul, ett mää sinnuu meinaisi –.

Esa. Nii, nii kyll mää se tiärä, ett se siks ny o muuttunu. – –

Tilta (kiekaillen.) No pan se ny sitt miälees. – Mutt sää olet
semmone jörri, joho ei mikkää kose. –

Esa (huokaa.) Kyll se vaa kossee – (lopettaa työnsä ja sulkee oven.)
Kas nii ny mä tykkää, ett se o valmis –

Tilta (nousee, käy Esan luokse ja kurkistaa hänen olkansa yli
tupaan.) Mutt se onki oikee korree pirtti. –

Esa (ärtyisästi.) Sää kai se parhai tiärät, mitä vaste hä se
rakentanu o.

Tilta. Mist mää se tiärä, paremmi ko sääkää.

Esa (ivallisesti.) Kai hä (osoittaa vanhaan pirttiin päin) se sull
sanonu o. –

Tilta. Kui hä stää mull sanos, paremmi ko sull kaa.

Esa. Eiks mahr!

Tilta (ärtyneenä.) Nii – eiks mahr!

Esa. Stää mä juur meinasi.

Tilta. Soh – lakkaa ny joh!

Esa (kurkistaa pirttiin.) Kyll tommone pirtti sentää olis hyvä
olemass!

Tilta. Mitä sää sill sitt tekisit?

Esa (panee käsivartensa hänen vyötäistensä ympäri.) Panisi su sänky'
lairall lapsii lullaamaa.

Tilta. Älä siin – senki rehju! Mutt mihe maailmasee hä tua pirtti
tarttee!

Esa. Mää luule, ett siit tullee semmone riaskameijeri, ko
lukkarill'ki o. –

Tilta. Jos hä vaa ruppee tääll jottai uutt toimee, ni jätäm mää häne
palvelukses – ei mutt tieräks, mitä mää luule – –

Esa (epäluuloisesti.) Nii, nii kyll mää se tiärä, ett hä se sull
sanono o, vaikk sää olet siin nii olevanas.

Tilta. Oleks vai – taikk mää flättää – (veitikkamaisesti.) Ei
tiäräks – kaupunkiherroille hä se o meinannu suveks, ett he sais siin
assuu.

Esa (kiivaasti.) Mutt' ei!

Tilta. Ai, mutt se olis hauskaa!

Esa. Mutt ei! sanon mää.

Tilta (kiusoittavasti.) Mutt nääks, ko tekkee nii kumminki.

Esa. Jos vaa joku kaupunkiherra tullee tänn – nii varokoo
silmäkulmiis.

Tilta (nauraa.) Eipäs vaa – siilo mää saisi käyttää tilaisuutt. –

Esa (synkkänä.) Kyll mää niitte kaupunkilaiste konstit tunne.

Tilta. Mää luulle, ett ne o flikkai kanss siäll hyvi hauskoi.

Esa. Em mää pir sust ennää vällii lainkaa, kosk sää tommoisii puhut
– kui mont friiarii sull oikee pittää oll'?

Tilta (kiekaillen.) Niin mont, ko mää vaa saa. – Ei se ol huonoa,
joll o jo esliina täynn ja viäll voi ottaa lissää, kene hä tahtoo.

Esa (huokaa.) Kyll mää se huomaa, ett se o sillail, ett sää olet tua
vanha tottunki raha tähre.

Tilta. Sitt sää voit tull friijaamaa leskee, ko hä o tullu rikkaaks.

Esa. Oh! ei tommone vanha pukki koskaa kuol. – Ei mutt lakkaa ny jo
puhumast tommosii – se tiäräks tekkee mull nii pahhaa.

Tilta (häijysti.) Hah-hah-hah, älä tee ittees nii vissiks asias pääll
– raha o rahhaa ja ihmise täytyy kattoo ettees nii kauva, ko o nuari.

Esa. Luuleks, ettem mää sitt on – nee löytäs.

Tilta. Mist sää se ottasit – köyhä sää olet, ninko kirko rotta ja
köyhäks myös jäät, joka et koskaa ämmääs voi ruokkii, mutt nääks mää
tahro oloni paremmaks – mää.

Esa. Niin – kyll mää se ny huomaa, ett sää koitat ettees kattoo –
mutt (sylkäsee vanhaan pirttiin päin) tommose paha, vanha, märäntynnee
äjjärahju kanss – hyi ilkeet – se o juur, ett ottaa vanha tontu raha
erest. –

Tilta (lyö häntä korvalle.) Kas nii, ny se o loppu tämä juttu –
sanon mää. –

Esa. Ai! – (hellästi.) San ni minull Tilta oikee tott, millai asiat
o tee välissänne – sill em mää tair tätä kavvempaa kärsii.

Tilta (nostaa kätensä.) Tahroks viäl. –

    (Joukko nuorta väkeä tulee maantiellä viikatteet ja
    eväskontit selässä. He pysähtyvät ulkopuolelle aitaa).

1:nen renki. Nääks noit, ko tappelee lavvantaiehtoosti.

1:nen tyttö. Menkää ny esti pappilaa, niin se kattoo sitt paremmi
ulloos ihmisill, ko kulkee maantiäll. –

2:nen renki. Kyll vähä Tilta vihhiill mennee torppari trenki kanss,
ko hä kyll vois saar vaikk tua rikkaa Sakinki. –

Tilta. Nii – se tähre mää – täss juur anna häll ympärs korvii, –
ko hä käy kyläst kyllää kreetuumass minust – senki roikale. –

2:nen renki. Eik se ol tott sitt?

Tilta (ynseästi.) Enks mahtas saar sinunki, jos vaa tahtosi.

2:nen renki. Nii, kyll mää se tiärä, ett kaikki flikat mu perässäni
karraa.

Kaikki tytöt. Muttei yksikää!

1:nen tyttö. Älä sää tee hänt ylpeemmäks, ko hä o. –

2:nen renki. Mull o flikkoi jo niin tarpeeks, ett em mää ennää pir
usseemmall vällii tänäp ehtoosti ja tuako viäl hakkaaki. – Mutt katto
sää ettees Esa, ettes viime jouru puhemiäheks täss taloss.

1:nen renki. Pir vaa vaari, Esa, ettei pukki pääs kaalimaahaa. –

    (Naurua.)

Tilta. Olkaa ny jo kaikki vai. – Jokoss isoll niitull kaikki heinä
jo tehty?

1:nen renki. Ei, kyll se viäl viikko kestää, mutt mee täyty tuli
kyllää, ett saamme tänäp ehtoosti hypät ja sitt huamen kirkkoo pappiiki
vähä kattomaa. – Ja sää Esa olet, näämä, saann klasitki valmiiks sitt
tuostaise.

Esa. Kyll se ny mu puolestani pitäs olemaa valmis.

2:nen renki. Ettekö te nytt tiär sannoo, mihe tarkotuksee hä tua
pirtti meinaa.

Esa. Emme tiär paremi, ko tekkää.

1:nen tyttö. Eiks hä stää ol teill sanonu sitt.

Esa. Ei, – hän meinaa kai, ett mitä se meill kuuluu.

2:nen tyttö. Hä o vissii hyvi ilkee – Jestapoo – mitä vanha äjjä ny
sitt tekkee uurell pirtill (nauraa.)

1:nen renki. Eks ymmärr, ett hä kai meinaa menn naimaa.

Tilta. Mää luule, ett sin tullee joku herra kaupungist suveks. –

Esa (kiivaasti.) Ei, mutt mää sano, ett siit tullee riaska-meijeri.

Tilta. Ei, kyll se o vaa kaupunki-herroi vaste. –

2:nen renki. Te olette näämä, yhtviisaat kumpiki – Mutt mää se tiärä
kaikkei paremi – hä ruppee siin myymää olut ja viinaa meill, ko me
tulemme isolt niitult. –

3:mas renki. Sitt sää Esa saat olla yht päät piäness.

1:nen renki. Ja Tilta o se ko myy.

Tilta. Äläs luul! – Meinaatteko hypät tänäp ehtoosti?

3:mas tyttö. Jos sää olet niin hyvvää pratsii vanha Saki kanss, ni
men sää Tilta kysymää, jos me saamme hypät tääll.

1:nen renki. Niin juur – uures pirtiss. –

Tilta. Kyll – orottakaa te stää vaa!

2:nen renki. Niin, me saamme hypät sitt ain häihii saakk. –

3:mas renki. Siks, ko Esa pääsee puhemiäheks! (nauraa.)

Tilta. Kyll vaa, – puhemiäheks hä vissi pääsee, sitt ko aika vaa
kerra tullee, – kaikkei valleittes palkaks. – Emmeko sais hypät teill
Majja?

1:nen tyttö. Kyll mää luule, ett saa –

2:nen renki. Eiks mahtas saar vähä kattoo sinn pirttii sisäll. –

    (Avaa veräjän ja käy kurkistamaan uuden piriin ovesta sisään.
    Koko seurue tulee jälestä ja portailla syntyy tungos.)

2:nen tyttö (kurkistaa rengin olkapään yli sisään.) Mutt mihe
merkillissee se mahtaa tota pirttii meinat?

3;mas tyttö (Tiltalle.) Em mää sunkaa viittis oll täss taloss,
tiätämätt mihe hä se tarttee – sää olet huano, Tilta, konnes sää siit
ol tietoo saanu. –

Tilta. Orottakaas vaa, ko hä tullee ulloos, ni teill tullee kiiru.

3:mas tyttö. Eik stää ny eres kattookaa sais. –

1:nen renki. Kyll se vissii o asuttavaks meinattu, kosk siin o
piisiki.

3:mas renki. Se pääll saat oll vissi –

    (Kaikki tunkeuvat kurkistaen toistensa olkapäitten yli.)

2:nen renki. Majja! mennääs sisäll hyppäämää!

1:nen tyttö. Em mää sunkaa uskall.

    (Renki raastaa hänet sisälle ja alkavat siellä tanssia
    – kaikki muut seuraavat jälessä. Laulaen ja nauraen
    tanssitaan tuvassa.)

Esa. Mutt kyll tee ottaa piru, jos äjjää tullee ulloos!

Sakki (tulee vanhasta pirtistä, seisoo hetken aikaa portailla
katsellen nuorten melua. Lyö vihdoin kovasti sauvallaan lattiaan.) Äh!
Pääsetteko ulloos siält. – – Mitä teette te siäll? kirotut penikat –
Jaa-ah – korjakkaa luunne vaa siält koht. –

    (Nuoriso rientää ulos veräjästä, jonka ukko sitte sulkee
    heidän jälkeensä.) (Esalle ja Tiltalle.)

Kuka teill o antanu luva vettää tänn koko kylä karjaa – häh? –

Esa. Ei se mee vikame ollu.

Tilta (tiuskasee.) Ei sunkaa se siit se pahemmaks tullu. –

Sakki. Oleks jo lypsäny?

Tilta (tiuskasee.) Ei lehmät ol viäl kotiikaa tullu – muutko yks.

    (Ottaa kiulun ja menee kiivaasti vanhaan pirttiin.)

Sakki (herittää sauvallaaan maantielle-päin.) Älkää vanrakko tänn. –
Te olette vissii tänä vuann taas unhottann, miss raja käy isoll
niitull, viime niititte mu osaltani kolm krinnii. –

1:nen renki. Ja tänä vuonn otimme kuus ja siähee viäl yhre, niin se
tekkee seittämä.

1:nen tyttö (ivallisesti.) Me piti vaa kysymää, jos me olisimme saanu
hypät tääll ehtoosti – uuress pirtiss.

Sakki. Häh! luuleks sää, ett se o tehty hyppyi vaste?

1:nen tyttö. Nii – me luulimme sillai!

2:nen tyttö (teeskennellen.) Iisakki o naima-ijäs viäl ja häll o
rahhaa.

Sakki. Mutt hä o ollu nii viisas, ettei ol antanu flikkai niit kynnii
itteltäs. –

3:mas tyttö. Mut ihmiset sannoo, ett te meinaatte viäll menn
naimaa. –

Sakki (nauraa.) Sannook ne! – No sillo saatte sitt hypät tääll ja
viinaa kanss, nii ett pirtti o väärippuali.

3:mas tyttö. Ouks tua häätupa – tua?

Sakki. Kuuluuk se sull. – Menkää ny jo vaa kottii puuroll, ett vanha
väkiki saa yölevo.

Rengit ja tytöt. Hyvästi – hyvästi – kyll me sitt tulemme, ko
käsketää. – – – Joko huamenn krykkypaali? – – – Laittakaa vaa
viinaa kottii nii paljo, ko mera jaksaa vettää, ett saaraa aika laill
juar – – – mutt jättäkää pieni märkä ristiäisiks kanss – hyvästi,
hyvästi (menevät nauraen.)

Esa (puoli-ääneen.) Ja maahaspanijaisiks jah. –

Sakki. Ja maahaspaniaisiks – nii. – Ah! älä luul, ett mää nii pia
kuale – – – onk sull ovi valmis joh – häh? – jassoo – men ny sitt
hakkaamaa hakoi. –

Esa (mutisee.) Parempi olis, ett ajattelisit hakko levittämist ettees
tiäll – ko se ett naimist.

Sakki. Pir suus kii. –

    (Menee vanhaan pirttiin.)

Esa. Kirottu äjjärahju – ny ne o yhres taas tuall sisäll ja valla se
tähre, ett häll o rahhaa – mu tekiss miäll polttaa tua uure pirti ja
kaikki krontmänttinäs (menee hakkaamaan hakoja.) Mitä ne ny taas mahtaa
siäll keskustell – (hiipii ikkunan alle.) Voi, voi, ko tämä o surkeet
– (tulee huokaillen takaisin.) Rahhaa – rahhaa – nii – nii – nii
– (hakkaa hakoja.)

Franssi (laulaa ja räyhää ulkopuolella.)

    "Jos on nätti neitonen, niin kyll on
    potra poikanen –
    Lal-la-la-lal-laaaa, lal-la-la-lal-laa."

        (Tulee jotenkin päihtyneenä. Hän on puettuna oikean
        talonpoikaiskeikarin tavoin, viinapullo taskussa.)

Moro!

Esa. Eiks mahr oll ehtoo nyh – – –

Franssi. Taitaa oll – sama se mull o – – Onk äjjä koton – häh?

Esa. Eiks mahr. –

Franssi (hiljaa.) Kummosell hatull hä ny o tänäp aamusti –
pualpäivästi – ehtoosti, taikk mikä se ny o.

Esa. Eiks mahr oll ilone – luulem mää. –

Franssi. Tahroks ryypy?

Esa. Eh. –

Franssi (ottaa pullon taskustaan, kurkistaa sitä.) Se perkele o valla
tyhjä (heittää pullon aidan yli.)

Esa. Älä heit pottuus rikki. –

Franssi. Mää luule, ett siin oli läpi pohjass (hiljaa) tiäräks, jos
äjjäll o jottai karvast koton?

Esa. O häll!

Franssi. Mist hä o saanu stää – – häh?

Esa. Oll eilä kaupunkiss. –

Franssi. Onk stää paljo?

Esa. Viis kannuu. –

Franssi (hypähtää.) Viis kannuu – kattos pirruu. –

Esa. Kryykkypaaliks se o tuatu tiärämmä. –

Franssi. Tilta kanss-ko hä meinaa?

Esa (huokaa.) Tilta kanss. –

Franssi. Mutt mee täytyy se estää –

Esa. Est sää vaa – mitä se mull kuuluu. –

Franssi (alentuvasti.) Ei, mutt tiäräks Esa, mee pittää oll pratsii
ja puhaltaa yhtee hiilee – sanoiks sää viis kannuu?

Esa. Miks nii sitt?

Franssi. No sitt mennee mult perintö helvettii – – ja kyll mää se
tiärä, mihe päi sää sihtaat. – –

Esa. Rautatietyähöö, ninko kaikki muukki – –

Franssi. Taikk tonn luhtii. – Kaks friskii poikaa me, yht vanhaa
äjjäraatoo vastaa – – annetaas häll selkää – – – sanoiks sää viis
kannuu?

Esa. Mitäs se auttas – se o kaikki loppu mee välisämme Tilta kanss
(huokaa) kaikki loppu. –

Franssi. Ann oll sitt vaa – kai hä pia kualee ja sitt mää ole poikaa
leske kanss – viis kannuu. –

Esa. Häh!

Franssi. Mull o kyll konstit vaiväe kanss. –

Esa. Koitas vaa vahrat hänt – sanon mää. –

Franssi. Tahroks tapell –?

Esa. Nii – koitas vaa vahrat hänt, sanon mää kert viäl – ni mää
näytä sull pia, mihe mää su nokkas käännä. –

Franssi. No – no – no – ollaa ny pruurii ja yht pratsii. – Mää
ole rikas ja sää olet köyhä – mutt se o sama se – sää otat Tilta ja
mää ota rahat ja mää ole isäntä ja sää olet trenki ja sitt me juaraa
yhress. – Kuuleks – luuleks ett äjjä antas mull ryypy, jos mää menisi
sisäll.

Esa. Ompa häll koko kekkuli. –

Franssi. Perhana – jos em mää olis jo nii paljo piäness. –

Tilta (tulee pirtistä.) Oleks sää taas juavuksiss – sää meinaat kai
taas tapella hyppypaikass, ninko sää pruukaat – kyll se o kanss stää,
ko se o, ett oll semmone korree poika, ko sää olet – ja pittää olemaa
tommone juappolallu.

Franssi. Sanoks sää "korree poika"! Hei Tilta! Ko mää tule tähhää
isännäks, ni sää tulet mull piikaks – sill – sill nääks mää meinaa
nair jonku isokylä rikkaa talotyttäre, enk huali mistää köyhäst
torppari hamehännäst. – –.

Tilta. Ei ol väärttikää. –

Franssi. Ninko em mää sitt sinnuu sais, kosk mää vaa tahro. –

Tilta. Älä nual, ennenko tipahtaa! Men sää enstiks tonn navetovinttii
nukkumaa ittes selväks ja tull sitt frijjaamaa minnuu, ni mää näytä
sull, mihe harakat pessiis tekkee. – Mää luule ett vanha Sakki su
pessee, ko hä su ny näkkee. –

Franssi. Kuuleks Esa – älä sää ruppee tua kanss kauppoihii, siit
tullee piru paha ämmä. –

Tilta. Niin tulleeki – siit saat oll vissii –

    (Menee tarhaveräjästä.)

Franssi. Kuuleks Esa – luuleks sää, ett mää saisi ryypy tuall sisäll
– jos mää korreesti ja kiltisti pyytäsi?

Esa. Su soppii koittaa. –

Franssi. Ja mää koita oll olevanas, ninko mää olisi selkee. – –

Esa. Sitt se o parast, ett sää vaa luuraat ove ravost ja kysyt, ett
pääset pakkoo aikanas.

Franssi. Jos mää olsi tiätäny, ett häll nii paljo viinaa o koton –
ni olsi äskö ottanu piänemmä ryypy – – Mutt tämä poika ei pelkää –
konnei hä vaa haistas mu henkeeni – –

    (Menee rohkeasti vanhoille portaille päin.)

Sakki (tulee juhlapuvussa korkea hattu päässä.) Ah! Franssi! mitä sää
täällä hyppäät – – mutt oli se sentää hyvä se, ett sää tulikki, sill
mää meinaa su lähettää. – –

Franssi (peräytyy taaksepäin käsi suun edessä, jottei joutuisi
liiaksi lähelle ukkoa – kompastuu viimein ja kaatuu maassa olevaa
haravaa vasten, jonka piikit ovat ylöspäin käännetyt.) Ai perhana!
(pitelee pahasti irvistäen takapuoltaan.)

Sakki (nauraa.) Hah-hah-hah-haa – pretkaileks sää taas ympärs
juavuksiss. – –

Franssi. Ai-ai-ai mist mää se tiäsi, ett tua saamari kamssu tuass
oli. –

Sakki. Kirottu juapporenttu.

Franssi (tekeytyy säälittäväksi ja on ontuvinaan.) Ai-ai – ko se
tekkee kippeet – ai-ai – antakaa mull ryyppy, eno – antakaa ny yks
piäni – ai-ai – mää luule, ett meni housuihii läpi – tonn takapuall
– ai-ai.

Sakki. Selkääs saat, muttes mittää muut. –

Franssi (mairittelevasti.) No, no, ko eno ny mennee naimaa, ni mennää
ny kattomaa stää viire kannu kekkulii. – –

Sakki. Häh – mist se ny jo olet keriinny haistamaa – – hah-hah-haa
– – mitäs sauosit, jos mää se ota framill jo tänäp ehtoosti?

Esa (ynseästi.) Jassoo!

Sakki. Häh! – mitä jassoot sää siäll hojet – lait ittes koht mettää
ja tua siält pari kantamust mejjui (nuoria koivuja.)

Esa- Mitä niill tehrää?

Sakki. Häh! Kysyks sää mitä niill tehrää – ko mää käske, ni sää
menet ja koht. –

Esa. Mihe ne tullee, jos mää saa luva kyssyy. –

Sakki. Se ei kuulu sull. – –

Esa. Ei sunkaa meill tiärämmä tänä vuonn kaht kerttaa mittomaaria
ol. – –

Franssi. Onk se ny sitt oikee tott, ett eno meinaa menn naimaa?

