Niskavuoren nuori emäntä

NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ

Kolminäytöksinen näytelmä
Kaikissa näytöksissä kaksi kuvaelmaa

Kirj.

JUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki]

Porvoo • Helsinki
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1940.

HENKILÖT:

JUHANI NISKAVUORI; Niskavuoren isäntä, valtiopäivämies.
LOVIISA NISKAVUORI, hänen vaimonsa.
ANTTI NISKAVUORI    |
HETA NISKAVUORI     | isännän veli ja sisaret.
RUSTAAVA NISKAVUORI |
NISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ.
MALVIINA, meijerska.
JUSE, Malviinan äiti.
KORINTERIN IITA, neuloja.
SAAROISTEN ISÄNTÄ, Loviisan isä.
ISO-MARTTI, renki.
RUOTU-JOONAS.
LIISU, piika.
VOUTI.
VALLESMANNI.
VALLESMANSKA.
HERRASSYÖTINKI.
HERRASSÖNSKA.
TOHTORI.

Tapahtuu Niskavuoren rusthollissa 1880-luvulla.

Ensimmäinen näytös Niskavuoren tuvassa, toinen isännän kamarissa ja
kolmas salissa.

Ensimmäisen näytöksen I ja II kuvaelman välillä yö.

Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä noin kaksi viikkoa.

Toisen näytöksen I ja II kuvaelman välillä noin pari viikkoa.

Toisen ja kolmannen näytöksen välillä yksi yö.

Kolmannen näytöksen I ja II kuvaelman välillä muutama tunti.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Valtavan suuri tupa. Etualalla ulko-ovi ja keskiseinällä suuri
muuriryhmä, jonka takana toinen ovi sisähuoneisiin. Taustalla kolme
ikkunaa, oikealla kaksi. Oikealla puolella huonetta pitkä ruokapöytä.
Oikealla nurkassa kummallakin puolella tyttöjen sängyt. Räsymatot,
virkatut ikkunaverhot. Väliverhon noustessa tulevat vasemmalta nuori
emäntä LOVIISA ja LIISU kantaen korennolla vesisaavia, minkä he
asettavat hellan viereen. Oikealla nurkassa seisoo paperiin kääritty
mahonkipeili.

LOVIISA (saavia alaslaskettaessa.)

Painaa se. (Huoaten ) Voi, miten se painaa.

LIISU.

Ettei vaan nuori emäntä tee itselleen liikaa!

LOVIISA.

Joutavia.

LIISU.

Riski ihminenhän nuori emäntä on, mutta kyllä tässä talossa miniän
selkään sälytetään yhtä jos toista.

LOVIISA (Nauraen.)

Eihän saavin paino ole mitään Hetaan verrattuna. Hänhän painaa joskus
niin, että silmissä pimenee. (Nojaa muuriin.)

LIISU.

Sanokaas muuta. Pakkokos emännän on kestää noita Hetan häijyyksiä. Voi,
voi, pyörryttääkös emäntää?

LOVIISA.

Ottaa vähän sydämestä näin alkuaikoina. Tuntuu vaikeammalta kuin
ensimmäisen lapsen aikana.

LIISU.

Ja raataa sitten kuin orja, vaikka on rikkaasta talosta tänne naitu.

LOVIISA.

Ei mitään, kyllä minä jaksan, Liisu. Minnekäs Kirsti jätti sen
maitokellarin avaimen? Liisu hakisi vähän kermaa, kun isäntä tulee.
Täytyy saada kahvia isännälle.

LIISU.

En tiedä uskaltaisikohan. Hetahan suuttuu, jos joku meistä kuorii
maitoa.

LOVIISA.

Voi, voi! Koettelevat siellä pukujaan lita-mamselin kanssa.

RUSTAAVA, IITA-mamseli ja HETA tulevat sisään. RUSTAAVA uudessa
leveässä hameessa pyörittelee itseään tuvan lattialla. IITALLA on
ompelutarpeet käsissä. HETA istuu keinutuoliin virkkaamaan pitsiä.

RUSTAAVA.

Katsos, katsos, Loviisa. Eikö ole koreeta? Katsos, kuinka fiinit pitsit
hihoissa!

IITA.

En minä jaksa hyppiä Rustaavan perässä. Rustaava olisi nyt vähän aikaa
hiljaa.

RUSTAAVA.

Loviisa, mitä sinä tykkäät? Olenko minä fiini?

LOVIISA.

Olet. Kyllä se Iita osaa.

IITA.

Neuloinhan minä vallesmanskallekin viime jouluna presiis samanlaisen
leningin, eikä hänelle edes pitsejä hihansuihin pantu. Mutta
Rustaavalla pitää olla pitsit.

LOVIISA.

Onhan Rustaava vähän nuorempi kuin vallesmanska.

HETA.

Ei minullekaan pitsejä ostettu.

RUSTAAVA.

Ei Heta kuitenkaan enää miestä saa, vaikka kuinka paljon pitsejä
päällensä ripustaisi. Kun on kapiotkin jo kolmasti parsittu...

LOVIISA.

Oletkos hiljaa, Kustaava! Muuten saat saparollesi. (Uhkaa RUSTAAVAA
leikillä.)

KUSTAAVA.

Älä!

HETA.

Eipä kuulunut niitä Kustaavankaan kosijoita tänä kesänä.

LOVIISA.

Lakatkaa jo. Liisu menee nyt sitä kermaa hakemaan.

HETA.

Mikäs kerman hakija Liisu on? Joko minun taas täytyy sanoa, että tässä
talossa ei kukaan koske kermaan paitsi minä.

KUSTAAVA.

Senhän näkee sinusta jo päältäpäin. Voi, Loviisa, että sinä sallit tuon
Hetan rikeerata ja tyyrätä itseäsi.

(HETA lähtee ulos kermakannun kanssa.)

LOVIISA.

Kustaava, että sinä aina viitsit riidellä Hetan kanssa.

IITA (Pistelee neuloilla RUSTAAVAN hametta kiinni.)

Voi, voi, sitähän minäkin sanon. Kyllä Niskavuoren mamselit ovat
riitaista väkeä.

KUSTAAVA.

En minä mikään mamseli ole. Jos Heta tahtoo olla mamseli, niin olkoon.
Kuule, Loviisa, ovatko kaikki vanhatpiiat mamseleja?

IITA.

Jos nyt Kustaava olisi vähäsen hiljaa. Minä olen jo pistänyt
sormeenikin.

LOVIISA (Ikkunan luona.)

Pimenee jo, ja sataa. Missähän Juhani mahtaa viipyä?

KUSTAAVA.

Kyllähän ne kokoukset kestää. Jos nyt Juhanista tulee valtiopäivämies,
niin me pääsemme kaikki keisarin paaleihin. Sinullekin, Loviisa,
laitetaan sellainen musta silkkihame kuin muorilla on ja sirkkelikappa
ja sitten pääsemme junalla Helsinkiin. (Viheltelee ja yrittää tanssia
IITAN kanssa.)

IITA.

Voi, Kustaava olisi nyt hiljaa...

KUSTAAVA.

Kyllä Heta halkeaa, jos Juhanista tulee valtiopäivämies ja Loviisa
pääsee keisarin paaleihin, eikä Heta pääsekään.

HETA (Tulee sisään.)

Kovastipa se Loviisa sinne sopisi. Ei ole kertaakaan vielä junassa
ollut ja puumerkkinsäkin se pilettiinsä panee, kun ei nimeänsä osaa
kirjoittaa!

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Ei ole ollut aikaa opetella, Heta hyvä, kuten Niskavuoren mamseleilla.

RUSTAAVA.

Älä ole milläsikään. Kyllä minä opetan, jos Juhani ei opeta.

HETA (Jatkaen pitsinvirkkausta.)

Mikäs koulumestari Juhani teidän mielestänne on? Niskavuoren isännällä
on muutakin tekemistä kuin opettaa naisiaan kirjoittamaan.

(LIISU auttaa Niskavuoren VANHANEMÄNNÄN sisään. Hän on pieni
kuivettunut vanha ihminen, joka nojaa kahteen keppiin. Hyvin sairaan
näköinen.)

LOVIISA.

Voi hyvänen aika, mummu, ettekö te vielä mennytkään maata?

VANHAEMÄNTÄ.

Auta minut tuonne keinustuoliin. (LOVIISA auttaa.) Tulinpahan tänne
teidän joukkoonne, kun siellä pimeässä oli niin yksinäistä. Kohtahan
Juhanikin tulee. Järven takana Kallioisten koira haukkuu.

HETA.

Olisitte nyt pysynyt sängyssä. Täällä on niin vetoistakin.

LOVIISA.

Hieronkos minä vähän jalkojanne?

VANHAEMÄNTÄ.

Hiero vain. Älä kovasti hiero, kun sinulla on niin kovat kädet.

LIISU (Hellan luona.)

Työihmisen kädet.

VANHAEMÄNTÄ.

Niin on, niin on.

RUSTAAVA.

Ai! nyt Iita pisti minua. Mummu, herrassönska on käskenyt meidät Hetan
kanssa Tildan nimipäiville. Pappilan maisterikin kuuluu tulevan.

VANHAEMÄNTÄ.

Tanssi sinä vain, västäräkki.

RUSTAAVA.

Ja Loviisankin pitää tulla mukaan.

LOVIISA.

Älä nyt. Enhän minä.

HETA.

Eihän täältä nyt kaikki lähde. Ruka mummua katsoo.

LOVIISA.

En minä minnekään mene.

HETA.

Joko meijerska toi maitokirjan?

LIISU.

Malviina jäi vielä astioita pesemään.

(ISO-MARTTI ja RUOTI-JOONAS tulevat sisään.)

ISO-MARTTI.

Ehtoota. Katsokaas nyt, emäntä, minkä lahjan meille taas Mattilasta
lähettivät.

RUOTI-JOONAS.

Ehtoota, Niskavuoren väki. Ehtoota, ehtoota, emännät.

VANHAEMÄNTÄ.

Ehtoota, Joonas.

HETA.

No, jokos taas taluttivat Joonaan Niskavuorelle?

RUOTI-JOONAS.

Niskavuorellepa toivat ruotiukon. Niinkuin kotia toivatkin. Onhan
siellä pakarin nurkassa vanha tila. Meinasinhan minä sinne piiloon
asettua, mutta Iso-Martti kun tyrkkäsi tänne sisään.

VANHAEMÄNTÄ.

Pitäähän Joonaan saada ehtoollista. Mitäs Joonaalle kuuluu?

JOONAS.

Hyviä vain, emäntä kulta. Se on tää Niskavuori kuin kuninkaan kultainen
kartano! Eikä niin ylevää emäntää ole koko pitäjässä kuin tämä
Niskavuoren vanhaemäntä. Ja onhan se nuorikin rotevaluinen ja tuhti.

HETA (Kuivasti.)

Kyllähän tuo Joonas vähemmälläkin kehumisella vellikuppinsa saa.

LOVIISA (On noussut ja asettaa -pöytään ruokakuppeja.)

Tässä olisi Martille ja Joonaalle illallista.

RUOTI-JOONAS.

Kiitoksia, nuori emäntä, kiitoksia!

RUSTAAVA.

Onkos Joonas oppinut uusia arkkiveisuja?

RUOTI-JOONAS.

Onhan Joonas. On. Veisaanko minä?

RUSTAAVA.

Veisaa nyt sentään ensin vellin palkkaa.

RUOTI-JOONAS.

No veisaanhan minä Rustaava neidille. (Laulaa.)

    Amanda käveli ryytimaassa,
    Amanda käveli ryytimaassa,
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

KUSTAAVA.

Oikein hyvin, Joonas.

VANHAEMÄNTÄ.

Antaa Joonaan syödä Veliinsä.

(MALVIINA tulee sisään, antaa maitokirjan HETALLE.)

LOVIISA.

Malviina ottaisi tuosta kahvikuppinsa.

MALVIINA (Ottaa kuppinsa, istuutuu vastapäätä JOONASTA.)

Päivää, Joonas! Johan Joonas täällä laulelee.

JOONAS.

Kas, onkos se Malviina meijerska. Päivää. Juse-muorinkin matkalla
tapasin. Kova se on suustansa, Juse-muori. Ei sitä uskoisi noin nätin
ihmisen äiteksi.

ISO-MARTTI.

Kyllä se Joonas pauhasikin Juse-muorin kanssa, kun niillä taitaa olla
vanhaa vihaa.

JOONAS (Hihittäen.)

Kun ei Juse kärsi, että Joonas tietää kaikki asiat. Kaikkihan Joonas
tietää, Joonaalla kun on kissan silmät, että näkee pimeässäkin. Ja
paljonhan sitä pimeinä öinä pakarin ikkunasta näkeekin, vaikkei puhu.

MALVIINA.

Älä puhu pehmosia, Joonas!

HETA.

Mitä se Joonas siinä pärpättää,

ISO-MARTTI.

Olipa siellä äsken portilla pärpätyksiä Jusen kanssa. Juse-muori sihisi
ja sähisi.

MALVIINA.

Että Marttikin viitsii kuunnella muorin suunsoittoa.

HETA (Selaillen maitokirjaa.)

Paljonpas ovat tukkimiehet maitoa vieneet tänä iltana.

MALVIINA.

Niitä olikin aika liuta.

KUSTAAVA.

Ja yksi niistä koetti pussata Malviinaa. Se olikin niin korea poika
että... (Laulaa MALVIINALLE.) »Sen minä pussaan, sen kun jaksan, loput
heitän sinulle...»

MALVIINA.

Saat sen.

KUSTAAVA.

Mennään huomisiltana yhdessä lautalle tukkipoikia tutkimaan.

ANTTI (Tulee sisään, kuulee RUSTAAVAN sanat.)

Loviisa, kyllä sinun täytyy tyyrätä tuota Kustaavaa.

LOVIISA.

Ei se tyyräämisestä parane.

ANTTI (Äidilleen.)

Kuinkas muori jaksaa? (Silittää hänen olkapäitään. Istuutuu MALVIINAN
viereen.)

Noh, Malviina, mitä sinulle kuuluu?

KUSTAAVA.

Hyvää sille kuuluu. Kuules, tuo kiharapäinen pohjalainen kivimies
sanoi, että Malviina on hehkuva Hämeen neito.

LOVIISA.

Älä sinä, Antti, tule mustasukkaiseksi.

ANTTI (Katsoo MALVIINAAN.)

Niin, taidan tulla!

MALVIINA.

Älä viitsi, Antti.

KUSTAAVA.

Mitäs sinä olet olevinasi. Kaikkihan me tiedämme, että Antti on
muhinoissa kanssasi. (Laulelee.) Antti se on, Antti se on!

ISO-MARTTI.

Ja Anttikos se on nyt?

RUOTI-JOONAS (Hihittää.)

Ai, ai. Antti.

LOVIISA.

Eikös Antti kelpaisikaan Malviinalle? Mitä ihmettä tuo Joonaskin siellä
hihittelee!

MALVIINA.

Ettekös te sentään voisi jostakin muusta puhua. (Aikoo nousta.)

ANTTI (Käy hänen käteensä kiinni.)

Istu!

ISO-MARTTI.

Älä yritä, eihän sinulla ole taloa, Malviina huolii vain talollisista.

RUOTI-JOONAS (Hihittelee.)

Niinhän se Jusekin meinaa... Emäntähän Malviinasta tulee, kun tuleekin.

RUSTAAVA.

Eikä minua nai kukaan, ei Joonaskaan huoli minusta.

VANHAEMÄNTÄ.

Hiljaa! Juhani taitaa tulla!

(Kuuluu kärryjen tärinää.)

HETA.

Martti, mene viemään hevonen talliin!

(MARTTI ja ANTTI lähtevät ulos. LOVIISA juoksee ovelle.)

HETA.

Loviisa, laittaisit mieluummin ruokaa pöytään.

VANHAEMÄNTÄ.

Sen sinäkin voisit tehdä.

(LOVIISA lähtee ulos. Tulee pian takaisin JUHANIN mukana. ANTTI tulee
perässä.)

JUHANI (Heittää palton ja piiskan penkille.)

Ehtoota!

HETA ja TOISET.

Ehtoota! Ehtoota!

VANHAEMÄNTÄ.

Pääsitpähän kotiin ennen sadetta.

JUHANI.

Niin pääsin sentään, kun Nikkilän kanssa kilpaa ajettiin. Kas Joonas.
Vai on Joonaskin taas näillä mailla. Annapas, Loviisa, vähän sahtia,
janottaa. (VOUDILLE, joka tulee sisään.) Saittekos te kesannon
äestetyksi?

VOUTI.

Kyllä, kun oli neljä paria hankaamassa.

JUHANI.

Hyvä. Onko ojamullat kunnollisesti hajoitettu.

VOUTI.

On. (Istuutuu pöytään.) Vaikka oli siinä vahtimista, kun määräsittekin
torpparit tuollaiseen työhön.

JUHANI.

Olihan niillä urakka! (Istuu pöydän viereen vastapäätä MALVIINAA, joka
siirtyy edemmäksi.)

RUSTAAVA.

Voi, herra jesta, puhu nyt, Juhani, jo vihdoinkin, Loviisa ja minä
halkeamme.

HETA.

No, mitenkäs kävi?

JUHANI.

Kyllä minusta nyt tehtiin valtiopäivämies tällä kertaa. — Melkein
yksimielisesti valitsivat minut.

VANHAEMÄNTÄ.

Jumala siunatkoon sinua, poikani.

VOUTI.

Onneksi olkoon!

HETA.

Arvasinhan minä.

LOVIISA.

Voi, Juhani, ei suinkaan! Vaikka onneksi olkoon. (Käy JUHANIN
käsivarteen kiinni.)

ANTTI.

Noh, en minäkään epäillyt.

RUOTI-JOONAS.

Korkialle, korkialle kohoaa Niskavuoren kurkihirsi... keisarien
kurkoitettavaksi, kuninkaitten kuunneltavaksi.

RUSTAAVA.

Sanoinhan minä, Joonas. Nyt päästään keisarin paaleihin. Hei, Loviisa,
ja nyt pääset Helsinkiin. Katsos, Juhani, eikös minulla ole nätti
leninki, kyllä se tansseihin kelpaa.

JUHANI.

Kas vain, lita-mamselihan siellä on,

IITA.

Terveeks, Niskavuoren isäntä! Onneksi olkoon.

(MALVIINA on ainoa, joka ei puhu mitään.)

JUHANI.

Kyllä sinä olet aika harakka. Rustaava. Et sinä mihinkään pääse.
Ei tuollaisia harakoita Helsinkiin mukaan oteta. Eikä siinä mitään
iloitsemista ole. Kukas täällä talon hoitaa, kun täytyy keskellä
työkiirettä hosua Helsingissä!

LOVIISA.

Kyllä Antti tässä toimeen tulee.

HETA.

Ole huoleti, kyllä minä talon hoidan.

RUSTAAVA.

Voi, voi, entäs kuka Hetan hoitaa?

HETA.

Älkää huolehtiko. Kyllä minä itseni hoidan.

ANTTI.

Parasta onkin, ei sinua ainakaan kukaan mies hoida.

VANHAEMÄNTÄ.

Antti ja Rustaava olisivat vähän hiljaa.

JUHANI.

Oikein, muori. Aina kinastelevat.

HETA.

Meijerska ottaisi tuon Joonaankin mukaan, ja katsoisi sille vällyjä
pakariin.

