Niskavuoren leipä

NISKAVUOREN LEIPÄ

Kolminäytöksinen näytelmä Niskavuoren naisten toinen osa

Kirj.

JUHANI TERVASPÄÄ [Hella Wuolijoki]

Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1939.

HENKILÖT:

»Niskavuoren naiset» -näytelmästä:

NISKAVUOREN VANHAEMÄNTÄ

AARNE NISKAVUORI, tohtori, agronomi ILONA, hänen vaimonsa MARTTA, hänen eronnut vaimonsa ROVASTI RUUSTINNA TOHTORI APTEEKKARI SIMOLAN ISÄNTÄ NIKULAN EMÄNTÄ PENTTILÄN EMÄNTÄ MARTTILAN EMÄNTÄ PEHTORI ANTTILA PENTTILÄN ISÄNTÄ TELEFUUNI-SANDRA SALLI, sisäkkö

»Niskavuoren leivän» lisähenkilöt:

MATTI NISKAVUORI, tuomari, ministeri KAARLO NISKAVUORI, tohtori, yliopiston dosentti SAIMA, lehtorska PROFESSORSKA AHLGREN, Ilonan äiti FIINA, Ilonan palvelijatar NIEMINEN, muonamies POIKA NIEMINEN NEITI ARVONEN

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kuvaelma

Niskavuoren sali. Vanhaemäntä tulee vasemmalle, kävelee oikealle. Ruokasalista kuuluu naisten ääniä. Aikoo mennä Aarnen huoneeseen, mutta seisahtuu kylmin kasvoin, nojaa pöytään ja istuutuu jähmettynein ilmein.

SALLI tulee limonaaditarjotinta kantaen.

Hyvänen aika, täällähän vanhaemäntä yksin istuu!

EMÄNTÄ

Minne päin ne herrat lähtivät?

SALLI

Simola meni kai niille varsoja näyttämään... (Asettaa tarjottimen pöydälle.)

EMÄNTÄ

Sano Emmalle, että hän kysyisi karjakolta parempaa kermaa.

SALLI

Voi, eihän meillä ole kunnollista kermaa ollut enää pitkään aikaan, kun rouva käy salaa siihen maitoa sekoittamassa.

EMÄNTÄ

Salli kuuli, mitä minä sanoin? (Nousee.) Ehkä minäkin pistäydyn tallissa herrojen mukana.

SALLI

Eikö vanhaemäntä sentään jäisi tänne?

EMÄNTÄ

Salli tuo sitten herroillekin kuumaa kahvia. (Pehtorin ääni.) Menen minä. (Aikoo poistua oikealle. Pehtori tulee häntä ovella vastaan.) Noh, pehtori, mikä nyt?

PEHTORI hämillään.

Olisi asiaa — Martalle — Martta-rouvalle...

EMÄNTÄ katsoo häneen tiukasti, sanoo sitten Sallille.

Käske rouva tänne. (Poistuu.)

SALLI

Hm! Vai niin! (Katsoo pehtoriin epäröiden, menee sitten ruokasalin ovelle avaten sen.) Jos rouva tulisi vähän tänne.

MARTTA tulee, huomaa pehtorin.

Mitä nyt? (Sallille.) Tarjoa siellä lisää kahvia. (Salli poistuu. Martta pehtorille hiljaa.) Mitä sinä tahdot? Pysy tuvassa väen kanssa.

PEHTORI

Enkä pysy, en minä sinun renkisi ole. Minä tahdon puhua kanssasi, heti paikalla. Mitä muhinoita sinä sen tohtorin kanssa järjestelet?

MARTTA

Oletko sinä ryypännyt?

PEHTORI koroittaa äänensä.

Ja vaikka olisinkin. Entäs sitten? Vai renkinä sinä aiot ruveta minua pitämäänkin.

MARTTA kuuntelee ääniä ruokasalista hätääntyneenä.

Älä huuda, herranen aika, tulevat juuri tänne. Ole nyt kiltti ja lähde pois, äläkä ryyppää. Voi, rakas! Et sinä saa nyt tulla sinne.

PEHTORI

Vai en saa? Voi, jumaliste!

MARTTA työntää hänet ulos ovesta.

Mene nyt. (Salli tulee ruokasalista. Martta kiiruhtaa sinne. Salli katselee pilkallisesti hänen jälkeensä ja järjestelee laseja. Hetken kuluttua tulevat Martta, ruustinna, Sandra, Nikulan, Penttilän ja Marttilan emännät ruokasalista. Salli poistuu.)

RUUSTINNA

Jaa-a, kyllä sitä koko pitäjä ihmettelee, kuinka te, kaksi naista, sentään tulette toimeen tässä talon hoidossa.

MARTTA

Meneehän se sentään.

    Pehtori kolauttaa jotakin eteisessä.

PENTTILÄN EMÄNTÄ. Hiljaiseksi tämä talo on käynyt, kun ajattelee tuota takakamariakin, missä herrat aina räyhäsivät. (Kurkistelee ulos oikeanpuoleisesta ikkunasta.)

RUUSTINNA keskeyttäen.

Voi, Martta raukka, kyllä me Fredrikin kanssa usein ajattelemme sinun yksinäistä elämääsi. Kuinka jalosti sinä olet uhrannut nuoren elämäsi lastesi tähden.

MARTTA

Voi, Eveliina, mitä siitä kannattaa puhua. Olen vain täyttänyt velvollisuuteni isän hylkäämiä lapsiani kohtaan.

RUUSTINNA

Jaa, velvollisuus ennen kaikkea. Ja tiedäthän sinä, että me kaikki olemme olleet sinun puolellasi nämä raskaat vuodet.

MARTTILAN EMÄNTÄ tahallaan ärsyttäen.

Onkos Martta muuten kuullut jotain Aarnesta?

MARTTA

Minä en välitä kuulla herra Niskavuoren. Pyydän ottamaan limonaadia.

PENTTILÄN EMÄNTÄ

Meidän Ida kun luki lehdestä että agronomi olisi suorittanut sellaisen kemian tohtorin tutkinnon.

MARTTA

Vai niin.

    Ottavat limonaadia. Martta ja ruustinna istuutuvat sohvaan, toiset
    nojatuoleihin, Sandra ikkunan luokse. Kiusallinen hiljaisuus.

MARTTA Marttilan emännälle.

Marttilan emäntä ottaa nyt tuota murokaakkua. Sehän on sinun reseptisi.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Mutta se onkin sinulla paremmin onnistunut.

RUUSTINNA

Tässä taitaa olla aika tavalla konjakkia.

SANDRA

Voi, voi, ei yhtään, juu. Ei Martta käytä konjakkia.

MARTTA

En edes kaakkuihin. Tähän taloon ei minun emännyyteni aikana väkijuomia tuoda.

PEHTORIN ÄÄNI

Älä yritäkään.

RUUSTINNA

Kyllä minä sen ymmärrän, Martta raukka.

PENTTILÄN EMÄNTÄ

Niin, niin, mitä kaikkea sinä oletkaan saanut sen vuoksi kärsiä.

MARTTA

Meneehän se nyt jo, kun vihdoinkin olen ottanut emännyyden omiin käsiini.

MARTTILAN EMÄNTÄ tarkoituksella arkaan paikkaan koskien.

Hyvä onkin, että Loviisa tyytyy isännyyteen.

MARTTA loukkaantuen.

Pehtorin apuna.

SANDRA

Kyllä se vanhaemäntä jaksaa. Ei ole rauhaa aamuin eikä ehtoin, juu. Talli-Matti kertoi, että hän joka ehtoo vielä talliinkin kompuroi. (Vaitioloa.)

RUUSTINNA

Minnekä se Loviisa niitten herrojen kanssa oikein joutui?

SANDRA

Talliin päin ne lähtivät, vissiin pellolle Tertun varsaa katsomaan, juu.

RUUSTINNA

Voi sitä Loviisaa. Menivätkö rovasti ja tohtorikin mukaan?

SANDRA

Totta kai. Tohtorihan se oikea hevosmies onkin, juu, kun on kaksi kertaa hevosen selästäkin pudonnut, juu.

MARTTILAN EMÄNTÄ kiusaten.

Hiljaiset ovat nämä Loviisan päivät. Eipäs tullut professorin eikä tohtorinkaan väkeä tänne päin. Eikä ole lehtorskakaan käynyt koko kesänä vanhaa kotiansa katsomassa.

MARTTA Silmäten kiukkuisesti Marttilan emäntää.

Ei tänä kesänä.

SALLI tulee sisään.

Köksä pyytää rouvaa kyökkiin.

MARTTA

Minä tulen. (Nousee ja lähtee ovelle.) Anteeksi nyt, mutta meillä on uusi tottumaton keittäjä. Kyllä niitten kanssa on pulassa. (Poistuu.)

SANDRA lähestyy sohvaryhmää.

Eikös Marttilan emäntä tiedä, että Martta ei huoli professorin ja tohtorin väestä, kun ne seurustelevat Aarne-herran ja sen ihmisen kanssa, juu. Tulevat tänne ja asuvat täällä viikkokausia kuin kotonaan vain, juu. Martta kun on käynyt niin nuukaksi, juu.

RUUSTINNA

Siltä se tuntuu.

PENTTILÄN EMÄNTÄ

Miksikä Sandra aina sanoo »se ihminen?» Onhan Aarne-herra jo monta vuotta ollut naimisissa Ilonan kanssa ja pitäisihän ne vanhat asiat jo unohtaa. Vähänkös nykyaikana ihmiset eroavat. Meidän isä sanoo, että kun siitä Aarnesta on nyt tullut oikea tohtorikin, niin kyllä se sen uuden rouvan ansiota on. Olihan Aarne itse asiassa sellainen hutilus.

RUUSTINNA

Kyllä sinä, Matilda, oikeassa olet, mutta ei nyt sentään pitäisi puhua Aarne-herrasta tässä talossa.

MARTTILAN EMÄNTÄ juorua herätellen.

Minä kun luulin, että Martta jo olisi vähän niinkuin unohtanut.

SANDRA

Juu, juu, unohtanut, totta kai unohtanut. Kun on niin mukava pehtorikin talossa, juu.

MARTTILAN EMÄNTÄ nauraa kujertaa.

Kaikkea se Sandra jo taas tietää.

SANDRA

Sokeanakos Marttilan emäntä minua pitää, juu... vaikka onhan niitä sellaisiakin, jotka ovat olevinaan sokeita.

RUUSTINNA yskäisee.

Rovasti sanoi juuri tänä aamuna: »Raskaasti lepää kohtalon koura Niskavuoren yllä.» Kyllä Martta raukalla on raskaita aikoja. Se vanhin poikakaan ei yhtään viihdy täällä.

MARTTILAN EMÄNTÄ lisäten juorun vauhtia.

Kun Simola oli käynyt Aarne-herraa ja Ilona-rouvaa tapaamassa, niin siellähän se poikakin oli ollut. Mitähän Martta sanoisi, jos tietäisi.

RUUSTINNA

Ei ole vanhallaemännälläkään helppoa. Martta on sentään kova ihminen ja kovemmaksi aina tulee.

SANDRA

Ja niin tylsä, juu. Köksä sanoo, että se laskee jo sokeripalatkin. Eihän sillä enää mikään köksä pysy. Suurella vaivalla minä sain tuon Emman jäämään tänne, juu. Mutta pehtorille kyllä iltasella kahvia keitetään, ja voi, voi, mitä kaikkea Emma kertoo, juu.

    Emäntä, Simola, rovasti, Penttilä, tohtori ja apteekkari
    tulevat ulkoa. Martta ruokasalista.

RUUSTINNA emännälle, joka istuutuu hänen viereensä.

Että sinä, Loviisa, vielä jaksat kulkea pitkin peltoja?

EMÄNTÄ

Virkistyyhän sitä oikeitten hevosmiesten seurassa, kun näkee heidän suupielestä hevosta tanssittavan.

MARTTA ottaa emännän olkapäästä kiinni, keimaillen tohtorille.

Niin, me kaksi yksinäistä naista täällä taloa pidämme.

EMÄNTÄ ravistaa itsensä irti.

Ei meillä mitään hätään ole.

RUUSTINNA

Me tässä juuri päivittelimme, että on se kova kohtalo, kun on kolme poikaa ja kaikki poissa talosta ja vanha äiti yksin taloa asumassa, miniänsä kanssa.

EMÄNTÄ

Mitäs te sitä päivittelitte. Hauskaahan on pitää miesväkeä kurissa. Vaikka sitten haukkuvatkin akkavaltaa, kun niille selkänsä kääntää. Lähetetäänkö Simolasta monta lehmää näyttelyyn?

SIMOLA

Komea ryhmä meiltä lähtee. Entä Niskavuorelta?

SALLI tulee.

Neiti Arvonen pyytää emäntää ulos, kun kansakoululapset tulivat onnittelemaan.

EMÄNTÄ

Täytyy kai sinne lähteä.

RUUSTINNA

Lähdetään kuulemaan, kun lapset laulavat. Neiti Arvonen on opettanut niille kauniita lauluja. (Emäntä ja Martta ja Penttilän emäntä lähtevät oikealle.)

SANDRA

Kun vaan Sepän Jussi ei taas vetäisi väärin sitä Ruusua laaksossa, juu. Eikös rovastikin tule kuuntelemaan?

ROVASTI

Kiitos, Sandra, kyllä me kuulemme tännekin. (Sandra poistuu. Samoin Marttilan ja Nikulan emännät. Rovasti, Simola, apteekkari ja tohtori jäävät sekä ruustinna.)

APTEEKKARI

Sitä paitsi se neiti Arvonen on kyllä kuulemisen kuin näkemisen arvoinen, erittäinkin edeltäjäänsä verraten.

ROVASTI

Niin, sitä maallista koreutta ei neiti Arvoselle ole suotu.

RUUSTINNA

Mutta Fredrik!

APTEEKKARI

Eikä oikein sitä taivaallistakaan. On se peloittava näky, kun hän kurkistaa koulun akkunasta.

RUUSTINNA

Tule pois, Fredrik.

ROVASTI

Mene nyt vain, Eveliina.

    Ruustinna poistuu. Herrat yksin.

TOHTORI

Myrkkyri taitaa olla pahalla päällä.

APTEEKKARI

Ja kuinka ei olisi, kun sitä haikealla mielellä aattelee entisiä aikoja. Nyt on vain istuttava kuivin suin emäntien joukossa.

TOHTORI

Tuo Aarnen huoneen ovi taitaa olla hermeettisesti suljettuna.

ROVASTI

Niin, hiljaista täällä on.

APTEEKKARI

Minä olin vähällä puhua Aarne-vainajasta.

ROVASTI nauraa papillisesti.

Eikä ihmekään, olihan minultakin lipsahtaa se sana.

TOHTORI

Miten hän muuten jaksaa, Aarne, ja Ilona-rouvakin?

APTEEKKARI

Ainahan syntiset hyvin jaksavat. Eikö niin, rovasti? Vain vanhurskaitten kohtalo on kärsiä. Ne taivaan asiatkin ovat nykyään modernisoidut ja humanisoidut. Kohtalo kohtelee syntisiä sangen hellävaroen.

ROVASTI

Nuorimies, pysykää materialisminne myrkkypytyillä, älkääkä tunkeutuko henkiselle alalle. Mutta hiljaista täällä kirkonkylässä tuli Aarnen lähdettyä.

APTEEKKARI

Kun menetitte ne kaksi ainoaa julkista syntistä, Ilonan ja Aarnen, ja kaikki ihanat juorunaiheet.

TOHTORI

Mutta sinä ja minähän olemme vielä olemassa.

SIMOLA

Ja minä ja meidän emännöitsijä!

APTEEKKARI

Mitä meistä? Meidän asiamme on pitkien vuosien aikana puhuttu jo aivan selviksi.

SIMOLA

Entäs Petsamon matkasi viime kesänä?

APTEEKKARI

Ole vaiti' Minua piruuttaa eri tavalla, kun ei niskavuorelaisista sittenkään tullut mitään suurempaa juttua. Martta antoi kiltisti eron Aarnelle, ja molemmat syntiset menivät porvarilliseen avioliittoon, Aarnesta tuli uskollinen virkamies valtion koelaitokseen ja Ilona-rouvasta yhtä uskollinen virkanainen. Ja lisäksi lapsia uudessa siveellisessä avioliitossa. Vihdoin vielä Aarne väittelee maanviljelyskemian tohtoriksi. Ihmisillä ja jumalilla on hyvä mieli ja rauha maassa Niskavuorella. Avosylin ottaa yhteiskunta taas syntiset siipiensä alle, niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

ROVASTI

Niinhän se olla pitääkin. Mikäs myrkkyriä niin kovasti harmittaa?

APTEEKKARI

Kuulkaa nyt, onko tuo kirkon edustajan puhetta? Minun moraalituntoani on loukattu! Täällä Niskavuorella kuihtuu Martta lastensa kanssa, ja Aarne, joka on hylännyt vaimonsa, lapsensa ja kauniin kotinsa, nai rakastajattarensa ja menestyy kaupungissa, hyvät herrat, menestyy! Missä on oikeus ja kohtuus? Missä on yhteiskuntamme moraali? Täällä nämä naisraukat, kirkonkylän yhteisen säälin esineenä, naisten itkuvirsien kohteena, elävät moraalisessa yksinäisyydessä vaalien isien perintöä.

TOHTORI rovastille.

Liekö hänellä taskumatti mukana. Olisi tutkittava tuon myrkkyiin kaunopuheliaisuuden salaperäisiä syitä.

ROVASTI

Hänen takataskunsa näyttää kyllä vahan epäilyttävältä.

APTEEKKARI

Voi, te kiittämättömät! Kun minä koetan auttaa teitä voittamaan haukotuksianne, kun minä piristän teitä mielenkiintoisilla muistelmillani ja perintätiedoillani tästä talosta, niin heti epäillään minun puheliaisuuteni alkulähteitä...

MARTTA palaa.

Herrat eivät tainneet kuunnellakaan kaunista laulua?

Myös emäntä ja toiset naiset palaavat. Emäntä ja ruustinna istuutuvat sohvalle. Neiti Arvonen istuu vaatimattomana Sandran viereen tervehdittyään herroja niiaten.

EMÄNTÄ

Martta, anna tuoda kahvia neiti Arvoselle.

MARTTA huutaa salin ovesta.

Salli! (Herrojen puoleen kääntyen.) Saako herroille olla lasi limonaadia!

ROVASTI

Kiitoksia, Martta-rouva.

APTEEKKARI

Paremman puutteessa, paremman puutteessa.

TOHTORI

Sepä oli jämerä huomautus! Mutta tunnettehan te hänen taipumuksensa, Martta-rouva.

MARTTA

Kyllä tunnen. Mutta tässä talossa ei periaatteen vuoksi käytetä alkoholia.

APTEEKKARI

Voi, voi, niitä periaatteita. (Salli tulee, Martta puhuu hänelle.)

EMÄNTÄ

Eivätkös herrat istuisi tänne vähän lähemmäksi. Minusta tuntuu, että te seisoskelette siellä vähän ikävissänne. Istukaa tänne, rovasti, ja tekin, tohtori. Jos Salli toisi vähän teetä. (Antaa Sällille avaimen.) Ja sen konjakkipullon piironkini alalaatikosta. Sattuu olemaan se pullo vielä tallella viime joululta. (Yleinen hämminki. Salli menee emännän huoneeseen.)

RUUSTINNA

Mutta Loviisa!

MARTTA

Mummu, meillä on ollut periaatteena, ettei tässä talossa alkoholia käytetä.

EMÄNTÄ

Pidä sinä vaan periaatteesi, taidan minä olla liian vanha ripustamaan niitä myllynkiviä sekä omaani että muitten kaulaan.

APTEEKKARI

Minä olen aina ollut Niskavuoren emännän ihailija.

ROVASTI

Ja kun tässä kerran on emännän nimipäivä, niin totta kai hänen terveydekseen on juotava syntinen malja.

RUUSTINNA

Fredrik rakas, sinä saat päänsärkyä

ROVASTI

Kuule nyt, Eveliina aina se sama päänsärky. Keksisit joskus muutakin. (Sali palaa konjakkipulloineen, sitten ruokasaliin.)

SIMOLA

Ruustinna ja Martta-rouva eivät saa olla ankaria; pieni tuutinki tekee vain hyvää.

TOHTORI Martalle.

Unohtakaa periaatteet. Puhukaamme mieluummin teidän Italian-matkastanne.

MARTTA

Voi, ei minun matkastani tule mitään, kun en minä saa ketään mukaani.

TOHTORI

Mutta jos minä lähtisin mukaanne? Siitä tulisi virkistävä matka. Mitähän kirkonkylä siihen sanoisi?

EMÄNTÄ

Mitäpä kirkonkylällä siihen olisi sanomista. Sen kun lähtisitte vain. Marttakin virkistyisi.