Sakki. Hi-hi-hi kuuluuk se sull kanss? – vai nii – orotappas –
menn sää ny kyllää ja käsk tänn nuaret hyppäämää ja saamaa yhre
kaffepunssi – ja pelmanni kanss – ja – ja – nii – lautamiähe
su kanss tarttee käskee, mull o, nääks, häne kanssas jottai
juttelemist. – –

Franssi (mahtavasti.) Mutt mää pane vastaa tee naimistanne.

Sakki. Sää – hah-hah-haa. – – Eks jo olekkaa menny Esa?

Esa. Mää tahro estiks tiätää, mihe niit mejjui tarvitaa. –

Sakki. Sää panet ne tonn uure pirti ympärille sanom mää, ja ko mää
ole sanonu, ni sää menet – ja koht. – –

Esa. No olkoo sitt uutt pirttii vaste, joka ny o valmis, mutt jos te
vaa laitatte tääll jottai muit hullutuksii, niin lährem mää täält koht
tiäheeni.

Sakki. Pir vaaris vaa Esa, hah-hah-haa.

    (Esa ottaa kirveen ja lähtee.)

Franssi. Eno nauraa, mutt mää ole vihane – ja pirä Esa kanss yht
puolt. –

Sakki. Senki penikat – pääseks sää siit pia kyllää käskemää. –

Franssi. No – mene kyll, ko mää vaa estiks saa yhre ryypy.

Sakki. Ei. –

Franssi. Lainakkaa mull yks markka sitt. – –

Sakki. Tiäh huuti!

Franssi. Viiskymment pennii eres – kyll mää se takasi maksa. –

Sakki. Olenko mää enne sull mittää pruukannu lainat – mitä?

Franssi. Ette koskaa. – –

Sakki. No – su pitäs se sitt tiätämää, men ny vaa toimees. –

Franssi. Mutt jos eno mennee naimaa, ni mää jää ilma – ja sitt jouru
hunninkoll, valla rentuks.

Sakki. Siihee sää jo olet tottunu. –

Franssi. Ja mää ko ole meinannu nair jonku rikkaa talotyttäre ja
ostaa tämä torpa taloks. –

Sakki. Juanu suuhuus, meinasit kai sannoo – roisto – marsi matkaas
kyllää koht. –

Franssi. Jos mää estiks saa ryypy, ni mää mene sitt.

Sakki. Eks kuul jo, mitä mää ole sanonu?

Franssi. Saanko sitt, ko tule takasi?

Sakki. Saat, jos et ole enempää juavuksiss tullessass, ko se, ko
menit. –

Franssi. Mää sano siäll kyläss sitt, ett mää tuli käskemää tee ja
Tilta pualest. –

Sakki. Nii mu ja Tilta pualest hi-hi-hi nii san vaa sillai. –

Franssi. Mutt – mutt – kyll se o sentää vähä häppeet. –

Sakki. Orot sää siks, ko mää kuale, ni voit nair leske hi-hi-hi.

Franssi (innostuneena.) Nii ja Esa me ajamme pois torpast – ja mää
ruppee teill trenkiks, eno.

Sakki. Kas nii, ny sää lähret, trenki retkall. –

Franssi (mennessään.) Mutt piäni ryyppy.

Sakki. Ei yhtää, korjaa ny luus ja pia. –

Franssi. Mutt tua korkee hatu tee pittää mull kumminki lainamaa, ett
mää näytä mukkeemmalt.

Sakki. No saat.

Franssi (panee hatun päähänsä.) Mutt se o sentää häppeet, ett täytyy
selkeen menn käskemää viarait pittoihii – mu täytyy kumminki pann tua
tyhjä potu plakkariini, ni se näyttää pulskeemmalt – (ottaa maasta
pullon ja pistää sen taskuunsa, jotta kurkku näkyy ja menee.)

Sakki. Hah-hah-hah-hah – (kävelee ja nauraa itsekseen.)

Tilta (tulee ja on pahalla päällä.)

Sakki. Kuuleks Tilta – mu flikkani – tull ny tänn istumaa mu
viäreeni. –

Tilta. Äh!

Sakki. Tull ny vaa – mää juttele su kanssas muutama sana. –

Tilta. Oletteko isäntä viinakekkulissa käyny – vai kui?

Sakki. Ei mutt mää meinaa se ottaa framill tänäp ehtoosti. –

Tilta. Minkä tähre sitt? (ivallisesti) kas vaa, kui hianoss
vaatteeski te olette tänäp ehtoosti. – –

Sakki. Nii – mää läheti Franssi kyllää käskemää tänn nuart väkkee
kaffepunssill ja vähä hyppäämää ehtoosti – ja Esa panim mää tuamaa
mejjui. –

Tilta. Soo – mitä vaste se ny sitt o olevanas?

Sakki. Kuuleks Tilta – mu flikkani. –

Tilta. Sem mää sano teill isäntä, ett ko ihmine tullee vanhaks, ni hä
tullee uure kerra lapseks. –

Sakki. Vanhaks sanoit sää – stää em mää yhtää häppee – mää ole
tehny taksvärkkini ninko miäs, ettei mu tartte joutun pitäjä niskoill,
sill mull o tavaraa ni paljo, ko mää itte tartte ja viäl vähä lissää,
jos nii vaaritaa.

Tilta. Se o kyll hyvä Fransill, ett häll piisaa muutamaks ajaks.

Sakki (kiivaasti.) Ftansill (hillitseikse) nii – nii ihmise pittää
asettammaa talos nii kavva, ko hä ellää – seisoo sanas. – Tull tänn
flikkani ja älä näyt nii vihaselt, sill tänäp ehtoosti mää meinaa vähä
hypätki su kanssas – hi-hi-hi. – Mull o nääks ollu paljo vaiväkkee
palveluksess. – –

Tilta. Nii – teit o ain valitettu pahaks.

Sakki. Siin taitaa kyll oll perrää. – Mutt ne ei oll ollu mull
palveluksess, ko vuare – mutt sä olet jo ollu kolmatt. –

Tilta. Ninko mää tykkäsi, ett se oli oikee synti ja häppee, ett tääll
kattoo kaikki nii pahasti ulloos, ko mää estiks tuli tänn – ja nykko
mää ole saanu tääll kaikki vähä reiraa, ni mää tykkää, ett se o
vaikeet, ett jättää stää toiste huolimattomai vaiväe kässii. Mutt kyll
mää mene tiäheeni, jos te vaa ruppeette jottai hullutuksii tääll toimee
panemaa. –

Sakki. Mää ole kyll nähny, ett sää olet stää mu sorttiini – se tähre
mää sust pirä – ja ole jo pitki vuatt sinnuu ajatellu – ja rakentanu
nääks tua uure pirti. – (Tilta pyrkii lähtemään.) Istu ny vaa alallas
– kyll me hyvi yhtee sovimme. – Nääks mää tule jo vankaks ja tartte
jonku, ko minnuu söötää, enk mää sunkaa tahro, ett mu tavarani, ko mää
valla tyhjäst ole kraapinu kokkoo, sillai juaraa yllöös – se tähre
sovitaa me vaa yhtee – ko nääks em mää tahro heittää tyätäni sikkai
ettee – istu ny alallas laps. – Nääks mull o 4,000 markkaa pankiss
kaupungiss ja torppa ja kaikki o mu omain viäl neljäkymment vuatt ja
piänist lapsist mää ain ole pitäny, vaikkei mull ol yhtää ollu – nii
ett. –

Tilta, (koettaa nykäistä kättänsä irti ja nauraa sydämmellisesti.) Ei
– lakakkaa siin ny hullui puhumast – mu täytyy oikee nauraa teit –
mutt em mää koskaa olis luullu, ett isännäll nii paljo rahhaa o
kaupunkiss.

Esa (tulee koivuja tuoden, katselee heitä hetken ja heittää
vihoissaan taakkansa maahan.) Jassoo se o ny sitt sillai! – – Häppee,
– häppee ny Tilta – raha perrää sää ain kovasti olet ollu – mutt se
o sentää surkeet, ett nähr sinnuu noi kurjan, ko mää ole sinust ain
sentää paljo pitäny. – Hävet sää saat minu ja koko kylä eress, ko sää
unhotat nuaruutes ja kaikki ja menettelet ittes kanss, ninko järjetön
luontokappale.

Tilta (nykäsee irti kätensä.) Suus kii!

Esa. Nii – kyll mää ny täst lähi jo vai ole, vaikk se viiltää ninko
puukoll mu sisälläni – mutt sem mää ny tiärä, ettei mittää surkeempaa
mull ikän voi tapahtuu.

Sakki. Hah-hah-haa pan ny vaa mejjut pystöö ja älä siin kiris, ninko
rasvaamato rattaa-akseli.

Esa. Pann itte mejjus pystöö vanha frijjari – kosk teiss o viäl
miäst, ett juast flikkai hännäss, ni voitte kyll viäl itte saar
hääkoristeetki pystöö. – – Mää en ennää ol su trenkiss. –

Sakki. Hi-hi-hi men sitt vaa nii pitkäll ko pippuri kassoo, mutt
palkkas mää pirätä. –

Esa. Pirät vaa – imimato – luuletteko ett mää meinaa tänn jäär
kahrekymmene marka tähre kattomaa tee surkeuttanne (menee kiivaasti
luhtiin.)

Sakki. Hi-hi-hi – men tiähees sitt (menee nauraen vanhaan pirttiin.)

Tilta. Ne o valla hassui molemmat – mitä täst ny mahtaa oikee tuli
perästäki (menee luhdin ovelle.) Esa, kuules.

Esa (luhdissa.) Men sää sinn, sisäll vaa – henttus kanss. –

Tilta. Mää mene mihe mää itte tahro ilmaa et minnuu tarttee käskee
sinn, taikk tänn. – Et sää men pois Esa. –

Esa. Luuleks ett mää meinaisi sitt jäär tänn ämmäi rakastajaks – älä
stää koskaa luul – pir sää nyt vaa, mitä olet saanu. –

Tilta (vihaisena.) Ei mutt ny näist hullutuksist pittää tulemaa loppu
– sen mää sano (menee vihaisena Sakin perästä pirttiin.)

Esa (kurkistaa ulos.) Nii siin hä puikatti sisäll häne peräsäs – ei
voinu kavvaa ol hentustas erinäs. (Antaa kirstunsa maantielle ja istuu
siihen miettimään.) Mutt ett se sentää piti noi käymää – se oli
häppeet se – (Hetki äänettömyyttä. Harmonikan ääni kuuluu.) Vai ni! –
siäll tullee häätroikka – joss mä istusi täss tryki aikaa kattomas
tota kurjuutt. –

Franssi (tulee kansan kanssa hyvin innoissaan.) Hei juu! pojat ja
flikat – ny stää juaraa. – (Esalle) Mitä sää siäll istut ja
vihottelet?

1:nen tyttö. Mikä sinnuu vaivaa Esa?

2:nen tyttö. Oleks sää Tiltan mistannu ny.

3:mas tyttö. Ompa niit toisii. – –

2:nen renki. Kyll niit o flikkoi liikenemmääki, ko hä vaa tahtoo
ottaa. – Mutt mihe sää ny meinaat arkkus kanss?

Esa. Ole pois ajettu. –

Franssi. Ot sää ryyppy, ninko mää, ni kaikki surut mennee tiähees,
älä viltti ol vihane.

1:nen renki. Ei mutt onks se ny oikee tott, ett he meinaa menn yhtee?

1:nen tyttö. Mahtaa se flikka oll oikee hassu. –

2:nen tyttö. Mää tykkää, ett ne molemmat o yht hullui. –

3:mas renki (nauraa.) Ei mutt kattokaas mejjuiki – mennääs pojat
panemaa ne pystöö. –

1:nen renki. Nuarell parill (asettavat nauraen ja pilkaten koivut
portaiden ympärille.)

Tilta (tulee pirtistä, tiuskaisten.) Mitä tääll teette, koko piha
täynn. –

2:nen renki (ivallisesti.) Tulimme onnee toivottammaa nuarell
morseimell. –

1:nen tyttö. Älä ny ol nii maffee, Tilta, vaikk saat ittelles rikkaa
äjjää. –

2:nen tyttö (pilkaten.) Sitt pittää kai mee toivottammaa lykkyy tyä
– arvelen mää. –

3:mas tyttö. Lykkyy tyä ny sitt, Tilta.

1:nen tyttö. Ett sää ny mahr vaa oll hassu, Tilta. –

Tilta (kiukkuisena.) Kaikki te olette tänäp ehtoosti viiripäisii ja
oikee riivatuit – korjakkaa luunne täält koht! –

1:nen renki. Ei mar – me olemme tänn oikee käsketty ja pelmanni ja
kaikki. –

Franssi. Hei pojat! hurrataas morsei. –

2:nen renki. Jaa, Tilta hurrataa.

    (He ottavat häntä kiinni ja heittävät ilmaan.)

Tilta (itkee ja tekee vastusta.) Antakaa mu oll – se o vale –
ettekö te kuul! – Ja lautamiäski, vanha äjjä, kehtaa oll yhress
troikass tekemäss ilkeyttäs köyhäll piikaparraall.

Sakki (tulee pirtistä.) Hi-hi-hih!

Tilta (Sakille.) Mää kraapi silmät teilt pois päästänne. – – –

Sakki. Hi-hi-hi – oleks vihane!

Lautamiesi. No Sakki, – mitä kaikkin pitkin päivin sää ny meinaat
vanhall ijälläs? – –

Sakki. Hi-hi. Nii – nii mutt tull sisäll Antti ottamaa estiks ryypy
– mää tahro jutell su kanssas pari sanaa (tarttuu lautamiehen
käsivarteen ja vie hänet sisälle.)

Tilta (huomaten Esan.) On seki sentää miäs, tuaki – ko tullee
frijjaamaa flikkaa, eik sitt ol järkee, ett oll häne puolestas –

    (Menee veräjälle ja hänen liikkeistään nähdään, että hän
    toreilee Esalle, joka vaan istuu pudistellen päätänsä.)

1:nen renki. Nyt sult meni torppa, Franssi. –

Franssi. Jos niill vaa o jottai piru kurei tuall sisäll, ni tahro mää
oll fölis – – (pyrkii menemään sisään.)

2:nen renki. Älkää antako menn. –

Franssi. Päästäkää!

Toiset. Antakaa hänen menn. –

Sakki (tulee ulos lautamiehen kanssa. Sakki kantaa viinakekkulia.)
Kas nii Tilta, pann ny kaffeepannu valkeell, sill ny me otamme ryypy ja
sitt piäne plörö – yli koko laaki – ja sitt ruvetaa hyppäämää – sill
tänäp ehtoosti piretää oikee lystii – hi-hi-hi. –

Lautamiesi (kantaa pöytää ja hänellä on taskut täynnä pikaria ja
kahvikuppeja.) Hi-hi-hi-hi.

Sakki. Tull tänn sää Kalle, ko ossaat kirjottaa – tiärämmä – (ottaa
povestaan erään paperin, jonka laskee pöydälle,) Tuass o sull pläkkii
ja pännä ja pan siähee nimes. –

Kalle. Mitä vastee se sitt tarvitaa?

Sakki. Ei se kuulu snll – su soppii ny vaa kyll vettää siähee nimes,
ko lautamiäs o kirjottanu estiks.

Kalle. No sama se, olkoo menneeks – tohkooko se nimi panna?

Sakki. Ni siähee juur. –

Kalle (istuu ja asettautuu suuresti puuhaten kirjoittamaan.)

Tilta. Älä vaa kirjot ittees pussii, miäs, sill mää meinna sannoo
paikall – ei. – –

Franssi. Ja mää pane vastaa. –

Kalle (kirjoittaa.) Kalle – Jussi – Vihtori – Erki – poika
Vähä-Pohjola – Trenki. – Nii, siin se ny o.

Sakki. Jahah – Lues ny sitt se Antti!

Lautamies. Ko mu sisareni poika Franssi Pekka Ruusune, joka o mu
ainoo periliseni, o ruvennu nii kovasti hultteimeks, ett hä vaa jua ja
rentustellee, nii ett se o oikee synti ja häppee – ja ko mää ny ole
tullu vanhaks ja täytyy toimittamaa mu taloni, – ninko sanas seisoo,
ni jätäm mää Pyhämiähist torpa pois Tilta Karoliina Aaprahami tyttärell
täyrellist syytninkii vastaa, joho kuuluu ruaka ja ylöspito
kualemapäivää saakk ja kunnialline hautaus – Uuss pirtti asuttavaks,
– kaks parrii ruajui – yks pannu kaffeet ehtoo puall, ett saa
sevottaa joukkoo – hevone, lammasnahkaset fällyt, reki ja ryijy
takapuall, kirkkoo joulun ja viis parrii sukkii parsimise kanss.
Jaakopäivän se (20) kakskymmenes päivänä heinäkuut (1891)
kahreksansattaa yhreksäkymment ja yks.

                      Jaakko Iisakki Jaakonpoika Etelämäki.

                                     Todistavat:

                      Antti Juho Länsimäki. Kalle Jussi Vihtori Erki
                            Lautamiäs.        poika Vähä-Pohjola.
                                                     Trenki.

    (Hetki äänettömyyttä.)

Tilta. Mitä mää sill ny sitt tee, ei antakaa tänn se paperi –
lautamiäs. –

Sakki (ottaa lautamieheltä paperin.) Hihi – ei orotappas siä – hee
kuuluu viäl yks asia, nääks, sill su pittää ottamaa ittelles semmottee
miähe, ett sää se tairat tyyrät – ja semmottee, ett mää hyväksyy. –

Tilta. Vai nii. – –

Franssi (tulee esiin ja koettaa tehdä kumarruksen.) Se ole vissii
mää, se, kosk siin paperiss seisoo minustkin kirjotettuu. –

Tilta (tarttuu hänen käsivarteensa ja survasee hänet syrjään.) Men
tiähees siit (menee Esan luo.) Kyll mää se tiärä, ett sää siin seisosit
ja vahtaisit koko päivä ja päästäsit onne pois pivostas – (tarttuu
hänen käsivarteensa ja raastaa hänet veräjästä pihaan, sekä survasee
häntä niskasta Sakkiin päin.) Tuass se o – –

Sakki. Hi-hi-hi – –

Lautamiesi. Hi-hi-hi ja ny me otamme ryypy, senki vanha kettu.

Sakki. Kaar klassei Tilta ja tarjoo sää Esa – nii, ett kaikki
saa. –

    (Kaikki tunkeuvat pöydän ympäri, paitse Franssi.)

Franssi (hetken mietittyään.) Niinno – sama se – annaks mull ryypy
Tilta – (katsoo pikaria.) Kyll se o hyvvää – mutt kyll se o mull
tyyristkii. – Maljas ny Esa – ja lykkyy tyä – (ryyppää hiukan.) Mutt
paha ämmä sait, sem mää sano – (juo pohjaan.) Hei juu pojat ja flikat
– ny piretää lystii – (pyyhkii kätensä päällyställä silmiään.) Ei –
lystii pittää ny pirettämmää, – ei ny aut itku, eik suuttumus – sill
se viä päi mäntyy – ja pittää Tilta ja Esa tulemaa tänn ja sirottamaa
yhtee – ottakaas kii pojat!

(Hän vie Tiltan ja Esan keskelle pihaa, sitoo heidät käsistä yhteen
kaulahuivilla ja asettaa reippaasti tanssiasentoon poikia ja tyttöjä
parittain näiden ympärille; laulavat.)

Säveleeksi soveltuu: "Vielä noita honkia humisee Suomen salomailla" ja
"Minun kultani kaunis on, sen suu kun auran kukka" tai joku muu
kansanlaulu.

        Laulu.

    Nuorra ollen riemuitaan
    Päivä ijän muuttaa
    Vanhenneina muistellaan
    Entist ihanuutta.

    Ken ei laula nuorena
    Eikä tanssi, soita
    Sill ei ole vanhana
    Sulomuisteloita.

    Nyt kun aik on verraton
    Pidot parahillaan
    Laulu siis ja tanssi on
    Ilo tämän illan.

    Tiltalle ja Esalle
    Nyt onnee toivotamme
    Kohta heidän häissänsä
    Me tanssiella saamme.

TUPAANTULIAISTANSSIT

1-näytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

GUSTAF VON NUMERS

Vapaasti ja mukaellen suomentanut

Eero Alpi

Porvoossa,
Werner Söderström Oy,
1923.

HENKILÖT:

VANHA-IISAKKI, varakas torppari, vanhapoika.
RIETI, hänen sisarenpoikansa.
ESA, renki.
TILTU, palvelustyttö.
LAUTAMIES.
PELIMANNI.
AHOLAN ANTTI,    |
KIVISTÖN KUSTU,  |  kylän nuorta väkeä.
KIMOLAN KAISA,   |
LEHTELÄN KATRI,  |
Muita kylän tyttöjä ja poikia.

