Entäs nyt Niskavuori

ENTÄS NYT, NISKAVUORI?

Kaksinäytöksinen näytelmä (Viisi kuvaelmaa)

Kirj.

JUHANI TERVASPÄÄ [Hella Wuolijoki]

Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1953.

HENKILÖT:

NISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ

ILONA

JUHANI, Malviinan poika LILLI | Aarnen ja Nonan lapset PAAVO | KAARLE NISKAVUORI, ministeri ANNA-LIISA SAIMA, lehtorska FREDRIK NISKAVUORI, professori MARTTA, Aarnen ensimmäinen vainio TOHTORI, Martan nykyinen mies TELEFOONI-SANDRA APTEEKKARI, kotijoukkojen päällikkö VOUTI RISSANEN SISÄKKÖ EEVA JOKINEN SALMINEN KARJAKKO MIINA ROVASTI PIKKU-MARTTI

Tapahtuu Niskavuorella sodan aikana, viimeinen kuvaelma sodan jälkeen.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kuvaelma

Niskavuoren sali, Ikkunoiden välissä on Ilonan kirjoituspöytä ja puhelin. Huone on enemmän asutun näköinen kuin entinen Niskavuoren sali. Vanha emäntä istuu keinutuolissa tyyny selkänsä tukena kuunnellen silmät ummessa Lillin soittoa. Lilli istuu oikeanpuoleisen ikkunan luona olevan vanhan taffelipianon ääressä ja soittaa hiljaa laulua: »Oi muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin». Kun esirippu aukeaa, hän laulaa jo loppusanoja »niin laula, laula se oi». Lilli nousee, menee vanhan emännän luo ja kumartuu hänen puoleensa.

LILLI

Nukkuukos mummi?

VANHA EMÄNTÄ

En nuku. Kuuntelen sinua. Laula se minulle vielä joskus toistekin. Kun olen oikein väsynyt, niin saisit laulaa minulle »Läksin minä kesäyönä käymään... Ja hän istui ja itki, katsoi aaltoja pitkin, ja hän oli niin surullinen joka hetki».

LILLI

Voi mummi, onko teillä ollut niin paljon suruja?

VANHA EMÄNTÄ

Joskus nuoruudessani, Lilli-kulta, olen minäkin katsonut aaltoja pitkin...

LILLI

Mutta minä en tahdo suruja. Tappelen suruja vastaan.

VANHA EMÄNTÄ

Se on oikein. Joku opetti minulle kerran: Kun maailma on pimeä ja kylmä ja kolkko, älä pysähdy pelkäämään pimeyttä ja hytisemään kylmyyttä, liiku, heilu, tee jotain. Ehkä siitä tulee lämmin sekä sinulle että koko kylmälle kylälle.

LILLI

Olet varmasti kuullut sen äidiltä. Muistan miten äiti kerran sanoi tämän isälle.

VANHA EMÄNTÄ

Ja isäsi kertoi sen minulle.

LILLI

Minun on ikävä isää. Ja äidinkin on ikävä. Äiti yrittää aina iltaisin puhua minulle isästä.

VANHA EMÄNTÄ

Ehkä on parempi, että hän on sodassa.

LILLI

Mummi, mitä sinä meinaat? Tiedätkös, kun isä lähti sotaan ja me seisoimme äidin kanssa portilla, kävi isä portinpylvääseen kiinni, ja tuntui aivan siltä kuin hän olisi reväissyt kätensä irti siitä.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä minä näin sen ikkunasta. Ja sama oli Villen lähtiessä.

LILLI

Äiti suree Villeä aivan kuin Ville olisi ollut hänen poikansa eikä Martta-tädin.

VANHA EMÄNTÄ

Kun isäsi piti Villestä, rupesi äitisikin pitämään. Ja Ville oli mukava poika.

LILLI

Mutta ei Martta-täti vain pidä Paavosta. Kuule, mummi, kun Martta-täti oli kahvilla Karoliina-tädin ja Kaarle-sedän luona, niin hän sanoi, että oli niin väärin, että hänen poikansa kaatui ja Ilonan poika jäi eloon, vaikka Ilona oli ryöstänyt häneltä miehen. Mutta että isä piti Villestä niin paljon, että itsekin lähti sotaan kostaakseen Villen kuoleman! Ja ajatteles, Paavo seisoi ovella ja kuuli kaiken. Hän oli kalpea kuin lakana, Paavo-parka.

VANHA EMÄNTÄ

Voi tuota Marttaa!

LILLI

Ja Paavo sanoi tädille, että joskus on helpompi kuolla kuin elää, niin oli Villen laita, ja että kyllä hänkin osaa kuolla jos tarvitaan.

VANHA EMÄNTÄ

Onhan nyt kauheata puhua tuolla tavalla teille lapsille!

LILLI

Minä vihaan Martta-tätiä. Ja Annikki vihaa häntä myös. Ja Annikki sanoi, että Mirja meni lottiin ja rintamalle vain päästäkseen pois äitinsä komennon alta.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä elämä on turhaan Marttaa kolhinut. Ei hän siitä ole parantunut. Mutta et sinä saa niin pahasti vihata Martta-tätiä. Onhan isäsi hänet aikoinaan hyljännyt ja eronnut hänestä äitisi vuoksi.

LILLI

En minä häntä yhtään sääli. Minkälaista se isänkin elämä Martan kanssa olisi ollut. Ville piti meidän äidistä enemmän kuin omastaan. Voi, mummi, kyllä on ikävä elää näin sotkuisen perheen jäsenenä. Enkä minä ainakaan tuppaisi sellaisen miehen perheeseen, joka minut kerran on hylännyt. Mutta tohtori-sedästä minä tykkään, vaikka hän onkin nainut Martan. Ja tohtori sanoi, että hänkin pian tulee maalle, kun vain rintamalta pääsee. Ja hän on niin klookku mies että!

VANHA EMÄNTÄ

Ja sinä olet kuin puuropata, joka aina vaan porisee, eikä anna minun nukkua.

LILLI

Ettekä te nuku, mummi. Olette nukkuvinanne kun tahdotte jonkun seurasta päästä. Kyllä minä mummini tunnen, sellainen vanha kettu.

    (Eeva tulee sisään.)

EEVA

Tuolla on Sandra keittiössä ja pyrkii vanhan emännän puheille.

LILLI

Ähä, siinäpä saitte, kun ei minun seurani kelvannut.

VANHA EMÄNTÄ

Käske Sandra sisään. Ja sinä västäräkki saat mennä muualle visertelemään.

LILLI

Minäpä menen mylläriksi puimahuoneeseen, kun äiti niin kovasti kielsi. Aih, kun on hauska tehdä sellaista mikä on kiellettyä! Ja mummi, pian tulee isä kotiin. Hän lupasi äidille, ettei enää koskaan ryyppää — hei, mummi, hei!

VANHA EMÄNTÄ

Voi sinua! Eeva toisi kahvin sisään Sandralle ja minulle.

    (Sandra tulee sisään.)

SANDRA

No ehtoota, vanha emäntä! Kuinka sitä voidaan? Kun meijeristi tuli tännepäin, niin ajattelin että menenpäs hänen rekeensä ja pääsen vanhaa emäntää katsomaan. Kun en ole pyhäinpäivästä saakka tänne päässyt. Ja tiemmä hyvin voidaan!

VANHA EMÄNTÄ

Nuorena sitä kukkii ja vanhana kasvaa rikkaruohoja. Mutta ihmettelenpä minä sitä Sandraa. Onhan Sandra minua vanhempi ja niin kepeä jaloistaan kuin mikäkin heinäsirkka.

SANDRA

Eihän tässä ole ollut aikaa vanhentua, vaikka onkin lyijyä kintuissa ja lunta päälaella, ja aina särkee kahvihammasta. (Eeva tulee kahvitarjottimineen.)

VANHA EMÄNTÄ

Tämä oli jo aika krouvinpuoleinen viittaus. Tuossahan Eeva jo onkin. Kaadapa kahvia Sandralle.

EEVA

Osaahan tuo itsekin kaataa.

VANHA EMÄNTÄ

Että Eeva kehtaakin. (Eeva lähtee.)

LILLI

Kyllä minä jo nyt menen karkuun.

SANDRA

Voi, tuota kultaista tyttöä!

VANHA EMÄNTÄ

Sandra ottaisi vain enemmän leipää.

SANDRA

Kiitoksia paljon. Eihän muualta enää kunnon kahvileipää saakaan kuin Niskavuorelta.

VANHA EMÄNTÄ

No no, Sandra. Tahtooko Sandra sanoa, että Niskavuorella leivotaan sodan aikana parempaa kahvileipää kuin muualla? Ei suinkaan Sandra nyt sillä laiha rupea Niskavuorta häpäisemään.

SANDRA

Voi, vanha emäntä! Hyväähän minä vain tarkoitin. Ja kyllä kai vanha emäntä tietää, ettei yhtäkään taloa ole, jossa emännät kahvileivästä kieltäytyisivät, vaikka miten paljon tahansa sodasta puhuisivat... ja rovastilassa ruustinna ja Martta-rouva... kun minä viime viikolla siellä kävin... oli siinä viittä sorttia pikkuleipää, kun tohtoria kaupungista odottivat.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä niitä kaupunkilaiskarkulaisia jo alkaa olla joka talossa, vaikka onhan meilläkin Saima tyttärineen.

SANDRA

Kuinkas nyt vanha emäntä lehturskasta tuolla lailla puhuu? Lehturskahan on vain äitinsä luona käymässä, mutta eihän Martta ja tohtori ole mitään sukua rovastille, ja Nikkilässäkin on pelkkää kaupunkilaista herrasväkeä.

VANHA EMÄNTÄ

Pommituksia pakoon tulevat. Ehkäpä minäkin kaupungista karkaisin, pois pommien alta, jos siellä asuisin.

SANDRA

Voi, mitä vanha emäntä puhuu. Sanoin minä kerran Pappilan Mantalle, ettei sellaista pommia olekaan, jota Niskavuoren vanha emäntä pelkäisi. Ja Manta sanoi, että vanha emäntä vain tuijottaisi ja nyrkkiä puisi taivasta kohden niin että pommitkin pelästyisivät.

VANHA EMÄNTÄ

Mitäs sitä muutakaan tekisi?

SANDRA (naurahtaa ja työntää tuoliaan lähemmäksi vanhaa emäntää.)

Martta-rouva ja ruustinna kävivät eilen Villen haudalla, ja voi kuinka kauniita kukkia ne sinne olivat tuoneet. Me käytiin Mantan kanssa illalla katsomassa. Ja Martta oli kertonut Nikkilän emännälle illalla, että hän on saanut sankariristinkin. Ilmankos oli niin ylpiäkin, ettei enää tullut Mantaa ja minua tervehtimään.

VANHA EMÄNTÄ

Vai sankariristin!

SANDRA

Arvaa sen, kuinka ylpiä hän nyt on, kun ainoan poikansa on menettänyt, vaikka kyllä me kaikki tiedetään, että Ilona-rouva sille pojalle paljon enemmän äiti on ollut, kun ei se millään Martan luona pysynyt, vaan aina mummonsa ja isänsä luokse pyrki.

VANHA EMÄNTÄ

Jaa-a, että Villekin on jo vuoden ollut haudassa...

SANDRA

Nikkilän emäntä kertoi Martan valittaneen, ettei kukaan Niskavuorelta ollut Villen hautaa koristanut. Mutta minä sanoin, ettei Niskavuorella ole aikaa muistella kuolleita, kun vanha emäntä on niin sairaana ja llona-emäntä yksin hoitaa taloa. Onkos agronomista mitään tietoja?

VANHA EMÄNTÄ

Hyvin hän voi.

SANDRA

Voi, voi, kun Aarne-herra pääsisi jo kotiin! Raskasta on Ilona-rouvan yksinään taloa hoitaa. Eeva kertoi äsken keittiössä, että Ilona-rouva on itse mukana puimassa ja itse myllärin säkkejä liikuttaa, ja itse oli ruumenkuormankin äsken navetan ylisille ajanut.

VANHA EMÄNTÄ

Minkä sille voi, kun ei väkeä saa mistään.

    (Saima tulee sisään.)

SAIMA

Päivää, Sandra. Jokos kahvi on valmiina? Kuinkas mummu voi?

VANHA EMÄNTÄ

Olen vähän väsynyt.

    (Sandra on noussut ylös.)

SAIMA

No, minnekäs Sandra lähtee, istuu tänne vain. Kävin Nikkilässä ja professorska lähettää paljon terveisiä mummulle. Pyysi, että ottaisimme hänen tyttärenlapsensa tänne Niskavuorelle hoidettavaksi. Sanoin, että meillä nykyisin hoidetaan vain mummua.

VANHA EMÄNTÄ

Tulisivat edes mukaan puimaan ja rehuja ajamaan.

SANDRA

Se olisi jo jotakin.

SAIMA

Kas, kun Sandrakin on tullut niin julmaksi herrasväkeä kohtaan!

VANHA EMÄNTÄ

Sandra meinaa, että syövät koko kirkonkylän puhtaaksi, syövät ja ostavat.

SAIMA

Sodan aikana täytyy kärsiä.

VANHA EMÄNTÄ

Martta on jo rovastilassa valittanut, ettei meiltä ole kukaan käynyt Villen haudalla. Tänään on vuosi siitä, kun Ville kaatui.

SAIMA

Siunatkoon. Ei Martta tätä ikinä anteeksi anna, vaikkei hänellä muuta iloa Villestä ole ollut kuin hänen kaatumisensa.

VANHA EMÄNTÄ

Älä puhu joutavia. Eikös Ilona tule kahville? Ja kyllä kai Sandra ymmärtää, ettei kirkonkylässä tarvitse puhua siitä, mitä lehtorska täällä leikillään sanoo.

SANDRA

Voi, minä olen lehturskan kanssa samaa mieltä. Mutta kyllä tässä nyt täytyy lähteä. On se nyt ikävää, ettei tohtori enää salli vanhan emännän jalkoja hierottavan. Jos lehturska puhuisi tohtorille. Kyllä minä sitten taas mielelläni tulen. (Hiljaa.) Meillä oli muuten kunnalliskodissa eilen aikamoinen jupakka... kun puhutaan, että agronomi tahtoisi myydä Niskavuoren... onko se totta? Ei suinkaan vanha emäntä sellaista ajattele...?

SAIMA (keskeyttäen.)

Jos Sandra tapaa Eevan tai jonkun keittiön puolella, niin hakekoot Ilona-rouvan kahville.

VANHA EMÄNTÄ

Toitko sinä postin?

SAIMA

Toin minä. Tässä on vain lehdet.

VANHA EMÄNTÄ

Eikö mitään kirjettä Aarnelta?

SAIMA

Eihän Aarne koskaan ole ahkerasti kirjoittanut. Ja minusta tuntuu, että hän pian tulee lomalle.

VANHA EMÄNTÄ

Ilonakin tuntuu olevan levoton. Eeva kertoi, että hän eilen puinnin jälkeen oli yksin jäänyt puimahuoneeseen ja siinä pimeässä ruumenkasalla itkenyt.

SANDRA

Ikäväähän nuoren rouvan elämä on, kun ei tätä sotaa muutenkaan hyväksy.

VANHA EMÄNTÄ

Mitä Sandra tarkoittaa?

SANDRA

Enhän minä mitään, mutta kylässä puhuvat, että llona-rouva on niin kovasti tappelua ja melskettä vastaan. Ja agronomi kumminkin ilman hänen lupaansa sotaan lähti.

VANHA EMÄNTÄ

Kummallista, kun ei teillä kylässä ole parempaa puhuttavaa, pelkkiä juoruja vain. Totta kai Sandra nyt osaa selittää, mikä on juorua, mikä ei.

SANDRA

Tottakai, osaanhan minä. Ja kiitoksia nyt, vanha emäntä, niistä herneistä, se emännöitsijä Iita niitä meille joskus salaa suolan kanssa keittää.

VANHA EMÄNTÄ

Ei kestä kiittää, näkemiin, näkemiin Sandra.

SAIMA

Kyllä se Sandra on kirkonkylän elävä sanomalehti. Ja aina samanlainen tietotoimisto.

SANDRA

Voi, voi, mitä se lehturska nyt sellaisia puhuu! Totta kai minun niistä kylän asioista täytyy kertoa, kun ei täällä Niskavuorella niistä mitään tiedetä. Hyvästi lehturska! Vai asuu lehturska Aarne-herran huoneessa... en minä vain sitä tekisi... ihan se siltä tuntuisi, kuin ei agronomi enää kotia tulisikaan. Kas, kun minuun on juurtunut sitä taikauskoa... ja agronomi oli asemalla ollut päissään ja huutanut. »Hyvästi ikuisesti, Niskavuori!»

SAIMA

Hiljaa Sandra! Ei sellaisia vanhalle emännälle puhuta!

SANDRA (hätääntyneenä.)

Näkemiin sitten. (Poistuu.)

SAIMA

Mitä se Sandra noilla jutuilla oikein tarkoittaa? Kylän valheita vaan kertoilee.

VANHA EMÄNTÄ

Kai sinä nyt Sandran tunnet. Kun eivät vaan Ilonalle puhuisi. Vaikka kyllä se niin on, ettei hänelle kukaan Aarnesta pahaa pääse puhumaan.

    (Ilona tulee sisälle yllään huono puoliturkki, vouti seurassaan.)

ILONA

Tulkaa hetkeksi tänne sisään. Tuon teille rahaa kauroja varten. (Katselee pöytää.) Vieläkös teillä on kuppi korviketta voudille ja minulle?

VOUTI

Päivää, vanha emäntä ja lehtorska.

VANHA EMÄNTÄ

Istukaa tänne, vouti. (Saimalle.) Mene hakemaan voudille kuppi.

VOUTI

Kivelässä on huutokauppa. Kyllä meidän on ostettava kauroja, kun ne niin huonosti kasvoivat.

ILONA

Aarne käski ostaa niin paljon kuin niitä vain saa, vaikka minä puolestani olisin vähentänyt karjaa. Mutta ehkä hän muuttaa mielensä kun tulee lomalle.

SAIMA

Kyllä sinun on tehtävä mitä Aarne määrää. Ottakaa nyt korviketta, vouti! Kuulkaas, mitä herrasväkeä teidän portaille tänään tuli?

VOUTI

No, kun Marin sisko tuli meille sotaa pakoon. Helsingissä kun on niin levotonta.

VANHA EMÄNTÄ

Mitäs sitä sotaa pakenee. Minun tässä tekee mieleni Helsinkiisi pommeja katsomaan.

VOUTI

Voi, vanha emäntä, Marin siskolta on jo kaksi poikaa kaatunut, ei se mikään ihme ole, että hän ne muut lapset jo turviin toi!

VANHA EMÄNTÄ

Isänmaa vaatii paljon uhreja nykyään. Tietäähän vouti, että pojanpoikani makaa sankarihaudassa, enkä minä valita.

VOUTI

Eihän kaikki ihmiset ole sellaisia kuin Niskavuoren emäntä. Mutta on se sentään parempi, että ihmisellä on pelkkiä tyttäriä.

VANHA EMÄNTÄ

Voi teittiä, vouti Rissanen! Kuka se tässä valitti ettei Mari saa poikia?

VOUTI

No niin, mutta se oli ennen sotaa. (Ilona antaa rahat voudille.)

ILONA

Tässä olisi Rissaselle kaksikymmentäviisituhatta ja ottakaa sitten huomenna meijeritililtä lisää. (Hymyillen.) Jollette sano Lillille, niin voin kertoa, että äsken sain Aarnelta sellaiset terveiset, että hän tulee lomalle parin päivän päästä. Kas, kun en voinut olla mummille kertomatta, mutta Lillille säästetään yllätys.

VANHA EMÄNTÄ

Onhan jo aikakin, että hän tulisi. No, vouti, kyllä nyt asiat reilataan.

VOUTI

Onhan se hauskaa ja helpotus, mutta en minä siinä huutokaupassa mahdottomiin mene, kun ajomatkakin on niin pitkä.

ILONA

Kyllä minä teihin luotan, ja koettakaa nyt saada jostakin joku muonamiehen tapainen lisää. Agronomi käski pestata vähintään kaksi miestä lisää, ojat jäivät viime syksynäkin kunnostamatta. (Nauraa.) Muuten otan Saiman ja Lillin mukaan ojille.