MALVIINA.

No, Joonas, lähdetään sitten.

JOONAS.

Kiitoksia, isäntäkulta! Kiitoksia, emäntäkulta! Kyllä minä noin nätin
Iikan kanssa menen... (kompuroi MALVIINAN perässä)... kipuanpa vaikka
sen aittaankin. Otatkos, likka, minut aittaasi?

MALVIINA.

Otan maar, jos kehtaat tulla!

KUSTAAVA.

Malviinahan nukkuu täällä tuvassa. Se korea tukkilainen asuu navetan
parvessa. Ei Heta päästä Malviinaa sen viereen, kun ei itsekään pääse.

JUHANI.

Vaiti, Kustaava!

KUSTAAVA.

Tukkimies sanoi, että Malviina on hehkuva Hämeen neito. Hehkuva!

(MALVIINA ja RUOTI-JOONAS poistuvat.)

JUHANI (Raivoisasti.)

Oletkos siinä hiljaa!

VOUTI.

Jos minäkin tästä lähtisin. Hyvää yötä sitten, isäntä! Kahdeksan
torpparia tulee huomenna työhön. Panenkos minä ne kaikki kesantoa
äestämään.

JUHANI.

Saa nähdä. Ehkäpä puidaan.

(VOUTI poistuu.)

HETA.

Niin sitä siis Niskavuorelta mennään valtiopäiville. Saikos Mattila
monta ääntä?

JUHANI.

Eipä juuri.

VANHAEMÄNTÄ.

Auttaisitko, Heta, minut sänkyyn!

HETA (Virkkaa pitsiä.)

Loviisa ja Kustaava, viekää mummu sänkyyn!

JUHANI (Terävästi.)

Heta ja Kustaava, viekää mummu sänkyyn!

HETA (Heittäen päätään.)

Vaikka. Ymmärränhän minä vähemmästäkin!

JUHANI.

Et sinä ainakaan vähästä ymmärrä.

VANHAEMÄNTÄ.

Tulisit sitten vähän juttelemaan, Juhani!

(KUSTAAVA -ja HETA taluttavat mummun pois.)

IITA (Niiaa.)

Gu natt, gu natt, isäntä! Gu natt, nuori emäntä!

JUHANI.

Hyvää yötä, Iita!

LOVIISA (Istuu miehensä viereen.)

Kas kun se osasi gunattata minullekin. Ettei vain Heta kuullut! Taisi
muutenkin suuttua.

JUHANI.

Älä anna Hetan liiaksi komennella itseäsi ja emännöidä täällä.

LOVIISA.

Voi, voi, minähän olen vain miniä. Heta on niin tottunut kaikkia
ohjaamaan. Enkä minä viitsi riidellä. Ja mielellänihän minä kaikki
kestän, jos sinä vain tahdot. (JUHANI syö vaieten.) Ja niin sinä siis
menet valtiopäiville, ja minä jään niin yksin tänne.

JUHANI.

Niin, minulle tulee nyt suuria asioita hoidettavaksi, ja sinun täytyy
ruveta täällä emännöimään. Kyllä tuon Hetan komennon täytyy loppua.

LOVIISA.

Kuule, Juhani, minä puhun sinulle erään asian. Minä olen tehnyt jotakin
hirveätä.

JUHANI.

Mitä hirveätä sinä nyt olet tehnyt?

LOVIISA.

Kuule, meidän vaari kirjoitti, että hän möi nyt metsää
viidelläkymmenellätuhannella.

JUHANI.

Älä. Tuliko siitä niin paljon? Ja puulaaki voitti sittenkin.

LOVIISA.

Ja kuule, minä pyysin isää maksamaan minulle kolmekymmentätuhatta
perinnöstäni, että saataisiin Kustaava ja Heta naitetuksi ja pois
talosta. Kuule ja isä lupasi. Ja kuule, hän tulee huomenna jo ja tuo
rahat mukanaan.

JUHANI.

No, katsos sinua. Tuollainen hiljainen pikku emäntä ja mitä se on
keksinyt. Vai sillä tavalla sinä juonittelet? Kuules, likka, sittenhän
on kaikki hyvin. Kyllä se sitten olisi taivaan lahja, että saataisiin
tuo Heta naitetuksi Huovilan Pekalle. Ja jos isäsi todellakin antaisi
meille sen verran, että voisimme lunastaa talon muilta... Alakylässä
kun on Paavola myytävänä. Siitähän saisi talon Antille.

LOVIISA.

Voi, se olisi hauskaa. Minusta tuntuu, että hän vähän niin kuin
ajattelisi naida Malviinan.

JUHANI (Äkkiä.)

Mitä joutavia... Malviinan...

LOVIISA.

Hyvänen aika. Mitä ihmeellistä siinä olisi, että hän Malviinan nai, kun
tytöllä on kerran lapsi Antilta.

JUHANI.

Ei sitä noin vaan piikoja naida.

LOVIISA.

Malviina on hyvä ihminen, älä ole niin kova. Kyllä minä Malviinan
veljeni vaimoksi hyväksyisin.

JUHANI.

Älä viitsi.

LOVIISA.

Kyllä te niskavuorelaiset olette ihmeellisiä. Ja jos minä sinulle nyt
oikein sanoisin, niin Ylä-Marttilan poika katselee Kustaavaa, ja kyllä
Kustaavakin on sinne päin muhinoissa. Ajattele, että saisimme molemmat
kunnollisesti naimisiin.

JUHANI.

No katsos tuota juonenpunojaa! Sinähän tässä kelpaatkin
valtiopäivämieheksi tai naiseksi. Oikein synti, ettei teitä emäntiä
sinne koskaan päästetä.

LOVIISA.

Mitäs me siellä! Mutta kuule nyt, Juhani. Joensuussahan on huutokauppa
ensi viikolla.

JUHANI.

Niin on. Siellähän myydään koko kartanon irtaimisto.

LOVIISA.

Kuule, kai niistä isän rahoista piisaa yhteen jos toiseenkin. Mitä, jos
ostettaisiin sieltä meillekin sellainen sohva ja tuoli kuin pappilan
salissakin on? Ja vanhan Armon peilikin siellä kuulutaan myytävän. Ja
yhtä ja toista. Siksi minä pyysinkin isää tulemaan jo huomenna.

JUHANI.

No katsos likkaa, mitä kaikkea hän on jo suunnitellut. (Ottaa häntä
vyötäisistä.) Kyllä tällaisen emännän haltuun talonsa uskoo.

LOVIISA.

Katso, minulla on niin hyvä mieli, että sinä nyt menet valtiopäiville
ja että sinä olet niin paljon viisaampi ja voimakkaampi kuin kaikki
muut. Niin isäkin aina sanoo.

JUHANI.

Kunpahan olisinkin... Joutavaa... Nyt tarvitaan oikeita miehiä
hoitamaan Suomen kansan asioita, jotteivät herrat enää pääsisi
komentelemaan ja pettämään meitä talonpoikia ruotsin kielellään. Jos
suomalainen puolue kykenee pitämään puoliaan, saavat herrat ruveta
lukemaan kansan kieltä sen sijaan, että tyrkyttävät kansalle omaa
kieltänsä. Katsos, Loviisa, nyt vasta Suomen kansa ottaa oman maansa
haltuunsa. Kunpahan minäkin jaksaisin olla mukana tässä taistelussa.

LOVIISA.

Kyllä sinä jaksat. Liuksialan herrakin kertoi isälle, että sinusta
tulee oikea mies säätyyn.

JUHANI.

Lupaatko sinä auttaa minua? Sitten, likka, saat pitää huolen rahoista,
niin minä pidän huolen kunniasta.

LOVIISA.

Tottakai. (Panee päänsä hänen käsivarrelleen.) Kas kun minä pidän
sinusta. Kuule, tule nukkumaan. Tule katsomaan, kuinka pikku Matti
nukkuu. Mahtaakohan Mattikin olla onnellinen, kun hänen isästään on
tullut valtiopäivämies!

JUHANI.

Sinä olet hyvä nainen ja hyvä äiti.

LOVIISA.

Kun et sinä vain unohtaisi minua siellä Helsingissä.

JUHANI (Hellästi.)

Joutavia. (Katsoo peitettyä peiliä.) Mikäs tämä on?

LOVIISA.

Voi, että sinä kuitenkin huomasit sen. Me kävimme Rustaavan kanssa
Joensuussa ja ostimme sen peilin jo tänään vanhalta Armolta. (JUHANI
ottaa peitteen pois.) Huomenna se asetetaan Niskavuoren saliin.

JUHANI.

Ja sitten sinä ja sinun tyttäresi tulevat katsomaan itseänsä tästä
peilistä, jonka edessä kaikenlaiset -krantzit ja -stjernat ovat
hameitaan kahistaneet ja ylenkatsoneet meitä talonpoikia. Ja sinun
tyttäriäsi varten me valtiopäivillä tappelemme suomalaisten koulujen
puolesta... joissa he tulevat oppimaan muutakin kuin hameitten
kahistamista. Katso vaan itseäsi tästä peilistä, sinä Niskavuoren nuori
emäntä, on siinä jotakin katsomistakin.

HETA (Tulee takaisin.)

Vieläkös täällä kuherrellaan? Lähtekää jo tästä maata, että piiatkin
pääsisivät nukkumaan.

LOVIISA.

Niin, tule nukkumaan, Juhani.

JUHANI.

Mene sinä vaan. Minä käyn vielä mummun kamarissa.

HETA.

Lähtekää vain siitä. Minä korjaan ruuat, koska Loviisalla ei näy olevan
aikaa.

JUHANI.

Hetalla taitaa olla kiire saada meidät pois. Kukin omaansa odottaa.

HETA.

Aivan oikein, kun kukin vain tietäisi, kuka kulloinkin on hänen omansa.
Niitä omiahan voi olla kaikenlaisia.

LOVIISA.

Tule pois, Juhani. Hetalla on pahat mielessä. Hän on sen näköinen
tänään kuin olisi yhden ihmisen syönyt ja toista pureskelemassa.

JUHANI (Ovelta HETALLE.)

Varo kieltäsi, Heta!

HETA.

Varo sinäkin! (Korjailee ruoka-astioita pois. MALVIINA tulee sisään ja
alkaa järjestää vuodettaan. HETA hyräilee:)

    »Ja voi niitä syksyn pimiöitä öitä
    kun poikia ei näy missään.
    Ämmät on ikkunoissa kontillaan
    ja poikia ei näy missään...»

Onhan Malviinakin muuttanut aitastaan pois.

MALVIINA.

Niin olen, tuli kylmä.

HETA.

Vai tuli kylmä. Eikös enää ollut lämmittäjiä?

MALVIINA (Rauhallisesti.)

Ei ollut. Jätä minut rauhaan, Heta!

HETA.

Ohoh, kuinka ylpeä. Kuinkas Hagarin poika jaksaa?

MALVIINA (Hilliten itsensä.)

Heta, mitä sinä minusta tahdot? Olenko minä sinun tielläsi?

HETA.

Jos sinä keimailet tuon Martin kanssa, niin minä puhun Loviisalle ja
Juhanille.

MALVIINA (Sävähtää.)

Puhu vaan, Heta. Itse sinä halveksit Marttia, etkä kuitenkaan soisi
häntä muille.

HETA (Vihaisena.)

Suon kaikin mokomin, jos vaan ottaisit ja menisit hänen kanssaan. Että
sinusta kerrankin pääsisi rauhaan.

MALVIINA.

Herra Jumala, Heta, älä ole sydämetön! Jos minä jaksaisin, niin minä
menisin pois. Mutta Juhani ei päästä minua pois, hän ei päästä minua
silmistään. Ja minua tympäisee se valhe, mitä te Loviisalle syötätte,
että lapsi muka on Antin. Ja Antti raukka... hänellä on oma tyttönsä ja
hänen täytyy nyt sietää kaikkea valhetta.

HETA.

Kyllä me niskavuorelaiset aina vedämme yhtä köyttä muuta maailmaa
vastaan.

MALVIINA.

Jumala varjelkoon sitä, joka teidän tiellenne sattuu. Minun on sääli
Loviisaa ja minä häpeän...

HETA.

Kaikkea kanss'. Juhani on mitä on ja tuo Loviisa on niin rumakin.

MALVIINA.

Herra Jumala, Heta, älä puhu! Minä kuljeskelen täällä rikollisena,
sinun ja Antin ja Kustaavan syljettävänä. Jättäkää minut rauhaan.

HETA.

Mene pois täältä. Mitä sinä välität Juhanin luvasta. Minä olisin aikoja
sitten jo mennyt. Onko hän kertaakaan käynyt katsomassa lastasi?

MALVIINA.

Ei ole. Minä en kestä tätä, eikä minulla kuitenkaan ole voimaa
lähteä... (Hiljaa) Joskus ohimennen hän koskettaa minua kädellään...

HETA.

Kyllä me niskavuorelaiset olemme joukkoa. (Hiljaisuus. HETA nousee.)
Nukkuvatko likat vielä kaikki aitassa?

MALVIINA.

Kyllä. — Kuule, Heta, älä kerro Juhanille, että olen puhunut sinulle.
Älä Jumalan tähden kerro, sinä olet häijy ja sydämetön, mutta olet
sentään ainoa ihminen, jolle voin puhua.

HETA.

Kaikkea sitä kanss' pitäisi puhua. Minä panen tämän oven reikeliin.
Hyvää yötä!

(HETA lähtee ulos. MALVIINA sammuttaa, lampun ja alkaa riisuutua.
ISO-MARTTI hyppää ikkunasta sisään.)

ISO-MARTTI.

Malviina!

MALVIINA (Koettaa panna röijyä päälleen.)

Hyvä Jumala, mitä sinä tahdot? Lähde heti ulos!

ISO-MARTTI.

Isäntiäkö varten sinä vain olet? (MALVIINA lyö häntä korvalle.)
Saamarin kissa! Vai olet sinä niin fiini!

MALVIINA.

Mene jumaliste ulos taikka minä huudan!

ISO-MARTTI.

Älä ole niin villi. Annas istun sun sänkysi laidalle. Juttelemaanhan
minä tulin.

MALVIINA.

Juttele huomenna. Mene ulos!

ISO-MARTTI.

On nyt ihme ja kumma, ettei miehelle riitä oma emäntä, että vielä
täytyy meijerskaakin pidellä. Ja lapsi muka olisi Antin! Vai Antin!

MALVIINA.

Hyvä Jumala. Mene pois, Martti. Minä en välitä sinusta, ymmärrätkös!

ISO-MARTTI.

Ole nyt ihmisiksi, enhän minä sinua syö. Tule puhumaan järkeä. Kyllä
minä sinut korjaan ja lapsenkin tunnustan omakseni, jos vain saan
torpanpaikan. Juse-muori sitä kovasti toimittaa. Ja onhan tuollaisia
ennenkin korjattu.

MALVIINA (Vavisten vihasta.)

Mutta nyt ei korjata. Ja sinä korjaat sieltä luusi ja äkkiä, tai muuten
minä lyön sinua tuolilla. (Ottaa tuolin käsiinsä.)

ISO-MARTTI.

Älä hassuttele, tule ja jutellaan mukavia. Enkös minä ole mies? Mitä
sinulla on minua vastaan? Kyllä minä työtä osaan tehdä ja naisen
elätän, kun vain maata saan, ja vähänkös Niskavuorella maata on. Ja
sinä olet riski työihminen. Enkä minä sinua muuten ottaisi, pidänhän
minä sinusta. Eikös tämä ole reilua puhetta?

MALVIINA.

Kuka sinulle on puhunut minusta ja hänestä? Tietääkö siitä kukaan muu?

ISO-MARTTI.

Ainahan sitä arvaillaan. (Koettaa käydä häneen kiinni.) Kuules nyt,
likka, mitä sinä konstailet. Se on nyt sillä tavalla, että likat aina
ensin konstailevat ja sitten tyytyvät. (Ottaa MALVIINAN vyötäröltä
kiinni pidellen häntä kovakouraisesti. MALVIINA huutaa ja vastustaa.
JUHANI ilmestyy sisäovelta, syöksyy MARTTIA kohden, käy hänen
kaulukseensa kiinni ja yrittää heittää hänet ulos ovesta.)

MALVIINA (Koettaa saada puseronsa nappeja kiinni, itkien.) Ei saa
huutaa.

ISO-MARTTI (Ottelee JUHANIN kanssa.)

Et sinä ole yhtään minua parempi... mies niinkuin minäkin, sen kun
vaarisi on päässyt pellon pientareeseen kiinni, eikä mun vaarini ole.
Et sinä työssä minulle piisaakaan.

JUHANI.

Saamarin lurjus. (Heittää MARTIN ulos.)

MALVIINA (Koettaa rauhoittua, vaikka vapisee.)

Mitäs sinä minun vieraitani ulos jahtaat!

JUHANI (Jää seisomaan uuniin nojaten.)

Tämäkö se lurjus on, joka luonasi käy?

MALVIINA.

Vaikka. Vaikka niitä kävisi kymmeniä, mitä se sinulle kuuluu.

JUHANI.

Jokos sinä olet niin pitkällä?

MALVIINA.

Miksen olisi?

JUHANI.

Minä tulen hulluksi. Minä tapan sinut sekä itseni.

MALVIINA.

Et sinä yksin hulluksi tule. Anna minun lähteä pois. Miksi sinä kidutat
minua täällä?

JUHANI (Astuu hänen luoksensa, ottaa häntä olkapäästä kiinni.)

Minä en voi päästää sinua, ymmärrätkö? Menet toisten miesten kanssa.

MALVIINA.

Vaikka. Kuinka sinä uskallat. Olethan sinäkin toisen naisen kanssa.
Pidät minua täällä katsomassa, kuinka sinä elät vaimosi kanssa. Et ole
käynyt luonani, vaikka odotin aitassani joka yö. Mutta kerran tulee
loppu tästä kidutuksesta.

JUHANI.

Älä tee minua hulluksi, Malviina. Enhän minä ajattele muuta kuin
sinua. (Hiljaisuus.) Minun täytyy tietää, että sinä olet jossakin
lähettyvilläni, käteni ulottuvilla. (Tarttuu hänen olkapäihinsä.) Kun
minä näen sinut, on helpompaa kestää.

(LOVIISA on tullut sisäoven kautta ja pysähtyy uunin viereen kädet
kurkulla.)

MALVIINA.

Älä koske minuun! Hyvä Jumala, anna minun olla rauhassa! Anna minun
lähteä pois.

JUHANI.

Enkä anna. Vai sinä vastustat minua. Sinä. (Suutelee MALVIINAA.)
Vieläkö vastustat, mitä? Tulen aamulla kuudelta luoksesi rantalatoon.
Odotatkos minua?

(LOVIISA on seisonut liikkumattomana, kuin halvautuneena, vihdoin
häneltä pääsee sydäntäsärkevä huuto kuin haavoittuneelta eläimeltä.
MALVIINA ja JUHANI hypähtävät erilleen. LOVIISA juoksee huutaen
ulko-ovelle koettaen sokaistuna avata ovea.)

JUHANI.

Loviisa!

MALVIINA.

Jumalani! Armahda!

(HETA ja KUSTAAVA syöksyvät yöpukimissa myöskin takaovesta, samaten
ANTTI.)

KUSTAAVA.

Mitä sinä huudat, Loviisa?

