Niskavuoren nuori emäntä

NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ

Kolminäytöksinen näytelmä Kaikissa näytöksissä kaksi kuvaelmaa

Kirj.

JUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki]

Porvoo • Helsinki Werner Söderström Osakeyhtiö, 1940.

HENKILÖT:

JUHANI NISKAVUORI; Niskavuoren isäntä, valtiopäivämies. LOVIISA NISKAVUORI, hänen vaimonsa. ANTTI NISKAVUORI | HETA NISKAVUORI | isännän veli ja sisaret. RUSTAAVA NISKAVUORI | NISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ. MALVIINA, meijerska. JUSE, Malviinan äiti. KORINTERIN IITA, neuloja. SAAROISTEN ISÄNTÄ, Loviisan isä. ISO-MARTTI, renki. RUOTU-JOONAS. LIISU, piika. VOUTI. VALLESMANNI. VALLESMANSKA. HERRASSYÖTINKI. HERRASSÖNSKA. TOHTORI.

Tapahtuu Niskavuoren rusthollissa 1880-luvulla.

Ensimmäinen näytös Niskavuoren tuvassa, toinen isännän kamarissa ja kolmas salissa.

Ensimmäisen näytöksen I ja II kuvaelman välillä yö.

Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä noin kaksi viikkoa.

Toisen näytöksen I ja II kuvaelman välillä noin pari viikkoa.

Toisen ja kolmannen näytöksen välillä yksi yö.

Kolmannen näytöksen I ja II kuvaelman välillä muutama tunti.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Valtavan suuri tupa. Etualalla ulko-ovi ja keskiseinällä suuri muuriryhmä, jonka takana toinen ovi sisähuoneisiin. Taustalla kolme ikkunaa, oikealla kaksi. Oikealla puolella huonetta pitkä ruokapöytä. Oikealla nurkassa kummallakin puolella tyttöjen sängyt. Räsymatot, virkatut ikkunaverhot. Väliverhon noustessa tulevat vasemmalta nuori emäntä LOVIISA ja LIISU kantaen korennolla vesisaavia, minkä he asettavat hellan viereen. Oikealla nurkassa seisoo paperiin kääritty mahonkipeili.

LOVIISA (saavia alaslaskettaessa.)

Painaa se. (Huoaten ) Voi, miten se painaa.

LIISU.

Ettei vaan nuori emäntä tee itselleen liikaa!

LOVIISA.

Joutavia.

LIISU.

Riski ihminenhän nuori emäntä on, mutta kyllä tässä talossa miniän selkään sälytetään yhtä jos toista.

LOVIISA (Nauraen.)

Eihän saavin paino ole mitään Hetaan verrattuna. Hänhän painaa joskus niin, että silmissä pimenee. (Nojaa muuriin.)

LIISU.

Sanokaas muuta. Pakkokos emännän on kestää noita Hetan häijyyksiä. Voi, voi, pyörryttääkös emäntää?

LOVIISA.

Ottaa vähän sydämestä näin alkuaikoina. Tuntuu vaikeammalta kuin ensimmäisen lapsen aikana.

LIISU.

Ja raataa sitten kuin orja, vaikka on rikkaasta talosta tänne naitu.

LOVIISA.

Ei mitään, kyllä minä jaksan, Liisu. Minnekäs Kirsti jätti sen maitokellarin avaimen? Liisu hakisi vähän kermaa, kun isäntä tulee. Täytyy saada kahvia isännälle.

LIISU.

En tiedä uskaltaisikohan. Hetahan suuttuu, jos joku meistä kuorii maitoa.

LOVIISA.

Voi, voi! Koettelevat siellä pukujaan lita-mamselin kanssa.

RUSTAAVA, IITA-mamseli ja HETA tulevat sisään. RUSTAAVA uudessa leveässä hameessa pyörittelee itseään tuvan lattialla. IITALLA on ompelutarpeet käsissä. HETA istuu keinutuoliin virkkaamaan pitsiä.

RUSTAAVA.

Katsos, katsos, Loviisa. Eikö ole koreeta? Katsos, kuinka fiinit pitsit hihoissa!

IITA.

En minä jaksa hyppiä Rustaavan perässä. Rustaava olisi nyt vähän aikaa hiljaa.

RUSTAAVA.

Loviisa, mitä sinä tykkäät? Olenko minä fiini?

LOVIISA.

Olet. Kyllä se Iita osaa.

IITA.

Neuloinhan minä vallesmanskallekin viime jouluna presiis samanlaisen leningin, eikä hänelle edes pitsejä hihansuihin pantu. Mutta Rustaavalla pitää olla pitsit.

LOVIISA.

Onhan Rustaava vähän nuorempi kuin vallesmanska.

HETA.

Ei minullekaan pitsejä ostettu.

RUSTAAVA.

Ei Heta kuitenkaan enää miestä saa, vaikka kuinka paljon pitsejä päällensä ripustaisi. Kun on kapiotkin jo kolmasti parsittu...

LOVIISA.

Oletkos hiljaa, Kustaava! Muuten saat saparollesi. (Uhkaa RUSTAAVAA leikillä.)

KUSTAAVA.

Älä!

HETA.

Eipä kuulunut niitä Kustaavankaan kosijoita tänä kesänä.

LOVIISA.

Lakatkaa jo. Liisu menee nyt sitä kermaa hakemaan.

HETA.

Mikäs kerman hakija Liisu on? Joko minun taas täytyy sanoa, että tässä talossa ei kukaan koske kermaan paitsi minä.

KUSTAAVA.

Senhän näkee sinusta jo päältäpäin. Voi, Loviisa, että sinä sallit tuon Hetan rikeerata ja tyyrätä itseäsi.

(HETA lähtee ulos kermakannun kanssa.)

LOVIISA.

Kustaava, että sinä aina viitsit riidellä Hetan kanssa.

IITA (Pistelee neuloilla RUSTAAVAN hametta kiinni.)

Voi, voi, sitähän minäkin sanon. Kyllä Niskavuoren mamselit ovat riitaista väkeä.

KUSTAAVA.

En minä mikään mamseli ole. Jos Heta tahtoo olla mamseli, niin olkoon. Kuule, Loviisa, ovatko kaikki vanhatpiiat mamseleja?

IITA.

Jos nyt Kustaava olisi vähäsen hiljaa. Minä olen jo pistänyt sormeenikin.

LOVIISA (Ikkunan luona.)

Pimenee jo, ja sataa. Missähän Juhani mahtaa viipyä?

KUSTAAVA.

Kyllähän ne kokoukset kestää. Jos nyt Juhanista tulee valtiopäivämies, niin me pääsemme kaikki keisarin paaleihin. Sinullekin, Loviisa, laitetaan sellainen musta silkkihame kuin muorilla on ja sirkkelikappa ja sitten pääsemme junalla Helsinkiin. (Viheltelee ja yrittää tanssia IITAN kanssa.)

IITA.

Voi, Kustaava olisi nyt hiljaa...

KUSTAAVA.

Kyllä Heta halkeaa, jos Juhanista tulee valtiopäivämies ja Loviisa pääsee keisarin paaleihin, eikä Heta pääsekään.

HETA (Tulee sisään.)

Kovastipa se Loviisa sinne sopisi. Ei ole kertaakaan vielä junassa ollut ja puumerkkinsäkin se pilettiinsä panee, kun ei nimeänsä osaa kirjoittaa!

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Ei ole ollut aikaa opetella, Heta hyvä, kuten Niskavuoren mamseleilla.

RUSTAAVA.

Älä ole milläsikään. Kyllä minä opetan, jos Juhani ei opeta.

HETA (Jatkaen pitsinvirkkausta.)

Mikäs koulumestari Juhani teidän mielestänne on? Niskavuoren isännällä on muutakin tekemistä kuin opettaa naisiaan kirjoittamaan.

(LIISU auttaa Niskavuoren VANHANEMÄNNÄN sisään. Hän on pieni kuivettunut vanha ihminen, joka nojaa kahteen keppiin. Hyvin sairaan näköinen.)

LOVIISA.

Voi hyvänen aika, mummu, ettekö te vielä mennytkään maata?

VANHAEMÄNTÄ.

Auta minut tuonne keinustuoliin. (LOVIISA auttaa.) Tulinpahan tänne teidän joukkoonne, kun siellä pimeässä oli niin yksinäistä. Kohtahan Juhanikin tulee. Järven takana Kallioisten koira haukkuu.

HETA.

Olisitte nyt pysynyt sängyssä. Täällä on niin vetoistakin.

LOVIISA.

Hieronkos minä vähän jalkojanne?

VANHAEMÄNTÄ.

Hiero vain. Älä kovasti hiero, kun sinulla on niin kovat kädet.

LIISU (Hellan luona.)

Työihmisen kädet.

VANHAEMÄNTÄ.

Niin on, niin on.

RUSTAAVA.

Ai! nyt Iita pisti minua. Mummu, herrassönska on käskenyt meidät Hetan kanssa Tildan nimipäiville. Pappilan maisterikin kuuluu tulevan.

VANHAEMÄNTÄ.

Tanssi sinä vain, västäräkki.

RUSTAAVA.

Ja Loviisankin pitää tulla mukaan.

LOVIISA.

Älä nyt. Enhän minä.

HETA.

Eihän täältä nyt kaikki lähde. Ruka mummua katsoo.

LOVIISA.

En minä minnekään mene.

HETA.

Joko meijerska toi maitokirjan?

LIISU.

Malviina jäi vielä astioita pesemään.

(ISO-MARTTI ja RUOTI-JOONAS tulevat sisään.)

ISO-MARTTI.

Ehtoota. Katsokaas nyt, emäntä, minkä lahjan meille taas Mattilasta lähettivät.

RUOTI-JOONAS.

Ehtoota, Niskavuoren väki. Ehtoota, ehtoota, emännät.

VANHAEMÄNTÄ.

Ehtoota, Joonas.

HETA.

No, jokos taas taluttivat Joonaan Niskavuorelle?

RUOTI-JOONAS.

Niskavuorellepa toivat ruotiukon. Niinkuin kotia toivatkin. Onhan siellä pakarin nurkassa vanha tila. Meinasinhan minä sinne piiloon asettua, mutta Iso-Martti kun tyrkkäsi tänne sisään.

VANHAEMÄNTÄ.

Pitäähän Joonaan saada ehtoollista. Mitäs Joonaalle kuuluu?

JOONAS.

Hyviä vain, emäntä kulta. Se on tää Niskavuori kuin kuninkaan kultainen kartano! Eikä niin ylevää emäntää ole koko pitäjässä kuin tämä Niskavuoren vanhaemäntä. Ja onhan se nuorikin rotevaluinen ja tuhti.

HETA (Kuivasti.)

Kyllähän tuo Joonas vähemmälläkin kehumisella vellikuppinsa saa.

LOVIISA (On noussut ja asettaa -pöytään ruokakuppeja.)

Tässä olisi Martille ja Joonaalle illallista.

RUOTI-JOONAS.

Kiitoksia, nuori emäntä, kiitoksia!

RUSTAAVA.

Onkos Joonas oppinut uusia arkkiveisuja?

RUOTI-JOONAS.

Onhan Joonas. On. Veisaanko minä?

RUSTAAVA.

Veisaa nyt sentään ensin vellin palkkaa.

RUOTI-JOONAS.

No veisaanhan minä Rustaava neidille. (Laulaa.)

    Amanda käveli ryytimaassa,
    Amanda käveli ryytimaassa,
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

KUSTAAVA.

Oikein hyvin, Joonas.

VANHAEMÄNTÄ.

Antaa Joonaan syödä Veliinsä.

(MALVIINA tulee sisään, antaa maitokirjan HETALLE.)

LOVIISA.

Malviina ottaisi tuosta kahvikuppinsa.

MALVIINA (Ottaa kuppinsa, istuutuu vastapäätä JOONASTA.)

Päivää, Joonas! Johan Joonas täällä laulelee.

JOONAS.

Kas, onkos se Malviina meijerska. Päivää. Juse-muorinkin matkalla tapasin. Kova se on suustansa, Juse-muori. Ei sitä uskoisi noin nätin ihmisen äiteksi.

ISO-MARTTI.

Kyllä se Joonas pauhasikin Juse-muorin kanssa, kun niillä taitaa olla vanhaa vihaa.

JOONAS (Hihittäen.)

Kun ei Juse kärsi, että Joonas tietää kaikki asiat. Kaikkihan Joonas tietää, Joonaalla kun on kissan silmät, että näkee pimeässäkin. Ja paljonhan sitä pimeinä öinä pakarin ikkunasta näkeekin, vaikkei puhu.

MALVIINA.

Älä puhu pehmosia, Joonas!

HETA.

Mitä se Joonas siinä pärpättää,

ISO-MARTTI.

Olipa siellä äsken portilla pärpätyksiä Jusen kanssa. Juse-muori sihisi ja sähisi.

MALVIINA.

Että Marttikin viitsii kuunnella muorin suunsoittoa.

HETA (Selaillen maitokirjaa.)

Paljonpas ovat tukkimiehet maitoa vieneet tänä iltana.

MALVIINA.

Niitä olikin aika liuta.

KUSTAAVA.

Ja yksi niistä koetti pussata Malviinaa. Se olikin niin korea poika että... (Laulaa MALVIINALLE.) »Sen minä pussaan, sen kun jaksan, loput heitän sinulle...»

MALVIINA.

Saat sen.

KUSTAAVA.

Mennään huomisiltana yhdessä lautalle tukkipoikia tutkimaan.

ANTTI (Tulee sisään, kuulee RUSTAAVAN sanat.)

Loviisa, kyllä sinun täytyy tyyrätä tuota Kustaavaa.

LOVIISA.

Ei se tyyräämisestä parane.

ANTTI (Äidilleen.)

Kuinkas muori jaksaa? (Silittää hänen olkapäitään. Istuutuu MALVIINAN viereen.)

Noh, Malviina, mitä sinulle kuuluu?

KUSTAAVA.

Hyvää sille kuuluu. Kuules, tuo kiharapäinen pohjalainen kivimies sanoi, että Malviina on hehkuva Hämeen neito.

LOVIISA.

Älä sinä, Antti, tule mustasukkaiseksi.

ANTTI (Katsoo MALVIINAAN.)

Niin, taidan tulla!

MALVIINA.

Älä viitsi, Antti.

KUSTAAVA.

Mitäs sinä olet olevinasi. Kaikkihan me tiedämme, että Antti on muhinoissa kanssasi. (Laulelee.) Antti se on, Antti se on!

ISO-MARTTI.

Ja Anttikos se on nyt?

RUOTI-JOONAS (Hihittää.)

Ai, ai. Antti.

LOVIISA.

Eikös Antti kelpaisikaan Malviinalle? Mitä ihmettä tuo Joonaskin siellä hihittelee!

MALVIINA.

Ettekös te sentään voisi jostakin muusta puhua. (Aikoo nousta.)

ANTTI (Käy hänen käteensä kiinni.)

Istu!

ISO-MARTTI.

Älä yritä, eihän sinulla ole taloa, Malviina huolii vain talollisista.

RUOTI-JOONAS (Hihittelee.)

Niinhän se Jusekin meinaa... Emäntähän Malviinasta tulee, kun tuleekin.

RUSTAAVA.

Eikä minua nai kukaan, ei Joonaskaan huoli minusta.

VANHAEMÄNTÄ.

Hiljaa! Juhani taitaa tulla!

(Kuuluu kärryjen tärinää.)

HETA.

Martti, mene viemään hevonen talliin!

(MARTTI ja ANTTI lähtevät ulos. LOVIISA juoksee ovelle.)

HETA.

Loviisa, laittaisit mieluummin ruokaa pöytään.

VANHAEMÄNTÄ.

Sen sinäkin voisit tehdä.

(LOVIISA lähtee ulos. Tulee pian takaisin JUHANIN mukana. ANTTI tulee perässä.)

JUHANI (Heittää palton ja piiskan penkille.)

Ehtoota!

HETA ja TOISET.

Ehtoota! Ehtoota!

VANHAEMÄNTÄ.

Pääsitpähän kotiin ennen sadetta.

JUHANI.

Niin pääsin sentään, kun Nikkilän kanssa kilpaa ajettiin. Kas Joonas. Vai on Joonaskin taas näillä mailla. Annapas, Loviisa, vähän sahtia, janottaa. (VOUDILLE, joka tulee sisään.) Saittekos te kesannon äestetyksi?

VOUTI.

Kyllä, kun oli neljä paria hankaamassa.

JUHANI.

Hyvä. Onko ojamullat kunnollisesti hajoitettu.

VOUTI.

On. (Istuutuu pöytään.) Vaikka oli siinä vahtimista, kun määräsittekin torpparit tuollaiseen työhön.

JUHANI.

Olihan niillä urakka! (Istuu pöydän viereen vastapäätä MALVIINAA, joka siirtyy edemmäksi.)

RUSTAAVA.

Voi, herra jesta, puhu nyt, Juhani, jo vihdoinkin, Loviisa ja minä halkeamme.

HETA.

No, mitenkäs kävi?

JUHANI.

Kyllä minusta nyt tehtiin valtiopäivämies tällä kertaa. — Melkein yksimielisesti valitsivat minut.

VANHAEMÄNTÄ.

Jumala siunatkoon sinua, poikani.

VOUTI.

Onneksi olkoon!

HETA.

Arvasinhan minä.

LOVIISA.

Voi, Juhani, ei suinkaan! Vaikka onneksi olkoon. (Käy JUHANIN käsivarteen kiinni.)

ANTTI.

Noh, en minäkään epäillyt.

RUOTI-JOONAS.

Korkialle, korkialle kohoaa Niskavuoren kurkihirsi... keisarien kurkoitettavaksi, kuninkaitten kuunneltavaksi.

RUSTAAVA.

Sanoinhan minä, Joonas. Nyt päästään keisarin paaleihin. Hei, Loviisa, ja nyt pääset Helsinkiin. Katsos, Juhani, eikös minulla ole nätti leninki, kyllä se tansseihin kelpaa.

JUHANI.

Kas vain, lita-mamselihan siellä on,

IITA.

Terveeks, Niskavuoren isäntä! Onneksi olkoon.

(MALVIINA on ainoa, joka ei puhu mitään.)

JUHANI.

Kyllä sinä olet aika harakka. Rustaava. Et sinä mihinkään pääse. Ei tuollaisia harakoita Helsinkiin mukaan oteta. Eikä siinä mitään iloitsemista ole. Kukas täällä talon hoitaa, kun täytyy keskellä työkiirettä hosua Helsingissä!

LOVIISA.

Kyllä Antti tässä toimeen tulee.

HETA.

Ole huoleti, kyllä minä talon hoidan.

RUSTAAVA.

Voi, voi, entäs kuka Hetan hoitaa?

HETA.

Älkää huolehtiko. Kyllä minä itseni hoidan.

ANTTI.

Parasta onkin, ei sinua ainakaan kukaan mies hoida.

VANHAEMÄNTÄ.

Antti ja Rustaava olisivat vähän hiljaa.

JUHANI.

Oikein, muori. Aina kinastelevat.

HETA.