VANHA EMÄNTÄ

Entäs minut?

ILONA (nauraen.)

Tottakai, kyllähän mummi sinne sopii!

VOUTI

Pitäisi olla pehtori, vaikka agronomi tulisikin lomalle. Enhän minä mikään pestaaja ole, ja jos minutkin vielä vievät sotaan, niin pitäisi rouvalla joku pehtori apuna olla.

VANHA EMÄNTÄ

Kuka nyt Rissasta sotaan huolisi!

VOUTI

Älkää sanoko, vanha emäntä. Johan Ylä-Simolasta on viety kuusikymmenvuotiaita työpalveluun.

    (Eeva juoksee sisälle.)

EEVA

Rovasti tulee, rovasti tulee! (Rovasti tulee sisään.)

ILONA

Ehtoota, rovasti! Mitäs kuuluu? No, mitäs ikävää rovastille on tapahtunut?

        (Rovasti tervehtii ja pitelee vanhaa emäntää kädestä
        saamatta sanaa
    suustaan.)

VANHA EMÄNTÄ

Puhukaa vain, rovasti.

ROVASTI

Minulla on teille syvä suru ilmoitettavana...

SAIMA

Aarneko?

VOUTI

Jumala armahtakoon! Aarne-herra! (Menee takaperin ulos huoneesta.)

SAIMA (itkee,)

Äiti, älä istu kuin kivipatsas... Itke nyt... (Rovastille.) Rovasti, istukaa tänne.

ROVASTI

Poikanne kuoli sankarikuoleman. En tiedä millä teitä lohduttaisin. Rukoilen teille ja Ilona-rouvallc voimia kestää.

    (Vanha emäntä säpsähtää, kun hän kuulee sanan »sankari».)

VANHA EMÄNTÄ

Auttakaa minut huoneeseeni.

ROVASTI

Kuka tietää, miksi Jumala meitä koettelee.

SAIMA (hiljaa rovastille.)

Hyvä rovasti, ei äidille pidä noin puhua.

VANHA EMÄNTÄ

Minä uskoin sinulle poikani, Jumalani Jehova. Kun hän lähti, sanoin sinulle. »Suojele sinä poikaani, koska hän suojelee Niskavuoren maata. Älä rankaise häntä, rankaise minua.»

ROVASTI

Tutkimattomat ovat Herran tiet.

ILONA (itkien.)

Äiti, Aarne oli jo kuollut, kun hän lähti Niskavuoren portilta,

VANHA EMÄNTÄ

Jättäkää minut yksin Jumalani kanssa! Jättäkää minut yksin!

    (Lilli juoksee sisään.)

LILLI

Isä tulee kotia, äiti, isä tulee kotia... Iso-Martti tuli lomalle... isä oli luvannut tulla... hei, isä tulee!

SAIMA

Hiljaa, Lilli, etkös näe... isä ei tule enää koskaan kotiin...

LILLI (katsoo rovastia. Juoksee Ilonan syliin.)

Äiti... äiti! — Isä!

    Väliverho

Toinen kuvaelma

Sama sali kuin edellisessä kuvaelmassa. Vanha emäntä on nukahtanut mustassa puvussaan keinutuoliin, sylissään hänellä on Uusi Suomi. Ilona tulee sisään ulko-ovesta turkkiin pukeutuneena Eevan seurassa.

VANHA EMÄNTÄ (herää.)

Joko sinä tulit kotia?

ILONA

Terveisiä Saimalta ja Fredrikiltä. Bussi tuli juuri, kun pääsimme kirkonkylään.

VANHA EMÄNTÄ

Ettei Fredrik vain vilustunut.

    (Ilona antaa turkkinsa Eevalle.)

ILONA

Ei suinkaan. — Lentokonekin lensi yli kirkonkylän.

VANHA EMÄNTÄ

Eeva vetäisi jo pimennysverhot eteen.

EEVA (silmiään pyyhkien.)

Kyllähän minä... ja nyt vanha emäntä jäi yksin...

ILONA

Ei surutaloon paljon väkeä sovi. Jos vouti tulee, niin käskekää hänet tänne puheilleni.

EEVA

Mari kävi keittiössä itkemässä, kun voutikin taitaa joutua sotaan.

VANHA EMÄNTÄ

No niin, kai minun tästä keinutuolista täytyy nousta taloa hoitamaan.

EEVA

Voi kurjuutta! Tallimiehenkin on lähdettävä takaisin rintamalle!

ILONA

Ei Eeva nyt viitsisi päivitellä. Onhan meillä hullumpaakin tapahtunut.

EEVA

Karjakko kävi sanomassa, etteivät apulypsäjät tule huomenna navettaan, kun ei rouva ole luvannut maksaa lisää palkkaa.

ILONA

Mitäs muuta kuin lähden itse lypsylle.

EEVA

Mitä rouva nyt sellaisia puhuu. (Poistuu ).

VANHA EMÄNTÄ

Kuule, Ilona, kyllä minä ymmärrän, ettei Niskavuoren taloa tällä lailla hoideta. Väelle täytyy maksaa, mutta ei sitä mitä vaativat. Sen Aarnekin aikoinaan sanoi. Mutta kurissa ne on pidettävä.

ILONA

Minä en voi pitää ketään kurissa.

VANHA EMÄNTÄ

Kuinka niin et voi?

ILONA

Minulla ei ole rahaa. Palkat ovat nousseet. Meidän on tehtävä vekseli. Maitotili ei riitä ensi viikolla palkkoihin. Lähden huomenna pankkiin.

VANHA EMÄNTÄ

Ne on ne Aarnen kokeilut. Sanoinhan minä hänelle, ettei Niskavuori kokeilua kestä maanviljelyksen alalla, vieläpä ilman valtion apua.

ILONA

Aarne on vasta pari kuukautta ollut haudassa. Äite, en kestä teidän puheitanne. Tieteellinen kokeilu siemenviljelyksen alalla oli hänen ainoa ilonsa — minun olisi joko jatkettava sitä tai lähdettävä. (Lähtee oikealle Aarnen konttorihuoneeseen.)

VANHA EMÄNTÄ

Ilona!

    (Ilona ei käänny takaisin, vaan sulkee epätoivoisena
    konttorin oven jälkeensä.)

EEVA (tulee ulko-ovesta.)

Vanha emäntä, täällä on eräs mies tai pikemmin herra, joka tahtoisi puhutella teitä.

VANHA EMÄNTÄ

Mikä hänen nimensä on? Sanoitteko että olen sairas?

EEVA

Kyllä minä sanoin, mutta hän pyytää saada tavata teitä vain pienen hetken, kun on kuulemma kaukaa tullut.

VANHA EMÄNTÄ

Puhukoon rouvan kanssa.

EEVA

Mutta hän tahtoo väittämättä tavata vanhaa emäntää. Jos vanha emäntä juttelisi hänen kanssaan. Hän näyttää oikein mukavalta ihmiseltä.

VANHA EMÄNTÄ

Tavallinen pyytäjä taas, kun ei kerran nimeänsä sano.

EEVA

Ei hän pyytäjältä näytä.

VANHA EMÄNTÄ

No, käske sisään.

    (Eeva menee. Hetken kuluttua koputetaan ovelle.)

VANHA EMÄNTÄ

Sisään!

    (Juhani astuu sisään ja tulee vanhan emännän luo.)

JUHANI

Ehtoota, Niskavuoren vanha emäntä!

VANHA EMÄNTÄ

Ehtoota! Mistäs sitä tullaan ja millä asialla?

JUHANI

Kaukaa tullaan. Nimeni on Juhani Mattila ja tulin tuomaan teille äitini terveiset.

VANHA EMÄNTÄ

Mattila? Näytätte tutulta. Tunsinko teidän äitinne?

JUHANI (aivan hiljaa.)

Äitini käski minun sanoa teille, että olen Malviinan poika.

VANHA EMÄNTÄ

Malviinan poika! Vai lähetti Malviina poikansa luokseni!

JUHANI

Hän käski minua käymään luonanne, jos elämässäni tulee eteen oikein vaikea paikka.

VANHA EMÄNTÄ (ottaa hänen kätensä.)

Malviinan poika. Vieläkö äitisi elää?

JUHANI

Äiti kuoli jo parikymmentä vuotta sitten.

VANHA EMÄNTÄ

Siis samoihin aikoihin kuin isäsi.

JUHANI

Isäni... en tiedä kuka isäni oli. Äitini ei koskaan sanonut sitä minulle. Tietääkö vanha emäntä kuka isäni oli? En tahtonut koskaan sitä äidiltäni udella, sillä hän oli minulle sekä isänä että äitinä.

VANHA EMÄNTÄ

Äitisi oli ylpeä nainen.

JUHANI

Ja kovin yksinäinen. Ei ollut helppoa kasvattaa aviotonta lasta siihen aikaan, kun äitini minut kasvatti.

VANHA EMÄNTÄ

Eikö hän koskaan mennyt naimisiin?

JUHANI

Ei. (Hymähtäen.) Ei kai tahtonut muita lapsia. Oli niin paljon tekemistä jo minunkin kanssani.

VANHA EMÄNTÄ

Missä te asuitte?

JUHANI

Helsingissä. Äitini kertoi, että hän karkasi kotiseudultaan erään talon palveluksesta. Meni sitten tupakkatehtaaseen työhön, jossa oli elämänsä loppuun saakka.

VANHA EMÄNTÄ

Eikö hänellä ollut mitään yhteyttä kotiseutuunsa?

JUHANI

Ei minun tietääkseni. Kummastelin joskus, oliko meillä ketään sukulaisia, mutta hän vastasi aina kieltävästi ja vähitellen emme kumpikaan kaivanneet sukulaisia, sillä hän tuli ammattiosastonsa puheenjohtajaksi ja samalla mukaan työväenliikkeeseen, jossa hän löysi ystäviä tarpeeksi. Hän koulutti minua sen kuin jaksoi, lähetti minut jopa Mustialaankin. Omituista kyllä maanviljelys veti minua siihen aikaan puoleensa.

VANHA EMÄNTÄ

Oletko ajatellut, niiksi äitisi lähetti sinut luokseni?

JUHANI

Hän kertoi minulle vain, että olisitte hyvä ihminen ja jollain tavalla hänelle jotain velkaa, eikä hän koskaan suostunut sanomaan mikä se velka oli. Ymmärsin, että hän tarkoitti että sanoisitte sen minulle.

VANHA EMÄNTÄ

Malviina-raukka! Kyllä minä olen hänelle velkaa enemmän kuin kenellekään muulle maailmassa. Tahtoisitko tietää kuka isäsi oli?

JUHANI

Tiedättekö te sen?

VANHA EMÄNTÄ

Hän oli minun mieheni, valtiopäivämies Juhani Niskavuori, olet nyt isäsi katon alla, nuori Juhani.

JUHANI (on hypähtänyt ylös.)

Isäni katon alla! Nyt ymmärrän miksi äitini ei halunnut, että minä sen tietäisin.

VANHA EMÄNTÄ

Istu tänne, nuori Juhani! Puhun sinulle sen mitä äitisi ei sinulle puhunut. Hän ei kertonut sinulle, että ajoin hänet ulos täältä Niskavuoren salista — tarjosin hänelle rahaa ostaakseni mieheni takaisin. Mutta hän ei huolinut rahoistani, vaan otti lapsensa ja hävisi yöllä paikkakunnalta. Mieheni piti hänestä — haki häntä ja sinua kuin mielipuoli. Mutta ostin hänet takaisin rahoillani, hän tuli takaisin luokseni kun ei löytänyt Malviinaa. (Juhani kävelee edestakaisin.) Olin kuin susi — ajoin sisareni Malviinan ulos täältä. Äitisi oli meijeristi talossa — ja veljesi Kaarle on sinua vain kuusi kuukautta nuorempi. Olin silloin nuori ja avuton enkä osannut aavistaa, että sellaista saattoi tapahtua. En olisi mennyt naimisiin mieheni kanssa, jos olisin tiennyt äitisi ja hänen suhteesta. En tuntenut Niskavuoren miehiä. Juhani piti äidistäsi, mutta ei minusta. Niskavuori tarvitsi rahojani — ja minä pidin isästäsi.

JUHANI

Vai tässäkö ne juureni ovat — ja rahojen vuoksi äitini karkoitettiin. Toivon, vanha emäntä, ettette koskaan tule kenellekään sanomaan, että olen käynyt luonanne. Olen ollut isättömänä lähes viisikymmentä vuotta ja kiitän teitä siitä, että olette osoittanut minulle, miten paljon syytä minulla on kunnioittaa äitiäni.

VANHA EMÄNTÄ

Eikä minua.

JUHANI

Myöskin teitä. Voin kuvitella, miten olette saanut kärsiä. Ja äitini oli oikeassa, kun hän yritti auttaa teitä sietämään elämää tässä talossa lähtemällä pois. Mutta luulen, että minun on nyt parasta lähteä.

VANHA EMÄNTÄ

Minne sinä menisit? Osa tästä talosta kuuluu sinulle, koska isäsi on sinut tunnustanut pojakseen, sekä minun että muitten ihmisten edessä. Ja muista, että äitisi lähetti sinut luokseni. Malviinan poika, olen ollut kuin susi äidillesi. En tahtoisi olla susi sinulle.

JUHANI

Ehkä on parasta, että minäkin lähden, niinkuin äitinikin lähti.

VANHA EMÄNTÄ

Kai sinä tiedät, että nuorin poikani Aarne on kaatunut. Sinä olet enemmän isäsi näköinen kuin minun poikani. Millä minä voin auttaa sinua? Tarvitsetko rahaa?

JUHANI (hymähtäen.)

Yhtä vähän kuin äitini aikoinaan sitä tarvitsi.

VANHA EMÄNTÄ

Mistä on kysymys, kun kerran sanoit apua tarvitsevasi? Ehkäpä Malviina on lähettänyt minulle uuden pojan Aarnen tilalle. Mikä sinua vaivaa ja uhkaa?

JUHANI

Minun täytyy lähteä. Ehkä on paras olla puhumatta.

VANHA EMÄNTÄ

Jos minä nyt kumminkin koettaisin auttaa sinua. Minkä rikoksen olet tehnyt? Lupaatko sanoa minulle totuuden?

JUHANI

Kyllähän se Malviinan sortti yleensä totta puhuu.

VANHA EMÄNTÄ

Oletko sinä varastanut? Tai vääryydellä ottanut lähimmäisesi omaisuutta?

JUHANI (nauraen.)

Ei, en milloinkaan!

VANHA EMÄNTÄ

Oletkos himoinnut lähimmäisesi huonetta? Ja oletkos petoksella tavoittanut itsellesi hyötyä?

JUHANI

Päinvastoin! Olen auttanut lähimmäisiäni ja puolustanut petettyjä ja sorrettuja.

VANHA EMÄNTÄ

Oletkos tappanut?

JUHANI

En ole, enkä ole vahingoittanut lähimmäistäni ruumiin enkä hengen puolesta.

VANHA EMÄNTÄ

Oletko tehnyt huorin?

JUHANI

Olenko sen näköinen? Olen rakastanut vaimoani hänen kuolemaansa saakka, vaikka olenkin Niskavuoren perua.

VANHA EMÄNTÄ

Oletkos kunnioittanut isääsi ja äitiäsi? Tiedän ettet isääsi ole voinut kunnioittaa.

JUHANI

Olen kunnioittanut äitiäni ja ollut hänelle kuuliainen. — Mutta, vanha emäntä, en sen vuoksi, että olisin pelännyt Jumalaani, pikemminkin koska olen rakastanut Jumalaa, niinkuin hyviä ihmisiä. En voi olla hyvä vain pelosta — Jumalankaan pelosta.

VANHA EMÄNTÄ (asettaa kätensä hänen kädelleen.)

Juhani, sanon sen sinulle, en minäkään pelkää Jumalaani, puhun hänelle niinkuin ystävälle, koska olen yksin. Ja pyydän häneltä apua, mutta sano minulle, Juhani, rakastatko isänmaatasi?

JUHANI

Kun eräs hyvin suuri kirjailija näki isänmaataan raastettavan, hän sanoi. »Sydämeni vuotaa verta, kun ajattelen isänmaatani!» Niin tekee minunkin sydämeni.

VANHA EMÄNTÄ

Minä autan ja puolustan sinua. Jollet voi minulle enempää kertoa itsestäsi, niin tämä riittää.

JUHANI (hymyillen.)

Kiitoksia, vanha emäntä, mutta unohditte sen Hämmeemnaan yhdennentoista käskyn. »Älä hättäile!»

    (Vanha emäntä tarttuu häntä kädestä.)

VANHA EMÄNTÄ

Minä tykkään sinusta, nuori Juhani.

JUHANI

Ja minustakin tuntuu, että voin puhua teille suoraan.

    (Ilona tulee konttorihuoneesta ja pysähtyy ovelle.)

ILONA

En tiennytkään, että mummilla on vieraita.

VANHA EMÄNTÄ

Tule vain tänne, Ilona. Tässä on Juhani Mattila, erään vanhan ystäväni poika.

    (Juhani kumartaa ja tervehtii Ilonaa.)

VANHA EMÄNTÄ

Me olemme ilman voutia ja pehtoria. Jos kerran olet Mustialan käynyt, eikä sinulla nyt ole paikkaa, niin voisitkos tulla meitä auttamaan.

JUHANI

Työn haussa minä olen. Mutta mitä mieltä nuori rouva on?

VANHA EMÄNTÄ

Ilona tarvitsee apua.

ILONA

Minun täytyy suoraan sanoa, ettemme tarvitse niinkään paljon käskijää kuin tekijää.

JUHANI (nauraen.)

Luulen, että minusta olisi tekijäksikin. En minä vielä niin vanha ole.

ILONA

Minkälaisia palkkavaatimuksia teillä on?

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä minä järjestän sen itse Juhanin kanssa. Anna Eevan lämmittää Aarnen huone, nyt kun Saimakin on poissa — Saima on vanhin tyttäreni.

ILONA

Käyn järjestämässä teille huoneen. (Nousee.)

JUHANI (hiljaa.)

Kiitoksia, sekä omasta että äitini puolesta. Mutta minun on kysyttävä teiltä yhtä ja toista, vanha emäntä.

VANHA EMÄNTÄ

Oletko koskaan ollut pehtorina?

JUHANI

Olen aikoinani ollut työnjohtajana eräällä maatilalla Lounais-Suomessa. Minun oli jätettävä paikkani, koska meille tuli epämukavia erimielisyyksiä isännöitsijän kanssa — kättelimme toisiamme krouvinpuoleisesti, mutta ei pidä pelästyä, kyllä se vielä mahtuu katkismuksen raameihin. Enkä minä oikein harrasta suurtiloja... Mutta puhuisin vielä järjestelyistä kohdallani. Ei teidän tarvitse tietää kuka olen. Olen tullut hakemaan pehtorin paikkaa talostanne, kun kuulin, että sellaista tarvitsette. Saanko nyt kysyä, miten tulette menettelemään miniänne suhteen? Tuletteko sanomaan kuka olen?

VANHA EMÄNTÄ

En. Tulen vain sanomaan, että olet tullut hakemaan pehtorin paikkaa ja että olen tuntenut äitisi. Mutta Juhani, voitko luvata minulle, ettet täällä ollessasi tule itse puhumaan liikoja?

JUHANI (nauraen.)

Onhan vielä kahdestoista käsky, jonka Mooses on unohtanut, mutta Hämeessä muistetaan. »Älä lörpöttele!»

VANHA EMÄNTÄ

Juhani, minä tykkään sinusta, kun vaan auttaisit meitä täällä.

JUHANI

Jos tässä ruppeis, sanoi hämäläinen kun hankki ajattelemaan.

ILONA (tulee sisään.)

Huoneenne on valmiina, ja kyllä se nyt on niin, että jos tänne työhön jäätte, niin huomenna olisi jo aloitettava. Ja nyt puhuisin teille hiukan tehtävistämme.

VANHA EMÄNTÄ

Väki kuuluu pyrkivän puheilleni, jos Juhanikin sitten tulisi kuuntelemaan mitä heillä on sanottavana. Menen nyt vähän lepäämään, käske Eeva luokseni.

