← E-kirjasto·Projekti Lönnrot nro 3176
Joulurunoja lapsille
Olli Vuorinen
Olli Vuorisen 'Joulurunoja lapsille' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3176. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.
JOULURUNOJA LAPSILLE
Sepittänyt
Olli Vuorinen [Olof Berg]
Haminassa,
Alfred Lagerbom,
1911,
SISÄLLYS:
Joulutervehdys. Lapset ja joulukuusi. Joulutähti. Joulu-iloja. Loista, joulutähtönen. Joulupukki. Joutuipa joulu. Jouluhommia. Riemujuhla. Joululaulu. Joulukuusen luona. Joulunvietto. Katovuonna. Joulurauha. Mummo ja pikku Lotta. Hemmoiteltu.
JOULUTERVEHDYS.
Terve tultuas,
Joulu, juhla jalo!
Taivaallinen valo
On sun antias.
Missä ikinään
Joulutähti loistaa,
Varjot yön se poistaa
Sulo säteillään.
Joulu tähti on
Meillä Herran sana.
Sehän kirkkahana
Poistaa pimennon.
Kuka lienetkin,
Toivehes se täyttää,
Tien se tähti näyttää,
Betlehemihin.
Kapaloituna
Seimessä hän makaa,
Joka meille Jakaa
Taivaan lahjoja.
Jumal'lapsen luo
Ihmislapsi riennä
Heikkona ja piennä,
Hänpä turvan tuo.
Hän on kuningas
Armollinen aivan,
Herra maan ja taivaan,
Rauhan ruhtinas.
Hälle ylistys!
Vastaanota hältä,
Lasten ystävältä.
Joulutervehdys!LAPSET JA JOULUKUUSI.
(Vuorolausunto, Joku lapsista piiloutuu kuusen taa ja sanoo sieltä mitä kuusella on sanomista; toinen lapsi kyselee; arvata koettaa useat lapset; loppusanat lausuu yhdessä kaikki lapset.)
Oi salon impi, sä kukkea kuusi,
Vehmas ja vehreä, lauhtumaton,
Sun ihanuutesi kestävä, uusi,
Sun vihannuutesi vaihtumaton,
Vartesi suora ja runkosi sorja,
Myös joka lehväsi kaunis ja norja.
Oi salon tytti, mä tiedustelen,
Miks tulit ilmoille ihmisien?
En ihanuuttani itse mä luonut,
En vihannuuttani itse mä tee,
Korkein kaitsia kaikki on suonut,
Hän, joka maailmat johdattelee.
Kilttiä lapsia täällä mä huomaan,
Siksipä ennätin uutista tuomaan,
Harvoin mointa on mainittavaa,
Vaan toki ensinnä arvaelkaa.
Hirvikö harppaili luonasi milloin?
Karhuko tanssaten leikkiä löi?
Vai jänö juurehes istahti illoin?
Kettuko parhaita paistia söi?
Tuuliko tuiverti, myrskykö mylvi?
Talviko tähtiä lehvihis kylvi?
Huusiko huuhkaja kumppaniaan?
Vai jakoi Mielikki aartehiaan?
Nuo jokapäiväistä kaikki on siellä
Metsolan pirtissä. Niin tosiaan,
Eip' ole aihetta arvattu vielä,
Josta mä riensin nyt ilmoittamaan:
Jouluhan kohta on joutuva tänne,
Teitä ja kaikkia ystäviänne
Jouduin ma juhlalle valmistamaan,
Riemua rintoihin kartuttamaan.
Joulu jo saapuvi, oi ilo suuri.
Vanhat ja nuoret nyt riemuelee!
Jouluhan juhlien juhla on juuri,
Hengen ja mielen se uudistelee!
Jouluna laulamme hartaudessa:
Kunnia Herralle korkeudessa,
Maassakin myös sopu rauhallinen
Suosio seurassa ihmisien!JOULUTÄHTI.
Tietäjille itämaan
Loisti muinen tähti;
Kuningasta hakemaan
Lännempää he lähti;
Heidät ihmetähti tuo
Johti Jesuslapsen luo.
Heillä lahjat muassaan
Runsahat ja oivat;
Nöyrinä he aarteitaan
Jesukselle toivat;
Joulu-ilo rinnassaan
Palasivat kotiaan,
Lapsikulta sullekin
Loistaa kirkkahana
Joulutähti armahin,
Se on Herran sana;
Loistehessa tähden sen
Löydät itse Jesuksen.