Meijerska ottaisi tuon Joonaankin mukaan, ja katsoisi sille vällyjä pakariin.

MALVIINA.

No, Joonas, lähdetään sitten.

JOONAS.

Kiitoksia, isäntäkulta! Kiitoksia, emäntäkulta! Kyllä minä noin nätin Iikan kanssa menen... (kompuroi MALVIINAN perässä)... kipuanpa vaikka sen aittaankin. Otatkos, likka, minut aittaasi?

MALVIINA.

Otan maar, jos kehtaat tulla!

KUSTAAVA.

Malviinahan nukkuu täällä tuvassa. Se korea tukkilainen asuu navetan parvessa. Ei Heta päästä Malviinaa sen viereen, kun ei itsekään pääse.

JUHANI.

Vaiti, Kustaava!

KUSTAAVA.

Tukkimies sanoi, että Malviina on hehkuva Hämeen neito. Hehkuva!

(MALVIINA ja RUOTI-JOONAS poistuvat.)

JUHANI (Raivoisasti.)

Oletkos siinä hiljaa!

VOUTI.

Jos minäkin tästä lähtisin. Hyvää yötä sitten, isäntä! Kahdeksan torpparia tulee huomenna työhön. Panenkos minä ne kaikki kesantoa äestämään.

JUHANI.

Saa nähdä. Ehkäpä puidaan.

(VOUTI poistuu.)

HETA.

Niin sitä siis Niskavuorelta mennään valtiopäiville. Saikos Mattila monta ääntä?

JUHANI.

Eipä juuri.

VANHAEMÄNTÄ.

Auttaisitko, Heta, minut sänkyyn!

HETA (Virkkaa pitsiä.)

Loviisa ja Kustaava, viekää mummu sänkyyn!

JUHANI (Terävästi.)

Heta ja Kustaava, viekää mummu sänkyyn!

HETA (Heittäen päätään.)

Vaikka. Ymmärränhän minä vähemmästäkin!

JUHANI.

Et sinä ainakaan vähästä ymmärrä.

VANHAEMÄNTÄ.

Tulisit sitten vähän juttelemaan, Juhani!

(KUSTAAVA -ja HETA taluttavat mummun pois.)

IITA (Niiaa.)

Gu natt, gu natt, isäntä! Gu natt, nuori emäntä!

JUHANI.

Hyvää yötä, Iita!

LOVIISA (Istuu miehensä viereen.)

Kas kun se osasi gunattata minullekin. Ettei vain Heta kuullut! Taisi muutenkin suuttua.

JUHANI.

Älä anna Hetan liiaksi komennella itseäsi ja emännöidä täällä.

LOVIISA.

Voi, voi, minähän olen vain miniä. Heta on niin tottunut kaikkia ohjaamaan. Enkä minä viitsi riidellä. Ja mielellänihän minä kaikki kestän, jos sinä vain tahdot. (JUHANI syö vaieten.) Ja niin sinä siis menet valtiopäiville, ja minä jään niin yksin tänne.

JUHANI.

Niin, minulle tulee nyt suuria asioita hoidettavaksi, ja sinun täytyy ruveta täällä emännöimään. Kyllä tuon Hetan komennon täytyy loppua.

LOVIISA.

Kuule, Juhani, minä puhun sinulle erään asian. Minä olen tehnyt jotakin hirveätä.

JUHANI.

Mitä hirveätä sinä nyt olet tehnyt?

LOVIISA.

Kuule, meidän vaari kirjoitti, että hän möi nyt metsää viidelläkymmenellätuhannella.

JUHANI.

Älä. Tuliko siitä niin paljon? Ja puulaaki voitti sittenkin.

LOVIISA.

Ja kuule, minä pyysin isää maksamaan minulle kolmekymmentätuhatta perinnöstäni, että saataisiin Kustaava ja Heta naitetuksi ja pois talosta. Kuule ja isä lupasi. Ja kuule, hän tulee huomenna jo ja tuo rahat mukanaan.

JUHANI.

No, katsos sinua. Tuollainen hiljainen pikku emäntä ja mitä se on keksinyt. Vai sillä tavalla sinä juonittelet? Kuules, likka, sittenhän on kaikki hyvin. Kyllä se sitten olisi taivaan lahja, että saataisiin tuo Heta naitetuksi Huovilan Pekalle. Ja jos isäsi todellakin antaisi meille sen verran, että voisimme lunastaa talon muilta... Alakylässä kun on Paavola myytävänä. Siitähän saisi talon Antille.

LOVIISA.

Voi, se olisi hauskaa. Minusta tuntuu, että hän vähän niin kuin ajattelisi naida Malviinan.

JUHANI (Äkkiä.)

Mitä joutavia... Malviinan...

LOVIISA.

Hyvänen aika. Mitä ihmeellistä siinä olisi, että hän Malviinan nai, kun tytöllä on kerran lapsi Antilta.

JUHANI.

Ei sitä noin vaan piikoja naida.

LOVIISA.

Malviina on hyvä ihminen, älä ole niin kova. Kyllä minä Malviinan veljeni vaimoksi hyväksyisin.

JUHANI.

Älä viitsi.

LOVIISA.

Kyllä te niskavuorelaiset olette ihmeellisiä. Ja jos minä sinulle nyt oikein sanoisin, niin Ylä-Marttilan poika katselee Kustaavaa, ja kyllä Kustaavakin on sinne päin muhinoissa. Ajattele, että saisimme molemmat kunnollisesti naimisiin.

JUHANI.

No katsos tuota juonenpunojaa! Sinähän tässä kelpaatkin valtiopäivämieheksi tai naiseksi. Oikein synti, ettei teitä emäntiä sinne koskaan päästetä.

LOVIISA.

Mitäs me siellä! Mutta kuule nyt, Juhani. Joensuussahan on huutokauppa ensi viikolla.

JUHANI.

Niin on. Siellähän myydään koko kartanon irtaimisto.

LOVIISA.

Kuule, kai niistä isän rahoista piisaa yhteen jos toiseenkin. Mitä, jos ostettaisiin sieltä meillekin sellainen sohva ja tuoli kuin pappilan salissakin on? Ja vanhan Armon peilikin siellä kuulutaan myytävän. Ja yhtä ja toista. Siksi minä pyysinkin isää tulemaan jo huomenna.

JUHANI.

No katsos likkaa, mitä kaikkea hän on jo suunnitellut. (Ottaa häntä vyötäisistä.) Kyllä tällaisen emännän haltuun talonsa uskoo.

LOVIISA.

Katso, minulla on niin hyvä mieli, että sinä nyt menet valtiopäiville ja että sinä olet niin paljon viisaampi ja voimakkaampi kuin kaikki muut. Niin isäkin aina sanoo.

JUHANI.

Kunpahan olisinkin... Joutavaa... Nyt tarvitaan oikeita miehiä hoitamaan Suomen kansan asioita, jotteivät herrat enää pääsisi komentelemaan ja pettämään meitä talonpoikia ruotsin kielellään. Jos suomalainen puolue kykenee pitämään puoliaan, saavat herrat ruveta lukemaan kansan kieltä sen sijaan, että tyrkyttävät kansalle omaa kieltänsä. Katsos, Loviisa, nyt vasta Suomen kansa ottaa oman maansa haltuunsa. Kunpahan minäkin jaksaisin olla mukana tässä taistelussa.

LOVIISA.

Kyllä sinä jaksat. Liuksialan herrakin kertoi isälle, että sinusta tulee oikea mies säätyyn.

JUHANI.

Lupaatko sinä auttaa minua? Sitten, likka, saat pitää huolen rahoista, niin minä pidän huolen kunniasta.

LOVIISA.

Tottakai. (Panee päänsä hänen käsivarrelleen.) Kas kun minä pidän sinusta. Kuule, tule nukkumaan. Tule katsomaan, kuinka pikku Matti nukkuu. Mahtaakohan Mattikin olla onnellinen, kun hänen isästään on tullut valtiopäivämies!

JUHANI.

Sinä olet hyvä nainen ja hyvä äiti.

LOVIISA.

Kun et sinä vain unohtaisi minua siellä Helsingissä.

JUHANI (Hellästi.)

Joutavia. (Katsoo peitettyä peiliä.) Mikäs tämä on?

LOVIISA.

Voi, että sinä kuitenkin huomasit sen. Me kävimme Rustaavan kanssa Joensuussa ja ostimme sen peilin jo tänään vanhalta Armolta. (JUHANI ottaa peitteen pois.) Huomenna se asetetaan Niskavuoren saliin.

JUHANI.

Ja sitten sinä ja sinun tyttäresi tulevat katsomaan itseänsä tästä peilistä, jonka edessä kaikenlaiset -krantzit ja -stjernat ovat hameitaan kahistaneet ja ylenkatsoneet meitä talonpoikia. Ja sinun tyttäriäsi varten me valtiopäivillä tappelemme suomalaisten koulujen puolesta... joissa he tulevat oppimaan muutakin kuin hameitten kahistamista. Katso vaan itseäsi tästä peilistä, sinä Niskavuoren nuori emäntä, on siinä jotakin katsomistakin.

HETA (Tulee takaisin.)

Vieläkös täällä kuherrellaan? Lähtekää jo tästä maata, että piiatkin pääsisivät nukkumaan.

LOVIISA.

Niin, tule nukkumaan, Juhani.

JUHANI.

Mene sinä vaan. Minä käyn vielä mummun kamarissa.

HETA.

Lähtekää vain siitä. Minä korjaan ruuat, koska Loviisalla ei näy olevan aikaa.

JUHANI.

Hetalla taitaa olla kiire saada meidät pois. Kukin omaansa odottaa.

HETA.

Aivan oikein, kun kukin vain tietäisi, kuka kulloinkin on hänen omansa. Niitä omiahan voi olla kaikenlaisia.

LOVIISA.

Tule pois, Juhani. Hetalla on pahat mielessä. Hän on sen näköinen tänään kuin olisi yhden ihmisen syönyt ja toista pureskelemassa.

JUHANI (Ovelta HETALLE.)

Varo kieltäsi, Heta!

HETA.

Varo sinäkin! (Korjailee ruoka-astioita pois. MALVIINA tulee sisään ja alkaa järjestää vuodettaan. HETA hyräilee:)

    »Ja voi niitä syksyn pimiöitä öitä
    kun poikia ei näy missään.
    Ämmät on ikkunoissa kontillaan
    ja poikia ei näy missään...»

Onhan Malviinakin muuttanut aitastaan pois.

MALVIINA.

Niin olen, tuli kylmä.

HETA.

Vai tuli kylmä. Eikös enää ollut lämmittäjiä?

MALVIINA (Rauhallisesti.)

Ei ollut. Jätä minut rauhaan, Heta!

HETA.

Ohoh, kuinka ylpeä. Kuinkas Hagarin poika jaksaa?

MALVIINA (Hilliten itsensä.)

Heta, mitä sinä minusta tahdot? Olenko minä sinun tielläsi?

HETA.

Jos sinä keimailet tuon Martin kanssa, niin minä puhun Loviisalle ja Juhanille.

MALVIINA (Sävähtää.)

Puhu vaan, Heta. Itse sinä halveksit Marttia, etkä kuitenkaan soisi häntä muille.

HETA (Vihaisena.)

Suon kaikin mokomin, jos vaan ottaisit ja menisit hänen kanssaan. Että sinusta kerrankin pääsisi rauhaan.

MALVIINA.

Herra Jumala, Heta, älä ole sydämetön! Jos minä jaksaisin, niin minä menisin pois. Mutta Juhani ei päästä minua pois, hän ei päästä minua silmistään. Ja minua tympäisee se valhe, mitä te Loviisalle syötätte, että lapsi muka on Antin. Ja Antti raukka... hänellä on oma tyttönsä ja hänen täytyy nyt sietää kaikkea valhetta.

HETA.

Kyllä me niskavuorelaiset aina vedämme yhtä köyttä muuta maailmaa vastaan.

MALVIINA.

Jumala varjelkoon sitä, joka teidän tiellenne sattuu. Minun on sääli Loviisaa ja minä häpeän...

HETA.

Kaikkea kanss'. Juhani on mitä on ja tuo Loviisa on niin rumakin.

MALVIINA.

Herra Jumala, Heta, älä puhu! Minä kuljeskelen täällä rikollisena, sinun ja Antin ja Kustaavan syljettävänä. Jättäkää minut rauhaan.

HETA.

Mene pois täältä. Mitä sinä välität Juhanin luvasta. Minä olisin aikoja sitten jo mennyt. Onko hän kertaakaan käynyt katsomassa lastasi?

MALVIINA.

Ei ole. Minä en kestä tätä, eikä minulla kuitenkaan ole voimaa lähteä... (Hiljaa) Joskus ohimennen hän koskettaa minua kädellään...

HETA.

Kyllä me niskavuorelaiset olemme joukkoa. (Hiljaisuus. HETA nousee.) Nukkuvatko likat vielä kaikki aitassa?

MALVIINA.

Kyllä. — Kuule, Heta, älä kerro Juhanille, että olen puhunut sinulle. Älä Jumalan tähden kerro, sinä olet häijy ja sydämetön, mutta olet sentään ainoa ihminen, jolle voin puhua.

HETA.

Kaikkea sitä kanss' pitäisi puhua. Minä panen tämän oven reikeliin. Hyvää yötä!

(HETA lähtee ulos. MALVIINA sammuttaa, lampun ja alkaa riisuutua. ISO-MARTTI hyppää ikkunasta sisään.)

ISO-MARTTI.

Malviina!

MALVIINA (Koettaa panna röijyä päälleen.)

Hyvä Jumala, mitä sinä tahdot? Lähde heti ulos!

ISO-MARTTI.

Isäntiäkö varten sinä vain olet? (MALVIINA lyö häntä korvalle.) Saamarin kissa! Vai olet sinä niin fiini!

MALVIINA.

Mene jumaliste ulos taikka minä huudan!

ISO-MARTTI.

Älä ole niin villi. Annas istun sun sänkysi laidalle. Juttelemaanhan minä tulin.

MALVIINA.

Juttele huomenna. Mene ulos!

ISO-MARTTI.

On nyt ihme ja kumma, ettei miehelle riitä oma emäntä, että vielä täytyy meijerskaakin pidellä. Ja lapsi muka olisi Antin! Vai Antin!

MALVIINA.

Hyvä Jumala. Mene pois, Martti. Minä en välitä sinusta, ymmärrätkös!

ISO-MARTTI.

Ole nyt ihmisiksi, enhän minä sinua syö. Tule puhumaan järkeä. Kyllä minä sinut korjaan ja lapsenkin tunnustan omakseni, jos vain saan torpanpaikan. Juse-muori sitä kovasti toimittaa. Ja onhan tuollaisia ennenkin korjattu.

MALVIINA (Vavisten vihasta.)

Mutta nyt ei korjata. Ja sinä korjaat sieltä luusi ja äkkiä, tai muuten minä lyön sinua tuolilla. (Ottaa tuolin käsiinsä.)

ISO-MARTTI.

Älä hassuttele, tule ja jutellaan mukavia. Enkös minä ole mies? Mitä sinulla on minua vastaan? Kyllä minä työtä osaan tehdä ja naisen elätän, kun vain maata saan, ja vähänkös Niskavuorella maata on. Ja sinä olet riski työihminen. Enkä minä sinua muuten ottaisi, pidänhän minä sinusta. Eikös tämä ole reilua puhetta?

MALVIINA.

Kuka sinulle on puhunut minusta ja hänestä? Tietääkö siitä kukaan muu?

ISO-MARTTI.

Ainahan sitä arvaillaan. (Koettaa käydä häneen kiinni.) Kuules nyt, likka, mitä sinä konstailet. Se on nyt sillä tavalla, että likat aina ensin konstailevat ja sitten tyytyvät. (Ottaa MALVIINAN vyötäröltä kiinni pidellen häntä kovakouraisesti. MALVIINA huutaa ja vastustaa. JUHANI ilmestyy sisäovelta, syöksyy MARTTIA kohden, käy hänen kaulukseensa kiinni ja yrittää heittää hänet ulos ovesta.)

MALVIINA (Koettaa saada puseronsa nappeja kiinni, itkien.) Ei saa huutaa.

ISO-MARTTI (Ottelee JUHANIN kanssa.)

Et sinä ole yhtään minua parempi... mies niinkuin minäkin, sen kun vaarisi on päässyt pellon pientareeseen kiinni, eikä mun vaarini ole. Et sinä työssä minulle piisaakaan.

JUHANI.

Saamarin lurjus. (Heittää MARTIN ulos.)

MALVIINA (Koettaa rauhoittua, vaikka vapisee.)

Mitäs sinä minun vieraitani ulos jahtaat!

JUHANI (Jää seisomaan uuniin nojaten.)

Tämäkö se lurjus on, joka luonasi käy?

MALVIINA.

Vaikka. Vaikka niitä kävisi kymmeniä, mitä se sinulle kuuluu.

JUHANI.

Jokos sinä olet niin pitkällä?

MALVIINA.

Miksen olisi?

JUHANI.

Minä tulen hulluksi. Minä tapan sinut sekä itseni.

MALVIINA.

Et sinä yksin hulluksi tule. Anna minun lähteä pois. Miksi sinä kidutat minua täällä?

JUHANI (Astuu hänen luoksensa, ottaa häntä olkapäästä kiinni.)

Minä en voi päästää sinua, ymmärrätkö? Menet toisten miesten kanssa.

MALVIINA.

Vaikka. Kuinka sinä uskallat. Olethan sinäkin toisen naisen kanssa. Pidät minua täällä katsomassa, kuinka sinä elät vaimosi kanssa. Et ole käynyt luonani, vaikka odotin aitassani joka yö. Mutta kerran tulee loppu tästä kidutuksesta.

JUHANI.

Älä tee minua hulluksi, Malviina. Enhän minä ajattele muuta kuin sinua. (Hiljaisuus.) Minun täytyy tietää, että sinä olet jossakin lähettyvilläni, käteni ulottuvilla. (Tarttuu hänen olkapäihinsä.) Kun minä näen sinut, on helpompaa kestää.

(LOVIISA on tullut sisäoven kautta ja pysähtyy uunin viereen kädet kurkulla.)

MALVIINA.

Älä koske minuun! Hyvä Jumala, anna minun olla rauhassa! Anna minun lähteä pois.

JUHANI.

Enkä anna. Vai sinä vastustat minua. Sinä. (Suutelee MALVIINAA.) Vieläkö vastustat, mitä? Tulen aamulla kuudelta luoksesi rantalatoon. Odotatkos minua?

(LOVIISA on seisonut liikkumattomana, kuin halvautuneena, vihdoin häneltä pääsee sydäntäsärkevä huuto kuin haavoittuneelta eläimeltä. MALVIINA ja JUHANI hypähtävät erilleen. LOVIISA juoksee huutaen ulko-ovelle koettaen sokaistuna avata ovea.)

JUHANI.

Loviisa!

MALVIINA.

Jumalani! Armahda!

(HETA ja KUSTAAVA syöksyvät yöpukimissa myöskin takaovesta, samaten ANTTI.)

KUSTAAVA.

Mitä sinä huudat, Loviisa?

JUHANI (Lähestyy LOVIISAA.)