ILONA (menee ruokasalin ovelle ja huutaa.)

Eeva!

    (Eeva tulee kiiruhtaen.)

ILONA

Jos Eeva auttaisi vanhan emännän huoneeseensa.

EEVA

Kyllä, rouva.

VANHA EMÄNTÄ

Niin sinä sitten nukut Niskavuoren katon alla.

JUHANI

Kiitoksia suuresta ystävällisyydestänne.

VANHA EMÄNTÄ

Ja muistakaa antaa illallista uudelle pehtorillemme.

    (Eeva ja Ilona auttavat vanhan emännän vasemmalle, Ilona palaa.)

ILONA

Aiotteko todellakin jäädä tänne?

JUHANI

Miksei. Olen ilman työtä, ja te tarvitsette väkeä.

ILONA (selaillen papereitaan.)

Kuka te oikein olette?

JUHANI

Jaaha, huomaan, että sodan aikana taitaa olla välttämätöntä ottaa selville kuka kukin on. Olen ruununraakki ja työvelvollinen.

ILONA

En tarkoittanut sitä. En ole koskaan kuullut mummilla olevan ystävättäriä, joista en tietäisi jotain.

JUHANI

Minusta tuntuu, että Niskavuoren vanhalla emännällä on paljon sellaisia asioita, jotka hän on pitänyt vain omana tietonaan. Mutta valitan, että hän niin äkkinäisellä tavalla toimitti minut apulaiseksenne, kysymättä teidän mielipidettänne.

ILONA

Ei mummolla ole tapana kysellä toisten ihmisten mielipiteitä. Eikö äitinne ole kertonut sitä teille?

JUHANI

Minun äidilläni ei myöskään ollut tapana puhella liikoja.

ILONA

Mistä te tiesitte, että tarvitsemme pehtoria?

JUHANI

Suoraan sanoen, en minä sitä tiennyt.

ILONA (hymähtää.)

Kun minä aikoinani tulin tähän taloon, niin istutti mummi minut paikallensa ruokapöytään ja käski istua siinä, niinkuin aina olisin siinä istunut. Ja sitten tekemään työtä. Varokaa vain, ettei hän teitäkin sillä lailla tänne istuttaisi.

JUHANI

Tämä taitaa olla hiukan vaikea homma. Mutta tahtoisitteko kertoa minulle edes jonkin verran tämän talon omistussuhteista. Minusta tuntuu, että ensin kai pitäisi päästä perille siitä, kenen palveluksessa on.

ILONA

Ei se ole ollenkaan niin helposti selitettävissä. Puolet talosta kuuluu miehelleni, joka isänsä kuoltua lunasti sen sisaruksiltaan ensimmäisen vaimonsa varoilla. Eron tapahduttua, tai pari vuotta sen jälkeen, kun mieheni ensimmäinen vaimo meni uudelleen naimisiin, lunasti anoppini sen entiseltä miniältään pantaten oman jakamattoman puoliskonsa pankkiin, jolloin mieheni kannettavaksi jäi raskas velkataakka. Mieheni oli kokeilijamaanviljelijä. Hän ei milloinkaan päässyt lyhentämään velkaansa, niin että talo todellisuudessa edelleenkin kuuluu anopilleni. Ja minä olen tässä ollut enemmän tai vähemmän halpaa työvoimaa. No niin, tämä on siis suunnilleen yleiskuva tilanteesta. — Ikävintä on, että tämä talo on kasvanut yli pääni. Anoppini ei käsitä nykytilannetta. Ja jos jäätte tänne, niin varokaa vain, ettei se kasva teidänkin päänne yli.

JUHANI

Minä olen tottunut erilaisiin tilanteisiin. On ollut pakko kasvaa kilpaa tilanteiden kanssa. Neuvoisin sen teillekin.

ILONA

Mummilla ei ole aavistustakaan siitä, miten vaikeata on saada työväkeä ja miten palkat ovat nousseet. Muuten, väki on juuri tulossa anoppini puheille, jos tahtoisitte olla läsnä, niin kuulisitte heti mistä on kysymys. Minä en enää jaksa tätä. Vanhatkin muonamiehet ja koko karjaväki ovat sanoneet itsensä ylös. Eikä mummi suostu korottamaan paikkoja. Eikä hän suostu ylimalkaan minkäänlaisiin järjestelyihin.

EEVA (tulee oikealta, hiljaa Ilonalle.)

Nyt ne ovat tulleet. Salminen, Jokinen ja Miinakin. Tuleeko vanha emäntä tänne? Ja Pikku-Marttikin on tullut sodasta.

ILONA

Jos Eeva sitten väen lähdettyä antaisi päivällistä uudelle pehtorille. Tahtoisin niin mielelläni, että tulisitte kuuntelemaan tätä mummin valtaisaa puhetta. Ehkä te voisitte jollakin tavalla auttaa.

JUHANI

Ei minulla tästä ole niin kiirettä syömään.

    (Jokinen, Salminen ja Miina sekä Pikku-Martti tulevat sisään.)

JOKINEN

Ehtoota, nuori rouva.

ILONA

Ehtoota, ehtoota. (Antaa heille kättä.) Tässä olisi talon uusi pehtori, herra Mattila. Ja tässä on Jokinen ja Salminen ja meidän karjakko-Miina.

JOKINEN

Onhan se hyvä että Niskavuorelle uusi pehtori tulee. Ette suinkaan ole sukua talolle? Tunnutte niinkuin olevan talon sorttia.

JUHANI

Meitä ihmisiä on niin monenlaista sorttia. Ensi kertaa minä tänne Niskavuorelle olen sattunut.

ILONA (tervehtii pikku Marttia.)

Vai on Pikku-Marttikin tullut sodasta kotiin.

PIKKU-MARTTI

Tulin kuin tulinkin. Vaikka monta kertaa oli hullusti käydä. Kaksi kertaa kuulanraato riipaisi ja kolme kertaa olen uudelleen konttaamaan oppinut äit'muorini ja isänmaan helmasta kiinni pitäen.

ILONA

Voi tuota Marttia!... aina sillä ne vanhat puheet on. Hyvä ettei sen pahemmin käynyt.

PIKKU-MARTTI

No, ei sen pahemmin kuin että kerran tuli niin kova laaki, että ruokasalin kalustonkin suusta hukkasin ja suurella vaivalla kruunulta uuden sain. Ja nyt on niin korree että... ja muorikin sanoo, että oon oikeen piukee poika.

        (Eeva auttaa vanhan emännän sisään, Juhani asettaa
        hänen keinutuolinsa pöydän viereen.)

    VANHA EMÄNTÄ

    Päivää, miehet ja naiset. Kas kun Pikku-Marttikin on tullut sodasta.

    PIKKU-MARTTI

    Tulinhan minä, kun eivät enää huolineet kuin ruununraakiksi. Tulin
    katsomaan löytyisikö Niskavuorelta sopivia töitä.

    SALMINEN (hieman päissään.)

    Kyllä töitä löytyy, mutta löytyykö sopivia palkkoja...

    VANHA EMÄNTÄ

    No no no no. Onhan tässä Salmisella ollut pitkä sukukin töissä eikä
    vielä olla palkoista riidelty.

    SALMINEN

    Kas, kun vanha emäntäkään ei ole huomannut, että tässä maassa on
    elämä hieman niinkuin muuttunut viime aikoina. Ja kyllä me nyt olemme
    päättäneet, että jollei vanha emäntä anna lisää palkkaa, niin me kyllä
    kaikki lähdemme.

    KARJAKKO

    Niin lähdetään. Kaikkialla muualla saavat karjakot kaksitoistatuhatta
    markkaa kuukaudessa, ja agronomi maksoi niin vähän, ettei sitä oikein
    kehtaa sanoakaan.

    VANHA EMÄNTÄ

    Vai täytyy tässä Salmista ja Jokista ja Miinaakin lirkutella
    Niskavuorelle jäämään.

    SALMINEN

    Mitäs lirkuttelua se emäntä tarkoittaa? Emäntä maksaa vain niin kyliä
    Salminen jää!

    VANHA EMÄNTÄ

    Mistäs sitä maksaa? Kyllä minä maksaisin, jos olisi. Agronomikin kaatui
    ennen aikojaan ja jätti talon vähän rempalleen.

    SALMINEN

    Jukupliut, ei se ole meidän syytämme, että agronomi tässä hurjasteli.
    Vai on asiat Niskavuorella niin hullusti? Kyllä kai vanhan emännän
    nyt täytyy myydä talonsa sellaisille, jotka kykenevät väelle palkkoja
    maksamaan. Ja totta mar jumalauta emännän on nyt maksettava siitä
    hyvästä, että meidän poikamme rintamalla kaatuvat.

    JOKINEN

    Se on nyt sillä lailla sen markongin kanssa tällä kertaa, että nyt on
    otettava siitä mistä saa, kun sitä perhettäkin on siunaantunut eikä
    pojista ole tietoa.

    VANHA EMÄNTÄ

    Että Jokinen kehtaakin. Yhteisen isänmaan edestä miehemme kuolevat.
    Niin poikani kuin pojanpoikanikin.

    JOKINEN

    Missäs sitä isänmaata minun pojillani on muualla kuin kukkaruukussa?

    ILONA

    Ja kumminkin ihmiset kuolevat sen kukkaruukkuisänmaankin puolesta,

    PIKKU-MARTTI

    No niin kuolevatkin. Kas, kun yksi kuolee, niin toinen meinaa etten
    minäkään Pekkaa pahempi ole.

    VANHA EMÄNTÄ

    Kyllä ihmisissä nyt on jotakin perusteellisesti vinossa.

    SALMINEN

    Ja ennen kaikkea Salmiset ja Jokiset ovat vinossa, kun vaativat lisää
    palkkaa. Ja ihka vinossa ovatkin, koska ovat valmiit lähteinään tästä
    isiensä paikasta.

    JUHANI

    Kuulkaas nyt, miehet, oikeassa olette, sillä elämä kiristyy
    kiristymistään. Mutta katsokaas nyt, vanha emäntä on tottunut siihen
    entisen ajan olemiseen. Ei tässä nyt muu auta kuin neuvotella yhdessä,
    miten täällä Niskavuorella voitaisiin pärjätä. Jos tulisitte huomenna
    päivällisen aikaan tänne, niin minäkin yritän ottaa tilanteesta selvän.
    Ja eiköhän tässä jollain tavalla sovita.

    VANHA EMÄNTÄ

    Kas, kas.

    ILONA

    Tulkaa pois, mummu, nukkumaan. Pehtori on oikeassa. Jos Jokinen ja
    Salminen tulisivat tänne huomenna, niin me vähän neuvotellaan siihen
    mennessä.

    VANHA EMÄNTÄ (katsoo kaikkiin.)

    Sillä ehdolla, ettette minusta sentään vielä tee
    vanhuudenhöperöä.

    JUHANI

    No ei millään muotoa. Vanhan emännän järki on vain niin kovin
    yksiviivainen ja suorasukainen.

    JOKINEN

    Ja puoliaan pitävä.

    VANHA EMÄNTÄ

    Niin saamaristi puoliaan pitävä.

    JUHANI

    Kas, siinä sanoitte oikein, Jokinen.

    VANHA EMÄNTÄ

    Eikä mun järkeni ole tottunut kiemurtelemaan ihmisten edessä. (Hiljaa.)
    Hyvää yötä. (Lähtee Ilonaan ja keppiin nojaten huoneeseensa.)

    JUHANI

    Vai tällä laillako ne asiat täällä ovat?

    KARJAKKO

    Kukas täällä voi tällä konstilla pärjätä. Vähennettäisiin edes jonkin
    verran karjaa. Mutta vanha emäntä ei suostu ja nuori rouva ei uskalla.
    Kuusikymmentä päätä karjaa eikä ole rehua eikä mitään. Kyllähän jo
    vähemmästäkin näkyy, että talo myytäväksi tulee.

    SALMINEN

    Se on sitä vanhan emännän ylpiyttä.

    JOKINEN

    Ja hukkaan sitä mennään joka kantilta. Ja kukaan ei tiedä paljonko
    karjalaiset sitten vievät, jos sota hävitään.

    PIKKU-MARTTI

    Luuleeko pehtori, ettei minullekin riittäisi maata Niskavuorelta?

    JUHANI

    Se riippuu niin monesta asianhaarasta.

    SALMINEN

    Oikeinkos te ihte jäätte taloon?

    JUHANI

    Siltä se tuntuu.

    JOKINEN (epäillen.)

    Kun te niin ihmisiksi puhutte.

    JUHANI (nauraen.)

    No, hyvää yötä vaan.

        (Miehet lähtevät. Juhani kävelee edestakaisin kädet taskussa.
        Pysähtyy isännän valokuvan eteen.)

JUHANI

Isä. (Hymähtää.) Isä. Ei yhtään mitään. Eivät kasva juuretkaan lattian lävitse. (Kävelee edestakaisin hiljaa hyräillen.)

    »Ja Roineen armaiset aallot
    sen rantoja hyväelee...»

(Ilona on tullut vanhan emännän huoneesta ja katselee miten Juhani kävelee hyräillen.)

ILONA

Kuka te olette?

JUHANI

Ihminen ei kuulu koskaan tuntevan itseään. En tiedä kuka olen. (Kumartaa.) Hyvää yötä!

    Väliverho

Kolmas kuvaelma

Sama sali. Vanha emäntä istuu keinutuolissa ja lukee lehtiä. Ovelle koputetaan ja Juliani astuu sisään.

JUHANI

Ehtoota, emäntä. Mitäs lehdissä on uutta? Joko saksalaiset ovat Moskovassa?

VANHA EMÄNTÄ

Älä irvistele.

JUHANI

Kai olisi selvintä, että vanha emäntä lähtisi hoitamaan niitä sota-asioita.

VANHA EMÄNTÄ

Tai ehkä olisi parasta, että sinä lähtisit opettamaan ministerivelipuoltasi!

JUHANI

Ei nyt sentään. Sitä paitsi onhan täällä se elintarvikekorttipeli hoidettavana, johon tosiaankin tarvittaisiin matematiikan professoria.

VANHA EMÄNTÄ

Sanos muuta, llona-parka! Mitäs puimahuoneelle kuuluu?

JUHANI

Puitiin vehniä ja oli oikein hauskaa taas olla syöttäjänä. Ilona-rouva pääsi lapioimaan ruumenia, kun sain vanhan Järvisen mylläriksi, ja rouva taisi oikein suuttua kun menetti myllärinvirkansa.

VANHA EMÄNTÄ

Ilonan tekee nähtävästi mieli tappaa itsensä säkkien nostamisella.

JUHANI

Siltä tuntuu, mutta sanokaa nyt, vanha emäntä, minkä vuoksi meidän täytyy myydä vehniä kaikkien kuljetusvaikeuksien uhallakin, kun osuuskauppakin kieltäytyy hakemasta niitä kotoa?

    (Ilona tulee sisään.)

ILONA

Me tarvitsemme rahaa, sitä varten myymme!

JUHANI

Kyllä sitä rahaa pitäisi saada jollain järkevämmällä tavalla.

ILONA

Yrittäkää, olkaa hyvä! Kirjat ovat konttorihuoneessa, jos luulette niistä olevan apua.

VANHA EMÄNTÄ

Poikani Aarne jätti meidät sangen avuttomiksi.

JUHAN!

No no, se nyt on jo liikaa, että Niskavuoren vanha emäntä avuttomuudesta puhuu.

    (Kuuluu koputus ja Eeva astuu sisään.)

EEVA

Vanha emäntä, vanha emäntä, tohtori ajoi pihaan, Martta-rouva itse lähti kylään ja lupasi myöhemmin lähettää pappilan kuskin tohtoria noutamaan.

VANHA EMÄNTÄ

Pyydä tohtori sisään.

TOHTORI (tulee sisään, heittää palttoonsa Eevalle.)

Tässä minä jo olenkin. No päivää, vanha emäntä. Kaikesta surusta huolimatta aina vain täysissä voimissa.

VANHA EMÄNTÄ

No, no.

TOHTORI

Ehtoota, Ilona-rouva. Paljon surua teillä on ollut, mutta tehän olette niitä voimakkaita naisia. (Kääntyy Juhanin puoleen.)

VANHA EMÄNTÄ (kääntyen tohtorin puoleen.)

Tässä on uusi pehtorimme, herra Mattila, tohtori Santala, poikavainajani ensimmäisen vaimon mies.

TOHTORI

Vaimon mies! Vanha emäntä on aina samanlainen. Olenhan minä sentään lääketieteen ja kirurgian tohtori, ja olen minä jotain muutakin tehnyt kuin Martan nainut. Vaikka Martan naiminen taisi sittenkin olla kaikkein tärkein toimitus. Kyllä olisi Aarne saanut pitää Martan ja minä olisin nainut Ilonan, mutta vanha emäntä järjesti asiat toisin.

ILONA

Tohtorilla ja mummulla on aina ollut yhteisiä salaperäisiä asioita. Nyt on parasta, pehtori, että me lähdemme katsomaan iuovutuskirjanpitoa. Näkemiin, tohtori. (Pehtori kumartaa myös.)

TOHTORI

Ilona-rouva, olisinhan minä mielelläni teitä vieläkin katsellut.

ILONA

Ette suinkaan aio erota, tohtori?

VANHA EMÄNTÄ

Älä nyt. Ei hän sitä ainakaan sinun vuoksesi tekisi. Tohtorihan aikoinaan suri, etten minä ollut enää tarpeeksi nuori, että olisi minut voinut naida. — Lähetä Eeva tuomaan meille korviketta.

    (Ilona ja Juhani lähtevät ulos.)

VANHA EMÄNTÄ

No, tohtori, istukaa tänne ja kertokaa mitä asiaa Martalla nyt on Niskavuorelle. Ette suinkaan tahdo sanoa, että tulitte tänne omasta aloitteestanne?

TOHTORI (katsoo ikkunasta ulos.)

En.

VANHA EMÄNTÄ

Oikeastaan olen sen jo arvannutkin. Martta taitaa olla vähän peloissaan tyttäriensä perinnöistä, kun Ilona saa hoitaa Aarnen jäämistöä.

TOHTORI

Kyllä te Martan tunnette ja tiedätte miten sietämätön hän saattaa olla. Nyt hän aikoo vaatia holhoojaa Aarnen omaisuudelle.

VANHA EMÄNTÄ

Arvasinhan minä sen. Taisi Martta alkaa nauttia Aarnen kuolemasta. Mikä ihana tilaisuus päästä penkomaan Ilonan elämää.

TOHTORI

Jos hän vain pysähtyisi siihen penkomiseen.

VANHA EMÄNTÄ

Tjaa, kuulkaa tohtori. Tahtoisitteko ilmoittaa Martalle päätökseni, jos hän tulee hakemaan holhoojaa Ilonan harmiksi, niin on minulla kaikki mahdollisuudet hävittää Aarnen omaisuus niin, ettei hänen lapsillensa jää mitään.

TOHTORI

Hyvä, hyvä, vaikka kyllä minä hirveän metakan siellä pappilassa saan kestää.

VANHA EMÄNTÄ

Minä toin Ilonan melkein väkisin tähän taloon. Hän on saanut tehdä ankaraa työtä ja hoitaa tätä taloa, koska minä en enää jaksa, enkä salli, että Ilonaan hänen suuressa surussaan vielä kosketaan.

TOHTORI

Tehän tiedätte, miten minä kunnioitan, en ainoastaan teitä, vaan myöskin Ilona-rouvaa.

    (Eeva koputtaa ja tulee sisään.)

EEVA

Kahvi olisi valmiina ruokasalissa.

VANHA EMÄNTÄ

Tehkää hyvin, tohtori.

    (Eeva auttaa vanhaa emäntää.)

VANHA EMÄNTÄ

Entäs nuori rouva?

EEVA

Karjakko toi juuri maitokirjan ja hän rupesi pehtorin kanssa laskemaan kansanhuollon tilityksiä. Juovat sitten yhdessä Paavon kanssa.

VANHA EMÄNTÄ

Jaha, ei sitten auta muu, minun kai täytyy pitää tohtorille seuraa.

TOHTORI (nauraen.)

Minulle mieluisinta seuraa.