MARTTA

Kyllä minä ymmärrän, mummu tahtoo minut pois täältä.

RUUSTINNA

Mutta Martta!

EMÄNTÄ

Erehdyt, Martta hyvä. Sinun seurasi on useimmiten sangen virkistävä tällaiselle vanhalle otukselle, joka joskus unohtaa, että elämä kuuluu olevan taistelua.

MARTTA

Mitä mummu sillä tarkoittaa?

TOHTORI

Luonnollisesti sitä, että Martta-rouva on kehittynyt sangen itsenäiseksi naiseksi.

EMÄNTÄ

Aivan oikein, tohtori, sangen itsenäiseksi. Kun hänellä vain olisi vähemmän niitä periaatteita. (Salli tuo teetä ja poistuu.)

APTEEKKARI

Minä huomaan, että Niskavuori modernisoituu päivä päivältä. Mihin tästä vielä joudutaankaan.

EMÄNTÄ

Sanokaas muuta!

APTEEKKARI

Kun ei vain vanhaemäntä alkaisi käyttää rantapyjamaa.

RUUSTINNA

Mutta apteekkari!

EMÄNTÄ

Eihän sitä tiedä. Vastahan minä seitsemankymmentä täytän.

ROVASTI

Emäntä ei huoli suuttua apteekkarille. En minäkään ole suuttunut enää kahteenkymmeneen vuoteen.

APTEEKKARI

Kun anteeksianto kuuluu sinun virkaasi.

MARTTA tohtorille.

Voi, tohtori, kyllä se Italian-matka olisi todella hauska. Täällähän ihan homehtuu. Minusta tuntuu, että minä täytän seitsemänkymmentä vuotta eikä mummu.

TOHTORI

No mutta, Martta-rouva, te unohditte katsoa peiliin tänä aamuna. Tehän nuorennutte vuosi vuodelta. (Hiljaa.) Tuo puku sopii teille erinomaisesti.

MARTTA

Että viitsittekin imarrella vanhaa naista!

TOHTORI

Vanhaa! Lähdetään pois Italiaan.

APTEEKKARI iskee silmää Simolalle.

Herra jesta, mitä minä kuulen.

SIMOLA

Ole vaiti, myrkkyri.

PEHTORI laulaa ulkona.

    »Kyllä pikkunen poikakin halata saa
    kun ottaa allensa pallin vaan...»

(Tulee sisään aika tavalla humalassa.) Saanko, hik, puhutella Marttaa? (Kaikki vaikenevat kiusaantuneina. Salli tuo kahvia neiti Arvoselle. Martta nousee hämmästyneenä.) Anteeksi, minä olen tässä vähän ryypännyt, mutta mies minäkin olen...

EMÄNTÄ nousee hymyilevänä halliten tilannetta.

Sitä ei kukaan ole epäillyt. Istukaa tänne vain. Salli tuo kahvia pehtorillekin.

PEHTORI katselee ympärillensä.

En taida oikein sopia joukkoon, kun ei Martta salli.

    Martta jatkaa keskustelua tohtorin kanssa aivan kuin ei huomaisi
    pehtorin puhetta. Tohtori keskustelee myös vilkkaasti.

APTEEKKARI

Istukaa tänne rovastin ja minun seuraani. Tässä saadaan vielä totiakin.

PEHTORI

Kas, kun minä en ole oikein selvä.

EMÄNTÄ

Sattuuhan sitä sellaista. Kun on juhla, niin on juhla.

PEHTORI

Anteeksi nyt, kun tuli vähän nautittua liikaa, rohkaistua mustaa, murheellista mieltäni... sysimustaa, murheellista...

MARTTA

Eikö pehtori lähtisi tuvan puolelle katsomaan, joko tanssi alkaa?

PEHTORI vihaisesti

Ehkä. (Kaikki ovat hyvin kiusaantuneita.)

EMÄNTÄ

Kuulkaahan, pehtori, siitä teidän Pyrystänne taitaa tulla oikea juoksija, mutta sehän onkin teidän silmäteränne.

PEHTORI

Liinukkavarsani, liinukkalikkani, Pyryni...

SIMOLA

Kyllä se oikeastaan pitäisi lähettää näyttelyyn minun oriini kanssa.

EMÄNTÄ

Ei ole meiltä pitkiin aikoihin enää mitään näyttelyyn lähetetty.

MARTTA

Ei niistä näyttelyistä ole muuta kuin kustannuksia vain.

APTEEKKARI

Mutta sitä komeutta!

MARTTA

Minä tiedän, mitä täältä olisi näyttelyyn lähetettävä, meidän apteekkarimme.

ROVASTI

Kannatetaan. (Suuri naurukohtaus.)

RUUSTINNA

Voi, voi, tuota Fredrikiä!

EMÄNTÄ nauraa.

Taitaisimmekin saada palkinnon mukavasta miehestä.

APTEEKKARI

Mitäs minusta! Lähetetään oikein kantaäitejä ja -isiä kuten Niskavuoren emäntä ja Simola. Sellaiset kaksipäiset vasikat kuten minä pitäisi panna omaan ryhmäänsä ja eiköhän meidän joukostamme löydy muitakin vaillinaisia luomakunnan tuotteita.

MARTTA

Esimerkiksi kaikki juopot.

PEHTORI säikähtää ja aikoo nousta. Sandra vetää hänet hihasta alas.

Jaa, että juopot!

TOHTORI hiljaa Martalle.

Jos muut lähtevät näyttelyyn, niin me ainakin lähdemme Italiaan.

MARTTA

Voi tohtori, en minä näitten ihmisten joukkoon ole koskaan sopinut.

APTEEKKARI

Mutta ennen kaikkea pitäisi näyttelyssä olla sellaiset osastot kuin »Onnellinen perhe», »Onnellinen mies» ja »Onnellinen nainen».

SIMOLA

Mistä sinä sen onnellisen perheen löytäisit?

ROVASTI

No, no, Simola!

EMÄNTÄ

Minusta siitä perheen onnesta puhutaan vähän liikaa. Ennen vanhaan sitä oltiin vain. Ja kun oli työtä, niin ei jouduttu ajattelemaan, oltiinko onnellisia vai ei.

SIMOLA

Niin oikein! Meiltä meni Adolfina-niminen piika naimisiin suutarin kanssa, ja kun se sai yhdeksännen lapsen, niin minä kysäsin ohimennen, että onkos Adolfiina onnellinen. Adolfiina pesi mökin portaita ja oli pudota ämpäriin. Nythän Simolan isäntä hassuja puhuu, sanoi hän, kukas sellaista joutaa aattelemaan.

APTEEKKARI

Niinhän se orjuus sitten on pysynyt, kun isännät pitävät huolta, etteivät orjat ajattele. (Nousee ja laskee kätensä tohtorin olkapäälle.) Mutta mepäs tohtorin kanssa emme enää lankea orjuuteen.

ROVASTI

Älä ole niin varma tohtorista.

PEHTORI

Jos minäkin tähän vähän sanoisin...

EMÄNTÄ

Ei nyt sanota mitään, pehtori, vaan lähdetään tupaan tanssimaan. Kun eivät vain koipeni olisi niin pahasti koukistuneet! No, pehtori, onkos sinne jo pelimanni hommattu?

PEHTORI

Ky-kyllä. (Katselee Marttaa ja tohtoria. Emäntä ja ruustinna lähtevät, heidän perässään kaikki toiset, viimeksi Simola pehtorin kanssa sekä Sandra. Martta ja tohtori jäävät vielä ovelle keskustelemaan.)

MARTTA

Voi, tohtori, jäädään vähän tänne, että päästään tuosta juoposta. Minä pelkään niin kovin. Huomispäivänä ajetaan se mies pellolle. Hän on käynyt niin röyhkeäksi, kun olemme koettaneet olla hänelle ystävällisiä. (Istuutuu sohvaan.) Voi kuinka on joskus kauheata olla yksinäinen, turvaton nainen.

TOHTORI istuutuu hänen viereensä.

Ei pidä pelätä, Martta. Totta kai mies kurissa täytyy pitää, ja teidän täytyy saada luotettava ja turvallinen työnjohtaja.

MARTTA

Ette osaa kuvitellakaan, kuinka sietämättömäksi minun elämäni täällä on muuttunut. Mummu pitää talonhoitoa ihan kokonaan käsissään. Ajatelkaa, etten minä ollenkaan tiedä, kuinka lasteni omaisuutta hoidetaan.

TOHTORI

Totta kai teidän on valvottava omaisuuttanne. Omaisuus ei ole leikin asia.

MARTTA

Täytyy olla tuon pehtorin kanssa, että edes jotain kuulisi. Ja nyt viime aikoina on mummu ruvennut kokoomaan ja pulittamaan kaikenlaista tavaraa. Lakanoita ja pyyheliinoja lähetetään omalle tyttärelle, kukapa tietää, ehkäpä vielä Aarnellekin ja sille ihmiselle. Täytyy pitää molemmat silmänsä auki. Ei sitä uskalla lähteä matkoillekaan. Kuka tietää, mitä täällä sillä aikaa tapahtuisi, vaikka tänne ketä kutsuttaisi.

TOHTORI tarttuu hänen käteensä.

Martta raukka, tämähän on hirveätä. Eihän tämä näin voi jatkua.

MARTTA

Minulla on tässä talossa kiinni puolentoista miljoonan omaisuus. Mutta mitä iloa minulla on elämästä? Lasteni vuoksi on minun oltava täällä vankilassa, mutta eihän minulla heidänkään suhteensa ole mitään sanomista. Kyllä tuo vanha ihminen heidätkin kurissa pitää ja kasvattaa Niskavuoren malliin. Tyttö on ainoa, joka minulle jotain puhuu, toiset ovat umpimielisiä kuten kaikki Niskavuoret. Ja elämä valuu käsistäni. Minä tulen hulluksi, kun ajattelen, että minusta tuli Niskavuoren ikuinen vanki.

TOHTORI

Sehän on surullista. Mutta minä neuvon teitä, myykää osuutenne, ottakaa rahat ja lähtekää.

MARTTA

Minne minä lähtisin? Minähän olen niin avuton ja yksin. Enhän minä ole niitä naisia, jotka itse osaavat pitää huolta itsestään. Minun täytyy vain kärsiä, kärsiä, kärsiä.

TOHTORI

Voi Martta raukka, te olette vielä niitä vanhanaikaisia oikeita naisia, joita ei nykyään enää näy missään. Mutta te ette saa antaa turmella elämäänne. Onhan niitä muitakin miehiä maailmassa, jotka osaavat pitää huolta naisesta.

MARTTA keimaillen.

Kuka minusta huolisi, neljän lapsen äidistä?

TOHTORI

Pitää luovuttaa toiset lapset niiden isälle.

MARTTA

Kuinka minä voisin antaa lapseni sen ihmisen hoidettavaksi?

TOHTORI

Nehän ovat jo isoja lapsia, kai ne pian itse itsensä hoitavat?

MARTTA

Ja silloin minä olen ihan yksin.

TOHTORI

Ei pidä puhua sellaista, onhan teillä ystäviä täällä. Esimerkiksi minä, joka myös olen yksinäinen.

MARTTA

Niin, te käsitätte, mitä merkitsee olla yksin. En minä muuta tahtoisikaan kuin saada joskus painaa poskeni toista poskea vasten ja tuntea lähelläni toisen ihmisen...

TOHTORI

No niin, Martta. (Panee kätensä hänen olkapäälleen ja taputtaa.) Niinhän se Elsakin minut jätti kuin ketunpojan kalliolle. Miten olisi, jos me kaksi yksinäistä ruvettaisiin pitämään seuraa. (Ottaa häntä vyötäröltä.)

MARTTA peittää käsillään silmänsä ja itkee.

Sekin on liian myöhäistä.

TOHTORI kumartuu hänen puoleensa.

Kuinka niin liian myöhäistä? No, Martta, jos mekin tässä vielä panisimme lystit pystyyn.

PEHTORI avaa oven, seisoo vihaisena, yrittäen saada jotain sanotuksi. Martta on hypännyt ylös. Tohtori katselee hämmästyneenä. Pehtori hampaittensa välistä.

Martta!

MARTTA

Te olette humalassa, lähtekää ulos, pehtori!

PEHTORI

Mitäs tohtorilla täällä on tekemistä?

TOHTORI

Lähtekää vain ulos hyvän sään aikaan.

PEHTORI

Tekös minut ulos ajatte? Kyllä kai.

MARTTA

Hyvä Jumala, tulkaa pois, tohtori.

PEHTORI

Vai lirkuttelemaan sinä rupesit hänen kanssaan!

TOHTORI

Mikä teihin on mennyt, mies? Koettakaa nyt tulla järkiinne.

EMÄNTÄ tulee sisään, katselee silmänräpäyksen ja kääntyy pehtorin puoleen.

Kuulkaa, pehtori, kyllä nyt on selvintä, että te lähdette nukkumaan. Sattuuhan sellaista. (Tohtorille.) Ensi kerran me näemme pehtorin humalassa!

PEHTORI

Ymmärrättekö, vanhaemäntä, minä en ole naisten leikkikalu. Enkä ole. Minä olen mies.

EMÄNTÄ

Osoittakaa se, että olette mies myös selvin päin. (Simola tulee. Emäntä Simolalle.) Simolan isäntä, saattakaa pehtori nukkumaan omaan huoneeseensa.

SIMOLA

No, pehtori, lähdetään. Sattuuhan sitä hyvällekin miehelle välistä kommelluksia. Minä kun ryyppäsin Marttilan Iidan häissä niin, että sain Niskavuoren emännältä aika ripityksen. (Pehtori ja Simola poistuvat.)

EMÄNTÄ tohtorille.

Pehtori on niitä vakavia, yksitotisia miehiä. Miten lie hairahtunut. Älä huoli loukata häntä, Martta. (Poistuu.)

MARTTA

Pelastakaa minut tuosta miehestä, tohtori.

TOHTORI silittää Martan päätä kiusaantuneena.

Martta raukka!

APTEEKKARI tulee sisään.

An-anteeksi. Par-pardon. (Martta juoksee pois.)

    Väliverho

Toinen kuvaelma

Sama sali. Illalla myöhään. Sandra kuuntelee vanhanemännän oven takana puolipimeässä huoneessa. Avonaisen ikkunan kautta kuuluu tuvasta tanssin ääntä ja hanurinsoittoa. Martta tulee oikealta.

SANDRA viittaa kädellään.

Minä syynäilin päivällisen aikana hänen kaappinsa ja ison piironkinsa. Ei siellä ollut mitään, mutta jos Martta tahtoisi vilkaista tuota piironkia, hän on unohtanut avainnipun lukkoon.

MARTTA

Katso, ettei tuosta ovesta tule ketään. (Sandra juoksee ulko-ovelle kuuntelemaan. Martta tarkastaa piironkia.) Ei täälläkään näy. Eikä sitä kahta tusinaa pyyheliinoja noin vain piiloteta.

SANDRA

Sanoinhan minä, että Serafiina kertoi Sallin vieneen ison paketin postiin lehtuurskaa varten.

MARTTA tarkastellen piironkia.

Sitä isoa hopeakooliakaan ei enää anneta vieraitten käytettäväksi. Liekö lähettänyt senkin pois tuomarin mukana. Eihän tässä jää kohta mitään minun lapsilleni jaettavaksi, kun kaikki tällä tavalla maailmalle menee.

SANDRA

Juu. Vanhat ihmiset tulevat sellaisiksi ennen kuolemaansa. Kyllä Martan täytyy pitää puoliaan, juu, juu.

MARTTA istuutuu.

Voi, kun minua väsyttää.

SANDRA

Juu, kun on tanssinut niin kovasti. Tohtorikaan ei tanssittanut ketään muuta kuin Marttaa. Kyllä Martan kelpaa. Ja lähtiessä vielä kädellekin suuteli.

MARTTA

Mitäs siitä. Niin hienot miehet aina tekevät.

SANDRA

Juu, sanoinhan minä Sällillekin, että kyllä on toista katsella hienoa miestä kuin sellaista tomppelia kuin pehtori.

MARTTA

Mitäs Sandra sillä tarkoittaa?

SANDRA

Enhän minä mitään, mutta kyllähän sen kaikki tietävät, että pehtori Martan perässä juoksee, juu.

MARTTA

Ei suinkaan Sandra vain sellaista kylässä puhu?

SANDRA

Enhän minä, mutta mitäs me ihmisille mahdamme, juu. Ja tietäähän Martta, että Salli täällä juoksee ja nuuskii... Voi, kun se pehtori oli päissään. Pelimannin kanssahan ne olivat ryypänneet, juu. Ja Peli-Jussi hihkui ympäri pihaa, että siinä on Niskavuoren oikea isäntä, juu.

MARTTA

Roisto!

SANDRA

Ja kun se pehtori oli olevinaan niin siivo ja vaatimaton! Että kehtaakin koko väen edessä. Ihan se käyttäytyy kuin isäntä ikään, juu. Halosen Kallenkin talosta hääti, eikä puhunut mitään Martalle eikä vanhalle-emännälle. Ja kun minä pyysin vähän herneitä, niin hän kehtasi sanoa, ettei hän pidä kielikelloa talon ruoassa, juu. Sitähän minä meinasin Martalle kertoa, enkös minä ole aina ollut Martan ystävä, juu.

MARTTA

Kuule, Sandra, mene katsomaan, onko hän jo selvinnyt? Minun pitää välittömästi puhua hänen kanssaan vielä tänä iltana. Kyllä se tanssikin saa jo loppua.

SALLI tulee sisään, huomaa Sandran.

Mitä se Sandra täällä pimeässä nuuskii? (Huomaa samassa Martan.) Anteeksi pehtori seisoo siellä keittiön kuistilla ja hakee rouvaa.

MARTTA

Minä tulen kohta. Eikö väki jo lähde sieltä tuvasta?

SALLI

Vanhaemäntä oli luvannut, että ne saavat tanssia kymmeneen asti.

SANDRA

Kyllä sen arvaa, ainahan se vanhaemäntä sellaista määrää, mikä vain on Martalle vastenmielistä. (Martta lähtee ulos.)

SALLI

Mars matkaan täältä!

SANDRA

Sinäkös tässä minun käskijäni olet?

SALLI

Niin olen. Sanon vielä vanhalle-emännällekin, että sinä hänen tavaroitaan nuuskit. (Sammuttaa sähkövalon. Vanhaemäntä avaa hiljaa kamarinsa oven.)

SANDRA

Mitä sinä höpiset? Kyllä minä vielä tästä Martalle valitan.

SALLI

Valita pois. Luuletkos sinä, ettei vanhaemäntä teidän metkujanne tiedä. (Molemmat poistuvat oikealle.)

    Avonaisten ikkunain kautta kuuluu tanssi ja soitto. Vanhaemäntä
    tulee pimeään huoneeseen kynttilä kädessä, yönutussa. Asettaa
    kynttilän keskelle pöytää, kävelee hiljakseen ikkunan luokse,
    katsoo ulos, huokaa.

SALLI palaa ja huomaa vanhanemännän.

Hyvänen aika, vieläkös vanhaemäntä on hereillä?

EMÄNTÄ

Vielähän tekin siellä olette hereillä.

SALLI

Vielähän siellä, kun tohtorikin ja apteekkari vasta lähtivät. Voi, kun vanhallaemännällä on kovasti yksinäistä. Olisitte edes jäänyt tanssia katsomaan.

EMÄNTÄ

Taitaa ne minun tanssini jo olla tanssittu. Tällainen päivä alkaa jo vähän väsyttää.

SALLI

Niin, eiväthän nämä ole niitä entisiä aikoja. Aina me kaikki muistelemme Aarne-herran aikoja, kuinka aina oli hauskaa. Herratkin lauloivat koko illan ja Aarne herra tanssitti meitä kaikkia Marista Siko-Liisaan asti. Ja väelläkin oli olot toisenlaiset. Niin kuin Rahka-Kalle sanoi, että veräjän saranatkin kitisivät kiltimmin. Ja vanhaemäntäkin oli aina hyvällä päällä.

EMÄNTÄ katsoo pois.

Eiköhän Salli jo lähtisi maata. Niinhän ne entiset ajat aina menevät. (Salli aikoo poistua.) Kuules, Salli, oletkos sinä pehtoria nähnyt?

SALLI

On se tullut pois huoneestaan. Ettei nyt vain uudestaan sydämisty. Emme me ikinä ole nähneet pehtoria semmoisena.

EMÄNTÄ

Kaipa se siitä selviää. Salli lähtee nyt vain.

    Salli poistuu. Emäntä istuu kädet sylissä ikkunan luona.
    Martta syöksyy sisään, hänen jäljessään pehtori.

PEHTORI

Minun pitää puhua sinun kanssasi. Tule huoneeseeni!

MARTTA

Mutta minä en tahdo puhua sinun kanssasi, iankaikkinen juopporatti.