NÄYTTÄMÖ.

Torpan pihamaa. Oikealla vanha, vähän ränsistynyt pirttirakennus.
Vasemmalla aivan uusi, vasta valmistunut, hieman pienempi tupanen.
Samalla puolella vähäinen aittarakennus sekä hieman ylempänä tarha
veräjineen. Myöskin perällä on veräjä, jonka taitse kulkee maantie.
Tarhan veräjän vieressä on hakokasa ja tukki, johon on lyöty kiinni
kirves. Oikean puoleisella alalla, perällä, penkki.

Oikea ja vasen yleisöstä katsoen.

On kesäinen iltapäivä.

ESA (laittelee kuntoon uuden tuvan ovilukkoa ja laulaa).

    Ja se oli yksi lauantai-ilta,
    kun tulla lupasit,
    ja se oli yksi lauantai-ilta,
    kun tulla lupasit,
    sua odotin niin kauan,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    että kello oli kymmenen.

  [Emil Kaupin tunnettu sävellys vanhan kansanlaulun mukaan.
  Mukailijan huom.]

TILTU (tulee ulos vanhasta pirtistä, kantaen maitokiulua. Menee
näyttämön yli karjapihaan päin, pysähtyy ja katselee tarhaan. Hän
näyttää olevan pahalla tuulella). Saisi pitää maitonsa utareissaan
– mokomakin potkuri – kun ei koskaan anna suosiolla lypsää! – Toisen
kerran jo tänään – senkin kehno – kaapaisi kumoon kiuluni –
maitoineen päivineen. – Vanha-Iisakki voisi antaa teurastaa pois koko
ruojan! –

ESA (katselee salavihkaa Tiltua ja laulaa kovemmin).

    Ja kun ilta jo oli niin myöhä,
    kun tulla lupasit,
    ja kun ilta jo oli niin myöhä,
    kun tulla lupasit,
    niin muistui mieleheni,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    että toista sinä rakastat.

TILTU (kimmastuu Esalle). Äläkä sinäkään siinä ulvo – niin ettei tässä
ihminen kuule edes omaa ääntään!

ESA (laulaa äskeistäkin kovemmin, tehdäkseen kiusaa).

    Ja kai sinä tyttö-kulta muistat,
    me kerran lemmittiin,
    ja kai sinä tyttö kulta muistat,
    me kerran lemmittiin,
    vaan toisen, rikkahamman,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    olet ottanut, hyljäten mun.

TILTU. Kuulitkos, senkin uuspeili! Älä kilju! – Tulisit mieluummin
pitelemään potkuri-Punikkia sarvista sillä aikaa, kun minä lypsän. En
minä sitä yksinäni hallitse. Ja olisi sinustakin joskus jotain
hyötyäkin!

ESA (kääntyy). Jaa että mitä?

TILTU (matkii). Että mitä – että mitä! Etkös enää ymmärrä selvää
puhetta?

ESA. Jaa että mitä puhetta?

TILTU. Syö sinä "jaa-ettäs"! Ei sinun kanssasi puhua parane! – Et
taida saada ikänäsi kuntoon sitä tuvan lukkoakaan! Parasta lienee
ajoissa hakea parempi seppä siihen työhön.

ESA. Jaa että – liikuttaako tää sitten sinua? – (Naurahtaa). – No
he – taitaa kuin taitaakin liikuttaa!

TILTU. Älä luule itseäsi viisaammaksi kuin olet!

ESA. Silmät ne on päässä itse kullakin – ja niillä näkee – oikein
selvästi näkeekin toisinaan – hm – vähän yhtä ja toista – vaikka ei
niin peräti viisas olisikaan!

TILTU. Älä vätystä – vaivainen!

ESA. Niin – vaivainen renkiretkuhan tässä vain ollaan – tosi se on –
on kyllä. – Mutta entä joko sinä luulet olevasi tämän torpan emäntä –
etkä piikapahainen, kuten tähän saakka? – No, ole mikä olet – vaikka
emäntäkin – mutta sinun renkiäsi ei tästä pojasta tule – tiedä se!

TILTU (heltyy). Joko sinä nyt taas – tuota samaa? – Minä lähden
täältä varmasti pois jo huomispäivänä, ellet sinä lakkaa tuosta
ainaisesta kiusanteostasi! – (Sopuisasti). – Saatko sinä sen uuden
tuvan kuntoon illaksi?

ESA (ei vastaa).

TILTU. Etkö kuullut, mitä kysyin?

ESA (ärtyisesti). En.

TILTU. Tuleeko tuvasta valmista illaksi?

ESA. Mistä minä sen tiedän?

TILTU. Lukkoahan se enää on vailla –?

ESA. No – itsehän tuon parhaiten tietänet!

TILTU. Pölkkypää!

ESA. Rahaheila!

TILTU (suuttuen). Mitä se sinua liikuttaa? – (Sovinnollisesti).
Tiedätkö, missä tänä iltana tanssitaan?

ESA. Leppänummella – tiemmä.

TILTU. Tuleeko sinne oikein pelimannikin?

ESA. Ansua ovat pyydelleet –.

TILTU. Tuletko sinä sinne?

ESA. Palttua minä annan – kaikille tansseille!

TILTU. Mutta minäpäs menen –!

ESA. Parasta onkin – niin kauan kuin vielä pääset.

TILTU (kimmastuu). Pääsen!!

ESA. Niin – tarkoitan että – kohta saat istua kököttää tuolla –
(viittaa kädellään vanhaan pirttiin päin). – vanhassa pirtissä
peräpenkillä – äijä-hyväkkääsi kanssa!

TILTU. Jollet heti paikalla lakkaa tuosta, niin – en ikänä katsokaan
sinuun päin!

ESA. Mitäs tuosta nyt enää katsoisikaan – aika päiviähän sinä jo minut
olet silmistäsi heittänyt! – (Sylkäisee). – Ja hyi pentele! Mokoman
rutivanhan äijä-kääkän tähden!

TILTU (pyyhkii silmiään esiliinallaan). Kyllä minä sen hyvin tiedän,
mitä sinä olet laulanut minusta koko pitäjälle! – Mutta se on valhe –
valhe se on! Ei sinullakaan sitten ole päässäsi järjen rahtuakaan!

ESA (vähän pakoitetusti). Niin – äijällä on rahoja, on oikein
kasakaupalla – ja minä olen vain renki, jolla ei ole yhtään mitään. –
Kaikkihan sen tietävät, mitä sinä havittelet!

TILTU (nauraa). No, kerrankin osasit oikeaan! – Mitä minä sinusta
välittäisin – tuollaisesta, jolla ei ole muuta kuin omat köykäiset
kinttunsa!

ESA. Minä vain tarkoitan että – se on nyt äkkiä kääntynyt niinpäin!

TILTU (teeskennellen). Niin – no, pidä sitten hyvänäsi! – Mutta olet
sinä sentään aika mökömatti, jolla on ymmärrys kuin talli-pässillä!

ESA (huokaa). Puskeepa se sekin! – (Lopettaa työnsä ja lukitsee oven).
No niin – nyt se on valmis – ainakin minun meininkini mukaan.

TILTU (nousee tuvan seinustalla olevalle kivelle, pitää toisella
kädellään kiinni Esan olkapäästä ja tirkistää akkunasta tuvan sisään).
Aijai, kuinka kaunis kamari –!

ESA (kiusoittavasti). Kai sinä tiedät, mitä varten se on laitettu?

TILTU. Mistä minä sen tietäisin paremmin kuin sinäkään!

ESA (osoittaa vanhaan pirttiin päin). No, tottakai äijä on sen sanonut
– ainakin sinulle!

TILTU. Ja mitä varten paremmin minulle kuin sinulle?

ESA. Eiköhän sentään!

TILTU (kiusaantuneena). Niin niin niin – eiköhän sentään!

ESA. Minä vain ajattelin –

TILTU. Ole nyt jo ihmisiksi!

ESA (tirkistää hänkin sisään – tupaan). Jaa'a, mukavaa se olisi, kun
saisi itselleen tuollaisen.

TILTU. Mitäs sinä sillä tekisit?

ESA (pusertaa äkkiä Tiltua vyötäisistä). Istuisin siellä sängyn
laidalla ja lullaisin lasta!

TILTU (rimpuilee). Mitä siinä nyt – so so – älä – annatkos minun
olla! – Mutta mitä maailmassa Vanha-Iisakki tällä uudella tuvalla
oikeastaan tekee?

ESA. Kyllä minä tuon tiedänkin, jos sikseen tulee. Hän laittaa sinne
samanlaisen maitomeijerin kuin lukkarillakin on.

TILTU. Älä nyt! Oikein tottako? Jos Vanha-Iisakki – isäntä – alkaa
konstailla semmoisilla uudenaikaisilla hökötyksillä, niin minä lähden
pois palveluksesta! – Ei, mutta tiedätkös, mitä minä luulen?

ESA (epäillen). Niin – arvasinhan, että kyllä hän sen on sinulle
sanonut, vaikka sinä vain siinä suotta koreilet –!

TILTU. Pistä nyt jo se kielesi salpaan – taikka minä annan sinua
korville! – (Veitikkamaisesti). – Kuule, minä arvelen, että hän ottaa
siihen kesäksi asumaan jonkun kaupunginherran.

ESA (kiivaasti). Ei – jukoliste!

TILTU. Juu juu – ja sekös vasta olisi lystiä!

ESA. Ei – helkkari soikoon!

TILTU (kiusoittelee). Kyllä minä luulen, että niin hän aikoo.

ESA. Tulkoonpa vaan tänne yksikin kaupunginherra, niin minä näytän
hänelle, mistä aineesta minun nyrkkini on tehty!

TILTU (naureskelee). Ja sitten minä saisin häntä palvella!

ESA (synkkänä). Kyllä minä tunnen niiden kaupunkilaisten konstit!

TILTU. Tyttöjä ne ainakin osaavat lystittää!

ESA. Niin, heilan tarpeessa sinä oletkin!

TILTU (keimaillen). Oho, minulla on monta! Ja senkös tytön kelpaa,
jolla on kosijoita kymmenen joka sormelle – kuten minulla – saa ottaa
kenet haluttaa!

ESA (huoahtaa). Niin, nähtyhän se jo on – että – että – sinä otat
sen ikälopun ruojan hänen rahojensa takia.

TILTU. No, sittenhän voit äijän kuoleman jälkeen tulla kosimaan rikasta
leskeä. – (Nauraa). – Kuule, Esa, eikös passaakin niin?

ESA. Tuollainen vanha tervaskanto ei kuole koskaan, lempo soi! – –
Mutta oikein vakavasti, Tiltu, – lopeta nyt jo tuo leikkisi! – Piru
vieköön – se ihan repii minun sisuksiani!

TILTU (häijysti). Ha, ha, ha! Älä ole niin varma itsestäsi! Raha on
aina rahaa, ja täytyy pitää varansa, niin kauan kuin on nuori.

ESA. Voinen sitä kai minäkin saada kiinni onnen hännästä!

TILTU (halveksien). Sinä! Ja mistä? Sinä olet köyhä köntys ja
sellaisena pysyt – et sinä pysty elättämään vaimoa. Ja minä vaadinkin
itselleni hyvät olot.

ESA. Niin, niitä sinä juuri havitteletkin, etkä mitään muuta.
Ja menet tuollaiselle puolimädänneelle – vanhalle – pirulliselle
äijä-rääpäleelle. – (Sylkäisee vanhaan pirttiin päin). – Hyi hitto!
Juokset kuin noiduttu rahan perässä!

TILTU (läimähyttää häntä korvalle). Ja nyt suu tukkoon, savileuka,
sanon minä!

ESA (tuskissaan). Tiltu, sano nyt kerran minulle suoraan, kuinka teidän
kahden asiat oikeastaan ovat! Sillä minä en enää kestä tätä kauemmin.

TILTU (kohottaa kättään). Tahdotko vielä toisellekin korvalle?

    (Joukko nuorta väkeä tulee maantietä pitkin viikatteineen,
    haravoineen ja eväskontteineen. Pysähtyvät veräjällä).

AHOLAN ANTTI. Hei, katsokaa! Nuo aloittavat lauantai-illan ilot
tappelulla!

    (Naurua)

KIMOLAN KAISA. Antakaa papin ensin liittää itsenne yhteen, niin
ymmärtää tuollaista touhua sitten paremmin näin sivultapäinkin
katsellen!

KIVISTÖN KUSTU. Älkää luulkokaan, että Tiltu ottaisi tavallista
renki-lorvia – hän kelpaa itse torpan isännällekin – upporikkaalle
Vanhalle-Iisakille!

TILTU. Juuri sitä varten minä tässä Esaa kuritan, kun hän on mennyt
kylälle valehtelemaan minusta sellaisia juoruja – joita tekin,
hyväkkäät, siinä nyt olette tietävinänne. – Kyllä sinä, Esa, senkin
aisakello, olet todellakin saanut kauniita juttuja aikaan!

KIVISTÖN KUSTU. Eikö se sitten muka olisikaan totta?

TILTU. Saisin minä sinutkin, jos vain ilkenisin yrittää.

KIVISTÖN KUSTU. He, tiedänhän minä, että kaikki tytöt minun perässäni
juoksevat.

TYTÖT. Älä mahtaile – – –!

KIMOLAN KAISA. Vai tuommoisen perässä! Jopa nyt jotakin!

KIVISTÖN KUSTU. Minulla on jo tarpeeksi letukoita ennestään, niin etten
niitä enää tarvitse lisää tänä iltana. Kaikkein vähimmän sellaista,
joka tuppaa tappelemaan.

    (Naurua).

Mutta kuulehan Esa! Pidä varasi, ettei sinua lopuksi lähetetä täältä
kuljettamaan hääkutsuja kylälle!

AHOLAN ANTTI. Mutta katso, ettei vaan ukko ennen lähtöäsi pistä
eväitäsi parempiin suihin, ennenkuin ehdit kotiin äidin luo!

TILTU. Olkaa nyt jo vaiti jok'ikinen! – Joko saitte ison-niityn
korjatuksi?

AHOLAN ANTTI. Vielä sitä kestää viikon verran, mutta me lähdimme vähän
käymään kylällä, pistääksemme pikkuisen tanssiksi ja nähdäksemme
vilaukselta pastorin parran. – Esa on ehtinyt saada akkunat kiinni
sitten torstain – näemmä.

ESA. Sain kuin sainkin. Kyllä se nyt on valmis koko tupa.

KIVISTÖN KUSTU. Mutta ettekö todellakaan tiedä, mitä lempoa varten äijä
tuon tuvan oikeastaan rakennutti?

ESA. Emme me tiedä – enempää kuin tekään.

KIMOLAN KAISA. Eikö hän ole teille edes mitään vihjaissutkaan?

ESA. Ei sanallakaan. Arvelee kai, ettei se meihin kuulu.

KIMOLAN KAISA. Vanha-Iisakki lienee varmaan vähän höpsähtänyt viime
aikoina! Mitä maailman päivänä haudan partaalla oleva äijä-nuhju tekee
ihka uudella tuvalla – kun on vielä vanhakin kunnollinen olemassa?

    (Naurua).

AHOLAN ANTTI. Naida hän vielä aikoo – uskokaa pois!

    (Naurua).

TILTU. Mene sinä naimisinesi –! Minä luulen, että hän vuokraa sen
kesänajaksi jollekin kaupunginherralle.

ESA (kiivaasti). Ei – maitomeijeri siihen tulee – niin minä olen
kuullut.

TILTU (jälleen kiusoitellen). Ei maar – varmasti sinne muuttaa kesäksi
joku hieno kaupunginherra!

KIVISTÖN KUSTI. Kuulutte olevan yhtä viisaita molemmat! – Mutta
minäpäs sen tiedänkin parhaiten! Ukko rupeaa siinä myymään viinaa ja
sahtikaljaa, joten meidänkin sopii tästä lähtien poiketa sinne saamaan
virkistystä työstä palatessamme.

AHOLAN ANTTI. Silloin Esakin saa hoippeloida pikku hiprakassa
jok'ikinen päivä.

KIMOLAN KAISA. Sitten varmaan tekee äijä Tiltusta tiskimamsellin, joka
mittaa ja myy.

    (Naurua).

TILTU. Ei taitaisi olla hullumpi sekään virka! – Tanssitaanko tänä
iltana?

AHOLAN ANTTI. Menehän sinä, Tiltu, joka olet niin hyvää pataa
Vanhan-Iisakin kanssa, kysäisemään häneltä, emmekö saisi tanssia täällä
tänä iltana!

    (Naurua).

KIVISTÖN KUSTU. Niin todellakin – tuolla uudessa tuvassa!

TILTU. Entä mitä tässä vielä! Sitä saatte varrota!

AHOLAN ANTTI. Me menisimme rytkypolkkaa aina hääpäivään saakka!

KIMOLAN KAISA. Kun Esa lähtee vieraita kutsumaan!

TILTU. Lähteköön vaan Esa kutsureissulle, sitten kun asia on valmis –
kaikkien valheittensa perästä. – Emmekö saisi tanssia teillä, Kaisa?

KIMOLAN KAISA. Tuskin

AHOLAN ANTTI. Uskaltaisikohan tulla veräjästä pihamaan puolelle?

    (Aukaisee veräjän, menee uuden tuvan seinustalle ja kurkistaa
    akkunasta sisään. Koko joukko seuraa hänen perässään, tungeksii
    hänen takanaan ja koettaa kurkistella sisään).

KIMOLAN KAISA. Mutta mitä ihmettä varten se Vanha-Iisakki oikeastaan on
tämän uuden tuvan laittanut?

LEHTELÄN KATRI (Tiltulle). Kyllä minä vaan sinuna, Tiltu, olisin
ottanut ukolta selvän, mitä hän tällä uudella tuvalla aikoo tehdä. Olet
sinä aika huono utelemaan!

TILTU. Odottakaa, kun isäntä tulee ulos, niin saatte kiireesti jalat
allenne!

LEHTELÄN KATRI. No, saanee kait tätä nyt sentään katsella! Eihän se
siitä hajoa – tiemmä!

AHOLAN ANTTI. Asuttavaksi se on aiottu, koska siellä näkyy uunikin
olevan.

KIMOLAN KAISA. Asuttavaksi varmaan –.

KIVISTÖN KUSTU. Tules, Katri, niin mennään sisään ja pistetään siellä
polkaksi!

LEHTELÄN KATRI. En minä uskalla.

KIVISTÖN KUSTU (vetää äkkiä oven auki, sieppaa Katrin mukaansa ja vie
hänet sisään tupaan. Alkavat tanssia. Toiset seuraavat perästä. Tuvasta
alkaa kuulua laulua ja ilakoivaa melua).

ESA. Jos nyt Vanha-Iisakki sattuu tulemaan ulos – niin piru teidät
perii koko konkkaronkan!

VANHA-IISAKKI (tuleekin samassa ulos vanhasta pirtistä, seisahtuu
kynnykselle, jääden kuuntelemaan laulua ja tanssin jyminää.
Iskee lopuksi tanakan keppinsä vihoissaan portaaseen). Mi-mitä
pen-pentelettä! (Menee kiireesti pihan yli uuden tuvan luo). Senkin
riivatun kurakintut! Mitä kirottua te nyt teette? Jaa'a! Kyllä minä –!
Ulos joka sorkka ja siinä välähtävässä silmänräpäyksessä! Kuulitteko,
koiranleuat! (Pitää keppiään uhkaavasti koholla. Esalle ja Tatulle).
Kuka teille on antanut luvan laahata tänne koko kylän kyörtit ja
letukat? Hä?

ESA. Ei se ole meidän syymme –!

TILTU. No, ei suinkaan tupa nyt siitä pahenekaan – että siitä
tarvitsee niin huutaa! – (Tarttuu maitokiuluunsa). – Huutamatta
minäkin potkuri-Punikin lypsän, vaikka joka kerta saan senkin seitsemän
tälliä reiteeni. Antaisitte tappaa koko lehmän. Ei se suuria lypsäkään.
Se on se ainainen maho! (Menee suutuksissaan kiuluineen tarhaan).

IISAKKI (katsoo hänen jälkeensä). Potkuri-Punikki – seitsemän tälliä
– maho! Mitä se tähän asiaan kuuluu? Hulluksiko tuokin elävä on
tullut? – (Kyläläisille). – Ulos sieltä, minä sanoin! – (Nuoret
tulevat toisiaan töykkien ulos). – Antakaa olla toiste menemättä
sotkemaan minun uuden tupani puhdasta permantoa! Ja on minulla teille
vähän muutakin sanomista. Ettekö te tiedä, mistä isonniityn raja
kulkee? Olette ottaneet kolme kuormallista minun puoleltani. Niin niin
– älkää yhtään virnistelkö, totta se on!

AHOLAN ANTTI. Etteköhän nyt sentään liene erehtynyt. Kyllä me rajan
tiedämme.

KIMOLAN KAISA. Ajattelimme isännältä kysyä, saisimmeko tänä iltana
tanssia – tuolla uudessa tuvassa!

IISAKKI. Soo – vai ajattelitte kysyä! Luuletteko, että se on tehty
kylätansseja varten?