VANHA EMÄNTÄ (Eevalle.)

Eeva saa lähteä. Kyllä tohtori auttaa minut ruokasaliin. (Tohtorille.) Jos te sanoisitte Martalle, ettei hänen ollenkaan toimita hakea oikeuden kautta perunkirjoitusta eikä Aarnen lapsille holhoojaa. Sellaista viranomaista ei löydykään, joka ei määräisi minua poikani lasten holhoojaksi. Ja se on sama kuin että Ilona heitä holhoisi.

TOHTORI

Minun piti juuri kertoa, ettei Martta suinkaan kaikessa rauhassa pappilassa istu. Kuulin eilen rovastilta, että Martta kulkee holhouslautakunnan jäsenten luona valituksilla.

VANHA EMÄNTÄ

Martta on Martta. Lähdetään ruokasaliin. Mutta tahtoisin nähdä sen holhouslautakunnan, joka Niskavuorta rupeaa holhoamaan niin kauan kuin minun pääni on pystyssä. (Lähtevät yhdessä ruokasaliin.)

    (Ilona tulee sisään, hänen jälkeensä Juhani kantaen
    talon tilikirjoja. Istuutuvat sohvalle.)

ILONA

Jaa, mummu taitaa olla tohtorin kanssa kahvilla. Istukaa, pehtori.

JUHANI

Minusta tuntuu, että meidän on viisainta nyt aloittaa se suuri neuvottelu talonpidosta. Ja ennen kaikkea väen palkoista. Olemme maksaneet lain määräämät minimipalkat, mutta nyt, kun ne joka paikassa huomattavasti ylitetään, ihmettelen, että teillä on edes sen verran väkeä pysynyt ilman »mustia» palkkoja.

ILONA

Niskavuorella on aina maksettu huonoja palkkoja, mutta se kaikki johtuu siitä, ettemme ole saaneet taloa kannattamaan.

JUHANI

Ja sitten se täytyy panna kannattamaan työntekijöiden palkkojen kustannuksella.

ILONA (katsoo ikkunasta ulos.)

Mieheni oli suuresti kiintynyt Niskavuoreen ja yritti pitää velkaantunutta taloa pystyssä. (Hieroo käsiään.) Taitaa tulla kylmä. Kävin noutamassa maitotilin meijeristä. Tuossa on. Se riittää tuskin väen palkkoihin.

JUHANI

Tjaa, kyllä tähän aika tavalla lisää tarvitaan. Muuten huomaan, että ylihuomenna lankeavat myös pankkikorot, ja nuo vanhemmat vekselit on lyhennettävä. Miten rouva on ajatellut järjestää kaiken tuon?

ILONA

En tiedä. Meillä oli tarkoitus myydä metsää omalta puoliskoltamme, mutta nythän se on mahdotonta. Täytyy kai vähentää karjaa.

JUHANI

Vahinko myydä erinomaista rotukarjaa teurastajalle.

ILONA

Sitä paitsi mieheni sisarukset vaativat mummulta jakoa. Se merkitsee sitä, että minun ja lasteni olisi lunastettava koko talo perikunnalta. Taitaa olla parasta lähteä jonnekin etulinjalle tai ottaa nuora ja hakea Niskavuoren metsästä mahdollisimman vahva kuusi.

JUHANI

Onko tuo Niskavuoren maa kaiken tämän arvoinen?

ILONA

Kuuluu olevan. Ainakin mummun puheitten mukaan.

JUHANI

Kai se on ollut mukavaa elämää. Ei ole tarvinnut mitään ajatella.

ILONA

Paitsi korkoja ja lyhennyksiä ja onnistuvatko koekentät ja pääsevätkö lehmät kantakirjaan.

JUHANI

Ja kaikkea teidän ajatteluanne varten oli olemassa valmiit kaavat. Ei ole tarvinnut tehdä uusia.

ILONA (ikkunassa.)

Katsokaa tuonne lumelle, siellä kahisee pakkasen käpristämä kuiva vaahteran lehti... aivan kuin minä...

JUHANI

No, no.

ILONA

Vanha kansa ennusti sotaa ja kuolemaa, kun lehdet kuivinakin yrittivät puussa pysyä.

JUHANI

Niin, ne vanhan kansan ihmiset huomaavat yhtä ja toista. Kun tulin myllyltä vanhan Salmisen kanssa, kertoi hän eräästä nuoresta kansakoulunopettajasta, joka oli tullut kylään kuin auringonsäde. Oli johtanut laulukuoroa Työväenyhdistyksessä ja puhunut iloisesti taistelusta uuden maailman puolesta. Minnekä tuo nuori nainen lie jäänyt?

ILONA

Se on tuo käpristynyt vaahteranlehti tuolla tiellä.

JUHANI

Miten se kaikki lie tapahtunut?

ILONA

Ei pidä olla utelias! (Hymähtää.) Ajatella! Kun istuutuu tämän talon ruokapöydän päähän ja katsoo, että sekä omalla väellä että väellä tuvassa olisi kaikkea, kun nousee puoli viideltä aamulla koelypsylle ja lumi talvisin narskuu saappaitten alla ja linnut keväällä laulavat ja teeret ja metsot soivat järven takana ja lehmät ovat puhtoisia ja nirskuttavat heinää, ja valkoinen tuoksuva maito virtaa ämpäriin, silloin ei ajattele, vaan ottaa vastaan elämän antimet ja nauttii. Kun astuu miehensä kanssa koekentille ja kouluttaa taimia puutarhurin kanssa ja auttaa karjakkoa punnitsemaan väkirehuja ja on viisi- kuusitoista tuntia jalkeilla, silloin on illalla niin väsynyt, ettei kirja kädessä pysy. Suoranainen ruumiillinen väsymys syöpyy ihmiseen ja tylsistyttää aivot. Kysymykset ja vastaukset seisovat taivaanrannalla rivissä ja odottavat puheille pääsyä, eivätkä pääse.

JUHANI

Samoin on asianlaita Salmisten, Järvisten ja Rantasten. Pientilojen ja muonamiesten mökeissä se rakastettu ja ihailtu maa uuvuttaa ihmisen.

ILONA

Tiedän sen. Aivan kuin me kantaisimme maata selässämme, emmekä itse kulkisi maan selässä.

JUHANI

Niskavuori taitaakin olla vähän erikoisia taloja.

ILONA

Anoppini ympärillä on paljon erikoista. — Pappilan vaunut ovat kai tulleet hakemaan tohtoria. (Avaa oven ja huutaa Eevalle.) Eeva! Jos kävisitte puimahuoneessa, ettei Paavo siellä hosuisi liikaa. Käskekää hänet kahville. — Ei Paavo muuten menisi ollenkaan mielellään kaupunkiin. Lillikin meni viime viikolla itkien kouluun.

JUHANI

He ovat molemmat luonnollisia, iloisia lapsia ja ovat kärsineet Niskavuoren synkkyydestä. Eikä ihmekään, muori kuin mikäkin Himalaja ja äiti, jolla on silmät kuin haavoittuneella hirvellä.

    (Kuuluu miten tohtori ja vanha emäntä alkavat hyvästellä. Pehtori
    kiirehtii ulos, hänen jälkeensä Ilona. Eeva tulee sisään.)

EEVA

No nyt pappilan vaunut tulivat tohtoria hakemaan.

    (Tohtori ja vanha emäntä kulkevat yli näyttämön ulko-ovelle.
    Ilona tulee takaisin ja auttaa vanhan emännän keinutuoliin. )

ILONA

Taas lähditte turhaan liikkeelle.

VANHA EMÄNTÄ

Jaa, tämä oli nyt Martan ensimmäinen lähettiläs. Ei se kyllä tähän lopu. Kaarle kirjoitti minulle, että Martta oli käynyt hänenkin luonaan syvästi huolestuneena Aarnen perinnöstä. Ja siksi kai herrasväki onkin piilottautunut rovastin pappilaan.

ILONA

Eiköhän olisi parasta, että hakisin opettajan paikan kaupungista ja lähtisin sinne lasten kanssa. En jaksa kestää kaikkia suvun syytöksiä.

VANHA EMÄNTÄ

Älä puhu joutavia, Ilona. Jättää nyt minut yksin!

ILONA

On jotain, mitä te ette tiedä, mummu. Velkataakka painoi meidät maahan asti. Ehkä te ette huomannut kuinka Aarne kärsi siitä, ettei voinut maksaa väelle kunnon palkkaa. Hänellä oli lohdutuksenaan koetoimintansa, muuten hän olisi ryypännyt vieläkin enemmän, en minä häntä pelastamaan kyennyt.

VANHA EMÄNTÄ

Ei kukaan nainen kykene miestä pelastamaan. Ilona, nyt sen sinulle sanon. En sallinut Aarnen myydä metsää, pelkäsin että hän juo rahat niinkuin Halkoniemenkin metsän.

ILONA

Mummu — ei puhuta siitä — mutta kuka se pehtori on? Tunnetteko hänet niin hyvin, että voitte uskoa hänelle kaikki talon raha-asiat?

VANHA EMÄNTÄ

Tunsin hänen äitinsä, ja minusta on poika samanlainen.

ILONA (katselee ikkunasta.)

Pappilan vaunuthan tulevat takaisin ilman tohtoria. — Marttahan niissä istuu.

VANHA EMÄNTÄ

No, ei hän kovin kaukana lähettilästään odottanut.

EEVA (tulee juosten huoneeseen.)

Herranen aika, Martta-rouva on tullut. Päästänkö minä sen sisään?

ILONA

Lähden huoneeseeni, ja saahan mummu vähän vaihtelua.

EEVA

Voi kun sillä on komeat turkikset!

VANHA EMÄNTÄ

Eeva menisi nyt vaan vastaanottamaan Martta-rouvaa. (Ilonalle.) Kyllä sinäkin voisit jäädä.

ILONA

Kiitos ei, ei missään tapauksessa.

    (Ilona poistuu ja Eeva saattaa Martan sisään.
    Martta hyökkää vanhan emännän luo halaamaan häntä.)

MARTTA

Päivää! Voi mummu, te olette sairas, eikä Aarnea enää ole, minä olen itkenyt silmäni ihan sokeiksi.

VANHA EMÄNTÄ

No päivää, Martta. Mitä sinä niin kovasti itket. Aarnehan oli sinulle niin häijy.

MARTTA

Voi mummu, jos ei Aarne olisi minusta eronnut, en olisi ikinä päästänyt häntä sotaan.

VANHA EMÄNTÄ

Älä puhu joutavia. Mitä sinulle kuuliin? Mitä lapsillesi kuuluu?

MARTTA

Tytöt ovat molemmat käyneet lottakurssilla ja ovat Tampereella muonituslottina. Tuntuu siltä kuin mummukin olisi unohtanut Villen. Minun hermoni ovat niin lopussa niistä hirveistä pommituksista.

VANHA EMÄNTÄ

Kuinka meidän oikein mahtaa käydä. Kaarlekin alkaa olla epätoivoissaan ja toivoo rauhaa, kun saksalaiset häviävät.

MARTTA

Vielä mitä! Saksalaiset pitävät tällä hetkellä luovaa taukoa.

VANHA EMÄNTÄ (ivallisesti.)

Sinähän kaikki tiedät. Emmehän me mitään tiedä täällä maalla.

MARTTA

Eräs saksalainen eversti kävi Artturin luona ja kertoi, että niillä on sellaiset aseet, että ne pian voivat ampua Amerikkaan saakka ja hävittää Moskovan maan päältä.

VANHA EMÄNTÄ

Paljon sitä puhutaan. Kun vain olisi totta.

MARTTA

Ja sitten niillä on sellaiset vehkeet, että ne voivat pumpata ilman tyhjäksi ja vihollisen lentokoneet putoavat justiinsa ennen rintamaa.

VANHA EMÄNTÄ

Taitavat syöttää teille pajuköyttä, kun noin helposti uskotte.

MARTTA

Artturi pyysi everstin Kämpiin päivälliselle, ja me juotiin kolme pulloa samppanjaa niiden keksintöjen kunniaksi.

VANHA EMÄNTÄ

No ilmankos ne lentokoneet niin helposti tipahtavat.

MARTTA

Voi, mummu, että te sentään olette vielä niin hyvässä kunnossa kaikista suruista huolimatta! Minä olin aivan murtua kun Aarne kaatui. Ja kun Viileä ei enää ollut, ainoata poikaani, niin luulin että itsekin menehtyisin.

VANHA EMÄNTÄ

Niin ikään juu. Mutta minä olenkin vähän toista tekoa ja elämän alasimella valmiiksi vasaroitu. Sydän vain tässä vähän vikuroi.

MARTTA

Minun on niin kiusallista tulla tänne, Ilona-rouva ei varmaankaan pidä siitä.

VANHA EMÄNTÄ

Ei Ilona sekaannu minulle tarkoitettuihin vierailuihin. Sitä paitsi hänellä on niin paljon työtä talon hoidossa, ettei kerkiä vieraitten kanssa istumaan.

MARTTA

Kylässä puhuttiin, että mummulla on uusi pehtori. Ja komea mies kuuluukin olevan. Mistäs mummu on nykyään sellaisen löytänyt?

VANHA EMÄNTÄ

Eräs vanha ystäväni lähetti hänet minun avukseni.

MARTTA

Apua täällä kai tarvitaankin. Ei suinkaan llona-rouva paljonkaan talonhoitoa osaa.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä Ilona tarpeeksi osaa. Mutta miesvoimaa meillä tarvitaan pitääksemme väen kurissa.

MARTTA

Kylässä puhutaan niin paljon, kun kuuluu olevan niin komea se pehtori.

VANHA EMÄNTÄ

Vai puhutaan. Arvaahan sen.

MARTTA

Ettei Ilona vain rupea muhinoihin sen kanssa.

VANHA EMÄNTÄ

Ei Ilona ole niinkuin sinä.

MARTTA

Mitä mummu tarkoittaa?

VANHA EMÄNTÄ (hymähtää.)

Älä nyt sentään huoli panetella meidän pehtoriamme.

MARTTA

Vaikka kotijoukkojen päällikkö kysyikin, mistäs tuommoinen pehtori on tullut, kun ei kotijoukkoihinkaan kuulu.

VANHA EMÄNTÄ

Anna tuon pehtorin olla rauhassa.

MARTTA

Täytyyhän sinun ymmärtää, mummu, että hänen hallussaan on osa lasteni omaisuutta, ja kyllä kai minun täytyy tietää miten se hoidetaan.

VANHA EMÄNTÄ

Niin ikään juu. Kyllä se hyvin hoidetaan. Tiedäthän sinä, että Aarnella oli velkoja, ja se osa mikä sinun lapsillesi kuuluu Aarnen omaisuudesta, on kovin pieni. Älä viitsi sitä ajatella.

MARTTA

Totta kai minä ajattelen. Onkos täällä edes pidetty perunkirjoitusta?

VANHA EMÄNTÄ

Martta, älä ole naurettava.

MARTTA

Minä vaadin laillista perunkirjoitusta ja suoranaista holhoojaa tyttärieni omaisuudelle.

VANHA EMÄNTÄ (nauraen.)

Ilona istuu täällä jakamattomassa pesässä, kunnes hänen nuorin lapsensa on tullut täysi-ikäiseksi.

MARTTA

Laillinen perunkirjoitus se olla pitää. Hän voi piilottaa vaikka mitä omille lapsilleen. Ja Ilonan poika tulee kuulemma perimään Niskavuoren.

VANHA EMÄNTÄ

Tai sen mitä Niskavuoresta jää jäljelle, ja se on kovin vähän. (Ovelle koputetaan.) Sisään.

    (Juhani astuu sisään.)

JUHANI

Päivää, vanha emäntä. Eikö rouva olekaan täällä?

VANHA EMÄNTÄ

Ei. Täällä on poikani Aarnen ensimmäinen vaimo, tohtorinna Santala.

MARTTA

Päivää, pehtori.

JUHANI

Päivää. Hauskaa tutustua tohtorinnaan.

MARTTA

Pehtorihan on nyt joutunut hoitamaan lasteni omaisuutta.

JUHANI

Kyllä se on Ilona-rouva, joka täällä omaisuuksia hoitaa.

VANHA EMÄNTÄ

Jos niitä on.

MARTTA

Kuulin ihmeekseni, ettei perunkirjoitusta ole vielä pidetty ensimmäisen mieheni kuoleman jälkeen.

VANHA EMÄNTÄ

Jos sinä, Martta, voisit luottaa siihen, että minä näistä perinnöistä vastaan, enkä minä kenellekään lapsistani enkä lasteni lapsista vääryyttä tee.

MARTTA

Ei suinkaan mummu sitä halua, mutta täällä hallitsee ihminen, joka vihaa minua ja lapsiani.

VANHA EMÄNTÄ

Ilona ei ole sinua milloinkaan vihannut, ehkä vain hieman halveksinut, kun ajattelee, ettet aina ole käyttäytynyt arvokkaasti.

MARTTA

En salli, että mummu loukkaa minua.

VANHA EMÄNTÄ

No, no, Martta. Muuten emme ole viitsineet pitää perunkirjoitusta, ennen kuin selviää, paljonko meidän on luovutettava maata karjalaisille.

MARTTA

Ei karjalaisille mitään maata mene. Saavat palata Karjalaan, kaikki sotaherrat ovat sen sanoneet.

EEVA (kiirehtii sisään.)

Nyt olisi taas kuumaa kahvia ruokasalissa.

VANHA EMÄNTÄ

Tulkaa mukaan kahville, pehtori.

JUHANI

Anteeksi, mutta juon myöhemmin Paavon kanssa. Täytyy viedä luovutuslaskelmat rouvalle.

MARTTA

Vai on Paavo täällä? Eikö hänen pitänyt mennä koulutuskeskukseen tai R.U.K.hon? Minun Viileni lähetettiin heti R.U.K.hon.

VANHA EMÄNTÄ

Noh, ehkä lähdettäisiin kahville.

MARTTA

Näkemiin pehtori. (Kääntyy vielä ovessa ja katsoo Juhaniin.) Sanokaa, kenestä te enemmän pidätte, saksalaisista vai englantilaisista?

JUHANI

Minä pidän hyvästä konjakista ja oikein vahvasta kahvista.

    (Vanha emäntä nauraa.)

MARTTA

Meillä on pappilassa niin hyvää korviketta, ettei sitä erota oikeasta kahvista.

VANHA EMÄNTÄ

Onko se paahdettua ohraa vai vehnää?

MARTTA

Ei, se on sikurin ja rukiin sekoitusta.

VANHA EMÄNTÄ (nauraen.)

Tule pois, lähdetään ruokasaliin, sinä sikurin sekoitus.

        (Lähtevät ruokasaliin päin, Eeva auttaa vanhaa emäntää. Juhani
        menee ulko-ovelle, ja samalla kun Eeva sulkee ruokasalia oven,
        tulevat Paavo ja Ilona ulkoa.)

    EEVA

    Lähtivät ruokasaliin. (Poistuu.)

    PAAVO

    Mennään mekin.

    ILONA

    Ole vaiti, harakka! Ja käyttäydy siivosti, niinkuin surutalossa tulee.

    PAAVO

    Mitä vielä. Olette koko maailmasta tehneet surutalon, ja vielä
    muistutatte siitä joka hetki.

    JUHANI

    Paavo, malta kapinallinen mielesi. Kyllä sinä sitä vielä tulet
    tarvitsemaan.

    ILONA

    Olisi kai selvintä, että lähtisimme nyt keittiöön kahville.

    PAAVO

    Voi, sitä äidin nöyryyttä. Tuollaiset Martta-tädit, jotka alusta
    loppuun ovat yrittäneet syödä hänet suuhunsa! Ja että hän ne vielä noin
    nöyrästi taloon laskee.

    ILONA

    Mummusi tahtoi tavata hänet.

    PAAVO

    Ja ylimalkaan, kuka täällä on emäntä, äiti vai mummu? Voi, pehtori,
    kyllä meidän täytyy ruveta tuota äitiä pönkittämään.

    JUHANI

    Sitähän me teemme. Mutta kun ei mikään auta. Neuvotellaan nyt millä me
    saisimme hänet hymyilemään.

    PAAVO

    Olkaa hiljaa, minä menen kuuntelemaan mitä se Martta siellä pauhaa.
    Kovasti kuuluu pauhaavan.