Ole hiljaa, Loviisa, anna minun puhua.

(LOVIISA on saanut oven auki ja syöksyy ulos.)

HETA (Katselee kylmästi pöydän taakse luhistunutta MALVIINAA, joka itkee pää kätten varassa.)

Jaha. Nyt se sitten tuli.

ANTTI.

Voi saamarin saamaria, voi kirottua kerta kaikkiaan.

JUHANI.

Lähtekää siitä maata.

HETA.

Ja niin tuo Loviisa huusi kuin olisi veitsellä viilletty.

KUSTAAVA.

Ehkäpä häntä olikin. Herra Jumala, Juhani, mene katsomaan, minne hän juoksi! Ettei hän vaan tee pahaa itselleen.

HETA.

Vaikka juoksisi Niskajärveen.

JUHANI

Olisipa se sinulle nautinto.

HETA.

Voisi olla. Ehkä jollekin muullekin. Mutta kyllä Malviina nyt saa lähteä talosta.

JUHANI.

Ehkäpä saat sinäkin lähteä. Malviina, Antti vie sinut kotiisi. Älä itke, minä tulen luoksesi käymään huomenna.

IITA (Koettaa tulla tupaan.)

Voi siunatkoon, mikä melu täällä on?

HETA.

Ovi kiinni ja äkkiä! (Vetää oven kiinni.)

KUSTAAVA (Juoksee itkien ulko-ovelle.)

Juhani, tule hakemaan häntä. Juhani, tule hakemaan Loviisa!

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama tupa seuraavan päivän aamupäivällä. LIISU laittaa ruokaa hellan luona. Ompelija-IITA tulee käsityön kanssa sisähuoneista.

LIISU.

Kuules, Iita. Mitä täällä on oikein tapahtunut? Kuule, missä nuori emäntä on?

IITA.

En minä tiedä mitään. Inkentinken, sanoi vallesmanska.

LIISU.

Kuule, missä Loviisa on? Miksei Heta päästä minua makuuhuoneeseen?

IITA.

Inkentinken!

LIISU.

Älä sinä inkentinkaa. Kuule, Malviinakin on poissa meijeristä. Kreeta siellä hosuu.

IITA.

Inkentinken. Ne on ne Niskavuoren asiat sellaiset, ettei Iita niistä tiedä inkentinken. Se on paljon mukavampaa. Tästä voi muuten vielä joutua käräjiinkin todistajaksi.

LIISU.

Voi, voi. Ja Iso-Marttikin on poissa. Jessus, jessus siunatkoon. Ja Ruotu-Joonas tuli eilen ehtoolla taloon ja sanoi, että yöllä valkoinen kajava järvellä päästi suoraa huutoa tuntikaupalla. Jos se ei nyt ole merkki, niin ei mikään.

KUSTAAVA (Tulee sisään.)

Jokos Antti tuli?

LIISU.

Ei vielä. Jessus siunatkoon, mikä tuota Kustaavaa vaivaa! Läpimärät hameen liepeet. Missäs Kustaava nyt on vedessä ollut?

IITA.

Sussiunakkoon Kustaava-parkaa!

KUSTAAVA.

Putosin veneestä. Onko Saaroisten isäntä ruokasalissa? Menes, Iita, hakemaan mulle kengät ja leninki.

(IITA lähtee. ANTTI tulee sisään.)

KUSTAAVA.

No?

ANTTI.

Ei mitään!

KUSTAAVA (Hiljaa.)

Kävitkö sinä Lahdenpohjan ladot?

ANTTI.

Kävin ja Vuorentaustan metsänkin kävin. Vieläkös Juhani on Saaroisten isännän kanssa? Onko hän sanonut mitään?

RUSTAAVA.

Ei mitään, Heta valehteli niin koreasti, että Loviisa on Alpertiinan luona käymässä Alakylässä ja että sitä ollaan juuri hakemassa.

ANTTI.

Niin, kyllä sitä onkin haettu! Mutta kuinka se sen pojan sai ulos siitä makuukamarin ikkunasta. Ikkuna kun on niin korkeallakin.

RUSTAAVA.

Kyllähän Loviisa kiipee minne vaan. Siinä kahden aikaan minä kuulin, kun lapsi itki. Siihen aikaan hän kai kävi lapsen ottamassa. Vaikka olisivat molemmat järven pohjassa.

ANTTI.

Olette pystysuoria hulluja. Eihän nyt Loviisa mene lastansa tappamaan, vaikka itsensä hukuttaisikin.

RUSTAAVA.

Juhani on hakenut joka jumalansopen talosta. Heta kävi kylässä ja pappilassa. (LIISULLE.) Kuule, Liisu, toisitkos sinä tänne puita lisää, kun paleltaa.

LIISU.

Kuules, Rustaava, missä Loviisa on?

KUSTAAVA (Huutaen.)

Kamarissaan nukkumassa, kuulitkos! Lähde sinä siitä.

(LIISU lähtee.)

HETA.

(Tulee sisähuoneesta.) Eikö mitään?

ANTTI.

Ei missään. Nyt on kaikki ladot ja rannat käyty.

HETA.

Kyllä se tarvitsee selkäsaunan. Juosta tuolla tavalla kotoa pois, kuin peto metsään.

KUSTAAVA.

Itse sinä tarvitset selkäsaunan.

ANTTI.

Pianpas se oppi Niskavuoren tavoille siinä metsään juoksemisessa.

HETA.

Ei jumaliste olisi tarvinnut Längelmäeltä naida sellaista, joka metsään juoksee. Olisi niitä kotipitäjästäkin löytynyt. Ja että vielä lapsensa mukaan kiskaisee.

ANTTI.

Ja että sen isänkin piti juuri tänään tulla! Mitä jos ei Loviisaa löydy?

HETA.

Olettekos te hassuja. Kyllä routa porsaan kotio ajaa. On se meitä muitakin kotio ajanut.

KUSTAAVA.

Mutta Loviisa ei ole sellainen kuin me.

HETA.

Ei, paljon järkevämpi se on.

ANTTI.

Jumaliste, Heta, ole vaiti ja mene hakemaan!

HETA.

Saittehan te minut jo kylään ja pappilaan lirkuttelemaan. En minä tästä ainakaan enää mihinkään liiku. Ja mummukin on kovasti sairaana. Menes muuten, Antti, kantamaan hänet tänne. Hän ei pysy vuoteessa. Tahtoo välttämättömästi tänne meidän joukkoomme.

(ANTTI poistuu. JUHANI ja SAAROISTEN isäntä tulevat sisään.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kyllä tuosta Pollesta ori tulee ja juoksija, kun vaan kaviot hoidetaan. Ja kyllä sinä töitä olet puskenut.

JUHANI.

Niin, onhan tässä yritetty sitä uutta navettaa. (Katselee levottomana ANTTIIN ja KUSTAAVAAN, jotka tekevät epätoivoisen liikkeen.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kas, täällähän on lämmintä. Tänne jäädäänkin lämmittelemään, tuli vähän kylmä siellä tallissa. Sataakin vähän liikaa. Kas tuossahan on Kustaava. Missäs tuo likka on ollut, kun on noin märkä?

KUSTAAVA.

Päivää setä. Kävin ongella. Kastuin pahanpäiväisesti.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Aijai, likka, älä sinä enää välitä pikku kaloista, on jo aika onkia niitä isompia kaloja. Noita viiksiniekkoja. Ettäs häitäkin saataisi. Puhemieheksi minä meinaan.

KUSTAAVA.

Hetan vuoro on ensin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Sitähän minäkin. Eikös se Heta muuten olekin jo muhineissa?

HETA.

Ainahan sitä on ollut.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mutta nyt pitää tulla valmista.

(ANTTI auttaa mummun sisään IITA tuo perässä tyynyn ja peitteen sekä RUSTAAVAN kengät.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kas, kun tuo iso poika kantaa Villemiinaa kuin sylilasta.

(ANTTI asettaa äitinsä keinutuoliin,)

VANHAEMÄNTÄ (Hyvin heikolla äänellä.)

Näinhän sitä tulee uudelleen sylilapseksi, kun sitä on valmiina menemään mullan syliin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mitäs nyt Villemiina joutavia puhuu. Vielähän tässä Hetan ja Rustaavan häitä tanssitaan. Ja mitenkäs tuon Antinkaan laita lienee?

VANHAEMÄNTÄ.

Niin, niin, (katselee levottomana ympärilleen.) Eikös Loviisa ole jo kotona?

HETA.

Ei vielä, mutta kohta tulee. Lähetimme voudin hakemaan.

(JUHANI katsoo piinautuneena HETAAN.)

VANHAEMÄNTÄ.

Kovasti minua väsyttää, Juhani... Sydän reistailee...

(RUSTAAVA tekee SAAROISTEN ISÄNNÄN selän takana epätoivoisia liikkeitä.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Eikös Villemiinan sentään pitäisi pysyä sängyssä?

VANHAEMÄNTÄ.

On niinkuin vähän turvallisempaa tässä ihmisten joukossa.

RUSTAAVA (Tuo omenakorin pöydälle.)

Saakos sedälle olla omena? Kun on tuuli niitä yöllä kovasti pudottanut?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kiitos. Oli se aikamoinen myrsky yöllä.

HETA.

Niin oli. Ei ollut hauska olla ulkona. (Katselee JUHANIA, -joka on ottanut omenan ja syö sitä ikkunan luona.)

VANHAEMÄNTÄ.

Annas mullekin omena, Kustaava. (Ottaa omenan ja pitelee sitä käsissään, hiljakseen.) Jos nyt Loviisa tulisi oikein pian.

KUSTAAVA.

Kyllä hän tulee.

VANHAEMÄNTÄ.

Niin, Loviisan täytyy tulla, täytyy tulla... (silittelee omenaa.)

JUHANI (On kuunnellut ja johtaa keskustelun muualle.)

Joko Saaroisissa on kaurat korjattu?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Saatiinhan ne toissapäivänä katoksen alle. Siksihän minäkin kerkisin matkalle lähtemään. (Hymähtäen.) Kun tuo Loviisakin on minua ahdistanut koko kesän. Olihan se nyt hauskaa, että vävystä tuli valtiopäivämies. Ja muista sitten, vävypoika, ettäs pysyt tuon Meurmannin puolella. Se Liuksialan herra, se se on, joka tietää, mikä maanmiestä vaivaa. Ankara on mies, mutta sana sillä on paikallaan. Säädyssä ja muualla.

JUHANI.

Eikä sen suuta kukaan kykene tukkimaan. Ei edes säätykään.

HETA.

Liuksialan herrahan se oli, joka Juhaniakin kehoitti valitsemaan. Olisipas setäkin kuullut, kuinka hän puhui Juhanin puolesta, kun kirkonkylästä meinattiin tuota Mattilan isäntää.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Joko sinä pian lähdet Helsinkiin?

JUHANI.

En tiedä vielä. Mutta meille tulee tänne parin viikon päästä suomalaisen puolueen neuvottelukokous. Meurmannihan sitä valmistelee ja taitaa senaattori Yrjö-Koskinenkin saapua. Sitäpaitsi pitäisi niitten täällä meillä yöpyä.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Vai on teillä sellaiset kokoukset tekeillä? No olihan sitten hyvä, että tulin ajoissa joulupukiksi. Loviisa kun lähetti kirjeen, että tuossa Joensuussa olisi huutokauppa tulossa ja että teille pitäisi sieltä ostaa vähän mööpeleitä lisää.

HETA.

Vai niin. Kas kun ei Loviisa meille mitään puhunut.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Niin, sillä Loviisallahan on aina omat meininkinsä. Se on sellainen hiljainen olevinaan. Käyskentelee ja katselee ja riittailee.

ANTTI.

Ja kyllä hän käy kiinnikin, jos tarvitaan.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kyllähän se on ollut varsitöissä mukana.

JUHANI.

Mitäs teillä siellä Längelmäellä päin kyytilaista arvellaan?

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Jaa, se on nyt kyllä viimeinen aika... (puhuu HETALLE kiivaasti. JUHANI tulee etualalle, puhuu hiljaa ANTILLE ja RUSTAAVALLE.)

JUHANI.

Mitäs te täällä teette? Olisitte menneet hakemaan. Tästä tulee hulluksi.

KUSTAAVA.

Hyvä Jumala! Kyllä sedälle on sanottava.

ANTTI.

Odotetaan vielä. Vouti lähti Järventaustaan Alpertiinan luo. Alpertiina on yksin kotona. Loviisa tiesi sen.

RUSTAAVA.

Eihän hän nyt ole voinut olla koko yötä ulkona lapsen kanssa.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Kuules, Juhani, jokos porilaiset ovat käyneet teillä metsiä katsomassa?

JUHANI.

Mutta tarjoavat niin vähän, kun tuo uitto on niin hankalaa.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Anna sinä nyt metsän olla. Ehkä tässä tultaisiin muutenkin aikoihin. Minulla kun on tällä kertaa tarpeeksi metsää taskussa. Niinhän se Saaroisten Matti on nykyään kuin joulupukki.

RUSTAAVA (Ikkunan luona.)

Herra Jumala, siellähän Loviisa tulee!

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Nousee ja menee nurkkaan päin.)

Annas kun minä vähän niinkuin piiloudun, ettei likka oitis huomaa.

(SAAROISTEN ISÄNTÄ menee perälle, kaikki muut ovat jähmettyneet. LOVIISA tulee sisään saaliin kääritty lapsi sylissä. Kaikki seisovat kivettyneinä, paitsi KUSTAAVA, 'joka rientää LOVIISAN luo ja ottaa lapsen hänen sylistään.)

KUSTAAVA.

Voi, Loviisa, vihdoinkin. Missä sinä olit niin kauan?

(LOVIISA on kalpea, jäykistynyt ja vanhentunut. Antaa lapsen pois sylistään ja astuu puolihorroksissa etualalle.)

JUHANI (On astunut eteenpäin häntä vastaan. LOVIISA ei ole huomaavinaan häntä.)

Loviisa! Kiitoksia, että tulit. Isäsikin on täällä.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Tulee etualalle.)

No päivää likka. Tässä minäkin olen. No voi sua, oletko sinä sairas?

LOVIISA (Hätkähtää, pysähtyy, katsoo isään, katsoo ympärillensä, ymmärtää tilanteen, koettaa väkinäisesti hymyillä.)

Päivää, isä. Ei minua mikään vaivaa.

HETA (Kiiruhtaa LOVIISAN luo.)

Istu tänne. Sinne Alpertiinalle on niin huono tie. Ravistuttaa aika lailla. Olihan se hassua, että satuit menemään kummilaan juuri kun isäsi piti tulla. Oikeinhan me tässä olemme päivitelleet... Kuinkas Alpertiina täti jaksaa?

LOVIISA (Istuutuu, katselee sanattomana JUHANIA ja muita, sanoo hitaasti, hienolla ivalla.)

Hyvinhän se jaksaa. Käski sanomaan terveisiä... se Alpertiina täti.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Huolestuneena.)

Mikä sinua vaivaa, Loviisa, kun olet niin kalpea ja vieras? (Katselee LOVIISAA.)

LOVIISA.

Ei mitään, isä, hyvinhän minä voin.

SAAROISTEN ISÄNTÄ (Lyö JUHANIA olkapäälle.)

Taitaa olla niitä nuorikkojen tauteja. Vaikka tarvitaanhan sinne talonpoikaissäätyyn poikia. Mutta näytäs nyt, likka, tänne tuota kaimaani, Pikku-Mattia. (Menee KUSKAAVAN luo ja katselee poikaa). Vai on veli nukkumassa. Kylläpä onkin kasvanut. No, ollaan hissukseen.

(KUSTAAVA vie lapsen pois.)

JUHANI (HETALLE.)

Heta, hommaa kuumaa kahvia Loviisalle. Antti, tuo se viinapullo tänne. Hänhän aivan vapisee. Että vihdoinkin tulit...

LOVIISA.

Kiitoksia. Ainahan Niskavuorella vieraita hyvin vastaanotetaan.

HETA (Terävästi.)

Ja omaisiksi ne pian tulevat.

JUHANI (Hiljaa.)

Ole ihmisiksi, Loviisa! (Ääneen.) Tässä me olemme kovasti suunnitelleet elämää eteenpäin isäsi kanssa.

LOVIISA.

Vai olette te suunnitelleet?

JUHANI.

Olemme. Sinunkin varaltasi. — Tarvitaan siihen sinunkin apuasi.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Talo on komea ja isäntä on komea. Perillisestä tulee vielä komeampi. Ja papastasi on tullut joulupukki, kun metsää myytiin. Mikäs sun, likan, on elellä.

LOVIISA.

Oikein, isä. Mikäs minun on elelläkseni. (Katselee ympärillensä.) Sanoikos kukaan mitään? Mitä se oli, eikö jossakin jotakin rapsahtanut?

JUHANI.

Rapsahti kyllä. Kun elämänakseli kävi vähän kiveen kiinni. Mutta eteenpäin se sentään kulkee...

LOVIISA.

Eikö sinne jäänyt jotakin alle. Aivan kuin joku itkisi.

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Mitä sinä kuuntelet. Taisi pikkupoika herätä ja vähän itkeä.

(LOVIISA katselee ympärillensä ja VANHAANEMÄNTÄÄN, jonka kaikki ovat unohtaneet ja jonka pää on painunut alas. Hän on huomaamatta kuollut, ja kaikki hätkähtävät, kun hänen sylistään putoaa omena.)

LOVIISA.

Äite!

(LOVIISA juoksee VANHANEMÄNNÄN luo. Samaten JUHANI, joka koskettelee äitiänsä.)

JUHANI (Hiljaa.)

Äite on kuollut.

(Yleisessä hämmingissä jää LOVIISA liikkumatta seisomaan. JUHANI pitelee äitinsä kättä ja itkee. LOVIISA katselee jäykkänä. Laskee yht'äkkiä kätensä JUHANIN kädelle, JUHANI suoristautuu ja katselee ympärilleen, käy LOVIISAN käsivarteen kiinni, kääntyy pois.)

SAAROISTEN ISÄNTÄ.

Tule Juhani, Nostetaan äitesi sänkyynsä.

(JUHANI nostaa äidin syliinsä ja kantaa hänet takahuoneeseen. Kaikki seuraavat heitä. LOVIISA jää yksin tupaan.)

LOVIISA (Itsekseen.)

Liekö sinut koskaan ennen kukaan mies käsillään kantanut...

(Seisoo jäykkänä. Huomaa omenan lattialla, ottaa sen ylös ja painaa sitä rintaansa vasten. Silittelee keinutuolia, katselee sitä ja yht'äkkiä istuutuu siihen edelleen omena käsissään.)

Enkä itke!

Väliverho,

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Noin pari viikkoa myöhemmin. Isännän huone. Takaseinässä ikkuna. Sen edessä yksinkertainen pöytä tuoleineen. Vasemmalla sekä- oikealla ovi. Vasemmalla nurkassa piippuhylly. Oven ja katsomon välillä yksinkertainen puusohva ja pöytä. Oikealla pari keinutuolia. Räsymatot, kattolamppu ja pöytälamppu. Ikkunaverhot virkattuine pitseineen. LOVIISA seisoo ikkunan luona katsellen ulos. LIISU tulee sisään.