PEHTORI

Minä join tänään ensimmäisen kerran elämässäni. Katsos, kun minä en voinut nähdä, kun sinä lirkuttelit sen tohtorin kanssa. Ja selvä meidän välillämme nyt tuleman pitää.

MARTTA

Minulla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.

PEHTORI

Vai ei ole? Kuka sinulle sen opetti? Vai sillä laillako asiat ovatkin? Renkinäkö sinä minua sängyssäsi makuutit?

MARTTA

Isännäksikö sinä havittelit?

PEHTORI

Kuules, Martta, minä taidan tietää, miten pitkällä asiat ovat!

EMÄNTÄ rauhallisesti.

Tiedän minäkin. (Martta huudahtaa. Pehtori seisoo kivettyneenä.) Pehtori, sytyttäkää valo ja lähtekää tupaan. Käskekää väki sieltä pois ja lopettakaa tanssi. (Pehtori lähtee.) Istu tänne, Martta, nyt puhutaan asiat selviksi.

MARTTA

Minulla ei ole mitään puhumista. Puhukaa pojallenne, joka minut jätti.

EMÄNTÄ

Sinä tiedät, etten ole viiteen vuoteen nähnyt poikaani enkä hänen vaimoaan, että minä olen uskollisesti pitänyt puoliasi ja koettanut saada sinutkin arvokkaasti kantamaan ristiäsi.

MARTTA

Minkä rikoksen minä olen tehnyt, että minun on kannettava ristiä?

EMÄNTÄ

Emme me tiedä toistemme rikoksia. Mutta kuule Martta, paljon minä olen kaikkina näinä vuosina saanut kestää kanssasi ja sinun vuoksesi. Ei ole hauska katsella, miten sinun luonteesi on kehittynyt aina ahtaammaksi. Tiedän että sinun, nuoren ihmisen, elämä ei ole helppoa, ja olen aina ajatellut, että ehkä sinua lohduttaa, jos saat vähän määräillä talossa. Kun minusta alkoi tuntua, että sinulle oli vastenmielistä osoittaa vieraanvaraisuutta pojilleni ja tyttärilleni, en ole heitä enää käskenyt vanhaan kotiinsa. Olen vähän hymyillyt sinun otteillesi ja vieraille tavoillesi, sille, että annat Sandran ja Sandran tapaisten pitää minua silmällä ja että olet ruvennut laskemaan leivän- ja sokerinpaloja väelle. Olen ajatellut, että jos se sinua surussasi huvittaa ja lohduttaa, niin olkoonpahan. Olen kestänyt itkunaistesi seuraa ja heidän valituksiaan pojastani. Olen huomannut, että lapsesi eivät hyväksy sinua ja olen koettanut kääntää asiat parempaan päin. Vieläpä olen joskus notkuvin polvin lähtenyt sulkemaan oven varmemmin, jotteivät ihmiset huomaisi sinun öisin käyvän pehtorin luona. Olen ajatellut, että olemmehan minä ja poikani tähän syypäät.

MARTTA

Niin olettekin. Mummu tietää kyllä, etten minä osaa olla ilman miestä.

EMÄNTÄ

Minä tarvitsin vain yhden miehen, sen josta pidin. No, Martta, jos nyt sanoisit, miten on laitasi?

MARTTA

Mitä se teille kuuluu? Minun elämäni on minun.

EMÄNTÄ

Sinä olet tyttäreni, Martta. Sinä olet kärsinyt, en tahdo olla kova sinulle. Elämä on asettanut minullekin yhtä ja toista kannettavaksi, mutta elämä on aina järjestettävissä.

MARTTA Menee hänen viereensä, laskee päänsä hänen syliin»ä ja itkee.

Voi, mummu, minä taidan saada lapsen. Se on niin kauheata! Kun hän viime talvena hakkaili tuota meijerska-Iitaa, enkä minä kärsinyt sitä, ja sitten keväällä kun ongelta tultiin pimeässä... ja kun minä aina jouduin sen kanssa olemaan ja harmitti tuo Iitakin, joka aina vahtasi. En tiedä mitä tehdä. Olen monena yönä ajatellut, että parasta olisi lopettaa kaikki ja mennä Niskajärveen. Minä olen niin äärettömän onneton. En jaksa enää. Voi, mummu, ei sitä vielä tiedä kukaan. Auttakaa nyt, neuvokaa. Enhän minä tiedä, kenenkä puoleen kääntyisin.

EMÄNTÄ

Martta raukka. Olen odottanut, että tulisit luokseni. Eihän tässä mitään hätää ole. Vähänkös niitä lapsia syntyy heti häitten jälkeen. Olen katsellut ja olen miettinyt itsekseni, niin katkeraa kuin se minulle onkin... pehtori on mukava ja luotettava mies. Kyllä minä hänet pojakseni hyväksyn. Lapsetkin kaikki pitävät hänestä. Kyllä hän lastesi omaisuudesta tulee huolta pitämään.

MARTTA hypähtää ylös.

Vai niin! Vai Niskavuoren pehtorin vaimoksi te minut hyväksyisitte! Pehtorskaksi taloon! Sehän sopisi! Aarnen ja sen naisen iloksi! Ei ikipäivänä! Sepä olisi mukavaa, Niskavuoren rengin vaimoksi! Kuka ties olitte mielissännekin, että minä rengin luona kävin. Ei, sitä iloa ette ikinä saa!

EMÄNTÄ

Tarkoitatko sitä, ettet mene naimisiin lapsesi isän kanssa?

MARTTA

Juuri sitä minä tarkoitan. En tahdo mennä naimisiin hänen kanssaan, enkä tahdo myöskään lasta. En minä sitä varten teiltä apua pyytänyt. (Itkee.)

EMÄNTÄ

Sinä olet järjiltäsi.

MARTTA

Vaikka, mutta minäkin tahdon jotain elämältä.

EMÄNTÄ

Minusta tuntuu, että olen ennenkin kuullut nuo sanat. Niin puhui myöskin se nainen, joka vei sinulta miehesi ja jota sinä olet halveksinut.

MARTTA

Minkä vuoksi minun sitten pitäisi viettää elämäni surren täällä Niskavuoren nurkissa? Mikä oikeus hänellä on olla onnellinen minun mieheni kanssa?

EMÄNTÄ

Tuo teidän onnenne — ihmisten antama onni! Kun Jumalan päivä paistaa pääni päälle... (Kylmästi.) Elämässä on muutakin kuin tuo teidän onnenne.

MARTTA

Mutta minulla ei ole, ja minä en aio viettää elämääni täällä Niskavuoren pehtorin muijana, ymmärrättekö? Siitä saakka kun minut tähän taloon tuotiin, olette komentanut minua. Nyt se on lopussa.

EMÄNTÄ

Tiedätkös, Martta, mitä minulle merkitsee suostua siihen, että sinä menisit naimisiin pehtorin kanssa? Se merkitsee lopullista luopumista siitä ajatuksesta, että poikani Aarne vielä palaisi luokseni tähän taloon. Kaikki nämä vuodet olen minä kulkenut täällä ja odottanut hänen paluutaan. Sinun vuoksesi hän kerran lähti ja sinun vuoksesi hän ei enää palaa.

MARTTA

Eikös vain sekin ole minun syytäni! Mutta olkoon! Niin kauan kuin minä elän, hän ei tule tämän katon alle.

EMÄNTÄ katsoo häneen.

Niinkö sinä luulet. (Nousee.) Ja nyt minä vuorostani sanon sinulle, Martta, että sinä et tule tuottamaan lisää häpeää tälle talolle ja suvulle. Sinä menet naimisiin lapsesi isän kanssa.

MARTTA

Minä en pidä hänestä.

EMÄNTÄ

Miksi sinä sitten olit hänen kanssaan?

MARTTA

Sanoinhan minä, minä en osaa olla ilman miestä.

EMÄNTÄ raivossa.

Sinä... sinä... Tämän talon naiset eivät synnytä isättömiä lapsia.

MARTTA

Kuka sanoo, että minä tulen synnyttämään lapsen?

EMÄNTÄ

Minä sanon sen.

MARTTA

Tekin voitte erehtyä.

EMÄNTÄ

Varo itseäsi, Martta. Varo rikkomasta Jumalan ja ihmisten lakia!...

MARTTA

Minä teen minkä tahdon, sen ovat muutkin tehneet.

EMÄNTÄ

Mutta tässä talossa seurataan sekä Jumalan että ihmisten lakia.

MARTTA

Kovasti tässä Aarnekin seurasi lakia. Kuka sanoo, että minä tulen pysymään tässä talossa.

EMÄNTÄ

Minä sen sanon. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen.

MARTTA

Vai niin. Ja sitä varten siis viekoittelitte minut kertomaan. Voi Jumalani, ja teiltä minä odotin apua.

EMÄNTÄ

Ulos

MARTTA

Puolet tästä talosta kuuluu minulle, ja minä voin ajaa teidätkin ulos.

EMÄNTÄ

Ulos. (Martta lähtee. Emäntä istuu luhistuneena, nousee, ojentautuu ja huutaa.) Salli. (Salli tulee sisään.)

SALLI

Vanhaemäntä kutsui?

EMÄNTÄ

Salli, käske pehtori puheilleni.

SALLI

Kyllä. Kyllä minä kutsun. (Jää epäröiden seisomaan.)

EMÄNTÄ

No, Salli

SALLI

Pehtori kun istui äsken portailla ja itki.

EMÄNTÄ hiljaisuuden jälkeen.

Humalasta kai?

SALLI

Ei hän enää ollut humalassa.

EMÄNTÄ

Salli käskee hänet tänne. (Salli poistuu epäröiden. Emäntä istuu liikkumatta. Pehtori tulee ja seisahtuu uunin viereen.) Istukaa tänne vain, pehtori. (Pehtori istuu pää käsien välissä.) Ei teidän tarvitse minulle puhua, pehtori, minä tiedän aivan tarpeeksi. Olemmehan me toistakymmentä vuotta yhdessä tehneet työtä. Jos kellään, niin teillä, väsymättömällä työmiehellä, on oikeus tulla Niskavuoren isännäksi. (Pehtori ei puhu mitään, istuu kädet silmillä.) Minä tiedän, että Niskavuori tulee olemaan turvassa teidän hallussanne. Nyt on vain mentävä kuulutukseen mahdollisimman pian.

PEHTORI

Minä en ole ansainnut vanhanemännän suostumusta. En ole menetellyt oikein. Eikä Martta minusta huoli. Minä olen vain yksinkertainen työmies enkä kelpaa Niskavuoren isännäksi.

EMÄNTÄ

Te olisitte ansainnut paremmankin vaimon kuin Martan, mutta sitä ei voi nyt enää auttaa.

PEHTORI

Martta ei suostu naimaan minua. (Nyrkillä pöytään iskien.) Vaikka minä olin tarpeeksi hyvä hänen sänkyynsä.

EMÄNTÄ

Tuo on kaikki joutavaa juttua.

PEHTORI

Eikö emäntä näe, että hän lirkuttelee tohtorin kanssa?

EMÄNTÄ

Ei pehtori huoli välittää siitä. Kyllä me hänet järkiinsä saamme. Lapsetkin kaikki pitävät Anttilasta.

PEHTORI

Eivät isännät koskaan tule pitämään minua vertaisenaan. Eikä Martta tule sitä koskaan kestämään.

EMÄNTÄ

Jos minä hyväksyn teidät pojakseni, tulee myöskin koko maailma hyväksymään teidät talon isännäksi. Ja minä tiedän, että te tulette hoitamaan tätä taloa kuin silmäteräänne poikani pojalle.

PEHTORI.

Kas, vanhaemäntä, teidän kaltaisianne ihmisiä ei ole monta maan päällä.

EMÄNTÄ

Muistakaa, että Martan lapsi tulee minulle olemaan samana kuin poikanikin lapset.

MARTTA on kuunnellut oven takana, syöksyy sisään.

Vai niin täällä minusta kauppaa käydään. Mutta te erehdytte hiukan. Minä tiedän myöskin, mitä minä teen.

EMÄNTÄ nousee.

Pehtori, valjastakaa minulle hevoset aamutuimaan. Nyt minä lähden poikani Aarnen ja miniäni Ilonan luokse.

MARTTA

Lähtekää vain. (Lähtee ulos.)

PEHTORI

Hyvää yötä. (Pehtori poistuu hänen jälkeensä.)

EMÄNTÄ

Sen minä sinulle sanon, oma Jumalani! Olen koettanut pitää polkuni suorana, mutta se mutkistuu väkisinkin... Sinä, minun Jumalani, et ole nöyrä Jumala. Et sinä, Luoja, ole luonut nöyryyttä sydämeeni...

    Väliverho

TOINEN NÄYTÖS

Ilonan ja Aamen koti Helsingissä. Nykyaikainen huoneisto. Eteisessä soi kello, palvelija menee avaamaan ovea. Vanhaemäntä tulee sisään kapsäkki kädessä.

EMÄNTÄ

Eikö herrasväki olekaan kotona?

PALVELIJATAR

Ei, rouva ja herra lähtivät kävelemään.

EMÄNTÄ

Vai niin, kyllä minä odotan.

PALVELIJATAR epäröiden.

En minä oikein tiedä, jos tulisitte myöhemmin uudestaan.

EMÄNTÄ

Minä olen tohtori Niskavuoren äiti.

PALVELIJATAR

Voi, suokaa anteeksi! Rouva on hyvä ja käy sisään. Professorska on kotona, minä käyn hänelle sanomassa. (Palvelijatar auttaa päällysvaatteet pois.)

EMÄNTÄ

Minä odotan tässä. (Ottaa kapsäkkinsä ja tulee huoneeseen. Palvelijatar yrittää ottaa kapsäkin hänen kädestä. Vanhaemäntä näyttää ovenpieleen ja sanoo.) Jätä se siihen.

    Palvelijatar kiiruhtaa pelästyneenä huoneesta. Vanhaemäntä seisoo
    ja katselee vierastellen huoneistoa. Professorska tulee.

PROFESSORSKA

Hyvää päivää. Olette siis Niskavuoren vanhaemäntä? Minä olen Ilonan äiti.

EMÄNTÄ

Hauskaa tutustua professorskaan. Aarne ja Ilona eivät kuulu olevan kotona?

PROFESSORSKA

Menivät vain vähän kävelemään. Minä tulin huvilalta ja jäin tänne lepäämään. Emäntä istuu vain. On hauskaa, että Aarnen äiti vihdoinkin tuli poikaansa ja Ilonaa katsomaan. Vahinko, että lapset nyt ovat huvilalla.

EMÄNTÄ

Olisinhan minä ne mielelläni nähnyt.

PROFESSORSKA ottaa valokuvan kirjoituspöydältä.

Tässä on tänä kesänä otettu kuva.

EMÄNTÄ

Kiitos, professorska.

PROFESSORSKA

Loviisa sanoo minua vain Lisbethiksi, ollaanhan tässä vähän sukua. Kai Aarne sentään on teille lähettänyt lasten kuvia?

EMÄNTÄ

Ilona on tainnut jonkin lähettää. Aarne on ollut leppymätön niinkuin minäkin.

PROFESSORSKA

Niin, Loviisalla taisi olla aika tavalla harmia tyttärestäni. Nykyään eivät lapset välitä meistä vanhoista, kulkevat omia teitään.

EMÄNTÄ

Olihan meillä kaikilla vähän vaikeat ajat.

PROFESSORSKA

Minä pidän Aarnesta. Hän on ollut vallan suurenmoinen. Sellainen työkyky. Ei ole helppoa olla työssä laboratoriossa ja samalla kirjoittaa väitöskirjaa. Ja Aarne pääsee kai tänä syksynä maataloushallitukseen esittelijäksi.

EMÄNTÄ

Onhan Aarne menestynyt. Taitaa sentään olla enemmän Ilonan ansiota, kun hänkin kuuluu olevan työssä ja niin helpottavan sitä leivän hankintaa.

PROFESSORSKA

Niin, Ilona on opettanut työväenopistossa ja samalla tenttinyt matematiikkaa. On ollut hauskaa katsoa, miten he yhdessä pyrkivät eteenpäin.

EMÄNTÄ

Kuinka Ilona on joutanut lapsilta?

PROFESSORSKA

Olenhan minäkin siinä vähän koettanut auttaa. Minä asun tässä vieressä, niin että lapset voivat päivisin olla minun luonani. Vähän ahdastahan täällä on, mutta onhan heille riittänyt elämäniloa toisistaan. Kyllä Aarne varmasti tulee olemaan mielissään, kun Loviisa vihdoinkin tuntuu antavan anteeksi hänelle.

EMÄNTÄ

Ei puhuta siitä, Lisbeth hyvä. Olin vain sitä, mitä minun täytyi olla — täytyi. Ehkä Lisbeth ei sitä käsitä? Minun on täytynyt hyvittää jotain. Ei tässä anteeksiantoja tarvita. Eivät suinkaan Ilona ja Aarne luule, että olisin vihainen heille. (Eteisestä kuuluu Aarnen ja Ilonan tulo.)

PROFESSORSKA

Ja tässä he jo ovatkin.

    Aarne ja Ilona tulevat sisään, pysähtyvät ovelle.

AARNE Seisoo liikkumattomana.

Ja niin tuli Niskavuori ovestamme sisään...

ILONA

Tervetuloa, äiti.

EMÄNTÄ

Pitkästä aikaa, Ilona. Pitkästä aikaa, poika. (Kättelee molempia.)

AARNE

Pitkä matka mummullakin. Mitenkä mummu on voinut?

EMÄNTÄ

Meneehän se.

ILONA

Voi, kun lapset eivät ole kotona.

EMÄNTÄ

Kyllä minä toivoin ne näkeväni.

PROFESSORSKA

Loviisa istuu nyt. Minä lähden tästä kahvihommiin. (Lähtee.)

AARNE

Onpahan hauskaa, että molemmat mummut ovat tutustuneet. Ilonan äiti on ollut meille suureksi avuksi. Hän on suloinen ihminen. Aina rauhallinen, hyvä ja vaatimaton.

ILONA

Aarne, mitä sinä!?

EMÄNTÄ

Jaa, jaa, jaa... siis ei sellainen kuin sinun äitisi. Mikäs hänellä on ollakseen rauhallinen, hyvä ja vaatimaton, kun hän ei ole koskaan paljon mitään omistanut.

AARNE nauraa.

Vielähän meidän äite on yhtä avomielinen kuin ennenkin.

EMÄNTÄ katselee ympäristöä.

Olette tainneet unohtaa erään Niskavuoren talon?

AARNE nousee ja sytyttää savukkeen.

On ainakin yritetty.

EMÄNTÄ

Vai niin. Täytyy kai sinua onnitella, kun olet tiemmä päässyt tohtoriksi.

AARNE

No sinne päin.

ILONA

Sanokaas muuta. Työtä hän on tehnyt. Älkää katsoko hänen harmaita ohimoltaan. Ne ensimmäiset vuodet huoneen ja keittiön asunnossa eivät olleet helppoja. Ja työtä hän puskee vieläkin!

AARNE

Yhtä paljon kuin Ilona.

EMÄNTÄ katselee ympärilleen.

Jaa tässäkö?

ILONA

Tässä on meidän työhuoneemme, tuolla on makuhuoneemme ja tässä salimme... Vähän ahdasta tässä kahden huoneen ja keittiön valtakunnassa on, jos ajattelee Niskavuoren tiloja...

AARNE

Tervetuloa kaulusköyhälistön luokse.

EMÄNTÄ

Kiitos. (Aarnelle.) Anna se laukku tänne. (Avaa matkalaukkunsa.) Tässä olisi vähän tuliaisia kotoa. Juustoa ja rievää! Ja paninpahan mukaan oikein ruisleivänkin, Niskavuoren uutisleivän. (Antaa leivän Aarnelle.)

ILONA

Kiitoksia paljon, mummu. Miten hauskat Niskavuoren terveiset Aarnelle.

AARNE ottaa leivän ja istuutuu tuoliinsa.

Niskavuoren leipä! (Murtaa siitä palasen ja alkaa syödä.)

ILONA

Aarne on aina puhunut mummun uutisleivästä ja Niskavuoren rievästä. Nythän minäkin saan niitä maistaa.

EMÄNTÄ

Ja tässä olisi lapsille vähän kaakkua.

ILONA

Minä lähetänkin sen huvilalle. Katsos, Aarne! (Molemmat naiset kääntyvät Aarneen, joka istuu katsellen kauas ja syöden murtamaansa Niskavuoren leipää. Naiset katsovat häneen vaieten. Emäntä suoristuu. Ilona seisoo kaakkua hypistelen, katsoen Aarneen ja sanoo sitten äkkiä.) Aarne!

AARNE Aivan kuin heräten.

Jäin tässä ajattelemaan Niskavuoren uutisleipää, kun en ole sitä viiteen vuoteen maistanut. (Katsomatta emäntään.) Taisi se Huhdanpohja ruis onnistua hyvin?