    ILONA

    Meillä on tänään koelypsypäivä. Kai on parasta, että itse menen
    punnitsemaan.

    JUHANI

    Väärin käytettyä naistyövoimaa. Karjakko tekee sen vallan yhtä hyvin.
    Ja te olette tietääkseni jo puoli viidestä alkaen ollut jaloillanne.

    ILONA

    Ja pahinta on, etten osaa levätä. Aina on se tunne, etten ole tehnyt
    kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Öisin herään siihen pelkoon, että olen
    tehnyt jonkin virheen kansanhuollon tilityksissä, koska en voi kieltää
    väeltä »mustaa» maitoa... ja jäteviljaa annoin heidän porsailleen.

    PAAVO

    Voi siunatkoon! Nyt sinä hävität meidän omaisuuttamme, kun ei ole
    perunkirjoitusta pidetty. En tiedä, lähtisinkö sinne sekaan ja sanoisin
    oman nuoren ikäni puolesta muutaman sanan.

    ILONA

    Ettäs kehtaatkin kuunnella oven takana. Tule tänne poika!

    PAAVO

    Voi pyhä maailman muori!

    JUHANI

    Ai, ai, kuinka niillä pyhillä maailman muoreilla on omaatuntoa ja armoa
    kaikkia paitsi omia muonamiehiään varten. Kiitä onneasi, ettei äitisi
    ole sellainen.

    ILONA

    Mistä te sen tiedätte?

    JUHANI (nauraen.)

    Kansanhuoltotilityksistä!

    PAAVO

    Jaa, koska äidillä on kaksinkertainen kansanhuoltokirjanpito.

    ILONA

    Voi sitä penskaa!

        (Ilona ajaa takaa poikaansa. Samalla avautuu ruokasalin ovi,
        josta vanha emäntä tulee hitaasti, Martta huutaa hänen peräänsä.)

MARTTA

Kyllä te sen tiedätte, että kohtalo on Ilonalle kostanut. Aarne juopotteli ja hänellä taisi olla tusina naisia perässään, ennen kuin meni sotaan karkuun. Kysykää rovastilta kuinka monta tyttöä on tunnustanut hänelle. Ja oli vielä olevinaan kuin olisi Ilona muka ollut ainoa.

VANHA EMÄNTÄ (ottaa huudahtaen tuolinnojasta kiinni.)

Martta, ole vaiti!

    (Ilona syöksyy ulos ja Paavo hänen mukanaan.)

JUHANI

Ei olisi pitänyt lapsia sekoittaa tähän. (Poistuu.)

VANHA EMÄNTÄ

Nyt sinä, Martta, sen viimeisen tempun teit.

MARTTA

Voi, saiko kullanmuru nyt vihdoinkin kuulla sen totuuden! Totuuden pahasta pojastanne, joka minut hylkäsi.

VANHA EMÄNTÄ

Hiljaa, Martta! (Ulkoa kuuluu autontorven törähdys.)

MARTTA

Jaha, nyt tuli apteekkari hakemaan minua autollaan.

VANHA EMÄNTÄ

Hiljaa, Martta. Sano Eevalle, että käskisi apteekkarin sisään.

MARTTA (avaa ruokasalin oven ja huutaa.)

Jos Eeva käskisi apteekkarin sisään.

EEVA (tulee ruokasalista ja matkii apteekkaria.)

Kaiken maailman linkuttaja!

VANHA EMÄNTÄ

No, no, Eeva, ei nyt sentään!

    (Apteekkari tulee sisään.)

APTEEKKARI

Ehtoota, vanha emäntä, ehtoota, Martta-rouva. Navetta on teillä niin komeasti valaistu. Aivan kuin ajaisi vaikka minkä linnan eteen. Entäs pimennysverhot? Onko Ilona-rouva kotona?

VANHA EMÄNTÄ (iskee Martalle silmää.)

Navetassa kai Ilona on. Karjakko sanoi lehmän poikivan.

MARTTA

No, mitäs Ilona-rouva lehmien poikimisesta tietää?

APTEEKKARI

Voi siunatkoon. Kun lehmät ovat olleet haljeta äpärässä, niin Ilona-rouvaa on monista taloista haettu pistämään lehmiä. Oikein eläinlääkärihän siitä on tullut.

MARTTA

Mutta mitäs te siihen sanotte, kun ei täällä ole edes perunkirjoitusta pidetty Aarnen kuoleman jälkeen?

APTEEKKARI

Niinhän sitä Martta-rouva on kertonut, on se vähän niinkuin sen nimismiehen syytä.

MARTTA

Omituista se talonpito vaan täällä on. Minä juuri tiedustelin, mistä he oikein sen pehtorin ovat saaneet.

VANHA EMÄNTÄ

Kun hätä on suurin, niin apu on lähinnä, mutta onkos Martasta tullut konstaapeli?

MARTTA

Mummu taitaa olla väsynyt. Meidän on lähdettävä.

APTEEKKARI

Niin, totta tosiaan. Terveisiä Ilona-rouvalle.

    (Martta menee hyvästelemään vanhaa emäntää ja apteekkari, joka on
    mennyt jo ovelle, kääntyy taakseen.)

APTEEKKARI

Minäkin tiedustelisin, mistä te niin erinomaisen pehtorin olette saanut? Sanovat olevan oikein ammattimiehen. Kas, kun ei ole vielä tullut kotijoukkoihin. Mikäs hänen nimensä on?

VANHA EMÄNTÄ

Mattila se on, eikä hänellä nähtävästi ole aikaa, kun on jo vanhempi mieskin ja Niskavuorellakin on paljon tekemistä.

APTEEKKARI

Voihan se ollakin, mutta ihmiset juttelevat yhtä ja toista. Kirkonkylässä kerrotaan, ettei hän usko voittoonkaan.

VANHA EMÄNTÄ

Siis suunnilleen niinkuin te ja Kaarle.

APTEEKKARI

No ei nyt passaa kaiken maailman ihmisten uskoa samaa kuin me, ja vielä perustella sitä uskoa. Kas, vanha emäntä, ne perusteluthan ne vaarallisia ovat. (Lähtee.)

    (Vanha emäntä nauraa, Ilona tulee ruokasalista ja kuulee sen.)

VANHA EMÄNTÄ (ravistaa päätään, käsi suulla.)

Hiljaa!

ILONA

Te olette kovin väsynyt, ei puhuta mitään tänä iltana, (Huutaa.) Eeva, tule auttamaan!

VANHA EMÄNTÄ

Olet oikeassa, puhutaan huomenna. Nyt olen liian vanha ja sairas. Ja mene sinäkin nukkumaan.

ILONA

Kyllä minä menen.

        (Auttavat Eevan kanssa vanhan emännän huoneeseensa. Sillä välin
        Juhani tulee sisään ja seisoo hämärässä ikkunan luona. Eeva
        juoksee ulko-ovelle. Ilona tulee hitaasti vanhan emännän
        huoneesta ja melkein kaatuu nojatuoliin. Juhani tulee hiljaa
        hänen viereensä.)

JUHANI

Ilona-rouva, ei ole syytä hävetä tai surra toisten vuoksi. Saanko puhua teille? En tahtoisi mielelläni jättää teitä yksin sellaiseen toimitukseen, jota sanoisin turhaksi suremiseksi. Ajattelen yhä vielä sitä nuorta opettajatarta, josta Salminen minulle kertoi. Hän oli niin avoin, rohkea ja elämäniloinen, ja oli valmis kärsimään kaiken yhteiskunnan halveksimisen, jos Aarne ei olisi hänen matkaansa lähtenyt. Mutta Aarne teki silloin elämänsä kauneimman ja suurimman teon. Jätti talonsa ja lähti taistelemaan yhdessä nuoren opettajattaren kanssa koko maailmaa vastaan. Mutta maa piti kiinni. Ja vanha äiti, joka oli valmis luopumaan omaisuudestaan, haki hänet takaisin Niskavuorelle. Ja Ilona, joka näki äidin uhrauksen, ei jaksanut pysyä kiinni aatteissaan, vaan unohti kaiken sen, minkä oli tahtonut tehdä ihmiskunnan hyväksi. Hän eli vain auttaakseen yhtä miestä. Ja kaikki se, mistä Aarne oli llonassa pitänyt, hukkui kokonaan.

ILONA

Kuinka te uskallatte? Olin onnellinen mieheni kanssa. Ja hänkin oli onnellinen.

JUHANI

Kuinka kauan?

ILONA

Kun me sunnuntaiaamuisin yhdessä kävelimme koepelloillamme tai yhdessä istuimme laskelmien ääressä tai Niskavuoren huipulla auringon paisteessa, niin me — (hiljaa.) minä olin onnellinen...

JUHANI (asettaa kätensä Ilonan harteille.)

Mutta, Ilona, oliko teillä muuta puhumista Aarnelle kuin jokapäiväisiä ja lakkaamattomia huolia, lakkaamatonta rahapulaa, korkoja ja lyhennyksiä? Ja vielä vanha emäntä tarkkaamassa hänen menojaan ja elämäänsä.

ILONA

Miksi te kaivatte auki kaikki haavani?

JUHANI

Siksi, että te lakkaisitte suremasta ja katsoisitte avosilmin ja rohkeasti siihen, mikä on tapahtunut, ja yrittäisitte vapauttaa itsenne Niskavuoren kahleista. Aarne ei ollut sen huonompi kuin isänsäkään. Te olisitte ollut hänen pelastuksensa, jos olisitte pysynyt rohkeana taistelijana. Mutta te antauduitte Niskavuorelle ja vanhalle emännälle. Teistä tuli melkein toinen Martta. Sitä paitsi vielä enemmän täynnä huolia, kun teillä ei ollut rahaa. Oliko se ihme, että Aarne pakeni kotoaan ryyppäämään.

ILONA

Ja tiemmä hakemaan kevyempiä naisia.

JUHANI

Aivan oikein, Ilona. Kuten huomaatte, en ole säästänyt teitä.

ILONA

Totta tosiaan, ette ole minua säästänyt ettekä säälinyt.

JUHANI

Te säälitte itse itseänne enemmän kuin kukaan muu voi teitä sääliä.

ILONA

Kuka te olette? Olette peto!

JUHANI

Niin olenkin, ja suhteessani teihin tänään vieläpä itsekkäistä syistä. Minäkin tahtoisin, että olisitte sellainen, että voisin teistä pitää.

ILONA

Te haluatte kuunnella miten elävä veri tihkuu sydämestäni. Minäkin olin peto. Halusin, ettei hän jättäisi koetoimintaansa, että hän keksisi jotain uutta ja suurta maanviljelyksellemme, koko maallemme, jotta yhdessä olisimme voineet koristaa sen maapallon, jonka Jumala karuna ja hyljättynä on heittänyt käsistään. Jotta, niinkuin eräs suuri maapallon koristaja on sanonut, olisin voinut ottaa sen syliini, laskea Jumalan jalkojen juureen ja sanoa. »Näin olen minä kaunistanut sen, minkä sinä hylkäsit.»

    (Vanha emäntä on tullut huoneestaan viimeisten repliikkien aikana ja
    seisoo vaivoin oveen nojaten.)

VANHA EMÄNTÄ

Poikani Aarne ei ollut sankari. Hän oli enemmän kuin sankari. Hän oli kärsivä ihminen, jota suku ja maailma raastoivat pitkin elämän juoksuhautoja. (Koettaa pitää itsensä pystyssä. Juhani tukee häntä.) Unohda hänet.

ILONA

Äiti, anna minulle anteeksi!

    Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS

Neljäs kuvaelma

Niskavuoren sali. Väki laulaa. »Mä oksalla ylimmällä...» On vanhan emännän syntymäpäivät. Ilona auttaa vanhan emännän sisään ja väki käy häntä onnittelemassa.

VANHA EMÄNTÄ

Kiitoksia Salminen ja Jokinen ja Miina ja pehtori, olipa hauskaa kuunnella vanhaa laulua, aivan kuin elämä jatkuisi... Istukaa nyt kahvipöytään, Ilona käy emännäksi, minun on hiukan levättävä... (Ruokasalin ovi sulkeutuu, näkyy vielä miten Ilona viittaa väkeä istumaan. Vanha emäntä istuu kuunnellen melua, ristii kätensä. Puhelin soi. Vanha emäntä kävelee puhelimeen kahteen keppiin nojaten. Ilona juoksee ruokasalista.)

ILONA

Miksi te nyt itse liikkeelle menitte. Kuulinhan minä, että puhelin soi.

VANHA EMÄNTÄ (puhelimeen.)

Halloo. — No, päivää, päivää, kuinka sinä jaksat?... Kiitoksia, väkikin oli laulamassa. Jaa, että Kaarle on tulossa tänne? Ja yhdeksän maissa. Joko hän on lähtenyt Hämeenlinnasta? Missä hän niin kauan viipyy? No totta kai pappilassa. Arvaahan sen... Kas, mikä kunnia Paavolle, että saa ajaa ministerin autossa... Pahuksen poika, vai jäi Hämeenlinnaan, ehkäpä riitaantui Kaarlen kanssa. No kiitos, kyllähän se menee. Ja kiitos onnitteluista. Sano Lillille terveisiä. (Sulkee puhelimen.)

ILONA

Kuka on tulossa tänne?

VANHA EMÄNTÄ

Kaarle, itse herra ministeri.

ILONA

Täytyy katsella jotain tarjottavaa illalliseksi.

VANHA EMÄNTÄ

Kaarle taitaa lähteä vielä tänään takaisin. Niin, ne on niitä hallitusherrojen kiireitä.

ILONA

Mutta sitten on vielä aikaa pysähtyä pappilassa.

VANHA EMÄNTÄ

No, etkö sinä nyt ymmärrä. Marttahan tässä on ollut framilla. (Istuutuu keinutuoliinsa.) Sano pehtorille, että pysyisi täällä lähellä.

ILONA

Hän oli aamulla varhain halkomiesten luona metsässä halkoja vastaanottamassa. Hän on jostain löytänyt miehiä, niin että me kai saamme hakattua koko luovutusmäärän.

VANHA EMÄNTÄ

Sehän on erinomaista.

ILONA

Kummallinen luottamus teillä on siihen mieheen.

VANHA EMÄNTÄ

Niin on. Muuten en ymmärrä mikset kutsu pehtoria meidän kanssamme syömään. Olisi tilaisuus siinä puhua töistäkin. Nyt hän istuu yksin syömässä.

ILONA

Ei hän niin yksin ole. Kirja hänellä on mukana. Hän näkyy muuten kovasti valvovan. Eeva sanoo, että hän kirjoittelee öisin. Ja tänä aamuna kävi eräs tuntematon nainen häntä tapaamassa.

VANHA EMÄNTÄ

Mitä se sinulle kuuluu. Minä sinun sijassasi en huomaisi mitään.

ILONA

Mitä tämä oikein on? Ja kuka hän on?

VANHA EMÄNTÄ

Kuule Ilona. Hän tekee työtä aamusta ehtooseen. Kyllä sen meistä pitäisi olla samantekevää ketä hän muuten tapaa ja mikä häntä muuten huvittaa.

EEVA (tulee sisään.)

Tuo Kylälehti tuli taas.

ILONA

Voi tavatonta, kun hän ei enää ollenkaan pysy kunnalliskodissa, kun mummu rupesi häntä taas hyysäämään.

VANHA EMÄNTÄ (nauraen.)

Käske Sandra tänne. Jos minä menisin vähän lepäämään siksi kunnes ministeri tulee. Ja Sandra on varmasti täynnä pappilan uutisia.

EEVA

No, arvaahan sen, minä käsken sen sisään.

SANDRA (on nähtävästi odottanut oven takana, tulee sisään.)

Kyllä se Eeva on häijy. Päivää, vanha emäntä, paljon onnea ja pitkää ikää. Onnea, onnea, onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa. Ai-ai, kun nyt pappilaan kuuluu kummia. Ministeri siellä on, ja apteekkari kuulemma haettiin sinne. Neuvotellaan noista holhousasioista.

    (Vanha emäntä kiittää Sandraa hiljaa.)

VANHA EMÄNTÄ

Vai neuvotellaan minun pääni menoksi. Auttakaa minut nyt huoneeseeni. Panen tuon mustan puvun ylleni kun ministereitä tulee.

SANDRA

Meinataan lääkäreitä käskeä kaupungista.

VANHA EMÄNTÄ

Hiljaa! (Lähtevät vanhan emännän huoneeseen. Ilona seisoo ikkunan luona. Eeva palaa, juoksee ruokasaliin.)

EEVA

Pehtorillakin olisi asiaa vanhalle emännälle, mutta ainahan se Sandra on tärkeämpi kuin tämän talon pehtori.

ILONA

Käske pehtori tänne.

JUHANI (tulee sisään.)

Mitä se Salminen siellä keittiössä istuu ja ihmettelee. Hän tahtoo muka vanhan emännän ja rouvan puheille.

EEVA

Salminen on taas päissään.

ILONA

Niin, se tapahtuu pari kertaa vuodessa. Ja sitten hän tulee aina sanomaan itsensä irti. Eikä suinkaan pehtorille, vaan itse vanhalle emännälle tai isännälle. Käske vain Salminen sisään. Ehkä pehtori saa toimitetuksi hänet nätisti pois, ennen kuin ministeri tulee.

EEVA (lähtiessään.)

Kyllä minä sen tänne toimitan.

SALMINEN (koputtaa juhlallisesti, tulee sisään.)

Päivää, nuori rouva, ehtoota, pehtori. Eikö vanha emäntä ole tavattavissa? Kas kun minä olisin taas asianomaisesti anteeksi pyytänyt vanhalta emännältä, kun olen taas porsastellut ja ryypiskellyt ja niin ikäviä ja sopimattomia puhuin vanhalle emännälle.

JUHANI

No, miksikäs Salminen taas on langennut ja niin pahasti ryypiskellyt? Eikö sovittu, ettei enää ryypiskellä?

SALMINEN

Sovittiin, sovittiin. Mutta kun mulla on niin perhanan paljon suruja ja murheita. Kun se akkakin on niin häijy, niin koetan edes upottaa ne suuret surut viinaan.

JUHANI

No, onnistuuko se?

SALMINEN

Eikä mitä. (Hiljaa.) Kun ne perhanat ovat oppineet uimaan. (Ilona ja Juhani nauravat.)

JUHANI

Lähtekää nyt nätisti nukkumaan, Salminen. Ja huomenna upotetaan kaikki suuret ja pienet surut Niskajärveen. (Johdattaa Salmisen ulos.) Kyllä rouva kertoo vanhalle emännälle. (Tulee nauraen takaisin.)

ILONA

Tahtoisin sanoa teille jotain, ennen kuin mummu palaa, minun täytyy sanoa se teille. Sanoin teitä hiljattain pedoksi. Ehkäpä itse olen ollut peto. Lakkasin pitämästä Aarnesta, kun hänen heikkoutensa selvisi minulle.

JUHANI

Olen iloinen, että arvasin sen.

ILONA

Mutta en voinut lähteä Niskavuorelta — mummun vuoksi, ja kaiken vuoksi, mitä oli tapahtunut.

JUHANI

Ja ehkäpä myöskin vallan vuoksi, jonka Niskavuori teille antoi. Valta ihmisten ylitse on hirvittävä vaara, ja teillä, kummallakin Niskavuoren naisella, oli liian paljon valtaa.

ILONA

Te pakotatte minut paljastamaan viimeisen sopen sielustani. Ettekö pelkää vastuuta siitä?

JUHANI

En!

ILONA

Minä häpesin itseni ja Aarnen vuoksi. Hain syitä, mitkä olisivat oikeuttaneet minua jäämään Niskavuorelle ja pitämään Aarnesta. Tahdoin pitää Aarnesta. Hänen piti tulla sellaiseksi, että olisin voinut pitää hänestä. Hänen oli lakattava ryyppäämästä, tehtävä sellaista tutkimustyötä maanviljelyksen alalla jolla olisi ollut merkitystä koko maalle. Tahdoin auttaa häntä siinä. Olisin kunnioittanut häntä ja samalla itse ollut mukana hänen työssään.

JUHANI

Te halusitte auttaa häntä pysymään sellaisena, että voisitte pitää hänestä.