LIISU.

Jokos isännän kapsäkki on pakattu? Kustaava lähetti ne paidat.

LOVIISA (Sulkee avoinna olevan kapsäkin.)

Kiitos. Pyydä, että Kustaava laittaisi voileipiä isännälle mukaan. Ja leikatkaa niihin lampaan lihaa. Päivälliseksi saat keittää perunakeittoa, ja onhan meillä vielä uunijuustoa.

LIISU.

Mistäs minä lihaa otan?

(HETA tulee sisään.)

LOVIISA.

Minä tulen itse antamaan.

HETA.

Vai niin. Vai on liha-aitankin avain uusissa käsissä!

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Liisu lähtee sitten.

(LIISU poistuu.)

HETA.

Vastahan äite saatiin viime viikolla hautaan ja nyt on jo täällä uusi komento.

LOVIISA.

Niin on, Heta hyvä. Minusta on nyt tullut Niskavuoren emäntä, ja on kai parasta, Heta, että sinä ahkeroit kapioittesi kanssa, koska kerran hääsi ovat pian. Minä kyllä tulen tässä emännyydessä toimeen, kyllä mummu on minua tarpeeksi ohjannut talon asioissa.

HETA.

Kun minä kuuntelen, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Kylläpä sinä olet yht'äkkiä tässä talossa paisunut. Ja tuollainen nöyrä miniä kun taloon tuotiin.

LOVIISA.

Kullakin on nöyryytensä aika.

HETA.

Et sinä ole omaisiamme, olet otettu tänne vain lapsia tekemään.

LOVIISA.

Rahojen vuoksi, tiemmä.

HETA.

Ole sinä miten ylpeä emäntä tahansa, ei Juhani sinusta kuitenkaan välitä.

LOVIISA.

Astu sinä edemmäksi, Heta Niskavuori, taikka minä lyön sinua.

HETA.

Kyllä minä veljeni tunnen. Kyllä se aina kaksi naista hoitaa, kun ei vaan tule kolmatta. Kyllä hän vielä Malviinaa kyttäilee.

LOVIISA.

Ole hyvä, Heta, ja mene ulos huoneesta!

(JUHANI ja KUSTAAVA tulevat sisään.)

JUHANI.

Mitä Heta on sinulle sanonut?

HETA.

Sen, että minä vaadin virallista perinnönjakoa. Onko sinun tahtosi, Juhani, että Loviisa yksin saa määrätä tässä talossa? Että mummun pyyheliinat ja lakanat, jotka hän on antanut minulle, jätetään talon liinavaatteiden joukkoon? Ja että Loviisa yksin saa hallita tässä talossa?

JUHANI.

Ja minä sanon teille, että perinnönjako tulee toimitettavaksi ja että Loviisa on yksi ja ainoa emäntä tässä talossa. Niin kauan kuin te olette täällä, on teidän toteltava Loviisaa kuten äiteänne!

RUSTAAVA.

Nyt on Hetan ylpeydeltä pyrstö poikki.

HETA.

Vaiti, sinä variksenpoika. Kyllä minä sinua ymmärrän, Juhani.

LOVIISA.

Heta, sinä saat viedä täältä kaikki äitisi tavarat. Minä en tarvitse mitään niistä, minä pyydän vain rauhaa.

JUHANI.

Minä huomaan, että meidän sittenkin on pidettävä laillinen perinnönjako, ja sinä tulet saamaan kaikki mitä sinulle kuuluu:

LOVIISA.

Ymmärrättekö te, minä en tahdo mitään teidän äideltänne. Minä olen perinyt häneltä jotakin, jonka vain hän ja minä käsitimme, sellaista, mitä te ette kukaan halua ettekä kykene ottamaan minulta pois ja jota Jumala auttakoon minua kantamaan!

JUHANI.

Mene, Rustaava, ja katso, joko hevonen on valjaissa. Minulla on puhuttavaa Loviisalle. Mene, Heta!

HETA (Ivallisesti.)

Kyllä kai sinulla on puhuttavaa.

(KUSTAAVA ja HETA lähtevät ulos.)

JUHANI.

Minä en voi lähteä Helsinkiin, ennen kuin olen puhunut kanssasi.

LOVIISA.

Mitä se puhumisesta paranee. En minä ole pyytänyt sinua puhumaan.

JUHANI (Kävelee edestakaisin.)

Ymmärrät kai, etten minä ole koskenut siihen tyttöön siitä saakka, kun jouduin naimisiin sinun kanssasi. Lapsi syntyi ennen meidän häitämme.

LOVIISA.

Miksi et mennyt naimisiin hänen kanssaan?

JUHANI (Hätkähtää, päättäväisesti.)

Niskavuoren talon vuoksi, Loviisa.

LOVIISA.

Kas se on suoraa puhetta. Suoralle puheelle voi aina jotakin rakentaa.

JUHANI.

Minä pidin sinusta ja tahdoin olla hyvä sinulle. Luulin, että voisin unohtaa. Olen unohtanut monta tyttöä ennen Malviinaa. En ole pyhimys.

LOVIISA.

Niin, et totisesti ole.

JUHANI.

Vahinko on vain se, että sinä olet pyhimys,

LOVIISA.

En tule olemaan sellainen kauan sinun seurassasi.

JUHANI.

Me Niskavuoren miehet olemme sellaisia. Enimmät miehet ovat sellaisia, he eivät vain joudu kiinni. En minä ole paljon huonompi muita.

LOVIISA.

Tarkoitatko sitä minulle lohdutukseksi?

JUHANI.

Vaikkapa. Mutta minä tahtoisin lisätä, me miehet olemme sellaisia niin kauan kuin meillä ei ole mitään muuta, jolle voimme elämämme antaa. Minulle alkaa nyt miehen elämä. Menen valtiopäiville, pääsen ottamaan osaa suomalaisuuden taisteluun. Minä lupaan, etten tule säästämään itseäni siinä työssä. Voisitko sinä vielä luottaa minuun? Jos sinä uskot minun vahvuuteeni ja voimaani, tulee minusta voimakas ja vahva mies, joka kykenee pitämään puhtaana yksityiselämänsä Anna minulle sitä voimaa, Loviisa.

LOVIISA.

Minkä takia sinä jätit sen tytön taloon?

JUHANI.

En tiedä. Minun täytyy nähdä hänet joskus.

LOVIISA (Hypähtää ylös kuin piiskan iskusta.)

Et sinä ainakaan minua säästä.

JUHANI.

Minä sanon sinulle totuuden.

LOVIISA.

Minä menehdyn sinun totuutesi alle.

JUHANI.

Et sinä menehdy, sinä olet voimakas myötä- ja vastoinkäymisessä, kaikki muu on ohimenevää, mutta sinä et ole.

LOVIISA.

Minun rahani eivät ole. Kun sinä ensi kerran tulit Saaroisiin, sanoi äiti-vainajani, että rahojasi hän tulee naimaan.

JUHANI.

En minä sinua rahojesi vuoksi ottanut. Rahoja olisin voinut naida muualtakin. Mutta minä otin sinut, koska sinusta tulee kunnollinen emäntä tähän taloon ja koska olet sellainen nainen, jolle mies voi elämänsä ja lapsensa uskoa. Kyllä kaikki muu tulee itsestään.

LOVIISA.

Sinun puheessasi on jotakin hirveän väärää. Ehkä elämä oikaisee sinut, jos en minä kykene. En minä pitkälle näe, eikä minulla ole luottamusta muuhun kuin Jumalan käskyyn sisälläni. Minä en osaa enää tästä talosta ulos. Minä yritin, mutta kaikki polut johtivat tänne takaisin.

KUSTAAVA (Tulee ovelle.)

Juhani, Polle raappii kuistin portaita. Jokos sinä tulet?

JUHANI.

Kyllä minä tulen. (LOVIISALLE.) Minä palaan viikon päästä. Minulla on kova työ. Komitea istuu kaiket päivät, mutta minä yritän palata ensi lauantaina. Lupaatko, Loviisa, että aloitetaan uudelleen. Eihän minulla ole aikaa ajatella naisjuttuja. Meillä on ensi viikolla suomalaisen puolueen suuri neuvottelukokous. Meurman ja senaattori Yrjö-Koskinen tulevat puhumaan ja sinun täytyy huolehtia, että talo voi ottaa heidät kunnollisesti vastaan. Ja sitten tulevat valtiopäivien avajaiset, ja minä vien sinut Helsinkiin avajaistansseihin Rustaavan kanssa. Ja pidä nyt huolta Pikku-Matista, kyllä elämä tästä järjestyy. No — voi hyvin sitten, Loviisa. (Ojentaa LOVIISALLE kätensä, johon tämä kylmästi tarttuu.)

KUSTAAVA (Tulee sisään.)

No niin, joko se kapsäkki on viety?

JUHANI.

Onhan se jo siellä. No, Kustaava, pidä sinä hyvää huolta Loviisasta, niin tuon sulle uuden silkin. Ja muista totella uutta emäntää.

KUSTAAVA.

Kyllä minä, jos vain Heta tottelee.

JUHANI.

No, Loviisa, voi hyvin.

LOVIISA.

Niin, voi hyvin.

(JUHANI ja KUSTAAVA lähtevät ulos. Kuuluu kärryjen loittonemista.)

LOVIISA (Seisoo ikkunan luona. Huutaa ikkunasta.)

Antti!

ANTTI (Tulee sisään. KUSTAAVA hänen mukanaan.)

Noh, nyt hän lähti vihdoinkin.

LOVIISA.

Antti, lähtisitkö sinä nyt hakemaan sitä tyttöä.

KUSTAAVA.

Hiljaa. (Käy ovella kuuntelemassa.) Minä olen noutanut Malviinan tänne ja Juse on mukana. Odottavat pakarikamarissa.

ANTTI.

Ettei vaan Heta huomaa.

KUSTAAVA.

Minä haen heidät puutarhan kautta. Vahdi sinä, Antti, että Heta pysyy Korinterin Iitan huoneessa.

LOVIISA.

Minä tahdon puhua yksin Malviinan kanssa, ettei vaan Juse tulisi tänne.

KUSTAAVA.

Minä hoidan Jusen.

ANTTI.

Kuule, Loviisa, mitä sinä aiot puhua Malviinalle. Tyttöparka on saanut tarpeeksi kärsiä ja Juse-muori on aivan sietämätön ihminen.

LOVIISA.

Minä en tiedä mitä tulen puhumaan, mutta minun täytyy tehdä se.

ANTTI.

Minua peloittaa.

LOVIISA.

Minä tarvitsen totuutta. Minun on jollakin tavoin järjestettävä tämä elämä ja minun on järjestettävä se totuuden pohjalle. Tähän asti minä olen tässä talossa uskonut vain sitä, mitä olen tahtonut uskoa.

ANTTI.

Älä koeta uskoa meistä liian paljon pahaa.

LOVIISA.

Voitko sinä sanoa minulle, Antti, minkä tähden Juhani jätti Malviinan taloon? Minkä vuoksi? Onko totta, ettei hän ole koskenut Malviinaan siitä saakka kuin menimme naimisiin?

ANTTI.

Sinä et ymmärrä Juhania. Hän ei valehtele sinulle. Minä kyllä käsitän häntä. Ehkäpä hän jätti Malviinan tänne rangaistakseen itseään, osoittaakseen, että hän kestää kiusauksen. Ehkäpä hän olisikin kestänyt, jos ei olisi ollut sitä onnetonta sattumaa.

LOVIISA.

Mikä voima siinä tytössä on, jolla hän sitoo sellaisen miehen kuin Juhanin? Minkälainen hän on? Kun minä sen tytön tutkin, ehkä minä sitten tunnen Juhaninkin.

ANTTI.

Älä viitsi tuntea meitä. Me olemme levotonta väkeä, me tämän talon miehet, ja tarvitsemme paljon tilaa.

LOVIISA.

Ehkäpä myös paljon naisia?

ANTTI.

Se riippuu sinusta. Auta häntä voittamaan itsensä.

LOVIISA.

Minkä vuoksi?

ANTTI.

Koska sinä olet Niskavuoren emäntä.

LOVIISA.

Antti, miksi sinä otit kantaaksesi Juhanin synnin — miksi annoit ihmisten ymmärtää, että Malviinan lapsi oli sinun... ja annoit Nikkilän Kirstin hylätä sinut Juhanin synnin vuoksi.

ANTTI.

Koska minä olen Niskavuoren poikia ja meidän on autettava toisiamme.

(KUSTAAVA ja MALVIINA tulevat sisään. MALVIINA jää ovelle seisomaan.)

KUSTAAVA.

Tässä Malviina nyt sitten on. Mene sinä, Antti, valvomaan, ettei Heta tule tännepäin!

LOVIISA.

Jos sinäkin lähtisit, Kustaava. Minä tahtoisin yksin puhua Malviinan kanssa.

KUSTAAVA.

No, voinhan minä lähteä.

(ANTTI ja KUSTAAVA poistuvat.)

LOVIISA.

Istu tänne, Malviina. Minä tahdon kaikessa rauhassa puhua kanssasi.

MALVIINA.

Minusta on niin turha puhua, mutta koska emäntä tahtoi, niin minä tulin tänne. Asiat ovat sitä mitä ovat, ei mikään puhe niitä voi parantaa.

LOVIISA.

Minä tahdon tietää jotakin. Minä tahdon tietää kaikki.

MALVIINA.

Kaikkiko? Se on hyvin paljon.

LOVIISA.

Minkä takia hän ei mennyt naimisiin kanssasi, kun sinä sait lapsen.

MALVIINA.

Niskavuoren talon vuoksi. Talo tarvitsee rikkaan emännän. Teillä oli paljon rahaa.

LOVIISA.

Mutta sano minulle, minkä takia hän jätti sinut taloon, kun hän meni naimisiin kanssani? Mikset lähtenyt pois?

MALVIINA.

Minä lähdin pois, mutta hän haki minut takaisin. Hän ei voinut toisin.

LOVIISA.

Haki sinut takaisin jalkavaimoksensa.

MALVIINA.

Ei. Ei hän tullut luokseni.

LOVIISA.

Minkä takia sinä tulit takaisin?

MALVIINA (Väsyneesti, hiljaa.)

Enhän minä takaisin tullut, jalkani tulivat takaisin itsestään. Enhän minä koskaan nostanut käsiäni hänen kaulalleen, ne nousivat itsestään.

LOVIISA.

Kuin eläimet, sudet!

MALVIINA.

Eikö emäntä ole koskaan tuntenut sutta itsessään? Eikö nytkään?

LOVIISA.

Oikein. Minäkin olen tulossa sudeksi. Ehkäpä minäkin rupean repimään ihmisiä. Hän makasi luonani ja ajatteli sinua.

MALVIINA.

Emäntä ei saisi sellaista puhua. (Nousee.)

LOVIISA.

Istu, Malviina, ja sano minulle, mikä on se voima, millä sinä pidät häntä kiinni?

MALVIINA.

Minä en tahdo pitää häntä kiinni, minä olen vastustanut häntä.

LOVIISA.

Ja samalla kiihotat häntä enemmän. Minä tiedän.

MALVIINA.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?

LOVIISA.

Ymmärrätkö, sinulla ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan. Teidän välillänne ei ole muuta kuin lihallisuutta. Puhuuko hän sinulle koskaan elämänsuunnitelmistaan?

MALVIINA.

Ei.

LOVIISA.

Puhuuko hän sinulle, että Suomen kansa on herätettävä, että Suomen valtio on rakennettava? Puhuuko hän sinulle siitä, mitä säädyt tekevät?

MALVIINA.

Ei hän puhu minulle siitä mitään.

LOVIISA.

Puhuuko hän siitä, että lapset on lähetettävä suomalaiseen kouluun, yliopistoon? Siitä, miten Niskavuoren suot on viljeltävä? Miten talo on rakennettava?

MALVIINA.

Ei hän puhu siitäkään minulle.

LOVIISA.

Mistä hän sitten puhuu sinulle, mistä?

MALVIINA.

Ei juuri mistään. Joskus hän sanoo, että olen kaunis, että hän pitää minusta.

LOVIISA.

Jumalani, onko se rakkautta ihmisten välillä?

MALVIINA.

En tiedä mitä se on.

LOVIISA.

Mutta minä tiedän mitä rakkaus on. Rakkaus on sitä, ettei ajattele omaa elämäänsä, vaan ainoastaan toisen onnea. Osaisitko sinä rakastaa niin, Malviina?

MALVIINA.

Minä en pahaa sanaa sanonut hänelle siitä, että hän jätti minut ja meni naimisiin teidän kanssanne, koska se oli välttämätöntä hänen onnelleen. Hän voi elää ilman minua, mutta ei ilman tätä taloa.

LOVIISA.

On hyvä, Malviina, että sinä ymmärrät tämän. Ehkä myös ymmärrät, että sinun nyt täytyy poistua täältä hänen onnensa vuoksi. Hänet on nyt valittu valtiopäiville. Hän tulee istumaan säädyssä maan isäntien mukana. Ja ymmärrätkö, mitä silloin tapahtuu, jos häntä syytetään jalkavaimon pitämisestä?

MALVIINA.

Hyvä Jumala, minä en tahdo olla hänen tiellään.

LOVIISA.

Tiedätkös sinä, että hän koettaa taistella tämän kansan oikeuksien puolesta ruotsalaisia ja venäläisiä herroja vastaan. Hän tekee Jumalan siunaamaa työtä, ja minä tahdon auttaa häntä siinä. Ja jos sinä hänestä pidät, on sinunkin autettava.

MALVIINA (Hiljaa.)

Mitä minun pitää tehdä?

LOVIISA.

Sinun on lähdettävä täältä ja hävittävä hänen elämästään kokonaan. Aivan kokonaan. Jos jätät lapsesi äitisi luo, tulen minä auttamaan häntä kasvattamaan poikaasi. Mutta sinun täytyy lähteä pois sellaiseen paikkaan, mistä hän ei voi löytää sinua.

MALVIINA.

Mistä hän ei voi löytää minua... hänen sydämensä hakee minua...

LOVIISA.

Että sinä uskallat puhua noin. Minä tulen auttamaan häntä.

MALVIINA.

Hän ei voi unohtaa minua.

LOVIISA.

Hänen täytyy unohtaa sinut, muuten hänen elämästään ei tule mitään. Muuten minä palaan isäni luo ja jätän hänet. Juhani ei jaksa pitää Niskavuoren taloa, se joutuu Antille, kun Antti nai rikkaasta Yli-Nikkilästä.

MALVIINA.

Minne minä menisin?

LOVIISA,

Minulla on Pohjanmaalla sukua. Minä lähetän sinut sinne. Mutta sinun täytyy vannoa minulle pyhän Jumalan nimessä, ettet anna hänelle mitään elonmerkkiä itsestäsi.

MALVIINA.

Hän ei voi elää ilman minua.

LOVIISA.

Ja sitten vielä valehtelit, ettei hän ole koskenut sinuun naimisiin menonsa jälkeen.

MALVIINA.

Te ette voi ymmärtää tätä, emäntä.

LOVIISA.