EMÄNTÄ

Entä vehnä sitten! Vanha Nieminen sanoi, että korsi kuin meren kaisla ja pää kuin lampaan häntä.

AARNE

Niemisen runoa! Mitenkäs se sekuli kasvoi?

EMÄNTÄ

Ei se virna oikein menestynyt. Mistä sinä sen sekulin tiedät?

AARNE peitellen.

Arvasin, että pehtori alkaisi kokeilla. Mutta rehuherne olisi sittenkin ollut parempi. (Toiseen asiaan mennen.) Entäs heinä Alasuolla? Kai siitä toisesta heinästä jo on tehty AIV.tä?

ILONA

Aarne, kuinka sinä kaiken tuon vielä muistat?

AARNE jyrkästi.

Olen itse raivannut Alasuon. (Intensiivisesti.) Voi jumalani, kuinka minun taas tekeekin mieleni nähdä oikeita vainioita. Joskus minun on kirotun ikävä heinähankoja, niittokoneita, traktorin pyöriä, mullan hajua ja apilan tuoksua! (Vaitiolo.) Entä mitä Niskavuorelle kuuluu! Mummu on tainnut vanhentua viime aikoina.

EMÄNTÄ

Et ole sinäkään nuorentunut. Aika menee, ja yksinäistä Niskavuorella on.

AARNE

Oma syynne. Miksi ette tule useammin kaupunkiin?

EMÄNTÄ

Et joutanut sinäkään kaupunkeja käymään, kun olit Niskavuoren isäntä.

AARNE

Vieläkö vanha Kalle elelee ja laulelee?

EMÄNTÄ

Mikäs Kallen tappaa. Vielähän hän kertoilee teidän onkireissuistanne ja valehtelee niitten isojen haukien painoa.

AARNE

Vieläkö hän lupaa naida Sandran pelastaakseen ihmiskunnan? Kuinkas Sandra voi?

ILONA

Jaa, sanokaas muuta, se yhteinen ystävämme?

EMÄNTÄ

Sandralla on nykyään paljon tekemistä. Hän pitää minua silmällä.

ILONA nauraa.

Epäileekö hän teitäkin kevytmielisestä elämästä?

EMÄNTÄ

Nähtävästi ja tuhlaamisesta. Martta on ruvennut harrastamaan räknäämistä. Matematiikaksi kai sitä koulussa sanottiin.

AARNE

Mummu parka.

ILONA

Anna-Liisa on meille kertonut.

EMÄNTÄ

Eihän se niin vaarallista ole. Tuntuu vain, että me Martan kanssa kiskomme samaa leipää kumpikin omalle puolellemme.

AARNE

Että te viitsitte kestää sitä kaikkea. Tulisitte asumaan kaupunkiin Kaarlon — tai vaikkapa meidän luoksemme.

EMÄNTÄ

Vai niin. Sinulla alkaa olla vähän mitat sekaisin. Kovinpahan minä tänne teille sopisin. Ja minulla taitaa siellä Niskavuorella olla erinäisiä pieniä tehtäviä, jotka sinä olet unohtanut. Muun muassa vaalia lastesi omaisuutta.

AARNE

Kas, kun minä olin sen omaisuuden aivan unohtaa. Niin käy, kun ei sitä itsellä ole... Kuinkas lapset voivat?

EMÄNTÄ

Hyvinhän ne. Tyttikin tuli nyt Hämeenlinnaan kouluun.

AARNE

Tietäähän mummu, että Poju on käynyt meillä. Aika miehen alku.

ILONA

Minä pidän paljon Pojusta. (Vaitiolo. Ilona äkkiä.) Ehkä mummulla on jotain puhumista Aarnelle. Mummu sanoo vain.

EMÄNTÄ

Kyllä minulla on puhumista — (paussi) — teille molemmille. Sekä muille lapsilleni.

AARNE

Tämähän kuulostaa juhlalliselta.

EMÄNTÄ

Olen pyytänyt Matin ja Kaarlon tänne, ja Saima tuli Hämeenlinnasta mukanani. Hän meni hakemaan Kaarloa. Lupasivat kaikki olla viiden aikaan täällä.

ILONA

Hyvänen aika. Täytyy ryhtyä isommanpuoleiseen kahvihommaan. Tätä sukuneuvottelua varten.

AARNE

Sukuneuvottelu meidän, mustien lampaitten luona? Tämä on jännittävää. (Äkkiä pelästyneenä.) Ei suinkaan lapsille ole mitään tapahtunut?

EMÄNTÄ

Ei.

AARNE kävelee levottomana.

No siis, mitä pitäjälle kuuluu?

EMÄNTÄ

Niskavuorella seurataan nykyään hyvin vähän pitäjän asioita. Ja vielä vähemmän valtakunnan asioita, kun ei oikeastaan lueta sanomalehtiäkään. Eikä meillä kunnan asioita seuraa muut kuin se uusi muonamies Aaltonen, jonka sosialistit valitsivat valtuustoon.

AARNE

No, onhan sitten Niskavuorellakin edustajansa valtuustossa.

EMÄNTÄ

Kuuluvat sentään joskus siellä kaipaavan sinuakin. Mutta kauas te olette joutuneet Niskavuorelta. Tuntuu kuin olisitte jo kahdenkymmenen vuoden etäisyydessä.

ILONA

Viidenkymmenen, mummu! Olemme itse rakentaneet oman elämämme. (Aarne ei puhu mitään, syö vain leipäänsä. Emäntä katsoo häneen. Kiusallinen vaitiolo.)

EMÄNTÄ

Vai olet sinä, Aarne, joutunut niin pois maasta ja metsistä? Et ole tainnut käydä missään metsästämässäkään.

AARNE ei vastaa, sanoo sitten.

Enpä juuri.

ILONA nauraa.

Aarne on vielä niin rauhaton keväisin ja syksyisin. Häntä inhottaa saaristo ja tyhjä meri ja ne laiskat ihmiset, jotka sen rantoja soutelevat ja haaveilevat. Joskus olemme matkustaneet jonnekin maalle ja juosseet itsemme väsyksiin metsissä.

EMÄNTÄ

Muitten ihmisten metsissä.

ILONA

Kaikki metsät ovat omiamme, kun vain pidämme niistä.

EMÄNTÄ

Jaa, siltä se tuntuu. (Ovikello soi. Ilona lähtee ulos. Aarnelle.) Salli kertoi nähneensä sinut viime kesänä eräänä aamuna makaamassa Niskavuorella kallion niemekkeellä. Kas, kun et tullut tervehtimään?

AARNE

Käväisin Simolassa ja teki mieleni katsella kerran vielä Niskavuoren vainioita.

EMÄNTÄ

Tietääkö Ilona siitä?

AARNE

Ei. Ja mummu kai käsittää, ettei ole tarpeellista puhuakaan?

EMÄNTÄ

Joko? Kuinka hyvin minä tunnen sinut, Aarne.

AARNE

Ette tunne tarpeeksi, muuten olisitte menetellyt toisin.

EMÄNTÄ

Minä olen odottanut sinua kotiin. Aina vain aamuisin katselin lasista — käveletkös pihalla.

    Tuomari Matti ja dosentti Kaarlo Niskavuori tulevat.

MATTI

Päivää, mummu. Mikä ihme!

KAARLO

Mikä toi Niskavuoren vanhanemännän syntisen, kadonneen lampaansa luo? Morjens, Aarne.

EMÄNTÄ

Päivää, päivää.

MATTI

Että mummukin vihdoin on sovinnollisella päällä! Mahtaa se Ilonastakin tuntua hauskalta.

KAARLO

Olisit saanut tulla jo aikoja sitten! Mutta oikean päivän sinä sittenkin valitsit. Tietääkös mummu, kuka meitä nykyään hallitsee?

EMÄNTÄ

Minusta se tällä kertaa on vallan samantekevää.

KAARLO

Onkin sekin samantekevää, jos Matista tulee ministeri. Voi, mummu, enkös minä sanonut, että Matti rupesi ihan oikeaan aikaan maalaisliittolaiseksi. Ja kuinka te hankasitte vastaan!

EMÄNTÄ

Taitaa niitä Niskavuoren poikia piisata puolueeseen jos toiseenkin, vaikka vaari haudassa kääntelisi.

AARNE

Ei sentään folkpartietiin... (Kaarlolle.) Vaikka ei siitä sinun Sigridistäsi oikein tiedä.

KAARLO

Eihän mummu sille mitään mahda!

EMÄNTÄ

Sen kuin kuuntelee vain.

SAIMA ja Ilona tulevat.

Ehtoota taas, mummu. Saako Aarne nyt syntinsä anteeksi, kun Matista tulee ministeri?

KAARLO

Talonpoikais- ja työläishallitukseen. Vaari kääntyy haudassa. Ja kun Aarnesta tulee sosialistiedustaja ensi vaaleissa, niin kyllä tässä perheessä ainakin äänenvaimentajia tarvitaan.

ILONA

Saima, hillitse veljeäsi! Antakaa toki mummullekin suunvuoro.

AARNE

Kohta, kun Matti ensin kertoo, onko hallitusohjelmasta jo sovittu. Otatteko tekin ruotsalaisia ammattiministereitä mukaan?

ILONA

Mitä te niillä teette?

MATTI

Ilona on tulossa aitosuomalaiseksi.

ILONA huitaisee Mattia sanomalehdellä.

Minä olen se puuttuva suomalaisuusrengas mummun ja muitten miniäin välillä.

MATTI

Myönnä nyt, Niskavuoren emäntä, että olisi Aarne voinut hullumminkin naida. Kun ei vain Aarne antaisi hänen hosua liikaa. Hän on käynyt ihan kalpeaksi.

KAARLO lyö Mattia olkapäälle.

Tuo Matti ei sitten koskaan osaa olla hienotunteinen. Hyvä, etteivät emäntämme ole täällä.

MATTI

Ei ole aikaa hienotunteisuuteen. Kuule Aarne, arvaa, kenenkä kirjoitus se oli Maaseudun Tulevaisuudessa. (Aarne ja Matti alkavat innokkaasti keskustella. Kaarlo yhtyy heihin.)

SAIMA

Kyllä nuo pojat ovat mahdottomia. Mitäs Niskavuorella oikein on tapahtunut? Mummu on kovasti salaperäinen, ei matkallakaan puhunut mitään. Istui vain ja katseli junan ikkunasta.

EMÄNTÄ on istuutunut ja katsellut jäykkänä kauas.

Niskavuorelle kuuluu ikäviä.

ILONA

Olkaa nyt jo hiljaa, miehet! Ettekö näe, että mummua vaivaa jokin.

MATTI

Niin, mitäs Niskavuorelle kuuluu? Onko Martta taas ollut häijy mummulle?

EMÄNTÄ

Minullakos on niin kovasti ollut tapana kuulutella Martan häijyyksiä.

SAIMA.

Kyllä me sen tiedämme kuuluttelemattakin.

EMÄNTÄ

Kyllä Niskavuorella on jotain tapahtunut...

SAIMA.

Hyvänen aika, mitä nyt? (Hiljaisuus.)

EMÄNTÄ

Martta saa lapsen...

AARNE

No, voi helvetti!!! (Räjähtää nauramaan.)

ILONA ja SAIMA kauhistuneina.

Aarne!

KAARLO

Että mitä?

MATTI

Kuulinko minä oikein?

EMÄNTÄ

Kyllä se niin on.

ILONA

Martta raukka! Aarne, et saa nauraa!

KAARLO

Anteeksi, mummu, mutta saanko nyt kysyä, kuka on onnellinen isä?

EMÄNTÄ

Pehtori.

AARNE

Mies parka.

KAARLO

Tuliko Martta tunnustamaan syntinsä?

SAIMA.

Olkaa vaiti, pojat. Tämä ei ole leikkiä.

MATTI

Mikäs siinä sitten auttaa muu kuin naimisiin.

AARNE

Tulikos Martta poraamaan? Eikö se ollut suurenmoinen näky?! Se siveellinen Martta!

ILONA

Aarne, ole hiljaa. Onhan nyt sitten Martallakin ihminen, josta hän pitää. Ehkä hän on lapsillekin parempi; kun on unohtanut Aarnen ja pitää toisesta. Mutta miksi he eivät kohta menneet naimisiin?

EMÄNTÄ

En minä tätä maailmaa enää ymmärrä. Eikö kaikki ole sinun syytäsi, Aarne.

AARNE

Totta kai! Jos en minä, niin kelpaa pehtori.

EMÄNTÄ

Martta ei tahdo mennä naimisiin pehtorin kanssa Martta ei tahdo lasta. Martta ei tahdo rengin vaimoksi.

AARNE viheltää.

Arvasinhan minä.

MATTI

Miksei sitten? Onhan pehtori kunnon mies?

KAARLO

Vai on Martallakin murhenäytelmänsä.

MATTI

Hänen täytyy mennä naimisiin lapsen isän kanssa.

SAIMA

Mitäs Martta sitten tarkoittaa? Aikooko hän tehdä isättömän perillisen Niskavuorelle?

EMÄNTÄ

Minä en tiedä hänen tarkoituksiaan, enkä tahdo tietää. Minä tiedän vain, että Niskavuorella on ollut tarpeeksi häpeää... Aarnen eron vuoksi... ja...

AARNE

Mummu, minä varoitan sinua.

MATTI

Asiahan on selvä. Martta menköön naimisiin ja sillä hyvä.

ILONA

Hyvä Jumala, kuinka te saatatte puhua noin asioista, jotka koskevat vain Marttaa. Martallakin on oikeus yksityiselämään. Millä oikeudella häntä pakotetaan? Minä muistan...

AARNE

Ilona, sinun muistosi eivät sovi tänne...

MATTI

Tästä on tosiaankin turha puhua. Jos Martalla on rikos mielessä... Minä en ymmärrä, miksi mummun piti sotkea meidätkin siihen. Meillä on muutakin tekemistä.

EMÄNTÄ luhistuen.

Jos Martta ei nyt mene naimisiin, hän joutuu hunningolle. Niskavuorella on paljon renkejä.

ILONA

Hyvä Jumala, mummu!

EMÄNTÄ

Anttila on luotettava mies. Martta vastustaa häntä sen vuoksi, että hän on muka renki. Suvun täytyy hyväksyä pehtori Martan mieheksi ja osoittaa, että se ei pidä häntä renkinä, vaan vertaisenaan pitäjän edessä, Sinun lapsesi, Aarne, ja talo on pelastettava häpeästä.

AARNE

Toisin sanoen siitä, mitä sinä pidät apeana.

EMÄNTÄ

Jos minä nyt niinkun kysyisin, ettekö te pidä sitä häpeänä?

ILONA

Ennen kaikkea minun tulee sääli.

MATTI

Mummu hyvä, mitä meidän sitten pitäisi teidän mielestänne tehdä? Minun täytyy päästä heti tärkeään neuvotteluun. Mummuhan käsittää, että minulla on valtakunnan asiat hoidettavana.

EMÄNTÄ

Niskavuori ennen muuta on teidän valtakuntanne. Siellä on teidän ja lastenne omaisuus, koko suvun maine ja elämä.

MATTI

Mummu hyvä, siitä suvun maineesta me kyllä itse pidämme huolen.

EMÄNTÄ

Vai niin, etenkin Aarne on tähän asti siitä pitänyt huolta. (Paussi.) Minä olen kestänyt yhtä ja toista näinä vuosina Martan kanssa — valittamatta. Nyt minä tulin tänne pyytääkseeni teiltä apua, jotta talo voitaisiin pelastaa Aarnen pojalle. Minusta tuntui, etten enää jaksa yksin hoitaa tätä asiaa.

AARNE

Vihdoinkin asia, jota meidän äiti ei jaksa yksin hoitaa.

EMÄNTÄ

Niin, Aarne poikani.

FIINA tulee.

Tuomaria pyydetään puhelimeen.

MATTI ulos mennessään.

Minun on kai lähdettävä neuvottelemaan. (Poistuu.)

SAIMA

Minä ainakaan en jaksa olla sanomatta Martalle muutamia totuuksia. Meidän välillämme on monta pyyheliinaa ja lakanaa, vieläpä se hopeinen sokeriskoolikin. Kyllä kai on parasta, että Kaarlo ja Matti lähtevät Niskavuorelle.

KAARLO

Varsin miellyttävä tehtävä. Ei kiitos! Minä luovutan sen sinulle. Minä joudun viikon päästä luentomatkalle Tukholmaan.

ILONA

Parasta on, että me mummun vanhan reseptin mukaan lähdemme tästä kahvipöytään. Voimmehan siellä jatkaa neuvottelua. (Aarne ja emäntä istuvat liikkumattomina. Saima lähtee, samaten Kaarlo ja Ilona ovat ovella.)

KAARLO huutaa mennessään.

Tulkaa pian. Ehkä kuuluu Matilta hallitusuutisia.

AARNE

Lähtekää vain. Minulla olisi vähän puhumista mummulle.

ILONA ovelta.

Aarne!

KAARLO viittaa Ilonaa vaikenemaan.

Jää tänne, ettei Aarne olisi liian kova hänelle.

    Ilona lähtee, pysähtyy ovelle, Aarne nousee häntä huomaamatta,
     kävelee edestakaisin ja pysähtyy vanhanemännän eteen

AARNE

Se on nyt siis lopussa. (Ottaa leivän käteensä ja silittää sitä.) Sinä siis annat Martan perustaa uuden perheen Niskavuorelle?

EMÄNTÄ

Mitä tarkoitat?

AARNE

Viisi vuotta minä olen kirjeissä ja puhelimessa, salaa kun varas hoitanut Niskavuorta pehtorin kautta, määrännyt joka korren, mikä missäkin kasvaa, siinä kummallisessa toivossa, että sinä kerran kutsut minut Niskavuorelle takaisin Ilonan kanssa, lunastat Niskavuoren pois Martalta... (Emäntä koettaa nousta, mutta putoaa takaisin tuolille.)

ILONA

Salaa minultakin, Aarne. Kaikkina näinä elämämme onnellisina yhteisvuosina, jolloin minä luulin tietäväni sinun jokaisen ajatuksesi.

AARNE pöydän ääressä.

Sen verran me tiedämme toisistamme, Ilona. Minä olen pysynyt kiinni tässä kirotussa leivässä. Kävin kuin varas yöllä moottoripyörälläni Niskavuorella, vaanin vainioitani ja soitani, makasin sammalella, söin muuraimia ja läksin.

ILONA

Etkä sanonut minulle mitään. (Istuu pää käsien välissä.) Minä olisin koettanut auttaa.

AARNE

Ja olen heikko lurjus, koska sanon sen nyt. Mutta minun oli sanottava se Niskavuoren emännälle, joka oikeuden ja koston enkelinä karkoitti minut kotini portilta. En ole koskaan ollut irti Niskavuoresta. Se on myrkky, jonka tuo vanha nainen tuossa on istuttanut minuun. (Heittää leivän lattialle ja istuu ikkunan luo selin vanhaanemäntään kädet silmillä.)

ILONA

Aarne! (Pakenee pois.)

EMÄNTÄ nousee, polvillaan ollen ottaa leivän lattialta, silittää sitä ja asettaa sen pöydälle.

Tiedän vain, poikani, että minulla ei ole muuta selkänojaa kuin Niskavuoren talon seinät. Niitten varaan minut on pantu seisomaan. Niistä minä pidän kiinni silloin, kun tämän maan kamara huojuu jalkojeni alla. Nyt tulette te ja ryntäätte vastaani ja ylitseni. Teillä ei ole oikeutta koskea minuun, jonka yllä jo lepäävät Jumalan vuodet.

AARNE

Kuule minua, äiti! Kaikki nämä vuodet on minussa elänyt mieletön toivo saada jostakin rahaa Niskavuoren lunastamiseen ja saada Martta lähtemään. Jos hän nyt nai pehtorin, on kaikki mennyttä.

    Ilona on palannut ja seisoo kärsivänä oveen nojaten.

ILONA

Aarne, miksi sinä olet salannut tuon kaiken minulta? Miksi sinun piti yksin kantaa koko taakka?

AARNE

Koska sinä et voinut auttaa. (Paussi.) Olen tehnyt työtäni, mutta minähän olen irrallinen täällä, irtolainen, Ilona. Minun elämäni tausta on toisaalla. Jokainen tarvitsee oman taustansa, yhden kiintopisteen, johon voi nojata, jos aikoo oikein suhtautua maailmaan. Enkä minä ole luotu pöydän viereen, en teorioja puhumaan, vaan nousemaan auringon kanssa ja kasvattamaan maan kamaraa. (Nousee ja silittää Ilonan hiuksia.) Älä ole milläsikään, Ilona, ehkäpä minullekin jostakin maapalanen löytyy.

EMÄNTÄ

Minä tulin sinun luoksesi, juuri sinun luoksesi... enkä minä aavistanut...