ILONA

Suljin silmäni hänen ryypiskelyltään ja valehtelultaan. En huomannut, että hänellä olisi ollut naisia. Pakotin häntä eteenpäin koetoiminnassaan, en ennättänyt lukea muuta kuin ammattikirjallisuutta, tulin ikävämmäksi kuin Martta.

JUHANI

Mutta Aarne luotti teihin, ja se velvoitti teitä. Minä ymmärrän.

ILONA

Olen menettänyt elämästäni monia vuosia. Ja nyt kun uskallan vihdoinkin katsella tosiasioita silmästä silmään, tuntuu aivan siltä kuin kumminkin voisin uskoa elämään. Ja elää ilman Aarnea.

JUHANI

Minä tiesin, että olitte arvokasta ihmisainesta. Sanoin jo, että minäkin olen hakenut syitä pitääkseni teistä. Ja olen ollut oikeassa.

EEVA (sisään kiiruhtaen.)

Voi, pehtori, kun en minä pääse Salmisesta. Hän tahtoo välttämättömästi puhua vanhan emännän kanssa agronomi-vainajasta ja ministeri on kohta tulossa.

JUHANI (Ilonalle, joka istuu kädet silmillä.)

Jaha, minä juttelen Salmiselle ja saatan hänet kotia. (Poistuu Eevan kanssa.)

SANDRA (avaa oven.)

Jos llona-rouva tulisi auttamaan vanhan emännän saliin.

    (Vanha emäntä tulee)

ILONA

Mehän olisimme voineet juoda kahvia mummun huoneessa.

VANHA EMÄNTÄ

Joutavia. Täällä kahvi juodaan. En minä vielä ole kuoleman kielissä. Onhan pehtorikin kotona?

ILONA

Juuri tuli sisään. Saivat myllykuorman kuntoon.

VANHA EMÄNTÄ

Niinhän se on. Käske pehtori tänne. Jos Eeva antaisi Sandralle korviketta keittiössä. Hyvästi sitten, ja tule sitten taas kun on uutisia.

SANDRA

Kiitos ja näkemiin sitten taas. (Poistuu.)

ILONA

Apteekkarihan kävi täällä pehtoria kysymässä, ja poliisi on käynyt kuulemma puhuttelemassa väkeä, että kuka se mies on, ja kotijoukoista on eräs kansakoulunopettaja käynyt ottamassa selvää pehtorin puheista. Oli kysynyt Järviskältä, että puhuuko tuo sotaa vastaan.

VANHA EMÄNTÄ

Niin ikään juu. Mutta kuule, Ilona, tämä on iki mun oma asiani, hän on hyvien ystävieni lapsi ja on täällä meitä auttamassa. Ja minä vastaan hänestä. Käske nyt pehtori tänne, (Ilona lähtee epäillen oikealle. Vanha emäntä istuu liikkumattomana ja tuijottaa eteensä.)

Kyllä se järjestyy, sisareni Malviina. Kyllä se järjestyy. Sota ja surma on tullut. Ota raskas kätesi yltäni, Jumalani Jehova, ota surman käsi yltämme ja anna meille rauha.

(Juhani koputtaa. Vanha emäntä nojautuu taaksepäin.) Sisään.

    (Juhani tulee ja istuutuu vanhan emännän viereen.)

JUHANI

No, mikäs temppu tämä on. Juuri kun poikaakin odotetaan kotiin vieläpä syntymäpäivänä, niin tulee sydänkohtaus.

VANHA EMÄNTÄ

Siksipä juuri. Ajattelin minä sanoa sinulle, että Martta hälytti toissapäivänä tänne apteekkarin, ja esikunnasta kuuluvat ottavan selvää sinusta. Ja nyt hän on kuulemma hälyttänyt ministerinkin tänne.

JUHANI

Tuntuu, että elintilani alkaa tässä kaventua. Ja taitaa olla parasta yrittää hyvän sään aikana johonkin maan noroon ja kallion koloon. Olenhan minä tässä saanut levätä ja olla ihmisiksi pitkän aikaa.

VANHA EMÄNTÄ

Olisit saanut pitää suusi kiinni hiukan paremmin, eikä ruveta lörpöttelynään. Muista se kahdestoista käsky.

JUHANI

Amen. Puheeni olkoot tästä lähtien »juu» ja »ei». Ja enimmäkseen »juu».

VANHA EMÄNTÄ

Oikein. Oletko puhunut karjalaisten kanssa? Rupeavatko ne siirtymään tuonne Karjalaan päin?

JUHANI

Kas, kun tänne Niskavuorelle onkin sattunut varovaista väkeä. Ja niitä on pidetty kovin hyvänä täällä. Ja kun tuo ystävämme on ruvennut saamaan vähän selkäänsä eikä päässytkään sinne minne piti, niin miehet sanovat, ettei sitä noin vain tanssita kotia, ennen kuin eräs paholaiskaupunki on hävitetty maanpäältä. Ja se ottaa aikansa. (Vakavasti.) Kyllä Niskavuori tulee pirstoutumaan joka tapauksessa. Mutta se on samaa menoa kaikkien Niskavuorten kohdalta koko maailmassa. Sen vyöryn eteen ei auta asettua.

VANHA EMÄNTÄ

Vaan minäpä asetun. Ja jos minun on kuoltava, niin minä kuolen sen vyöryn alle enkä vikise. Jumalastanikin on tullut pelkkä väkivalta.

JUHANI (nauraen.)

Jaa, kun se ei enää tottele teitä. Ja mikä on vielä pahempaa, ettei valtiommekaan enää tottele omia Niskavuoriaan.

VANHA EMÄNTÄ

Ja kaikki ne lirkuttelevat työväen kanssa!

JUHANI

Kas, kun työväki puolustaa nykyisin maita ja mantereitamme, kuolee Niskavuoren puolesta ja niiden mökkipahastensa puolesta, joissa heitä asuu seitsemän henkeä samassa huoneessa. Totta kai nekin tahtovat osansa Niskavuoresta. Sanokaa, vanha emäntä, eikö se olisi oikeus ja kohtuus.

VANHA EMÄNTÄ

Sinä puolustat sitä, että valtio ottaa minun taskustani ja panee sen maattomien taskuun. Kun torpparit erotettiin, meni Niskavuoresta kolmannes. Mutta tulihan sitä näön vuoksi jotain takaisin. Entäs nyt?

JUHANI

Kyllä valtio näön vuoksi nytkin jotain maksaa. Mutta poikannehan hallituksessa istuu enkä minä.

VANHA EMÄNTÄ

Kuule nyt, näillä työväen palkoilla on mahdotonta pitää Niskavuorta koossa.

JUHANI

Mutta miksi sen pitäisi pysyä koossa?

VANHA EMÄNTÄ

Jumala asetti meidät kerran tänne Niskavuorelle ja opetti Raamatussa, miten täällä pitää elää.

JUHANI

Älkää nyt syyttäkö Jumalaa kaikista tuhmuuksista. Ja nyt on Jumala ottanut kätensä pois.

VANHA EMÄNTÄ

Niin se on tehnyt. Minun täytyy lähteä pois täältä. Mutta kuule, Juhani, juureni ovat kasvaneet niin syvälle kallion ja maan rakoihin, etteivät ne irtoa. Koettihan kuolemakin niitä irroittaa, eikä onnistunut.

JUHANI

Mitä nyt jaksaisikaan tuollainen luihu luukimppu viikateniekka Niskavuoren komealle emännälle. Mutta puhutaan nyt niitä elämän asioita. Sanokaa nyt, vanha emäntä, miten Ilona-rouvan olisi meneteltävä? Korot lankeavat maksettaviksi, rahaa ei ole, karjahuutokauppa täytyisi pitää, mutta jos Martta-rouva ja ministeri rupeavat vaatimaan perunkirjoitusta ja perinnönjakoa, niin pelkään, ettei Ilona-rouva pysty tätä kaikkea hoitamaan. Täällä tarvittaisiin suorastaan asianajaja tahi sitten joku pojistanne hoitamaan ja rahoittamaan koko Niskavuorta. En näe, miten te muuten voisitte pärjätä.

VANHA EMÄNTÄ

Etkö sinä voisi ottaa tätä kaikkea hoitaaksesi?

JUHANI (nauraen.)

Minun on lähdettävä luultavasti johonkin maan koloon enkä muutenkaan ole sopiva mies hoitamaan velkaantunutta suurtilaa. Sitä paitsi, vanha emäntä, Ilona-rouva on niin viimeiseen saakka uupunut, ettei hän suorastaan jaksa enää. Ja uupunut olette tekin. Niskavuori on hirveä taakka kahden naisen hartioille. Eikö Kaarle-poikanne osaisi jotain järjestää.

VANHA EMÄNTÄ

Kuka sanoi »Ei jaksa?» Ei tällaista sanaa meillä Niskavuoren naisilla saa olla. Katsokaas, minäkin jaksan, vaikka vuodet painavat minua maata vasten.

JUHANI

Mitä iloa Ilona-rouvalla on ollut tästä elämästä Niskavuorella? Mitä on teillä ollut paitsi valta-asemaanne?

VANHA EMÄNTÄ

Ilonalla on ollut paljon enemmän. Hänellä on ollut miehensä rakkaus.

JUHANI

Nähtävästi sangen rajoitetussa määrässä.

VANHA EMÄNTÄ

Minulla ei ollut senkään vertaa. Ja hänellä on ollut valta-asema, jonka minä hänelle olen luovuttanut.

JUHANI

Hänen sitä pyytämättään.

VANHA EMÄNTÄ

Minä olen tehnyt hänestä Niskavuoren naisen, johon ihmiset ovat katsoneet ylöspäin.

JUHANI

Mutta hän katsoo alaspäin itseensä, ettekö te ole huomannut sitä?

VANHA EMÄNTÄ

Ilona kuuluu tähän taloon, kuten minäkin kuulun. Meidät on pantu paikoillemme, ja täällä me pysymme.

EEVA (juoksee sisään.)

Nyt ministeri tuli!

VANHA EMÄNTÄ

Pyytäkää hänet tänne ja tuokaa kahvia.

JUHANI

Minä lähden tästä omille asioilleni.

VANHA EMÄNTÄ

Pysy tässä lähellä, jos ministeri tahtoisi tavata sinua.

JUHANI

Hyvä on. Vaikka minä en erikoisesti tahtoisi tavata herra ministeriä. (Lähtee ruokasaliin. Kaarle ja Ilona tulevat.)

ILONA

Käy sisään, Kaarle. Minä yritin saada mummun sänkyyn, kun hänen sydämensä alkoi vähän kronklata. Mutta täällä hän vieläkin on.

KAARLE

Päivää, mummu, ja paljon onnea meidän kaikkien helsinkiläisten puolesta. Ei se mummun sydän niin vähästä kronklaa. Karoliina ja tytöt lähettivät terveisiä. Mutta Paavo jäi Hämeenlinnaan.

VANHA EMÄNTÄ

Oletpas sinä laihtunut.

KAARLE

Murhetta ja huolta.

VANHA EMÄNTÄ

Niin ikään, niin ikään. Mitäs tytöille kuuluu? Ovatko ne käyneet kotona?

KAARLE

Meillä on niin paljon surua. Hilkka menee naimisiin erään nuoren kersantin kanssa, Koivunen nimeltään.

VANHA EMÄNTÄ

Herra jesta. Nuorihan se vielä on se likka, kahdeksantoistavuotias. Kuka se Koivunen on?

KAARLE

Mikä lie peltisepän poika Turusta. Eikä pennin pyörylää. Täytyy ottaa meille asumaan.

VANHA EMÄNTÄ

Niin ikään, niin ikään. Kyllä niitä ihmisiä nyt sekoitetaan. Ei pienintä tietoa enää, kuka kukin on. Ettekö te nyt voineet jollain lailla järjestää. Pistää pojalle muutama tuhat kouraan.

ILONA

Mummu, kuinka te sellaisia puhutte.

KAARLE (kävelee edestakaisin. Kuivasti.)

Lapsi tulossa. Hyvä, että korjaa omansa.

VANHA EMÄNTÄ

En minä oikein tähän maailmaan enää sovi. Onko se poika edes mitään oppinut?

KAARLE

Konttoristi tiilitehtaalla. Eikä Hilkkakaan vielä ole ylioppilas. Karoliina on aivan murtunut. Mutta täytyyhän sentään lapsen elämä järjestää.

VANHA EMÄNTÄ

Mitäs maailmalle kuuluu? Ennen kaikkea sotaan? Jokos sitä ollaan Pietarin portilla?

KAARLE

Tarkoitatkos Pyhän Pietarin? Kyllä me siellä olemme olleet pitkän aikaa.

VANHA EMÄNTÄ

Leikki sikseen. Kuuluuko rauhaa, Kaarle?

KAARLE

Kukas sellaisia puhuu?

ILONA

Ensinhän pitäisi Saksan lyödä Venäjä. Ja sitten Englannin ja Amerikan pitäisi hävittää Saksa. Mutta kun ei sitä ensimmäistä puoliskoakaan ole vielä täytetty.

    (Kaarle on sanomaisillaan jotain.)

VANHA EMÄNTÄ

Juo nyt sentään kuumaa kahvia, ettäs lämpiät. Ja olihan hyvä, että tulit meitä vähän neuvomaan.

KAARLE

Minusta tuntuu, että te olette kovin valmiit minua neuvomaan. Muuten Martta oli kovin hätääntynyt. Mitä täällä oikein tapahtuu? Mistä te tuollaisen pehtorin olette saanut, joka täällä isännäksi kävelee?

VANHA EMÄNTÄ

Jaa, pehtori Mattilako? Hän on isäsi ja minun vanhojen ystävieni lapsi, joka tuli meitä auttamaan.

KAARLE

Katsotaan, katsotaan, mikä hän on miehiään. Mutta kuulkaa nyt, mummu ja Ilona, kyllä tässä on ruvettava toimimaan ja on aikaansaatava perinnönjako ja ennen kaikkea perunkirjoitus. Onhan tämä skandaali, ettei Aarnen jälkeen ole perunkirjoitusta pidetty. Rahaa me tarvitsemme kaikki, ja Saima kirjoitti minulle olevansa pulassa, Fredrik on tunnetusti aina rahahädässä. Hänelläkin on ikävyyksiä lastensa kanssa.

VANHA EMÄNTÄ

Mitä ikävyyksiä?

KAARLE

Suunnilleen samanlaisia kuin meilläkin.

ILONA

Ellemme rupea hävittämään irtaimistoa, mikä sentään kuuluu Aarnen perikunnalle, niin en ymmärrä, miten täältä rahaa saa myymättä palstoja.

VANHA EMÄNTÄ

Ei Niskavuorta ruveta palstoittamaan, ei ainakaan vapaaehtoisesti.

KAARLE

Kuule äiti, kyllä sinun pitäisi ruveta ajattelemaan lapsiasi.

VANHA EMÄNTÄ

Nuori Paavo on luvannut naida rikkaan tytön ja lunastaa teidät kaikki pois niinkuin minä tein aikoinani, jolloin minun rahoillani Juhanin sisarukset poislunastettiin.

KAARLE

Rikkaat papat eivät enää anna rahaa Niskavuoren lunastamiseen, eikä niitä rikkaita tyttöjäkään enää ole. Vai onko nuorella Paavolla joku kiikarissa?

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä tyttöjä löytyy, kun tässä vähän katsellaan. Onhan Simolassakin rikas tyttö.

ILONA

Mummu, se on sen ajan murhe. Mutta nyt me olemme enemmän kuin pulassa. Minä en jaksa enää.

VANHA EMÄNTÄ

Vai et jaksa enää. Muista, miten Heta kerran kysyi. »Mistäs tuo tuommoinen sukuun on tullut, joka ei jaksa?»

ILONA

Kaarle, minun on saatava jotain apua.

KAARLE

Mummu, selitä nyt sentään lähemmin, kuka tuo pehtori on. Täytyy ottaa vähän selvää, jos kerran aiot pitää häntä talossa. Kotijoukoissa on vahvoja epäilyksiä hänen suhteensa.

VANHA EMÄNTÄ (nousee.)

Minä vastaan hänestä, kuuletteko te. Minä tiedän, kuka tuo mies on, ja että häneen voi luottaa, enkä minä salli, että sinä ja apteekkari tulette nuuskimaan hänen peräänsä.

KAARLE

Sinä puhut tämän maan hallituksen jäsenelle. Minäkin vastaan siitä, että tässä talossa on vain luotettavia ihmisiä. Ja minun on vielä iltapäivällä palattava Helsinkiin.

VANHA EMÄNTÄ

Jaa, ettet sinä voi jäädä äitisi luokse yöksi.

KAARLE

En. Olet kai kuullut, että meillä on sota.

VANHA EMÄNTÄ

Keskustellaanko edes rauhasta?

KAARLE

Aina keskustellaan. Mutta ei rauhasta mihin hintaan hyvänsä.

VANHA EMÄNTÄ

Ei rauhasta koskaan makseta liian kallista hintaa.

KAARLE

Se tiedetään. Mutta rauhaa täytyy valmistaa noin Niskavuorenkin kannalta. Kyllä kai mummu ymmärtää, että mitä suurempi talo, sitä enemmän tulee valtio viemään maata karjalaisille, ehkäpä rintamamiehillekin. Fredrikkin allekirjoitti rauhanvaatimuksen, oma veljeni.

VANHA EMÄNTÄ

Niin kauan kuin minä elän, Niskavuorta ei tulla pirstomaan. Olen maksanut kalliin hinnan Niskavuoresta. Ehkäpä vien sen mukanani hautaan.

KAARLE

Kuinka te ette ajattele lapsianne.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä ajattelen. Tiedän kuinka olen teidän tiellänne. Tuollainen harmaa kivimöhkäle, tankkieste, jonka ylitse te pikkutankit ette pääse. Hah hah hah!

KAARLE

Kuinka te tuollaiseksi olette tulkit?

VANHA EMÄNTÄ

Sota, Kaarle. Kaikkien sota kaikkia vastaan.

ILONA (tulee sisään.)

Nyt on pehtori täällä. Ajattelithan puhua sen kanssa.

KAARLE

Kyllä.

ILONA

Autetaan mummu tästä sänkyyn.

VANHA EMÄNTÄ

Puhukaa pois vaan. Kyllä sinun sopii puhua hänen kanssaan. Jos olet sodan hävinnyt, niin tee arvokkaasti rauha äläkä supattele nurkan takana hakien kiertoteitä niinkuin peto, joka häkistään haluaa päästä. Arvokkaana isäsi aina tappionsa myönsi.

KAARLE

Niin, totta kai. Totta kai.

VANHA EMÄNTÄ

Älä sinä »totta kaita» minulle, äläkä minusta höperöä tee. Kyllä minä vielä elämän tilille vaadin ja itse tiliä teen.

ILONA

Lähdetään nyt vain, mummu. (Lähtevät kaikki auttaen emäntää.)

    (Sandra tulee sisään Juhanin kanssa ja on
    menossa vanhan emännän huoneeseen.)

SANDRA

Kyllä minä nyt menen hieromaan vanhan emännän jalkoja. Niitä särkee ja siitä se pahalla päällä on. Eikä se valita. Kyllä minä tiedän, miten niitä särkee. Ja että piti sen ministerinkin juuri tulla.

        (Kaarle tulee makuuhuoneesta Ilonan kanssa,
        Sandra sipsuttelee ja niiailee.)

    SANDRA

    Tervetuloa, ministeri. Kuinka ministeri jaksaa? Olihan se hauskaa että
    tulitte vanhaa emäntää katsomaan. Kuinka rouva voi? Minähän menen tästä
    emännän jalkoja hieromaan, kun sillä on niin kovia kipuja eikä se sano
    mitään.

    KAARLE

    Vieiähän Sandrakin on liikkeellä, päivää.

    ILONA

    Lähtekää vain, Sandra, ja puhukaa emännälle mukavia, kun hän on niin
    pahalla päällä.

    (Sandra poistuu. Juhani tervehtii.)

KAARLE

Tässäkös on pehtori?

JUHANI

Kyllä, herra ministeri.

ILONA

Istukaa nyt tähän kumpikin, niin minä lähden illallista katsomaan. (Poistuu.)