KIMOLAN KAISA. Vähän sinnepäin olemme arvailleet.

LEHTELÄN KATRI (keimaillen). Kuulkaahan, isäntä – voisittehan tekin
tulla mukaan tanssimaan – eihän teillä ole eukkoakaan kiinnipitämässä.

    (Naurua).

KIMOLAN KAISA. Niin todellakin – kuka tietää, vaikka vielä löytäisitte
oman kullankin – emännäksi tänne rikkaaseen torppaanne!

    (Naurua).

IISAKKI. Hä? Teidänkö kanssanne koipelehtimään? Ei, minun raajani ovat
jo siitä työstä aikanaan saaneet tarpeekseen! – Ja naisten koukkuihin
tarttuakseni olen vallan liian viisas!

AHOLAN ANTTI. Mutta kyllä ne kylällä vaan semmoista kohisevat, että
isännällä on vahva aikomus tänne torppaansa emäntä ottaa – vielä
vanhoilla päivillään.

IISAKKI (räjähtää kovaan nauruun). Vai kohisevat – soo soo – vai
kohisevat! Hä, hä hä! – No, jos niin käy, niin silloin annan teille
luvan tanssia uudessa tuvassa itsenne pyörryksiin – ja viinaa ja
sahtia saatte päällekaupan niin paljon kuin maittaa! – Hä, hä, hä!

KYLÄLÄISET. Kiitoksia – kiitoksia!

    (Iloista hälinää ja naurua).

IISAKKI. Mutta menkää nyt tällä kertaa matkaanne jokikinen ja antakaa
vanhoille ihmisille yörauha!

KYLÄLÄISET. Hyvästi – hyvästi!

AHOLAN ANTTI. Ja kyllä me sitten tulemme häitä tanssimaan, kun saamme
kutsun!

KIMOLAN KAISA. Varmasti! Joko huomenna kuulutetaan?

KIVISTÖN KUSTU. Ja tuottakaa vaan kaupungista viinaa niin paljon kuin
vanha tammanne jaksaa vetää – kyllä nämä pojat siitä selvän tekevät!

LEHTELÄN KATRI. Mutta pankaa sentään syrjään tilkka ristiäisiäkin
varten – sillä kai sekin juhla pikapuoleen vietetään!

    (Naurua).

KYLÄLÄISET. Hyvästi nyt vain! – Kyllä sitten tullaan! – Hyvästi!
(Menevät iloisesti meluten).

ESA (puoliääneen). Hyvä on säästää ryypyt hautajaistenkin varalle!

IISAKKI (kuulee sen). Hä! Hautajaisten! Niinkös sanoit? Soo, vai luulet
sinä minun niin pian kuolevan! Ja mitä sinä siitä hyötyisit? Ei minun
hautajaisissani viinaa ainakaan sinun kurkkuusi tipu, renkitollikko! –
Onko ovi jo valmis? Hä? Mene hakkaamaan hakoja! Ei ole aikaa suotta
seisoskella!

ESA (mutisee). Parasta vaan olisi teidän ajatella niitä havunoksia,
joita sirotetaan tielle ruumissaattoanne varten – kuin – naimista!

IISAKKI. Mitä siinä murajat? Etkö pääse alkuun – vai pitääkö minun
ruveta nostelemaan havunoksia tukille sinun hakattavaksesi? Ala
paukuttaa vaan!

    (Menee vanhaan pirttiin).

ESA (kiukuissaan). Kirottu äijäköntys! – Ja nyt ne taas ovat sisällä
kahden – kaikessa rakkaudessaan! – Sentähden Tiltu sitä – kun se
kölhöleuka on niin upporikas – vaikka onkin vain tavallinen
torpanisäntä! – Piru periköön koko tuon uuden tuvankin! Tekisi mieleni
polttaa se tuohon paikkaan – niin ettei siellä ainakaan hääkalaaseja
pidettäisi – saakuti vie! (Alkaa hakata hakoja. Laulaa).

[Tunnettu kansanlaulun sävel. Mukailijan huom.]

    Voi uskottu tyttö, kun olit petollinen
    ja lupasit sen sydämes niin monelle,
    ja kuinka sa taisit sen toiselle antaa,
    kun sinä lupasit sen minulle!

Voi jumaliste sentään tätä elämää! Kyllä köyhänä renkinä oleminen on
kurjaa!

RIETI (laulaa ulkopuolella).

[Samoin.]

        Sokeri se on valkoista,
        se on luntakin valkoisempi.
        Sinun luokses, sorja tyttö,
        minua ajaa lempi.

        Kaikki ne riiaa rikkaita,
        vaan kulkuria ei kukaan.
        Miss' on likka, joka lähtis
        kulkuripojan mukaan?

(Tulee hieman humalassa. Hän on puettu keikailevasti, pullo toisessa
taskussa). Huomenta, huomenta-päivää!

ESA. Taitanee olla ilta!

RIETI (puhuu hiljaa). Sama asia – sama asia, veikkonen! Mutta onko –
onko ukko-rähkimys kotona?

ESA. Eiköhän liene.

RIETI (kuiskaa). Millä tuulella hän on tänä aamuna – tai päivänä –
tai iltana – mikä nyt lienee?

ESA. Hyvällä – arvatenkin!

RIETI. Tahdotkos ryypyn?

ESA. En.

RIETI (ottaa esiin pullonsa ja katselee sitä). Tyhjä se pentele näkyy
olevankin. – (Heittää pullon tarhan puolelle). Kuule – lieneeköhän
ukolla kotonaan yhtään väkevänpuolta?

ESA. Oo-ja!

RIETI. Ettäkö on?

ESA. No, on on – tietysti!

RIETI. Älä! Mistä hän on sitä saanut?

ESA. Kaupungistahan sitä saa. Oli siellä eilen itse.

RIETI. Hemmetti! – Vai on äijä käynyt kaupungissa. – Onkohan sillä
paljonkin?

ESA. Ei muuta kuin – viisi kannua.

RIETI (hypähtää). Viisi kannua! Voi lemmonliekki! – Mutta mitähän
varten äijä nyt niin paljon –?

ESA. Tulee näet torppaan pian kuuluttajaiskemut – tiemmä.

RIETI. Jottako – hänen ja Tiltun?

ESA (huokaa). Tiltun

RIETI. Viisi kannua! – Ja äijä menee kuulutuksille Tiltun kanssa! –
Ei, lempo soi, meidän täytyy keikauttaa kumoon se aikomus!

ESA. Keikauta sinä – minua se ei liikuta!

RIETI (hangaten ystävyyttä). Ei, kuule, vedetään me yhtä köyttä ja
ollaan ystäviä! – Sanoitko sinä viisi kannua?

ESA. Mitäs köyttä me sitten vetäisimme?

RIETI. No, perintö – perintöhän tässä on kysymyksessä. Sehän on
menossa Prunkkalan kaivoon – ma paremmin tulen ja sanon! –

ESA. Minä menen rautatientöihin, enkä piittaa koko asiasta.

RIETI. Ole hulluttelematta! Meitähän on tässä kaksi vankkaa poikaa yhtä
ukkokämpyrää vastaan! Annetaan hänelle selkään! – Vai viisi kannua!
Oijoi!

ESA. Mitä sekään auttaisi? – Lopussa Tiltun ja minun välit ovat joka
tapauksessa – (huokaa) – lopussa.

RIETI. Älähän hätäile! Äijä kuolee pian – ja sitten otan minä Tiltun
hoteisiini. – Viisi kannua!

ESA (säpsähtää). Hä?!

RIETI. Kas, veliseni, minä osaan pelata vaimoväen kanssa!

ESA. Koetapas vain iskeä kyntesi Tiltuun – niin –!

RIETI. Onkos sulla sitten halu tapella?

ESA. On – kun tarvis vaatii! – Yritäpäs hipaistakin Tiltua, niin saat
nähdä, minnekäpäin nenäsi näyttää tietä!

RIETI. So so, veikkonen, – älä nyt sentään! Sinä uhoilet vallan
suotta. – Ei, ollaan me oikein hyviä ystäviä ja, kuten sanoin,
vedetään yhtä köyttä. Näes, minä olen rikas ja sinä olet köyhä. Sama
se! Ota sinä sitten Tiltu, niin minä otan rahat. Minä rupean tähän
torppaan isännäksi ja sinä rengiksi. Ja yhdessä me ryyppäämme jotta
lotisee! – Kuule, luuletko että ukko antaisi minulle ryypyn, jos
pistäytyisin tuonne sisään?

ESA. Onhan äijällä kokonainen ankkuri!

RIETI. Peijakas – jospa minä en ennestään jo olisi näin täynnä –!

TILTU (tulee tarhasta, kantaen kiulua, joka on yli puolillaan maitoa.
Menee vanhaa pirttiä kohti, mutta pysähtyy huomatessaan Rietin). Joko
sinä taas olet humalassa? Ja tietysti sinä tulet illalla tansseihin
tappelua hakemaan – sehän on sinun tapaistasi. Kyllä sinäkin olet se
lellipoika, joka et koskaan saa viinaa tarpeeksesi!

RIETI. Lellipoika! – Niin niin – lellipoikapa kai – siihen saakka,
kun minusta tulee tämän torpan isäntä. Ja silloin sinä, Tiltu, pääset
minulle palveluspiiaksi. He, eikös sovi niin? Emännäksi minä otan
jonkun rikkaan ja lihavan rusthollin tyttären. Vähempi ei tälle pojalle
kelpaa. Töllin penikoita minä en katsokaan – tiedä se!

TILTU. Ei ole hyvä heitä liikaa vilkuillakaan!

RIETI. Niinkuin ei sinunkin tekisi mieli kiepahtaa minun kaulaani koska
hyvänsä!

TILTU. Parasta on olla nuolaisematta ennenkuin tipahtaa! Mene tuonne
tarhaan olkiläjään nukkumaan itsesi selväksi – ja tule sitten minua
kosimaan, niin saat kuulla, mitä töllin penikalla on sanomista
sellaiselle viina-lallille kuin sinä olet. – Näkisipä Vanha-Iisakki
sinut tällä haavaa, pääsisit kerrankin selville itsekin, kuinka paljon
kunniaa sinulla oikeastaan on jälellä. Luuletko olevan niin paljon,
että sen erottaa tavallisilla töllinpenikan silmillä?

RIETI. Kuule, Esa, – älä hitossa himoitse tuota likkaa – hänestä
saisi mies eukokseen oikein lemmon penteleen!

TILTU. Niin saisi – varmasti – ja vallan sitä parasta sorttia!

    (Ottaa kiulunsa ja menee vanhaan pirttiin).

RIETI (nauraa). Parasta sorttia – jumaliste –! Mutta Esa – hei,
luuletko todellakin, että äijä antaisi minulle ryypyn, jos nyt menisin
pirttiin Tiltun perässä? Ja jos sitäpaitsi olisin oikein riivatun
höyliä ja makeata! Luuletko, veikkonen?

ESA. Koeta, niin tiedät!

RIETI. Minä yritän näyttää vesiselvältä.

ESA. Viisainta sentään lienee sinun pysähtyä ovensuuhun, sillä siitä
pääset pikemmin livistämään.

RIETI. Jospa olisin tiennyt, että sillä pökelöllä on viinaa kotona, en
olisi ottanut kylällä niin pitkiä ryyppyjä, – vaan haistaakos sitä
aina kaikkea! – Eipä siksi, että minä pelkäisin – ee-hen! Kun hän ei
vain haistaisi!

    (Lähtee kopeasti vanhaan pirttiin päin).

IISAKKI (tulee ulos. Hän on juhlapuvussa, päässään korkea hattu). Kas,
Rietikö siinä! Missä sinä olet juoksennellut? Mutta tapasinpa sinut
sopivaan aikaan, sillä saat lähteä – –

RIETI (peräytyy takaperin, pitäen kättään suunsa edessä, mutta sattuu
kompastumaan johonkin pölkkyyn. Nousee, hoippuu). Ai – perhana!

IISAKKI (nauraa ääneensä). Ha, ha, ha, ha! Kyllä näkee selvästi, miltä
matkoilta sinä taaskin palaat – kylältä juopottelemasta!

RIETI. Pi-pirun pö-pölkky –!

IISAKKI. Pölkky-pää – juoppolalli – se olet juuri sinä!

RIETI (tekeytyy vaivaiseksi ja on ontuvinaan). Ai ai ai! Oi oi oi –
kun särkee – säärtä – ja – ja lapaa –! Antakaa, setäkulta, pieni
ryyppy kivun lievikkeeksi! Vain pi-pieni – tä-täräys. Luulen sen
auttavan. – Taisi tulla reikäkin housuun. – Tuliko? (Pyllistää
takamustaan Iisakkiin päin).

IISAKKI (potkaisee, jotta hän lentää suulleen). Sun reikäs on suusi,
josta mahtuu valumaan vatsaasi kuinka monta tynnörillistä lientä
tahansa!

RIETI (kömpii jaloilleen nolona). No no no, setäkulta – te olette
tavattoman kova-sydäminen! Nyt taisi mennä sijoiltaan toinenkin
lapaluuni. Oi voi sentään, kun särkee molempia! Ne tarvitsisivat nyt
kumpikin voidetta – sisällisesti. Mennäänpäs, setäkulta, heruttamaan
vähän siitä viiden kannun astiasta! Eikö niin? – Nyt kun setä aikoo
naidakin!

IISAKKI. Soo – vai olet sinä ehtinyt saada kärsääsi hajun minun
viidestä litrastani – soo, soo! Niin kai! Ha, ha, ha! Mutta mitä
sanoisit, jos ne todellakin otettaisiin esiin – jo tänään?

ESA (hiljaa, synkästi). Vai jo tänään!

IISAKKI (Esalle). Hä? Mitä "vai vai"? – Lähde kiireesti hakemaan
metsästä pari kuormallista koivulehtoja!

ESA. Mitä niillä nyt –?

IISAKKI. Mitäkö? – Kuuluuko se sinulle? Sinä menet, kun minä käsken!

ESA. Saanko luvan kysyä, mihin ne pannaan?

IISAKKI. Sitten näet. Sinä nyt vain niitä haet.

ESA. Eihän tuo juhannuskaan ole kahdesti kesässä ennen ollut!

RIETI. Onko se ihan totta, että setä aikoo ottaa itselleen eukon?

IISAKKI. Ha, ha, ha! – Liikuttaisiko se sinua? – Kuule, sinä saat
lähteä kylälle kutsumaan nuorta väkeä tänne illalla tanssiin ja pikku
ryypylle – ja pelimannin – ja – ja – lautamiestä voit myöskin
pyytää tulemaan, sillä minulla on hänen kanssaan vähän tarinoimista.

RIETI (mahtavana). Mutta se on sillä tavalla, että minä – julistan
vastalauseeni tämän naima-aikomuksen johdosta.

IISAKKI. Sinä – vastalauseesi! – Ha, ha, ha! – Etkös jo pääse siitä
lähtemään, Esa?

ESA. Minä tahdon tietää, mihin ne koivut pannaan.

IISAKKI. Uuden tuvan ympärille ne pystytetään – jottas sen nyt tiedät.
– Ja kun minä käsken sinua menemään, niin sinä menet. Tiedätkö sinä
puolestasi sen?

ESA. No, pantakoon vaan uuden tuvan ympärille, kun se kerran on valmis!
– Mutta jos te, isäntä, panette täällä toimeen jotkut muut kemut, niin
– minä annan palttua renkinä-olemiselle täällä!

IISAKKI. Ole nyt pöyhistelemättä – sen neuvon annan sinulle,
veikkonen! – Jotkut muut kemut! – Ha, ha, ha!

    (Esa ottaa hakopölkyn vierestä kirveen ja menee
    vihaisen näköisenä).

RIETI. Setää näkyy naurattavan – mutta minä – minä vedän yhtä köyttä
Esan kanssa!

IISAKKI. Olkaa ulisematta – pennut! – Mars matkaan siitä – viemään
kutsuja kylälle!

RlETI. No, olkoon menneeksi – kunhan ensin saan ryypyn.

IISAKKI. Ei tipu.

RIETI. Lainaako eno minulle markan sitten?

IISAKKI. En pennin pyöriäistä!

RIETI. Edes viisikymmentä penniä! – Kyllä minä maksan takaisin yhtä
varmasti kuin tässä seison.

IISAKKI. Olenko ennen sulle lainannut?

RIETI. Ei setä ole – ainakaan minun muistaakseni.

IISAKKI. No niin – tiedät siis, ettei heltiä tämän äijän pussista. –
Ala laputtaa!

RIETI. Mutta jos setä ottaa akan, niin minä jään vallan osattomaksi –
ja joudun hunningolle.

IISAKKI. Sinä olet jo.

RIETI. Ja minä kun olen aikonut mennä naimisiin jonkun rikkaan
rusthollin tyttären kanssa – ja ostaa tämän torpan taloksi!

IISAKKI. Kurkkusi kautta sinä antaisit mennä kaikki sen lemmon tien –
sen minä hyvin tiedän – laiska-Jaakko! – No, etkö jo pääse lähtemään
– taikka –

RIETI. Kun saan ensin ryypyn – kyllä minä sitten –.

IISAKKI. Johan sanoin, ettei tipu – heruttamallakaan.

RIETI. Mutta entä sitten kun palaan –?

IISAKKI. Ehkä sitten – ellet ole kylältä tultuasi enemmän humalassa
kuin nyt sinne lähtiessäsi.

RIETI. Pitääkö minun sanoa, että illalla on enon ja Tiltun
kuuliaiskemut?

IISAKKI. Ha, ha, ha! – Sano nyt vaikka niinkin! – Ha, ha, ha! Sano
vain niin!

RIETI. Mutta – mutta – on se sentään vähän – hävytöntä!

IISAKKI. Rupea sinä kärsivällisesti odottamaan, niin voit vielä kerran
naida lesken! – Hä, hä, hä!

RIETI (innostuneena). Niin – ja Esan ajamme pois torpasta – ja minä
rupeankin tästä enolle rengiksi!

IISAKKI. So so so! Älä nyt hätäile! Mene nyt vaan toimittamaan minun
asiani!

RIETI. Mutta – pikku tuikku – sentään!

IISAKKI (tiuskaisee). Ei! Tiehes siitä!

RIETI. Juhlahattu ainakin enon täytyy lainata minulle – koska kerran
olen kuuliaisiin kutsuja. Se on tärkeä virka se!

IISAKKI. No, sen voit saada.

RIETI (panee Vanhan-Iisakin korkean hatun päähänsä). On se sentään aika
häpeä lähteä kutsumaan vieraita pitoihin ihan vesiselvänä! Minun täytyy
ainakin pistää tyhjä pullo näkymään housun takataskusta, jotta
näyttäisi edes vähän komeammalta.

    (Ottaa maasta tyhjän pullonsa ja tuppaa sen housuntaskuunsa
    niin, että sen kaula jää näkyviin. Menee).

IISAKKI (nauraa aika lailla). Ha ha ha! – – – Ha ha, ha!

    (Istuu penkille).

TILTU (tulee vanhasta pirtistä nyreän näköisenä).

IISAKKI. Tiltu typykkäiseni – tulehan istumaan tänne viereeni!

TILTU. Äsh!

IISAKKI. Tule nyt vaan! Tahdon hiukan puhella kanssasi.

TILTU. Onko isäntä pistäytynyt viina-ankkurinsa pakeilla?

IISAKKI. En – mutta emmeköhän nosta sitä esiin tänä iltana?

TILTU. Minkä tähden? – (Pilkallisesti). Kas, kun isäntä on pukeutunut
hienosti tänä iltana!

IISAKKI. Onpa syytäkin! Olen lähettänyt Rietin kutsumaan tänne kylän
nuorisoa tanssimaan ja pikku ryypylle – ja Esan noutamaan metsästä
koivunlehtoja pihamaan koristeiksi.

TILTU. Sooo! – Mitkä kemut nyt sitten pidetään?

IISAKKI. Kuulehan Tiltu – typykkäiseni –!

TILTU. Minun taitaa tarvita muistuttaa isännälle, että kun ihminen
tulee vanhaksi, muuttuu hän lapseksi uudelleen.

IISAKKI. Vanhaksi – niin. – Hm, en minä sitä häpeä. Olen tehnyt
sellaisen päivätyön kuin miehen pitääkin, enkä minä joudu kunnan
rasitukseksi – sillä minulla on kirstun pohjalla niin paljon kuin
tarvitsen ja vähän päällekin – jos siitä tulee kysymys.

TILTU. No, siitä sopii Rietin olla iloinen – hänellä riittää niin
ollen viinaksia tarpeeksi edes jonkun aikaa!

IISAKKI (kiivaasti). Rieti! – (Hillitsee itsensä). – No, niinpä niin
– kukin järjestää asiansa eläissään – niin on tapa. – Mutta tulehan
nyt tänne, tyttö typykkäiseni, äläkä näytä niin vihaiselta – sillä
tänä iltana aion minä tanssia pitkän potkupolkan sinun kanssasi – hi!
hi! hi! Kas, minulla on ollut aikanani monta naisihmistä
palveluksessani – mutta – –

TILTU. Te olette aina ollut ilkeä heille!