ILONA

Elämä menee eteenpäin ilman Niskavuorta. Niin paljon tapahtuu maailmassa, valtakunnat ovat mullistuneet sota ja hävitys uhkaa meitä, ja te ajattelette vain Niskavuortanne. Miksi juuri sen, mikä tapahtuu tuossa elämän vesilasissa, pitäisi olla tärkeätä meille. Meidän elämämme on yksityisasiamme.

EMÄNTÄ

Niskavuori ei ole yksityisasia.

PROFESSORSKA tulee sisään.

Eiköhän Loviisa tulisi jo kahville... kun on pitkästä matkastakin väsynyt. Voihan sitä keskustella myöhemminkin.

    Aarne lähtee sanaakaan sanomatta vasemmalle. Vanhaemäntä
    ja Ilona katsovat hänen jälkeensä.

ILONA

Anteeksi, mummu, varmasti te olettekin väsynyt. Lähdetään, toisetkin odottavat siellä.

EMÄNTÄ

Jos Ilona jättäisi minut vähän yksin... minusta tuntuu vähän, niinkuin ympärilläni jotain luhistuisi.

ILONA

Luhistuu minunkin ympärilläni, mummu. (Molemmat katsovat toisiinsa, silloin Ilona lähtee äkkiä vasemmalle.)

PROFESSORSKA.

Ehkä Loviisa sallii minun vähän istua tänne.

EMÄNTÄ

Minä olen tänään saanut elämältä taas aika kolauksen — oikein nuijalla päähän.

PROFESSORSKA

Loviisa hyvä, ei niille nykyajan lapsille mitään voi, ei muuta kuin olla hiljaa ja hyväksyä kaikki, mitä he tekevät — olla sekaantumatta heidän elämäänsä.

EMÄNTÄ nousee.

Niinkö Lisbeth arvelee? Nöyrtyä ja hyväksyä kaikki. Minä olen siitä vähän eri mieltä. Me olemme kulkeneet toisia teitä ja elämä on näyttänyt, että ne ovat varmoja teitä, Herran osoittamia teitä.

PROFESSORSKA

Minä luulen, Loviisa hyvä, että meidän olisi terveellisempää hymyillä lapsillemme ja heidän erehdyksilleen ja pitää kiinni lastemme lapsista, jotka tulevat hymyilemään meille.

EMÄNTÄ

Minulle on Jumala antanut vallan lasteni yli.

PROFESSORSKA

Niskavuoren talolla on suuri valta ihmisten yli, mutta minä neuvoisin Loviisaa käyttämään sitä valtaa varovasti.

EMÄNTÄ hiljaa.

Kun sitä iltaisin seisoo Niskavuoren veräjällä yksin ja kuuntelee läpi usvan lastensa ääniä kaukaa, tekee mieli astua yli vetten ja maitten ja koota heidät maailmalta takaisin esiliinaani ja pudottaa heidät kotipolulleni polvieni viereen.

PROFESSORSKA

Loviisa ei ole vielä nöyrtynyt elämän edessä kuten minä.

EMÄNTÄ

Minä olin maassa monessa mykkyrässä miniäni Martan edessä, mutta minä nousen vielä siitäkin notkosta.

SAIMA tulee.

Mikä sinua vaivaa, äiti?

EMÄNTÄ

Ei mikään enää.

SAIMA

Kuule, tännehän hyökkää kohta koko pitäjä mummun perässä. Simola soitti äsken, että hän on tullut kaupunkiin tohtorin kanssa ja että heidän pitää välttämättömästi tavata mummua heti. Minä käskin heitä tulemaan tänne.

EMÄNTÄ

Herra Jumala... ei suinkaan...

KAARLO sekä Matti, Ilona ja Aarne hyökkäävät sisään.

Hurraa, äiti, hurraa, hurraa. Matista tuli ministeri. (Vanhaemäntä istuu liikkumattomana.)

PROFESSORSKA

Saanko minä onnitella Mattia.

MATTI

Kiitos, professorska. Mitäs nyt sanot, äiti? Etkö onnittele? Vihoissako olet?

EMÄNTÄ konemaisesti.

Onneksi olkoon... sekä sinulle että kansallemme, poikani.

MATTI hämillään.

Kiitos, muori, ja nyt huolet pois. Kyllä me Martan asiat selvitetään. Pannaan pehtori Simolan kanssa isäntien pöytään istumaan, niin eiköhän Martta taivu.

EMÄNTÄ

Kiitoksia, Matti, ehkäpä minä sittenkin vielä hoidan itse ne Niskavuoren asiat. Teillä kaikilla on oma elämänne. Te ette tarvitse Niskavuorta, ette tarvitse sieltä muuta kuin rahaa, te kaikki, paitsi ehkä Aarne. Mutta Niskavuori on jotain muuta kuin mitä rahalla saadaan. Kun minä seison täällä teidän kivihuoneissanne, tuntuu minusta, että minun kantoni ulottuu läpi kivien maan uumeniin eräästä pisteestä, jota kutsutaan Niskavuoren rinteeksi. Se on kanto, joka kestää, vaikka te kaikki olette ravisseet siitä pois. Ehkäpä kerran maailman tuulista haette itsenne takaisin kantonne viereen. Minä lähden täältä yksin ja hoidan tämän asian yksin. Mitä se teille kuuluu? Teillä on täällä hallituksenne, yliopistonne ja koulunne. Mutta Niskavuorella kasvaa minun leipäni ja tuoksuu elämälle... haudankin partaalla.

KAARLO

Nyt meidän äiti piti hienon puheen.

ILONA

Te ette käsitä... kuinka te voitte, ei tämä ollut puhetta, tämä oli jotain muuta...

MATTI

No niin, mummu, älkää hermostuko, totta kai tullaan ja autetaan, jos apua tarvitaan.

EMÄNTÄ jylhästi.

Minä en tarvitse teitä.

AARNE

Äiti.

EMÄNTÄ

Noh, Aarne.

AARNE

Nyt me vihdoinkin osaamme toisemme. Vaikkakin liian myöhään.

EMÄNTÄ

Niin, nyt minä vihdoinkin osaan sinut... (Ivallisesti.) Yhtä hyvin kuin Ilona.

ILONA

Paremmin — tällä kertaa.

MATTI

Mistä tässä on kysymys? Ehkä te vaivautuisitte selittämään minullekin. (Ovikello soi. Fiina tulee sisään.)

FIINA. Täällä kaksi herraa kysyy Niskavuoren vanhaaemäntää.

ILONA

Siellä he ovat. (Palvelijalle.) Pyydä sisään. (Fiina poistuu. Tohtori ja Simola tulevat.)

SIMOLA

Ehtootapäivää! Terveisiä tännepäin. (Tervehtii kaikkia.)

TOHTORI

Päivää pitkästä aikaa, Ilona-rouva ja vanhaemäntä. (Tervehtii.)

SIMOLA

Tässä lieneekin koko Niskavuoren suku koolla minua vain vailla, kun minäkin olen jo ruvennut kuulumaan sen liepeille.

TOHTORI

Me lähdimme Simolan kanssa sellaiselle äkkinäiselle automatkalle, ja minulla olisi kiireellistä puhuttavaa vanhalle-emännälle, koska minun täytyy jo illalla olla takaisin sairaalassa.

EMÄNTÄ

Onko Niskavuorelle jotain tapahtunut?

TOHTORI

Ei mitään erikoista eikä hirveää. Hyviä uutisia vain ja rauha maassa...

ILONA

Mummu on vieläkin ilman kahvia, jos käytäisiin ensin kahvilla.

TOHTORI

Minä valitan... meillä taitaa olla oikein tulipalokiire — mutta jos vanhaemäntä vaatii...

EMÄNTÄ

En millään muotoa, kyllä minun kahvini saa odottaa. Jos herrasväki siirtyisi vieläkin kahvipöytään, jotta minä saisin jutella tohtorin kanssa. Tiedättehän, tohtoreille puhutaan aina kahden kesken.

TOHTORI

Minä pyydän kovasti anteeksi, mutta...

SIMOLA

Tuolla tohtorilla alkaa olla kovasti kahdenkeskisiä puheluja emäntien kanssa...

MATTI

No, lähdetään sitten. Saat onnitella minua, Simola.

SAIMA

Matista tuli tänään ministeri.

TOHTORI

Onnittelen, onnittelen. (Kaikki poistuvat vasemmalle, Aarne pysähtyy ovelle, mutta lähtee sittenkin.) No, taivaalle kiitos, tässä sitä vihdoinkin ollaan, Simola ajoi kaksisataa kilometriä kolmessa tunnissa — minuakin hirvitti, vaikka tässä iässä on jo tullut olluksi liemessä jos toisessakin.

EMÄNTÄ

Minnekä tohtorilla niin kiire oli? Kuuluuko Niskavuorelle sittenkin ikäviä?

TOHTORI

Päinvastoin, aivan päinvastoin, mutta tapahtumien sarjat kulkevat siellä nykyään erikoisen nopeassa tahdissa ja minusta tuntui, että vanhanemännän pitäisi olla tapahtumain tasalla, ennen kuin mitään ratkaisevan korvaamatonta tapahtuu Niskavuoren perheessä.

EMÄNTÄ

Tohtori on erittäin ystävällisesti alkanut huolehtia Niskavuoren asioista.

TOHTORI

Kuinka sitten, kuinkas sitten muutoin, kun ne asiat alkavat sangen läheisesti koskea minua itseänikin. Katsokaas, vanhaemäntä, me olemme nyt Martan kanssa päättäneet mennä naimisiin.

EMÄNTÄ istuutuu raskaasti.

Tekö?

TOHTORI

Niin, minä. Ei pidä pyörtyä, vanhaemäntä. Katsokaas, me kaksi yksinäistä ihmistä olemme päättäneet lyöttäytyä elämämme loppuajaksi yhteen. Meillä on yhteisiä harrastuksia, pidämme molemmat kaupunkielämästä ja matkustamisesta... Ja mitä pitäjä sanoisi, jos me yhdessä matkustaisimme Italiaan ilman vihkimistä. Sitten Martan tarkoitus on myydä oma osuutensa Niskavuoresta. Mutta minä sanoin että ei, että vanhanemännän ja niskavuorelaisten kanssa on asiat nätisti sovittava, kun me aloitamme uuden elämän.

EMÄNTÄ hitaasti.

Onneksi olkoon!

TOHTORI

Kiitoksia, kiitoksia, vanhaemäntä. Ja sitten minä ajattelin, että jos minä saisin jutella vähän yksin vanhanemännän kanssa, ennen kuin Niskavuoren muu suku tulee tietoiseksi erinäisistä Niskavuorella viime aikoina tapahtuneista asioista. Me pääsemme varmasti kauniisti yksimielisyyteen siitä, mihin päin tästä nyt asiat johdetaan. Tämä kai selittää kiireeni?

EMÄNTÄ

Melkein.

TOHTORI sytyttää savukkeen ja istuu.

Saanko minä polttaa täällä, vanhaemäntä?

EMÄNTÄ

Olkaa hyvä.

TOHTORI

Vanhaemäntä on kai vähän ihmeissään?

EMÄNTÄ

Sitähän minulta kaikki kysyvät, mutta minä toistan sen teillekin, että olen aikoja sitten lakannut ihmettelemästä maailman menoa.

TOHTORI

Tiedättehän, että minä olen aina ollut Aarnen puolella niissä Niskavuoren tapahtumissa. Mutta eikö tämä oikeastaan ole verrattain mukava ratkaisu monellekin asialle?

EMÄNTÄ

Kieltämättä, erittäinkin jos muistaa, että tohtorilla on melko huomattavat velat.

TOHTORI

Niin on. Vanhaemäntäkin taitaa olla minulle takuussa siinä Säästöpankin lainassa. Kun se edellinen Klaarani oli niin tuhlaavainen ja kevytkenkäinen. Martta nyt on, mitä hän on, mutta meillä on yhteisiä intressejä.

EMÄNTÄ

Minä huomaan sen. Melkeinpä kuin yhteisiä vekseleitä. Muistanpa kerran erään Aarnen eronneen ystävän sanoneen, että nykyään yhteinen vekseli sitoo aviopuolisot paljon enemmän kuin yhteinen lapsi.....

TOHTORI

Suurenmoista! Aivan oikein! Sitten olisi erinäisiä seikkoja, jotka kaipaavat selitystä. Ihmiset ovat huhuilleet vähän tarpeettomia Martasta ja pehtorista. Kyllä kai vanhaemäntä myöntää, ettei niissä huhuissa ole mitään perää, niin? Hysteeriset naiset itsekin puhuvat joskus turhia. (Vaitiolo. Vanhaemäntä katsoo häneen tiukasti. Tohtori vastaa katseellaan samalla tavoin. Emäntä nousee, koputtelee hermostuneesti pöytään, istuutuu.)

EMÄNTÄ

Tohtori on oikeassa, huhuissa ei ole mitään perää. Pelkkiä kirkonkylän juoruja vaan... Sandran keksintöjä entiseen kuuluisaan Niskavuoren malliin...

TOHTORI huoaten helpotuksesta.

No niin, me siis käsitämme toisiamme. Sitten se pehtori, sellainen hysteerikko ja juoppo, itsekin levittää sangen sopimattomia huhuja. Humalaisen mielikuvitusta. Totta kai minä saan luottaa, että vanhaemäntä peruuttaa sellaiset puheet. Vieläpä ennen kuin ne ennättävät levitä tässä talossa.

EMÄNTÄ

Saatte olla aivan varma siitä. Meilläkin on vähän yhteisiä intressejä.

TOHTORI

Aivan oikein, melko huomattavasti. Ja tietysti vanhaemäntä myöskin järjestää yllämainitun pehtorin pois Niskavuorelta, ainakin siksi ajaksi, kun Martta viipyy sen katon alla?

EMÄNTÄ

Siinäkin tohtori on oikeassa. Sitä paitsi minä olen sen jo tehnyt. Pehtori tuli aamulla mukanani Hämeenlinnaan ja jää toistaiseksi sinne.

TOHTORI

On niin hauskaa olla tekemisissä pitäjän viisaimman emännän kanssa.

EMÄNTÄ

Eikö nyt jo olisi asiallista, että minäkin pyytäisin erinäisiä pieniä vastapalveluksia?

TOHTORI

Totta kai, jos ne ovat minun vallassani.

EMÄNTÄ

Martta on teille siis ilmoittanut haluavansa myydä oman osuutensa Niskavuoresta?

TOHTORI

Niin, se on hänen kiitettävä ja vakava tarkoituksensa, jonka minäkin olen hyväksynyt.

EMÄNTÄ

Mutta kaikesta siitä päättäen, mitä hän minulle on sanonut, ei hän suostu myymään sitä niskavuorelaisille.

TOHTORI

Katsokaas, se on sangen häijyä hänen puoleltaan, mutta huomioonottaen eräät seikat Martan menneisyydessä, ristiriidat ja Martan luonteenladun, ei se suinkaan herätä minussa ihmettelyä.

EMÄNTÄ

Voisitteko te, tohtori, vaikuttaa siihen, että Martta suostuu myymään talon esimerkiksi Simolalle? Olisi sekin hauskempaa, kuin että toinen puoli talosta menisi aivan vieraisiin käsiin. Martan osuus talosta on, kuten te kai tiedätte noin puolitoista miljoonaa markkaa, jonka Simola varmasti maksaa.

TOHTORI

Minustakin se olisi aivan erinomainen ratkaisu, ja minusta tuntuu, että minä voisin siihen suostua sekä myöskin taata Martan suostumuksen, koska hän on varma siitä, ettei Simolan uusi emännöitsijä pidä Ilona-rouvasta. Siis kättä päälle, emäntä. (Emäntä ojentaa kätensä.) Ja jos vanhallaemännällä olisi niin kuin halua pitää Aarnen lapset Niskavuorella, voisin minä ehkä siihenkin vaikuttaa.

EMÄNTÄ

Tohtori siis ymmärtää, että Aarnen lapset kuuluvat Niskavuorelle?

TOHTORI

Niin, ja eihän nuorikoilla ole paljon aikaa kasvattaa lapsia, varsinkin jos ajatellaan matkustamista.

EMÄNTÄ

Aivan oikein, tohtori. Ja minäkin jään muuten aivan yksin Niskavuorelle.

TOHTORI

Kuinka lupsakkaasti kaikki järjestyy, kun ihmisillä on yhteiset intressit. Luonnollisesti kaikki pannaan toimeen hissukseen ilman erikoisia virallisia sopimuksia Martan kanssa?

EMÄNTÄ

Kas, kuinka hyvin tohtori on jo ennättänyt tutustua Marttaan!

TOHTORI

Minulla on huomattavat kokemukset sekä lääkärinä että aviomiehenä. Sitten minä vielä toivoisin, että vanhaemäntä pitäisi Martalle häät Niskavuorella, jos hän sitä haluaa, jotteivät ihmiset turhia puhuisi. (Hiljaisuus.)

EMÄNTÄ

Aivan oikein...

TOHTORI

Saisinkohan minä vielä kerran maailman viisaimman emännän käden? (Suutelee sitä.)

EMÄNTÄ

Tohtori, tohtori; Martta voi vielä tulla mustasukkaiseksi. Minäkin olen leski-ihminen ja Niskavuoren toisen puoliskon omistaja.

TOHTORI

Vanhaemäntä keksii aina ne hauskimmat puolet ihmisissä. Ja nyt minun onkin heti lähdettävä, sillä sekä sairaala että Martta odottavat siellä melko kärsimättömästi.

EMÄNTÄ

Sallikaa minun sentään sanoa pari sanaa Simolalle. (Menee vasemmanpuoleiselle ovelle ja sanoo.) Tulisiko Simolan isäntä tänne meidän puheillemme, jos nimittäin on juonut kahvinsa. (Simola tulee.)

TOHTORI

Jaksaisitkos ajaa minut yhtä kyytiä takaisin kuten lupasit?

SIMOLA

Kyllä Simola aina lupauksensa pitää, ja mikäs tällä hyvällä kelillä, sen kun kärryihin vaan.

EMÄNTÄ

Suokaa anteeksi, tohtori, mutta minulla olisi vähän kahdenkeskistä asiaa Simolalle. Saanko pyytää teitä muutamaksi minuutiksi tuonne sisään — kertomaan uutisia?

TOHTORI

Totta puhuakseni, vanhaemäntä, minä jättäisin mieluummin sen uutistenkertomisen teille ja luikkisin huomiota herättämättä tieheni. Lähden alas ja odotan sinua autossa, Simola. Äläkä viivy kovin kauan!

EMÄNTÄ

Kiitoksia, tohtori. Lupaan lähettää Simolan alas muutaman minuutin kuluttua. Näkemiin, tohtori, huomiseen!

TOHTORI

Kiitos, vanhaemäntä, vielä kerran. Näkemiin. Tule pian, Simola! (Poistuu.)

SIMOLA

No siis?

EMÄNTÄ

Tohtori nai Martan.

SIMOLA kaatuu tuoliin.

Että mitä?

EMÄNTÄ

Niin ovat asiat.

SIMOLA nauraa katketakseen.

Hän nai Martan! Mies raukka! Kuulkaas nyt, vanhaemäntä, nyt me tanssitaan vähän piirileikkiä. (Tarttuu emännän käsiin.) Piiri pieni hyörii, Simola se pyörii...

EMÄNTÄ

Hiljaa, Simola, jos hän kuulee meidän piirileikkimme, voi hän vielä peruuttaa koko naimiskaupan.

SIMOLA.

Ollaan hissuksiin, ollaan hissuksiin.

SAIMI avaa oven.

Ettekö tule jo, me kuolemme uteliaisuuteen?

EMÄNTÄ

Ei vielä. Sulje ovi. (Saima poistuu.)

SIMOLA

Entäs nyt?

EMÄNTÄ

Jaa, entäs nyt?

SIMOLA

Entäs pehtori?

EMÄNTÄ

Simola, pehtoria ei ole ollut olemassakaan. Luvatkaa se minulle. Ei ole ollut olemassakaan.

SIMOLA

Vai min, no ei suinkaan, ei suinkaan. Eikä mitään muutakaan!

EMÄNTÄ

Eikä mitään muutakaan. Ei kukaan ole nähnyt mitään eikä kuullut mitään.

SIMOLA

Niin no, jos ei ole, niin ei ole. Vain Sandran juttuja, eikö niin?

EMÄNTÄ

Ja Martalle pidetään häät Niskavuorella.

SIMOLA

Niin, mahdollisimman pian varmuuden vuoksi. Tiukalle se ottaa vanhanemännän... (Hiljaisuus.) — Kovin tiukalle.