No niin, Malviina, tahdotko sinä auttaa häntä vai tahdotko sinä tuhota hänet? Onko teidän välillänne muuta kuin mitä on eläinten välillä?

MALVIINA (Istuu ja nyyhkyttää pää kätten välissä.)

Minä lähden pois, emäntä. Kyllä minä lähden.

LOVIISA.

Ja sinä lähdet ennen kuin hän palaa Helsingistä, ettei hän enää näe sinua. Lupaatko?

MALVIINA.

Minä lupaan. Minä lähden jo huomenna.

LOVIISA.

Ehkä sinä tahtoisit mennä naimisiin. Mikset sinä mene naimisiin Iso-Martin kanssa. Lähtisitte yhdessä, minä annan sinulle rahaa.

MALVIINA.

Kiitoksia, emäntä, minä kyllä menen yksin.

LOVIISA (Hakee piirongin laatikosta rahaa.)

Tässä olisi sinulle matkarahoja, Malviina. Kyllä minä sinun lapsestasi huolta pidän.

MALVIINA.

Kiitoksia, emäntä, en minä nyt sentään teille myy miestänne. Muistaahan emäntä, Hagarkin ajettiin ulos maailmalle ilman matkarahaa. Teidän puolellannehan on Jumalakin, te kun olette laillinen aviovaimo ja rikas.

LOVIISA.

Älä ole katkera minulle, Malviina. Täytyyhän meidän järjestää elämä, jotta me pystyisimme sen kunnialla loppuun viemään.

MALVIINA.

Helppoa teidän on viedä sitä kunnialla loppuun, kun teillä on mies ja lapset ja talo ja kunnia.

LOVIISA.

Ja sinulla on rakkaus.

MALVIINA.

Niin, minulla värisee ja lepattaa jotakin rinnassani.

LOVIISA.

Minulla on kaikesta huolimatta rohkeutta elää eteenpäin ja rakentaa tätä taloa.

MALVIINA.

Ehkäpä siinäkin tarvitaan rohkeutta.

LOVIISA.

Minä tulen aina pitämään sinua arvossa, Malviina. Minulla on oikeus olla säästämättä sinua, koska minuakaan ei ole säästetty.

MALVIINA.

Teillä on kaikki oikeudet, Niskavuoren emäntä. Oikeus mieheen ja taloon ja kunniallisiin lapsiin ja rakkauteen. Kovin yksipuolisesti ne oikeudet on maailmassa jaettu. Minulle on annettu vain yksi oikeus, jäädä yksin. Ehkäpä poikani hankkii minullekin oikeuksia. Hyvästi, Niskavuoren emäntä. (Ojentaa kätensä LOVIISALLE.)

LOVIISA.

Minne sinä aiot mennä, Malviina?

MALVIINA.

Ehkäpä sellaiseen paikkaan, josta keisarikaan ei tiedä, että minä siellä asun.

(MALVIINA lähtee ulos. LOVIISA lyö kädet kasvoille, itkee.)

KUSTAAVA (Hyökkää sisään.)

Kuule, Loviisa, Malviina juoksi ohitseni kuin villitty, mutta Juse-muori tahtoisi päästä sinun puheillesi.

LOVIISA.

Anna Jusen tulla tänne sisään.

KUSTAAVA.

Kuule, mikä sen Malviinan oli? Hän syöksyi ulos, juoksi tietä myöten portille päin. Et suinkaan sinä ollut kovin vihainen Malviinalle?

LOVIISA.

En! Käske Juse sisään!

JUSE (Tulee sisään.)

Ehtoota, emäntä, ehtoota!

LOVIISA.

Ehtoota, ehtoota. Juse on hyvä ja istuu.

JUSE.

Voi, voi, emäntä, en minä tiedä, kun mun on niin tehnyt mieli tulla emännän puheille. Kyllä tämä on nyt kaikki niin ikävää. Eikä se emännällekään lystiä ole, mutta kyllä emäntä tietää sen, ettei Malviina ole koskaan kenellekään sanonut, että lapsi on Niskavuoren isännän. Voi en minä tiedä, kun se oli pappilassa rovastin nuhdeltavana, niin kyllä rovasti koetti udella. Entäs ruustinna sitten? Kun käski Malviinan keittiöön kahveelle ja niin ystävällisesti puhutteli. Ja kun se kirkkoon otettiin, niin Nikkilän ja Penttilän emännät ja Eerolan emäntä seisoivat rivissä ja Ali-Mattilan emäntä sanoi, että kyllä sitä ylhäisten niskavuorelaisten sukua pitäjään kylvetään, mutta Malviina sanoi, että kyllä sitä kylvetään alhaisten sukuakin eikä vain ylhäisten... ja kuulkaas nyt, emäntä, kun minä hommaisin Malviinan sinne Hollolaan päin meijerskaksi, niin eikös me sovittais niin, että isäntä kerta kaikkiaan maksaa jotakin pojasta, niin ei olisi sitä surua enää, ja kun se on niin korea poikakin, ja kyllä minäkin sen pojan kanssa sitten menisin Hollolaan...

LOVIISA.

Jokos Juse on puhunut loppuun?

JUSE.

Kyllä, emäntä, vaikka... en minä tiedä.

LOVIISA.

Kuulkaas nyt, Juse, minä neuvoin Malviinaa lähtemään Pohjanmaalle minun sukulaisteni luo. Tässä on osoite ja tässä on Malviinalle rahaa, ja hänen täytyy matkustaa huomenna. Hän on luvannut sen.

JUSE.

En minä tiedä. Herra siunatkoon, vai kolmesataa markkaa. Herra siunatkoon! Kiitoksia, emäntä kulta. Totta kai sen Malviinan täytyy lähteä.

LOVIISA.

Mutta poika jää teidän luoksenne ja pojasta me pidämme huolen. Mutta muistakaa, Juse, ettette sanallakaan sano, minne Malviina on joutunut. Saatte sen kerta kaikkiaan luvata minulle. Ja jos viiteen vuoteen kukaan tässä talossa ei saa tietää, missä Malviina on, niin saatte vielä yhtä paljon rahaa. Mutta niin pian kuin löytyy pieninkin jälki Malviinasta, ette saa enää yhtään.

JUSE.

Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. En minä tiedä... Kyllä emäntä saa olla aivan rauhassa. Ei minun suustani se sana lähde. Ja kyllä minä sen Malviinan vannotan. Jessus siunatkoon, niin paljon rahaa. En minä tiedä, kyllä emäntä on jalo ihminen ja niin antelias, vaikka kylässä puhuvat, että nyt tuli kovat paikat Niskavuorelle.

(KUSTAAVA tulee sisään.)

KUSTAAVA.

Malviina juoksi yksin pihasta... minua peloittaa...

LOVIISA.

Lähtekää nyt, Juse. Ja kyllä isäntä sitten sopii teidän muonastanne.

JUSE.

Kiitoksia, emäntä kulta, kiitoksia. Voi, kun emäntä kulta on sitten jalo ihminen, kun ei Malviinaakaan torunut.

LOVIISA.

Hyvää yötä, Juse.

KUSTAAVA.

Mitä sinä sanoit Malviinalle?

LOVIISA.

Kustaava, minä olin kuin susi. Malviina on sisareni, ja minä ajoin hänet ulos kuin susi. Minä olen syntynyt sudeksi, elämä on antanut minulle suden hampaat ja haukan kynnet, talon ja rahat. Ehkä minun pitää olla susi, jotta elämä pysyisi pystyssä.

(KUSTAAVA juoksee itkien ulos.)

LOVIISA (Istuu pöydän ääressä.)

Sinä taivasten Jumala, anna minulle anteeksi!

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama huone pari viikkoa myöhemmin. Heta istuu pitsiä virkaten pöydän luona. JUHANI ja VOUTI tulevat sisään. Kumpikin työvaatteissa.

VOUTI.

Ehtoota.

HETA.

Ehtoota, ehtoota.

(JUHANI menee sanaakaan sanomatta nurkkaan ja vaihtaa työtakkinsa toiseen takkiin.)

HETA.

Jokos rukiit tuli kylvettyä?

VOUTI.

Tulihan ne. Kun isäntä itse kylvi koko päivän, niin etteivät kahdella parilla perässä kerinneet sekoittamaan. Kyllä nyt työt luistavat, kun isäntä on itse kotona.

HETA.

Arvaahan sen... Kalliiksi se valtiopäivähomma tulee.

JUHANI (Vetää saappaita jalastaan.)

Tuo Santeri kiroilee liikaa hevosille.

VOUTI.

Olenhan minä sanonut sille, mutta se on tuollainen revahko mies... niin saakelisti sisua...

HETA.

Tuonko minä sulle kahvia?

JUHANI.

Ei tarvitse. Tuleehan ruoka pian. (VOUDILLE.) Kuulkaas, Vähälä, kyllä ne kivet on väännettävä valtaojasta. Se on niin kurja oja että hävettää. Minä tulen maanantaiaamuna itse mukaan.

VOUTI.

No kyllä ne silloin nousee. Eihän se oja häävi ole.

JUHANI (Ottaa kaapista pulverin.)

Tässä on sitten sitä pulveria Valkon jalkaan. Sitokaa se tallimiehen kanssa. Minä taidan tästä lähteä saunaan kun väsyttää.

HETA (On noussut ja katselee ikkunasta.)

Tuoltahan Anttikin tulee.

JUHANI (Kääntyy äkkiä.)

Lähtekää vaan, Vähälä. Heta! Mene katsomaan, joko sauna on valmis?

HETA.

Missä se Antti on ollut?

JUHANI.

Se on Antin asia.

HETA.

Älä pure. Lähdetään sitten, Vähälä.

(JUHANI ottaa kaapista viinapullon ja kaataa itselleen ryypyn. ANTTI tulee sisään, istuutuu sanaa sanomatta ikkunan viereen tuolille.)

JUHANI (Ei jaksa pidättäytyä.)

Mitä vallesmanni sanoo?

ANTTI (Täyttää hitaasti piippunsa.)

Vallesmanni sanoo, että hän kyllä on koettanut kuulustella, mutta että tyttö on hävinnyt kuin maan alle.

JUHANI.

Vai koettanut kuulustella. Kyllä minä hänet tiedän ja tunnen hänen kuulustelemisensa. Kestää kuusi kuukautta, ennen kuin hän saa virkakirjeen valmiiksi, ja toiset kuusi kuukautta, ennen kuin hän sen postiin laittaa.

ANTTI.

Niin, tiedäthän sinä Visanterin. Ja luuletkos, että on kovin mukavaa kertoa, että meiltä Malviinaa ja hänen lastaan haetaan?

JUHANI.

Hänellä on selvä osviitta palkollissäännössä. Kyllä hän on ennenkin saanut hakea karanneita piikoja. Eikä sinun tarvinnut muuta sanoa, kuin että meiltä on meijerska karannut keskellä vuotta.

ANTTI.

Kuule, Juhani, mitäs sinä luulet tapahtuvan, jos Kirsti saa tietää, että minä Malviinaa haeskelen.

JUHANI.

Sinä lupasit minulle.

ANTTI.

Tampereelle minä en enää mene. Kyllä se Hämeenlinnan reisu jo riittää. Vähänkös niitä naisia matkustaa. Kuka piru hänet erikoisesti olisi huomannut. Ja vaikkei häntä enää olisi olemassakaan.

JUHANI.

Älä tee minua hulluksi. Malviina ei ole niitä, jotka tappavat lapsensa, vaikka hän itsestään olisikin tehnyt lopun.

ANTTI.

Kirkonkylän postimuija kertoi, että viime sunnuntaista viikko Malviina oli istunut tienristeyksessä nyytteineen lapsi sylissä. Juse sanoo, että hän oli ottanut kaikki lapsenvaatteetkin mukaansa.

JUHANI.

Minun täytyy löytää hänet, Antti, vaikka minä kääntäisin maan ja taivaan nurin.

ANTTI.

Sinä olet järjiltäsi. Anna hänen mennä rauhassa.

JUHANI.

Minä en voi. Jumaliste, en voi.

ANTTI.

Mitä sinä aiot? Rupeatko sinä pitämään kahta vaimoa?

JUHANI.

En tiedä mitä minä aion. En välitä ajatella niin pitkälle. Minun täytyy löytää hänet ennen kaikkea... Ehkä hän itkee jossakin yksin lapsensa kanssa. (Kaataa pullosta ja juo.)

ANTTI.

Hän on koko ajan saanut itkeä yksin lapsensa kanssa.

JUHANI.

Minä olen ollut hänen lähellään ja valvonut häntä. Kukaan ei ole saanut koskea häneen.

ANTTI.

Sinä olet sairas. Missä sinun järkesi on? Tuomiokunnan edustaja säädyssä, hulluna naisen perään.

JUHANI.

Ehkä olen hullu. Juo! (Tarjoaa ANTILLE lasia ) Muistatko, kun hän tuli tänne. Sellainen ylpeä ja kylmä ja luoksepääsemätön... Luki kaiket illat, vaikka toiset tytöt nauroivat.

ANTTI.

Eikä ollut koskaan katsovinaankaan sinuun.

JUHANI.

Kerran olin Halkosenniemen ruisvainioita katsomassa. Hän tuli vastaan pellon pientareella hämärässä... tuli suoraan syliini... eikä hän siitä enää lähtenyt...

ANTTI.

Oletko päissäsi? Oma syysi. Miksi nait Loviisan?

JUHANI.

Sinäkö sen sanot? Sinä ja Heta, jotka söitte sisukseni verille. Ja muori. Niskavuoren isännyys, kunnanasiat, valtiopäivät. (Kaataa lasiin ANTILLEKIN.) Ota ryyppy, terveeks!

ANTTI.

Älä ryyppää, ole mies, tyydy kohtaloosi äläkä loukkaa Loviisaa.

JUHANI.

Huomenna on kokous. Meurman ja Yrjo-Koskinen tulevat Niskavuorelle. Minunkin pitäisi puhua, enkä jaksa elää.

HETA (Tulee sukankudin kädessä.)

No, mitäs ne veljet nyt täällä juttelevat? Sauna on valmiina. Mikäs sinua vaivaa, Juhani, kun olet niin kovasti kalpea? Siunatkoon, ryyppäävätkös veljekset?

JUHANI.

Ja laulelevat:

    Amanda käveli ryytimaassa,
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

Hauskaa nähdä, että sinulla on sukankudin kädessä. Vaikka kyllä talossa muitakin tähdellisempiä töitä on.

HETA.

Ei nyt talon tyttäret rupea vesisaaveja kantamaan, niinkuin nykyinen emäntä.

ANTTI.

Oma on asiansa.

HETA.

Mutta sen minä kyllä sanon, että kun Korinterin Iita otettiin taloon minun kapioitani tekemään, niin sen sijaan tuodaan Helsingistä silkkihamekankaita ja pannaan Iita neulomaan Loviisalle juhlapukuja. Ja Loviisa kulkee, kuin olisi syntynyt mustaan silkkiin.

JUHANI.

Jätä Loviisa rauhaan.

HETA.

Ja sen minä sanon, että tuollaisen ihmisen, joka ei ole vielä kertaakaan pappilassakaan kutsuissa ollut, sinä aiot ottaa mukaan valtiopäivien avajaisiin. Se on kuin keppi, eikä se osaa niiatakaan eikä jutella.

JUHANI.

Kuule, Heta, kyllä se vain ilonpäivä tulee olemaan tälle talolle, kun sinut kapioinesi kerran täältä viedään. Kyllä Roope-raukka itselleen ristin hankkii.

HETA.

Juhani hyvä, kyllä sinullakin on Loviisassa tarpeeksi ristiä.

LOVIISA (Tulee sisään ja kuulee viimeiset sanat.)

Niin on, Heta! (Katselee viina-pulloa.) Kuule, Juhani, navetassa on kahdella lehmällä utaretulehdus. Ehkä sinä lähtisit itse katsomaan. Tiedäthän sinä sen minkä eläinlääkärikin.

JUHANI.

Sano vaan, Loviisa! Mies istuu keskellä päivää viinapullon vieressä. Eikö sinulla ole tästä mitään sanomista.

LOVIISA.

Mitä minulla olisi sanomista. Kai mies itse tietää mitä tekee. Tässä ovat kivimiesten työpäivät laskettuina. Minä kävin ne aina itse merkitsemässä, kun vouti sotki.

JUHANI.

Kiitoksia, Loviisa, käy vaan miesten jälkiä.

HETA.

Taitaa Loviisakin olla pihkaantunut tuohon komeaan nuoreen kivimieheen. Ruotu-Joonas kertoo kaikille, että emäntä istuu vähä väliä katsomassa, kuinka uuden navetan kivijalkaa hakataan. Ei se nyt oikeastaan Niskavuoren emännän tehtäviä ole.

JUHANI.

Jaa, Heta kun aina tietää ne emäntien tehtävät.

LOVIISA.

Minä katselen mielelläni kivitöitä. On niin hauskaa, kun ihmisen käsistä lähtee sellaista, mikä tulee pysymään vuosisatoja. On niin turvallista tehdä jotakin, mikä pysyy, kun kaikki elämässä on kuitenkin ohimenevää.

JUHANI.

Sinä ajattelet oikein, Loviisa. On suuri ilo tehdä jotakin perusteellista ja pysyväistä. Liikuttaa maata ja kiviä, eikä vain häilyvää ihmismieltä.

LOVIISA.

Mutta sinähän itse ajattelet kylvää ihmismieliinkin suurta ja pysyvää!

ANTTI.

Kuka on opettanut sinua tällä tavalla ajattelemaan?

LOVIISA.

Juhani ja tämä talo.

ANTTI (JUHANILLE.)

Kuulitkos?

JUHANI.

Sinä olet viisas nainen, Loviisa.

HETA.

Kuule, Loviisa, miehet kehuvat sinua, koska niillä on paha omatunto.

LOVIISA (Nousee ja lähtee ulos.)

Muistakaa saunaa!

ANTTI (HETALLE.)

Sinä käärme!

JUHANI.

Lakkaa nälvimästä Loviisaa!

HETA.

Sehän on tavatonta, etten minä saa puhua enää mitään.

KUSTAAVA (Juoksee sisään.)

Juhani! (Hämmästyy huomatessaan ANTIN ja HETAN.) Kuule, Heta, Korinterin Iita odottaa sinua.

HETA.

Älä valehtele, menen minä muutenkin, koska ei minua enää huolita tähän seuraan. Vaikka kyllä minä ne teidän salavehkeenne aina hoksaan. Jos te Malviinaa haette, niin kai minä hänen osoitteensa voin viisata.

JUHANI.

Missä hän on?

HETA (Ovella.)

Naaratkaa Niskajärveä!

ANTTI.

Jumaliste, Heta, et sinä ole muuta kuin myrkkypussi.

HETA.

Mitä sinä sitä Malviinaa suret, onhan niitä muitakin tyttöjä. Ei Malviina ole sinulle ensimmäinen eikä tule olemaan viimeinenkään. Kyllä minä teidät tunnen. Tunnen itsenikin.

JUHANI.

Hyvä, ettäs itsesikin tunnet. Ja lähde äkkiä siitä ovesta!

HETA.