IISAKKI. Mahtaa olla totta, koska ei heistä ole kukaan pysynyt vuotta
kauempaa luonani – mutta sinä olet jo kolmatta.

TILTU. Niin, he ovat jok'ainoa olleet aika laiskureita, sillä kaikki
oli täällä minun tullessani kovin rempallaan, – ja kun minä sitten
panin joka asian kuntoon, niin en ole raatsinut jättää taas kaikkea
menemään uudelleen nurin narin – siksi minun on tullut oltua näin
kauan – mutta kyllä minä pian tästä lähden tieheni – vallankin jos
isäntä alkaa hullutella –

IISAKKI. Jaa, jaa – kyllä se niin on – sinä olet minun maatani –
oikein rehti työihminen – siksi olenkin jo toista vuotta ajatellut
sinua – ja rakennuttanut tuon uuden tuvankin, näet. – (Tiltu aikoo
mennä). – Ei, ei, pysy vain paikallasi – kyllä tämä juttu vähitellen
rupeaa selvenemään – sinullekin. – Niin, kas, minä alan jo käydä
vanhaksi ja tarvitsen jonkun, joka hoitaa minua – enkä tahdo, että
omaisuuteni hävitetään tuhlaamalla ja juopottelevalla elämällä, sillä
minä olen koonnut tyhjästä kaikki tyyni. (Menee Tiltun luo ja tarttuu
hänen käteensä). Minä en siis halua jättää perkaamiani sarkoja sikojen
tongittavaksi – istu nyt vaan alallasi! – näetkös, minulla on
neljätuhatta markkaa kaupungin pankissa – ja torpan kontrahti kestää
vielä neljäkymmentä vuotta – ja minä olen aina pitänyt pikku
vauvoista, vaikka ei itselläni ole sellaisia koskaan ollut – niin
että –

TILTU (koettaa irroittaa kättään ja nauraa sydämellisesti). Ei, ei
– – – lopettakaa jo, hyvä isäntä, tuo lorunne – en voi muuta kuin
nauraa teille! – Mutta en minä sentään olisi ikänä maailmassa uskonut,
että isännällä olisi niin paljon rahoja kaupungin pankissa –!

ESA (tulee, katselee heitä hetkisen, heittää sitten koivutaakkansa
vihoissaan maahan). Vai niin – vai sillä tavalla! – Hävetä sinun
pitäisi, Tiltu! – Rahoja olet vaaninut! – Mutta kyllä minun on
kamalaa nyt nähdä, kuinka kurja sinä olet – sinä, jota minä kuitenkin
olen niin turkasesti rakastanut! Niin, hävetä saat minun ja ihmisten
edessä – kun noin turmelet nuoruutesi ja tuolla tavalla menettelet –
tuolla tavalla – aivan kuin et olisi lehmämullikkaa parempi!

TILTU (riistää kätensä irti Iisakin otteesta. Huutaa). Ole vaiti!

ESA. Vaiti minä tämän jälkeen olenkin – vaiti, vaikka veistä
rinnassani väännettäisiin – sillä nyt huomaan, ettei piru kykene enää
pahempaa osaa ihmisen kärsittäväksi panna!

IISAKKI (nauraa). Ha, ha, ha! – Pystytä sinä vain koivut parhaiten
kuin taidat, äläkä mörise siinä kuin pahanaikainen sonnivasikka!

ESA. Pystyttäkää itse koivunne – senkin naimahullu –! Koska teissä on
miestä juoksentelemaan tyttöjen perässä, niin kykenette varmaan
panemaan kuntoon kuuliaiskoristelunnekin! – Minä en ole enää teidän
renkinne! –

IISAKKI. Ha, ha, ha – hi, hi, hi! – Mene sitten niin pitkälle kuin
tietä riittää, – mutta palkkasi pysyy minun takanani!

ESA. Pitäkää vain pennini – ahnas kiskuri! – Luuletteko minun
vaivaisen kahdenkymmenen markan takia jäävän tänne – töllistelemään
kurjia kestejänne!

    (Menee kiivaasti aittaan).

IISAKKI (nauraa yhä enemmän). Ha, ha, ha! – Haali siis kokoon
komppeesi ja ala laputtaa!

    (Menee vanhaan pirttiin).

TILTU. He ovat yhtä hassuja molemmat. – Mitähän tästä oikein tulee? –
(Menee aitan ovelle). – Esa!

ESA (aitasta). Mene sulhasesi luokse!

TILTU. Minä menen minne itse haluan, mutta suo minun lausua sinulle
pari sanaa! – Sinä et saa lähteä!

ESA. Luuletko sinä, että minua haluttaa jäädä tänne katselemaan sinun
kuherteluasi tuon vanhan köntyksen kanssa – älä usko! – Pidä hyvänäsi
mainio saaliisi!

TILTU (vihaisena). Ei, tästä pelistä täytyy tulla loppu – niin totta
kuin kuulun hameväkeen!

    (Lähtee kiukkuisen näköisenä vanhaan pirttiin).

ESA (katsoo aitasta). Niin – äijän perään se taaskin lähti! Ei
malttanut olla kauan erossa lemmittynsä kyljestä. – (Tulee ulos
mukanaan arkkunsa). – Orivarsaa minun tulee helkkarin ikävä! Poikkean
laitumelle lausumaan sille vekaralle jäähyväiset. Ja tammoista ja
muusta naisväestä minä sitä varoitan – ainoata, hyvää ystävääni –
ettei suureksi hevoseksi tultuaan tarvitsisi kärsiä samoja tuskia kuin
minä nyt. – (Kantaa arkkunsa maantielle ja istuutuu sen päälle). – Oi
voi, että pitikin käydä tällä tavoin! Oli se aika häpeällistä! –
(Äänettömyys. Kuuluu hanurin ääntä). Ahaa – kuuliaisvieraat alkavat
saapua. – Saatanhan istua tässä vähän aikaa katselemassa.

RIETI (tulee edellä hyvin iloisella tuulella. Häntä seuraa joukko):

KYLÄN NUORISOA (meluten ja ilakoiden. Eivät heti huomaa etäämmäksi
asettunutta Esaa).

RIETI (heidän päästyään pihamaalle). Hei, pojat ja tytöt! Nyt annamme
riemun ratketa koskena kohisemaan ja myrskynä mylläämään! Eikös niin?

TUPAANTULIAISTANSSIT 39

NUORET. Se on selvä – selvä se!

RIETI. Katsokoon vaan Vanha-Iisakki, ettei viina-ankkuri liian aikaisin
näytä pohjaa!

NUORET. Niin – katsokoon!

KIVELÄN KUSTU (huomaa Esan). Mitä lempoa sinä, Esa, siellä yksinäsi
tien varrella kökötät?

AHOLAN ANTTI. Ja niin surullisena kuin tyhjä viinalekkeri!

KIMOLAN KAISA. Onko Tiltu lipunut pois sormistasi?

LEHTELÄN KATRI. Älä sure – onhan niitä toisia – tässäkin!

    (Naurua).

KIMOLAN KAISA. Etkös huolisi minusta? – Aina minä Tiltua vastaan!

LEHTELÄN KATRI. Tiltun rinnalle kelpaan minäkin!

    (Naurua).

AHOLAN ANTTI. Minne sinä sitä arkkuasi raahaat?

ESA. Minut on isäntä potkaissut pois siitä torpasta.

RIETI. Ota tuikku murheeseen! Se auttaa varmasti. Minä tiedän.

KIMOLAN KAISA. Mutta onko se oikein totta, että Vanha-Iisakki menee
naimisiin Tiltun kanssa?

RlETI. Tosi se on – ja ihan totinen!

LEHTELÄN KATRI. Hassuhan se Tiltu on, kun ottaa mokoman vanhan
nuuskahuulen!

AHOLAN ANTTI. Minun mielestäni he ovat yhtä hassuja molemmat.

KIVISTÖN KUSTU. Ei, mutta katsokaas – tuolla on kasa aivan äsken
hakattuja koivunlehtoja – tulkaa, pojat, niin panemme ne äkkiä
miehissä pystyyn. Sittenhän täällä vasta oikein juhlalta näyttääkin!

KYLÄN NUORET. Niin – pannaan pystyyn – nuoren parin kunniaksi!

    (Alkavat pystyttää koivuja nauraen ja meluten).

TILTU (tulee ulos vanhasta pirtistä). Mitä mitä te täällä teette?

KYLÄN NUORET. Tanssimaan meitä on kutsuttu – kuuliaisia tanssimaan.

POJAT. Ja juomaan nuoren parin onneksi!

KIMOLAN KAISA. Älä nyt sentään käy noin nenä pystyssä ja pöyhkeänä,
Tiltu, vaikka oletkin sattunut saamaan itsellesi rikkaan miehen!

LEHTELÄN KATRI. Muuten – tässä lienee nyt syytä sanoa että: lykkyä nyt
sitten tykö!

KYLÄN NUORET. Niin – lykkyä tykö – onnea oikein paljon – sinulle ja
Vanhalle-Iisakille!

TILTU (kimmastuen). Oletteko te kaikki aivan päästänne pyörällä tänä
iltana? – Menkää kotiinne – ja joutuin!

AHOLAN ANTTI. Ei maar sitä niin vain mennä! Meidät on tänne varta
vasten ja asianmukaisesti kutsuttu – ja pelimannikin on mukana.

PELIMANNI (näyttää viuluaan). Täältä pesee polkat ja valssit, kun vaan
annetaan käsky alkaa.

KIVISTÖN KUSTU. Tuoltahan jo tulee itse Mouhulan lautamieskin!

MOUHULAN LAUTAMIES (tulee perältä). Ehtoota päivää kaikille! – Kas
vain, täälläkös vasta on vieraiden paljous – ja pelimannit – ja
koivuja pystytetty kuin juhlaa varten ainakin! – Mitähän vanhalla
ystävälläni Iisakilla lienee mielessään? Kuuliaisiako tässä toden
teolla ruvetaan viettämään? Jopa nyt – jopa nyt!

KYLÄN NUORET. Tässä on morsian!

AHOLAN ANTTI. Hei pojat, eiköhän keikauteta morsianta kohona
kertaalleen?

POJAT. Tietysti – sehän selvä!

AHOLAN ANTTI. Käydään kiinni! (Ennenkuin Tiltu ehtii paeta, tarttuvat
pojat häneen ja nostavat hänet korkealle ylös). Eläköön morsian! –
Eläköön morsian!

TILTU (maahan päästyään itkien). Että kehtaatte – hyi – hävyttömät –
pilkata näin — ja lautamieskin vanha ihminen – minua köyhää tyttö
raukkaa – joka en ole – kenellekään pahaa –

IISAKKI (tulee tuvasta). Terveeksi kaikille! – Kiitos, että olette
noudattanut kutsuani!

LAUTAMIES (menee kättelemään Iisakkia). Terveeksi sinulle, vanha ystävä
ja rippikoulu-toveri! — Mutta suoraan sanoen – suo minun kysyä, mitä
lempoa sinä olet ruvennut hulluttelemaan vielä vanhoilla päivilläsi! –
Eikö ole jo vähän liian myöhäistä tämä sinun naimispuuhasi?

IISAKKI (nauraen). Ha, ha, ha! – Käyhän ensin tuvassa, ystävä,
heittämässä tuliaisryyppy nieluusi, niin siellä kerron sinulle
lähemmin.

    (Menevät vanhaan pirttiin).

TILTU (huomaa Esan). On tuo Esakin lemppuri miehekseen – vaikka on
kosinut tyttöä, niin ei kykene edes puolustamaan, kun tyttöä häpäistään
ja tehdään hänet koko kylän pilkan esineeksi.

    (Menee veräjästä maantielle Esan luo, jääden hänen
    kanssaan puhelemaan).

AHOLAN ANTTI. Miten mahtanee käydä Rietin – saaneeko koskaan itselleen
torppaa?

RIETI. Jos ukot punovat tuolla vanhassa pirtissä jotain konnankoukkuja,
niin tahdon siitä vähän vihiä minäkin!

    (Aikoo lähteä sisään vanhaan pirttiin).

KIVISTÖN KUSTU. Parasta on, ettemme päästä häntä sinne sekoittamaan
asioita!

TYTÖT. Ei päästetä Rietiä sotkemaan selvää peliä!

AHOLAN ANTTI. Antaa pojan vain mennä valvomaan oikeuksiaan – torpan
perintö-asiasta siellä joka tapauksessa puhellaan!

    (Iisakki ja Lautamies tulevat ulos vanhasta pirtistä)

IISAKKI (kantaen viinalekkeriä). Hei, Tiltu, riennä panemaan kahvipannu
tulelle, sillä kohta tässä otetaan tuimat ryypyt kuumikkeen kanssa –
tehdään oikein rehevät kahvipunssit – ja sen päälle tanssitaan
seitsemän polkkaa ja valssia! Niin, tänä iltana pidetään täällä meillä
oikein lemmon lystiä – hi, hi, hi!

LAUTAMIES (jolla on taskut täynnä laseja ja pikareita, alkaa asetella
niitä keskelle pihaa sijoittamalleen pöydälle). He, he, he – lemmon
lystiä – he, he, he!

TILTU (tullen pois Esan luota). Onko se lautamiehen mielestä
naurunasia, että vanha ukko rupeaa hassuttelemaan? – Ja mitä varten
keittiöstä nyt kaikki astiat kannetaan pihalle?

LAUTAMIES (jatkaa esineiden järjestämistä). So, so, Tiltu, – älähän
kimmastele suotta – älä – hi, hi, hi – he, he, he!

IISAKKI. Tulehan tänne, Kivistön Kustu, sinähän osaat kirjoittaa,
tiedän mä. – (Ottaa povitaskustaan paperiarkin sekä kaivaa
sivutaskustaan mustetolpon ja kynän, jotka kaikki laskee pöydälle).
Piirrähän tähän nimesi!

KIVISTÖN KUSTU (tulee esiin). Mitäs minun nimeni siinä tekee?

IISAKKI. Se ei kuulu sinuun. – Tottakai taidat kirjoittaa nimesi? –
Lautamiehen nimi on siinä yläpuolella. Hän kirjoitti ensin.

KIVISTÖN KUSTU. No, olkoon menneeksi sitten! – Korealta minun nimeni
näyttää – olkoon se missä tahansa!

    (Kirjoittaa nimensä raskaasti ja huolella).

TILTU. Älä vaan kirjoita itseäsi pussiin, mies, – sillä minä sanon:
ei!

RIETI. Minä myöskin – tuota noin – panen turkasenmoisen vastalauseeni
tätä vastaan.

IISAKKI. Sinun vastalauseesi pussiin pannaan ja pussin suu sidotaan
kiinni ja pussi nakataan sitten myllyränniin! Niin se on. – Ha, ha,
ha! – Luehan nyt, lautamies, kaikille tuo plakaatti!

LAUTAMIES (lukee. Kaikki ryhmittyvät ympärille).

"Koska minun sisarenpojastani Rieti Petteri Peltosesta, joka on minun
ainoa sukulaiseni, on tullut laiska ja hulttio kiertää, oikea
juopporenttu, jotta oikein hävettää, – ja koska minä jo olen käynyt
niin vanhaksi, että minun täytyy järjestää asiani kohta koittavan
kuolinhetkeni varalle, kuten rehellisen miehen ja kunnon torpanisännän
velvollisuus on, niin jätän minä täten omistamani Mäkitöyryn torpan
Tilda Karoliina Kustaava Eevantyttärelle asianmukaista eläkesopimusta
vastaan, johon sopimukseen kuuluu vapaa, tyydyttävä elatus ja hoito
kuolemaani asti sekä kunniallinen hautaus. Asuntonani on uusi
tuparakennus ja minun tulee saada kaksi paria saappaita vuodessa, kolme
kupillista kahvia joka ehtoopäivä – pyhäisin pehmeän nisuleivän kanssa
– hevonen ja vällyt joka toinen sunnuntai kirkkoon edestakaisin, ynnä
jouluksi viisi paria täysivillaisia sukkia, jotka pitää rikki mentyä
parsia ja tarpeen mukaan jatkaa ja uudistaa. – Kyrön pitäjässä
heinäkuun 25 päivänä armon vuonna 1891. – Jaakoppi Iisakki Jaakonpoika
Mäkitöyrylä. – Todistavat: Ahasverus Mouhula, lautamies. – Kustaa
Eemeli Kallenpoika Kivistö, renki."

    (Yleinen ällistys ja äänettömyys).

TILTU (riemastuneena). Voi herranen ihme! – Oi voi! – Onko tämä
totta?

IISAKKI (mahtavasti). Minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin! –
Suusanallisesti minä vielä lisään että sinun on heti valittava
itsellesi isäntä tähän torppaan – sillä ei torppa ole torppa eikä
mikään ilman kunnollista ja työteliästä isäntää!

RIETI (tuppautuu esiin ja kumartaa Tiltulle). Niin kai se on tarkoitus,
että minusta tulee isäntä – mainittiinhan paperissa minunkin nimeni!

TILTU (työntää hänet syrjään). Mene sinä männikköön! – (Huutaa). –
Esa, Esa! Tule tänne! Joko sinun järkesi nyt selviää? – Kelpaako
sinulle tämä Tiltu – ja torppa?

ESA (hypähtää esiin iloisena ja tarttuu Tiltun vyötäisiin). Tämä on
autuuden ehtoo! – Ja paratiisiksi me tämän Mäkitöyryn torpan laitamme!
– (Pojille). – Hei, pojat, viskatkaapa se minun arkkuni sieltä
maantieltä tuonne aittaan. – Tai ei, ei! – Heittäkää yksintein
suoraan vanhaan pirttiin! Sillä pirtissähän torpanisäntä tavaroitaan
pitää. – (Menee ja puristaa Iisakin kättä). Suuri kiitos, hyvä isäntä!
Olette totisesti miesten mies! – Enempää minä en nyt yht'äkkiä osaa
sanoa! – (Huomattavasti liikutettuna). – En minä sentään oikein tätä
olisi ansainnut!

    (Iisakki ja Esa puristavat kauan toistensa käsiä).

TILTU (pyyhkii silmäkulmiaan). Kyllä me teistä, hyvä isäntä, semmoisen
huolen pidämme, ettei siitä kenelläkään mitään sanomista ole –
kaikkein vähimmän teillä itsellänne – ja sukkia saatte niin runsaasti
– ettei lopu, vaikka joka päivä kahdet parit rikki polkisitte
(Kättelee Iisakkia).

IISAKKI. Sen minä uskon. Ja uskon senkin, että Mäkitöyry teidän
hallussanne kukoistaa ja entisestään vaurastuu. – Olkaa onnelliset!

RIETI. Vinoon tässä nyt vähän asiat menivät – minun suhteeni — mutta
joka tapauksessa – eikös oteta ryyppy asian päälle! Jo on minun
mielestäni aika!

IISAKKI. Niin, nyt alkavat Tiltun ja Esan kuuliaiskemut!

KYLÄN NUORET. Onneksi olkoon – onnea teille – paljon onnea ja
menestystä!

    (Kättelevät ja onnittelevat).

IISAKKI. Pyörimään nyt ensin, nuoret, ja laulu raikumaan! Sitten
kilistetään nuoren parin onnen ja menestyksen malja!

KYLÄN NUORET (työntävät Tiltun ja Esan piirin keskelle, pyörivät ja
laulavat).

    Iso ilo alkaa kun nuori väki tanssii,
    niin että pyörtänö punoittaa!
    Iso ilo alkaa kun nuori väki tanssii,
    niin että pyörtänö punoittaa.
    Ota Esa Tiltusi, ota oma kultasi,
    omahan on teillä nyt torppa ja maa!
    Ota Esa Tiltusi, ota oma kultasi,
    omahan on teillä nyt torppa ja maa!

    Kaupat on tehty ja rakkautta riittää,
    ei sitä ämmät enää estää voi!
    Kaupat on tehty ja rakkautta riittää,
    ei sitä ämmät enää estää voi!
    Esalla on oma Tiltu tuvan orren alla
    ja pihamaalla pelivärkit pulskasti soi!
    Esalla on oma Tiltu tuvan orren alla
    ja pihamaalla pelivärkit pulskasti soi!

  [Sen vanhan, tunnetun piirilaulun sävel, josta on otettu
  ensimmäinen säe. Mukailijan huom.]

(Iisakki ja Lautamies katselevat syrjästä naurusuin nuorten iloa ja
nyökyttävät toisilleen. Rieti on salavihkaa hiipinyt maahan jätetyn
viinalekkerin luo ja ottaa siitä omin luvin pitkän ryypyn).

    Väliverho.

TUPAANTULIAISTANSSIT

1-näytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

GUSTAF VON NUMERS

Vapaasti ja mukaellen suomentanut

Eero Alpi

Porvoossa,
Werner Söderström Oy,
1923.