EMÄNTÄ

Katsokaas, Simola, minä aina muistan, miten meidän vaari kertoi erään vanhasuomalaisen senaattorin sanoneen, kun häntä syytettiin siitä, että hän oli läsnä Bobrikoffin hautajaisissa. »Niin», sanoi senaattori, »kun minä siellä seisoin kynttilä kädessä, rukoilin minä, että jos sinä, Herra Jumala, annat Suomen kansan pelastua tästä rötöksestä sillä, että minä tässä seison kynttilä kädessä, niin otan vielä toisenkin.»

SIMOLA

Minä olin kyllä eri mieltä niistä kynttilöistä. Entäs sitten? Mistä syystä vanhaemäntä ne kynttilät käteensä ottaa?

EMÄNTÄ

Martta myy osuutensa Niskavuoresta.

SIMOLA

Arvasinhan minä sen.

EMÄNTÄ

Mutta Martta ei myy sitä niskavuorelaisille.

SIMOLA.

Haa!

EMÄNTÄ

Mutta tohtori lupasi vaikuttaa siihen, että hän myisi sen Simolalle.

SIMOLA.

Vielä kerran.

EMÄNTÄ

Ehkäpä Simola myy sen sitten minulle.

SIMOLA.

Voi teitä Niskavuoren naisia! Kahdenkertaiset leimaverot!...

EMÄNTÄ

Olkoon! Martan osa arvioitiin puolitoista miljoonaksi. En minä niistä pankkiasioista paljon tiedä, mutta luuleekos Simola, että minä voisin saada jostakin pankista sellaisen lainan, kun asetan oman puoliskoni silta takuuseen.

SIMOLA

Mutta mitä sanovat pojat siihen? Ja entä sitten eteenpäin? Aiotteko itse pitää Niskavuoren?

EMÄNTÄ

Vaikka niinkin. Olenhan minä siellä jo ikäni isännöinyt.

SIMOLA

Nyt vanhaemäntä ottaa liikoja kantaakseen. Teille tulee aika korkotaakka. Ja sitten Matti ja Kaarlo tarvitsevat kipeästi rahaa. Oletteko neuvotellut heidän kanssaan?

EMÄNTÄ

En ole neuvotellut heidän kanssaan enkä tule neuvottelemaankaan.

SIMOLA

Nyt vanhaemäntä tekee väärin. Totta kai lastennekin mielipide on otettava huomioon.

EMÄNTÄ

Minun perintöäni ei jaeta ennen hautajaisia. Vielä kerran, tahdotteko auttaa minua, vai pitääkö minun pyytää apua muualta?

SIMOLA

Minä tiedän, että teen väärin poikianne kohtaan, mutta enhän minä voi olla teitä auttamatta.

EMÄNTÄ

Kättä päälle, Simola.

SIMOLA

Niin, kättä päälle.

EMÄNTÄ

Minä en voi toisin. Jokaisen on elettävä loppuun asti oma elämänsä ja uskottava, että se on oikein. Jos rakennukseni on väärin rakennettu vanhalle perustalle, niin kaiketi se sitten kaatuu. Mutta kaatukoon, nyt minä rakennan sitä, koska Jumalani on antanut minulle siihen voimaa. Se onkin silloin suuri rakennus, mikä minulta kaatuu, ehkä sen pirstoistakin voidaan vielä jotain rakentaa. (Ovelle koputetaan, Matti, Aarne, Kaarlo, Ilona ja Saima tulevat vasemmalta. Autontorven tärähdys.)

MATTI

Kyllä tämä saa nyt jo riittää... Me kaikki alamme jo kyllästyä mummun salaisuuksiin.

SAIMA

Missä tohtori on?

EMÄNTÄ

Odottaa Simolaa alhaalla autossa. (Uudelleen autontorven törähdys.) Kyllä Simolan nyt on lähdettävä.

KAARLO

Seis! Ei askeltakaan, Simola. Kyllä meidän on saatava selvä, mitä mummu täällä hosuu.

AARNE

On edes se lohdutus, etteivät ministerit eivätkä dosentit kuulu mummun luottamusmiehiin. Ja voi kun niitä piruuttaa!

SIMOLA

Minulla on tässä erinäisiä kiusallisia tehtäviä. Armahtakaa nyt, vanhaemäntä.

ILONA

Eikö mummu kuole väsymykseen ilman kahvia ja ruokaa?

EMÄNTÄ

No Simola, jos päästäisi teidät kidutuksesta ettei teidän tarvitse haljeta. Noh... minun olisi kai ilmoitettava teille, että Martta menee naimisiin.

AARNE

No niin. Saihan Niskavuoren emäntä tahtonsa taas lävitse. Onneksi olkoon!

ILONA

Voi, mummu, sitten on kaikki hyvin.

EMÄNTÄ

Martta menee naimisiin tohtorin kanssa.

MATTI

Mitäh?

EMÄNTÄ

Martta menee naimisiin tohtorin kanssa. Pehtori oli erehdys.

MATTI ja KAARLO.

Mitä?

SAIMA

Erehdys!

EMÄNTÄ

Muistakaa, oli erehdys!... Martan asiat eivät ole hullusti. Kaikki on niin kuin olla pitää... kaikki...

SAIMA

No mutta.

SIMOLA

Jumaliste, nyt minä lähden. (Kuuluu autontorven törähdyksiä.)

    Aarne, Kaarlo ja Saima nauravat hysteerisesti.
    Simola hyökkää ulos.

MATTI

Kyllä mummun nyt on selitettävä.

EMÄNTÄ

Ei ole mitään selitettävää! Erehtyminen on inhimillistä, eikö niin?... Kaikki heikkoudet selitetään aina inhimillisiksi ja annetaan anteeksi. Mutta voimaa ja rohkeutta ei anneta anteeksi — sitä, mikä on ihmisessä on Jumalasta...

MATTI

Pelkällä filosofoimisellako mummu aikoo tästäkin pelastua?

EMÄNTÄ kuivasti.

Juuri sillä. Ilona on hyvä, minusta tuntuu, että minä olen vihdoinkin ansainnut kupin kahvia.

    Väliverho

KOLMAS NÄYTÖS

Niskavuoren sali. Matti, Kaarlo, Aarne ja Saima pelaavat skruuvia.

MATTI

Viisi pataa. Ettäs kuulet, Saima.

KAARLO

Pass.

SAIMA

Viisi herttaa.

AARNE

Pikkuslammi ristissä.

MATTI Saimalle.

Etkö sinä koskaan opi maalaamaan. Jumaliste. Maalaa kuin keitetyn pässin päästä. Mitä minä sinun herttaässällesi teen. Pass!

KAARLO

Pass!

SAIMA

Jos sinä vielä haukut, niin sanon kuusi herttaa. Sitä paitsi, älä hermostu.

AARNE laulaa.

»Ja Tiltu se kuuli sen kanavankellon, sulavalavei ja kanavankellon...»

KAARLO Laulaa.

»Soida motkottavan, ja soida motkottavan...»

        Vanhaemäntä ja Ilona tulevat sisään. Koko skruuvisakki laulaa.
        »Ja muistui se mieleen se kotoinen olo ja sulavalavei ja kotoinen
        olo. Ja pelkäsi toruttavan ja pelkäsi toruttavan...»

    EMÄNTÄ

    Kas, kun vielä muistat tuon Niskavuoren lasten pahanomantunnon
    laulun.

    AARNE

    Ja nyt lauletaankin mummulle.

        Koko skruuvisakki laulaa. »Sä kasvoit neito kaunoinen...»
        vaikka peli jatkuu.

EMÄNTÄ nauraen.

Aivan kuin vasikat laitumella. Tuollaisiksi ne aina tulevat Niskavuorella. Ettäs kehtaatkin, Saima.

SAIMA

Sanokaas muuta. Onneksi ei sentään Pentti ole kuulemassa, miten hänen lehtorskansa Kanavan Tiltua veisaa. Kerrankin taas Niskavuoren lapset ovat kotona ilman professorskia ja lehtoreita. Tuo Ilona nyt ei räknää, se on muutenkin meidän tapainen.

ILONA

Osaisittepas edes olla kiitollisia, että minä olen mummun kanssa seurustellut, jotta te syntiset saisitte skruuvata.

EMÄNTÄ

Voisitte sentään jo lopettaa.

MATTI

Tämä onkin viimeinen peli. Etkös sinä, jumaliste, osaa laskea, Saima.

SAIMA

Nyt Matti kohta paiskaa kortit.

AARNE

Mene pois sieltä takaa, Ilona, sekoitat koko pelini. Aina mun käy hullusti, jos sinä olet vieressäni.

KAARLO

Ettäs kehtaatkin, Ilona, tulla aikaansaamaan onnettomuutta korttipelissä, vaikka olettekin jo viisi vuotta olleet naimisissa.

APTEEKKARI tulee ja tervehtii.

Enkös minä arvannut, täällä ne skruuvaavat ja ilman minua. Kaikki myrkkyrin hylkäävät, sinäkin, Saima, Matista puhumattakaan. (Tervehtii vanhaaemäntää.)

AARNE

Morjens, vielähän kerkiät!

APTEEKKARI

Martta vei tohtorin, Ilona Aarnen ja Simolalla on uusi hemmetin nätti emännöitsijä. Eihän pitäjässä ole enää yhtään oikeata ihmistä jäljellä.

EMÄNTÄ

Tuleehan tänne uusi tohtori.

APTEEKKARI

Pyysinhän minä ilmoittamaan viranomaisille, että vaan skruuvitaitoinen tohtori saisi meille tulla kysymykseen. Kuule, Matti, anna siitä pieni vinkki lääkintähallitukselle. Pitäähän oman pitäjän ministeristä olla jotain hyötyä.

MATTI

Olisitte opettanut rovastin pelaamaan.

APTEEKKARI

Niin, tai ruustinnan! Jatkakaa vain, minä istun hissukseen.

ILONA Istuu.

Kuulkaa nyt, pojat, lakatkaa jo. Siellä istuu kaksi muonamiestä keittiössä, jotka pyrkivät ministerin ja tohtorin puheille.

SAIMA

Sitä paitsi on aivan järjetöntä, että me yritämme skruuvata, kun meidän kaikkien ajatukset ovat kuitenkin kiinni vaan yhdessä ainoassa pisteessä. Niskavuoren kohtalossa.

APTEEKKARI

Mutta sehän on uutta! Jokos täälläkin ruvetaan siitä puhumaan!

AARNE

Niin ajattele, täälläkin.

APTEEKKARI

Koko pitäjä ei puhu enää muusta kuin Niskavuoren kohtalosta.

KAARLO

Laske, Saima. Ei pelata enää, puhutaan mekin Niskavuoresta.

MATTI

No niin. (Seuraa laskemista.) Eihän teillä ollutkaan muuta kuin sotilaan karonkka! Puhutaan sitten.

APTEEKKARI

Kuule, pitääkö minun poistua?

AARNE

Etkös muista, että koko pitäjä on aina mukana päättelemässä Niskavuoren asioita, ja sinähän kuulut jo melkein sukuun. (Yskäisee juhlallisesti.) Kyllä mummun on selvitettävä, ovatko nämä Martan häitten rääpiäisiä vai mistä syystä koko poikasakkisi kutsutaan kesken kiireisintä Helsingin sesonkia Niskavuorelle juhlimaan? Jopa me molemmat mustat lampaatkin saimme luvan saapua isieni katon alle.

MATTI

No niin, pannaan vihdoinkin mummu tiukalle.

EMÄNTÄ

Minä kutsuin teidät päättämään tämän talon kohtalosta.

AARNE

Toisin sanoen, kuulemaan, mitä sinä olet päättänyt.

APTEEKKARI

Hyvä!

EMÄNTÄ

Ehkäpä niinkin.

MATTI

No Aarne, älä nyt sotke asiaa. Minä kuulin rovastilta, että Martalla onkin myyntiaikeita. Onkos se totta?

EMÄNTÄ

Siltä se tuntuu.

SAIMA

Entäs sitten? Tuleeko Niskavuori jaettavaksi? Sehän on mahdotonta! Pentti sanoo, että talon arvo silloin laskee.

KAARLO

Hyvänen aika, mummu, kuinka te noin välinpitämätön olette?

EMÄNTÄ

Mitäs me Martalle voimme. Jos hän myy, niin myy.

MATTI.

Asia on otettava järkevästi, ilman tunteellisuutta. Niin tuskallista kuin se meille kaikille onkin, en näe muuta mahdollisuutta kuin myydä Niskavuori. Eihän meistä kenestäkään ole talon pitäjäksi.

APTEEKKARI

Voi! Voi!

EMÄNTÄ

Oletko sinäkin samaa mieltä, Aarne?

AARNE

Mitäs minä — eihän minulla ole enää mitään osuuttakaan Niskavuoreen. (Nousee.) Tule pois, Ilona, lähdetään kävelemään — haistelemaan pakkasen puremia perunavarsia.

ILONA nauraen.

Symboli Aarnen mielialasta.

SAIMA.

Pysy sinä vain täällä, Aarne, tämä on yhteisesti päätettävä.

AARNE

Hoitakaa koko homma. Tule, Ilona. Myrkkyri edustakoon minua. (Poistuu Ilonan kanssa.)

MATTI

Jos ei, niin ei! No niin, mummu, mitä mieltä sinä olet myynnistä? Eikö olisi ruvettava neuvottelemaan tohtorin kanssa.

EMÄNTÄ levottomana apteekkarille.

Tuleekohan tohtori tänne?

APTEEKKARI

Hän soitti äsken... ei se ollut vielä aivan selvä, mutta Martta tuntui heltyvän.

MATTI

Olisi hauskaa, jos hän tulisi.

KAARLO

Niin, mummu, mitä sinä sanot?

EMÄNTÄ

Mitäs, myydään vaan.

SAIMA

Niin, tietäähän mummu, miten me kaikki tarvitsemme rahaa? Pentti on juuri aikeissa ostaa huvilatilan.

MATTI

Olisihan se suuri helpotus meillekin. Kaisa ja lapset eivät tule toimeen nykyisessä asunnossa, kun on niin paljon edustusvelvollisuuksiakin. Olisi ostettava osake jostain Kaivopuiston puolelta.

KAARLO

Kyllä Sigridkin odottaa vähän tukea Niskavuorelta. Pitkällekös sillä dosentin tuloilla potkitaan. Irja ja Aila olisi lähetettävä Englantiin kieliä opiskelemaan.

APTEEKKARI

Koska minä edustan Aarnea...

MATTI

Niin pidät suusi kiinni.

APTEEKKARI

Voi kun se on vaikeata.

EMÄNTÄ

Saanko minä nyt puolestani kysyä, mikä on minun kohtaloni, kun te jaatte perintönne, ennen kuin minä olen haudassa?

MATTI

Kuinka äiti tuollaista kieltä käyttää. Kyllä äiti tietää, kenestä kaikki riippuu.

SAIMA

Olemme ajatelleet, että mummu ottaisi eläkkeen, sellaisen kuin itse haluaa.

KAARLO

Ei mummun pidä luulla, että tämä on meille niin helppoa.

MATTI

Jos ette tahdo jakaa meille mitään, niin pitäkää rahat pankissa.

SAIMA

Mummu voisi tulla asumaan esimerkiksi meille. Me kyllä voimme järjestää pari huonetta.

MATTI

Pääasia on, että kauppa päätetään ajoissa, ennen kuin Martta myy osansa ja pilaa hinnan.

SAIMA

Voitaisiin myös järjestää niin, että Aarnen lapset asuisivat kouluaikana mummun luona.

EMÄNTÄ nauraa.

Oikein hyvin ajateltu...

SAIMA

Ja me kun asumme niin lähellä kirkkoakin, niin mummu pääsee sinne joka sunnuntai, vieläpä vesperpalvelukseenkin.

EMÄNTÄ

Sekä muihin seuroihin, eikö niin? Entäs elävät kuvat ja tanssiaiset? Vähemmästäkin pää menee pyörryksiin, mutta mietitään...

SALLI tulee sisään.

Marttilan emäntä on tullut vanhaaemäntää ja lehtorskaa tervehtimään.

MATTI

Juuri kesken tärkeää perheneuvottelua. Koettakaa päästä hänestä nopeasti. Tulkaa pois, Kaarlo ja myrkkyri, Aarnen huoneeseen.

APTEEKKARI

Pitäjän edustaja, Martan tiedotuspataljoona! (Matkii.) Voi, miten nyt Niskavuoren käy!

    Kaarlo, Matti ja apteekkari poistuvat.

EMÄNTÄ

Salli pyytää Marttilan emännän sisään. (Salli poistuu.) Jää sinä vain tänne, Saima.

SAIMA

Kyllä Martta menehtyy, kun tohtorilassa kuullaan, että Aarne ja Ilonakin ovat täällä.

MARTTILAN EMÄNTÄ tulee.

Hyvää päivää, Loviisa. Päivää, Saima, pitkästä aikaa. Kuinka hauskaa, että Saimakin taas on tullut Niskavuorelle. Ja onko totta, että ministeri ja Aarne ja llona-rouvakin ovat täällä?

EMÄNTÄ

Ovathan ne kaikki täällä.

SAIMA

Ei suinkaan Martta meitä häihinsä kaivannut?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ne olivat vähän kolkot häät. Mutta kyllä Loviisa oli vallan suurenmoinen, aivan kuin olisi parhaan tyttärensä naittanut.

SAIMA

Kyllä meidän äiti osaa. Joko Martta on lähtenyt häämatkalle?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ei, vasta huomenna. Siellä pakataan nyt kovasti. Martta ei aio enää tulla takaisin maalle. Niillä on komea lukaali ostettuna Helsingissä, ja Martta on kutsunut puolet pitäjää sinne kylään.

SAIMA

Arvaa sen.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Voi, mutta me olemme meijän isännän kanssa niin huolissamme, miten käy Niskavuoren?

SAIMA

Oih!

MARTTILAN EMÄNTÄ

Martta kun kertoi tänään, että hän myy puoliskonsa Simolalle. Aikooko Loviisakin myydä osuutensa? En minä enää saanut sielunrauhaa, minun täytyi tulla kuulemaan.

EMÄNTÄ

Siltä se näyttää, että myyntejä tässä nyt tulee.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Siis kumminkin!

EMÄNTÄ

Mutta Liisu hyvä, myönnä sentään, että Marttakin on hyvin utelias Niskavuoren kohtalosta, ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin eikö hän pyytänyt sinua käymään täällä vähän selvää ottamassa?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Voi Loviisa hyvä, kyllä sinä olet ihmistuntija.

SAIMA

Mummu hyvä, mitä tämä Simolan juttu oikein merkitsee? Aikooko Simola ostaa Niskavuoren? Sehän on ihmeellistä. Vaikka onhan Simolalla rahaa.

SALLI tulee.

Vanhaemäntä, Sandra pyrkii emännän puheille, jotain tärkeää asiaa Martta-rouvalta.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Aha, vai niin!

EMÄNTÄ

Menkää te sillä välin tuonne minun huoneeseeni. Parasta on kohdella hyvin noita Martan lähettiläitä, muuten hän vielä ilmestyy itsekin tänne. (Saima ja Marttilan emäntä lähtevät.) Kuule, Salli, tänne tulevat kohta tohtori ja Simola. Käske sinä heidät tänne sisään, äläkä sano mitään takahuoneessa.

SALLI

Tuleeko tohtori tänne? Sandra juuri kertoi, että hän oli lähtenyt Simolaan.

EMÄNTÄ

Käske Sandra sisään! (Kävelee hermostuneena edestakaisin. Salli lähtee ja hetken kuluttua Sandra tulee.)

SANDRA

Ehtoota, emäntä. Voi, kyllä emännällä nyt mahtaa olla hauska, kun kaikki lapset ovat kotona, Aarne-tohtorikin rouvineen.

EMÄNTÄ

Onhan se hauskaa, on, on... Noh, mitä asiaa Sandralla on?

SANDRA

Martta-rouva lähetti minun kysymään sitä kirjavaa pöytäliinaa, joka kuuluu hänelle. Se on muka jäänyt tähän salin alpumipöydälle.

EMÄNTÄ

Eikö muuta?

SANDRA

Ei muuta tällä kertaa, juu.

EMÄNTÄ

Noh, Sandra ottaisi vain tuon liinan tuosta ja Sandra saisi sitten kertoa Martta-rouvalle kaiken näkemänsä...

SANDRA ottaa liinan, itkien.

Aivanhan vanhaemäntä tuntuu olevan kuin vihainen minulle, voi, voi, juu. Ja kun minä raukka en saa öisin unta, kun ajattelen, että miten Niskavuoren nyt käy, ja niitä vanhanemännän suuria huolia, kun Martta nyt myy osuutensa. Voi, ei suinkaan vanhaemäntä aio myydä taloa? Kuinka pitäjäkään toimeen tulisi ilman vanhaaemäntää ja niskavuorelaisia, juu. Mekin Serafiinan kanssa jäisimme aivan orvoiksi, juu, juu. Eikö vanhaemäntä tiedä, kuinka me olemme koettaneet kääntää asioita parempaan päin. Kun pehtori huusi humalassa pitkin pihaa, että Martta on sellainen ja että se on niin kuin sinnepäin.