KAARLE

Jaaha, pehtori, istukaa vain. Onhan se hauskaa, että Ilona-rouvalla on apua. Oletteko te maanviljelyskoulun käynyt?

JUHANI

Mustialassa hamassa nuoruudessani.

KAARLE

Missä te sen jälkeen olette ollut?

JUHANI

Vanhalla emännällä on kaikki todistukseni.

KAARLE

Jaaha, jaaha. Kuinka te tiesitte tänne tulla, kun ei tiemmä ole ilmoitettukaan paikkaa vapaaksi?

JUHANI

Olin käymässä tuttujen luona ja tulin tapaamaan vanhaa emäntää, joka on ollut äitivainajani hyvä ystävä. Ei suinkaan tämä ole mikään poliisitutkinto?

KAARLE

Ei millään muotoa. Mutta näin sodan aikana otetaan ihmisestä selvää. Ja te olisitte sitten vapaa jäämään tänne.

JUHANI

Minun oli joka tapauksessa lähdettävä johonkin työhön. Työvelvollisuus tiemmä. Ja vanha emäntä oli sitä mieltä, että Niskavuorellakin miestä tarvitaan.

KAARLE

Suuresti tarvitaan. Oletteko te perillä Niskavuoren omistussuhteista?

JUHANI

Sekä taloudellisesta tilanteesta. Kyllä. Tilanne ei ole suinkaan loistava, ellei Ilona-rouva saa apua.

KAARLE

Kyllä häntä on tarpeeksi avustettu.

JUHANI

Minusta on tilanne Ilona-rouvan kannalta sangen lohduton.

KAARLE

Hän on käynyt niin toivottomaksi veljeni kuoleman jälkeen. Tietääkö hän mitään maanviljelyksestä?

JUHANI

Niin paljon kuin minä vähäisillä tiedoillani voin päättää hänellä on erinomaiset tiedot, mutta häneltä puuttuu käyttövarat ja puuttuu väki. Ja kumpaakaan ei ole helposti löydettävissä nykyoloissa.

KAARLE

Veljeni ja hänen poikansa kuoleman jälkeen ei ole pidetty perunkirjoitusta. Äitini ei voi hallita näin suurta tilaa, ja karjalaisille tulee luovutettavaksi suuri osa maista, ellei ryhdytä vastatoimenpiteisiin.

JUHANI (kohteliaasti.)

Anteeksi, mitä nämä ovat? (Kurillisesti.) Sanomalehdistä päättäen mehän voitamme kovasti.

KAARLE (kävelee edestakaisin.)

Sanomalehdet! Kaiken varalta on Niskavuorella ryhdyttävä toimenpiteisiin. Olisi ehkä parasta että äitini jakaisi sen lastensa kesken samoin kuin Ilona-rouva oman osuutensa.

JUHANI

Mitenkäs herra ministeri on ajatellut sitä jakoa? Vanha emäntä ei kuulu siihen suostuvan.

KAARLE

Äitini on niin vanha ja ulkopuolella maailman, ettemme hänen suostumuksiaan voi ottaa huomioon. Ja tässä teillä ja Ilona-rouvalla olisikin aikamoinen urakka yrittää selvittää hänelle tilannetta.

JUHANI

Minusta se tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.

KAARLE

Hänet täytyy saada ymmärtämään nykytilanne. Martta-rouva tulee vaatimaan jakoa lastensa osuudelta ja me kaikki näkisimme sen mielellämme tapahtuvan.

JUHANI

Minusta tuntuu, ettei vanhaa emäntää voida tehdä syyntakeettomaksi eikä asettaa holhouksenalaiseksi. Hän ajattelee selvemmin kuin monet muut.

KAARLE

Mitä te tarkoitatte?

JUHANI

Minä tarkoitan vain, että hänellä on jonkinlainen oma moraalilakinsa, jonka pohjalla hän on järjestänyt elämänsä, Minä en siihen kajoaisi. Siitä voi olla järkyttäviä seurauksia. Se vanha tarina Simsonista, joka hautautui temppelin alle.

KAARLE

Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa. Se on sellaista muorimme haihattelua ja turhaa komeilua.

JUHANI

Niin ikään juu.

KAARLE

Tulen itse puhumaan Ilona-rouvan kanssa. Pyytäisin teitä, että alkaisitte suunnitella yhdessä hänen kanssaan Niskavuoren jakoa. Ilona-rouva kyllä tietää, minkälaisia osuuksia olemme ajatelleet äitini puolikkaasta. Ja selvintä on, että Ilona myy oman puolikkaansa ja maksaa Aarnen velat ja jakaa sen mikä sitten jää Aarnen lapsille. Tuskin siitä paljon jää, mutta sitten vapautuu mummun puolikas ja irtaimisto meille jaettavaksi.

JUHANI

Taitaa olla vähemmän kaunis tehtävä huomioon ottaen, että vanha emäntä vielä istuu jakamattomassa pesässä ja että te jo olette saaneet osuutenne isänne perinnöstä.

KAARLE

Äitini mielipidettä ei tässä voi ottaa huomioon. Valmistakaa asia, lähetän sitten maanmittarin ja juristin teille avuksi.

JUHANI

Mutta Ilona-rouvan on heti saatava apua. Voiko herra ministeri lainata hänelle tai tulla takuuseen?

KAARLE

Ei missään tapauksessa, ja luotan teihin, ettei äidiltäni enää pyydetä rahaa Aarnen perikunnan pelastamiseksi. Äitini on tehnyt aivan tarpeeksi vääryyttä meille muille lapsille, koska veljeni Aarne oli hänelle kaikki kaikessa.

JUHANI

Jaa, tämä kaikki on minulle ylivoimainen tehtävä. Eivätkös veljenne ja sisarenne tulisi tänne auttamaan Ilona-rouvaa asioiden järjestämisessä, sillä tuntuu muuten että hänenkin hermonsa pettävät ja hänkin lähtisi täältä, mikä olisi aivan tavaton isku vanhalle emännälle.

KAARLE

Hm, näytätte tekin olevan äitini lumoissa. Teidän on päätettävä, tuletteko auttamaan perikuntaa, tai sitten meidän on löydettävä toinen mies tekemään sitä.

JUHANI

Pyytäisin saada huomauttaa herra ministerille, että olen nuoren rouva Niskavuoren palveluksessa.

KAARLE

Vai niin. Vai sillä tavalla. Me kyllä tarvitsemme tätä nykyä sellaisen miehen, joka olisi koko perikunnan palveluksessa.

JUHANI

Olen vakuuttunut siitä, etten ole sellainen mies.

KAARLE

Mikä te oikein olette miehiänne? Kovin tutulta te tunnutte.

JUHANI

Minä olen vain tavallisia työvelvollisia. Mutta en ole jokaiseen työhön velvollinen.

KAARLE

Siltä se tuntuu. Jaa, hyvästi vain.

JUHANI

Ei mitenkään hyvästi. Näkemiin, herra ministeri. (Poistuu.)

KAARLE (menee puhelimeen, vääntää kampea ja sanoo.) Kotijoukkojen esikunta... Onko se apteekkari? Täällä Kaarle Niskavuori, päivää. Olen tässä käymässä äitini luona. Niin, meneehän se. Kun ei vain hätäillä, niin hyvä tulee. (Ilona tulee sisään.) Muuten, ottakaa vähän tarkemmin selvää siitä meidän pehtorista. Mies tuntuu hieman epäilyttävältä, vaikka äitini väittääkin tuntevansa hänet. Valitettavasti lähden jo tänään takaisin. Niin, ei tässä niin kiirettä ole, mutta käykää nyt illalla talossa ja ottakaa selvää, millä se mies hengittää. Ei sitä nykyään tiedä. Kiitoksia paljon. Näkemiin. (Ilonalle.) Pidä sinäkin silmäsi ja korvasi auki.

ILONA

Karjalaiset pyrkivät puheillesi.

KAARLE

Minulla ei ole nyt aikaa. Niin, ja mitä äitiin tulee, niin koeta saada hänet järkiinsä. Menen vielä juttelemaan hänen kansaan. (Hiljaa.) Kuule, mitä tohtori sanoo hänen terveydentilastaan? Onko hän vielä selvä ja vastuunalainen ajatuksistaan ja teoistaan?

ILONA

Hyvä Jumala, mitä sinä ajattelet? Hänhän on äitisi!

KAARLE

Lähden vielä juttelemaan hänen kanssaan. Minun täytyy heti lähteä Helsinkiin takaisin ja pistäydyn vielä pappilassa. (Lähtee vanhan emännän huoneeseen.)

    (Ilona seisoo keskellä huonetta tuijottaen ulko-ovelle.
    Kävelee edestakaisin. On lähdössä ulos ja palaa taas
    vanhan emännän huoneen ovelle.)

ILONA

Mitä minä teen? Mitä minä teen?

    (Juhani tulee sisään vieras lakki ja pomppatakki yllään,
    riisuu äkkiä lakkinsa.)

JUHANI

Onko vanha emäntä yksin huoneessaan?

ILONA

Ei, ministeri on siellä. Hän on lähdössä paluumatkalle. Mutta... Hän soitti apteekkarille teistä ja määräsi otettavaksi selville, kuka te olette, ja yleensä pitämään teitä silmällä.

JUHANI

Arvasin sen. Mutta tahdon sanoa hyvästit vanhalle emännälle, jos niinkuin ei enää tavattaisi.

ILONA

Herra Jumala! Miksi te pakenette ja pelkäätte?

JUHANI

En minä pahasti pelkää. Mutta minulla on niin arveluttava menneisyys ja auttamaton vastenmielisyys menneisyyteni penkomista kohtaan, vaikka sen sitten tekisikin vain meidän rakastettava apteekkarimme.

ILONA

Jättäkää nämä irvistelyt! — Miksi ette voi sanoa minulle, kuka te olette?

JUHANI

Sitä paitsi minä olen niin vähäpätöinen mies, ettei minua Niskavuorella ollenkaan pitäisi muistellakaan. Pyytäisin teiltä vain anteeksi, että olen näin väkivaltaisesti yrittänyt repiä kauniilta silmiltänne erinäisiä mustia lappuja. Ei ole mitään syytä suruun. Me vielä voitamme tämän sodan.

ILONA

Ketkä me?

JUHANI

Luonnollisesti Suomen kansa. Ajatelkaa, kuinka paljon olemme oppineet. Emmekä mekään toisiimme olisi tutustuneet ilman tätä sotaa.

ILONA

Miksi te lähdette pois? Minä jään aivan yksin.

JUHANI (nauraen.)

Ilman riitakaveria.

ILONA

Vaikkapa niin. Minne te menette? Tuletteko kirjoittamaan minulle? Voinko milloinkaan löytää teitä?

JUHANI

Ette voi. Minä tulen joskus. Ja jollen tule, niin muistakaa, että te kerran halusitte koristaa tämän karun maapallon ihmisille ihanaksi asuinsijaksi, poimia sen esiliinaanne ja laskea sen Luojan jalkojen juureen ja sanoa. »Näin ihanan minä siitä olen tehnyt». Maata ja ihmisiä voi kaunistaa muuallakin kuin Niskavuorella, voi saada ihmismielet kukkimaan ja uskomaan ihmiskunnan tulevaisuuteen, voi toimia sen tulevaisuuden puolesta.

ILONA

Teidän on lähdettävä nyt. Miten voi ihminen lähteä tällä lailla? Näin tulla ja lähteä?

JUHANI

Ilona-rouva, sanokaa sydämelliset kiitokseni vanhalle emännälle. Hän kyllä ymmärtää, miten minunlaiseni ihmiset voivat lähteä. Olen kerran aikaisemminkin lähtenyt Niskavuorelta. Lähden palatakseni jälleen.

ILONA

Milloin?

JUHANI

Ehkäpä hakeakseni sinut täältä pois.

ILONA

Milloin?

JUHANI

Kello kuusi rauhan jälkeen.

    Väliverho.

Viides kuvaelma

Esiripun avautuessa on kulunut noin vuosi edellisistä tapahtumista. Sali on sama, mutta kirjoituspöytä on siirretty pois ja piano tai harmoni tuotu tilalle. Sodanaikaisesta oleskeluhuoneesta on tullut sali. Sandra tulee vanhan emännän huoneesta ja puhuu perässään tulevalle Eevalle.

SANDRA

Aina vanha emäntä mua kiusoittelee.

    (Eeva tulee vanhan emännän huoneesta Sandran jäljessä ja heidän
    perässään apteekkari hikeä pyyhkien. Viimeisenä tulee Ilona.)

EEVA

Tule pois keittiöön... (Poistuvat.)

APTEEKKARI

Mitkä käräjät tästä vielä tulee.

ILONA

Näittekö, hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään, kun te sanoitte, että neljäkymmentä prosenttia Niskavuoresta tulee pakkolunastukseen.

APTEEKKARI

On suorastaan luonnotonta, että niin vanha ihminen vielä koettaa määräillä lastensa elämästä ja omaisuudesta. Muuten, Martta-rouva on raivoissaan ja koettaa saada hänet holhouksen alaiseksi. Kaikki tässä ympäristössä ovat vapaaehtoisesti myyneet maata karjalaisille ja saaneet paljon parempia hintoja. Ja näin on rikkaan Niskavuoren tarina lopussa.

ILONA

Kun ei enää ole naisten rahaa sitä pönkittämässä.

APTEEKKARI

Ei pidä olla katkera. Olettehan te ollut täällä onnellinen Aarnen kanssa.

ILONA

Olen. Ja tulen olemaan onnellinen lähtiessäni täältä.

APTEEKKARI

Muuten, Ilona-rouva, muistatteko te sitä pehtoria, joka teillä oli sodan lopulla ja joka yhtäkkiä hävisi täältä? Kyllä se kovin epäilyttävä oli.

ILONA

Jaa, koska oli viisaampi meitä ja tiesi, miten sodassa tulisi käymään.

APTEEKKARI

Ettekö te tosiaankaan tiennyt mitään hänestä?

ILONA

Mitä minun piti tietämän? Mummu hänet tunsi, eikä hän mitenkään epäilyttävä henkilö ollut, vaan hyvin viisas mies.

APTEEKKARI

Mitä viisaampi mies, sitä epäilyttävämpi.

ILONA (nauraen.)

Kaikesta päättäen.

EEVA (hyökkää sisään.) No nyt tuli herrasväkeä. Rovasti ja Martta-rouvakin on mukana, kahdella autolla tulivat.

ILONA

Eeva katsoo nyt, että illallispöytä on kunnossa.

APTEEKKARI

Kaarle kyllä käski minunkin jäädä tänne, mutta en tiedä sopiiko se oikein tällaisissa perheneuvotteluissa.

ILONA

No, Niskavuoren asioista on aina neuvoteltu toreilla ja turuilla. Jääkää vain, kun käskettiin. Sitä paitsi, mummuhan on itsekin käskenyt tänne kaikkia.

    (Sisään tulevat Saima ja Anna-Liisa, Kaarle ja Fredrik,
    Martta ja tohtori. Käyvät kaikki tervehtimässä Ilonaa.)

KAIKKI

No, päivää Ilona.

KAARLE

Ehtoota, Ilona.

    (Martta kumartaa kylmästi ja jää istumaan
    Kaarlen ja Fredrikin väliin.)

SAIMA

Kuinka mummu voi?

TOHTORI (tervehtii Ilonaa.)

Tämähän on aivan kauheata, että niin sairas ihminen aikaansaa ympärillensä tällaisen kokouksen.

ILONA

Ehtoota, ehtoota, tervetuloa.

ANNA-LIISA

Kuule, Saima, lähdetään mummun luokse. Jos hän ottaisi meidät yksitellen vastaan makuuhuoneessaan.

ILONA

Päinvastoin, hän tahtoo tulla tänne tuoleinensa.

TOHTORI

Vaikken minä ole hänen lääkärinsä, niin lääkärinomatuntoni ei salli ainakaan minun katsella tätä.

MARTTA

Älä sekaannu näihin asioihin, Artturi!

    (Saima ja Anna-Liisa lähtevät mummun huoneeseen.)

KAARLE

Istu tänne, apteekkari. Olipa hauska, että tulit. No, mitä maanlunastuslautakunnalle kuuluu?

MARTTA

Kyllä sen arvaa. Sanoinhan minä jo teille, että neljäkymmentä prosenttia Niskavuoresta viedään.

APTEEKKARI

Kyllä se niin on, Martta-rouva.

KAARLE

Ja hinta täällä on määrätty niin alhaiseksi. Vielä vuosi sitten olisi voitu myydä, mutta silloin oli mummu kiven kova.

FREDRIK (kävelee edestakaisin.)

Olihan järjetöntä totella vanhaa ihmistä. Miksi ei puhuttu hänelle järkeä — kaikki me tarvitsemme perintömme.

KAARLE

Niin, mitä sinä olisit tehnyt. Asettanut mummun holhouksen alaiseksi? Pitäjä olisi huutanut itsensä käheäksi, jos minä hallituksen jäsenenä olisin ruvennut täältä väkipakolla maata myymään.

FREDRIK

Olethan sinä hallituksen jäsenenä muitakin typeryyksiä tehnyt. Ja tästä olisi edes ollut perheellesi jotakin hyötyä.

ANNA-LIISA (on tullut takaisin.)

Lakatkaa nyt pojat riitelemästä!

TOHTORI

Kyllähän meillä kaikilla oli oikeus vaatia vähän enemmän järkeä hallitukselta.

KAARLE

Vai niin. Ja tätä nyt saa kuulla tältä kansalta.

ANNA-LIISA

Lakatkaa nyt pauhaamasta siitä sodasta ja rauhasta ja alkakaa päättää, mitä tässä sanotaan mummulle. Mummu on tulossa tänne.

KAARLE

No, minä käyn nyt ainakin tervehtimässä häntä. Jos saisi ylipuhutuksi hänet, ettei tulisi tänne...

    (Saima tulee häntä vastaan ovella.)

SAIMA

Koeta, mutta kyllä se on turhaa. Hän vaatii, että hänet tullaan noutamaan tänne.

ANNA-LIISA

Käy sinäkin, Fredrik, siellä, jottei häntä tuotaisi kuin viralliseen tuomioistuimeen.

MARTTA

Minäkin käyn mummun luona.

    (Fredrik ja Kaarle, jotka kumpikin ovat aikeissa mennä,
    jäävätkin kun Martta porhaltaa vanhan emännän huoneeseen.)

KAARLE (apteekkarille.)

Tämä on mahdotonta. Niskavuoresta menee melkein puolet, ja kaikki erään vanhan naisen itsepäisyyden takia.

APTEEKKARI

Ei erään naisen, vaan Niskavuoren vanhan emännän. Kaikki vanhat naiset eivät ole Niskavuoren emäntiä.

FREDRIK

Ei, jumala paratkoon.

ANNA-LIISA

En minä ymmärrä, ettet sinäkään, Ilona, voinut mummuun vaikuttaa. Sinuunhan se pahimmin koskee.

ILONA

Jättäkää minut pois pelistä. Tahdon päästä täältä kunnialla pois.

KAARLE

No, no, Ilona. Et sinä täältä mihinkään pääse, ennenkuin mummukin on lähtenyt.

ILONA

Ei tätä kauan kestä. Me olemme molemmat väsyneet sekä sotaan että rauhaan.

    (Saima ja Martta tulevat takaisin.)

SAIMA

Antaa hänen levätä vähän, sitten hän haluaa että kannamme hänet tänne.

KAARLE

Mitähän hän aikoo tehdä? Aikooko hän luovuttaa Niskavuoren meille jaettavaksi? Se tahtoo sanoa, sen mikä karjalaisilta jää. Tiedän, ettei meissä ole ketään, joka voisi ottaa taloa, ellei Martta sitä halua tehdä.

TOHTORI

Ei millään muotoa. Martan rahat on sijoitettu, eikä hänestä itsestään ole viljelijäksi. Ja ellei hän itse viljele, viedään loputkin maat karjalaisille.

MARTTA

Niskavuori on jo päässyt niin rappiolle, ettemme sillä enää mitään voi tehdä.

ILONA (hymyillen.)

Minun syytänihän se kaikki on.

KAARLE

Minusta olisi nyt kaikkein selvintä, että talo myytäisiin ja kukin saisimme rahaa. Mummullehan voitaisiin jättää talon sydän ja eläke. Ja Ilona voisi ruveta pitämään täällä täysihoitolaa.