HENKILÖT:

VANHA-IISAKKI, varakas torppari, vanhapoika.
RIETI, hänen sisarenpoikansa.
ESA, renki.
TILTU, palvelustyttö.
LAUTAMIES.
PELIMANNI.
AHOLAN ANTTI,    |
KIVISTÖN KUSTU,  |  kylän nuorta väkeä.
KIMOLAN KAISA,   |
LEHTELÄN KATRI,  |
Muita kylän tyttöjä ja poikia.

NÄYTTÄMÖ.

Torpan pihamaa. Oikealla vanha, vähän ränsistynyt pirttirakennus.
Vasemmalla aivan uusi, vasta valmistunut, hieman pienempi tupanen.
Samalla puolella vähäinen aittarakennus sekä hieman ylempänä tarha
veräjineen. Myöskin perällä on veräjä, jonka taitse kulkee maantie.
Tarhan veräjän vieressä on hakokasa ja tukki, johon on lyöty kiinni
kirves. Oikean puoleisella alalla, perällä, penkki.

Oikea ja vasen yleisöstä katsoen.

On kesäinen iltapäivä.

ESA (laittelee kuntoon uuden tuvan ovilukkoa ja laulaa).

    Ja se oli yksi lauantai-ilta,
    kun tulla lupasit,
    ja se oli yksi lauantai-ilta,
    kun tulla lupasit,
    sua odotin niin kauan,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    että kello oli kymmenen.

  [Emil Kaupin tunnettu sävellys vanhan kansanlaulun mukaan.
  Mukailijan huom.]

TILTU (tulee ulos vanhasta pirtistä, kantaen maitokiulua. Menee
näyttämön yli karjapihaan päin, pysähtyy ja katselee tarhaan. Hän
näyttää olevan pahalla tuulella). Saisi pitää maitonsa utareissaan
– mokomakin potkuri – kun ei koskaan anna suosiolla lypsää! – Toisen
kerran jo tänään – senkin kehno – kaapaisi kumoon kiuluni –
maitoineen päivineen. – Vanha-Iisakki voisi antaa teurastaa pois koko
ruojan! –

ESA (katselee salavihkaa Tiltua ja laulaa kovemmin).

    Ja kun ilta jo oli niin myöhä,
    kun tulla lupasit,
    ja kun ilta jo oli niin myöhä,
    kun tulla lupasit,
    niin muistui mieleheni,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    että toista sinä rakastat.

TILTU (kimmastuu Esalle). Äläkä sinäkään siinä ulvo – niin ettei tässä
ihminen kuule edes omaa ääntään!

ESA (laulaa äskeistäkin kovemmin, tehdäkseen kiusaa).

    Ja kai sinä tyttö-kulta muistat,
    me kerran lemmittiin,
    ja kai sinä tyttö kulta muistat,
    me kerran lemmittiin,
    vaan toisen, rikkahamman,
    sun rei, sun rei, sun rali lali lei,
    olet ottanut, hyljäten mun.

TILTU. Kuulitkos, senkin uuspeili! Älä kilju! – Tulisit mieluummin
pitelemään potkuri-Punikkia sarvista sillä aikaa, kun minä lypsän. En
minä sitä yksinäni hallitse. Ja olisi sinustakin joskus jotain
hyötyäkin!

ESA (kääntyy). Jaa että mitä?

TILTU (matkii). Että mitä – että mitä! Etkös enää ymmärrä selvää
puhetta?

ESA. Jaa että mitä puhetta?

TILTU. Syö sinä "jaa-ettäs"! Ei sinun kanssasi puhua parane! – Et
taida saada ikänäsi kuntoon sitä tuvan lukkoakaan! Parasta lienee
ajoissa hakea parempi seppä siihen työhön.

ESA. Jaa että – liikuttaako tää sitten sinua? – (Naurahtaa). – No
he – taitaa kuin taitaakin liikuttaa!

TILTU. Älä luule itseäsi viisaammaksi kuin olet!

ESA. Silmät ne on päässä itse kullakin – ja niillä näkee – oikein
selvästi näkeekin toisinaan – hm – vähän yhtä ja toista – vaikka ei
niin peräti viisas olisikaan!

TILTU. Älä vätystä – vaivainen!

ESA. Niin – vaivainen renkiretkuhan tässä vain ollaan – tosi se on –
on kyllä. – Mutta entä joko sinä luulet olevasi tämän torpan emäntä –
etkä piikapahainen, kuten tähän saakka? – No, ole mikä olet – vaikka
emäntäkin – mutta sinun renkiäsi ei tästä pojasta tule – tiedä se!

TILTU (heltyy). Joko sinä nyt taas – tuota samaa? – Minä lähden
täältä varmasti pois jo huomispäivänä, ellet sinä lakkaa tuosta
ainaisesta kiusanteostasi! – (Sopuisasti). – Saatko sinä sen uuden
tuvan kuntoon illaksi?

ESA (ei vastaa).

TILTU. Etkö kuullut, mitä kysyin?

ESA (ärtyisesti). En.

TILTU. Tuleeko tuvasta valmista illaksi?

ESA. Mistä minä sen tiedän?

TILTU. Lukkoahan se enää on vailla –?

ESA. No – itsehän tuon parhaiten tietänet!

TILTU. Pölkkypää!

ESA. Rahaheila!

TILTU (suuttuen). Mitä se sinua liikuttaa? – (Sovinnollisesti).
Tiedätkö, missä tänä iltana tanssitaan?

ESA. Leppänummella – tiemmä.

TILTU. Tuleeko sinne oikein pelimannikin?

ESA. Ansua ovat pyydelleet –.

TILTU. Tuletko sinä sinne?

ESA. Palttua minä annan – kaikille tansseille!

TILTU. Mutta minäpäs menen –!

ESA. Parasta onkin – niin kauan kuin vielä pääset.

TILTU (kimmastuu). Pääsen!!

ESA. Niin – tarkoitan että – kohta saat istua kököttää tuolla –
(viittaa kädellään vanhaan pirttiin päin). – vanhassa pirtissä
peräpenkillä – äijä-hyväkkääsi kanssa!

TILTU. Jollet heti paikalla lakkaa tuosta, niin – en ikänä katsokaan
sinuun päin!

ESA. Mitäs tuosta nyt enää katsoisikaan – aika päiviähän sinä jo minut
olet silmistäsi heittänyt! – (Sylkäisee). – Ja hyi pentele! Mokoman
rutivanhan äijä-kääkän tähden!

TILTU (pyyhkii silmiään esiliinallaan). Kyllä minä sen hyvin tiedän,
mitä sinä olet laulanut minusta koko pitäjälle! – Mutta se on valhe –
valhe se on! Ei sinullakaan sitten ole päässäsi järjen rahtuakaan!

ESA (vähän pakoitetusti). Niin – äijällä on rahoja, on oikein
kasakaupalla – ja minä olen vain renki, jolla ei ole yhtään mitään. –
Kaikkihan sen tietävät, mitä sinä havittelet!

TILTU (nauraa). No, kerrankin osasit oikeaan! – Mitä minä sinusta
välittäisin – tuollaisesta, jolla ei ole muuta kuin omat köykäiset
kinttunsa!

ESA. Minä vain tarkoitan että – se on nyt äkkiä kääntynyt niinpäin!

TILTU (teeskennellen). Niin – no, pidä sitten hyvänäsi! – Mutta olet
sinä sentään aika mökömatti, jolla on ymmärrys kuin talli-pässillä!

ESA (huokaa). Puskeepa se sekin! – (Lopettaa työnsä ja lukitsee oven).
No niin – nyt se on valmis – ainakin minun meininkini mukaan.

TILTU (nousee tuvan seinustalla olevalle kivelle, pitää toisella
kädellään kiinni Esan olkapäästä ja tirkistää akkunasta tuvan sisään).
Aijai, kuinka kaunis kamari –!

ESA (kiusoittavasti). Kai sinä tiedät, mitä varten se on laitettu?

TILTU. Mistä minä sen tietäisin paremmin kuin sinäkään!

ESA (osoittaa vanhaan pirttiin päin). No, tottakai äijä on sen sanonut
– ainakin sinulle!

TILTU. Ja mitä varten paremmin minulle kuin sinulle?

ESA. Eiköhän sentään!

TILTU (kiusaantuneena). Niin niin niin – eiköhän sentään!

ESA. Minä vain ajattelin –

TILTU. Ole nyt jo ihmisiksi!

ESA (tirkistää hänkin sisään – tupaan). Jaa'a, mukavaa se olisi, kun
saisi itselleen tuollaisen.

TILTU. Mitäs sinä sillä tekisit?

ESA (pusertaa äkkiä Tiltua vyötäisistä). Istuisin siellä sängyn
laidalla ja lullaisin lasta!

TILTU (rimpuilee). Mitä siinä nyt – so so – älä – annatkos minun
olla! – Mutta mitä maailmassa Vanha-Iisakki tällä uudella tuvalla
oikeastaan tekee?

ESA. Kyllä minä tuon tiedänkin, jos sikseen tulee. Hän laittaa sinne
samanlaisen maitomeijerin kuin lukkarillakin on.

TILTU. Älä nyt! Oikein tottako? Jos Vanha-Iisakki – isäntä – alkaa
konstailla semmoisilla uudenaikaisilla hökötyksillä, niin minä lähden
pois palveluksesta! – Ei, mutta tiedätkös, mitä minä luulen?

ESA (epäillen). Niin – arvasinhan, että kyllä hän sen on sinulle
sanonut, vaikka sinä vain siinä suotta koreilet –!

TILTU. Pistä nyt jo se kielesi salpaan – taikka minä annan sinua
korville! – (Veitikkamaisesti). – Kuule, minä arvelen, että hän ottaa
siihen kesäksi asumaan jonkun kaupunginherran.

ESA (kiivaasti). Ei – jukoliste!

TILTU. Juu juu – ja sekös vasta olisi lystiä!

ESA. Ei – helkkari soikoon!

TILTU (kiusoittelee). Kyllä minä luulen, että niin hän aikoo.

ESA. Tulkoonpa vaan tänne yksikin kaupunginherra, niin minä näytän
hänelle, mistä aineesta minun nyrkkini on tehty!

TILTU (naureskelee). Ja sitten minä saisin häntä palvella!

ESA (synkkänä). Kyllä minä tunnen niiden kaupunkilaisten konstit!

TILTU. Tyttöjä ne ainakin osaavat lystittää!

ESA. Niin, heilan tarpeessa sinä oletkin!

TILTU (keimaillen). Oho, minulla on monta! Ja senkös tytön kelpaa,
jolla on kosijoita kymmenen joka sormelle – kuten minulla – saa ottaa
kenet haluttaa!

ESA (huoahtaa). Niin, nähtyhän se jo on – että – että – sinä otat
sen ikälopun ruojan hänen rahojensa takia.

TILTU. No, sittenhän voit äijän kuoleman jälkeen tulla kosimaan rikasta
leskeä. – (Nauraa). – Kuule, Esa, eikös passaakin niin?

ESA. Tuollainen vanha tervaskanto ei kuole koskaan, lempo soi! – –
Mutta oikein vakavasti, Tiltu, – lopeta nyt jo tuo leikkisi! – Piru
vieköön – se ihan repii minun sisuksiani!

TILTU (häijysti). Ha, ha, ha! Älä ole niin varma itsestäsi! Raha on
aina rahaa, ja täytyy pitää varansa, niin kauan kuin on nuori.

ESA. Voinen sitä kai minäkin saada kiinni onnen hännästä!

TILTU (halveksien). Sinä! Ja mistä? Sinä olet köyhä köntys ja
sellaisena pysyt – et sinä pysty elättämään vaimoa. Ja minä vaadinkin
itselleni hyvät olot.

ESA. Niin, niitä sinä juuri havitteletkin, etkä mitään muuta.
Ja menet tuollaiselle puolimädänneelle – vanhalle – pirulliselle
äijä-rääpäleelle. – (Sylkäisee vanhaan pirttiin päin). – Hyi hitto!
Juokset kuin noiduttu rahan perässä!

TILTU (läimähyttää häntä korvalle). Ja nyt suu tukkoon, savileuka,
sanon minä!

ESA (tuskissaan). Tiltu, sano nyt kerran minulle suoraan, kuinka teidän
kahden asiat oikeastaan ovat! Sillä minä en enää kestä tätä kauemmin.

TILTU (kohottaa kättään). Tahdotko vielä toisellekin korvalle?

    (Joukko nuorta väkeä tulee maantietä pitkin viikatteineen,
    haravoineen ja eväskontteineen. Pysähtyvät veräjällä).

AHOLAN ANTTI. Hei, katsokaa! Nuo aloittavat lauantai-illan ilot
tappelulla!

    (Naurua)

KIMOLAN KAISA. Antakaa papin ensin liittää itsenne yhteen, niin
ymmärtää tuollaista touhua sitten paremmin näin sivultapäinkin
katsellen!

KIVISTÖN KUSTU. Älkää luulkokaan, että Tiltu ottaisi tavallista
renki-lorvia – hän kelpaa itse torpan isännällekin – upporikkaalle
Vanhalle-Iisakille!

TILTU. Juuri sitä varten minä tässä Esaa kuritan, kun hän on mennyt
kylälle valehtelemaan minusta sellaisia juoruja – joita tekin,
hyväkkäät, siinä nyt olette tietävinänne. – Kyllä sinä, Esa, senkin
aisakello, olet todellakin saanut kauniita juttuja aikaan!

KIVISTÖN KUSTU. Eikö se sitten muka olisikaan totta?

TILTU. Saisin minä sinutkin, jos vain ilkenisin yrittää.

KIVISTÖN KUSTU. He, tiedänhän minä, että kaikki tytöt minun perässäni
juoksevat.

TYTÖT. Älä mahtaile – – –!

KIMOLAN KAISA. Vai tuommoisen perässä! Jopa nyt jotakin!

KIVISTÖN KUSTU. Minulla on jo tarpeeksi letukoita ennestään, niin etten
niitä enää tarvitse lisää tänä iltana. Kaikkein vähimmän sellaista,
joka tuppaa tappelemaan.

    (Naurua).

Mutta kuulehan Esa! Pidä varasi, ettei sinua lopuksi lähetetä täältä
kuljettamaan hääkutsuja kylälle!

AHOLAN ANTTI. Mutta katso, ettei vaan ukko ennen lähtöäsi pistä
eväitäsi parempiin suihin, ennenkuin ehdit kotiin äidin luo!

TILTU. Olkaa nyt jo vaiti jok'ikinen! – Joko saitte ison-niityn
korjatuksi?

AHOLAN ANTTI. Vielä sitä kestää viikon verran, mutta me lähdimme vähän
käymään kylällä, pistääksemme pikkuisen tanssiksi ja nähdäksemme
vilaukselta pastorin parran. – Esa on ehtinyt saada akkunat kiinni
sitten torstain – näemmä.

ESA. Sain kuin sainkin. Kyllä se nyt on valmis koko tupa.

KIVISTÖN KUSTU. Mutta ettekö todellakaan tiedä, mitä lempoa varten äijä
tuon tuvan oikeastaan rakennutti?

ESA. Emme me tiedä – enempää kuin tekään.

KIMOLAN KAISA. Eikö hän ole teille edes mitään vihjaissutkaan?

ESA. Ei sanallakaan. Arvelee kai, ettei se meihin kuulu.

KIMOLAN KAISA. Vanha-Iisakki lienee varmaan vähän höpsähtänyt viime
aikoina! Mitä maailman päivänä haudan partaalla oleva äijä-nuhju tekee
ihka uudella tuvalla – kun on vielä vanhakin kunnollinen olemassa?

    (Naurua).

AHOLAN ANTTI. Naida hän vielä aikoo – uskokaa pois!

    (Naurua).

TILTU. Mene sinä naimisinesi –! Minä luulen, että hän vuokraa sen
kesänajaksi jollekin kaupunginherralle.

ESA (kiivaasti). Ei – maitomeijeri siihen tulee – niin minä olen
kuullut.

TILTU (jälleen kiusoitellen). Ei maar – varmasti sinne muuttaa kesäksi
joku hieno kaupunginherra!

KIVISTÖN KUSTI. Kuulutte olevan yhtä viisaita molemmat! – Mutta
minäpäs sen tiedänkin parhaiten! Ukko rupeaa siinä myymään viinaa ja
sahtikaljaa, joten meidänkin sopii tästä lähtien poiketa sinne saamaan
virkistystä työstä palatessamme.

AHOLAN ANTTI. Silloin Esakin saa hoippeloida pikku hiprakassa
jok'ikinen päivä.

KIMOLAN KAISA. Sitten varmaan tekee äijä Tiltusta tiskimamsellin, joka
mittaa ja myy.

    (Naurua).

TILTU. Ei taitaisi olla hullumpi sekään virka! – Tanssitaanko tänä
iltana?

AHOLAN ANTTI. Menehän sinä, Tiltu, joka olet niin hyvää pataa
Vanhan-Iisakin kanssa, kysäisemään häneltä, emmekö saisi tanssia täällä
tänä iltana!

    (Naurua).

KIVISTÖN KUSTU. Niin todellakin – tuolla uudessa tuvassa!

TILTU. Entä mitä tässä vielä! Sitä saatte varrota!

AHOLAN ANTTI. Me menisimme rytkypolkkaa aina hääpäivään saakka!

KIMOLAN KAISA. Kun Esa lähtee vieraita kutsumaan!

TILTU. Lähteköön vaan Esa kutsureissulle, sitten kun asia on valmis –
kaikkien valheittensa perästä. – Emmekö saisi tanssia teillä, Kaisa?

KIMOLAN KAISA. Tuskin

AHOLAN ANTTI. Uskaltaisikohan tulla veräjästä pihamaan puolelle?

    (Aukaisee veräjän, menee uuden tuvan seinustalle ja kurkistaa
    akkunasta sisään. Koko joukko seuraa hänen perässään, tungeksii
    hänen takanaan ja koettaa kurkistella sisään).

KIMOLAN KAISA. Mutta mitä ihmettä varten se Vanha-Iisakki oikeastaan on
tämän uuden tuvan laittanut?

LEHTELÄN KATRI (Tiltulle). Kyllä minä vaan sinuna, Tiltu, olisin
ottanut ukolta selvän, mitä hän tällä uudella tuvalla aikoo tehdä. Olet
sinä aika huono utelemaan!

TILTU. Odottakaa, kun isäntä tulee ulos, niin saatte kiireesti jalat
allenne!

LEHTELÄN KATRI. No, saanee kait tätä nyt sentään katsella! Eihän se
siitä hajoa – tiemmä!

AHOLAN ANTTI. Asuttavaksi se on aiottu, koska siellä näkyy uunikin
olevan.

KIMOLAN KAISA. Asuttavaksi varmaan –.

KIVISTÖN KUSTU. Tules, Katri, niin mennään sisään ja pistetään siellä
polkaksi!

LEHTELÄN KATRI. En minä uskalla.

KIVISTÖN KUSTU (vetää äkkiä oven auki, sieppaa Katrin mukaansa ja vie
hänet sisään tupaan. Alkavat tanssia. Toiset seuraavat perästä. Tuvasta
alkaa kuulua laulua ja ilakoivaa melua).

ESA. Jos nyt Vanha-Iisakki sattuu tulemaan ulos – niin piru teidät
perii koko konkkaronkan!

VANHA-IISAKKI (tuleekin samassa ulos vanhasta pirtistä, seisahtuu
kynnykselle, jääden kuuntelemaan laulua ja tanssin jyminää.
Iskee lopuksi tanakan keppinsä vihoissaan portaaseen). Mi-mitä
pen-pentelettä! (Menee kiireesti pihan yli uuden tuvan luo). Senkin
riivatun kurakintut! Mitä kirottua te nyt teette? Jaa'a! Kyllä minä –!
Ulos joka sorkka ja siinä välähtävässä silmänräpäyksessä! Kuulitteko,
koiranleuat! (Pitää keppiään uhkaavasti koholla. Esalle ja Tatulle).
Kuka teille on antanut luvan laahata tänne koko kylän kyörtit ja
letukat? Hä?

ESA. Ei se ole meidän syymme –!

TILTU. No, ei suinkaan tupa nyt siitä pahenekaan – että siitä
tarvitsee niin huutaa! – (Tarttuu maitokiuluunsa). – Huutamatta
minäkin potkuri-Punikin lypsän, vaikka joka kerta saan senkin seitsemän
tälliä reiteeni. Antaisitte tappaa koko lehmän. Ei se suuria lypsäkään.
Se on se ainainen maho! (Menee suutuksissaan kiuluineen tarhaan).

IISAKKI (katsoo hänen jälkeensä). Potkuri-Punikki – seitsemän tälliä
– maho! Mitä se tähän asiaan kuuluu? Hulluksiko tuokin elävä on
tullut? – (Kyläläisille). – Ulos sieltä, minä sanoin! – (Nuoret
tulevat toisiaan töykkien ulos). – Antakaa olla toiste menemättä
sotkemaan minun uuden tupani puhdasta permantoa! Ja on minulla teille
vähän muutakin sanomista. Ettekö te tiedä, mistä isonniityn raja
kulkee? Olette ottaneet kolme kuormallista minun puoleltani. Niin niin
– älkää yhtään virnistelkö, totta se on!