Lahjat kuninkaalliset
Jesus sulle suopi,
Runsaat armons antimet
Taivahasta tuopi;
Mielesi hän valostaa,
Olentosi jalostaa.
Avaa pieni aartehes
Kuninkaalle tälle,
Sinun nuori sydämes
Kelpaa lahjaks hälle,
Sitten joulu-ilos on
Täydellinen, verraton.JOULU-ILOJA.
Joulu kun ovella
Luoksemme lähenee.
Lapsien povella
Tuntehet hilpenee;
Silmät ne kirkastuu,
Liikkehet vilkastuu,
Joulusta joka suu
Silkuttelee.
Joulu kun ovesta
Sisähän sipsuttaa.
Lapsien povesta
Riemu jo raikahtaa;
Kas miten karkeluun,
Leikkihin, lauleluun,
Ympäri joulupuun
Lapsoset käy!
Voi sitä joulua
Kirkkaine tähtineen,
Kotia, koulua
Muistaa se lahjoineen!
Mieltä se ylentää,
Sydäntä lämmittää,
Henkeä elvyttää,
Onnea tuo!
Kotona, kirkossa
Jouluna juhlitaan;
Syntyä suurinta
Riemuiten muistetaan;
Jesuksen seimellen
Hengessä jokainen
Kiitosta veisaten
Riennämme taas.LOISTA, JOULUTÄHTÖNEN.
Loista, joulutähtönen,
Loista kirkkautta Herran
Ihanasti viime kerran
Tällä vuosisadalla,
Ajan kilparadalla!
Loista, joulutähtönen,
Toivontähtenäkin loista.
Mielten masennusta poista,
Loista elvytystä niin
Aikoihin myös tuleviin!
Loista, joulutähtönen,
Lapsille ja vanhemmille,
Köyhille ja rikkahille,
Neuvo pelastuksen tie,
Mikä oikeahan vie!
Loista, joulutähtönen,
Loista "joulupukillenki",
Jotta raitis, puhdas henki
Siinä aina asustais,
Nuorisoa innostais!
(1900.)JOUTUIPA JOULU.
Joutuipa joulu,
Juhlien juhla.
Toivottu tuttu
Taivahinen!
Loppuhun vaipuu
Vuos'sadan uuden
Tää ajastaika
Ensimäinen.
Joulu, sä joulu,
Vaikk' olet vanha,
Ain' olet armas,
Ain' olet uus'!
Lempesi kestää,
Lämpösi riittää,
Ainainen suulla
On ihanuus!
Haihduta, joulu,
Haikea huoli,
Muikea murhe
Mielistä pois!
Ett' ilovirret
Vielä kuin ennen
Kansamme suusta
Kaikua vois!
Oi, jalo joulu,
Meille ja muille
Tähtesi kirkkaan
Loistella suo!
Nuoret ja vanhat
Seimelle saata,
Vie valon Herran
Jesuksen luo!
(1901.)JOULUPUKKI.
Kukapa tuntis joulupukin hakaa?
Salainen siimes on se viidakon,
Siell' etsii joulupukki varaston,
Kepsahtaa kyliin aina vuoden takaa.
Hän lapsukaisten ystävä on vakaa;
Kun joulukuusi juhlavaloss' on,
Lyykistyy oven taa hän piilohon,
Ja ilomielin lahjojansa jakaa.
Puuhevon pulskan Paavolle hän suistaa,
Ja Leenan kaulaan liina luikahtaa,
Katrille kaunis kuvakirja luistaa,
Ja Ollin osaks sukset suikahtaa;
Näin joulupukki lapsosia muistaa,
Ja siimekseensä sitten puikahtaa.JOULUHOMMIA.
Joutuipas se armas joulu
Iloks ihmislasten,
Lopetettiin äsken koulu
Juhlaks' vartavasten.
Kynttilöidyn kuusen luona
Leikkiä me löimme,
Siellä niinkuin mennä vuonna
Namusia söimme.
Nyt on meillä jokaisella
Joulupuuhat työnä.
Varhain oomme valvehella
Sitten jouluyönä,
Isä ajaa, Hoppa laukkaa,
Taivaan tähdet loistaa.
Valo välkkyilee jo kaukaa
Kirkon ikkunoista.
Temppelissä selitetään
Joulun alkujuurta,
Mielihimme elvytetään
Tapahtumaa suurta.
Tuhansille sydämille
Koittaa valo Herran,
Kuin kedolla paimenille
Koitti yöllä kerran.
Siellä vanhus harmaa hapsi
Riemuvirteen ryhtyy.