Taitaa ollakin korkea aika. (Sulkee oven perässään.)

KUSTAAVA.

Minkäs hänelle mahtaa. Kuule, Juhani, Juse on täällä ja tahtoisi puhua kanssasi. Lähdetkö sinä pakariin vai käskenkö minä hänet tänne?

JUHANI.

Käske tänne!

RUSTAAVA.

Mutta jos Loviisa sen huomaa?

JUHANI.

Minä sanoin jo, käske hänet tänne!

ANTTI (Mennessään ulos KUSTAAVAN mukana.)

Älä ole kova sille muijalle, saa se muutenkin kärsiä.

(JUSE tulee sisään, istuutuu oven pieleen pyyhkien silmiään.)

JUHANI.

No, Juse? Ei vieläkään mitään tietoa?

JUSE (Itkien.)

Ei mitään. En minä tiedä.

JUHANI (Ottaa tuolin ja istuu hänen viereensä.)

Kuule nyt, Juse. Kyllä kai on parasta, että puhut minulle suoraan, mitä täällä tapahtui ennen Malviinan lähtöä. Riitelitkö sinä hänen kanssaan?

JUSE (Nopeasti.)

En — en minä tiedä. Minä olin täällä talossa sen jälkeen kun isäntä lähti, ja tuli niin myöhäkin, ja minä jäin tuonne pakariin yöksi ja sitten aamulla emäntä käski kahville, ja minä jäin tuon Liisun kanssa suustani kiinni, ja kun mä sitten kotia pääsin, niin oli tuvan ovi lukossa ja avain portaan alla, Malviina kun aina jätti avaimen sinne. Eikä mökissä ollut yhtään ristin sielua. Lapsikin oli poissa. Ja kaikki lapsen tavarat oli vienyt. Ja kyllä minä sitten huusin ja huusin, ja juoksinhan minä kylään saakka, ja odotinhan minä kirjettäkin — eikä mitään! Ja olenhan minä hakenut nämä kaksi viikkoa. Ja kun se ei yhtään sanaa jättänyt minulle. Eikä sillä rahaakaan ollut muuta, kun muonassa oli ottanut ne palkkarahansa. Eikä se ollut ottanut uutta hamettakaan, minkä isäntä sille antoi. Ja sen vanhanemännän sinisen hamekankaankin oli jättänyt arkkuunsa.

JUHANI.

Kyllä tämän kaiken jo tiedän. Sanoiko Malviina mitään, kun Juse hänet viimeksi näki.

JUSE.

En minä tiedä, ei se mitään sanonut kun yhdessä taloon tultiin. Itki vaan koko tien.

JUHANI.

Mihin taloon tultiin? Kävikö Malviina täällä? Milloin?

JUSE.

En minä oikein tiedä, — no samana iltana.

JUHANI.

Miksi hän täällä kävi? Ketä hän täällä tapasi?

JUSE (Joka huomaa puhuneensa liikaa.)

Se tuli vaan käymään tänne. En minä tiedä.

JUHANI.

Minkä vuoksi tuli Malviina taloon? Sano totuus.

JUSE.

Voi, voi, enhän minä tiedä, kun sitä oli käsketty tulemaan taloon.

JUHANI.

Kuka oli käskenyt?

JUSE.

Voi, en minä tiedä, vaikkei olisikaan käsketty.

JUHANI (Ravistaa häntä.)

Puhu totuus, Juse-muori, kuka oli käskenyt hänet tänne?

JUSE.

En minä tiedä, — no kun Kustaava tuli häntä hakemaan.

JUHANI.

Kenenkä puheille hakemaan?

JUSE.

Voi, en minä tiedä, taisi hän käydä nuoren emännän puheilla.

JUHANI.

Jaaha! Nythän asia selviää. Aavistinhan minä. Ketä hän vielä tapasi talossa?

JUSE.

En minä tiedä. Antin ja Kustaavan vaan.

JUHANI.

Eikö hän tavannut Hetaa?

JUSE.

Voi, isäntä, en minä tiedä, en mi... Eihän Heta mamseli täällä ollut, muuta kuin nuori emäntä vaan...

JUHANI.

Mitä hän puhui emännän kanssa?

JUSE.

Voi, en minä tiedä mitään. Kai hän lupasi pois lähteä. Enhän minä ollut siellä sisällä.

JUHANI.

Mistä sinä sitten tiedät, että hän lupasi lähteä?

JUSE.

Voi, en minä tiedä. Mutta nuori emäntä sanoi, että Malviina oli luvannut lähteä pois.

JUHANI.

Mitä hän sinulle sanoi, mitä vielä?

JUSE.

Voi, en minä tiedä. Että poika jäisi minun luokseni.

JUHANI.

Oliko Malviina luvannut jättää pojan sinun luoksesi.

JUSE.

Voi, en minä tiedä, mutta emäntä antoi mulle rahaa. Ei suinkaan isäntä sitä rahaa pois ota minulta. Milläs minä sitten, vanha ihminen, toimeen tulen? Kun ei ole elättäjää eikä tukea, eikä mitään.

JUHANI.

Antoiko hän rahaa Malviinallekin?

JUSE.

En minä tiedä. Se sanoi, ettei Malviina ottanut.

JUHANI.

No niin, nyt sinä lähdet täältä mökkiisi suoraa päätä ja jos sinä Malviinasta jotakin kuulet, niin tulet heti sanomaan minulle, vaikka kuoleman kielissä tänne konttaisit. Ymmärrätkö?

JUSE.

Voi, Jeesus, kyllä minä ymmärrän. Voi sentään, isäntä, kyllä minä ymmärrän. Kun ei isäntä vain sanoisi emännälle mitään. Kun minä tulin luvanneeksi ja vannoneeksi emännälle, etten sano kenellekään mitään, kun nyt tulin rikkoneeksi pyhän valan. En minä tiedä, enhän minä tästä voi mennä Herran huoneeseenkaan, kun nyt on isäntä tehnyt minusta valapaton.

JUHANI.

Lähde kotiin siitä! (Menee ovelle.) Kustaava! Vie tuo Juse kuistin kautta ulos ja tule sitten tänne! (Kävelee edestakaisin. KUSTAAVA ja ‘ANTTI tulevat sisään.) Ja teihin molempiin minä olen luottanut. Ja tekin molemmat olette minut pettäneet. Hullumpia te olette kuin Heta. Inhottavaa! (Lyö nyrkillä pöytään.) Malviina kävi täällä ennen kuin hän karkasi. Mitä hänelle on puhuttu täällä? Te olette kaikki murhaajia.

KUSTAAVA.

Herra Jumala, Juhani, Loviisa puhui hänen kanssaan vallan kauniisti.

JUHANI.

Te olette tappaneet hänet, te olette hukanneet hänet!

LOVIISA (Tulee sisään, katselee JUHANIA, sitten RUSTAAVAA ja ANTTIA, rauhallisesti.)

Lähtekää ulos, Kustaava ja Antti. Minä itse puhun Juhanille. Teissä ei ole mitään syytä.

(KUSTAAVA ja ANTTI livistävät pois.)

JUHANI.

Vai sinä? Mitä sinä olet tehnyt Malviinalle. Sinäkö tämän kaiken takana oletkin?

LOVIISA.

Kyllä. Minä pyysin Malviinaa lähtemään pois. Ja hän lähti. Lapsen pyysin jättämään tänne ja lapasin pitää siitä huolta.

JUHANI.

Sinun kyntesi... Olisihan minun pitänyt arvata. Sinä olet ajanut hänet kuolemaan.

LOVIISA.

Minulle on elämä annettu ehdolla, että minä sitä puolustan keinolla millä hyvänsä. Malviina valitsee keinonsa, hän on heikko... hän luopui sinusta.

JUHANI.

Sinä tiedät, missä hän on?

LOVIISA.

Ehkä minä tiedän sen.

JUHANI.

Ja sinä sanot sen minulle.

LOVIISA.

Mitä sinä sillä tiedolla teet? Aiotko sinä hakea hänet takaisin tänne?

JUHANI.

Se on minun asiani.

LOVIISA.

Minä olen sinun vihitty vaimosi Jeesuksen Kristuksen ja Ruotsin lain mukaan.

JUHANI.

Hän on minun vihkimätön vaimoni, eikä hänen puolellaan ole muuta lakia kuin minä. Minun sydämeni on sairas hänen tähtensä.

LOVIISA.

Kylässä on muitakin piikoja, jos en minä riitä. Teille niskavuorelaisille ei yksi vaimo näy riittävän.

JUHANI (Lyyhistyy istumaan pää kätten välissä.)

Älä kiihota minua puhumaan liikoja. Minä olen joutunut hornan kattilaan.

LOVIISA.

Minusta sinä olet tuonut minut tähän hornan kattilaan.

JUHANI.

Loviisa, ole armelias.

LOVIISA.

Minä olen vihitty sekä sinuun että Niskavuoren taloon. Sinä olet tehnyt minusta Niskavuoren emännän, ja se minä aion olla ja luoda järjestystä elämään. Sinä tahdot olla kanssaihmisillesi tienviittojana, hoitaa koko maan asioita, etkä sinä osaa pitää oorningissa omaa elämääsi.

JUHANI.

Jospa minä voisin leikata auki sydämeni ja näyttää sinulle minkälaista siellä on.

LOVIISA.

Malviina on astunut ulos elämästäsi. Minä olen saattanut Hagarisi ja poikasi pois. Minä vastaan siitä Jumalan edessä. Ole mies ja järjestä elämäsi uudelleen! Ajattele työtäsi ja tehtäviäsi.

JUHANI.

Ja minä sanon sinulle, Loviisa, Niskavuoren emäntä, että minä tulen hakemaan sitä naista, kunnes hänet löydän.

LOVIISA.

Sinä et tuo jalkavaimoasi tämän talon läheisyyteen.

JUHANI.

Sinä olet vannonut minulle tottelevaisuutta.

LOVIISA.

Ja sinä uskollisuutta.

JUHANI.

Sinäkös olet ottanut itsellesi vallan viedä minulta Malviinan? Väkisinkö sinä aiot pidättää minua? Ehkäpä vieressäsi maatessani aina ajattelen Malviinaa tilallesi.

LOVIISA (Hypähtää ylös.)

Vaiti, sinä peto.

JUHANI.

Minun täytyy elää Malviina loppuun saakka, kunnes en enää halua häntä. Ymmärrätkö, nainen!

LOVIISA.

Jos sinä haluat lähteä tuon naisen perässä, niin mene, Juhani, mene! Minä jään tänne. Minä kyllä hoidan tämän talon ja lapseni. Ja minä vannon sinulle, Juhani Niskavuori, että minä tulen elämään niin, että ihmiset tulevat katsomaan minuun ylöspäin ja sinuun alaspäin. Minä kyllä kykenen elämään ilman sinua, minä, joka olen ruma ja kova. Minä, johon sisaresi ja sukulaisesi katsovat alaspäin, minä tulen elämään tässä omaan malliini omilla voimillani, minä tulen rakentamaan tätä taloa, ja elämään lapsilleni ja lasteni lapsille iankaikkisesti, amen!

JUHANI.

Missä on Malviina?

LOVIISA.

Sitä minä en sinulle sano, vaikka sinä tappaisit minut.

JUHANI.

Ei, minä tapan itseni.

LOVIISA.

Tee se, ja minä tulen valehtelemaan sinun lapsillesi haudallasi, että siellä makaa heidän rakas ja hyvä isänsä.

JUHANI.

Kuinka sinä osaat vihata. Ja sinunko kanssasi minun pitäisi elää elämäni loppuun? Mieluummin minä kuolen! (Sieppaa lakin, takin ja pyssyn seinältä ja lähtee ulos.)

LOVIISA (Lyyhistyy tuolille.)

Sinä taivasten Jumala, opeta minua elämään yksin!

Väliverho.

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Niskavuoren sali seuraavana päivänä. Uudet mahonkihuonekalut on kannettu sisään. LOVIISA ja KUSTAAVA järjestävät niitä. IITA-mamseli järjestelee ikkunaverhoja ja mattoja. VOUTI auttaa viemään yksinkertaisen koivupiirongin ulos ja tilalle tuodaan mahonkipiironki. Taulut seinillä ovat vielä entisiä väripainoksia. VOUTI kantaa sisään mahonkipeilin. LIISU ja muu väki ihmettelevät ovelta.

IITA.

Asettakaa se sohva tänne. Näinhän se oli Joensuun salissakin. Ja lenstuolit tänne sivuille. Kun nyt vain olisi hieno tuuki!

KUSTAAVA.

Hetalla kyllä on, mutta se ei anna.

LOVIISA (Ottaa virkatun pöytäliinan.)

Kyllä tämä tänne passaa, tämä oli tuolla vanhalla piirongilla.

LIISU.

Voi, voi, kun on fiiniä, eihän tuollaisille tuoleille uskalla istuakaan.

RENKI.

Aivan kuin kartanon salissa.

LIISU.

Et sinä oo koskaan kartanon salissa ollutkaan.

RENKI.

En ookaan, mutta sitä ajattelen vaan niinkuin taivasta.

LIISU.

Mitä sinä taivaastakaan tiedät. Etkä kirkkoonkaan lähtenyt tänä aamuna. Ei taida koko talosta olla ketään kirkossa, töllistelevät vaan täällä.

RENKI.

Kukas täältä nyt kirkkoon joutaisi. Ja kyllä sitä illalla on kirkkoa tarpeeksi, kun Liuksialan herra puheen pitää.

IITA.

Voi kun vallesmanska ihmetteli huutokaupassa, kun kaikki hienommat mööpelit ostettiin Niskavuorelle, että kyllä maar se Niskavuoren pytinki nyt tulee aivan säätyläispytingiksi.

VOUTI.

No kun isäntä on valtiopäivämies, niin onhan se sentään vähän ylhäisempää kuin tommonen lensmanni, joka paikatuissa pöksyissä pitäjään tuli ja nyt täällä ärhentelee herraksi.

IITA.

Voi, herra jesta tota Vähälää, mitenkä se puhuu kruunun lensmannista. Kyllä Vähälä on villitty.

LOVIISA.

Hakekaas, Vähälä, oikein vahva koukku tälle peilille, sellainen koukku, joka kestää yhtä kauvan kuin seinä.

VOUTI.

Haen minä.

IITA.

Osaisiko Vähälä nyt sellaista peiliä pidellä. Herra jesta, herra jesta, nyt se pudottaa sen! Eihän tuo tommonen porokäppä ole ikinä hienoja mööpeleitä pidellyt.

VOUTI.

Vartokaas, emäntä, kyllä minä sellaisen koukun haen, että siihen ripustaa vaikka kymmenen mamselia ja junkkaria.

(VOUTI lähtee ulos hakemaan koukkua.)

HETA (Tulee sisään.)

No alkaahan täällä olla jo salin näköistä. Kun tässä salissa vain olisi isäntäkin.

KUSTAAVA (Osoittaa Iitaa.)

Mitä sinä siellä höpiset? Kyllähän Juhani pian tulee.

HETA (LIISULLE ja, rengeille.)

Mitäs te siellä töllistelette? (LIISU ja rengit poistuvat.) Kello on jo kymmenen. Kirkonkellot soivat.

LOVIISA (Kääntyy.)

Entäs sitten?

HETA (Seisoo avonaisen ikkunan luona, kuuntelee kelloja.)

Vieraat tulevat ennen viittä, ainakin vallesmannin väki. Ja miltä sinäkin näytät, Loviisa. Pane nyt sentään jotakin yllesi. Vaikka kyllä minä ne vieraat vastaan otan. Katsele sitten tarkkaan mitä minä teen.

KUSTAAVA.

Juu, katsele vain, Loviisa, kuinka hän niiailee ja laulelee. (Matkii.) Tervetuloa, vallesmanska! Tervetuloa, herrassönska! Tervetuloa Niskavuorelle. (Pysähtyy, hysteerisesti.) Herra Jumala, minä tulen hulluksi!

LOVIISA (Pysähtyy äkkiä.)

Vaiti, Kustaava!

HETA.

Ehkä sinä menisit tuonne vinttiin hourailemaan?

IITA.

Mikäs Kustaavaa vaivaa?

(VOUTI tulee sisään koukkua tuoden.)

LOVIISA.

Lyökää tuo koukku tänne, Vähälä! Lyökää niin, että kuuluu ja tuntuu ja — kestää. (VÄHÄLÄ lyö koukun.) No niin, ja nyt se asetetaan paikoilleen.

HETA.

Onkos tuo nyt peilin paikka? Muistatkos missä se Joensuussa oli?

LOVIISA.

Mutta täällä se pannaan tähän. (Katselee peiliin).

Ja täällä minä katselen miten ruma minä olen. Mutta ei mitään, kai tyttäreni ja tyttäreni tyttäret sensijaan tulevat olemaan kauniimpia. On hauskaa panna jotakin paikoilleen ja tietää, että se siihen jää.

ANTTI (Tulee sisään.)

Kuulkaas, Vähälä, mitä ne torpparit siellä pakarin edessä seisoskelevat kirkkoaikaan?

VOUTI.

Eihän täältä kukaan kirkkoon lähtenyt. Odottavat isäntää päivätöitä selvittämään. Milloinkas isäntä tulee? Pahustako sen nyt piti kylään mennä, kun tiesi, että torpparit tulevat aamulla.

ANTTI.

Lähtekää vain, Vähälä, ja käskekää heitä tulemaan huomenna. Ei isäntä kuitenkaan tänään kerkiä heidän kanssaan puhumaan. Minä lähden sitten itse pappilaan vieraita vastaan.

LOVIISA.

Iita, viekääs nuo vehkeet tuolta pois. Minä tulen sitten koettamaan leninkiäni.

(IITA ja VÄHÄLÄ lähtevät pois.)

KUSTAAVA.

Herra Jumala, Antti, tiedätkös mitään?

ANTTI.

Kukaan ei ole nähnyt Juhania. Kävin Jusellakin. Ei hän ole sielläkään käynyt. Taitaa olla yhtä tarkkaan hävinnyt kuin Loviisa aikoinaan.

LOVIISA.

En minä teitä käskenyt itseäni hakemaan. Mitä varten sinä kuljeskelet Juhania hakemassa? Minähän kielsin sen.

KUSTAAVA.

Missä hän on? Missä hän on ollut koko yön? Hänellä oli pyssy kädessä kun hän lähti.

LOVIISA.

Lähdin kerran minäkin ja palasin. Kyllä routa porsaan kotia ajaa.

ANTTI.

Milloinkas tähän taloon tulee rauha? Mikset sinä sano mitä täällä tapahtui, Loviisa?

LOVIISA.

Se on minun ja Juhanin asia!

ANTTI.

Viideltä ovat vieraat täällä sekä Liuksialan herra ja senaattori. Minun on lähdettävä pappilaan. Mitä sanotaan vieraille, jos hän ei tule? Miten me sen selitämme? Voi teitä kirotulta naisia.

LOVIISA.