EMÄNTÄ

Hiljaa! Jos minä vielä kerran kuulen, että Sandra on tuollaista puhunut Martta-rouvasta, niin ei Sandra enää avaa Niskavuoren ovea elämänsä loppuun asti.

SANDRA

Ainahan kaikki minua kaikki syyttämässä on. Jos vanhaemäntä tietäisi, kuinka Martta pani minut syynäämään vanhanemännän paikkoja.

EMÄNTÄ

Kyllä minä tiedän.

SANDRA

Ja vanhaemäntä on turhaan vihainen...

EMÄNTÄ

No niin, Sandra. En minä nyt sentään Sandraa hylkää! Sano ne terveiset Martalle. (Poistuu. Salli tulee.)

SALLI

Jahah, vai niin! Joko sinä taas täällä olet!

SANDRA Sallille.

Salli, tiedätkös sinä, miten Niskavuoren käy?

SALLI

En tiedä, ja mitä se sinulle kuuluu? Joko sait sen pöytäliinan? Kyllä minä tiedän, miksi se tänne jätettiin, että vieläkin olisi syytä nuuskia täällä...

SANDRA

Tiedäthän sinä Martan. Kuule, Salli, minä tiedän jotain, jota sinä et tiedä, juu.

SALLI

Ainahan sinä jotain tiedät. No, anna kuulua.

SANDRA

Tohtori läksi Simolaan kauppakirjoja tekemään, juu. Martta myy osuutensa Simolalle, höh, juu.

SALLI

Älä höpsi, juu. Tännehän kohta tohtoria odotetaan ja Simolaa myös... kauppakirjoja tekemään ja apteekkarikin on täällä.

SANDRA

Älä... puhutkos sinä oikein totta? Voi jesta, juu, vai tänne juu, vai tänne, ja Martta kun luulee, että Simolaan, juu... Hyvästi sitten, Salli. Vai tänne, juu...

SALLI

Kuule, minne sinä menet, Sandra, enhän minä... Herranen aika, kuule, älä sinä nyt lähde kielimään. Kuule, ei se olekaan totta. Sandra hei, eivät ne tänne tule... Voi herra jesta, nyt se juoksee tohtorilaan, voi herra jesta...

        Salli juoksee Sandran perään. Ilona ja Aarne
        tulevat häntä vastaan.

    ILONA

    Salli, olikos se Sandra, itse Sandra, joka tuossa juoksi, eikä
    muuta kuin hyvää päivää niiasi?

    SALLI

    No sillä oli niin kiire tohtorilaan. Voi jesta...
    (Poistuu.)

    AARNE

    Taitaa oikein SOS sanoma lähteä Niskavuoren Sanomain
    toimituksesta. Nieminen käski sylkeä kolme kertaa, kun Sandran
    ohitse kulkee... kuuluu olevan hyvä konsti piruja vastaan.

        Matti, Kaarlo ja apteekkari tulevat kuullen
        Aarnen viimeiset sanat.

MATTI

Mitäs Sandrasta. Marttilan emäntäkin on mummun kamarissa, shss...

ILONA

Oih! Pitääkö minunkin kohdata Marttilan emäntä ja ehkäpä vielä ruustinnakin...

MATTI

Mummu parka, koko pitäjähän juoksee kysymässä, miten Niskavuoren nyt käy.

AARNE

Ei tässä kai muu auta, täytyy panna toimeen kilpakysely.

APTEEKKARI

Palkintona jaetaan pakanalähetyskirjallisuutta rovastilassa.

SALLI tulee.

Siellä on muonamies Nieminen poikineen pyrkimässä agronoomin ja ministerin puheille.

    Marttilan emäntä, Saima ja vanhaemäntä tulevat.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ehtoota, ministeri ja ehtoota, Kaarlo. Tervetuloa taas pitäjään. (Huomaa Ilonan.) Ehtoota tohtorinna ja tohtori. Minähän tässä juuri sanoin, että onhan hauskaa Loviisalle, kun kaikki lapset taas ovat Niskavuoren katon alla.

MATTI

Kiitos, kiitos. Miten Marttilan isäntä voi?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Oikein hyvin. Ja minun pitäisi onnitella Aarnea, kun on niin äkkiä lukenut tohtoriksi. Meijän isä sanoi, että kyllä hän tiesi, että Aarnella on niin hyvä pää, että.

EMÄNTÄ

Ja niin hyvä vaimo, että.

ILONA

Mummu!

MATTI

Aarne, sano suurkiitos.

AARNE

Minulla on niin selvät välit mummun kanssa.

SALLI

Ja ne Niemiset odottavat

EMÄNTÄ

Mikäs Niemisellä on hätänä?

SALLI

Kun koko väki on niin levoton siitä, miten Niskavuoren nyt käy. (Itkee.)

EMÄNTÄ

Kovastipa sitä nyt surraan. Anna Niemisten tulla sisään.

NIEMINEN tulee poikineen.

Ehtoota nyt, akronoomi ja ministeri, ehtoota vanhaemäntä ja voi, voi, kun nuori rouvakin nyt on Niskavuorella.

AARNE

Ehtoota, Nieminen.

MATTI

Ehtoota, ehtoota, muistanhan minä Niemisen, »kerta kaikkiaan».

EMÄNTÄ

No, mikäs Niemisellä nyt on hätänä?

NIEMINEN

Se on nyt sillä tavalla, akronoomi, vai tohtorikos se akronoomi taitaa olla, se on nyt kerta kaikkiaan sillä tavalla...

AARNE

Antaa mennä vaan vanhaan tapaan, Nieminen.

NIEMINEN

Se on nyt kerta kaikkiaan niin, akronoomi, että minut tässä talossa ihan leiviltä meinataan panna. Että pehtori vanhalta mieheltä palkan puoleen vähensi, muonamaidonkin alensi kahteen litraan, tällaiselta riskiltä mieheltä, niin minä kerta kaikkiaan ajattelin, että jos kerta kaikkiaan tulisin nyt akronoomin puheille.

AARNE

Katsokaas, Nieminen, kun minulla ei ole tässä mitään sanomista, kun en minä enää ole Niskavuoren isäntä.

NIEMINEN

Se on nyt kerta kaikkiaan väärin, että akronoomi isänsä talon hylkää. Ja se on nyt ihkati kerta kaikkiaan niin, että rouva on tässä väkeä sortanut, niin, että jos ei sitä mökkipahasta tässä olisi ollut, niin kyllä sitä joka mies kerta kaikkiaan Niskavuoren nurkista olisi lähtenyt, kun muonamaitokin on alennettu, eikä vehniä enää muonaan saa...

POIKA NIEMINEN

Mitä sinä siellä ruikutat, vaari! Kyllä se niin on, että me melkein kaikki Pyhäinmiestenpäivästä lähdetään, kun ei sitä kohta tiedä, kuka tässä isäntänä on... pehtorikin häärää, niin että harmittaa.

EMÄNTÄ

No, no, kyllä poika Nieminen saisi pitää vahan pienempää ääntä. Vai isäntääkö te kaipaatte?

POIKA NIEMINEN

Vaikkapa isäntää! Vaikka onhan nykyään sellaisiakin taloja, joissa isännät menee ja isännät tulee, mutta niiden Niemiset ja Lahtiset ja Järviset pysyvät, sillä nähkääs, kun ne pellot eivät kasva ilman meikäläisiä. Eikä sillä suurta väliä ole, kuka kulloinkin isäntänä on, kyllä meidän Niemisten elämä pysyy aina samanlaisena niin kauan kuin on isäntiä ja renkejä.

APTEEKKARI

Kas Niemisen viisauksia!

EMÄNTÄ

Aivan oikein, Nieminen. Niin se on Jumalan säätämä laki.

POIKA NIEMINEN

Vaikkei nyt juuri Jumalankaan.

MATTI

Noh, noh, Nieminen.

EMÄNTÄ

Poika Nieminen on tullut kopeaksi, kun käy niin paljon talolla.

ILONA

Poika Nieminen on oikeassa. Maanomistaja on sittenkin sangen satunnainen ilmiö.

APTEEKKARI

Oih, Ilona, ei pidä mennä syhymättä saunaan.

EMÄNTÄ

Yhtä satunnainen kuin maatyöntekijäkin. Jos Niemiset ja Salmiset jäävät tänne jälkeeni, kun minä katoan, niin tulee se Niemisten ja Salmistenkin vuoro lähteä, mutta maa jää. Niskavuori ja sen leipäpellot jäävät.

NIEMINEN

Kas siinä on vanhaemäntä oikeassa... Maahan se aina jää makaamaan, vaikka me kaikki kerran sen rakoon vajoomme, eikä vanhaemäntäkään sitä hautaan mukanansa vie.

EMÄNTÄ äkkiä, voimakkaasti.

En, Nieminen, mutta käteni minä vielä haudastakin ylös korotan sen suojaksi.

ILONA

Herra Jumala! (Yleinen hiljaisuus.)

EMÄNTÄ

Lähtekääpäs vain, Niemiset, ja tulkaa illalla kuulemaan. Ehkäpä silloin jo on Niskavuorella uusi isäntä.

AARNE

No, Niemiset, voikaa sitten hyvin vain.

POIKA NIEMINEN

Jos sitten vanhaemäntä ilmoittaisi meillen, miten tässä käy, kun pestimarkkinat ovat jo ylihuomenna.

NIEMINEN

Jos sentään Aarne-herra...

EMÄNTÄ

No, hyvästi sitten. (Niemiset poistuvat.)

AARNE vanhalle-emännälle.

Vai nimitetään Niskavuorelle tänään uusi isäntä.

EMÄNTÄ

Niin nimitetään.

MATTI

Sinulla näkyy ainakin olevan Niemisten kannatus Aarne. Valitettavasi eivät Niemiset määrää Niskavuoren omistussuhteista.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ei maar, kyllä minunkin vuoro on lahtea. Hyvää yöta, Loviisa, hyvää yötä. (Hyvästelee kaikkia.) Kun se Lahtisen auto odottelee minua tuolla alhaalla. (Saima saattaa Marttilan emännän ulos.)

AARNE

Kyllä sillä nyt on kertomista Martalle.

MATTI

Että hän vielä sattui kuulemaan nuo Niemisten esitykset.

KAARLO

Kun minä tässä istun ja kuuntelen, tuntuu aivan kuin täällä olisi joku kuollut ja käytäisiin surunvalituksella.

AARNE

Vastako sinä sen nyt huomaat. Niskavuorihan täällä tekee kuolemaa. Ja me kaikki olemme jo tulleet hautajaisiin.

MATTI

Ja sinä itse olit ensimmäinen haudankaivaja. (Poistuu Aarnen huoneeseen.)

SALLI tulee.

Simolan isäntä taisi ajaa pihaan.

EMÄNTÄ nauraen.

Lisää hautajaisvieraita saapuu.

KAARLO

Ei, mutta tämä on sentään liian karkeata leikinlaskua. (Poistuu Aarnen huoneeseen.)

AARNE

Koska tuo velisarja on niin loistavalla tuulella, on paras jatkaa skruuvausta. Sinä, Ilona, saat ottaa vastaan vanhan ihailijasi. (Aarne poistuu. Simola tulee Sallin saattamana.)

SIMOLA

Ehtoota, emäntä, ehtoota Ilona. Tähänhän tulee aivan kuin entisaikaiseen tuomiotilaisuuteen.

EMÄNTÄ

Ehtoota! Vain se erona, että se olen minä, joka tässä kohta taidan joutua tuomittavaksi, eikä Ilona.

SIMOLA

Epäsiveellisyyden suosimisesta, vai mitä. Luulen, että te ette läpäisekään siitä yhtä hyvin kuin Ilona.

EMÄNTÄ

Simola, Simola, teidän siveyskäsitteenne ovat tulleet liian ankariksi. (Hiljaa.) Tuleeko hän tänne, onko saanut valtakirjan?

SIMOLA samoin.

On... Kauppakirja voidaan kirjoittaa suoraan teidän nimellenne. Minulla onkin se jo mukanani.

EMÄNTÄ

Taivaalle kiitos!

ILONA

Kuka tänne tulee? Te varmasti tiedätte, Simola, mitä tulee tapahtumaan Niskavuorelle. Mummu ei puhu meille mitään.

EMÄNTÄ hymähtää.

SIMOLA

Vartokaas, onko se kolmaskymmenesviides vai kuudes vai toinen?

ILONA

Mitä Simola laskee?

SIMOLA

Niitä Niskavuoren kohtalon kyselijöitä.

EMÄNTÄ

Älä viitsi olla niin utelias, Ilona.

ILONA

Simola, tämä talo käy hermoilleni. Tuntuu aivan kuin putoaisin muorin villavakkaan. Aarne sanoi äsken että tuo sade ulkona on aivan kuin harmaata pehmeätä villalankaa, joka keriytyy ympärillemme.

SIMOLA

Jospa keriytyisikin.

EMÄNTÄ

Aivanhan se Aarne on nyt kuin toinen ihminen. Tuntuuhan Aarnestakin hauskalle olla taas kotona.

ILONA terävästi.

Mummu unohtaa, että Aarnen koti on Helsingissä, Töölössä, Mechelininkadun varrella.

EMÄNTÄ

Sellaisen perustuslaillisen sveesin katu... Olisipa edes Meurmannin tahi Yrjö Koskisen katu, tahi vaikkapa Kiipula-vainajan.

SIMOLA

Hyvä! Taas pääsi purtemme yhdestä karista.

ILONA

Ei vielä — Simola. Onhan luonnotonta, että mummun ikäinen ihminen vieläkin yrittää hallita meitä kaikkia.

EMÄNTÄ

Hallita, tjaah, hallita. Etkö sinäkin kerran hallinnut Aarnea?

SIMOLA pelästyneenä.

Kerrankos?... Hallitsee yhä vieläkin.

ILONA

Yhtä paljon kuin Aarne hallitsee minua.

EMÄNTÄ

Saapahan nähdä... vaikka viiden vuoden avioliiton jälkeen... ei juuri enää ole puhetta hallitsemisesta aviopuolisoitten välillä. Silloin hallitsevat... lapset... — ainakin pitäisi niin olla.

ILONA nauraen.

Mummu hyvä, kansanvalta on vallannut avioliitonkin meidän aikanamme. Meillä ei hallitse kukaan, eivät edes lapset.

EMÄNTÄ

Jaa, kansainliittoako te yritättekin siitä avioliitostanne?

SIMOLA

Jumaliste, ei suinkaan noin heikkoa liittoa!

ILONA äkkiä.

Jos mummu tällä kaikella tarkoittaa viittailla siihen, että minä en tunne enkä hallitse jokaista Aarnen ajatusta... etten siedä sitä, kuinka paljon hän vielä on kiinni Niskavuoressa... Niin on. Enkä kuitenkaan pelkää elämää.

EMÄNTÄ

Sinussa on jo rohkeutta katsoa asioita suoraan silmiin... Kuinka kauan kestikään, ennen kuin minä siihen pääsin. (Asettaa kätensä Ilonan olkapäälle.)

SIMOLA

Voi, minkälaisia naisia, hallitsevia naisia... minun tekee mieleni piiloutua pöydän alle.

ILONA Simolalle.

Tosiaan, kun ajattelee, että meidän kaikkien elämä on kaupungissa, työmme ja kiireemme ja perheemme, ja sitten eräs vanha ihminen haettaa meidät tänne ja kuvittelee voivansa määrätä meidän elämäämme. Minä tiedän kyllä, mikä voima hänen takanaan on, ja minä vastustan sitä voimaa.

EMÄNTÄ

Sinäkin, Ilona. Kumma, kun kaikki miniäni vastustavat minua. Taidan minä olla aika otus.

SIMOLA

Niin olettekin!

ILONA

Mummu, te olette juuri sitä, mitä teidän pitää olla. Minä en vastusta teitä, vaan teidän aikaanne.

EMÄNTÄ

Ja minä pidän sinusta, mutta en ajastasi.

SIMOLA

Voi turkasta.

SALLI tulee.

Tohtori on nyt tullut.

EMÄNTÄ

Käske sisään. (Ilona aikoo poistua.) Jää sinä vain tänne, Ilona. Kyllä sinä voit olla läsnä tässä toimituksessa, koskee se läheisesti sinuakin.

ILONA

Mummu, mitä te oikein tarkoitatte?

TOHTORI tulee.

Hyvää päivää emäntä. Hyvää päivää, Ilona-rouva. Aina se Ilona-rouva vain kaunistuu.

EMÄNTÄ

Kas vain tohtoria!

TOHTORI

Näinhän sitä kaikki maailmassa vielä hyväksi kääntyy.

SIMOLA

Kaikki kääntyy hyväksi tohtorin suosiollisella avulla.

TOHTORI

Olen vain tehnyt velvollisuuteni. Lääkinnyt vanhoja haavoja. (Ilona seisoo jähmettyneenä.)

EMÄNTÄ

On ehkä parasta, että kohta ryhdytään asiaan. Simolalla onkin kauppakirjat mukana.

SIMOLA

Ja todistajat. Onhan apteekkari tuolla? Onko tohtorilla valtakirja?

TOHTORI

On vihdoinkin. Kyllä siinä olikin tekemistä. Martan piti aamulla kaikin mokomin itse lähteä Simolaan allekirjoittamaan kauppakirjaa, mutta lopulta hän sentään suostui siihen, että minä saisin sen tehdä. Kuulemma näytän minäkin vähän enemmän aviomieheltä. Ja nyt kirjoitetaan kauppakirja suoraan vanhalle-emännälle, niin säästyvät toiset leimamerkit.

SIMOLA

Oikein kauniisti tehty. Sehän on aikamoinen säästö.

ILONA

Anteeksi, saanko minä kysyä, mitä tämä kaikki nyt merkitsee?

EMÄNTÄ

Se merkitsee sitä, että tässä nyt aletaan tehdä talonkauppoja. Tohtori myy Martan osuuden Niskavuoresta minulle.

TOHTORI

Niin me olemme sen asian nätisti hoitaneet.

ILONA

Vastoin Martan tahtoa?

TOHTORI

Marttojen tahto on yleensä epämääräinen käsite.

ILONA

Mitä mummu tarkoittaa ostamalla Martan osuuden?

EMÄNTÄ

Juuri sitä, mitä Ilona arvaa.

ILONA laskee kätensä emännän olkapäälle.

Älkää tulko Aarnen ja minun väliin, älkää tehkö sitä.

EMÄNTÄ

Nyt on minun vuoroni, Ilona.

TOHTORI

Aarnehan pitää Niskavuoresta.

SIMOLA

Hänessä on ollut avonainen haava kaikki nämä vuodet.

ILONA

Tekö sen kaiken tiedätte, enkä minä?

EMÄNTÄ.

Niin, me sen tiedämme. (Ilona seisoo kivettyneenä.)

SANDRA ja Martta hyökkäävät sisään.

Sanoinhan minä sen .. täällä hän on, juu. (Poistuu samassa.)

TOHTORI

Martta, mitä nyt?

MARTTA

Vai Simolaan sinä lähdit talonkauppoja tekemään? Sinäkin, Henrik, olet valmis minut pettämään. Täällä on kauppakirjan tekijät, ja täällä on takaajat. Ettekö te yhtään häpeä? Siis niskavuorelaisille olikin tarkoitus myydä talo. Onneksi kerkisin sentään ajoissa. Tänne valtakirja. (Hyökkää pöydän luo ja repii valtakirjan.) Ja sinuun minä olen luottanut, Henrik.

TOHTORI

Martta hyvä, jos sinä kerran myyt, niin jokainen ostaja on valmis myymään osuutensa voitolla takaisin niskavuorelaisille. Meillehän on vain tärkeätä, että pääsemme tästä talosta.

MARTTA huomaa Ilonan.

Vai niin, johan täällä on uusi emäntäkin? Älkää sentään unohtako, että vielä on toinen puoli talosta minun ja vielä minä kykenen ainakin tuon naisen täältä ulos ajamaan. Kun minä tuskin sain oven selkäni taakse suljetuksi, niin kohta ovat korpit haaskalla. Ohoh, Niskavuoren emäntä, vielä minä hallitsen tässä talossa. Ulos!

TOHTORI

Martta, sinä unohdat kaikki meidän suunnitelmamme. Tämä on sangen loukkaavaa minulle.

MARTTA Simolaan kääntyen.

Täällä ei tänään kauppakirjoja kirjoiteta.

ILONA

Kiitoksia siitä, Martta-rouva!

MARTTA

Minä olen tohtorinna Varelius.