Siellä isä, äiti, lapsi
Enkel'lauluun yhtyy:
Korkeuden Jumalalle,
Kunnia suur' olkoon,
Maassa rauha, ihmisille
Hyvä tahto tulkoon!RIEMUJUHLA.
Joulu on,
verraton
riemujuhla, joutunut.
Joulu tuo
meille nuo
lahjat kalliit, kaivatut.
Ihanan,
vihannan
joulukuusen luona me
jalossa
valossa
ilo-iltaa vietämme.
Lapsonen
pienonen
Betlehemin seimessä,
Hänpä, oi,
joulun toi
Meille syntymällänsä.
Jesuksen
seimellen
joulu johtaa mielemme.
Jesuksen
nimehen
pyhitämme juhlamme.JOULULAULU.
On joulujuhla joutunut,
Ja armon aika alkanut,
Nyt lapset laulakaamme!
Kun kuninkaamme kultainen
On tullut luoksi lapsien,
Nyt iloitella saamme.
Hän tekee suuren armotyön
Ja poistaa pimeyden yön.
Ja lahjojansa jakaa.
Hän siunauksen meille suo
Ja apuansa aina tuo.
On ystävämme vakaa.
Tää kynttilöity kuusonen
Tuo meille muiston tuorehen
Sen valon valkamasta,
Mi lauhtumatta lempeään.
Suloisen valon säteitään
Lähettää taivahasta.
O Jesus, johda retkemme
Ja meidän elon hetkemme
Sinulle elää anna!
Kun kerran loppuu elon tie,
Luo autuaitten meidät vie,
Sun kotihisi kanna!JOULUKUUSEN LUONA.
Jo on joulu joutununna,
Ilojuhla ilmestynnä,
Juhla juhlia jalompi,
Yli muita mainiompi,
Siks' on pirtti puhdistettu,
Sali siivottu somasti,
Haettu havuinen kuusi
Korven viereltä komea;
Siihen kynttelit kyhätty,
Valaistukset valmistettu,
Oksihin omenat pantu,
Namut naastisti sidottu,
Liput siinä liipottavat,
Hohtavat hopealangat.
Ympäri ylevän kuusen,
Luona loistavan närehen.
Lapset leikkiä pitävät,
Nuorukaiset notkuilevat,
Naiset kaikk' on naurusuulla,
Miehet mielellä hyvällä,
Vanhankin vakainen silmä
Ilostusta ilmaiseepi.
Syy on ihmisten iloita,
Syy on sykkiä sydänten,
Kun on ihme ilmestynnä.
Johtotähti jouluyönä
Pimeyttä poistamahan,
Kansoja valaisemahan,
Syntisiä saattamahan
Ijäisen Isän kotihin.JOULUNVIETTO.
Loistava on sali Hanna ja Heikki
Pyörivät ympäri joulupuun.
Siell' iso piiri ja hilpeä leikki,
Naurua, laulua täydeltä suun.
Rikkaus uhkuvi, puute ei haita,
Herkkuja pöytä on kukkuranaan;
Äiti on aulis, eik' isä saita,
Lahjoilla muistavat lapsosiaan.
Katsopas pirtissä Jussia, Riittaa:
Leikkivät paljailla oljilla vaan!
Hauska on heillä, he muista ei piittaa
Mutt' isä tutkivi raamattuaan.
Lamppu ja kyntteli nyt valon antaa,
Pois pärevalkea jouluna on.
Äiti jo pöydälle puuroa kantaa;
Syötyä kaikki he käy lepohon.
Aamulla varhain liike on tiellä,
Kansa se kirkkohon kiiruhtelee.
Kas sadat kynttelit loistavi siellä,
Kellot ne kutsuen kaikuelee.
Pirtinkin perhe on matkojen takaa
Rientänyt saarnaa kuuntelemaan;
Vaan saliss' ollehet, noo, nehän makaa
Viel' unen helmassa vuotehillaan.KATOVUONNA.
(Joulua edellä.)
Taita leipäs isoovalle,
Raadollista holhoa,
Alastonta vaateta;
Turvaks' tule heikommalle,
Lähimmäises puolehen
Käännä katse leppyinen!
Kansalainen muista tätä!
Sulla nyt on tärkeä
Tähdellinen tehtävä:
Veljelläs on nälänhätä,
Leivänpalaa hällä ei,
Koska halla viljan vei.
Jos on sulla runsahasti,
Annat mielin lämpöisin
Siitä hälle runsaammin;
Jos on sulla niukemmasti,
Suonet siitäi vähäisen
Avuks hädän alaisen.