Ja nyt minä sanon teille kaikille: Jos Juhani Niskavuori ei tule kotiin nyt ja jos hän ei enää ikinä tulisi kotiin, niin ei mikään saa muuttua tässä talossa. Kyllä täällä eletään myöskin ilman häntä. Talon seinät ovat pystyssä ja vilja kasvaa vainioilla ja täällä on hänen sukunsa ja kasvavat hänen ja minun lapseni. Vaikka hän on lähtenyt, me emme lähde.

HETA.

Kas, kas, Loviisa! Pianpas se on oppinut Niskavuoren emäntien mallin.

KUSTAAVA.

Sinä olet sydämetön, Loviisa. Mitä selitetään ihmisille?

LOVIISA.

Vaikka että hänelle mahdollisesti on tapahtunut onnettomuus metsässä ja että häntä haetaan. Minä olen Niskavuoren emäntä ja sinä, Antti, saat olla Juhanin tilalla. Ja se on kaikki.

KUSTAAVA (Itkien.)

Sinä olet kova, Loviisa. Juhani raukka!

LOVIISA.

Mies, joka karkaa kotoaan, ei ole mies.

RUSTAAVA.

Mutta jos hän on kuollut?

LOVIISA.

Silloin hän on karannut elämästä, mutta me elämme.

RUSTAAVA.

Aina te kaikki karkaatte metsään ja minun on aina haettava teitä.

LOVIISA.

Kuule, Kustaava, älä sinä ainakaan koskaan karkaa metsään. Sieltä on niin vaikeata palata. Kuusten alla on mustaa ja kosteata ja järven rannassa tuoksuu mädänneelle kaislalle, mutta kun päivä valkenee harmaana, niin tuntuu kuin tulisi takaisin haudasta, kun verkalleen nousee kiveltä kohmettunein jäsenin. Älä karkaa, Kustaava! Ainakin ota mukaasi lämmin shaali, sen neuvon antaisin sinulle. Ja ottihan Juhanikin lakin ja takin. Se on sangen lohdullista.

ANTTI.

Minkä takia me juoksemme metsään?

LOVIISA.

Koska on niin vaarallista juosta järveen, sinne voi upota.

RUSTAAVA.

Jos ette lakkaa puhumasta, juoksen minä järveen tai ainakin rupean huutamaan. Minä en kestä tätä enää!

HETA.

Mistä tuo tuommonen on sukuun tullut, joka ei kestä? Muori kun oli niin äärimmäisen siveellinen.

ANTTI.

Heta, älä härnää! Ja jumaliste, tehkää jotakin, älkääkä istuko kuin halvatut.

(JUHANI aukaisee oven ja tulee sisään. RUSTAAVALTA pääsee huuto, mutta hän sulkee suunsa kädellään. HETA jatkaa pitsinvirkkuuta. ANTTI kääntyy ja katsoo ikkunasta ulos. LOVIISA jatkaa työtään.)

JUHANI (Pörröisenä, humalaisena, katselee ympärillensä, seisoo jäykkänä oveen nojaten.)

Mitäs tämä on?

LOVIISA (Koettaa puhua rauhallisesti.)

Ne Joensuun uudet mööpelit tuotiin tänä aamuna. Eikös olekin kaunista? Saimme ne juuri paikoilleen ennen vieraitten tuloa. Katsos kuinka tuo peilikin sopii tänne. Korinterin Iita jo julisti, että täällä on yhtä fiiniä kuin vallesmanskan salissa. Kustaava, mene hakemaan kahvia Juhanille. Vieraatkin tulevat kohta.

RUSTAAVA.

Kyllä minä haen sen kahvin sekä voileivän. (Katselee.)

LOVIISA.

Katso, tähän piironkiin on tullut aikamoinen naarmu, kun Vähälä oli sen niin huonosti sitonut, että pääsi hankautumaan kuormassa. Kyllä minä olin pahoillani.

ANTTI.

Onhan se hauskaa, ettei tarvinnut sinua valehdella sairaaksi.

JUHANI.

Vai oli teillä sellaiset meiningit... Kuten näet, olen tullut terveeksi... oikein terveeksi...

ANTTI.

Parahultasi!

JUHANI (Astuu keinuen keskelle huonetta.)

Terveeksi...

KUSTAAVA.

Hyvä Jumala, oletko sinä humalassa!

(Kaikki katsovat äkkiä JUHANIIN.)

JUHANI.

Mitäs Kustaava hulluja puhuu. Terveeksihän minä olen tullut. Sali on hieno... on ja... Isäntäkin on hieno... Ja Hämeenmaa on täynnä viinaa ja hunajaa...

HETA.

Hyvä Jumala, mitä sinä olet tehnyt?

ANTTI.

Muistatko, että vieraat tulevat tänään, Meurman ja Yrjö-Koskinen ja että sinun on pidettävä puhe illalla.

JUHANI.

Antaa tulla vaan. Antaa tulla. (Laulaa.)

    Martin Vappu se nätti likka
    on kuin heinä humala.
    Reppuryssän kaulassa
    oli messinkinen jumala.

ANTTI.

Jumaliste, Juhani, nyt sinä kyllä sen viimeisen tempun teit.

JUHANI.

Niskavuoren Juhani ei tee temppuja. Niskavuoren Juhani näyttää, kuka on herra talossa.

(LOVIISA seisoo liikkumattomana.)

KUSTAAVA.

Tule pois, Juhani. Mene nukkumaan. Sinä olet humalassa!

JUHANI.

Ja että naiset minut, miehisen miehen, ulos ajavat talostani. Johan nyt on kummia. (Työntää HETAN ja RUSTAAVAN pois.) Pois naiset! Mulla on taivaan avaimet taskussa ja helvetin reikelit rinnassa, enkä minä naisista välitä. Ymmärrätkö sinä, Niskavuoren emäntä, että minä olen Juhani Niskavuori, eivätkä minua naiset komenna.

LOVIISA (Rauhallisesti.)

Istu tänne, Juhani. Antti, vie pyssy pois, ja Heta, hae mustaa kahvia. Sinun täytyy selvitä, Juhani.

(HETA poistuu.)

JUHANI.

Minä teen puhdasta jälkeä pyssylläni. Siinä on sellaiset latingit että maailma paukkuu. (Istuu kuitenkin tuolille ja ANTTI ottaa pyssyn ja asettaa sen nurkkaan.)

LOVIISA (Hiljaa.)

Kustaava, mene katsomaan, onko sauna vielä lämmin. (RUSTAAVA lähtee. JUHANILLE.) Etkö sinä lähtisi saunaan. Selviät siellä.

JUHANI.

En minä tahdo selvitä. Minä tahdon puhua totuutta sinulle, Loviisa, Niskavuoren emäntä. Se Loviisa kun luulee olevansa kuin Jumalan enkeli, joka tulimiekalla miehen ulos viisaa. Vaan etpäs viisaakaan. Tämän sormen ympärille minä tuon Loviisan solmuun kierrän. Kyllä minä naisen kurissa pidän. Vaan... (nyyhkyttäen.) Malviina...

LOVIISA.

Muista Juhani, että sinä olet valtiopäivämies. Toisten ihmisten johtaja ja puoltaja. Aiotko sinä häväistä taloasi ja perhettäsi.

JUHANI.

Sinä häpäiset minut, Loviisa.

ANTTI.

Juhani, älä puhu roskaa... Loviisa, et sinä saa puhua nyt.

LOVIISA.

Kyllä kaikki tulee taas hyväksi, Juhani. Kun sinä nyt vaan menisit saunaan ja selkiäisit. (HETA tulee kahvin kanssa. LOVIISA ottaa kupin.) Ryyppää vähän mustaa kahvia, se tekee hyvää.

JUHANI (Heittää kahvikupin nurin.)

Pois. Mulla on surma sydämessä, surma sydämessä.

ANTTI.

Loviisa, tule vähän ulos.

(ANTTI ja LOVIISA lähtevät ulos.)

HETA.

Minkä näköinen sinä olet, Juhani.

JUHANI (Nousee muurin vierestä ja katselee itseään peilistä.)

Murhaajan näköinen minä olen. Minä olen murhannut itsessäni jotakin. Jotakin oikein hyvää. Jotakin sellaista, mikä ei mahdu Niskavuorelle. Heta, minä olen murhannut sitä, mikä on yläpuolella ihmisjärjen, sen minkävuoksi ihmiset kuuluvat kuolevankin... voi mua kirottua... enkä voi kuolla...

HETA.

Niskavuorella ei kuolla omasta aloitteesta. Ei ainakaan Malviinan vuoksi.

JUHANI (Lysähtää tuolille.)

Ei kuolla... eikä eletäkään vieraan naisen vieressä. Heta, anna minulle vielä viinaa.

HETA.

Enkä anna. Ymmärrätkö, sinun pitää selvitä.

(LOVIISA, ANTTI ja KUSTAAVA tulevat sisään.)

LOVIISA.

Sauna onkin vielä lämmin. Antti vie sinut saunaan. Lähtekää keittiörapun kautta, ettei väki huomaa.

JUHANI.

Vai hoitelet sinä minua, nainen. Se Loviisa, se uskaltaa.

LOVIISA.

Uskallan. Sinun täytyy vielä puhettasikin valmistaa.

JUHANI (Tylsästi.)

Puhettani, niin puhettani. Mitä se sinulle kuuluu... Malviina...

LOVIISA (Puree huuliaan.)

Noh, lähdetään sitten.

(ANTTI ja LOVIISA auttavat JUHANIA nousemaan ja taluttavat hänet ovelle.)

JUHANI (Työntää LOVIISAN pois.)

Jätä minut rauhaan!

(ANTTI ja JUHANI lähtevät ulos.)

KUSTAAVA (LOVIISALLE.)

Hyvä Jumala, mitä tästä tulee. Älä ole kova, Loviisa.

LOVIISA (Luhistuen.)

En minä ole, Kustaava. Minä pidän hänestä ja hän polkee minut jalkojensa alle. Minähän nielen tomua matalana maassa...

Väliverho.

Toinen kuvaelma.

Sama huone iltapäivällä. ANTTI tulee JUHANIN huoneesta ja HETA ulkoa.

ANTTI.

Voi saamarin saamaria, vallesmannin ja tuomarin väki on tulossa ja kello vasta neljä.

HETA.

Onko Juhani hereillä.

ANTTI.

Ei vieläkään. Minä kaadoin kylmää vettä hänen päällensä, hän vaan mutisi jotakin...

HETA.

Kiskaise hänet ylös väkisin! Taivaan tähden, mene!

ANTTI.

Mene itse, hän oli jo saunassa vähällä hakata minut. Mitä tästä tulee, jos hän noin rupeaa ryyppäämään.

HETA.

No ei se yksi humala vielä miestä riko, olit sinäkin kännissä mummun hautajaisissa.

ANTTI.

Joko sinä rupeat minunkin syntejäni räknäämään. (Poistuu Juhanin huoneeseen.)

HETA (Huutaa oikealle.)

Kustaava! — Loviisa!

IITA (Juoksee sisään.)

Siellä vallesmannin ja herrassyötinkin herrasväet on jo kuistilla.

HETA.

Korjaa tuo pyssy pois täältä.

IITA.

Herra Jumala, en minä uskalla koskea siihen.

HETA (Vie pyssyn JUHANIN ovelle, pysähtyy äkkiä.)

Kai se on parasta piilottaa tänne piirongin taakse. (Pistää pyssyn piirongin taakse.) Ei sitä tässä talossa tiedä.

(Sisään tulevat VALLESMANSKA ja HERRASSÖNSKA sekä VALLESMANNI ja HERRASSYÖTINKI RUSTAAVAN saattamina.)

HETA (Niiaa.)

No terve tuloa. Hyvää päivää, Amanda. Ja päivää, herrassönska. Tervetuloa Niskavuorelle.

VALLESMANSKA.

Gudaa, gudaa, Heta.

HERRASSÖNSKA.

Hyvää päivää, Heta mamseli.

VALLESMANSKA.

No herregudi, herregudi, kuinka täällä on fiiniä. Aivankuin Joensuun salissa. Jaa, de pengarna, de pengarna. Rahallahan kaikkea saa...

HERRASSÖNSKA.

Eihän tätä taloa enää tunnekaan.

VALLESMANSKA.

Titta på spegeln... Bondfolket avancerar.

HERRASSÖNSKA (Kiusautuneena.)

Kära Amanda...

VALLESMANNI.

Entäs missäs on emäntä?

HERRASSYÖTINKI.

Ja isäntä?

HETA.

Tulee kohta, valmistaa kai vielä puhettansa.

VALLESMANNI.

Niin että Liuksialan herra ja senaattori Yrjö-Koskinen tulevat kokoukseen.

HETA.

Tulevat. Antti hakee ne pappilasta ja täältä sitten ajetaan eteenpäin.

HERRASSYÖTINKI.

Onpa hauskaa tutustua Liuksialan herraan.

HETA.

Ja kun hänellä on aina jotakin mukavaa sanottavaa.

VALLESMANSKA.

No pääsevätkös Kustaava ja Heta valtiopäivätansseihin?

RUSTAAVA.

Juhani aikoo ottaa Loviisan ja minut mukaansa. Ei Heta pääse.

HERRASSÖNSKA.

Stackars Heta.

VALLESMANSKA.

Neulookos lita-mamseli Hetan kapioita.

KUSTAAVA.

Voi, niitä Hetan kapioita kudotaan ja neulotaan kohta kolmessa pitäjässä.

VALLESMANNI.

Entäs miten on Kustaava-mamselin kapioitten laita?

KUSTAAVA.

No ne minun pöytäliinani ainakin vielä kasvavat pellossa.

HERRASSÖNSKA.

Hur sä? Kuinka niin, lilla Kustaava, kuinka ne voivat kasvaa pellossa?

KUSTAAVA.

No kun Juhani lupasi kylvää nenäliinoja. Kai ne siinä kasvavat pöytäliinoiksi.

VALLESMANNI (Nauraa höhöttää.)

Höhöhö. Kyllä sillä Kustaava-mamselilla on kaikki Niskavuorelaisten metkut.

HERRASSÖNSKA.

Fyi, kun Kustaava on ruvennut narraamaan.

(LOVIISA tulee sisään mustassa krinoliinipuvussa.)

VALLESMANNI.

No siinä on emäntä ja fiini onkin!

(HETA katselee LOVIISAA arvostelevasti ja vilkuilee vähän hätäytyneenä JUHANIN huonetta kohti.)

LOVIISA (Astuu rauhallisena tervehtimään HERRASSÖNSKAA ja VALLESMANSKAA.) Hyvää päivää, herrassönska, tervetuloa Niskavuorelle.

HERRASSÖNSKA.

Gudaa, emäntä.

VALLESMANSKA.

Gudaa, gudaa. Voi, kuinka Iita-mamseli on neulonut fiinin klänningin emännälle keisaripaaleihin!

LOVIISA.

Päivää, vallesmanska. Niin, Iita on oikein mestari.

HERRASSÖNSKA.

Onneksi olkoon, kun isännästä tuli nyt valtiopäivämies.

LOVIISA.

Kiitoksia. Hyvää päivää, herrassyötinki.

HERRASSYÖTINKI.

Vieläkös emäntä muistaa, kuinka minä Saaroisissa kävin, kun pappanne Paavolan talon osti.

HETA.

Loviisalla on pitkä muisti.

LOVIISA.

Ei tarpeeksi pitkä, koska unohdin käskeä kahvia sisään tuomaan. Heta hyvä, toimita kahvi tänne.

KUSTAAVA.

Ja totia herroille?

LOVIISA.

Tottakai. (KUSTAAVALLE hiljaa.) Joko Juhani tulee? Mene katsomaan?

KUSTAAVA (Samoin hiljaa.)

Antti on siellä.

VALLESMANSKA.

Mitäs lilla Kustaava on niin levoton. Tuleeko sulhasia?

KUSTAAVA.

Ei mitään.

HETA (Lähtee vasemmalle ja avaa oven, jonka takana seisovat IITA ja LIISU tarjottimineen.)

No niin, käykää sisään vaan.

IITA (Niiaa.)

Gudaa, gudaa.

VALLESMANSKA.

Gudaa, Ida, hur står det tili? Kuinka Ida voi?

IITA.

Tack, länsmanska, tack. (Tarjoaa. Samaten HERRASSÖNSKALLE.)

(KUSTAAVA istuu ja iskee silmää HETALLE.)

LOVIISA (Hiljaa HETALLE.)

Tuleeko Juhani? Mene herrantähden hakemaan!

HETA.

Mene itse.

VALLESMANNI.

No gudag, Ida!

IITA (Niiaa.)

Gudaa, gudaa.

LOVIISA.

Liisu tarjoo herrassönskalle vielä pikkuleipiä. Ja tässä ovat totilasit. Tässä.

VALLESMANNI.

Kiitos. Mutta missä on Juhani?

(LOVIISA on hätäytynyt.)

HETA (JUHANIN oven lähellä.)

Tulee kohta. Vieläkös setä ottaa sokeria lisää. (Katsoo LOVIISAAN.)

VALLESMANNI.

Hyvää rommia! Oletteko muuten kuulleet tuosta Ravanterin kapteenin vanhasta romtotiresehtistä? Minä kuulin sen eilen perunkirjoituksessa.

HERRASSYÖTINKI.

En ole. Mutta mullakin on muutama resepti.

VALLESMANNI.

Katsos, Ravanteri otti ensin kolmanneksen lasin sokeria, sitten hän kaatoi lasin vettä täyteen, sen jälkeen sekoitti oikein kovasti, kunnes sokeri suli, sitten hän heitti tuon sokeriveden ikkunasta ulos ja kaatoi lasin täyteen rommia.

(HERRAT nauravat. HETA lähtee JUHANIN huoneeseen.)

HERRASSYÖTINKI.

Olisi minullakin yksi resepti.

HERRASSÖNSKA.

Tig du, John Jakobin resepti on niin förskräcklig!

JUHANI (Tulee sisään. Aivan hyvässä kunnossa, vähän kalpeana. LOVIISA ja KUSTAAVA jähmettyvät. HETA tulee ivallisena hänen perässään.)

Hyvää päivää. Tervetuloa Niskavuorelle. Anteeksi kun tässä vähän viivyin. Päivää, herrassönska. (Tervehtii herrassönskaa ja vallesmanskaa.)

VALLESMANNI.

Kas kun hän kuuli totilasien kilinän.

JUHANI (Tervehtii HERRASSYÖTINKIÄ ja VALLESMANNIA ja tarjoaa kättä myöskin LOVIISALLE, jota hän ei tunne mustassa silkkipuvussa. Kun LOVIISA ei ota hänen kättään, hätkähtää hän vähän ja RUSTAAVALTA pääsee hermostunut nauru. JUHANI ei kuitenkaan pysähdy eikä sano mitään, vaan katsoo vihaisesti KUSTAAVAAN. KUSTAAVA vilahtaa ulos. JUHANI kääntyy HERRASSYÖTINKIIN päin.)

Hauskaa, että herrassyötinki tuli. Meillähän tulee suuri kokous tänä iltana.

HERRASSYÖTINKI.

Onhan se mukava tavata senaattoria. En tiedä, muistaako hän minua yliopistoajoilta. Oltiinhan me yhdessä Snellmannia juhlimassa. Ja niin hänestä on tullut suomalaisuusasian suuri esitaistelija.