JUHANI (Lähestyy LOVIISAA.)

Ole hiljaa, Loviisa, anna minun puhua.

(LOVIISA on saanut oven auki ja syöksyy ulos.)

HETA (Katselee kylmästi pöydän taakse luhistunutta MALVIINAA, joka
itkee pää kätten varassa.)

Jaha. Nyt se sitten tuli.

ANTTI.

Voi saamarin saamaria, voi kirottua kerta kaikkiaan.

JUHANI.

Lähtekää siitä maata.

HETA.

Ja niin tuo Loviisa huusi kuin olisi veitsellä viilletty.

KUSTAAVA.

Ehkäpä häntä olikin. Herra Jumala, Juhani, mene katsomaan, minne hän
juoksi! Ettei hän vaan tee pahaa itselleen.

HETA.

Vaikka juoksisi Niskajärveen.

JUHANI

Olisipa se sinulle nautinto.

HETA.

Voisi olla. Ehkä jollekin muullekin. Mutta kyllä Malviina nyt saa
lähteä talosta.

JUHANI.

Ehkäpä saat sinäkin lähteä. Malviina, Antti vie sinut kotiisi. Älä
itke, minä tulen luoksesi käymään huomenna.

IITA (Koettaa tulla tupaan.)

Voi siunatkoon, mikä melu täällä on?

HETA.

Ovi kiinni ja äkkiä! (Vetää oven kiinni.)

KUSTAAVA (Juoksee itkien ulko-ovelle.)

Juhani, tule hakemaan häntä. Juhani, tule hakemaan Loviisa!

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama tupa seuraavan päivän aamupäivällä. LIISU laittaa ruokaa hellan
luona. Ompelija-IITA tulee käsityön kanssa sisähuoneista.

LIISU.

Kuules, Iita. Mitä täällä on oikein tapahtunut? Kuule, missä nuori
emäntä on?

IITA.

En minä tiedä mitään. Inkentinken, sanoi vallesmanska.

LIISU.

Kuule, missä Loviisa on? Miksei Heta päästä minua makuuhuoneeseen?

IITA.

Inkentinken!

LIISU.

Älä sinä inkentinkaa. Kuule, Malviinakin on poissa meijeristä. Kreeta
siellä hosuu.

IITA.

Inkentinken. Ne on ne Niskavuoren asiat sellaiset, ettei Iita niistä
tiedä inkentinken. Se on paljon mukavampaa. Tästä voi muuten vielä
joutua käräjiinkin todistajaksi.

LIISU.

Voi, voi. Ja Iso-Marttikin on poissa. Jessus, jessus siunatkoon. Ja
Ruotu-Joonas tuli eilen ehtoolla taloon ja sanoi, että yöllä valkoinen
kajava järvellä päästi suoraa huutoa tuntikaupalla. Jos se ei nyt ole
merkki, niin ei mikään.

KUSTAAVA (Tulee sisään.)

Jokos Antti tuli?

LIISU.

Ei vielä. Jessus siunatkoon, mikä tuota Kustaavaa vaivaa! Läpimärät
hameen liepeet. Missäs Kustaava nyt on vedessä ollut?

IITA.

Sussiunakkoon Kustaava-parkaa!

KUSTAAVA.

Putosin veneestä. Onko Saaroisten isäntä ruokasalissa? Menes, Iita,
hakemaan mulle kengät ja leninki.

(IITA lähtee. ANTTI tulee sisään.)

KUSTAAVA.

No?

ANTTI.

Ei mitään!

KUSTAAVA (Hiljaa.)

Kävitkö sinä Lahdenpohjan ladot?

ANTTI.

Kävin ja Vuorentaustan metsänkin kävin. Vieläkös Juhani on Saaroisten
isännän kanssa? Onko hän sanonut mitään?

RUSTAAVA.

Ei mitään, Heta valehteli niin koreasti, että Loviisa on Alpertiinan
luona käymässä Alakylässä ja että sitä ollaan juuri hakemassa.

ANTTI.

Niin, kyllä sitä onkin haettu! Mutta kuinka se sen pojan sai ulos siitä
makuukamarin ikkunasta. Ikkuna kun on niin korkeallakin.

RUSTAAVA.

Kyllähän Loviisa kiipee minne vaan. Siinä kahden aikaan minä kuulin,
kun lapsi itki. Siihen aikaan hän kai kävi lapsen ottamassa. Vaikka
olisivat molemmat järven pohjassa.

ANTTI.

Olette pystysuoria hulluja. Eihän nyt Loviisa mene lastansa tappamaan,
vaikka itsensä hukuttaisikin.

RUSTAAVA.

Juhani on hakenut joka jumalansopen talosta. Heta kävi kylässä ja
pappilassa. (LIISULLE.) Kuule, Liisu, toisitkos sinä tänne puita lisää,
kun paleltaa.

LIISU.

Kuules, Rustaava, missä Loviisa on?

KUSTAAVA (Huutaen.)

Kamarissaan nukkumassa, kuulitkos! Lähde sinä siitä.

(LIISU lähtee.)

HETA.

(Tulee sisähuoneesta.) Eikö mitään?

ANTTI.

Ei missään. Nyt on kaikki ladot ja rannat käyty.

HETA.

Kyllä se tarvitsee selkäsaunan. Juosta tuolla tavalla kotoa pois, kuin
peto metsään.

KUSTAAVA.

Itse sinä tarvitset selkäsaunan.

ANTTI.

Pianpas se oppi Niskavuoren tavoille siinä metsään juoksemisessa.

HETA.

Ei jumaliste olisi tarvinnut Längelmäeltä naida sellaista, joka metsään
juoksee. Olisi niitä kotipitäjästäkin löytynyt. Ja että vielä lapsensa
mukaan kiskaisee.

ANTTI.

Ja että sen isänkin piti juuri tänään tulla! Mitä jos ei Loviisaa löydy?

HETA.

Olettekos te hassuja. Kyllä routa porsaan kotio ajaa. On se meitä
muitakin kotio ajanut.

KUSTAAVA.

Mutta Loviisa ei ole sellainen kuin me.

HETA.

Ei, paljon järkevämpi se on.

ANTTI.

Jumaliste, Heta, ole vaiti ja mene hakemaan!

HETA.

Saittehan te minut jo kylään ja pappilaan lirkuttelemaan. En minä tästä
ainakaan enää mihinkään liiku. Ja mummukin on kovasti sairaana. Menes
muuten, Antti, kantamaan hänet tänne. Hän ei pysy vuoteessa. Tahtoo
välttämättömästi tänne meidän joukkoomme.

(ANTTI poistuu. JUHANI ja SAAROISTEN isäntä tulevat sisään.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kyllä tuosta Pollesta ori tulee ja juoksija, kun vaan kaviot hoidetaan.
Ja kyllä sinä töitä olet puskenut.

JUHANI.

Niin, onhan tässä yritetty sitä uutta navettaa. (Katselee levottomana
ANTTIIN ja KUSTAAVAAN, jotka tekevät epätoivoisen liikkeen.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kas, täällähän on lämmintä. Tänne jäädäänkin lämmittelemään, tuli
vähän kylmä siellä tallissa. Sataakin vähän liikaa. Kas tuossahan on
Kustaava. Missäs tuo likka on ollut, kun on noin märkä?

KUSTAAVA.

Päivää setä. Kävin ongella. Kastuin pahanpäiväisesti.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Aijai, likka, älä sinä enää välitä pikku kaloista, on jo aika onkia
niitä isompia kaloja. Noita viiksiniekkoja. Ettäs häitäkin saataisi.
Puhemieheksi minä meinaan.

KUSTAAVA.

Hetan vuoro on ensin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Sitähän minäkin. Eikös se Heta muuten olekin jo muhineissa?

HETA.

Ainahan sitä on ollut.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mutta nyt pitää tulla valmista.

(ANTTI auttaa mummun sisään IITA tuo perässä tyynyn ja peitteen sekä
RUSTAAVAN kengät.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kas, kun tuo iso poika kantaa Villemiinaa kuin sylilasta.

(ANTTI asettaa äitinsä keinutuoliin,)

VANHAEMÄNTÄ (Hyvin heikolla äänellä.)

Näinhän sitä tulee uudelleen sylilapseksi, kun sitä on valmiina
menemään mullan syliin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mitäs nyt Villemiina joutavia puhuu. Vielähän tässä Hetan ja Rustaavan
häitä tanssitaan. Ja mitenkäs tuon Antinkaan laita lienee?

VANHAEMÄNTÄ.

Niin, niin, (katselee levottomana ympärilleen.) Eikös Loviisa ole jo
kotona?

HETA.

Ei vielä, mutta kohta tulee. Lähetimme voudin hakemaan.

(JUHANI katsoo piinautuneena HETAAN.)

VANHAEMÄNTÄ.

Kovasti minua väsyttää, Juhani... Sydän reistailee...

(RUSTAAVA tekee SAAROISTEN ISÄNNÄN selän takana epätoivoisia liikkeitä.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Eikös Villemiinan sentään pitäisi pysyä sängyssä?

VANHAEMÄNTÄ.

On niinkuin vähän turvallisempaa tässä ihmisten joukossa.

RUSTAAVA (Tuo omenakorin pöydälle.)

Saakos sedälle olla omena? Kun on tuuli niitä yöllä kovasti pudottanut?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kiitos. Oli se aikamoinen myrsky yöllä.

HETA.

Niin oli. Ei ollut hauska olla ulkona. (Katselee JUHANIA, -joka on
ottanut omenan ja syö sitä ikkunan luona.)

VANHAEMÄNTÄ.

Annas mullekin omena, Kustaava. (Ottaa omenan ja pitelee sitä
käsissään, hiljakseen.) Jos nyt Loviisa tulisi oikein pian.

KUSTAAVA.

Kyllä hän tulee.

VANHAEMÄNTÄ.

Niin, Loviisan täytyy tulla, täytyy tulla... (silittelee omenaa.)

JUHANI (On kuunnellut ja johtaa keskustelun muualle.)

Joko Saaroisissa on kaurat korjattu?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Saatiinhan ne toissapäivänä katoksen alle. Siksihän minäkin kerkisin
matkalle lähtemään. (Hymähtäen.) Kun tuo Loviisakin on minua ahdistanut
koko kesän. Olihan se nyt hauskaa, että vävystä tuli valtiopäivämies.
Ja muista sitten, vävypoika, ettäs pysyt tuon Meurmannin puolella. Se
Liuksialan herra, se se on, joka tietää, mikä maanmiestä vaivaa. Ankara
on mies, mutta sana sillä on paikallaan. Säädyssä ja muualla.

JUHANI.

Eikä sen suuta kukaan kykene tukkimaan. Ei edes säätykään.

HETA.

Liuksialan herrahan se oli, joka Juhaniakin kehoitti valitsemaan.
Olisipas setäkin kuullut, kuinka hän puhui Juhanin puolesta, kun
kirkonkylästä meinattiin tuota Mattilan isäntää.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Joko sinä pian lähdet Helsinkiin?

JUHANI.

En tiedä vielä. Mutta meille tulee tänne parin viikon päästä
suomalaisen puolueen neuvottelukokous. Meurmannihan sitä valmistelee ja
taitaa senaattori Yrjö-Koskinenkin saapua. Sitäpaitsi pitäisi niitten
täällä meillä yöpyä.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Vai on teillä sellaiset kokoukset tekeillä? No olihan sitten hyvä, että
tulin ajoissa joulupukiksi. Loviisa kun lähetti kirjeen, että tuossa
Joensuussa olisi huutokauppa tulossa ja että teille pitäisi sieltä
ostaa vähän mööpeleitä lisää.

HETA.

Vai niin. Kas kun ei Loviisa meille mitään puhunut.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Niin, sillä Loviisallahan on aina omat meininkinsä. Se on sellainen
hiljainen olevinaan. Käyskentelee ja katselee ja riittailee.

ANTTI.

Ja kyllä hän käy kiinnikin, jos tarvitaan.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kyllähän se on ollut varsitöissä mukana.

JUHANI.

Mitäs teillä siellä Längelmäellä päin kyytilaista arvellaan?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Jaa, se on nyt kyllä viimeinen aika... (puhuu HETALLE kiivaasti. JUHANI
tulee etualalle, puhuu hiljaa ANTILLE ja RUSTAAVALLE.)

JUHANI.

Mitäs te täällä teette? Olisitte menneet hakemaan. Tästä tulee hulluksi.

KUSTAAVA.

Hyvä Jumala! Kyllä sedälle on sanottava.

ANTTI.

Odotetaan vielä. Vouti lähti Järventaustaan Alpertiinan luo. Alpertiina
on yksin kotona. Loviisa tiesi sen.

RUSTAAVA.

Eihän hän nyt ole voinut olla koko yötä ulkona lapsen kanssa.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kuules, Juhani, jokos porilaiset ovat käyneet teillä metsiä katsomassa?

JUHANI.

Mutta tarjoavat niin vähän, kun tuo uitto on niin hankalaa.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Anna sinä nyt metsän olla. Ehkä tässä tultaisiin muutenkin aikoihin.
Minulla kun on tällä kertaa tarpeeksi metsää taskussa. Niinhän se
Saaroisten Matti on nykyään kuin joulupukki.

RUSTAAVA (Ikkunan luona.)

Herra Jumala, siellähän Loviisa tulee!

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Nousee ja menee nurkkaan päin.)

Annas kun minä vähän niinkuin piiloudun, ettei likka oitis huomaa.

(SAAROISTEN ISÄNTÄ menee perälle, kaikki muut ovat jähmettyneet.
LOVIISA tulee sisään saaliin kääritty lapsi sylissä. Kaikki seisovat
kivettyneinä, paitsi KUSTAAVA, 'joka rientää LOVIISAN luo ja ottaa
lapsen hänen sylistään.)

KUSTAAVA.

Voi, Loviisa, vihdoinkin. Missä sinä olit niin kauan?

(LOVIISA on kalpea, jäykistynyt ja vanhentunut. Antaa lapsen pois
sylistään ja astuu puolihorroksissa etualalle.)

JUHANI (On astunut eteenpäin häntä vastaan. LOVIISA ei ole huomaavinaan
häntä.)

Loviisa! Kiitoksia, että tulit. Isäsikin on täällä.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Tulee etualalle.)

No päivää likka. Tässä minäkin olen. No voi sua, oletko sinä sairas?

LOVIISA (Hätkähtää, pysähtyy, katsoo isään, katsoo ympärillensä,
ymmärtää tilanteen, koettaa väkinäisesti hymyillä.)

Päivää, isä. Ei minua mikään vaivaa.

HETA (Kiiruhtaa LOVIISAN luo.)

Istu tänne. Sinne Alpertiinalle on niin huono tie. Ravistuttaa aika
lailla. Olihan se hassua, että satuit menemään kummilaan juuri kun
isäsi piti tulla. Oikeinhan me tässä olemme päivitelleet... Kuinkas
Alpertiina täti jaksaa?

LOVIISA (Istuutuu, katselee sanattomana JUHANIA ja muita, sanoo
hitaasti, hienolla ivalla.)

Hyvinhän se jaksaa. Käski sanomaan terveisiä... se Alpertiina täti.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Huolestuneena.)

Mikä sinua vaivaa, Loviisa, kun olet niin kalpea ja vieras? (Katselee
LOVIISAA.)

LOVIISA.

Ei mitään, isä, hyvinhän minä voin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Lyö JUHANIA olkapäälle.)

Taitaa olla niitä nuorikkojen tauteja. Vaikka tarvitaanhan sinne
talonpoikaissäätyyn poikia. Mutta näytäs nyt, likka, tänne tuota
kaimaani, Pikku-Mattia. (Menee KUSKAAVAN luo ja katselee poikaa). Vai
on veli nukkumassa. Kylläpä onkin kasvanut. No, ollaan hissukseen.

(KUSTAAVA vie lapsen pois.)

JUHANI (HETALLE.)

Heta, hommaa kuumaa kahvia Loviisalle. Antti, tuo se viinapullo tänne.
Hänhän aivan vapisee. Että vihdoinkin tulit...

LOVIISA.

Kiitoksia. Ainahan Niskavuorella vieraita hyvin vastaanotetaan.

HETA (Terävästi.)

Ja omaisiksi ne pian tulevat.

JUHANI (Hiljaa.)

Ole ihmisiksi, Loviisa! (Ääneen.) Tässä me olemme kovasti suunnitelleet
elämää eteenpäin isäsi kanssa.

LOVIISA.

Vai olette te suunnitelleet?

JUHANI.

Olemme. Sinunkin varaltasi. — Tarvitaan siihen sinunkin apuasi.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Talo on komea ja isäntä on komea. Perillisestä tulee vielä komeampi. Ja
papastasi on tullut joulupukki, kun metsää myytiin. Mikäs sun, likan,
on elellä.

LOVIISA.

Oikein, isä. Mikäs minun on elelläkseni. (Katselee ympärillensä.)
Sanoikos kukaan mitään? Mitä se oli, eikö jossakin jotakin rapsahtanut?

JUHANI.

Rapsahti kyllä. Kun elämänakseli kävi vähän kiveen kiinni. Mutta
eteenpäin se sentään kulkee...

LOVIISA.

Eikö sinne jäänyt jotakin alle. Aivan kuin joku itkisi.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mitä sinä kuuntelet. Taisi pikkupoika herätä ja vähän itkeä.

(LOVIISA katselee ympärillensä ja VANHAANEMÄNTÄÄN, jonka kaikki ovat
unohtaneet ja jonka pää on painunut alas. Hän on huomaamatta kuollut,
ja kaikki hätkähtävät, kun hänen sylistään putoaa omena.)

LOVIISA.

Äite!

(LOVIISA juoksee VANHANEMÄNNÄN luo. Samaten JUHANI, joka koskettelee
äitiänsä.)

JUHANI (Hiljaa.)

Äite on kuollut.

(Yleisessä hämmingissä jää LOVIISA liikkumatta seisomaan. JUHANI
pitelee äitinsä kättä ja itkee. LOVIISA katselee jäykkänä. Laskee
yht'äkkiä kätensä JUHANIN kädelle, JUHANI suoristautuu ja katselee
ympärilleen, käy LOVIISAN käsivarteen kiinni, kääntyy pois.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Tule Juhani, Nostetaan äitesi sänkyynsä.

(JUHANI nostaa äidin syliinsä ja kantaa hänet takahuoneeseen. Kaikki
seuraavat heitä. LOVIISA jää yksin tupaan.)

LOVIISA (Itsekseen.)

Liekö sinut koskaan ennen kukaan mies käsillään kantanut...

(Seisoo jäykkänä. Huomaa omenan lattialla, ottaa sen ylös ja painaa
sitä rintaansa vasten. Silittelee keinutuolia, katselee sitä ja
yht'äkkiä istuutuu siihen edelleen omena käsissään.)

Enkä itke!

Väliverho,

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Noin pari viikkoa myöhemmin. Isännän huone. Takaseinässä ikkuna. Sen
edessä yksinkertainen pöytä tuoleineen. Vasemmalla sekä- oikealla
ovi. Vasemmalla nurkassa piippuhylly. Oven ja katsomon välillä
yksinkertainen puusohva ja pöytä. Oikealla pari keinutuolia. Räsymatot,
kattolamppu ja pöytälamppu. Ikkunaverhot virkattuine pitseineen.
LOVIISA seisoo ikkunan luona katsellen ulos. LIISU tulee sisään.