AHOLAN ANTTI. Etteköhän nyt sentään liene erehtynyt. Kyllä me rajan
tiedämme.

KIMOLAN KAISA. Ajattelimme isännältä kysyä, saisimmeko tänä iltana
tanssia – tuolla uudessa tuvassa!

IISAKKI. Soo – vai ajattelitte kysyä! Luuletteko, että se on tehty
kylätansseja varten?

KIMOLAN KAISA. Vähän sinnepäin olemme arvailleet.

LEHTELÄN KATRI (keimaillen). Kuulkaahan, isäntä – voisittehan tekin
tulla mukaan tanssimaan – eihän teillä ole eukkoakaan kiinnipitämässä.

    (Naurua).

KIMOLAN KAISA. Niin todellakin – kuka tietää, vaikka vielä löytäisitte
oman kullankin – emännäksi tänne rikkaaseen torppaanne!

    (Naurua).

IISAKKI. Hä? Teidänkö kanssanne koipelehtimään? Ei, minun raajani ovat
jo siitä työstä aikanaan saaneet tarpeekseen! – Ja naisten koukkuihin
tarttuakseni olen vallan liian viisas!

AHOLAN ANTTI. Mutta kyllä ne kylällä vaan semmoista kohisevat, että
isännällä on vahva aikomus tänne torppaansa emäntä ottaa – vielä
vanhoilla päivillään.

IISAKKI (räjähtää kovaan nauruun). Vai kohisevat – soo soo – vai
kohisevat! Hä, hä hä! – No, jos niin käy, niin silloin annan teille
luvan tanssia uudessa tuvassa itsenne pyörryksiin – ja viinaa ja
sahtia saatte päällekaupan niin paljon kuin maittaa! – Hä, hä, hä!

KYLÄLÄISET. Kiitoksia – kiitoksia!

    (Iloista hälinää ja naurua).

IISAKKI. Mutta menkää nyt tällä kertaa matkaanne jokikinen ja antakaa
vanhoille ihmisille yörauha!

KYLÄLÄISET. Hyvästi – hyvästi!

AHOLAN ANTTI. Ja kyllä me sitten tulemme häitä tanssimaan, kun saamme
kutsun!

KIMOLAN KAISA. Varmasti! Joko huomenna kuulutetaan?

KIVISTÖN KUSTU. Ja tuottakaa vaan kaupungista viinaa niin paljon kuin
vanha tammanne jaksaa vetää – kyllä nämä pojat siitä selvän tekevät!

LEHTELÄN KATRI. Mutta pankaa sentään syrjään tilkka ristiäisiäkin
varten – sillä kai sekin juhla pikapuoleen vietetään!

    (Naurua).

KYLÄLÄISET. Hyvästi nyt vain! – Kyllä sitten tullaan! – Hyvästi!
(Menevät iloisesti meluten).

ESA (puoliääneen). Hyvä on säästää ryypyt hautajaistenkin varalle!

IISAKKI (kuulee sen). Hä! Hautajaisten! Niinkös sanoit? Soo, vai luulet
sinä minun niin pian kuolevan! Ja mitä sinä siitä hyötyisit? Ei minun
hautajaisissani viinaa ainakaan sinun kurkkuusi tipu, renkitollikko! –
Onko ovi jo valmis? Hä? Mene hakkaamaan hakoja! Ei ole aikaa suotta
seisoskella!

ESA (mutisee). Parasta vaan olisi teidän ajatella niitä havunoksia,
joita sirotetaan tielle ruumissaattoanne varten – kuin – naimista!

IISAKKI. Mitä siinä murajat? Etkö pääse alkuun – vai pitääkö minun
ruveta nostelemaan havunoksia tukille sinun hakattavaksesi? Ala
paukuttaa vaan!

    (Menee vanhaan pirttiin).

ESA (kiukuissaan). Kirottu äijäköntys! – Ja nyt ne taas ovat sisällä
kahden – kaikessa rakkaudessaan! – Sentähden Tiltu sitä – kun se
kölhöleuka on niin upporikas – vaikka onkin vain tavallinen
torpanisäntä! – Piru periköön koko tuon uuden tuvankin! Tekisi mieleni
polttaa se tuohon paikkaan – niin ettei siellä ainakaan hääkalaaseja
pidettäisi – saakuti vie! (Alkaa hakata hakoja. Laulaa).

[Tunnettu kansanlaulun sävel. Mukailijan huom.]

    Voi uskottu tyttö, kun olit petollinen
    ja lupasit sen sydämes niin monelle,
    ja kuinka sa taisit sen toiselle antaa,
    kun sinä lupasit sen minulle!

Voi jumaliste sentään tätä elämää! Kyllä köyhänä renkinä oleminen on
kurjaa!

RIETI (laulaa ulkopuolella).

[Samoin.]

        Sokeri se on valkoista,
        se on luntakin valkoisempi.
        Sinun luokses, sorja tyttö,
        minua ajaa lempi.

        Kaikki ne riiaa rikkaita,
        vaan kulkuria ei kukaan.
        Miss' on likka, joka lähtis
        kulkuripojan mukaan?

(Tulee hieman humalassa. Hän on puettu keikailevasti, pullo toisessa
taskussa). Huomenta, huomenta-päivää!

ESA. Taitanee olla ilta!

RIETI (puhuu hiljaa). Sama asia – sama asia, veikkonen! Mutta onko –
onko ukko-rähkimys kotona?

ESA. Eiköhän liene.

RIETI (kuiskaa). Millä tuulella hän on tänä aamuna – tai päivänä –
tai iltana – mikä nyt lienee?

ESA. Hyvällä – arvatenkin!

RIETI. Tahdotkos ryypyn?

ESA. En.

RIETI (ottaa esiin pullonsa ja katselee sitä). Tyhjä se pentele näkyy
olevankin. – (Heittää pullon tarhan puolelle). Kuule – lieneeköhän
ukolla kotonaan yhtään väkevänpuolta?

ESA. Oo-ja!

RIETI. Ettäkö on?

ESA. No, on on – tietysti!

RIETI. Älä! Mistä hän on sitä saanut?

ESA. Kaupungistahan sitä saa. Oli siellä eilen itse.

RIETI. Hemmetti! – Vai on äijä käynyt kaupungissa. – Onkohan sillä
paljonkin?

ESA. Ei muuta kuin – viisi kannua.

RIETI (hypähtää). Viisi kannua! Voi lemmonliekki! – Mutta mitähän
varten äijä nyt niin paljon –?

ESA. Tulee näet torppaan pian kuuluttajaiskemut – tiemmä.

RIETI. Jottako – hänen ja Tiltun?

ESA (huokaa). Tiltun

RIETI. Viisi kannua! – Ja äijä menee kuulutuksille Tiltun kanssa! –
Ei, lempo soi, meidän täytyy keikauttaa kumoon se aikomus!

ESA. Keikauta sinä – minua se ei liikuta!

RIETI (hangaten ystävyyttä). Ei, kuule, vedetään me yhtä köyttä ja
ollaan ystäviä! – Sanoitko sinä viisi kannua?

ESA. Mitäs köyttä me sitten vetäisimme?

RIETI. No, perintö – perintöhän tässä on kysymyksessä. Sehän on
menossa Prunkkalan kaivoon – ma paremmin tulen ja sanon! –

ESA. Minä menen rautatientöihin, enkä piittaa koko asiasta.

RIETI. Ole hulluttelematta! Meitähän on tässä kaksi vankkaa poikaa yhtä
ukkokämpyrää vastaan! Annetaan hänelle selkään! – Vai viisi kannua!
Oijoi!

ESA. Mitä sekään auttaisi? – Lopussa Tiltun ja minun välit ovat joka
tapauksessa – (huokaa) – lopussa.

RIETI. Älähän hätäile! Äijä kuolee pian – ja sitten otan minä Tiltun
hoteisiini. – Viisi kannua!

ESA (säpsähtää). Hä?!

RIETI. Kas, veliseni, minä osaan pelata vaimoväen kanssa!

ESA. Koetapas vain iskeä kyntesi Tiltuun – niin –!

RIETI. Onkos sulla sitten halu tapella?

ESA. On – kun tarvis vaatii! – Yritäpäs hipaistakin Tiltua, niin saat
nähdä, minnekäpäin nenäsi näyttää tietä!

RIETI. So so, veikkonen, – älä nyt sentään! Sinä uhoilet vallan
suotta. – Ei, ollaan me oikein hyviä ystäviä ja, kuten sanoin,
vedetään yhtä köyttä. Näes, minä olen rikas ja sinä olet köyhä. Sama
se! Ota sinä sitten Tiltu, niin minä otan rahat. Minä rupean tähän
torppaan isännäksi ja sinä rengiksi. Ja yhdessä me ryyppäämme jotta
lotisee! – Kuule, luuletko että ukko antaisi minulle ryypyn, jos
pistäytyisin tuonne sisään?

ESA. Onhan äijällä kokonainen ankkuri!

RIETI. Peijakas – jospa minä en ennestään jo olisi näin täynnä –!

TILTU (tulee tarhasta, kantaen kiulua, joka on yli puolillaan maitoa.
Menee vanhaa pirttiä kohti, mutta pysähtyy huomatessaan Rietin). Joko
sinä taas olet humalassa? Ja tietysti sinä tulet illalla tansseihin
tappelua hakemaan – sehän on sinun tapaistasi. Kyllä sinäkin olet se
lellipoika, joka et koskaan saa viinaa tarpeeksesi!

RIETI. Lellipoika! – Niin niin – lellipoikapa kai – siihen saakka,
kun minusta tulee tämän torpan isäntä. Ja silloin sinä, Tiltu, pääset
minulle palveluspiiaksi. He, eikös sovi niin? Emännäksi minä otan
jonkun rikkaan ja lihavan rusthollin tyttären. Vähempi ei tälle pojalle
kelpaa. Töllin penikoita minä en katsokaan – tiedä se!

TILTU. Ei ole hyvä heitä liikaa vilkuillakaan!

RIETI. Niinkuin ei sinunkin tekisi mieli kiepahtaa minun kaulaani koska
hyvänsä!

TILTU. Parasta on olla nuolaisematta ennenkuin tipahtaa! Mene tuonne
tarhaan olkiläjään nukkumaan itsesi selväksi – ja tule sitten minua
kosimaan, niin saat kuulla, mitä töllin penikalla on sanomista
sellaiselle viina-lallille kuin sinä olet. – Näkisipä Vanha-Iisakki
sinut tällä haavaa, pääsisit kerrankin selville itsekin, kuinka paljon
kunniaa sinulla oikeastaan on jälellä. Luuletko olevan niin paljon,
että sen erottaa tavallisilla töllinpenikan silmillä?

RIETI. Kuule, Esa, – älä hitossa himoitse tuota likkaa – hänestä
saisi mies eukokseen oikein lemmon penteleen!

TILTU. Niin saisi – varmasti – ja vallan sitä parasta sorttia!

    (Ottaa kiulunsa ja menee vanhaan pirttiin).

RIETI (nauraa). Parasta sorttia – jumaliste –! Mutta Esa – hei,
luuletko todellakin, että äijä antaisi minulle ryypyn, jos nyt menisin
pirttiin Tiltun perässä? Ja jos sitäpaitsi olisin oikein riivatun
höyliä ja makeata! Luuletko, veikkonen?

ESA. Koeta, niin tiedät!

RIETI. Minä yritän näyttää vesiselvältä.

ESA. Viisainta sentään lienee sinun pysähtyä ovensuuhun, sillä siitä
pääset pikemmin livistämään.

RIETI. Jospa olisin tiennyt, että sillä pökelöllä on viinaa kotona, en
olisi ottanut kylällä niin pitkiä ryyppyjä, – vaan haistaakos sitä
aina kaikkea! – Eipä siksi, että minä pelkäisin – ee-hen! Kun hän ei
vain haistaisi!

    (Lähtee kopeasti vanhaan pirttiin päin).

IISAKKI (tulee ulos. Hän on juhlapuvussa, päässään korkea hattu). Kas,
Rietikö siinä! Missä sinä olet juoksennellut? Mutta tapasinpa sinut
sopivaan aikaan, sillä saat lähteä – –

RIETI (peräytyy takaperin, pitäen kättään suunsa edessä, mutta sattuu
kompastumaan johonkin pölkkyyn. Nousee, hoippuu). Ai – perhana!

IISAKKI (nauraa ääneensä). Ha, ha, ha, ha! Kyllä näkee selvästi, miltä
matkoilta sinä taaskin palaat – kylältä juopottelemasta!

RIETI. Pi-pirun pö-pölkky –!

IISAKKI. Pölkky-pää – juoppolalli – se olet juuri sinä!

RIETI (tekeytyy vaivaiseksi ja on ontuvinaan). Ai ai ai! Oi oi oi –
kun särkee – säärtä – ja – ja lapaa –! Antakaa, setäkulta, pieni
ryyppy kivun lievikkeeksi! Vain pi-pieni – tä-täräys. Luulen sen
auttavan. – Taisi tulla reikäkin housuun. – Tuliko? (Pyllistää
takamustaan Iisakkiin päin).

IISAKKI (potkaisee, jotta hän lentää suulleen). Sun reikäs on suusi,
josta mahtuu valumaan vatsaasi kuinka monta tynnörillistä lientä
tahansa!

RIETI (kömpii jaloilleen nolona). No no no, setäkulta – te olette
tavattoman kova-sydäminen! Nyt taisi mennä sijoiltaan toinenkin
lapaluuni. Oi voi sentään, kun särkee molempia! Ne tarvitsisivat nyt
kumpikin voidetta – sisällisesti. Mennäänpäs, setäkulta, heruttamaan
vähän siitä viiden kannun astiasta! Eikö niin? – Nyt kun setä aikoo
naidakin!

IISAKKI. Soo – vai olet sinä ehtinyt saada kärsääsi hajun minun
viidestä litrastani – soo, soo! Niin kai! Ha, ha, ha! Mutta mitä
sanoisit, jos ne todellakin otettaisiin esiin – jo tänään?

ESA (hiljaa, synkästi). Vai jo tänään!

IISAKKI (Esalle). Hä? Mitä "vai vai"? – Lähde kiireesti hakemaan
metsästä pari kuormallista koivulehtoja!

ESA. Mitä niillä nyt –?

IISAKKI. Mitäkö? – Kuuluuko se sinulle? Sinä menet, kun minä käsken!

ESA. Saanko luvan kysyä, mihin ne pannaan?

IISAKKI. Sitten näet. Sinä nyt vain niitä haet.

ESA. Eihän tuo juhannuskaan ole kahdesti kesässä ennen ollut!

RIETI. Onko se ihan totta, että setä aikoo ottaa itselleen eukon?

IISAKKI. Ha, ha, ha! – Liikuttaisiko se sinua? – Kuule, sinä saat
lähteä kylälle kutsumaan nuorta väkeä tänne illalla tanssiin ja pikku
ryypylle – ja pelimannin – ja – ja – lautamiestä voit myöskin
pyytää tulemaan, sillä minulla on hänen kanssaan vähän tarinoimista.

RIETI (mahtavana). Mutta se on sillä tavalla, että minä – julistan
vastalauseeni tämän naima-aikomuksen johdosta.

IISAKKI. Sinä – vastalauseesi! – Ha, ha, ha! – Etkös jo pääse siitä
lähtemään, Esa?

ESA. Minä tahdon tietää, mihin ne koivut pannaan.

IISAKKI. Uuden tuvan ympärille ne pystytetään – jottas sen nyt tiedät.
– Ja kun minä käsken sinua menemään, niin sinä menet. Tiedätkö sinä
puolestasi sen?

ESA. No, pantakoon vaan uuden tuvan ympärille, kun se kerran on valmis!
– Mutta jos te, isäntä, panette täällä toimeen jotkut muut kemut, niin
– minä annan palttua renkinä-olemiselle täällä!

IISAKKI. Ole nyt pöyhistelemättä – sen neuvon annan sinulle,
veikkonen! – Jotkut muut kemut! – Ha, ha, ha!

    (Esa ottaa hakopölkyn vierestä kirveen ja menee
    vihaisen näköisenä).

RIETI. Setää näkyy naurattavan – mutta minä – minä vedän yhtä köyttä
Esan kanssa!

IISAKKI. Olkaa ulisematta – pennut! – Mars matkaan siitä – viemään
kutsuja kylälle!

RlETI. No, olkoon menneeksi – kunhan ensin saan ryypyn.

IISAKKI. Ei tipu.

RIETI. Lainaako eno minulle markan sitten?

IISAKKI. En pennin pyöriäistä!

RIETI. Edes viisikymmentä penniä! – Kyllä minä maksan takaisin yhtä
varmasti kuin tässä seison.

IISAKKI. Olenko ennen sulle lainannut?

RIETI. Ei setä ole – ainakaan minun muistaakseni.

IISAKKI. No niin – tiedät siis, ettei heltiä tämän äijän pussista. –
Ala laputtaa!

RIETI. Mutta jos setä ottaa akan, niin minä jään vallan osattomaksi –
ja joudun hunningolle.

IISAKKI. Sinä olet jo.

RIETI. Ja minä kun olen aikonut mennä naimisiin jonkun rikkaan
rusthollin tyttären kanssa – ja ostaa tämän torpan taloksi!

IISAKKI. Kurkkusi kautta sinä antaisit mennä kaikki sen lemmon tien –
sen minä hyvin tiedän – laiska-Jaakko! – No, etkö jo pääse lähtemään
– taikka –

RIETI. Kun saan ensin ryypyn – kyllä minä sitten –.

IISAKKI. Johan sanoin, ettei tipu – heruttamallakaan.

RIETI. Mutta entä sitten kun palaan –?

IISAKKI. Ehkä sitten – ellet ole kylältä tultuasi enemmän humalassa
kuin nyt sinne lähtiessäsi.

RIETI. Pitääkö minun sanoa, että illalla on enon ja Tiltun
kuuliaiskemut?

IISAKKI. Ha, ha, ha! – Sano nyt vaikka niinkin! – Ha, ha, ha! Sano
vain niin!

RIETI. Mutta – mutta – on se sentään vähän – hävytöntä!

IISAKKI. Rupea sinä kärsivällisesti odottamaan, niin voit vielä kerran
naida lesken! – Hä, hä, hä!

RIETI (innostuneena). Niin – ja Esan ajamme pois torpasta – ja minä
rupeankin tästä enolle rengiksi!

IISAKKI. So so so! Älä nyt hätäile! Mene nyt vaan toimittamaan minun
asiani!

RIETI. Mutta – pikku tuikku – sentään!

IISAKKI (tiuskaisee). Ei! Tiehes siitä!

RIETI. Juhlahattu ainakin enon täytyy lainata minulle – koska kerran
olen kuuliaisiin kutsuja. Se on tärkeä virka se!

IISAKKI. No, sen voit saada.

RIETI (panee Vanhan-Iisakin korkean hatun päähänsä). On se sentään aika
häpeä lähteä kutsumaan vieraita pitoihin ihan vesiselvänä! Minun täytyy
ainakin pistää tyhjä pullo näkymään housun takataskusta, jotta
näyttäisi edes vähän komeammalta.

    (Ottaa maasta tyhjän pullonsa ja tuppaa sen housuntaskuunsa
    niin, että sen kaula jää näkyviin. Menee).

IISAKKI (nauraa aika lailla). Ha ha ha! – – – Ha ha, ha!

    (Istuu penkille).

TILTU (tulee vanhasta pirtistä nyreän näköisenä).

IISAKKI. Tiltu typykkäiseni – tulehan istumaan tänne viereeni!

TILTU. Äsh!

IISAKKI. Tule nyt vaan! Tahdon hiukan puhella kanssasi.

TILTU. Onko isäntä pistäytynyt viina-ankkurinsa pakeilla?

IISAKKI. En – mutta emmeköhän nosta sitä esiin tänä iltana?

TILTU. Minkä tähden? – (Pilkallisesti). Kas, kun isäntä on pukeutunut
hienosti tänä iltana!

IISAKKI. Onpa syytäkin! Olen lähettänyt Rietin kutsumaan tänne kylän
nuorisoa tanssimaan ja pikku ryypylle – ja Esan noutamaan metsästä
koivunlehtoja pihamaan koristeiksi.

TILTU. Sooo! – Mitkä kemut nyt sitten pidetään?

IISAKKI. Kuulehan Tiltu – typykkäiseni –!

TILTU. Minun taitaa tarvita muistuttaa isännälle, että kun ihminen
tulee vanhaksi, muuttuu hän lapseksi uudelleen.

IISAKKI. Vanhaksi – niin. – Hm, en minä sitä häpeä. Olen tehnyt
sellaisen päivätyön kuin miehen pitääkin, enkä minä joudu kunnan
rasitukseksi – sillä minulla on kirstun pohjalla niin paljon kuin
tarvitsen ja vähän päällekin – jos siitä tulee kysymys.

TILTU. No, siitä sopii Rietin olla iloinen – hänellä riittää niin
ollen viinaksia tarpeeksi edes jonkun aikaa!