Rakkahasta sydämestä
Anna mitä antanet!
Kuivaa veljes kyynelet.
Nälän kauhistusta estä!
Tähän aikaan almus on
Joululahja verraton.JOULURAUHA.
Joulu, joulu tullut on
Juhla armahainen!
Siitä riemu verraton,
Ilo autuainen.
Kiittäkäämme Jumalaa,
Isää taivaallista.
Kaiken hyvän jakajaa
Armons antimista!
Jesus, Jesus tullut on,
Ystävämme parhain;
Yöstä päivän valohon
Hän vei meidät varhain.
Jesus kun on ainiaan
Matka oppahamme,
Taivaallisen kotimaan
Kerran saavutamme.
Rauha, rauha tullut on,
Herran Henki Pyhä
Oikeahan uskohon
Vahvistaa meit' yhä.
Vaikka vainen maailma
Myrskyisenä pauhaa,
Sydämemme levossa
Nauttii joulurauhaa.
pMUMMO JA PIKKU LOTTA.
Mummo kertoi satusarjan: Kuinka Kekri kaitsi karjan; Kuinka karhu kasken kaatoi, Miehen mieliks huhdan raatoi; Kuinka kettu viekasteli, Toisten toiminnasta eli; Kuinka jänö nauruun ratkes. Ripsis rapsis huuli katkes; Kuinka jättiläinen loikki Suuren, syvän järven poikki; Kuinka hölmö laati talon, Säkissä vei siihen valon; Kuinka ukko kiipes puuhun, Hopsis kopsis hyppäs kuuhun; Kuinka kohta itsekukin Saapi nähdä joulupukin.
"Ompa kaiketi ne totta", Ppilpatteli pikku Lotta. Sitten mummo sivumennen Virkkoi: "Olin miekin ennen Lotan laisna Lapsukaisna!" Tuohon Lotta huusi jo "Älkää, mummo, narratko!"
Hemmoiteltu.
Kalle Kaljunen oli hänen nimensä. Mutta kun hän pienenä paitaressuna ollessaan sanoi olevansa Lalle, niin hemmoittelevat vanhemmat alkoivatkin häntä nimittää Lalleksi ja siksi hänen nimensä sitten jäikin.
Lalle oli rikkaiden vanhempain ainoa lapsi. Hän oli syntynyt samana jouluaattona, kun hänen isänsä oli saanut suuren rahasumman metsänsä myymisellä. Sitä pitivät kaikki lapselle suuren onnen ja rikkauden merkkinä. "Siitä pojasta tulee rikas mies. Se on onnen poika. Sen pojan kelpaa elää maailmassa, sen ei huoli huolehtia huomenesta." Niin sanoivat naapurit ja kyläläiset. Niin uskoivat Lallen isä ja äiti. Pojasta oli tuleva rikas, kerrassaan rikas ja onnellinen.
Jo pienenä hemmoiteltiin Lallea, miten vain voitiin. Jos Lalle viskasi voileivän tahi sokeripalan laattialle, ei häntä siitä ojennettu. Jos hän tahallaan nakkasi hattunsa vesisaaviin tahi kenkänsä maitokuppiin, niin naurettiin vaan pojan tempuille, mutta ei ojennettu.
Kun Lalle tuli kouluikään, oli hän haluton kouluun menemään. Ja vanhemmat sanoivat: "Miksikä rasittaisimme Lallea koulunkäynnillä. Tuleehan hän toimeen ilman sitä. Onhan hänellä varaa elää mielensä mukaan."
Naapurin pojat vuoleksivat itselleen kaarnalaivoja ja puuhevosia, jopa isommat tekivät kelkkoja ja suksia. Semmoisista toimista Lalle vähän välitti. Hänelle ostettiin kaikki valmiina. Etenkin jokaisena jouluaattona, Lallen syntymäpäivänä, toi joulupukki suuren paljouden kaikeliaista tavaraa. Siinä oli hevosia, rattaita, rekiä, pyssyjä, tinasotamiehiä ja kaikkea hyvää. Niiden ruhjominen ja murskaaminen oli Lallen paras huvitus. Jumalan antamaa suurinta joululahjaa, lasta Betlehemin seimessä, muistettiin vähän tai ei vähääkään.
Lalle kasvoi, tuli aikamieheksi, mutta kun hän ei ollut saanut mitään harjoitusta, ei hän mihinkään kyennyt. Hän vaan luotti siihen, että hän oli rikas ja yhä rikkaammaksi tulisi kun kerran saapi periä isänsä.