LIISU.

Jokos isännän kapsäkki on pakattu? Kustaava lähetti ne paidat.

LOVIISA (Sulkee avoinna olevan kapsäkin.)

Kiitos. Pyydä, että Kustaava laittaisi voileipiä isännälle mukaan.
Ja leikatkaa niihin lampaan lihaa. Päivälliseksi saat keittää
perunakeittoa, ja onhan meillä vielä uunijuustoa.

LIISU.

Mistäs minä lihaa otan?

(HETA tulee sisään.)

LOVIISA.

Minä tulen itse antamaan.

HETA.

Vai niin. Vai on liha-aitankin avain uusissa käsissä!

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Liisu lähtee sitten.

(LIISU poistuu.)

HETA.

Vastahan äite saatiin viime viikolla hautaan ja nyt on jo täällä uusi
komento.

LOVIISA.

Niin on, Heta hyvä. Minusta on nyt tullut Niskavuoren emäntä, ja on
kai parasta, Heta, että sinä ahkeroit kapioittesi kanssa, koska kerran
hääsi ovat pian. Minä kyllä tulen tässä emännyydessä toimeen, kyllä
mummu on minua tarpeeksi ohjannut talon asioissa.

HETA.

Kun minä kuuntelen, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Kylläpä sinä olet
yht'äkkiä tässä talossa paisunut. Ja tuollainen nöyrä miniä kun taloon
tuotiin.

LOVIISA.

Kullakin on nöyryytensä aika.

HETA.

Et sinä ole omaisiamme, olet otettu tänne vain lapsia tekemään.

LOVIISA.

Rahojen vuoksi, tiemmä.

HETA.

Ole sinä miten ylpeä emäntä tahansa, ei Juhani sinusta kuitenkaan
välitä.

LOVIISA.

Astu sinä edemmäksi, Heta Niskavuori, taikka minä lyön sinua.

HETA.

Kyllä minä veljeni tunnen. Kyllä se aina kaksi naista hoitaa, kun ei
vaan tule kolmatta. Kyllä hän vielä Malviinaa kyttäilee.

LOVIISA.

Ole hyvä, Heta, ja mene ulos huoneesta!

(JUHANI ja KUSTAAVA tulevat sisään.)

JUHANI.

Mitä Heta on sinulle sanonut?

HETA.

Sen, että minä vaadin virallista perinnönjakoa. Onko sinun tahtosi,
Juhani, että Loviisa yksin saa määrätä tässä talossa? Että mummun
pyyheliinat ja lakanat, jotka hän on antanut minulle, jätetään talon
liinavaatteiden joukkoon? Ja että Loviisa yksin saa hallita tässä
talossa?

JUHANI.

Ja minä sanon teille, että perinnönjako tulee toimitettavaksi ja että
Loviisa on yksi ja ainoa emäntä tässä talossa. Niin kauan kuin te
olette täällä, on teidän toteltava Loviisaa kuten äiteänne!

RUSTAAVA.

Nyt on Hetan ylpeydeltä pyrstö poikki.

HETA.

Vaiti, sinä variksenpoika. Kyllä minä sinua ymmärrän, Juhani.

LOVIISA.

Heta, sinä saat viedä täältä kaikki äitisi tavarat. Minä en tarvitse
mitään niistä, minä pyydän vain rauhaa.

JUHANI.

Minä huomaan, että meidän sittenkin on pidettävä laillinen
perinnönjako, ja sinä tulet saamaan kaikki mitä sinulle kuuluu:

LOVIISA.

Ymmärrättekö te, minä en tahdo mitään teidän äideltänne. Minä olen
perinyt häneltä jotakin, jonka vain hän ja minä käsitimme, sellaista,
mitä te ette kukaan halua ettekä kykene ottamaan minulta pois ja jota
Jumala auttakoon minua kantamaan!

JUHANI.

Mene, Rustaava, ja katso, joko hevonen on valjaissa. Minulla on
puhuttavaa Loviisalle. Mene, Heta!

HETA (Ivallisesti.)

Kyllä kai sinulla on puhuttavaa.

(KUSTAAVA ja HETA lähtevät ulos.)

JUHANI.

Minä en voi lähteä Helsinkiin, ennen kuin olen puhunut kanssasi.

LOVIISA.

Mitä se puhumisesta paranee. En minä ole pyytänyt sinua puhumaan.

JUHANI (Kävelee edestakaisin.)

Ymmärrät kai, etten minä ole koskenut siihen tyttöön siitä saakka, kun
jouduin naimisiin sinun kanssasi. Lapsi syntyi ennen meidän häitämme.

LOVIISA.

Miksi et mennyt naimisiin hänen kanssaan?

JUHANI (Hätkähtää, päättäväisesti.)

Niskavuoren talon vuoksi, Loviisa.

LOVIISA.

Kas se on suoraa puhetta. Suoralle puheelle voi aina jotakin rakentaa.

JUHANI.

Minä pidin sinusta ja tahdoin olla hyvä sinulle. Luulin, että voisin
unohtaa. Olen unohtanut monta tyttöä ennen Malviinaa. En ole pyhimys.

LOVIISA.

Niin, et totisesti ole.

JUHANI.

Vahinko on vain se, että sinä olet pyhimys,

LOVIISA.

En tule olemaan sellainen kauan sinun seurassasi.

JUHANI.

Me Niskavuoren miehet olemme sellaisia. Enimmät miehet ovat sellaisia,
he eivät vain joudu kiinni. En minä ole paljon huonompi muita.

LOVIISA.

Tarkoitatko sitä minulle lohdutukseksi?

JUHANI.

Vaikkapa. Mutta minä tahtoisin lisätä, me miehet olemme sellaisia niin
kauan kuin meillä ei ole mitään muuta, jolle voimme elämämme antaa.
Minulle alkaa nyt miehen elämä. Menen valtiopäiville, pääsen ottamaan
osaa suomalaisuuden taisteluun. Minä lupaan, etten tule säästämään
itseäni siinä työssä. Voisitko sinä vielä luottaa minuun? Jos sinä
uskot minun vahvuuteeni ja voimaani, tulee minusta voimakas ja vahva
mies, joka kykenee pitämään puhtaana yksityiselämänsä Anna minulle sitä
voimaa, Loviisa.

LOVIISA.

Minkä takia sinä jätit sen tytön taloon?

JUHANI.

En tiedä. Minun täytyy nähdä hänet joskus.

LOVIISA (Hypähtää ylös kuin piiskan iskusta.)

Et sinä ainakaan minua säästä.

JUHANI.

Minä sanon sinulle totuuden.

LOVIISA.

Minä menehdyn sinun totuutesi alle.

JUHANI.

Et sinä menehdy, sinä olet voimakas myötä- ja vastoinkäymisessä, kaikki
muu on ohimenevää, mutta sinä et ole.

LOVIISA.

Minun rahani eivät ole. Kun sinä ensi kerran tulit Saaroisiin, sanoi
äiti-vainajani, että rahojasi hän tulee naimaan.

JUHANI.

En minä sinua rahojesi vuoksi ottanut. Rahoja olisin voinut naida
muualtakin. Mutta minä otin sinut, koska sinusta tulee kunnollinen
emäntä tähän taloon ja koska olet sellainen nainen, jolle mies voi
elämänsä ja lapsensa uskoa. Kyllä kaikki muu tulee itsestään.

LOVIISA.

Sinun puheessasi on jotakin hirveän väärää. Ehkä elämä oikaisee sinut,
jos en minä kykene. En minä pitkälle näe, eikä minulla ole luottamusta
muuhun kuin Jumalan käskyyn sisälläni. Minä en osaa enää tästä talosta
ulos. Minä yritin, mutta kaikki polut johtivat tänne takaisin.

KUSTAAVA (Tulee ovelle.)

Juhani, Polle raappii kuistin portaita. Jokos sinä tulet?

JUHANI.

Kyllä minä tulen. (LOVIISALLE.) Minä palaan viikon päästä. Minulla on
kova työ. Komitea istuu kaiket päivät, mutta minä yritän palata ensi
lauantaina. Lupaatko, Loviisa, että aloitetaan uudelleen. Eihän minulla
ole aikaa ajatella naisjuttuja. Meillä on ensi viikolla suomalaisen
puolueen suuri neuvottelukokous. Meurman ja senaattori Yrjö-Koskinen
tulevat puhumaan ja sinun täytyy huolehtia, että talo voi ottaa heidät
kunnollisesti vastaan. Ja sitten tulevat valtiopäivien avajaiset, ja
minä vien sinut Helsinkiin avajaistansseihin Rustaavan kanssa. Ja pidä
nyt huolta Pikku-Matista, kyllä elämä tästä järjestyy. No — voi hyvin
sitten, Loviisa. (Ojentaa LOVIISALLE kätensä, johon tämä kylmästi
tarttuu.)

KUSTAAVA (Tulee sisään.)

No niin, joko se kapsäkki on viety?

JUHANI.

Onhan se jo siellä. No, Kustaava, pidä sinä hyvää huolta Loviisasta,
niin tuon sulle uuden silkin. Ja muista totella uutta emäntää.

KUSTAAVA.

Kyllä minä, jos vain Heta tottelee.

JUHANI.

No, Loviisa, voi hyvin.

LOVIISA.

Niin, voi hyvin.

(JUHANI ja KUSTAAVA lähtevät ulos. Kuuluu kärryjen loittonemista.)

LOVIISA (Seisoo ikkunan luona. Huutaa ikkunasta.)

Antti!

ANTTI (Tulee sisään. KUSTAAVA hänen mukanaan.)

Noh, nyt hän lähti vihdoinkin.

LOVIISA.

Antti, lähtisitkö sinä nyt hakemaan sitä tyttöä.

KUSTAAVA.

Hiljaa. (Käy ovella kuuntelemassa.) Minä olen noutanut Malviinan tänne
ja Juse on mukana. Odottavat pakarikamarissa.

ANTTI.

Ettei vaan Heta huomaa.

KUSTAAVA.

Minä haen heidät puutarhan kautta. Vahdi sinä, Antti, että Heta pysyy
Korinterin Iitan huoneessa.

LOVIISA.

Minä tahdon puhua yksin Malviinan kanssa, ettei vaan Juse tulisi tänne.

KUSTAAVA.

Minä hoidan Jusen.

ANTTI.

Kuule, Loviisa, mitä sinä aiot puhua Malviinalle. Tyttöparka on saanut
tarpeeksi kärsiä ja Juse-muori on aivan sietämätön ihminen.

LOVIISA.

Minä en tiedä mitä tulen puhumaan, mutta minun täytyy tehdä se.

ANTTI.

Minua peloittaa.

LOVIISA.

Minä tarvitsen totuutta. Minun on jollakin tavoin järjestettävä tämä
elämä ja minun on järjestettävä se totuuden pohjalle. Tähän asti minä
olen tässä talossa uskonut vain sitä, mitä olen tahtonut uskoa.

ANTTI.

Älä koeta uskoa meistä liian paljon pahaa.

LOVIISA.

Voitko sinä sanoa minulle, Antti, minkä tähden Juhani jätti Malviinan
taloon? Minkä vuoksi? Onko totta, ettei hän ole koskenut Malviinaan
siitä saakka kuin menimme naimisiin?

ANTTI.

Sinä et ymmärrä Juhania. Hän ei valehtele sinulle. Minä kyllä käsitän
häntä. Ehkäpä hän jätti Malviinan tänne rangaistakseen itseään,
osoittaakseen, että hän kestää kiusauksen. Ehkäpä hän olisikin
kestänyt, jos ei olisi ollut sitä onnetonta sattumaa.

LOVIISA.

Mikä voima siinä tytössä on, jolla hän sitoo sellaisen miehen kuin
Juhanin? Minkälainen hän on? Kun minä sen tytön tutkin, ehkä minä
sitten tunnen Juhaninkin.

ANTTI.

Älä viitsi tuntea meitä. Me olemme levotonta väkeä, me tämän talon
miehet, ja tarvitsemme paljon tilaa.

LOVIISA.

Ehkäpä myös paljon naisia?

ANTTI.

Se riippuu sinusta. Auta häntä voittamaan itsensä.

LOVIISA.

Minkä vuoksi?

ANTTI.

Koska sinä olet Niskavuoren emäntä.

LOVIISA.

Antti, miksi sinä otit kantaaksesi Juhanin synnin — miksi annoit
ihmisten ymmärtää, että Malviinan lapsi oli sinun... ja annoit Nikkilän
Kirstin hylätä sinut Juhanin synnin vuoksi.

ANTTI.

Koska minä olen Niskavuoren poikia ja meidän on autettava toisiamme.

(KUSTAAVA ja MALVIINA tulevat sisään. MALVIINA jää ovelle seisomaan.)

KUSTAAVA.

Tässä Malviina nyt sitten on. Mene sinä, Antti, valvomaan, ettei Heta
tule tännepäin!

LOVIISA.

Jos sinäkin lähtisit, Kustaava. Minä tahtoisin yksin puhua Malviinan
kanssa.

KUSTAAVA.

No, voinhan minä lähteä.

(ANTTI ja KUSTAAVA poistuvat.)

LOVIISA.

Istu tänne, Malviina. Minä tahdon kaikessa rauhassa puhua kanssasi.

MALVIINA.

Minusta on niin turha puhua, mutta koska emäntä tahtoi, niin minä tulin
tänne. Asiat ovat sitä mitä ovat, ei mikään puhe niitä voi parantaa.

LOVIISA.

Minä tahdon tietää jotakin. Minä tahdon tietää kaikki.

MALVIINA.

Kaikkiko? Se on hyvin paljon.

LOVIISA.

Minkä takia hän ei mennyt naimisiin kanssasi, kun sinä sait lapsen.

MALVIINA.

Niskavuoren talon vuoksi. Talo tarvitsee rikkaan emännän. Teillä oli
paljon rahaa.

LOVIISA.

Mutta sano minulle, minkä takia hän jätti sinut taloon, kun hän meni
naimisiin kanssani? Mikset lähtenyt pois?

MALVIINA.

Minä lähdin pois, mutta hän haki minut takaisin. Hän ei voinut toisin.

LOVIISA.

Haki sinut takaisin jalkavaimoksensa.

MALVIINA.

Ei. Ei hän tullut luokseni.

LOVIISA.

Minkä takia sinä tulit takaisin?

MALVIINA (Väsyneesti, hiljaa.)

Enhän minä takaisin tullut, jalkani tulivat takaisin itsestään. Enhän
minä koskaan nostanut käsiäni hänen kaulalleen, ne nousivat itsestään.

LOVIISA.

Kuin eläimet, sudet!

MALVIINA.

Eikö emäntä ole koskaan tuntenut sutta itsessään? Eikö nytkään?

LOVIISA.

Oikein. Minäkin olen tulossa sudeksi. Ehkäpä minäkin rupean repimään
ihmisiä. Hän makasi luonani ja ajatteli sinua.

MALVIINA.

Emäntä ei saisi sellaista puhua. (Nousee.)

LOVIISA.

Istu, Malviina, ja sano minulle, mikä on se voima, millä sinä pidät
häntä kiinni?

MALVIINA.

Minä en tahdo pitää häntä kiinni, minä olen vastustanut häntä.

LOVIISA.

Ja samalla kiihotat häntä enemmän. Minä tiedän.

MALVIINA.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?

LOVIISA.

Ymmärrätkö, sinulla ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan. Teidän
välillänne ei ole muuta kuin lihallisuutta. Puhuuko hän sinulle koskaan
elämänsuunnitelmistaan?

MALVIINA.

Ei.

LOVIISA.

Puhuuko hän sinulle, että Suomen kansa on herätettävä, että Suomen
valtio on rakennettava? Puhuuko hän sinulle siitä, mitä säädyt tekevät?

MALVIINA.

Ei hän puhu minulle siitä mitään.

LOVIISA.

Puhuuko hän siitä, että lapset on lähetettävä suomalaiseen kouluun,
yliopistoon? Siitä, miten Niskavuoren suot on viljeltävä? Miten talo on
rakennettava?

MALVIINA.

Ei hän puhu siitäkään minulle.

LOVIISA.

Mistä hän sitten puhuu sinulle, mistä?

MALVIINA.

Ei juuri mistään. Joskus hän sanoo, että olen kaunis, että hän pitää
minusta.

LOVIISA.

Jumalani, onko se rakkautta ihmisten välillä?

MALVIINA.

En tiedä mitä se on.

LOVIISA.

Mutta minä tiedän mitä rakkaus on. Rakkaus on sitä, ettei ajattele omaa
elämäänsä, vaan ainoastaan toisen onnea. Osaisitko sinä rakastaa niin,
Malviina?

MALVIINA.

Minä en pahaa sanaa sanonut hänelle siitä, että hän jätti minut ja meni
naimisiin teidän kanssanne, koska se oli välttämätöntä hänen onnelleen.
Hän voi elää ilman minua, mutta ei ilman tätä taloa.

LOVIISA.

On hyvä, Malviina, että sinä ymmärrät tämän. Ehkä myös ymmärrät, että
sinun nyt täytyy poistua täältä hänen onnensa vuoksi. Hänet on nyt
valittu valtiopäiville. Hän tulee istumaan säädyssä maan isäntien
mukana. Ja ymmärrätkö, mitä silloin tapahtuu, jos häntä syytetään
jalkavaimon pitämisestä?

MALVIINA.

Hyvä Jumala, minä en tahdo olla hänen tiellään.

LOVIISA.

Tiedätkös sinä, että hän koettaa taistella tämän kansan oikeuksien
puolesta ruotsalaisia ja venäläisiä herroja vastaan. Hän tekee Jumalan
siunaamaa työtä, ja minä tahdon auttaa häntä siinä. Ja jos sinä hänestä
pidät, on sinunkin autettava.

MALVIINA (Hiljaa.)

Mitä minun pitää tehdä?

LOVIISA.

Sinun on lähdettävä täältä ja hävittävä hänen elämästään kokonaan.
Aivan kokonaan. Jos jätät lapsesi äitisi luo, tulen minä auttamaan
häntä kasvattamaan poikaasi. Mutta sinun täytyy lähteä pois sellaiseen
paikkaan, mistä hän ei voi löytää sinua.

MALVIINA.

Mistä hän ei voi löytää minua... hänen sydämensä hakee minua...

LOVIISA.

Että sinä uskallat puhua noin. Minä tulen auttamaan häntä.

MALVIINA.

Hän ei voi unohtaa minua.

LOVIISA.

Hänen täytyy unohtaa sinut, muuten hänen elämästään ei tule mitään.
Muuten minä palaan isäni luo ja jätän hänet. Juhani ei jaksa pitää
Niskavuoren taloa, se joutuu Antille, kun Antti nai rikkaasta
Yli-Nikkilästä.

MALVIINA.

Minne minä menisin?

LOVIISA,

Minulla on Pohjanmaalla sukua. Minä lähetän sinut sinne. Mutta sinun
täytyy vannoa minulle pyhän Jumalan nimessä, ettet anna hänelle mitään
elonmerkkiä itsestäsi.

MALVIINA.

Hän ei voi elää ilman minua.

LOVIISA.

Ja sitten vielä valehtelit, ettei hän ole koskenut sinuun naimisiin
menonsa jälkeen.

MALVIINA.

Te ette voi ymmärtää tätä, emäntä.

LOVIISA.