ILONA

Kiitos, tohtorinna. Minä olen tullut tähän taloon tietämättä, mitä täällä tapahtuisi. Te teette aivan oikein, kun ette myy osuuttanne. Täällä kasvavat teidän ja Aarnen lapset, joille talo kuuluu. Sallikaa minun puhua teille inhimillisesti. Olisi ennen kaikkea Aarnelle suuri onnettomuus, jos hänen pitäisi jättää työnsä maanviljelyshallituksessa ja siirtyä Niskavuorelle velkojen kanssa taistelemaan vain siksi, että mummu on sen saanut päähänsä ja että mummu tahtoo määrätä lastensa elämästä.

EMÄNTÄ

Ilona, ole sinä vaiti. Vaikka puhu pois vain. Et sinä tunne Marttaa, anteeksi, tohtorinna Vareliusta. (Martta tekee kärsimättömän liikkeen.)

ILONA

Martta-rouva, minä pyydän teiltä sitä koko sydämestäni. Jos olen tuottanut teille tuskaa, olen sen tehnyt tahtomattani, ja minä olen iloinen, että te olette löytänyt miehen, joka paremmin kuin Aarne osaa huolehtia teistä. Huolehtikaa mummun ja miehenne kanssa talosta, kunnes teidän lapsenne ovat valmiit ottamaan sen haltuunsa.

MARTTA

On minun asiani, mitä minä omaisuudellani teen. Ei teidän tarvitse huolehtia minun ja lasteni asioista.

EMÄNTÄ kylmästi.

Sitä parempi — jos et myy, ei minun tarvitse pantata lasteni perintöä. Ilona kun pitää siitä, että saa yökaudet tehdä käännöstöitä helpottaakseen Aarnen elämää ja varastaa vain silmänräpäyksen leikkiäkseen lastensa kanssa. Äitisi kertoi.

ILONA

Se on minun asiani! Te kaikki luulitte, että Aarne joutuisi tuuliajolle ilman Niskavuorta. Mutta hän onkin kyennyt luomaan itselleen paljon rikkaamman elämän. Me emme sovi Niskavuorelle.

TOHTORI

Emme mekään Martan kanssa tänne sovi. Jotain lystiä meilläkin pitää elämässä olla. No, Martta, älä nyt minuakaan unohda. Olisi liikaa, että kaikki naiset rupeaisivat ajattelemaan vain Aarnea. (Hiljaisuus.)

MARTTA äkkiä.

Riittää jo! Minä myyn.

TOHTORI

Eikö niin, että kirjoitetaan tähän kauppakirjaan suoraan Loviisa Niskavuori Simolan tilalle?

MARTTA

Maksetaanko rahat heti?

TOHTORI

Heti. Tässä tilaisuudessa.

MARTTA

Kirjoita. (Tohtori kirjoittaa nimen.)

ILONA

Ajatelkaa, mitä te teette.

MARTTA

Se on minun asiani.

ILONA lähestyy Marttaa.

Miksi te vihaatte minua? Emmekö voi sopia ihmisiksi?

MARTTA

Ihmisiksi, niinkö te sanotte? Ei ole täällä yhtään tuolia, jossa en olisi itkenyt, ei yhtään seinää, johon en olisi nyyhkyttänyt. Pyyhkikää ne tuolit, ennen kuin istutte niihin, kai ne ovat vieläkin kosteita minun kyynelistäni.

ILONA

En minä ole syypää kyyneliinne, eikä Aarnekaan vaan elämä. Tiedätte itsekin, mitä me voimme elämää vastaan!

MARTTA hiljaa.

Ehkäpä. (Kirjoittaa nimensä kauppakirjaan.) Tuossa. Nyt minä olen irti tästä. Niskavuoren emäntä saa nyt hoitaa uuden miniänsä. Kaikki meni minulta rikki täällä... (Nielaisee kyyneliään.)

AARNE ja apteekkari ovat tulleet sisään Martan repliikin alussa. Aarne astuu Ilonan viereen aivan kuin suojatakseen häntä.

Mitä täällä tapahtuu? Päivää, Martta. (Tarjoaa hänelle kätensä.) Ei suinkaan sitä enää pidetä vanhaa vihaa?

MARTTA ei ota Aarnen kättä, kylmästi.

Päivää!

    Tohtori tervehtii mitään sanomatta.

AARNE

Päivää, tohtori. Ystäviä ollaan, eikö niin? Ja Simola sitten. Tämähän on aivan kuin eräs entisen ajan tuomioistuin. Rovasti vain puuttuu.

APTEEKKARI

Mitäs rovastilla tehdään, eihän täällä ole nuhdeltaviakaan — pelkkää siveellistä aviosäätyä vain. Oikein iljettää tuo tohtorikin.

EMÄNTÄ

Hillitkää nyt kielenne vähäksi aikaa ja kirjoittakaa tänne todistajaksi Simolan kanssa. Ja vissimmäksi varmuudeksi vielä Penttiläkin.

APTEEKKARI

Kyllä minä tuollaisen preivin alle aina nimeni pistän.

AARNE

Mitä täällä sitten on tapahtunut?

EMÄNTÄ

Martta on myynyt osuutensa talosta minulle.

AARNE

Taivas avita, Martta? Minä olen tehnyt sulle paljon vääryyttä. (Liikuttuneena.) Tämä oli hyvin kaumiisti tehty. Tohtori, kiitoksia oikein paljon. Martta, sinä olet sittenkin hyvä ihminen. (Ojentaa Martalle kätensä, jonka Martta heti pudottaa.) Minä toivotan teille molernmille kaikkea onnea, kaikkea sitä, mitä minullakin on ollut. Näinhän ihmisten välillä pitäisi kaiken aina järjestyä inhimillisesti.

MARTTA

Vai niin, järjestäkää sitten vain. Kyllä minä omasta elämästäni huolen pidän. Tule pois, Henrik. Joko sinä olet saanut rahat?

TOHTORI

Mikä kiire sinulla on? Nämä tilikysymykset on hoidettava huolellisesti.

MARTTA Aarnelle.

Minä olen nyt irti tästä talosta? Sopii hoitaa se nyt uuden emännän kanssa. (Emännälle.) Onko teillä rahat varattuna?

EMÄNTÄ

Tässä olisi shekki, miljoona kolmesataatuhatta. Kaksisataatuhatta siis maksetaan kahden kuukauden päästä... Pieni paperilappu, ja mitä kaikkea se sisältää... Kiitoksia, Martta, kaikesta... (Ojentaa shekin Martalle, mutta Martta nyökkää päällään tohtorille, joka ottaa hymyillen ja kiittäen shekin vastaan.)

APTEEKKARI

Voi hemmettiä!

AARNE

Mitä tämä on? Saanko minä nähdä kauppakirjan? Siis Martta perii koko kauppahinnan käteisellä?

MARTTA

Niin minä teen, joka pennin.

AARNE

Äiti, mistä sinä olet saanut rahat?

EMÄNTÄ kuivasti.

Pankista.

AARNE

Mummu, mitä sinä olet tehnyt?

EMÄNTÄ

Ostanut talon sinulle.

AARNE

Minulleko? Minulle! Äite, äite, sittenkin!

ILONA tuskastuneena.

Sinulle...

MARTTA

Henrik, ehkä jätämme tämän herrasväen hoitamaan omia keskinäisiä asioitaan. Hyvästi!

TOHTORI Aarnelle.

Kas, olisinhan minä jättänyt osan kauppahinnasta seisomaan, mutta kun Martalla on omat suunnitelmansa, ja hän tahtoi rahansa pois.

AARNE

Niin, eiväthän Martat voi muuttua käden käänteessä. (Katkerana.) Minä narri.

MARTTA ovelta.

Tohtori Niskavuori, minua ei enää tästä lähin huvita olla missään tekemisissä tämän perheen kanssa. Lapset tulen pitämään luonani Helsingissä. (Poistuu.)

TOHTORi hyvästellen.

Voi niitä naisia, niitä naisia. Hyvästi sitten, näkemiin. (Poistuu Martan perässä. Palaa. Hiljaa.) Älä ole huolissasi lapsista. Kyllä minä piankin ne tänne toimitan, jos vain haluat.

AARNE

Kiitos. (Tohtori poistuu.)

EMÄNTÄ huutaa ovella.

Salli! Salli, käske ministeri, tohtori ja lehtorska tänne. (Salli lähtee.) Simola ja apteekkari, tahtoisitteko olla niin ystävällisiä ja poistua vähäksi aikaa ruokasaliin. Minulla olisi nyt jotain sanomista lapsilleni.

APTEEKKARI

Totta kai, totta kai.

    Simola ja apteekkari poistuvat.

AARNE

Äiti, tiedätkö sinä, mitä sinä olet tehnyt? Aarnen repliikin aikana tulevat Matti, Kaarlo ja Saima.

MATTI

No, mitä se Niskavuoren muori taas on tehnyt?

EMÄNTÄ Istuu liikkumattomana pöydän vieressä.

Minä olen vain ostanut Niskavuoren talon toisen puolen Martalta takaisin.

SAIMA.

Herra Jumala, mummu, millä rahoilla?

EMÄNTÄ

Olen pantannut Säästöpankkiin oman puoliskoni Niskavuoresta.

MATTI

Neuvottelematta meidän kanssamme! Sanomatta sanaakaan! Kuka on järjestänyt sinulle lainan?

EMÄNTÄ

Simola.

MATTI

Simola on järjiltään.

KAARLO

Oma sinun valtasi, mutta mitä sinä aiot tehdä talolla?

EMÄNTÄ

Nyt minä hallitsen ja vallitsen tässä talossa. Nyt on — minun tahtoni, mitä tuo pelto ensi kesänä kasvaa ja montako puuta tuolta metsästä kaatuu ja ketkä ihmiset täällä pihalla hääräävät. Se on suuri ja vastuullinen valta maan ja ihmisten yli, joka minulle on annettu... Tämän vallan minä siirrän pojalleni Aarnelle ja miniälleni Ilonalle.

MATTI

Vai niin. Kovasti se heille sopiikin!

EMÄNTÄ hymyillen.

Aivan, ja ehkäpä minua huvittaa nähdä, miten he sitä valtaa tulevat käyttämään... opitaanko kylästä taas katsomaan ylös meille päin.

SAIMA

Eihän Aarne jaksa sellaisia korkoja maksaa!

EMÄNTÄ raskaasti.

Sitten teidän on autettava häntä. (Yleinen jyrkkä protesteeraus.)

MATTI

Mitä sinä sanot?

KAARLO

Se nyt vielä puuttui.

SAIMA

Sekin on mahdotonta.

EMÄNTÄ jyrkästi.

Sanon vielä kerran... Teidän on autettava häntä. (Täysi hiljaisuus.) Minä olen nöyrtynyt ja notkunut maahan saakka, olen valehdellut ja vaieten sallinut rikottavan Jumalan ja ihmisten lakia, jotta näkisin poikani Aarnen kouran Niskavuoren auran kurjessa. Minä luotan poikaani Aarneen.

SAIMA

Mummu näkyy kaikista meistä ajattelevan vain Aarnea.

AARNE

Sehän on luonnollista. Olenhan minä tuottanut hänelle eniten surua.

KAARLO

Kun vain pärjäisit velkojesi kanssa. Eihän mummulle mitään mahda ja onhan se tavallaan helpotus, että myynti lykkääntyy.

ILONA

Aarne, etkö kuule, mitä veljesikin sanovat. Älä anna Niskavuoren rikkoa meidän elämäämme.

SAIMA

Äiti, mitä sanoo omatuntosi, jos ajattelet meitä muita?

EMÄNTÄ

Minä en perusta paljon siihen ihmisten omaantuntoon, kun se asustaa enimmäkseen vatsassa. On niitä, jotka sekä tuntevat että ajattelevatkin vatsallaan.

    Kaarlo ja Aarne nauravat.

MATTI

Kyllä meidän äiti osaa. Niin murheellista kuin se onkin, niin todellisuus on todellisuutta, ja Aarne joutuu kerran sen todellisuuden, se on asutushallituksen eteen. Hyvä, jos hänen poikansa perisi Martalta niin paljon, että hän voi lunastaa Niskavuoren, mutta sekin on epävarmaa, jos Martta pääsee tuhlaamaan rahansa.

EMÄNTÄ

Rahoistanneko on kysymys? (Kävelee ikkunan luo.) Tuolla makaa maa, joka odottaa isäntäänsä, se maa, joka teidät kaikki on synnyttänyt. Eikä se vapise teidän rakkaus- ja lapsijuttujenne vuoksi, vaan odottaa teitä kotiin. Aivan kuin tahtomattaan. Ettekö näe, että minä tahtoisin koota teidät kaikki kotiin maan turvaan tykkien jyskeeltä, veren ja tulen kauhuilta... Öisin kirkuvat korpit Niskajärven takana. Täällä Aarne hoitaa teille maan... piilopirtin...

MATTI

Onko se yleinen hysteria tarttunut sinuunkin, mummu...

ILONA

Äiti, äiti, et sinä voi koota meitä kaikkia kotiin, ajattele kaikkia niitä miljoonia, jotka jäävät ulkopuolelle, niitä, joilla ei ole maanrakoa...

MATTI

Me emme puhu maanjäristyksistä, vaan Niskavuoren omistussuhteista. Aarne, mitä sinä sanot?

AARNE

Minä puhuisin mieluummin siitä maanjäristyksestä... Minusta tuntuu, että äiti on hakenut minut kotiin... kädestä pitäen. Muistatteko pojat, miten eksyimme Alakorven muurainsuohon. Äiti tuli hakemaan ja me saimme selkäämme... Ehkä minä saan selkääni nytkin, mutta kotiin minä tulen.

ILONA

Ilman minuakin?

AARNE

Siellä missä minä olen, olet myöskin sinä.

EMÄNTÄ

Tässä on nyt pitkä ja periaatteellinen riita tulossa Aarnen ja Ilonan välillä. Ehkä me jatkamme jutteluamme ruokasalissa. Simola ja apteekkari odottavat siellä. Aarne, ne kamferttitipat ovat entisellä paikallaan piirongin päällä, jos niinkuin Ilonakin sattuisi niitä tarvitsemaan.

ILONA

Minulla on muita konsteja, pätevämpiä.

EMÄNTÄ

Aarne raukka.

KAARLO

Et sinä kuitenkaan voi saada Aarnea järkiinsä.

MATTI

No, Aarne, sittenkin, onneksi olkoon.

    Emäntä, Kaarlo, Matti ja Saima poistuvat.

AARNE

No, Ilona, ne konstit.

ILONA

Olen yrittänyt puhua sinulle järkeä.

AARNE

Älä viitsi, järjellä ei ole tämän kanssa mitä tekemistä.

ILONA

Aarne, meillä on molemmilla työmme ja tulevaisuutemme kaupungissa, mahdollisuus kehittyä siellä. Mikä voima se on, joka saattaa sinut turmelemaan kaiken.

AARNE

Mikä voima! Katsos, Ilona, se on veressäni. Se on sellainen voima, jolle järki ei voi mitään...

ILONA

Omistajan työ täällä. Maanviljelijän työ, joka vaatii niin vähän järkeä. Henkisesti laiskojen ihmisten työtä. Taistelu niin satunnaisia ilmiöitä kuin ilmoja vastaan.

AARNE

Voi sinua, Ilona! Etkö sinä nähnyt äsken vanhan Niemisen kasvoja... kuin syksyinen kyntömaa täynnä mustia, multaisia vakoja...

ILONA

Ja kourat koukussa kuin haukan kynnet... vanhan raatajan kouristuneet kourat... sellaiset, jotka itkettävät.

AARNE

Ne riipaisivat taas kipeästi... minä kuulun Niemisten joukkoon tänne.

ILONA

Ei Niemisten ryppyjä täältä käsin silitetä.

AARNE

Juuri täältä käsin. Ehkäpä on järjetöntä palata Niskavuorelle köyhäksi työnantajaksi, pankkien palvelijaksi, väliaikaiseksi omistajaksi. Ja sittenkin minä palaan, muun muassa osoittaakseni sinulle ja maailmalle, että minä työnantajanakin voin elää niin, ettei enää tarvitse lähteä pohjoiseen omia Salmisia, Niemisiä ja Järvisiä pakoon...

ILONA

Itsepetosta, Aarne. Kun sinä lähdit Niskavuorelta, ei se tapahtunut yksinomaan minun tähteni eikä rakkautemme tähden, vaan siksi, että sinua minun kanssani odotti rikkaampi elämä. Eikö niin, Aarne?

AARNE

Minä lähdin ja jätin Martan ja lapseni, koska pidin sinusta, koska olisin menettänyt ihmisarvoni alistumalla äitini ja Martan tahtoon. Nyt minä menettäisin ihmisarvoni alistumalla sinun tahtoosi, vasten kaikkia vaistojani.

ILONA

Aarne, minulla on oma työni. Minä jään kaupunkiin lasten kanssa. Tulen luoksesi vain silloin, kun minulla on aikaa.

AARNE

Ilona, Minä tarvitsen sinua joka hetki.

EMÄNTÄ tulee.

Aarne, pehtori ja vouti odottavat sinua konttorissa työnjakoon. Kuulehan muuten, minne sinä silloin sen vilja-aitan avaimen jätit? — Kyllä sitä haettiin — oli pakko laittaa uusi.

AARNE

Vaarin piippuhyllyn takana se taitaa vieläkin olla. Sinnehän minä sen aina piiloitin!

EMÄNTÄ

Aivan niin, olihan vaarillakin sama tapa piiloitella avaimia. Muista, Ilona, että pidät kellarin ja mankeliaitan avaimet aina ruokasalin piirongin ylälaatikossa.

ILONA

Minä en tarvitse avaimia enkä lukkoja. En missään mielessä.

EMÄNTÄ

Mutta ne lukot ja avaimet tarvitsevat sinua. Et suinkaan sinä pelkää niitä — nyt? Sinä, joka kerran olit valmis kestämään koko maailman häpeät Aarnen vuoksi.

ILONA

Mummu ei nyt käsitä tätä. Minä en tule Niskavuorelle. — Me tulemme asumaan eri paikoissa. Meillä on eri työ.

EMÄNTÄ

Etkö sinä pelkää jättää Aarnea tänne? — Miehet ovat heikkoja. Ja Aarne vallankin!

AARNE

Äite, sinä käärme!

ILONA

En pelkää. Minä olen vapaa kuin taivaan lintu, ja niin on Aarnekin.

EMÄNTÄ

Voi, voi... teitä taivaanlintuja... Muuten, minä muistan, Ilona, sinun kerran sanoneen minulle, että minnekä elämä sinua heittäneekään, sinä tulet tarttumaan siihen kymmenin kynsin ja muovailemaan sitä näköiseksesi. Eikä se hullumman näköistä olisikaan.

AARNE

Mummu ei saa olla häijy morsiamelleni.

ILONA

Te ette käsitä, mummu, mistä Aarnen ja minun välillä on kysymys. — Se on periaatteellinen erimielisyys.

EMÄNTÄ

Ei ole mitään periaatteellisia erimielisyyksiä niin kauan kuin mies kutsuu sinua morsiamekseen, Ilona.

AARNE

Kiitos, äiti... että minä vihdoinkin saan pitää huolta tästä tytöstäni. (Ottaa Ilonaa olkapäistä kiinni.) Muuten, äiti, älä hätäile, kävelimme äsken perunapellon piennarta tuossa alakuloisessa syyshämärässä ja Ilona huusi äkkiä hämärään. »Herää!» Sellainen hän on! Vielä tuntuu kätteni alla. (Ravistaa Ilonaa.) Kuules, likka, miehet odottavat minua tuolla.

    Lähtee katsoen vanhaanemäntään.

EMÄNTÄ istuu nojatuoliin, ristii kätensä.

Kun silmäni aamulla aukeaa ja minä kuulen hänen askeleensa talossa, voin minä ristiä käteni. Poikani Aarne on kotona.

ILONA kuuntelee kivettyneenä.

Tällä kertaa on voitto teidän, mummu.

EMÄNTÄ raskaasti.

Voittoko? Merkillinen voitto, joka niin kovasti väsyttää. Menehän sinä, Ilona, ruokasaliin ja käske tuomaan ruoka pöytään. Istu sinne pöydän päähän minun paikalleni. Sen kun istut vaan, aivan kuin olisit aina istunut siellä. Niinhän minäkin aikoinani sinne istuuduin... ja sitten tein työtä... (Katselee käsiään.)

ILONA

Niinhän tekin aikoinanne sinne istuuduitte... Olkoon, mummu, istuudun sinne minäkin omalla tavallani... (Seisoo liikkumattomana, katselee käsiään, katsoo emäntää, halaa häntä äkkiä.) Minä pidän hänestä, mummu. (Lähtee ruokasaliin.)

EMÄNTÄ ristii kätensä ja sanoo ankarana katsoen kauas.

Sen minä sinulle sanon, Jumalani, anna minulle anteeksi — ja vaikket antaisikaan... Tee hänen sydämensä suureksi ja anna hänelle rohkeutta...

    Esirippu