Se aika joutuikin. Lalle tuli hänkin perheen isäksi. Elettiin muutamia vuosia tuhlaavaisesti. Varat alkoivat vähetä. Vaimo sen huomasi. Lalle nauroi, kun kuuli vaimonsa siitä mainitsevan. Eräänä kuumana kesäpäivänä ajoi Lalle metsäänsä katsomaan. Hän aikoi, kuten ennen isänsäkin, äkkiä rikastua metsän myymisellä. Hän sitoi hevosensa puuhun ja alkoi kävellä metsässä sen mukaan kuin veltostuneet jalkansa kannattivat. Pianpa hän väsyikin kömpiessään oksien ja vanhain latvasten yli, jotka enemmän kuin kolmekymmentä vuotta olivat siellä venyneet ja nyt olivat erinomaisen kuivia.
Lalle istahti kivelle, sytytti paperossin ja viskasi tulitikun pään maahan yhtä huolettomasti kuin kotonaankin.
Huh! Melkein silmänräpäyksessä tuprahti kuiva katajapensas ja siitä risukko tuleen. Lalle huomasi vaaran. Vettä ei ollut saapuvilla. Hän rupesi huitomaan tulta sammuksiin. Mitä vielä! Siitä se vaan kiihtyi ja pian syttyi takkikin tuleen. Se täytyi heittää liekkeihin. Hevonen säikähti tätä mellakkaa, riuhtasi itsensä irti ja laukkasi tyhjine rattaineen kotiin.
Säikähdys kotona ei ollut vähäinen. Paksu savu kohosi metsästä, jopa hulmusivat liekit pitkienkin kuusten ja mäntyjen latvoissa. Riennettiin hätään. Lalle oli toki töin tuskin päässyt palavasta metsästä maantielle ja lönttysti kotiin päin. Metsä riehui nyt suurena tulimerenä. Eikä tuli rajoittunut ainoastaan Lallen metsään, se poltti vielä laajat alat naapurienkin metsiä. Vasta yöllä saatiin tulen valta tukehtumaan koko kylän väen yhteisillä ponnistuksilla.
Huomasi nyt Lallekin että köyhyys oli auttamattomasti oven edessä. Oma metsä meni tuhaksi ja naapurit tahtoivat metsistänsä vahingon korvausta. Kotielämä muuttui kovin kurjaksi. Hän koetti ajatella pelastusta, mutta kun hänen henkiset voimansa olivat jääneet kehittämättä, ei hän kyennyt pitkälle ajattelemaan. Hän koetti työntekoa, mutta veltoiksi tottuneet kädet eivät saaneet mitään aikaan. Lalle oli onneton, sanomattomasti onneton. Hän ei voinut kestää vastoinkäymisen kovaa koetusta. Hän vaipui sairasvuoteelle ja riutui siinä riutumistaan.
Oli taaskin joutunut jouluaatto. Naapurit olivat sytyttäneet kynttilänsä joulukuusiin. Lallen kotona oli hämärä. Yksi ainoa kynttilä valaisi himmeästi huonetta. Kovaa kokenut vaimo ja kalpeat lapset seisoivat sairasvuoteen ääressä. Lalle tunsi loppunsa lähenevän. Hänen kätensä olivat ristissä, silmänsä puoliummessa ja hänen huulensa liikahtelivat. Hän teki mitä ei ollut ennen tehnyt — hän rukoili hiljaisesti. Ja hiljainen rukous kuului korkeuteen, sieltä tuli elämän viimehetkeksi hengen valoa, sieltä pilkahti Betlehemin tähti.
"Tulkaa likemmä", kuiskasi hän, "minä annan teille..."
"Annatko mitä meille joulua varten", kysyi itkien vaimo.
"Joulua varten ja koko elämäänne varten annan teille kokemukseni, katkeran kokemukseni. Koko elämäni on ollut surkeaa erehdystä. Kavahtakaa sitä! Rikkaus oli onnettomuuteni. Työnteko ja Jumalanpelko... niissä onnellisuus. Jumala antakoon suuret vikani anteeksi! Onhan Vapah... taja syn... tynyt mi... nuakin var... ten..."
Hetkinen vaiti oltuaan hän kysyi: "Kuulitteko te ..."
"Mitä?"
"Laulua... kuuluihan se selvästi: Kunnia olkoon Jumalalle kor... keu... des... sa...!"
Hän ummisti silmänsä, eikä niitä enään auaissut.