No niin, Malviina, tahdotko sinä auttaa häntä vai tahdotko sinä tuhota
hänet? Onko teidän välillänne muuta kuin mitä on eläinten välillä?

MALVIINA (Istuu ja nyyhkyttää pää kätten välissä.)

Minä lähden pois, emäntä. Kyllä minä lähden.

LOVIISA.

Ja sinä lähdet ennen kuin hän palaa Helsingistä, ettei hän enää näe
sinua. Lupaatko?

MALVIINA.

Minä lupaan. Minä lähden jo huomenna.

LOVIISA.

Ehkä sinä tahtoisit mennä naimisiin. Mikset sinä mene naimisiin
Iso-Martin kanssa. Lähtisitte yhdessä, minä annan sinulle rahaa.

MALVIINA.

Kiitoksia, emäntä, minä kyllä menen yksin.

LOVIISA (Hakee piirongin laatikosta rahaa.)

Tässä olisi sinulle matkarahoja, Malviina. Kyllä minä sinun lapsestasi
huolta pidän.

MALVIINA.

Kiitoksia, emäntä, en minä nyt sentään teille myy miestänne. Muistaahan
emäntä, Hagarkin ajettiin ulos maailmalle ilman matkarahaa. Teidän
puolellannehan on Jumalakin, te kun olette laillinen aviovaimo ja rikas.

LOVIISA.

Älä ole katkera minulle, Malviina. Täytyyhän meidän järjestää elämä,
jotta me pystyisimme sen kunnialla loppuun viemään.

MALVIINA.

Helppoa teidän on viedä sitä kunnialla loppuun, kun teillä on mies ja
lapset ja talo ja kunnia.

LOVIISA.

Ja sinulla on rakkaus.

MALVIINA.

Niin, minulla värisee ja lepattaa jotakin rinnassani.

LOVIISA.

Minulla on kaikesta huolimatta rohkeutta elää eteenpäin ja rakentaa
tätä taloa.

MALVIINA.

Ehkäpä siinäkin tarvitaan rohkeutta.

LOVIISA.

Minä tulen aina pitämään sinua arvossa, Malviina. Minulla on oikeus
olla säästämättä sinua, koska minuakaan ei ole säästetty.

MALVIINA.

Teillä on kaikki oikeudet, Niskavuoren emäntä. Oikeus mieheen ja
taloon ja kunniallisiin lapsiin ja rakkauteen. Kovin yksipuolisesti ne
oikeudet on maailmassa jaettu. Minulle on annettu vain yksi oikeus,
jäädä yksin. Ehkäpä poikani hankkii minullekin oikeuksia. Hyvästi,
Niskavuoren emäntä. (Ojentaa kätensä LOVIISALLE.)

LOVIISA.

Minne sinä aiot mennä, Malviina?

MALVIINA.

Ehkäpä sellaiseen paikkaan, josta keisarikaan ei tiedä, että minä
siellä asun.

(MALVIINA lähtee ulos. LOVIISA lyö kädet kasvoille, itkee.)

KUSTAAVA (Hyökkää sisään.)

Kuule, Loviisa, Malviina juoksi ohitseni kuin villitty, mutta
Juse-muori tahtoisi päästä sinun puheillesi.

LOVIISA.

Anna Jusen tulla tänne sisään.

KUSTAAVA.

Kuule, mikä sen Malviinan oli? Hän syöksyi ulos, juoksi tietä myöten
portille päin. Et suinkaan sinä ollut kovin vihainen Malviinalle?

LOVIISA.

En! Käske Juse sisään!

JUSE (Tulee sisään.)

Ehtoota, emäntä, ehtoota!

LOVIISA.

Ehtoota, ehtoota. Juse on hyvä ja istuu.

JUSE.

Voi, voi, emäntä, en minä tiedä, kun mun on niin tehnyt mieli tulla
emännän puheille. Kyllä tämä on nyt kaikki niin ikävää. Eikä se
emännällekään lystiä ole, mutta kyllä emäntä tietää sen, ettei Malviina
ole koskaan kenellekään sanonut, että lapsi on Niskavuoren isännän.
Voi en minä tiedä, kun se oli pappilassa rovastin nuhdeltavana,
niin kyllä rovasti koetti udella. Entäs ruustinna sitten? Kun käski
Malviinan keittiöön kahveelle ja niin ystävällisesti puhutteli. Ja kun
se kirkkoon otettiin, niin Nikkilän ja Penttilän emännät ja Eerolan
emäntä seisoivat rivissä ja Ali-Mattilan emäntä sanoi, että kyllä
sitä ylhäisten niskavuorelaisten sukua pitäjään kylvetään, mutta
Malviina sanoi, että kyllä sitä kylvetään alhaisten sukuakin eikä vain
ylhäisten... ja kuulkaas nyt, emäntä, kun minä hommaisin Malviinan
sinne Hollolaan päin meijerskaksi, niin eikös me sovittais niin, että
isäntä kerta kaikkiaan maksaa jotakin pojasta, niin ei olisi sitä surua
enää, ja kun se on niin korea poikakin, ja kyllä minäkin sen pojan
kanssa sitten menisin Hollolaan...

LOVIISA.

Jokos Juse on puhunut loppuun?

JUSE.

Kyllä, emäntä, vaikka... en minä tiedä.

LOVIISA.

Kuulkaas nyt, Juse, minä neuvoin Malviinaa lähtemään Pohjanmaalle minun
sukulaisteni luo. Tässä on osoite ja tässä on Malviinalle rahaa, ja
hänen täytyy matkustaa huomenna. Hän on luvannut sen.

JUSE.

En minä tiedä. Herra siunatkoon, vai kolmesataa markkaa. Herra
siunatkoon! Kiitoksia, emäntä kulta. Totta kai sen Malviinan täytyy
lähteä.

LOVIISA.

Mutta poika jää teidän luoksenne ja pojasta me pidämme huolen. Mutta
muistakaa, Juse, ettette sanallakaan sano, minne Malviina on joutunut.
Saatte sen kerta kaikkiaan luvata minulle. Ja jos viiteen vuoteen
kukaan tässä talossa ei saa tietää, missä Malviina on, niin saatte
vielä yhtä paljon rahaa. Mutta niin pian kuin löytyy pieninkin jälki
Malviinasta, ette saa enää yhtään.

JUSE.

Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. En minä tiedä... Kyllä emäntä
saa olla aivan rauhassa. Ei minun suustani se sana lähde. Ja kyllä minä
sen Malviinan vannotan. Jessus siunatkoon, niin paljon rahaa. En minä
tiedä, kyllä emäntä on jalo ihminen ja niin antelias, vaikka kylässä
puhuvat, että nyt tuli kovat paikat Niskavuorelle.

(KUSTAAVA tulee sisään.)

KUSTAAVA.

Malviina juoksi yksin pihasta... minua peloittaa...

LOVIISA.

Lähtekää nyt, Juse. Ja kyllä isäntä sitten sopii teidän muonastanne.

JUSE.

Kiitoksia, emäntä kulta, kiitoksia. Voi, kun emäntä kulta on sitten
jalo ihminen, kun ei Malviinaakaan torunut.

LOVIISA.

Hyvää yötä, Juse.

KUSTAAVA.

Mitä sinä sanoit Malviinalle?

LOVIISA.

Kustaava, minä olin kuin susi. Malviina on sisareni, ja minä ajoin
hänet ulos kuin susi. Minä olen syntynyt sudeksi, elämä on antanut
minulle suden hampaat ja haukan kynnet, talon ja rahat. Ehkä minun
pitää olla susi, jotta elämä pysyisi pystyssä.

(KUSTAAVA juoksee itkien ulos.)

LOVIISA (Istuu pöydän ääressä.)

Sinä taivasten Jumala, anna minulle anteeksi!

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama huone pari viikkoa myöhemmin. Heta istuu pitsiä virkaten pöydän
luona. JUHANI ja VOUTI tulevat sisään. Kumpikin työvaatteissa.

VOUTI.

Ehtoota.

HETA.

Ehtoota, ehtoota.

(JUHANI menee sanaakaan sanomatta nurkkaan ja vaihtaa työtakkinsa
toiseen takkiin.)

HETA.

Jokos rukiit tuli kylvettyä?

VOUTI.

Tulihan ne. Kun isäntä itse kylvi koko päivän, niin etteivät kahdella
parilla perässä kerinneet sekoittamaan. Kyllä nyt työt luistavat, kun
isäntä on itse kotona.

HETA.

Arvaahan sen... Kalliiksi se valtiopäivähomma tulee.

JUHANI (Vetää saappaita jalastaan.)

Tuo Santeri kiroilee liikaa hevosille.

VOUTI.

Olenhan minä sanonut sille, mutta se on tuollainen revahko mies... niin
saakelisti sisua...

HETA.

Tuonko minä sulle kahvia?

JUHANI.

Ei tarvitse. Tuleehan ruoka pian. (VOUDILLE.) Kuulkaas, Vähälä,
kyllä ne kivet on väännettävä valtaojasta. Se on niin kurja oja että
hävettää. Minä tulen maanantaiaamuna itse mukaan.

VOUTI.

No kyllä ne silloin nousee. Eihän se oja häävi ole.

JUHANI (Ottaa kaapista pulverin.)

Tässä on sitten sitä pulveria Valkon jalkaan. Sitokaa se tallimiehen
kanssa. Minä taidan tästä lähteä saunaan kun väsyttää.

HETA (On noussut ja katselee ikkunasta.)

Tuoltahan Anttikin tulee.

JUHANI (Kääntyy äkkiä.)

Lähtekää vaan, Vähälä. Heta! Mene katsomaan, joko sauna on valmis?

HETA.

Missä se Antti on ollut?

JUHANI.

Se on Antin asia.

HETA.

Älä pure. Lähdetään sitten, Vähälä.

(JUHANI ottaa kaapista viinapullon ja kaataa itselleen ryypyn. ANTTI
tulee sisään, istuutuu sanaa sanomatta ikkunan viereen tuolille.)

JUHANI (Ei jaksa pidättäytyä.)

Mitä vallesmanni sanoo?

ANTTI (Täyttää hitaasti piippunsa.)

Vallesmanni sanoo, että hän kyllä on koettanut kuulustella, mutta että
tyttö on hävinnyt kuin maan alle.

JUHANI.

Vai koettanut kuulustella. Kyllä minä hänet tiedän ja tunnen hänen
kuulustelemisensa. Kestää kuusi kuukautta, ennen kuin hän saa
virkakirjeen valmiiksi, ja toiset kuusi kuukautta, ennen kuin hän sen
postiin laittaa.

ANTTI.

Niin, tiedäthän sinä Visanterin. Ja luuletkos, että on kovin mukavaa
kertoa, että meiltä Malviinaa ja hänen lastaan haetaan?

JUHANI.

Hänellä on selvä osviitta palkollissäännössä. Kyllä hän on ennenkin
saanut hakea karanneita piikoja. Eikä sinun tarvinnut muuta sanoa, kuin
että meiltä on meijerska karannut keskellä vuotta.

ANTTI.

Kuule, Juhani, mitäs sinä luulet tapahtuvan, jos Kirsti saa tietää,
että minä Malviinaa haeskelen.

JUHANI.

Sinä lupasit minulle.

ANTTI.

Tampereelle minä en enää mene. Kyllä se Hämeenlinnan reisu jo riittää.
Vähänkös niitä naisia matkustaa. Kuka piru hänet erikoisesti olisi
huomannut. Ja vaikkei häntä enää olisi olemassakaan.

JUHANI.

Älä tee minua hulluksi. Malviina ei ole niitä, jotka tappavat lapsensa,
vaikka hän itsestään olisikin tehnyt lopun.

ANTTI.

Kirkonkylän postimuija kertoi, että viime sunnuntaista viikko Malviina
oli istunut tienristeyksessä nyytteineen lapsi sylissä. Juse sanoo,
että hän oli ottanut kaikki lapsenvaatteetkin mukaansa.

JUHANI.

Minun täytyy löytää hänet, Antti, vaikka minä kääntäisin maan ja
taivaan nurin.

ANTTI.

Sinä olet järjiltäsi. Anna hänen mennä rauhassa.

JUHANI.

Minä en voi. Jumaliste, en voi.

ANTTI.

Mitä sinä aiot? Rupeatko sinä pitämään kahta vaimoa?

JUHANI.

En tiedä mitä minä aion. En välitä ajatella niin pitkälle. Minun täytyy
löytää hänet ennen kaikkea... Ehkä hän itkee jossakin yksin lapsensa
kanssa. (Kaataa pullosta ja juo.)

ANTTI.

Hän on koko ajan saanut itkeä yksin lapsensa kanssa.

JUHANI.

Minä olen ollut hänen lähellään ja valvonut häntä. Kukaan ei ole saanut
koskea häneen.

ANTTI.

Sinä olet sairas. Missä sinun järkesi on? Tuomiokunnan edustaja
säädyssä, hulluna naisen perään.

JUHANI.

Ehkä olen hullu. Juo! (Tarjoaa ANTILLE lasia ) Muistatko, kun hän tuli
tänne. Sellainen ylpeä ja kylmä ja luoksepääsemätön... Luki kaiket
illat, vaikka toiset tytöt nauroivat.

ANTTI.

Eikä ollut koskaan katsovinaankaan sinuun.

JUHANI.

Kerran olin Halkosenniemen ruisvainioita katsomassa. Hän tuli vastaan
pellon pientareella hämärässä... tuli suoraan syliini... eikä hän siitä
enää lähtenyt...

ANTTI.

Oletko päissäsi? Oma syysi. Miksi nait Loviisan?

JUHANI.

Sinäkö sen sanot? Sinä ja Heta, jotka söitte sisukseni verille. Ja
muori. Niskavuoren isännyys, kunnanasiat, valtiopäivät. (Kaataa lasiin
ANTILLEKIN.) Ota ryyppy, terveeks!

ANTTI.

Älä ryyppää, ole mies, tyydy kohtaloosi äläkä loukkaa Loviisaa.

JUHANI.

Huomenna on kokous. Meurman ja Yrjo-Koskinen tulevat Niskavuorelle.
Minunkin pitäisi puhua, enkä jaksa elää.

HETA (Tulee sukankudin kädessä.)

No, mitäs ne veljet nyt täällä juttelevat? Sauna on valmiina. Mikäs
sinua vaivaa, Juhani, kun olet niin kovasti kalpea? Siunatkoon,
ryyppäävätkös veljekset?

JUHANI.

Ja laulelevat:

    Amanda käveli ryytimaassa,
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

Hauskaa nähdä, että sinulla on sukankudin kädessä. Vaikka kyllä talossa
muitakin tähdellisempiä töitä on.

HETA.

Ei nyt talon tyttäret rupea vesisaaveja kantamaan, niinkuin nykyinen
emäntä.

ANTTI.

Oma on asiansa.

HETA.

Mutta sen minä kyllä sanon, että kun Korinterin Iita otettiin taloon
minun kapioitani tekemään, niin sen sijaan tuodaan Helsingistä
silkkihamekankaita ja pannaan Iita neulomaan Loviisalle juhlapukuja. Ja
Loviisa kulkee, kuin olisi syntynyt mustaan silkkiin.

JUHANI.

Jätä Loviisa rauhaan.

HETA.

Ja sen minä sanon, että tuollaisen ihmisen, joka ei ole vielä
kertaakaan pappilassakaan kutsuissa ollut, sinä aiot ottaa mukaan
valtiopäivien avajaisiin. Se on kuin keppi, eikä se osaa niiatakaan
eikä jutella.

JUHANI.

Kuule, Heta, kyllä se vain ilonpäivä tulee olemaan tälle talolle, kun
sinut kapioinesi kerran täältä viedään. Kyllä Roope-raukka itselleen
ristin hankkii.

HETA.

Juhani hyvä, kyllä sinullakin on Loviisassa tarpeeksi ristiä.

LOVIISA (Tulee sisään ja kuulee viimeiset sanat.)

Niin on, Heta! (Katselee viina-pulloa.) Kuule, Juhani, navetassa on
kahdella lehmällä utaretulehdus. Ehkä sinä lähtisit itse katsomaan.
Tiedäthän sinä sen minkä eläinlääkärikin.

JUHANI.

Sano vaan, Loviisa! Mies istuu keskellä päivää viinapullon vieressä.
Eikö sinulla ole tästä mitään sanomista.

LOVIISA.

Mitä minulla olisi sanomista. Kai mies itse tietää mitä tekee. Tässä
ovat kivimiesten työpäivät laskettuina. Minä kävin ne aina itse
merkitsemässä, kun vouti sotki.

JUHANI.

Kiitoksia, Loviisa, käy vaan miesten jälkiä.

HETA.

Taitaa Loviisakin olla pihkaantunut tuohon komeaan nuoreen kivimieheen.
Ruotu-Joonas kertoo kaikille, että emäntä istuu vähä väliä katsomassa,
kuinka uuden navetan kivijalkaa hakataan. Ei se nyt oikeastaan
Niskavuoren emännän tehtäviä ole.

JUHANI.

Jaa, Heta kun aina tietää ne emäntien tehtävät.

LOVIISA.

Minä katselen mielelläni kivitöitä. On niin hauskaa, kun ihmisen
käsistä lähtee sellaista, mikä tulee pysymään vuosisatoja. On niin
turvallista tehdä jotakin, mikä pysyy, kun kaikki elämässä on kuitenkin
ohimenevää.

JUHANI.

Sinä ajattelet oikein, Loviisa. On suuri ilo tehdä jotakin
perusteellista ja pysyväistä. Liikuttaa maata ja kiviä, eikä vain
häilyvää ihmismieltä.

LOVIISA.

Mutta sinähän itse ajattelet kylvää ihmismieliinkin suurta ja pysyvää!

ANTTI.

Kuka on opettanut sinua tällä tavalla ajattelemaan?

LOVIISA.

Juhani ja tämä talo.

ANTTI (JUHANILLE.)

Kuulitkos?

JUHANI.

Sinä olet viisas nainen, Loviisa.

HETA.

Kuule, Loviisa, miehet kehuvat sinua, koska niillä on paha omatunto.

LOVIISA (Nousee ja lähtee ulos.)

Muistakaa saunaa!

ANTTI (HETALLE.)

Sinä käärme!

JUHANI.

Lakkaa nälvimästä Loviisaa!

HETA.

Sehän on tavatonta, etten minä saa puhua enää mitään.

KUSTAAVA (Juoksee sisään.)

Juhani! (Hämmästyy huomatessaan ANTIN ja HETAN.) Kuule, Heta,
Korinterin Iita odottaa sinua.

HETA.

Älä valehtele, menen minä muutenkin, koska ei minua enää huolita tähän
seuraan. Vaikka kyllä minä ne teidän salavehkeenne aina hoksaan. Jos te
Malviinaa haette, niin kai minä hänen osoitteensa voin viisata.

JUHANI.

Missä hän on?

HETA (Ovella.)

Naaratkaa Niskajärveä!

ANTTI.

Jumaliste, Heta, et sinä ole muuta kuin myrkkypussi.

HETA.

Mitä sinä sitä Malviinaa suret, onhan niitä muitakin tyttöjä. Ei
Malviina ole sinulle ensimmäinen eikä tule olemaan viimeinenkään. Kyllä
minä teidät tunnen. Tunnen itsenikin.

JUHANI.

Hyvä, ettäs itsesikin tunnet. Ja lähde äkkiä siitä ovesta!