IISAKKI (kiivaasti). Rieti! – (Hillitsee itsensä). – No, niinpä niin
– kukin järjestää asiansa eläissään – niin on tapa. – Mutta tulehan
nyt tänne, tyttö typykkäiseni, äläkä näytä niin vihaiselta – sillä
tänä iltana aion minä tanssia pitkän potkupolkan sinun kanssasi – hi!
hi! hi! Kas, minulla on ollut aikanani monta naisihmistä
palveluksessani – mutta – –

TILTU. Te olette aina ollut ilkeä heille!

IISAKKI. Mahtaa olla totta, koska ei heistä ole kukaan pysynyt vuotta
kauempaa luonani – mutta sinä olet jo kolmatta.

TILTU. Niin, he ovat jok'ainoa olleet aika laiskureita, sillä kaikki
oli täällä minun tullessani kovin rempallaan, – ja kun minä sitten
panin joka asian kuntoon, niin en ole raatsinut jättää taas kaikkea
menemään uudelleen nurin narin – siksi minun on tullut oltua näin
kauan – mutta kyllä minä pian tästä lähden tieheni – vallankin jos
isäntä alkaa hullutella –

IISAKKI. Jaa, jaa – kyllä se niin on – sinä olet minun maatani –
oikein rehti työihminen – siksi olenkin jo toista vuotta ajatellut
sinua – ja rakennuttanut tuon uuden tuvankin, näet. – (Tiltu aikoo
mennä). – Ei, ei, pysy vain paikallasi – kyllä tämä juttu vähitellen
rupeaa selvenemään – sinullekin. – Niin, kas, minä alan jo käydä
vanhaksi ja tarvitsen jonkun, joka hoitaa minua – enkä tahdo, että
omaisuuteni hävitetään tuhlaamalla ja juopottelevalla elämällä, sillä
minä olen koonnut tyhjästä kaikki tyyni. (Menee Tiltun luo ja tarttuu
hänen käteensä). Minä en siis halua jättää perkaamiani sarkoja sikojen
tongittavaksi – istu nyt vaan alallasi! – näetkös, minulla on
neljätuhatta markkaa kaupungin pankissa – ja torpan kontrahti kestää
vielä neljäkymmentä vuotta – ja minä olen aina pitänyt pikku
vauvoista, vaikka ei itselläni ole sellaisia koskaan ollut – niin
että –

TILTU (koettaa irroittaa kättään ja nauraa sydämellisesti). Ei, ei
– – – lopettakaa jo, hyvä isäntä, tuo lorunne – en voi muuta kuin
nauraa teille! – Mutta en minä sentään olisi ikänä maailmassa uskonut,
että isännällä olisi niin paljon rahoja kaupungin pankissa –!

ESA (tulee, katselee heitä hetkisen, heittää sitten koivutaakkansa
vihoissaan maahan). Vai niin – vai sillä tavalla! – Hävetä sinun
pitäisi, Tiltu! – Rahoja olet vaaninut! – Mutta kyllä minun on
kamalaa nyt nähdä, kuinka kurja sinä olet – sinä, jota minä kuitenkin
olen niin turkasesti rakastanut! Niin, hävetä saat minun ja ihmisten
edessä – kun noin turmelet nuoruutesi ja tuolla tavalla menettelet –
tuolla tavalla – aivan kuin et olisi lehmämullikkaa parempi!

TILTU (riistää kätensä irti Iisakin otteesta. Huutaa). Ole vaiti!

ESA. Vaiti minä tämän jälkeen olenkin – vaiti, vaikka veistä
rinnassani väännettäisiin – sillä nyt huomaan, ettei piru kykene enää
pahempaa osaa ihmisen kärsittäväksi panna!

IISAKKI (nauraa). Ha, ha, ha! – Pystytä sinä vain koivut parhaiten
kuin taidat, äläkä mörise siinä kuin pahanaikainen sonnivasikka!

ESA. Pystyttäkää itse koivunne – senkin naimahullu –! Koska teissä on
miestä juoksentelemaan tyttöjen perässä, niin kykenette varmaan
panemaan kuntoon kuuliaiskoristelunnekin! – Minä en ole enää teidän
renkinne! –

IISAKKI. Ha, ha, ha – hi, hi, hi! – Mene sitten niin pitkälle kuin
tietä riittää, – mutta palkkasi pysyy minun takanani!

ESA. Pitäkää vain pennini – ahnas kiskuri! – Luuletteko minun
vaivaisen kahdenkymmenen markan takia jäävän tänne – töllistelemään
kurjia kestejänne!

    (Menee kiivaasti aittaan).

IISAKKI (nauraa yhä enemmän). Ha, ha, ha! – Haali siis kokoon
komppeesi ja ala laputtaa!

    (Menee vanhaan pirttiin).

TILTU. He ovat yhtä hassuja molemmat. – Mitähän tästä oikein tulee? –
(Menee aitan ovelle). – Esa!

ESA (aitasta). Mene sulhasesi luokse!

TILTU. Minä menen minne itse haluan, mutta suo minun lausua sinulle
pari sanaa! – Sinä et saa lähteä!

ESA. Luuletko sinä, että minua haluttaa jäädä tänne katselemaan sinun
kuherteluasi tuon vanhan köntyksen kanssa – älä usko! – Pidä hyvänäsi
mainio saaliisi!

TILTU (vihaisena). Ei, tästä pelistä täytyy tulla loppu – niin totta
kuin kuulun hameväkeen!

    (Lähtee kiukkuisen näköisenä vanhaan pirttiin).

ESA (katsoo aitasta). Niin – äijän perään se taaskin lähti! Ei
malttanut olla kauan erossa lemmittynsä kyljestä. – (Tulee ulos
mukanaan arkkunsa). – Orivarsaa minun tulee helkkarin ikävä! Poikkean
laitumelle lausumaan sille vekaralle jäähyväiset. Ja tammoista ja
muusta naisväestä minä sitä varoitan – ainoata, hyvää ystävääni –
ettei suureksi hevoseksi tultuaan tarvitsisi kärsiä samoja tuskia kuin
minä nyt. – (Kantaa arkkunsa maantielle ja istuutuu sen päälle). – Oi
voi, että pitikin käydä tällä tavoin! Oli se aika häpeällistä! –
(Äänettömyys. Kuuluu hanurin ääntä). Ahaa – kuuliaisvieraat alkavat
saapua. – Saatanhan istua tässä vähän aikaa katselemassa.

RIETI (tulee edellä hyvin iloisella tuulella. Häntä seuraa joukko):

KYLÄN NUORISOA (meluten ja ilakoiden. Eivät heti huomaa etäämmäksi
asettunutta Esaa).

RIETI (heidän päästyään pihamaalle). Hei, pojat ja tytöt! Nyt annamme
riemun ratketa koskena kohisemaan ja myrskynä mylläämään! Eikös niin?

TUPAANTULIAISTANSSIT 39

NUORET. Se on selvä – selvä se!

RIETI. Katsokoon vaan Vanha-Iisakki, ettei viina-ankkuri liian aikaisin
näytä pohjaa!

NUORET. Niin – katsokoon!

KIVELÄN KUSTU (huomaa Esan). Mitä lempoa sinä, Esa, siellä yksinäsi
tien varrella kökötät?

AHOLAN ANTTI. Ja niin surullisena kuin tyhjä viinalekkeri!

KIMOLAN KAISA. Onko Tiltu lipunut pois sormistasi?

LEHTELÄN KATRI. Älä sure – onhan niitä toisia – tässäkin!

    (Naurua).

KIMOLAN KAISA. Etkös huolisi minusta? – Aina minä Tiltua vastaan!

LEHTELÄN KATRI. Tiltun rinnalle kelpaan minäkin!

    (Naurua).

AHOLAN ANTTI. Minne sinä sitä arkkuasi raahaat?

ESA. Minut on isäntä potkaissut pois siitä torpasta.

RIETI. Ota tuikku murheeseen! Se auttaa varmasti. Minä tiedän.

KIMOLAN KAISA. Mutta onko se oikein totta, että Vanha-Iisakki menee
naimisiin Tiltun kanssa?

RlETI. Tosi se on – ja ihan totinen!

LEHTELÄN KATRI. Hassuhan se Tiltu on, kun ottaa mokoman vanhan
nuuskahuulen!

AHOLAN ANTTI. Minun mielestäni he ovat yhtä hassuja molemmat.

KIVISTÖN KUSTU. Ei, mutta katsokaas – tuolla on kasa aivan äsken
hakattuja koivunlehtoja – tulkaa, pojat, niin panemme ne äkkiä
miehissä pystyyn. Sittenhän täällä vasta oikein juhlalta näyttääkin!

KYLÄN NUORET. Niin – pannaan pystyyn – nuoren parin kunniaksi!

    (Alkavat pystyttää koivuja nauraen ja meluten).

TILTU (tulee ulos vanhasta pirtistä). Mitä mitä te täällä teette?

KYLÄN NUORET. Tanssimaan meitä on kutsuttu – kuuliaisia tanssimaan.

POJAT. Ja juomaan nuoren parin onneksi!

KIMOLAN KAISA. Älä nyt sentään käy noin nenä pystyssä ja pöyhkeänä,
Tiltu, vaikka oletkin sattunut saamaan itsellesi rikkaan miehen!

LEHTELÄN KATRI. Muuten – tässä lienee nyt syytä sanoa että: lykkyä nyt
sitten tykö!

KYLÄN NUORET. Niin – lykkyä tykö – onnea oikein paljon – sinulle ja
Vanhalle-Iisakille!

TILTU (kimmastuen). Oletteko te kaikki aivan päästänne pyörällä tänä
iltana? – Menkää kotiinne – ja joutuin!

AHOLAN ANTTI. Ei maar sitä niin vain mennä! Meidät on tänne varta
vasten ja asianmukaisesti kutsuttu – ja pelimannikin on mukana.

PELIMANNI (näyttää viuluaan). Täältä pesee polkat ja valssit, kun vaan
annetaan käsky alkaa.

KIVISTÖN KUSTU. Tuoltahan jo tulee itse Mouhulan lautamieskin!

MOUHULAN LAUTAMIES (tulee perältä). Ehtoota päivää kaikille! – Kas
vain, täälläkös vasta on vieraiden paljous – ja pelimannit – ja
koivuja pystytetty kuin juhlaa varten ainakin! – Mitähän vanhalla
ystävälläni Iisakilla lienee mielessään? Kuuliaisiako tässä toden
teolla ruvetaan viettämään? Jopa nyt – jopa nyt!

KYLÄN NUORET. Tässä on morsian!

AHOLAN ANTTI. Hei pojat, eiköhän keikauteta morsianta kohona
kertaalleen?

POJAT. Tietysti – sehän selvä!

AHOLAN ANTTI. Käydään kiinni! (Ennenkuin Tiltu ehtii paeta, tarttuvat
pojat häneen ja nostavat hänet korkealle ylös). Eläköön morsian! –
Eläköön morsian!

TILTU (maahan päästyään itkien). Että kehtaatte – hyi – hävyttömät –
pilkata näin — ja lautamieskin vanha ihminen – minua köyhää tyttö
raukkaa – joka en ole – kenellekään pahaa –

IISAKKI (tulee tuvasta). Terveeksi kaikille! – Kiitos, että olette
noudattanut kutsuani!

LAUTAMIES (menee kättelemään Iisakkia). Terveeksi sinulle, vanha ystävä
ja rippikoulu-toveri! — Mutta suoraan sanoen – suo minun kysyä, mitä
lempoa sinä olet ruvennut hulluttelemaan vielä vanhoilla päivilläsi! –
Eikö ole jo vähän liian myöhäistä tämä sinun naimispuuhasi?

IISAKKI (nauraen). Ha, ha, ha! – Käyhän ensin tuvassa, ystävä,
heittämässä tuliaisryyppy nieluusi, niin siellä kerron sinulle
lähemmin.

    (Menevät vanhaan pirttiin).

TILTU (huomaa Esan). On tuo Esakin lemppuri miehekseen – vaikka on
kosinut tyttöä, niin ei kykene edes puolustamaan, kun tyttöä häpäistään
ja tehdään hänet koko kylän pilkan esineeksi.

    (Menee veräjästä maantielle Esan luo, jääden hänen
    kanssaan puhelemaan).

AHOLAN ANTTI. Miten mahtanee käydä Rietin – saaneeko koskaan itselleen
torppaa?

RIETI. Jos ukot punovat tuolla vanhassa pirtissä jotain konnankoukkuja,
niin tahdon siitä vähän vihiä minäkin!

    (Aikoo lähteä sisään vanhaan pirttiin).

KIVISTÖN KUSTU. Parasta on, ettemme päästä häntä sinne sekoittamaan
asioita!

TYTÖT. Ei päästetä Rietiä sotkemaan selvää peliä!

AHOLAN ANTTI. Antaa pojan vain mennä valvomaan oikeuksiaan – torpan
perintö-asiasta siellä joka tapauksessa puhellaan!

    (Iisakki ja Lautamies tulevat ulos vanhasta pirtistä)

IISAKKI (kantaen viinalekkeriä). Hei, Tiltu, riennä panemaan kahvipannu
tulelle, sillä kohta tässä otetaan tuimat ryypyt kuumikkeen kanssa –
tehdään oikein rehevät kahvipunssit – ja sen päälle tanssitaan
seitsemän polkkaa ja valssia! Niin, tänä iltana pidetään täällä meillä
oikein lemmon lystiä – hi, hi, hi!

LAUTAMIES (jolla on taskut täynnä laseja ja pikareita, alkaa asetella
niitä keskelle pihaa sijoittamalleen pöydälle). He, he, he – lemmon
lystiä – he, he, he!

TILTU (tullen pois Esan luota). Onko se lautamiehen mielestä
naurunasia, että vanha ukko rupeaa hassuttelemaan? – Ja mitä varten
keittiöstä nyt kaikki astiat kannetaan pihalle?

LAUTAMIES (jatkaa esineiden järjestämistä). So, so, Tiltu, – älähän
kimmastele suotta – älä – hi, hi, hi – he, he, he!

IISAKKI. Tulehan tänne, Kivistön Kustu, sinähän osaat kirjoittaa,
tiedän mä. – (Ottaa povitaskustaan paperiarkin sekä kaivaa
sivutaskustaan mustetolpon ja kynän, jotka kaikki laskee pöydälle).
Piirrähän tähän nimesi!

KIVISTÖN KUSTU (tulee esiin). Mitäs minun nimeni siinä tekee?

IISAKKI. Se ei kuulu sinuun. – Tottakai taidat kirjoittaa nimesi? –
Lautamiehen nimi on siinä yläpuolella. Hän kirjoitti ensin.

KIVISTÖN KUSTU. No, olkoon menneeksi sitten! – Korealta minun nimeni
näyttää – olkoon se missä tahansa!

    (Kirjoittaa nimensä raskaasti ja huolella).

TILTU. Älä vaan kirjoita itseäsi pussiin, mies, – sillä minä sanon:
ei!

RIETI. Minä myöskin – tuota noin – panen turkasenmoisen vastalauseeni
tätä vastaan.

IISAKKI. Sinun vastalauseesi pussiin pannaan ja pussin suu sidotaan
kiinni ja pussi nakataan sitten myllyränniin! Niin se on. – Ha, ha,
ha! – Luehan nyt, lautamies, kaikille tuo plakaatti!

LAUTAMIES (lukee. Kaikki ryhmittyvät ympärille).

"Koska minun sisarenpojastani Rieti Petteri Peltosesta, joka on minun
ainoa sukulaiseni, on tullut laiska ja hulttio kiertää, oikea
juopporenttu, jotta oikein hävettää, – ja koska minä jo olen käynyt
niin vanhaksi, että minun täytyy järjestää asiani kohta koittavan
kuolinhetkeni varalle, kuten rehellisen miehen ja kunnon torpanisännän
velvollisuus on, niin jätän minä täten omistamani Mäkitöyryn torpan
Tilda Karoliina Kustaava Eevantyttärelle asianmukaista eläkesopimusta
vastaan, johon sopimukseen kuuluu vapaa, tyydyttävä elatus ja hoito
kuolemaani asti sekä kunniallinen hautaus. Asuntonani on uusi
tuparakennus ja minun tulee saada kaksi paria saappaita vuodessa, kolme
kupillista kahvia joka ehtoopäivä – pyhäisin pehmeän nisuleivän kanssa
– hevonen ja vällyt joka toinen sunnuntai kirkkoon edestakaisin, ynnä
jouluksi viisi paria täysivillaisia sukkia, jotka pitää rikki mentyä
parsia ja tarpeen mukaan jatkaa ja uudistaa. – Kyrön pitäjässä
heinäkuun 25 päivänä armon vuonna 1891. – Jaakoppi Iisakki Jaakonpoika
Mäkitöyrylä. – Todistavat: Ahasverus Mouhula, lautamies. – Kustaa
Eemeli Kallenpoika Kivistö, renki."

    (Yleinen ällistys ja äänettömyys).

TILTU (riemastuneena). Voi herranen ihme! – Oi voi! – Onko tämä
totta?

IISAKKI (mahtavasti). Minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin! –
Suusanallisesti minä vielä lisään että sinun on heti valittava
itsellesi isäntä tähän torppaan – sillä ei torppa ole torppa eikä
mikään ilman kunnollista ja työteliästä isäntää!

RIETI (tuppautuu esiin ja kumartaa Tiltulle). Niin kai se on tarkoitus,
että minusta tulee isäntä – mainittiinhan paperissa minunkin nimeni!

TILTU (työntää hänet syrjään). Mene sinä männikköön! – (Huutaa). –
Esa, Esa! Tule tänne! Joko sinun järkesi nyt selviää? – Kelpaako
sinulle tämä Tiltu – ja torppa?

ESA (hypähtää esiin iloisena ja tarttuu Tiltun vyötäisiin). Tämä on
autuuden ehtoo! – Ja paratiisiksi me tämän Mäkitöyryn torpan laitamme!
– (Pojille). – Hei, pojat, viskatkaapa se minun arkkuni sieltä
maantieltä tuonne aittaan. – Tai ei, ei! – Heittäkää yksintein
suoraan vanhaan pirttiin! Sillä pirtissähän torpanisäntä tavaroitaan
pitää. – (Menee ja puristaa Iisakin kättä). Suuri kiitos, hyvä isäntä!
Olette totisesti miesten mies! – Enempää minä en nyt yht'äkkiä osaa
sanoa! – (Huomattavasti liikutettuna). – En minä sentään oikein tätä
olisi ansainnut!

    (Iisakki ja Esa puristavat kauan toistensa käsiä).

TILTU (pyyhkii silmäkulmiaan). Kyllä me teistä, hyvä isäntä, semmoisen
huolen pidämme, ettei siitä kenelläkään mitään sanomista ole –
kaikkein vähimmän teillä itsellänne – ja sukkia saatte niin runsaasti
– ettei lopu, vaikka joka päivä kahdet parit rikki polkisitte
(Kättelee Iisakkia).

IISAKKI. Sen minä uskon. Ja uskon senkin, että Mäkitöyry teidän
hallussanne kukoistaa ja entisestään vaurastuu. – Olkaa onnelliset!

RIETI. Vinoon tässä nyt vähän asiat menivät – minun suhteeni — mutta
joka tapauksessa – eikös oteta ryyppy asian päälle! Jo on minun
mielestäni aika!

IISAKKI. Niin, nyt alkavat Tiltun ja Esan kuuliaiskemut!

KYLÄN NUORET. Onneksi olkoon – onnea teille – paljon onnea ja
menestystä!

    (Kättelevät ja onnittelevat).

IISAKKI. Pyörimään nyt ensin, nuoret, ja laulu raikumaan! Sitten
kilistetään nuoren parin onnen ja menestyksen malja!

KYLÄN NUORET (työntävät Tiltun ja Esan piirin keskelle, pyörivät ja
laulavat).

    Iso ilo alkaa kun nuori väki tanssii,
    niin että pyörtänö punoittaa!
    Iso ilo alkaa kun nuori väki tanssii,
    niin että pyörtänö punoittaa.
    Ota Esa Tiltusi, ota oma kultasi,
    omahan on teillä nyt torppa ja maa!
    Ota Esa Tiltusi, ota oma kultasi,
    omahan on teillä nyt torppa ja maa!

    Kaupat on tehty ja rakkautta riittää,
    ei sitä ämmät enää estää voi!
    Kaupat on tehty ja rakkautta riittää,
    ei sitä ämmät enää estää voi!
    Esalla on oma Tiltu tuvan orren alla
    ja pihamaalla pelivärkit pulskasti soi!
    Esalla on oma Tiltu tuvan orren alla
    ja pihamaalla pelivärkit pulskasti soi!

  [Sen vanhan, tunnetun piirilaulun sävel, josta on otettu
  ensimmäinen säe. Mukailijan huom.]

(Iisakki ja Lautamies katselevat syrjästä naurusuin nuorten iloa ja
nyökyttävät toisilleen. Rieti on salavihkaa hiipinyt maahan jätetyn
viinalekkerin luo ja ottaa siitä omin luvin pitkän ryypyn).

    Väliverho.