VALLESMANNI.

Mutta minä tykkään enemmän Liuksialan herrasta. Se on sitten mies, jolla on aina sana oikealla paikalla.

JUHANI.

Kyllä niitten miesten käsissä suomalaisuusasiaa eteenpäin viedään.

VALLESMANSKA.

Voi Karl Johan. Ei saa puhua suomalaisuusasiasta. Teme on niin förskräckligt, kun herrat aina puhuvat suomenkielestä kun suomenkieli on niin tyhjä kieli. Ei litteratuuria eikä kulttuuria.

VALLESMANNI.

Kuule, Amanda, tig du, om jag inte kan. Ole sinä vaiti, jos minä en voi.

HERRASSÖNSKA.

Ja se suomenkieli on nyt muodissa. Kun meidän pojatkaan eivät enää halua muuta puhua kuin suomea.

JUHANI (Pilkalla.)

Voi, herrassönska, näin on meidänkin asiamme. Emme mekään täällä Niskavuorella osaa puhua muuta kuin suomea.

LOVIISA.

Mutta se on hauskaa, että nykyään on paljon niitä, jotka puhuvat ruotsiksi suomea.

JUHANI (Katsoo LOVIISAAN hämmästyneenä.)

Loviisa on oikeassa... Kun vaan puhutte suomea vaikkapa ruotsiksikin, kuten Snellman.

HERRASSYÖTINKI.

Kuule, Juhani, sinä olet tainnut jo villitä emäntäsikin. Jokos tässä nyt taas joudutaan suomalaisuuskiistoihin.

JUHANI.

Taitaa olla vähän liian aikaista. Odotetaan nyt sentään siksi kunnes Liuksialan herra saapuu.

(LOVIISA ja HETA lähtevät ulos.)

HERRASSYÖTINKI.

Silloin en minä ainakaan saa suuvuoroa.

IITA (Juoksee sisään.)

Ja nyt ne vieraat tulevat. Mua niin peloittaa, kun Liuksialan herrakin on mukana. (Juoksee ulos.)

JUHANI.

Anteeksi. (Lähtee ulos.)

VALLESMANSKA.

Voi, voi, että juuri nyt saivat totilasit käsiinsä, kun senaattori ei kuulemma ollenkaan tykkää totista.

HERRASSYÖTINKI.

No sittenhän se toti täytyy ryypätä äkkiä.

VALLESMANNI.

Mutta Liuksialan herra varmasti tykkää totista. Jos vähän niinkuin lisäisi rommia, ettei olisi niin kuuma, ja sitten kulautetaan äkkiä.

HERRASSYÖTINKI.

Samaahan minäkin, kun se fanstyg on niin saakelin kuuma.

VALLESMANSKA (Koettaa miehensä lasia.)

Eihän se ole edes lämmintä!

VALLESMANNI (HERRASSYÖTINGILLE.)

Amanda on oikea termomeetteri, kuumemittari, jopa kalenteri.

VALLESMANSKA (Hiljaa.)

Ei täällä asiat ole oikein hyvin... Pitäjällä puhutaan paljon isännän nuoruuden synneistä... Huomasitteko, miten hän tervehti emäntää.

HERRASSÖNSKA.

Amanda kära... Tämä ei ole hienotunteista puhetta...

VALLESMANNI.

Amanda, ei sanaakaan enempää.

HERRASSYÖTINKL

Pitäjällä puhutaan aina liikoja.

VALLESMANSKA.

Sitä Malviina meijerskaa...

VALLESMANNI.

Tig, hiljaa...

IITA (Juoksee sisään. LOVIISA hänen takanaan.)

Ei se ollutkaan vielä Liuksialan herra eikä professori. Se oli vaan se tohtori, joka siellä Joensuussa kesää asuu.

(IITA juoksee ulos.)

LOVIISA (Tulee.)

Niin että herrat saavat rauhassa ryypätä.

(TOHTORI tulee JUHANIN kanssa. HETA heidän mukanaan.)

TOHTORI (Tervehtii kaikkia.)

Minä olen vaan se huutavan ääni korvessa, etujoukkoa. Mutta tästä taitaa tulla suurenmoinen kokous. Koko pitäjä on liikkeellä.

HERRASSYÖTINKI.

Ruotsin kielen pään menoksi. Skool, herrat. Kyllä minä skoolaan ruotsin kielen puolesta, minun sivistykseni kielen puolesta.

TOHTORI.

Voi, voi!

JUHANI (Kurillisesti.)

Sanokaapas, herrassyötinki, mikä kumma taika siinä ruotsinkielessä mahtaa olla, kun se on se ainoa kieli, joka teille kelpaa sivistyskieleksi.

TOHTORI.

Muistuu mieleeni, että katoliset keskiaikana uskoivat myös, että Jumala osaa vain latinaa ja ettei muu kieli kuin latina sovi rukouskieleksi.

HERRASSYÖTINKI.

Hyvä herrasväki, mitä sivistystä voitte saada kehittymättömällä kielellä ilman oppikirjoja?

JUHANI.

Antakaa meille vaan koulut ja toteuttakaa määräys, että virkamiesten täytyy osata maan kieltä, niin kyllä ilmestyvät oppikirjatkin.

HERRASSYÖTINKI.

Tulkaa ruotsalaisiin kouluihin sivistystä saamaan, sensijaan että ruvetaan ennen aikojaan hommaamaan vielä toista sivistystä tähän köyhään maahan.

TOHTORI.

Ja tulkaa ruotsalaisiksi, eikö niin.

HERRASSYÖTINKI.

Vaikkapa.

JUHANI (Leikillä.)

Tohtori, mehän olemme heille vieläkin tuollaisia hottentotteja, villejä alkuasukkaita, joille Ruotsista on tuotu sivistyksen armo ja kieli. Kalevala ja Kanteletar ovat suunnilleen intiaanirunoutta.

HERRASSYÖTINKI.

Totta puhuakseni etnograafisia kuriositeetteja.

JUHANI.

Enkös sanonut!

TOHTORI.

Minulle sanoi hiljattain eräs nuori mies, ettei suomen kielellä voi edes rakkaudesta kirjoittaa.

HERRASSYÖTINKI.

Rakkaudesta en tiedä, mutta lakikielenä on suomenkieli mahdoton, sen teidän täytyy myöntää.

JUHANI (Katsoen LOVIISAAN.)

Sanokaa sentään totuus, herrassyötinki. Eihän tässä ole kysymys niinkään kielestä kuin sen kielen käyttäjistä. Suomalainen lakikieli merkitsee myös sen kielen käyttäjiä, jotka ovat toista laatua suomalaisia kuin ne vähäiset, jotka ovat hankkinet sivistyksensä teidän vieraalla kielellänne. Ne ovat suomalaista rahvasta, joka hankittuaan itselleen sivistyksen omalla kielellään, tuntee itsensä tämän maan herraksi ja vie ruotsalaisilta herroilta yksinoikeuden kruunun kaakkuun.

HERRASSYÖTINKI.

Ja Pietarissa keisarin slaavilainen karhu istuu ja nauttii siitä, että me täällä keskenämme tappelemme kielistämme.

JUHANI.

Älkää peloitelko. Sen minä vannon, että ainakin minun poikani, hämäläisen talonpojan pojat, tulevat kilpailemaan teidän kanssanne tämän maan virkapaikoista, ja tulevat pitämään valtaa käsissään tässä maassa kaikista keisareista huolimatta. Ja niitten poikieni puolesta minä tulen tappelemaan iankaikkisesti, amen.

(LOVIISA kuuntelee JUHANIA säteilevänä.)

TOHTORI ja VALLESMANNI.

Hyvä!

HERRASSYÖTINKI.

Suomen kansa on kiittämätön kansa.

JUHANI.

Sitä me kuulemme aina. Mutta kun minä, hämäläinen talonpoika, sain käsiini Yrjö-Koskisen historian, oli minun aivan helppo olla. Sen minkä me Ruotsille olemme velkaa, olemme aina maksaneet.

TOHTORI.

Oikein. Kas tuollaista sisua sitä talonpoikaissäädyssä tarvitaan. Silloin saamme vielä toisenkin suomalaisen koulun pystyyn.

HERRASSYÖTINKI.

Mitä turhuutta, mitä turhuutta ja tuhlausta, nuoret miehet!

LOVIISA (Ottaa taskustaan rahaa.)

Muuten, Juhani, isä lähetti sinulle tuhannen markkaa, jotta sinä lahjoittaisit sen suomalaisen koulun hyväksi.

JUHANI.

Sinä itse saat sen lahjoittaa Niskavuoren emännän puolesta. Suomalaisen naisen lahjana suomalaiselle koululle.

(LOVIISA niiaa ja antaa rahan TOHTORILLE.)

TOHTORI.

Kas niin, minä jo pelkäsin, että Niskavuoren isännällä metsärahat taskussa palavat, kun kaikki Joensuun mööpelit on ostettu ja uutta navettaa rakennetaan. Ajattelin jo, että Liuksialan herran sinulle saarnaaman pitää: »Säästä nuorimies, säästä!» Mutta onneksi olkoon sellainen emäntä, joka ei rahoja tuhlaa, vaan sinne antaa, minne pitää. Tämä on tätä oikeata säästämistä.

(Korinterin IITA tuo viinitarjottimen sisään ja LOVIISA alkaa kaataa viiniä laseihin.)

JUHANI.

Pyydän ottamaan viiniä. Pyydän esittää maljan kunnianarvoisten vieraitteni terveydeksi. Toivotan teidät tervetulleeksi Niskavuorelle... Eikä herrassyötinki saa pahastua, politiikka se riitelee eikä miehet.

HERRASSYÖTINKI.

Oikein!

TOHTORI.

Ja minä pyydän juoda suomalaisuuden maljan, ja meidän nuoren valtiopäivämiehemme ja hänen herttaisen emäntänsä maljan. Maljani tälle nuorelle perheelle, joka muodostaa siveellisen perustan suomalaisuuden tulevaisuudelle. Maljani talolle, joka kuuluu kulmakivenä kansamme valoisan tulevaisuuden rakennukseen. Viihtyköön onni ja rakkaus tämän kauniin katon alla. Tämän nuoren ja onnellisen perheen malja!

HERRASSYÖTINKI.

Sallikaa minunkin, vanhan viikingin, yhtyä tähän kauniiseen maljapuheeseen. Annetaan asioiden riidellä ja pysytään ystävinä.

HERRASSÖNSKA.

De va vackert.

TOHTORI.

Hyvä!

(Kaikki kilistävät laseja.)

JUHANI.

Kiitos, tohtori, sekä vaimoni että itseni puolesta. Samalla minäkin pyytäisin lausua tunnustukseni vaimolleni, jonka järjestelevä emännän käsi on ottanut vaaliakseen Niskavuoren talon sotkuisen elämän ja sen kevytmielisesti harhailevan isännän, ja joka on ulottanut vaikutusvaltaansa miehensä elämäntyöhön ja kansamme tulevaisuuteen.

KUSTAAVA.

Herra jesta!

(LOVIISA niiaa, koska kaikki kilistävät laseja hänen kanssaan.)

TOHTORI.

Niskavuoren nuoren emännän malja.

VALLESMANSKA.

Se on niin kaunista että ihan itkettää.

HETA.

Onneksi olkoon, Loviisa.

ANTTI (Tulee sisään.)

Ehtoota ja terveisiä Liuksialan herralta.

JUHANI.

No, missä vieraat ovat?

ANTTI.

Jäivät hetkeksi rovastin pappilaan. Rovasti tuo ne mukanansa omissa vaunuissaan. Käskivät tuomaan terveisiä.

(Antti tervehtii vieraita, alkaen TOHTORISTA.)

TOHTORI (ANTILLE.)

Mitä kuuluu nuorelle varaisännälle?

ANTTI.

Ei tässä enää mitään varaisäntää tarvita, kyllä Loviisa täällä isännöi, kun Juhani on Helsingissä.

KUSTAAVA.

Kyllä Loviisa komennon pitää talossa... ja herran kurin.

LOVIISA.

Kustaava!

VALLESMANNI.

Höhöhöhö, kyllähän teillä, Niskavuorella, komentoa tarvitaan. Kun teillä piiat pääsevät karkuun. No, Antti, joko sinä sen karanneen piikalikan löysit? Mikä ihmeellinen otus se oli, kun sitä noin perään kuulutetaan.

LOVIISA.

Tarkoittaako vallesmanni sitä meijerska Malviinaa.

VALLESMANNI.

Juuri sitä.

LOVIISA.

Kun et minulle puhunut, Antti.

JUHANI (Kylmästi.)

Kas Anttia, isännän otteita.

ANTTI (Katsoo JUHANIIN.)

Suututti, kun yhtäkkiä meijerska karkasi ja me kun koulutettiin sitä Mustialassa.

VALLESMANSKA (Jännittyneenä.)

Jaa, onko se sama Malviina, joka täällä lapsen sai? Rovasti oli niin pahoillaan, kun ei tyttö tullut nuhdeltavaksi, vaikka kuinka kutsuttiin.

LOVIISA.

Ja se Malviina on niin säälittävä ihminen. (Kaikki jähmettyvät. LOVIISA katselee ympärillensä nauttien tilanteesta.) Tyttöraukka tuli minulle valittamaan elämäänsä, kuinka meidän renki, se Iso-Martti, kovasti kiusaa häntä ja yrittää naida hänet. Ja tytöllä on sulhanen Pohjanmaalla. Minä hänet toimitinkin sitten sinne. Kas kun et sinä, Antti, minulta kysynyt. Muuten, siitä tytöstä on ollut niin paljon juttuja. Ihmiset epäilivät vaikka ketä sen pojan isäksi. Antti raukkaakin syytettiin. (Hymyilee.) Malviina kertoi minulle, hän oli niin pahoillaan, ja sitten Antti vielä koettaa hakea hänet takaisin. Voi, Antti, ettet puhunut minulle mitään.

KUSTAAVA.

Herra jesta!

ANTTI.

Kas kun en hoksannut puhua.

LOVIISA.

Taisin minä unohtaa kirjoittaa siitä Juhanillekin Helsinkiin.

JUHANI (On kuunnellut jännittyneenä.)

Niin taisitkin.

VALLESMANNI.

Sellaista se on kun emännästä tulee isäntä.

LOVIISA.

Muuten, jos minä totta puhun, niin sain Malviinalta kirjeen. Tyttö paran on sittenkin ikävä kotiinsa ja hän tulisi mielellään takaisin. Kyllä minä hänet takaisin otan.

JUHANI (Kylmästi.)

Eikä oteta. Jos on mennyt, niin on mennyt ja saa jäädä.

LOVIISA.

Sinä meinaat, että saahan niitä muitakin meijerskoita.

JUHANI.

Ehkä emäntä itse hoitaa ne Malviinan tehtävät.

LOVIISA (Terävästi.)

Vähän liikaa vaadittu.

VALLESMANSKA.

Kyllä tällaisessa talossa on emännällä tehtäviä.

VALLESMANNI.

Niin on, mutta niinhän se piikajuttu selvisi. Muuten, kyllä niitä piikoja karkaa nykyisin paljon keskellä palvelusvuotta.

HERRASSYÖTINKI.

Kansa on tullut niin kurittomaksi.

HETA.

Ja palkolliset eivät osaa niin mukautua talon oloihin kuin nuoret emännät, jotka taloon tuodaan.

IITA (Juoksee sisään.)

Jo tulevat kirkolta päin... Piha on ihmisiä mustana.

TOHTORI.

Lähdetään kaikki vastaanottamaan.

JUHANI.

Totta kai. Ulkona on paljon väkeä — hurrataan senaattorille.

(Kaikki lähtevät ulos paitsi KUSTAAVA, joka pidättää IITAN ja tanssittaa häntä ympäri salia.)

KUSTAAVA.

Hei, Iita, hurraa, hurraa, hurraa. (Laulaa.)

    Amanda käveli ryytimaassa
    ja poimi Hermannilleen kukkia.

IITA.

Onko Kustaava tullut hulluksi. Päästä nyt. Herra jesta. Voi kun ne Niskavuoren neidit ovat hassuja.

KUSTAAVA.

Heissaa, Iita, kaikki meni hyvin.

IITA.

Nyt se särkee ne lasit.

KUSTAAVA.

Hei, anna tänne, onnea siitä vaan tulee. (Heittää yhden lasin säpäleiksi.)

IITA (Istuutuu.)

Herra jesta.

KUSTAAVA (Ikkunan luona.)

No nyt ne tulevat tuolta järven takaa. Tuossahan on rovastin vaunut. Voi, kun toi Liuksialan herra on kultainen mies. Tuollaiset miehet eivät juokse metsään, niinkuin meidän miehet.

(LOVIISA tulee sisään.)

IITA.

Katsokaas nyt, emäntä, Kustaava neiti heitti lasin, että se muka tuo onnea.

LOVIISA (Väsyneenä.)

Kustaava, mitä sinä?

KUSTAAVA (Yhtäkkiä rauhoittuneena.)

Voi, Loviisa, kun minä olen niin iloinen.

LOVIISA.

He ovat vasta tienristeyksessä. Iita veisi lasit pois ja sinä, Kustaava, viet kahvipannun ja katsokaa, että kahvitarjotin on valmiina. Minä kokoan kupit täältä.

(IITA ja KUSTAAVA menevät ulos.)

JUHANI (Tulee sisään, astuu LOVIISAN viereen ja ottaa häntä käsivarsista kiinni.)

Sinunkin täytyy tulla ulos... (Hiljaa.) Kai sinä käsität, etten halua menettää taloani ja työtäni kahden naisen vuoksi.

LOVIISA.

Enkä minä halua menettää taloani ja lapsiani yhden miehen vuoksi.

JUHANI.

Minä olen tullut järkiini, ehkä minusta vähitellen tulee mies. Kun sinä vaan autat minua, Loviisa.

LOVIISA.

Kyllä minä autan.

JUHANI.

Minä olen ihminen. Minä laukean ja erehdyn ja nousen taas ja painin elämän kanssa. Minä tarvitsen paljon tilaa, ehkäpä silloin voin kulkea suoraan, kun näen avaruuden edessäni ja päämääräni kaukana häämöittävän.

LOVIISA.

Sen minä sinulle sanon, Juhani. Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme... sen olen tehnyt.

IITA (Juoksee sisään.)

Nyt Liuksialan herra tulee ja itse rovastikin. (Juoksee samassa ulos.)

JUHANI (Yrittää suudella LOVIISAA.)

Tule, Loviisa.

LOVIISA.

Suutelet minua kuin seinää tahi ovenpieltä...

JUHANI.

Loviisa... (Silittää hänen käsivarttaan ja menee ulos. Kaukaa hurrataan.)

LOVIISA (Seisoo keskellä huonetta.)

Suuri Jumala taivaassa, anna minulle rakkautta... (Lyö kätensä kasvojen eteen, pelästyneenä, hiljaa.) Anna minullekin rakkautta, anna minulle rakkautta!

(Ulkoa kuuluu huuto: »LOVIISA.» Sitten hurrataan kaukaa. LOVIISA sipaisee silmiään, mutta suoristautuu äkkiä.)

Väliverho.