HETA.

Taitaa ollakin korkea aika. (Sulkee oven perässään.)

KUSTAAVA.

Minkäs hänelle mahtaa. Kuule, Juhani, Juse on täällä ja tahtoisi puhua
kanssasi. Lähdetkö sinä pakariin vai käskenkö minä hänet tänne?

JUHANI.

Käske tänne!

RUSTAAVA.

Mutta jos Loviisa sen huomaa?

JUHANI.

Minä sanoin jo, käske hänet tänne!

ANTTI (Mennessään ulos KUSTAAVAN mukana.)

Älä ole kova sille muijalle, saa se muutenkin kärsiä.

(JUSE tulee sisään, istuutuu oven pieleen pyyhkien silmiään.)

JUHANI.

No, Juse? Ei vieläkään mitään tietoa?

JUSE (Itkien.)

Ei mitään. En minä tiedä.

JUHANI (Ottaa tuolin ja istuu hänen viereensä.)

Kuule nyt, Juse. Kyllä kai on parasta, että puhut minulle suoraan, mitä
täällä tapahtui ennen Malviinan lähtöä. Riitelitkö sinä hänen kanssaan?

JUSE (Nopeasti.)

En — en minä tiedä. Minä olin täällä talossa sen jälkeen kun isäntä
lähti, ja tuli niin myöhäkin, ja minä jäin tuonne pakariin yöksi ja
sitten aamulla emäntä käski kahville, ja minä jäin tuon Liisun kanssa
suustani kiinni, ja kun mä sitten kotia pääsin, niin oli tuvan ovi
lukossa ja avain portaan alla, Malviina kun aina jätti avaimen sinne.
Eikä mökissä ollut yhtään ristin sielua. Lapsikin oli poissa. Ja kaikki
lapsen tavarat oli vienyt. Ja kyllä minä sitten huusin ja huusin, ja
juoksinhan minä kylään saakka, ja odotinhan minä kirjettäkin — eikä
mitään! Ja olenhan minä hakenut nämä kaksi viikkoa. Ja kun se ei yhtään
sanaa jättänyt minulle. Eikä sillä rahaakaan ollut muuta, kun muonassa
oli ottanut ne palkkarahansa. Eikä se ollut ottanut uutta hamettakaan,
minkä isäntä sille antoi. Ja sen vanhanemännän sinisen hamekankaankin
oli jättänyt arkkuunsa.

JUHANI.

Kyllä tämän kaiken jo tiedän. Sanoiko Malviina mitään, kun Juse hänet
viimeksi näki.

JUSE.

En minä tiedä, ei se mitään sanonut kun yhdessä taloon tultiin. Itki
vaan koko tien.

JUHANI.

Mihin taloon tultiin? Kävikö Malviina täällä? Milloin?

JUSE.

En minä oikein tiedä, — no samana iltana.

JUHANI.

Miksi hän täällä kävi? Ketä hän täällä tapasi?

JUSE (Joka huomaa puhuneensa liikaa.)

Se tuli vaan käymään tänne. En minä tiedä.

JUHANI.

Minkä vuoksi tuli Malviina taloon? Sano totuus.

JUSE.

Voi, voi, enhän minä tiedä, kun sitä oli käsketty tulemaan taloon.

JUHANI.

Kuka oli käskenyt?

JUSE.

Voi, en minä tiedä, vaikkei olisikaan käsketty.

JUHANI (Ravistaa häntä.)

Puhu totuus, Juse-muori, kuka oli käskenyt hänet tänne?

JUSE.

En minä tiedä, — no kun Kustaava tuli häntä hakemaan.

JUHANI.

Kenenkä puheille hakemaan?

JUSE.

Voi, en minä tiedä, taisi hän käydä nuoren emännän puheilla.

JUHANI.

Jaaha! Nythän asia selviää. Aavistinhan minä. Ketä hän vielä tapasi
talossa?

JUSE.

En minä tiedä. Antin ja Kustaavan vaan.

JUHANI.

Eikö hän tavannut Hetaa?

JUSE.

Voi, isäntä, en minä tiedä, en mi... Eihän Heta mamseli täällä ollut,
muuta kuin nuori emäntä vaan...

JUHANI.

Mitä hän puhui emännän kanssa?

JUSE.

Voi, en minä tiedä mitään. Kai hän lupasi pois lähteä. Enhän minä ollut
siellä sisällä.

JUHANI.

Mistä sinä sitten tiedät, että hän lupasi lähteä?

JUSE.

Voi, en minä tiedä. Mutta nuori emäntä sanoi, että Malviina oli
luvannut lähteä pois.

JUHANI.

Mitä hän sinulle sanoi, mitä vielä?

JUSE.

Voi, en minä tiedä. Että poika jäisi minun luokseni.

JUHANI.

Oliko Malviina luvannut jättää pojan sinun luoksesi.

JUSE.

Voi, en minä tiedä, mutta emäntä antoi mulle rahaa. Ei suinkaan isäntä
sitä rahaa pois ota minulta. Milläs minä sitten, vanha ihminen, toimeen
tulen? Kun ei ole elättäjää eikä tukea, eikä mitään.

JUHANI.

Antoiko hän rahaa Malviinallekin?

JUSE.

En minä tiedä. Se sanoi, ettei Malviina ottanut.

JUHANI.

No niin, nyt sinä lähdet täältä mökkiisi suoraa päätä ja jos sinä
Malviinasta jotakin kuulet, niin tulet heti sanomaan minulle, vaikka
kuoleman kielissä tänne konttaisit. Ymmärrätkö?

JUSE.

Voi, Jeesus, kyllä minä ymmärrän. Voi sentään, isäntä, kyllä minä
ymmärrän. Kun ei isäntä vain sanoisi emännälle mitään. Kun minä tulin
luvanneeksi ja vannoneeksi emännälle, etten sano kenellekään mitään,
kun nyt tulin rikkoneeksi pyhän valan. En minä tiedä, enhän minä tästä
voi mennä Herran huoneeseenkaan, kun nyt on isäntä tehnyt minusta
valapaton.

JUHANI.

Lähde kotiin siitä! (Menee ovelle.) Kustaava! Vie tuo Juse kuistin
kautta ulos ja tule sitten tänne! (Kävelee edestakaisin. KUSTAAVA ja
‘ANTTI tulevat sisään.) Ja teihin molempiin minä olen luottanut. Ja
tekin molemmat olette minut pettäneet. Hullumpia te olette kuin Heta.
Inhottavaa! (Lyö nyrkillä pöytään.) Malviina kävi täällä ennen kuin hän
karkasi. Mitä hänelle on puhuttu täällä? Te olette kaikki murhaajia.

KUSTAAVA.

Herra Jumala, Juhani, Loviisa puhui hänen kanssaan vallan kauniisti.

JUHANI.

Te olette tappaneet hänet, te olette hukanneet hänet!

LOVIISA (Tulee sisään, katselee JUHANIA, sitten RUSTAAVAA ja ANTTIA,
rauhallisesti.)

Lähtekää ulos, Kustaava ja Antti. Minä itse puhun Juhanille. Teissä ei
ole mitään syytä.

(KUSTAAVA ja ANTTI livistävät pois.)

JUHANI.

Vai sinä? Mitä sinä olet tehnyt Malviinalle. Sinäkö tämän kaiken takana
oletkin?

LOVIISA.

Kyllä. Minä pyysin Malviinaa lähtemään pois. Ja hän lähti. Lapsen
pyysin jättämään tänne ja lapasin pitää siitä huolta.

JUHANI.

Sinun kyntesi... Olisihan minun pitänyt arvata. Sinä olet ajanut hänet
kuolemaan.

LOVIISA.

Minulle on elämä annettu ehdolla, että minä sitä puolustan keinolla
millä hyvänsä. Malviina valitsee keinonsa, hän on heikko... hän luopui
sinusta.

JUHANI.

Sinä tiedät, missä hän on?

LOVIISA.

Ehkä minä tiedän sen.

JUHANI.

Ja sinä sanot sen minulle.

LOVIISA.

Mitä sinä sillä tiedolla teet? Aiotko sinä hakea hänet takaisin tänne?

JUHANI.

Se on minun asiani.

LOVIISA.

Minä olen sinun vihitty vaimosi Jeesuksen Kristuksen ja Ruotsin lain
mukaan.

JUHANI.

Hän on minun vihkimätön vaimoni, eikä hänen puolellaan ole muuta lakia
kuin minä. Minun sydämeni on sairas hänen tähtensä.

LOVIISA.

Kylässä on muitakin piikoja, jos en minä riitä. Teille
niskavuorelaisille ei yksi vaimo näy riittävän.

JUHANI (Lyyhistyy istumaan pää kätten välissä.)

Älä kiihota minua puhumaan liikoja. Minä olen joutunut hornan kattilaan.

LOVIISA.

Minusta sinä olet tuonut minut tähän hornan kattilaan.

JUHANI.

Loviisa, ole armelias.

LOVIISA.

Minä olen vihitty sekä sinuun että Niskavuoren taloon. Sinä olet tehnyt
minusta Niskavuoren emännän, ja se minä aion olla ja luoda järjestystä
elämään. Sinä tahdot olla kanssaihmisillesi tienviittojana, hoitaa koko
maan asioita, etkä sinä osaa pitää oorningissa omaa elämääsi.

JUHANI.

Jospa minä voisin leikata auki sydämeni ja näyttää sinulle minkälaista
siellä on.

LOVIISA.

Malviina on astunut ulos elämästäsi. Minä olen saattanut Hagarisi ja
poikasi pois. Minä vastaan siitä Jumalan edessä. Ole mies ja järjestä
elämäsi uudelleen! Ajattele työtäsi ja tehtäviäsi.

JUHANI.

Ja minä sanon sinulle, Loviisa, Niskavuoren emäntä, että minä tulen
hakemaan sitä naista, kunnes hänet löydän.

LOVIISA.

Sinä et tuo jalkavaimoasi tämän talon läheisyyteen.

JUHANI.

Sinä olet vannonut minulle tottelevaisuutta.

LOVIISA.

Ja sinä uskollisuutta.

JUHANI.

Sinäkös olet ottanut itsellesi vallan viedä minulta Malviinan?
Väkisinkö sinä aiot pidättää minua? Ehkäpä vieressäsi maatessani aina
ajattelen Malviinaa tilallesi.

LOVIISA (Hypähtää ylös.)

Vaiti, sinä peto.

JUHANI.

Minun täytyy elää Malviina loppuun saakka, kunnes en enää halua häntä.
Ymmärrätkö, nainen!

LOVIISA.

Jos sinä haluat lähteä tuon naisen perässä, niin mene, Juhani, mene!
Minä jään tänne. Minä kyllä hoidan tämän talon ja lapseni. Ja minä
vannon sinulle, Juhani Niskavuori, että minä tulen elämään niin, että
ihmiset tulevat katsomaan minuun ylöspäin ja sinuun alaspäin. Minä
kyllä kykenen elämään ilman sinua, minä, joka olen ruma ja kova. Minä,
johon sisaresi ja sukulaisesi katsovat alaspäin, minä tulen elämään
tässä omaan malliini omilla voimillani, minä tulen rakentamaan tätä
taloa, ja elämään lapsilleni ja lasteni lapsille iankaikkisesti, amen!

JUHANI.

Missä on Malviina?

LOVIISA.

Sitä minä en sinulle sano, vaikka sinä tappaisit minut.

JUHANI.

Ei, minä tapan itseni.

LOVIISA.

Tee se, ja minä tulen valehtelemaan sinun lapsillesi haudallasi, että
siellä makaa heidän rakas ja hyvä isänsä.

JUHANI.

Kuinka sinä osaat vihata. Ja sinunko kanssasi minun pitäisi elää
elämäni loppuun? Mieluummin minä kuolen! (Sieppaa lakin, takin ja
pyssyn seinältä ja lähtee ulos.)

LOVIISA (Lyyhistyy tuolille.)

Sinä taivasten Jumala, opeta minua elämään yksin!

Väliverho.

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Niskavuoren sali seuraavana päivänä. Uudet mahonkihuonekalut on
kannettu sisään. LOVIISA ja KUSTAAVA järjestävät niitä. IITA-mamseli
järjestelee ikkunaverhoja ja mattoja. VOUTI auttaa viemään
yksinkertaisen koivupiirongin ulos ja tilalle tuodaan mahonkipiironki.
Taulut seinillä ovat vielä entisiä väripainoksia. VOUTI kantaa sisään
mahonkipeilin. LIISU ja muu väki ihmettelevät ovelta.

IITA.

Asettakaa se sohva tänne. Näinhän se oli Joensuun salissakin. Ja
lenstuolit tänne sivuille. Kun nyt vain olisi hieno tuuki!

KUSTAAVA.

Hetalla kyllä on, mutta se ei anna.

LOVIISA (Ottaa virkatun pöytäliinan.)

Kyllä tämä tänne passaa, tämä oli tuolla vanhalla piirongilla.

LIISU.

Voi, voi, kun on fiiniä, eihän tuollaisille tuoleille uskalla istuakaan.

RENKI.

Aivan kuin kartanon salissa.

LIISU.

Et sinä oo koskaan kartanon salissa ollutkaan.

RENKI.

En ookaan, mutta sitä ajattelen vaan niinkuin taivasta.

LIISU.

Mitä sinä taivaastakaan tiedät. Etkä kirkkoonkaan lähtenyt tänä aamuna.
Ei taida koko talosta olla ketään kirkossa, töllistelevät vaan täällä.

RENKI.

Kukas täältä nyt kirkkoon joutaisi. Ja kyllä sitä illalla on kirkkoa
tarpeeksi, kun Liuksialan herra puheen pitää.

IITA.

Voi kun vallesmanska ihmetteli huutokaupassa, kun kaikki hienommat
mööpelit ostettiin Niskavuorelle, että kyllä maar se Niskavuoren
pytinki nyt tulee aivan säätyläispytingiksi.

VOUTI.

No kun isäntä on valtiopäivämies, niin onhan se sentään vähän
ylhäisempää kuin tommonen lensmanni, joka paikatuissa pöksyissä
pitäjään tuli ja nyt täällä ärhentelee herraksi.

IITA.

Voi, herra jesta tota Vähälää, mitenkä se puhuu kruunun lensmannista.
Kyllä Vähälä on villitty.

LOVIISA.

Hakekaas, Vähälä, oikein vahva koukku tälle peilille, sellainen koukku,
joka kestää yhtä kauvan kuin seinä.

VOUTI.

Haen minä.

IITA.

Osaisiko Vähälä nyt sellaista peiliä pidellä. Herra jesta, herra jesta,
nyt se pudottaa sen! Eihän tuo tommonen porokäppä ole ikinä hienoja
mööpeleitä pidellyt.

VOUTI.

Vartokaas, emäntä, kyllä minä sellaisen koukun haen, että siihen
ripustaa vaikka kymmenen mamselia ja junkkaria.

(VOUTI lähtee ulos hakemaan koukkua.)

HETA (Tulee sisään.)

No alkaahan täällä olla jo salin näköistä. Kun tässä salissa vain olisi
isäntäkin.

KUSTAAVA (Osoittaa Iitaa.)

Mitä sinä siellä höpiset? Kyllähän Juhani pian tulee.

HETA (LIISULLE ja, rengeille.)

Mitäs te siellä töllistelette? (LIISU ja rengit poistuvat.) Kello on jo
kymmenen. Kirkonkellot soivat.

LOVIISA (Kääntyy.)

Entäs sitten?

HETA (Seisoo avonaisen ikkunan luona, kuuntelee kelloja.)

Vieraat tulevat ennen viittä, ainakin vallesmannin väki. Ja miltä
sinäkin näytät, Loviisa. Pane nyt sentään jotakin yllesi. Vaikka kyllä
minä ne vieraat vastaan otan. Katsele sitten tarkkaan mitä minä teen.

KUSTAAVA.

Juu, katsele vain, Loviisa, kuinka hän niiailee ja laulelee. (Matkii.)
Tervetuloa, vallesmanska! Tervetuloa, herrassönska! Tervetuloa
Niskavuorelle. (Pysähtyy, hysteerisesti.) Herra Jumala, minä tulen
hulluksi!

LOVIISA (Pysähtyy äkkiä.)

Vaiti, Kustaava!

HETA.

Ehkä sinä menisit tuonne vinttiin hourailemaan?

IITA.

Mikäs Kustaavaa vaivaa?

(VOUTI tulee sisään koukkua tuoden.)

LOVIISA.

Lyökää tuo koukku tänne, Vähälä! Lyökää niin, että kuuluu ja tuntuu ja
— kestää. (VÄHÄLÄ lyö koukun.) No niin, ja nyt se asetetaan paikoilleen.

HETA.

Onkos tuo nyt peilin paikka? Muistatkos missä se Joensuussa oli?

LOVIISA.

Mutta täällä se pannaan tähän. (Katselee peiliin).

Ja täällä minä katselen miten ruma minä olen. Mutta ei mitään, kai
tyttäreni ja tyttäreni tyttäret sensijaan tulevat olemaan kauniimpia.
On hauskaa panna jotakin paikoilleen ja tietää, että se siihen jää.

ANTTI (Tulee sisään.)

Kuulkaas, Vähälä, mitä ne torpparit siellä pakarin edessä seisoskelevat
kirkkoaikaan?

VOUTI.

Eihän täältä kukaan kirkkoon lähtenyt. Odottavat isäntää päivätöitä
selvittämään. Milloinkas isäntä tulee? Pahustako sen nyt piti kylään
mennä, kun tiesi, että torpparit tulevat aamulla.

ANTTI.

Lähtekää vain, Vähälä, ja käskekää heitä tulemaan huomenna. Ei isäntä
kuitenkaan tänään kerkiä heidän kanssaan puhumaan. Minä lähden sitten
itse pappilaan vieraita vastaan.

LOVIISA.

Iita, viekääs nuo vehkeet tuolta pois. Minä tulen sitten koettamaan
leninkiäni.

(IITA ja VÄHÄLÄ lähtevät pois.)

KUSTAAVA.

Herra Jumala, Antti, tiedätkös mitään?

ANTTI.

Kukaan ei ole nähnyt Juhania. Kävin Jusellakin. Ei hän ole sielläkään
käynyt. Taitaa olla yhtä tarkkaan hävinnyt kuin Loviisa aikoinaan.

LOVIISA.

En minä teitä käskenyt itseäni hakemaan. Mitä varten sinä kuljeskelet
Juhania hakemassa? Minähän kielsin sen.

KUSTAAVA.

Missä hän on? Missä hän on ollut koko yön? Hänellä oli pyssy kädessä
kun hän lähti.

LOVIISA.

Lähdin kerran minäkin ja palasin. Kyllä routa porsaan kotia ajaa.

ANTTI.

Milloinkas tähän taloon tulee rauha? Mikset sinä sano mitä täällä
tapahtui, Loviisa?

LOVIISA.

Se on minun ja Juhanin asia!

ANTTI.

Viideltä ovat vieraat täällä sekä Liuksialan herra ja senaattori. Minun
on lähdettävä pappilaan. Mitä sanotaan vieraille, jos hän ei tule?
Miten me sen selitämme? Voi teitä kirotulta naisia.

LOVIISA.

Ja nyt minä sanon teille kaikille: Jos Juhani Niskavuori ei tule kotiin
nyt ja jos hän ei enää ikinä tulisi kotiin, niin ei mikään saa muuttua
tässä talossa. Kyllä täällä eletään myöskin ilman häntä. Talon seinät
ovat pystyssä ja vilja kasvaa vainioilla ja täällä on hänen sukunsa ja
kasvavat hänen ja minun lapseni. Vaikka hän on lähtenyt, me emme lähde.

HETA.

Kas, kas, Loviisa! Pianpas se on oppinut Niskavuoren emäntien mallin.

KUSTAAVA.

Sinä olet sydämetön, Loviisa. Mitä selitetään ihmisille?

LOVIISA.

Vaikka että hänelle mahdollisesti on tapahtunut onnettomuus metsässä ja
että häntä haetaan. Minä olen Niskavuoren emäntä ja sinä, Antti, saat
olla Juhanin tilalla. Ja se on kaikki.

KUSTAAVA (Itkien.)

Sinä olet kova, Loviisa. Juhani raukka!

LOVIISA.

Mies, joka karkaa kotoaan, ei ole mies.

RUSTAAVA.

Mutta jos hän on kuollut?

LOVIISA.

Silloin hän on karannut elämästä, mutta me elämme.

RUSTAAVA.

Aina te kaikki karkaatte metsään ja minun on aina haettava teitä.

LOVIISA.

Kuule, Kustaava, älä sinä ainakaan koskaan karkaa metsään. Sieltä on
niin vaikeata palata. Kuusten alla on mustaa ja kosteata ja järven
rannassa tuoksuu mädänneelle kaislalle, mutta kun päivä valkenee
harmaana, niin tuntuu kuin tulisi takaisin haudasta, kun verkalleen
nousee kiveltä kohmettunein jäsenin. Älä karkaa, Kustaava! Ainakin
ota mukaasi lämmin shaali, sen neuvon antaisin sinulle. Ja ottihan
Juhanikin lakin ja takin. Se on sangen lohdullista.

ANTTI.

Minkä takia me juoksemme metsään?

LOVIISA.

Koska on niin vaarallista juosta järveen, sinne voi upota.

RUSTAAVA.

Jos ette lakkaa puhumasta, juoksen minä järveen tai ainakin rupean
huutamaan. Minä en kestä tätä enää!

HETA.

Mistä tuo tuommonen on sukuun tullut, joka ei kestä? Muori kun oli niin
äärimmäisen siveellinen.

ANTTI.

Heta, älä härnää! Ja jumaliste, tehkää jotakin, älkääkä istuko kuin
halvatut.

(JUHANI aukaisee oven ja tulee sisään. RUSTAAVALTA pääsee huuto, mutta
hän sulkee suunsa kädellään. HETA jatkaa pitsinvirkkuuta. ANTTI kääntyy
ja katsoo ikkunasta ulos. LOVIISA jatkaa työtään.)

JUHANI (Pörröisenä, humalaisena, katselee ympärillensä, seisoo jäykkänä
oveen nojaten.)

Mitäs tämä on?

LOVIISA (Koettaa puhua rauhallisesti.)

Ne Joensuun uudet mööpelit tuotiin tänä aamuna. Eikös olekin kaunista?
Saimme ne juuri paikoilleen ennen vieraitten tuloa. Katsos kuinka tuo
peilikin sopii tänne. Korinterin Iita jo julisti, että täällä on yhtä
fiiniä kuin vallesmanskan salissa. Kustaava, mene hakemaan kahvia
Juhanille. Vieraatkin tulevat kohta.

RUSTAAVA.

Kyllä minä haen sen kahvin sekä voileivän. (Katselee.)

LOVIISA.

Katso, tähän piironkiin on tullut aikamoinen naarmu, kun Vähälä oli sen
niin huonosti sitonut, että pääsi hankautumaan kuormassa. Kyllä minä
olin pahoillani.

ANTTI.

Onhan se hauskaa, ettei tarvinnut sinua valehdella sairaaksi.

JUHANI.

Vai oli teillä sellaiset meiningit... Kuten näet, olen tullut
terveeksi... oikein terveeksi...

ANTTI.

Parahultasi!

JUHANI (Astuu keinuen keskelle huonetta.)

Terveeksi...

KUSTAAVA.

Hyvä Jumala, oletko sinä humalassa!

(Kaikki katsovat äkkiä JUHANIIN.)

JUHANI.

Mitäs Kustaava hulluja puhuu. Terveeksihän minä olen tullut. Sali on
hieno... on ja... Isäntäkin on hieno... Ja Hämeenmaa on täynnä viinaa
ja hunajaa...

HETA.

Hyvä Jumala, mitä sinä olet tehnyt?

ANTTI.

Muistatko, että vieraat tulevat tänään, Meurman ja Yrjö-Koskinen ja
että sinun on pidettävä puhe illalla.

JUHANI.

Antaa tulla vaan. Antaa tulla. (Laulaa.)

    Martin Vappu se nätti likka
    on kuin heinä humala.
    Reppuryssän kaulassa
    oli messinkinen jumala.

ANTTI.

Jumaliste, Juhani, nyt sinä kyllä sen viimeisen tempun teit.

JUHANI.

Niskavuoren Juhani ei tee temppuja. Niskavuoren Juhani näyttää, kuka on
herra talossa.

(LOVIISA seisoo liikkumattomana.)

KUSTAAVA.

Tule pois, Juhani. Mene nukkumaan. Sinä olet humalassa!

JUHANI.

Ja että naiset minut, miehisen miehen, ulos ajavat talostani. Johan
nyt on kummia. (Työntää HETAN ja RUSTAAVAN pois.) Pois naiset! Mulla
on taivaan avaimet taskussa ja helvetin reikelit rinnassa, enkä minä
naisista välitä. Ymmärrätkö sinä, Niskavuoren emäntä, että minä olen
Juhani Niskavuori, eivätkä minua naiset komenna.

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Istu tänne, Juhani. Antti, vie pyssy pois, ja Heta, hae mustaa kahvia.
Sinun täytyy selvitä, Juhani.

(HETA poistuu.)

JUHANI.

Minä teen puhdasta jälkeä pyssylläni. Siinä on sellaiset latingit että
maailma paukkuu. (Istuu kuitenkin tuolille ja ANTTI ottaa pyssyn ja
asettaa sen nurkkaan.)

LOVIISA (Hiljaa.)

Kustaava, mene katsomaan, onko sauna vielä lämmin. (RUSTAAVA lähtee.
JUHANILLE.) Etkö sinä lähtisi saunaan. Selviät siellä.

JUHANI.

En minä tahdo selvitä. Minä tahdon puhua totuutta sinulle, Loviisa,
Niskavuoren emäntä. Se Loviisa kun luulee olevansa kuin Jumalan enkeli,
joka tulimiekalla miehen ulos viisaa. Vaan etpäs viisaakaan. Tämän
sormen ympärille minä tuon Loviisan solmuun kierrän. Kyllä minä naisen
kurissa pidän. Vaan... (nyyhkyttäen.) Malviina...

LOVIISA.

Muista Juhani, että sinä olet valtiopäivämies. Toisten ihmisten johtaja
ja puoltaja. Aiotko sinä häväistä taloasi ja perhettäsi.

JUHANI.

Sinä häpäiset minut, Loviisa.

ANTTI.

Juhani, älä puhu roskaa... Loviisa, et sinä saa puhua nyt.

LOVIISA.

Kyllä kaikki tulee taas hyväksi, Juhani. Kun sinä nyt vaan menisit
saunaan ja selkiäisit. (HETA tulee kahvin kanssa. LOVIISA ottaa kupin.)
Ryyppää vähän mustaa kahvia, se tekee hyvää.

JUHANI (Heittää kahvikupin nurin.)

Pois. Mulla on surma sydämessä, surma sydämessä.

ANTTI.

Loviisa, tule vähän ulos.

(ANTTI ja LOVIISA lähtevät ulos.)

HETA.

Minkä näköinen sinä olet, Juhani.

JUHANI (Nousee muurin vierestä ja katselee itseään peilistä.)

Murhaajan näköinen minä olen. Minä olen murhannut itsessäni jotakin.
Jotakin oikein hyvää. Jotakin sellaista, mikä ei mahdu Niskavuorelle.
Heta, minä olen murhannut sitä, mikä on yläpuolella ihmisjärjen, sen
minkävuoksi ihmiset kuuluvat kuolevankin... voi mua kirottua... enkä
voi kuolla...

HETA.

Niskavuorella ei kuolla omasta aloitteesta. Ei ainakaan Malviinan
vuoksi.

JUHANI (Lysähtää tuolille.)

Ei kuolla... eikä eletäkään vieraan naisen vieressä. Heta, anna minulle
vielä viinaa.

HETA.

Enkä anna. Ymmärrätkö, sinun pitää selvitä.

(LOVIISA, ANTTI ja KUSTAAVA tulevat sisään.)

LOVIISA.

Sauna onkin vielä lämmin. Antti vie sinut saunaan. Lähtekää
keittiörapun kautta, ettei väki huomaa.

JUHANI.

Vai hoitelet sinä minua, nainen. Se Loviisa, se uskaltaa.

LOVIISA.

Uskallan. Sinun täytyy vielä puhettasikin valmistaa.

JUHANI (Tylsästi.)

Puhettani, niin puhettani. Mitä se sinulle kuuluu... Malviina...

LOVIISA (Puree huuliaan.)

Noh, lähdetään sitten.

(ANTTI ja LOVIISA auttavat JUHANIA nousemaan ja taluttavat hänet
ovelle.)

JUHANI (Työntää LOVIISAN pois.)

Jätä minut rauhaan!

(ANTTI ja JUHANI lähtevät ulos.)

KUSTAAVA (LOVIISALLE.)

Hyvä Jumala, mitä tästä tulee. Älä ole kova, Loviisa.

LOVIISA (Luhistuen.)

En minä ole, Kustaava. Minä pidän hänestä ja hän polkee minut
jalkojensa alle. Minähän nielen tomua matalana maassa...

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama huone iltapäivällä. ANTTI tulee JUHANIN huoneesta ja HETA ulkoa.

ANTTI.

Voi saamarin saamaria, vallesmannin ja tuomarin väki on tulossa ja
kello vasta neljä.

HETA.

Onko Juhani hereillä.

ANTTI.

Ei vieläkään. Minä kaadoin kylmää vettä hänen päällensä, hän vaan
mutisi jotakin...

HETA.

Kiskaise hänet ylös väkisin! Taivaan tähden, mene!

ANTTI.

Mene itse, hän oli jo saunassa vähällä hakata minut. Mitä tästä tulee,
jos hän noin rupeaa ryyppäämään.

HETA.

No ei se yksi humala vielä miestä riko, olit sinäkin kännissä mummun
hautajaisissa.

ANTTI.

Joko sinä rupeat minunkin syntejäni räknäämään. (Poistuu Juhanin
huoneeseen.)

HETA (Huutaa oikealle.)

Kustaava! — Loviisa!

IITA (Juoksee sisään.)

Siellä vallesmannin ja herrassyötinkin herrasväet on jo kuistilla.

HETA.

Korjaa tuo pyssy pois täältä.

IITA.

Herra Jumala, en minä uskalla koskea siihen.

HETA (Vie pyssyn JUHANIN ovelle, pysähtyy äkkiä.)

Kai se on parasta piilottaa tänne piirongin taakse. (Pistää pyssyn
piirongin taakse.) Ei sitä tässä talossa tiedä.

(Sisään tulevat VALLESMANSKA ja HERRASSÖNSKA sekä VALLESMANNI ja
HERRASSYÖTINKI RUSTAAVAN saattamina.)

HETA (Niiaa.)

No terve tuloa. Hyvää päivää, Amanda. Ja päivää, herrassönska.
Tervetuloa Niskavuorelle.

VALLESMANSKA.

Gudaa, gudaa, Heta.

HERRASSÖNSKA.

Hyvää päivää, Heta mamseli.

VALLESMANSKA.

No herregudi, herregudi, kuinka täällä on fiiniä. Aivankuin Joensuun
salissa. Jaa, de pengarna, de pengarna. Rahallahan kaikkea saa...

HERRASSÖNSKA.

Eihän tätä taloa enää tunnekaan.

VALLESMANSKA.

Titta på spegeln... Bondfolket avancerar.

HERRASSÖNSKA (Kiusautuneena.)

Kära Amanda...

VALLESMANNI.

Entäs missäs on emäntä?

HERRASSYÖTINKI.

Ja isäntä?

HETA.

Tulee kohta, valmistaa kai vielä puhettansa.

VALLESMANNI.

Niin että Liuksialan herra ja senaattori Yrjö-Koskinen tulevat
kokoukseen.

HETA.

Tulevat. Antti hakee ne pappilasta ja täältä sitten ajetaan eteenpäin.

HERRASSYÖTINKI.

Onpa hauskaa tutustua Liuksialan herraan.

HETA.

Ja kun hänellä on aina jotakin mukavaa sanottavaa.

VALLESMANSKA.

No pääsevätkös Kustaava ja Heta valtiopäivätansseihin?

RUSTAAVA.

Juhani aikoo ottaa Loviisan ja minut mukaansa. Ei Heta pääse.

HERRASSÖNSKA.

Stackars Heta.

VALLESMANSKA.

Neulookos lita-mamseli Hetan kapioita.

KUSTAAVA.

Voi, niitä Hetan kapioita kudotaan ja neulotaan kohta kolmessa
pitäjässä.

VALLESMANNI.

Entäs miten on Kustaava-mamselin kapioitten laita?

KUSTAAVA.

No ne minun pöytäliinani ainakin vielä kasvavat pellossa.

HERRASSÖNSKA.

Hur sä? Kuinka niin, lilla Kustaava, kuinka ne voivat kasvaa pellossa?

KUSTAAVA.

No kun Juhani lupasi kylvää nenäliinoja. Kai ne siinä kasvavat
pöytäliinoiksi.

VALLESMANNI (Nauraa höhöttää.)

Höhöhö. Kyllä sillä Kustaava-mamselilla on kaikki Niskavuorelaisten
metkut.

HERRASSÖNSKA.

Fyi, kun Kustaava on ruvennut narraamaan.

(LOVIISA tulee sisään mustassa krinoliinipuvussa.)

VALLESMANNI.

No siinä on emäntä ja fiini onkin!

(HETA katselee LOVIISAA arvostelevasti ja vilkuilee vähän hätäytyneenä
JUHANIN huonetta kohti.)

LOVIISA (Astuu rauhallisena tervehtimään HERRASSÖNSKAA ja
VALLESMANSKAA.) Hyvää päivää, herrassönska, tervetuloa Niskavuorelle.

HERRASSÖNSKA.

Gudaa, emäntä.

VALLESMANSKA.

Gudaa, gudaa. Voi, kuinka Iita-mamseli on neulonut fiinin klänningin
emännälle keisaripaaleihin!

LOVIISA.

Päivää, vallesmanska. Niin, Iita on oikein mestari.

HERRASSÖNSKA.

Onneksi olkoon, kun isännästä tuli nyt valtiopäivämies.

LOVIISA.

Kiitoksia. Hyvää päivää, herrassyötinki.

HERRASSYÖTINKI.

Vieläkös emäntä muistaa, kuinka minä Saaroisissa kävin, kun pappanne
Paavolan talon osti.

HETA.

Loviisalla on pitkä muisti.

LOVIISA.

Ei tarpeeksi pitkä, koska unohdin käskeä kahvia sisään tuomaan. Heta
hyvä, toimita kahvi tänne.

KUSTAAVA.

Ja totia herroille?

LOVIISA.

Tottakai. (KUSTAAVALLE hiljaa.) Joko Juhani tulee? Mene katsomaan?

KUSTAAVA (Samoin hiljaa.)

Antti on siellä.

VALLESMANSKA.

Mitäs lilla Kustaava on niin levoton. Tuleeko sulhasia?

KUSTAAVA.

Ei mitään.

HETA (Lähtee vasemmalle ja avaa oven, jonka takana seisovat IITA ja
LIISU tarjottimineen.)

No niin, käykää sisään vaan.

IITA (Niiaa.)

Gudaa, gudaa.

VALLESMANSKA.

Gudaa, Ida, hur står det tili? Kuinka Ida voi?

IITA.

Tack, länsmanska, tack. (Tarjoaa. Samaten HERRASSÖNSKALLE.)

(KUSTAAVA istuu ja iskee silmää HETALLE.)

LOVIISA (Hiljaa HETALLE.)

Tuleeko Juhani? Mene herrantähden hakemaan!

HETA.

Mene itse.

VALLESMANNI.

No gudag, Ida!

IITA (Niiaa.)

Gudaa, gudaa.

LOVIISA.

Liisu tarjoo herrassönskalle vielä pikkuleipiä. Ja tässä ovat
totilasit. Tässä.

VALLESMANNI.

Kiitos. Mutta missä on Juhani?

(LOVIISA on hätäytynyt.)

HETA (JUHANIN oven lähellä.)

Tulee kohta. Vieläkös setä ottaa sokeria lisää. (Katsoo LOVIISAAN.)

VALLESMANNI.

Hyvää rommia! Oletteko muuten kuulleet tuosta Ravanterin kapteenin
vanhasta romtotiresehtistä? Minä kuulin sen eilen perunkirjoituksessa.

HERRASSYÖTINKI.

En ole. Mutta mullakin on muutama resepti.

VALLESMANNI.

Katsos, Ravanteri otti ensin kolmanneksen lasin sokeria, sitten hän
kaatoi lasin vettä täyteen, sen jälkeen sekoitti oikein kovasti, kunnes
sokeri suli, sitten hän heitti tuon sokeriveden ikkunasta ulos ja
kaatoi lasin täyteen rommia.

(HERRAT nauravat. HETA lähtee JUHANIN huoneeseen.)

HERRASSYÖTINKI.

Olisi minullakin yksi resepti.

HERRASSÖNSKA.

Tig du, John Jakobin resepti on niin förskräcklig!

JUHANI (Tulee sisään. Aivan hyvässä kunnossa, vähän kalpeana. LOVIISA
ja KUSTAAVA jähmettyvät. HETA tulee ivallisena hänen perässään.)

Hyvää päivää. Tervetuloa Niskavuorelle. Anteeksi kun tässä vähän
viivyin. Päivää, herrassönska. (Tervehtii herrassönskaa ja
vallesmanskaa.)

VALLESMANNI.

Kas kun hän kuuli totilasien kilinän.

JUHANI (Tervehtii HERRASSYÖTINKIÄ ja VALLESMANNIA ja tarjoaa kättä
myöskin LOVIISALLE, jota hän ei tunne mustassa silkkipuvussa. Kun
LOVIISA ei ota hänen kättään, hätkähtää hän vähän ja RUSTAAVALTA pääsee
hermostunut nauru. JUHANI ei kuitenkaan pysähdy eikä sano mitään, vaan
katsoo vihaisesti KUSTAAVAAN. KUSTAAVA vilahtaa ulos. JUHANI kääntyy
HERRASSYÖTINKIIN päin.)

Hauskaa, että herrassyötinki tuli. Meillähän tulee suuri kokous tänä
iltana.

HERRASSYÖTINKI.

Onhan se mukava tavata senaattoria. En tiedä, muistaako hän minua
yliopistoajoilta. Oltiinhan me yhdessä Snellmannia juhlimassa. Ja niin
hänestä on tullut suomalaisuusasian suuri esitaistelija.

VALLESMANNI.

Mutta minä tykkään enemmän Liuksialan herrasta. Se on sitten mies,
jolla on aina sana oikealla paikalla.

JUHANI.

Kyllä niitten miesten käsissä suomalaisuusasiaa eteenpäin viedään.

VALLESMANSKA.

Voi Karl Johan. Ei saa puhua suomalaisuusasiasta. Teme on niin
förskräckligt, kun herrat aina puhuvat suomenkielestä kun suomenkieli
on niin tyhjä kieli. Ei litteratuuria eikä kulttuuria.

VALLESMANNI.

Kuule, Amanda, tig du, om jag inte kan. Ole sinä vaiti, jos minä en voi.

HERRASSÖNSKA.

Ja se suomenkieli on nyt muodissa. Kun meidän pojatkaan eivät enää
halua muuta puhua kuin suomea.

JUHANI (Pilkalla.)

Voi, herrassönska, näin on meidänkin asiamme. Emme mekään täällä
Niskavuorella osaa puhua muuta kuin suomea.

LOVIISA.

Mutta se on hauskaa, että nykyään on paljon niitä, jotka puhuvat
ruotsiksi suomea.

JUHANI (Katsoo LOVIISAAN hämmästyneenä.)

Loviisa on oikeassa... Kun vaan puhutte suomea vaikkapa ruotsiksikin,
kuten Snellman.

HERRASSYÖTINKI.

Kuule, Juhani, sinä olet tainnut jo villitä emäntäsikin. Jokos tässä
nyt taas joudutaan suomalaisuuskiistoihin.

JUHANI.

Taitaa olla vähän liian aikaista. Odotetaan nyt sentään siksi kunnes
Liuksialan herra saapuu.

(LOVIISA ja HETA lähtevät ulos.)

HERRASSYÖTINKI.

Silloin en minä ainakaan saa suuvuoroa.

IITA (Juoksee sisään.)

Ja nyt ne vieraat tulevat. Mua niin peloittaa, kun Liuksialan herrakin
on mukana. (Juoksee ulos.)

JUHANI.

Anteeksi. (Lähtee ulos.)

VALLESMANSKA.

Voi, voi, että juuri nyt saivat totilasit käsiinsä, kun senaattori ei
kuulemma ollenkaan tykkää totista.

HERRASSYÖTINKI.

No sittenhän se toti täytyy ryypätä äkkiä.

VALLESMANNI.

Mutta Liuksialan herra varmasti tykkää totista. Jos vähän niinkuin
lisäisi rommia, ettei olisi niin kuuma, ja sitten kulautetaan äkkiä.

HERRASSYÖTINKI.

Samaahan minäkin, kun se fanstyg on niin saakelin kuuma.

VALLESMANSKA (Koettaa miehensä lasia.)

Eihän se ole edes lämmintä!

VALLESMANNI (HERRASSYÖTINGILLE.)

Amanda on oikea termomeetteri, kuumemittari, jopa kalenteri.

VALLESMANSKA (Hiljaa.)

Ei täällä asiat ole oikein hyvin... Pitäjällä puhutaan paljon isännän
nuoruuden synneistä... Huomasitteko, miten hän tervehti emäntää.

HERRASSÖNSKA.

Amanda kära... Tämä ei ole hienotunteista puhetta...

VALLESMANNI.

Amanda, ei sanaakaan enempää.

HERRASSYÖTINKL

Pitäjällä puhutaan aina liikoja.

VALLESMANSKA.

Sitä Malviina meijerskaa...

VALLESMANNI.

Tig, hiljaa...

IITA (Juoksee sisään. LOVIISA hänen takanaan.)

Ei se ollutkaan vielä Liuksialan herra eikä professori. Se oli vaan se
tohtori, joka siellä Joensuussa kesää asuu.

(IITA juoksee ulos.)

LOVIISA (Tulee.)

Niin että herrat saavat rauhassa ryypätä.

(TOHTORI tulee JUHANIN kanssa. HETA heidän mukanaan.)

TOHTORI (Tervehtii kaikkia.)

Minä olen vaan se huutavan ääni korvessa, etujoukkoa. Mutta tästä
taitaa tulla suurenmoinen kokous. Koko pitäjä on liikkeellä.

HERRASSYÖTINKI.

Ruotsin kielen pään menoksi. Skool, herrat. Kyllä minä skoolaan ruotsin
kielen puolesta, minun sivistykseni kielen puolesta.

TOHTORI.

Voi, voi!

JUHANI (Kurillisesti.)

Sanokaapas, herrassyötinki, mikä kumma taika siinä ruotsinkielessä
mahtaa olla, kun se on se ainoa kieli, joka teille kelpaa
sivistyskieleksi.

TOHTORI.

Muistuu mieleeni, että katoliset keskiaikana uskoivat myös, että Jumala
osaa vain latinaa ja ettei muu kieli kuin latina sovi rukouskieleksi.

HERRASSYÖTINKI.

Hyvä herrasväki, mitä sivistystä voitte saada kehittymättömällä
kielellä ilman oppikirjoja?

JUHANI.

Antakaa meille vaan koulut ja toteuttakaa määräys, että virkamiesten
täytyy osata maan kieltä, niin kyllä ilmestyvät oppikirjatkin.

HERRASSYÖTINKI.

Tulkaa ruotsalaisiin kouluihin sivistystä saamaan, sensijaan että
ruvetaan ennen aikojaan hommaamaan vielä toista sivistystä tähän
köyhään maahan.

TOHTORI.

Ja tulkaa ruotsalaisiksi, eikö niin.

HERRASSYÖTINKI.

Vaikkapa.

JUHANI (Leikillä.)

Tohtori, mehän olemme heille vieläkin tuollaisia hottentotteja, villejä
alkuasukkaita, joille Ruotsista on tuotu sivistyksen armo ja kieli.
Kalevala ja Kanteletar ovat suunnilleen intiaanirunoutta.

HERRASSYÖTINKI.

Totta puhuakseni etnograafisia kuriositeetteja.

JUHANI.

Enkös sanonut!

TOHTORI.

Minulle sanoi hiljattain eräs nuori mies, ettei suomen kielellä voi
edes rakkaudesta kirjoittaa.

HERRASSYÖTINKI.

Rakkaudesta en tiedä, mutta lakikielenä on suomenkieli mahdoton, sen
teidän täytyy myöntää.

JUHANI (Katsoen LOVIISAAN.)

Sanokaa sentään totuus, herrassyötinki. Eihän tässä ole kysymys
niinkään kielestä kuin sen kielen käyttäjistä. Suomalainen lakikieli
merkitsee myös sen kielen käyttäjiä, jotka ovat toista laatua
suomalaisia kuin ne vähäiset, jotka ovat hankkinet sivistyksensä teidän
vieraalla kielellänne. Ne ovat suomalaista rahvasta, joka hankittuaan
itselleen sivistyksen omalla kielellään, tuntee itsensä tämän maan
herraksi ja vie ruotsalaisilta herroilta yksinoikeuden kruunun kaakkuun.

HERRASSYÖTINKI.

Ja Pietarissa keisarin slaavilainen karhu istuu ja nauttii siitä, että
me täällä keskenämme tappelemme kielistämme.

JUHANI.

Älkää peloitelko. Sen minä vannon, että ainakin minun poikani,
hämäläisen talonpojan pojat, tulevat kilpailemaan teidän kanssanne
tämän maan virkapaikoista, ja tulevat pitämään valtaa käsissään tässä
maassa kaikista keisareista huolimatta. Ja niitten poikieni puolesta
minä tulen tappelemaan iankaikkisesti, amen.

(LOVIISA kuuntelee JUHANIA säteilevänä.)

TOHTORI ja VALLESMANNI.

Hyvä!

HERRASSYÖTINKI.

Suomen kansa on kiittämätön kansa.

JUHANI.

Sitä me kuulemme aina. Mutta kun minä, hämäläinen talonpoika, sain
käsiini Yrjö-Koskisen historian, oli minun aivan helppo olla. Sen minkä
me Ruotsille olemme velkaa, olemme aina maksaneet.

TOHTORI.

Oikein. Kas tuollaista sisua sitä talonpoikaissäädyssä tarvitaan.
Silloin saamme vielä toisenkin suomalaisen koulun pystyyn.

HERRASSYÖTINKI.

Mitä turhuutta, mitä turhuutta ja tuhlausta, nuoret miehet!

LOVIISA (Ottaa taskustaan rahaa.)

Muuten, Juhani, isä lähetti sinulle tuhannen markkaa, jotta sinä
lahjoittaisit sen suomalaisen koulun hyväksi.

JUHANI.

Sinä itse saat sen lahjoittaa Niskavuoren emännän puolesta. Suomalaisen
naisen lahjana suomalaiselle koululle.

(LOVIISA niiaa ja antaa rahan TOHTORILLE.)

TOHTORI.

Kas niin, minä jo pelkäsin, että Niskavuoren isännällä metsärahat
taskussa palavat, kun kaikki Joensuun mööpelit on ostettu ja uutta
navettaa rakennetaan. Ajattelin jo, että Liuksialan herran sinulle
saarnaaman pitää: »Säästä nuorimies, säästä!» Mutta onneksi olkoon
sellainen emäntä, joka ei rahoja tuhlaa, vaan sinne antaa, minne pitää.
Tämä on tätä oikeata säästämistä.

(Korinterin IITA tuo viinitarjottimen sisään ja LOVIISA alkaa kaataa
viiniä laseihin.)

JUHANI.

Pyydän ottamaan viiniä. Pyydän esittää maljan kunnianarvoisten
vieraitteni terveydeksi. Toivotan teidät tervetulleeksi
Niskavuorelle... Eikä herrassyötinki saa pahastua, politiikka se
riitelee eikä miehet.

HERRASSYÖTINKI.

Oikein!

TOHTORI.

Ja minä pyydän juoda suomalaisuuden maljan, ja meidän nuoren
valtiopäivämiehemme ja hänen herttaisen emäntänsä maljan. Maljani tälle
nuorelle perheelle, joka muodostaa siveellisen perustan suomalaisuuden
tulevaisuudelle. Maljani talolle, joka kuuluu kulmakivenä kansamme
valoisan tulevaisuuden rakennukseen. Viihtyköön onni ja rakkaus tämän
kauniin katon alla. Tämän nuoren ja onnellisen perheen malja!

HERRASSYÖTINKI.

Sallikaa minunkin, vanhan viikingin, yhtyä tähän kauniiseen
maljapuheeseen. Annetaan asioiden riidellä ja pysytään ystävinä.

HERRASSÖNSKA.

De va vackert.

TOHTORI.

Hyvä!

(Kaikki kilistävät laseja.)

JUHANI.

Kiitos, tohtori, sekä vaimoni että itseni puolesta. Samalla minäkin
pyytäisin lausua tunnustukseni vaimolleni, jonka järjestelevä emännän
käsi on ottanut vaaliakseen Niskavuoren talon sotkuisen elämän
ja sen kevytmielisesti harhailevan isännän, ja joka on ulottanut
vaikutusvaltaansa miehensä elämäntyöhön ja kansamme tulevaisuuteen.

KUSTAAVA.

Herra jesta!

(LOVIISA niiaa, koska kaikki kilistävät laseja hänen kanssaan.)

TOHTORI.

Niskavuoren nuoren emännän malja.

VALLESMANSKA.

Se on niin kaunista että ihan itkettää.

HETA.

Onneksi olkoon, Loviisa.

ANTTI (Tulee sisään.)

Ehtoota ja terveisiä Liuksialan herralta.

JUHANI.

No, missä vieraat ovat?

ANTTI.

Jäivät hetkeksi rovastin pappilaan. Rovasti tuo ne mukanansa omissa
vaunuissaan. Käskivät tuomaan terveisiä.

(Antti tervehtii vieraita, alkaen TOHTORISTA.)

TOHTORI (ANTILLE.)

Mitä kuuluu nuorelle varaisännälle?

ANTTI.

Ei tässä enää mitään varaisäntää tarvita, kyllä Loviisa täällä isännöi,
kun Juhani on Helsingissä.

KUSTAAVA.

Kyllä Loviisa komennon pitää talossa... ja herran kurin.

LOVIISA.

Kustaava!

VALLESMANNI.

Höhöhöhö, kyllähän teillä, Niskavuorella, komentoa tarvitaan. Kun
teillä piiat pääsevät karkuun. No, Antti, joko sinä sen karanneen
piikalikan löysit? Mikä ihmeellinen otus se oli, kun sitä noin perään
kuulutetaan.

LOVIISA.

Tarkoittaako vallesmanni sitä meijerska Malviinaa.

VALLESMANNI.

Juuri sitä.

LOVIISA.

Kun et minulle puhunut, Antti.

JUHANI (Kylmästi.)

Kas Anttia, isännän otteita.

ANTTI (Katsoo JUHANIIN.)

Suututti, kun yhtäkkiä meijerska karkasi ja me kun koulutettiin sitä
Mustialassa.

VALLESMANSKA (Jännittyneenä.)

Jaa, onko se sama Malviina, joka täällä lapsen sai? Rovasti oli niin
pahoillaan, kun ei tyttö tullut nuhdeltavaksi, vaikka kuinka kutsuttiin.

LOVIISA.

Ja se Malviina on niin säälittävä ihminen. (Kaikki jähmettyvät.
LOVIISA katselee ympärillensä nauttien tilanteesta.) Tyttöraukka tuli
minulle valittamaan elämäänsä, kuinka meidän renki, se Iso-Martti,
kovasti kiusaa häntä ja yrittää naida hänet. Ja tytöllä on sulhanen
Pohjanmaalla. Minä hänet toimitinkin sitten sinne. Kas kun et sinä,
Antti, minulta kysynyt. Muuten, siitä tytöstä on ollut niin paljon
juttuja. Ihmiset epäilivät vaikka ketä sen pojan isäksi. Antti
raukkaakin syytettiin. (Hymyilee.) Malviina kertoi minulle, hän oli
niin pahoillaan, ja sitten Antti vielä koettaa hakea hänet takaisin.
Voi, Antti, ettet puhunut minulle mitään.

KUSTAAVA.

Herra jesta!

ANTTI.

Kas kun en hoksannut puhua.

LOVIISA.

Taisin minä unohtaa kirjoittaa siitä Juhanillekin Helsinkiin.

JUHANI (On kuunnellut jännittyneenä.)

Niin taisitkin.

VALLESMANNI.

Sellaista se on kun emännästä tulee isäntä.

LOVIISA.

Muuten, jos minä totta puhun, niin sain Malviinalta kirjeen. Tyttö
paran on sittenkin ikävä kotiinsa ja hän tulisi mielellään takaisin.
Kyllä minä hänet takaisin otan.

JUHANI (Kylmästi.)

Eikä oteta. Jos on mennyt, niin on mennyt ja saa jäädä.

LOVIISA.

Sinä meinaat, että saahan niitä muitakin meijerskoita.

JUHANI.

Ehkä emäntä itse hoitaa ne Malviinan tehtävät.

LOVIISA (Terävästi.)

Vähän liikaa vaadittu.

VALLESMANSKA.

Kyllä tällaisessa talossa on emännällä tehtäviä.

VALLESMANNI.

Niin on, mutta niinhän se piikajuttu selvisi. Muuten, kyllä niitä
piikoja karkaa nykyisin paljon keskellä palvelusvuotta.

HERRASSYÖTINKI.

Kansa on tullut niin kurittomaksi.

HETA.

Ja palkolliset eivät osaa niin mukautua talon oloihin kuin nuoret
emännät, jotka taloon tuodaan.

IITA (Juoksee sisään.)

Jo tulevat kirkolta päin... Piha on ihmisiä mustana.

TOHTORI.

Lähdetään kaikki vastaanottamaan.

JUHANI.

Totta kai. Ulkona on paljon väkeä — hurrataan senaattorille.

(Kaikki lähtevät ulos paitsi KUSTAAVA, joka pidättää IITAN ja
tanssittaa häntä ympäri salia.)

KUSTAAVA.

Hei, Iita, hurraa, hurraa, hurraa. (Laulaa.)

    Amanda käveli ryytimaassa
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

IITA.

Onko Kustaava tullut hulluksi. Päästä nyt. Herra jesta. Voi kun ne
Niskavuoren neidit ovat hassuja.

KUSTAAVA.

Heissaa, Iita, kaikki meni hyvin.

IITA.

Nyt se särkee ne lasit.

KUSTAAVA.

Hei, anna tänne, onnea siitä vaan tulee. (Heittää yhden lasin
säpäleiksi.)

IITA (Istuutuu.)

Herra jesta.

KUSTAAVA (Ikkunan luona.)

No nyt ne tulevat tuolta järven takaa. Tuossahan on rovastin vaunut.
Voi, kun toi Liuksialan herra on kultainen mies. Tuollaiset miehet
eivät juokse metsään, niinkuin meidän miehet.

(LOVIISA tulee sisään.)

IITA.

Katsokaas nyt, emäntä, Kustaava neiti heitti lasin, että se muka tuo
onnea.

LOVIISA (Väsyneenä.)

Kustaava, mitä sinä?

KUSTAAVA (Yhtäkkiä rauhoittuneena.)

Voi, Loviisa, kun minä olen niin iloinen.

LOVIISA.

He ovat vasta tienristeyksessä. Iita veisi lasit pois ja sinä,
Kustaava, viet kahvipannun ja katsokaa, että kahvitarjotin on valmiina.
Minä kokoan kupit täältä.

(IITA ja KUSTAAVA menevät ulos.)

JUHANI (Tulee sisään, astuu LOVIISAN viereen ja ottaa häntä
käsivarsista kiinni.)

Sinunkin täytyy tulla ulos... (Hiljaa.) Kai sinä käsität, etten halua
menettää taloani ja työtäni kahden naisen vuoksi.

LOVIISA.

Enkä minä halua menettää taloani ja lapsiani yhden miehen vuoksi.

JUHANI.

Minä olen tullut järkiini, ehkä minusta vähitellen tulee mies. Kun sinä
vaan autat minua, Loviisa.

LOVIISA.

Kyllä minä autan.

JUHANI.

Minä olen ihminen. Minä laukean ja erehdyn ja nousen taas ja painin
elämän kanssa. Minä tarvitsen paljon tilaa, ehkäpä silloin voin kulkea
suoraan, kun näen avaruuden edessäni ja päämääräni kaukana häämöittävän.

LOVIISA.

Sen minä sinulle sanon, Juhani. Meille on elämä annettu, jotta me
puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme... sen olen tehnyt.

IITA (Juoksee sisään.)

Nyt Liuksialan herra tulee ja itse rovastikin. (Juoksee samassa ulos.)

JUHANI (Yrittää suudella LOVIISAA.)

Tule, Loviisa.

LOVIISA.

Suutelet minua kuin seinää tahi ovenpieltä...

JUHANI.

Loviisa... (Silittää hänen käsivarttaan ja menee ulos. Kaukaa
hurrataan.)

LOVIISA (Seisoo keskellä huonetta.)

Suuri Jumala taivaassa, anna minulle rakkautta... (Lyö kätensä kasvojen
eteen, pelästyneenä, hiljaa.) Anna minullekin rakkautta, anna minulle
rakkautta!

(Ulkoa kuuluu huuto: »LOVIISA.» Sitten hurrataan kaukaa. LOVIISA
sipaisee silmiään, mutta suoristautuu äkkiä.)

Väliverho.