ILONA (nauraa.)

Oi, oi, oi...

SAIMA

Tämä on nyt turhaa puhetta ja selvintä on kai odottaa kunnes mummu ilmoittaa, mitä hän on aikonut. Mutta hän kyselee koko ajan autoa ja jotakin vierasta, jonka pitäisi tulla Helsingistä. Ketä hän oikun odottaa?

ILONA

En minäkään tiedä. Paavon ja Lillin pitäisi tulla samassa autossa tänne.

MARTTA

Sandra kertoi, että mummulla on ollut salaperäisiä puhelinsoittoja Helsinkiin.

ANNA-LIISA

No, sinähän näyt Niskavuoren asiat paremmin tietävän kuin Ilona.

MARTTA

Ihmiset puhuvat, en minä niitä kysellyt.

TOHTORI

Ei suinkaan. Et sinä koskaan utele ihmisten asioita.

ANNA-LIISA (yskäisee.)

Martalla on nyt sellainen taipumus, että hän ottaa kaikesta selvän.

    (Sandra tulee vanhan emännän huoneesta.)

SANDRA

Vanha emäntä kyselee, eikö ketään ole vielä tullut Helsingistä tai onko soitettu.

ILONA

Ei ole.

    (Sandra juoksee takaisin.)

KAARLE

Kuinka kauan täällä pitää odottaa? Eikös Ilona anna kahvia?

ILONA

Ehkä menisimme kahville sillä välin. Tehkää hyvin, Kaarle ja Fredrik. Jos sinä, Saima, olisit siellä emäntänä, minä istun mummun kanssa, ehkäpä tohtorikin tulisi katsomaan mummua.

TOHTORI

Tulen, tulen. Kyllä tämä on tavatonta hommaa. Hänen sydämensä ei kestä tätä ihmispaljoutta ja riitaa. Muistakaa nyt, hyvä herrasväki, ettei tässä tilanteessa ainakaan saa vastustaa äitiänne. Jos hän tästä vielä kiihtyy, on loppu aivan lähellä.

FREDRIK

Kyllä me sen arvaamme. Eikä meillä ole syytä kiihtyä. Mikä on tehty, on tehty.

ILONA

Saanko pyytää.

    (Tohtori lähtee vanhan emännän luokse. Ilona seisahtuu ikkunan
    luo kun ulkoa kuuluu auton törähdys. Sisään juoksevat Paavo
    ja Lilli ja heidän jälkeensä Juhani.)

LILLI

Äiti, äiti! Kuinka mummi voi?

PAAVO

Ehtoota, äiti. Meillä oli ihana matka valtioneuvoston autossa. Komea matka.

ILONA

Mitä sinä juttelet?

PAAVO

Ja tässä on vanhoja tuttujasi, ministeri Multia, mummun vanha ystävä, jonka hän on kutsunut tänne. (Juoksevat vanhan emännän huoneeseen.)

JUHANI

Hyvää päivää, Ilona... (katsoo kelloaan) kello on kuusi rauhan jälkeen... (ottaa Ilonan molemmat kädet)... pidin sanani tunnin suhteen, päivästähän ei ollut puhetta.

LILLI (ryntää takaisin.)

Ajatteles äiti, mikä romanttinen tarina. Kun ministeri oli meillä, et sinäkään tiennyt kuka hän oli ja vain mummi tunsi hänet, eikä luovuttanut häntä apteekkarille. Ja mitä Kaarle-setä mahtaakaan sanoa, kun mummi hänetkin petti. Meillä on ollut niin hirveän hauska matka.

    (Lilli lähtee vanhan emännän huoneeseen.)

ILONA

Näin kuvasi lehdessä kun tulit hallitukseen, mutta en jollain tavalla voinut uskoa sitä mahdolliseksi, ja muutenkin.

JUHANI

Kyllä minä olen tietänyt Niskavuoren asioista, vanha emäntä on ollut yhteydessä kanssani. Olisin tullut jo paljon aikaisemmin, mutta meillä uusilla ihmisillä on ollut niin suunnattomasti hommaa, siitä kun maan alta pääsimme. (Hiljaa.) Eikä vanha emäntä olisi sinua kumminkaan pois päästänyt. Saanko minä mennä tervehtimään vanhaa emäntää?

ILONA

Totta kai. Tule.

JUHANI

Entäs sinä itse, Ilona? Joko olet alkanut vapautua Niskavuoren taakan alta? Vai vieläkö sen pulterit painavat sinut maahan?

ILONA (nauraa onnellista naurua.)

Olen oppinut nostamaan niiden reunaa ylös ja katsomaan kultaiseen tulevaisuuteen.

    (Lähtevät vanhan emännän huoneeseen päin.)

JUHANI

Nyt alkaa elämä kumminkin vielä meille molemmille... älä katso harmaita hiuksiani... (Menevät vanhan emännän huoneeseen.)

SANDRA (tulee emännän huoneesta.)

Herrajesta, herrajesta, herrajesta! Minnekäs minä nyt oikein juoksen? Kun se Salmiska nyt tulis tiskille. (Tohtori tulee sisään.) Herrajesta, pehtorista on tullut ministeri Multia. Eikä se mikään professori ole niinkuin Kaarle-herra. Ja kun se täällä oli, niin aina sillä oli salaisia asioita puhuttavana vanhalle emännälle. Ja talosta se karkasi. Sen minä sanon Salmiskalle, että tuollainen pehtori se nyt oli...

    (Anna-Liisa ja Saima tulevat sisään. Sandra juoksee ulos.)

SAIMA

Kuka tuli?

TOHTORI

Ministeri Multia, hyvät naiset. Se entinen Niskavuoren pehtori.

ANNA-LIISA

Hyvä Jumala! Se epäilyttävä! Mistäs mummu sen tuntee? Mitä se tahtoo?

TOHTORI

Kysykää häneltä itseltään. En ymmärrä enää mitään. Ja mitä sanoo Martta, joka kumartelee kaikkien uusien ministerien edessä!

ILONA (tulee sisään.)

Tulkaa nyt auttamaan kantamaan mummua.

TOHTORI

Voi siunatkoon! Tahtooko hän nyt kumminkin tulla tänne?

ILONA

Mummu virkistyi niin kovasti.

SAIMA

Herrajesta, lähdetään nyt, tohtori.

    (Kaarle ja Fredrik tulevat sisään.)

KAARLE

Kuka tuli?

ANNA-LIISA

Mummun salaisuus. Talon entinen pehtori, herra ministeri Juhani Multia, sekä Paavo ja Lilli.

KAARLE

Huomasin, että sen naama sanomalehtikuvissa näytti jotenkin tutulta.

FREDRIK

Tästä menee aivan sekaisin!

ANNA-LIISA

Vastahan mummu on vähän yli kahdeksankymmenen, katsokaa vain, ettei hän vaan mene naimisiin sen kanssa, kun on ollut niin salaperäinenkin eikä meistä yhtään välitä.

    (Tohtori, Ilona, Paavo ja Juhani kantavat vanhan emännän
    sisään. Saima ja Lilli tuovat tyynyjä ja järjestävät niitä
    hänen jalkojensa tueksi.)

ILONA

Onko mummun näin hyvä olla, vai tuonko vielä lisää tyynyjä?

VANHA EMÄNTÄ

Hyvä mun on. Oikein sitä nuorentuu kun näkee ympärillään enemmän väkeä. No, Juhani, tässä on Kaarle-poikani, jonka jo tunnetkin, ja tässä Fredrik-poikani.

JUHANI

Kyllä minä ministerin tunnen. Hauska tutustua professoriin.

KAARLE

Tjaa, tällaista se maailman meno on.

JUHANI (nauraen.)

On se siitä lähtien vähän kääntynyt akselillaan.

VANHA EMÄNTÄ'

Ja taas sitä joku Niskavuorelta hallituksessa istuu. Mutta kun minä kerran poikani korkeaan virkaan silmäsin, luulin minä hänen osaavan suojella tätä Niskavuoren maata niin kuin ennen hänen isänsä ja Juhani Wilhelm Snellman. Eipäs osannut.

APTEEKKARI

Voi hyvänen aika, vanha emäntä. Eikös teidän ole aika uskoa nämä maailman asiat nuorempien haltuun, lastenne haltuun ja ajatella enemmän niitä ikuisia asioita.

VANHA EMÄNTÄ

Kas kun apteekkari puhuu kuin rovasti ikään. Maanlunastuslautakuntako se nykyisin niitä ikuisia asioita harrastaa? Vastahan meillä on ollut muutama kuukausi rauhaa, ja jopa on apteekkari kääntynyt ikuisesta sodasta ikuiseen maanlunastukseen!

APTEEKKARI

Aina se vanha emäntä mukavia puhuu.

ANNA-LIISA (Juhanille.)

Ja minä olen Anna-Liisa, veljessarjan hännänhuippu ja ainoa, joka tässä on uskaltanut mummua vastustaa.

    (Martta ja tohtori tulevat sisään.)

MARTTA

Tännehän on tullut lisää vieraita.

ANNA-LIISA

Ja tässä olisi ministeri Multia ja meidän Marttamme ja maanlunastusapteekkarimme, joka ennen oli kotijoukkojen apteekkari.

MARTTA

Herra ministerikö se salaperäinen pehtori olikin!

APTEEKKARI

Tuo Anna-Liisa ei sitten ole yhtään viisastunut siitä kun se aikoinaan jätti minut naimatta. Päivää, herra ministeri. Kyllä minä teidät kuvasta tunsin ja olin niin mielissäni, etten aikoinani tullut pistäneeksi teitä kahleisiin.

    (Martta ja apteekkari tervehtivät hyvin kohteliaasti Juhania.)

JUHANI

Sanokaa, minkä harmin te minulle tuotitte, kun sain vaikka millä mitalla antaa selityksiä omilleni siitä, miksi olin vapaana kun muut olivat reilusti vankilassa. Ei auttanut muu kuin syyttää laiskaa suojeluskuntapäällikköä, apteekkaria, ja siksi te maanlunastusapteekkariksi pääsittekin, kun siihen toimeen kaivattiin mahdollisimman laiskaa miestä.

APTEEKKARI

Voi kun herra ministeri on mukava mies.

VANHA EMÄNTÄ (puhuu hitaasti ja vaivalloisesti.)

Niin ikään juu. No nyt te olette kai kaikki tutustuneet. Ehkäpä sitten käydään asiaan, kun ei minulla taida olla kovinkaan paljon aikaa jäljellä. Minä olen nyt kutsunut lapseni tänne jakaakseni teille perintönne ja neuvoteliakseni kanssanne, mitä te aiotte tehdä tämän Niskavuoren kanssa, joka teidät kaikki on elättänyt ja kasvattanut paitsi tätä Juhania täällä, jonka se vain on synnyttänyt.

KAARLE

Mitä mummu tarkoittaa?

VANHA EMÄNTÄ

Minä tahtoisin nyt kysyä teiltä, onko teissä ketään, joka voisi ottaa talon haltuunsa ja lunastaa sen muilta perillisiltä. Isänne puoliskosta teille muille on maksettu osuutenne, paitsi tälle Juhanille, jolla vielä on osuutensa saamatta isänsä perinnöstä.

SAIMA

Mikä oikeus hänellä on johonkin osuuteen Niskavuoren perinnöstä?

MARTTA

Mummuhan on aivan sekaisin!

VANHA EMÄNTÄ

Anna minun puhua, Juhani. Tämän minä olen äidillesi velkaa. Minulla oli viisi lasta isänne kanssa, mutta sitä ennen oli isällänne ja Malviinalla poika, joka on yhtä oikeutettu Niskavuoren perintöön kuin tekin ja joka omituista kyllä on enemmän isänsä näköinen kuin te kaikki muut. Juhani Multia on Malviina Multian poika ja teidän veljenne. Älä katso vihaisesti veljeesi, Kaarle. Minä tahdon oikaista sen vääryyden, jonka olen Malviinalle tehnyt, ja tunnustan hänen poikansa mieheni pojaksi, mieheni kihlatun morsiamen pojaksi.

ANNA-LIISA

Tervetuloa sitten, vanhin veljemme. Ja kuten mummu sanoi jo, taas sitä istutaan Niskavuorelta hallituksessa ja hoidetaan maan asioita.

VANHA EMÄNTÄ

Kun vain ajattelisitte kansanne parasta. Sen minä sanoin pojalleni Kaarlelle, kun hän hallitukseen joutui. Kun vain aina ajattelisitte kansamme ja maamme parasta. Ja sen minä sanon sinullekin, Juhani. Kun elämä on asettanut sinut nuoremman veljesi paikalle, niin ajattele sinä siellä maamme ja kansamme parasta.

FREDRIK

Tervetuloa joukkoomme, Juhani.

JUHANI

Kiitos, Fredrik, ja ennen kaikkea vanha emäntä, joka olette näinä viime vuosina ollut minulle äitivainajani sijainen. Ja nyt pyydän sydämestäni, että te kaikki täällä, isäni lapset ja lapsenlapset, pitäisitte minun alkuperäni omana tietonanne. Olen mikä olen, työläisnaisen poika minä olen, ja työläisten joukossa kasvanut. Eikä veren siteillä ole sitä voimaa ja valtaa, että mekin tässä maassa eksyisimme ihmisten alkuperäkysymysten metsään.

KAARLE

Sitä paitsi ei nykyisin ole kovinkaan edullista olla Niskavuoren poika. Voit vielä menettää puolueesi luottamuksen.

JUHANI

Ei se sentään niin vähästä mene.

VANHA EMÄNTÄ

Se on sinun asiasi, miten Niskavuoreen suhtaudut, mutta minulla on vain yksi tie, menetellä niinkuin oikein on, jotta saisin haudassani rauhan. Olen usein rakentanut elämäni vääryydelle. En vie vääryyttä mukanani hautaan. Mutta nyt kysyisin teiltä vielä, onko teissä ketään, joka tulee lunastamaan ja säilyttämään tämän isiensä talon sellaisena kuin sen valtio on meille kahden vääryyden jälkeen jättänyt. Väkivallalla valtio vei meiltä torpparimaat ja väkivalloin se vie suuren osan karjalaisille.

PAAVO

Herra jumala! Älkää puhuko tuollaisia!

KAARLE

Emme me mummun käsityksiä enää kykene oikaisemaan. Minun tietääkseni ei kukaan meistä halua eikä kykene lunastamaan koko taloa.

VANHA EMÄNTÄ

Ettekö te voisi jättää osuuttanne velaksi ja kannatukseksi sille perilliselle, joka ottaa talon?

ANNA-LIISA

Minä tekisin sen, mummu. Minun mieheni ei tarvitse rahaa.

JUHANI

Enkä minä tarvitse osuuttani sen enempää talosta kuin maastakaan. Luovutan osuuteni nuorelle maanviljelijälle, Paavolle.

KAARLE

Mutta me kaikki muut tarvitsemme rahaa.

MARTTA

Enkä minä ainakaan voi luovuttaa lasteni osuutta niihin epävarmoihin käsiin, jotka tulisivat hoitamaan Niskavuorta. Minä vaadin jakoa.

SAIMA

Me virkamiespalkoilla olemme aina rahan puutteessa.

KAARLE

Joko Niskavuori on myytävä kokonaisuudessaan tai saamme kukin osuutemme ja myymme ne erikseen. Muistakaa maanlunastuslautakuntaa, sillä maanlunastuslautakunta ei kuitenkaan anna meidän pitää osuuksiamme, kun ei kukaan meistä elä maasta.

VANHA EMÄNTÄ

Poikani Aarnen poika lukee maanviljelijäksi ja hän tulee viljelemään omaa osuuttaan Niskavuoresta. Jos ette luovu osuudestanne, niin jää tänne vain pienviljelijä Paavo Niskavuori.

PAAVO (pyyhkii silmiään ja silittää vanhan emännän kättä.)

Kiitos, mummu!

KAARLE

Eikä Paavon osuus kovin suuri tule olemaankaan. Aarnen osuus, jota rasittaa tuo suuri velka, tulee jaettavaksi hänen viidelle lapselleen, ei siitä paljoa Paavolle jää.

VANHA EMÄNTÄ

Kaikki te ajattelette vain omia osuuksianne, ei kukaan ajattele Niskavuorta.

APTEEKKARI

Jos ministeri Multia luopuu maastaan, niin Paavosta voi tulla elinkelpoinen pienviljelijä, kun päätilan rakennukset jäävät hänelle ja vanha emäntä on testamentannut hänelle tarpeeksi irtaimistoa.

VANHA EMÄNTÄ

Minä olen testamentissani järjestänyt niin, ettei tilaa kokonaisuudessaan myydä. Kun minä hautaan menen, tahdon tietää, että minun ja miniäni Ilonan tilalle, jotka täältä molemmat lähdemme, tämän pöydän päähän tulee istumaan nuori nainen, Paavon emäntä, joka tulee vaalimaan näitä nurkkia ja tätä maata niinkuin me Ilonan kanssa olemme tehneet.

JUHANI

Tulen tekemään voitavani, jotta se olisi mahdollista, vanha emäntä. (Anna-Liisa itkee.) Tahtoisin sanoa teille, isäni lapset, että mielelläni jätän teille sen osuuden talon irtaimistoakin, jonka äitinne ilmoituksensa mukaan on minulle määrännyt. En tarvitse sitä. — Ja toivon, Kaarle ja Fredrik, että voisimme yhdessä ilman katkeruutta toimia pelastuneen yhteisen isänmaamme hyväksi. (Tarjoaa Fredrikille ja Kaarlelle kättä, Fredrik tarttuu siihen molemmin käsin, Kaarlekin tarttuu, mutta katsoo muualle.)

VANHA EMÄNTÄ

Minä uskon ihmiskunnan sydämen suuruuteen. Jumalani Jehova, laske kätesi ylleni ja anna minulle ja lapsilleni rauhaa, aurinkoa... kun olin nuori, join heinänkorsilta kastepisaroita, ne kimaltelivat auringossa... lapseni leikkivät auringossa... en tahdo taistella lapsiani vastaan... ihmisiä vastaan. (Sulkee silmänsä.) Olen niin väsynyt... niin väsynyt...

ILONA

Me viemme teidät sänkyyn, mummu. Tämä on liikaa teille.

VANHA EMÄNTÄ

Olen niin väsynyt... älä koske minuun... Ilona, nyt lähden kotia Niskavuorelle... Juhani odottaa minua... Pakkaa matkalaukkuni. Saima, tuo se iso hylkeennahkainen tänne. Pakatkaa sinne se musta silkkinen, se oli niin komea hame, kun keisarin-tansseissa tanssin Juhanin ja Värri-vainaan ja Kiipulan kanssa. Juhani vei niin komiasti... eihän tuo Värri-vainaa osannut... ja Kiipula sanoi, että olin komein emäntä säädyssä. Ja koko sääty kävi mua tanssittamassa, Meurmannikin... Juhani tulee minua vastaan Hämeenlinnaan... ja... Väsyttää... täytyy jaksaa. Väsyttää niin kovasti ja nukuttaa. (Tohtori antaa merkin ja miehet kuljettavat hänen tuolinsa makuuhuoneeseen. Ilona ja Saima ottavat tyynyt. Kaikki paitsi apteekkari lähtevät vanhan emännän huoneeseen. Paavo juoksee ensimmäisenä salin kautta ulos missä koira ulvoo, vähitellen palaavat kaikki naiset itkien, miehet istuutuvat kädet silmillä. Saima tulee itkien ja pysähtyy ruokasalin ovelle. Paavo ja Kaarle palaavat ensimmäisinä. Heidän jälkeensä tulevat Juhani ja Ilona. Juhani istuu raskaasti pöydän päähän, Kaarlea vastapäätä. — Ilona seisoo ikkunan vieressä ja nojaa ikkunanpieleen katsellen ulos.)

ILONA

Kuulitteko, kuinka Niskavuoren maa tärähti ja pulterit vierivät rinnettä alas, portinpielet murenivat ja Louhikoira ulkona ulvoo. (Kuuluu koiran ulvontaa.) Usva järvestä nousee ja verhoo Niskavuoren haavat. (Hiljaisuus. Juhani nousee ja asettaa kätensä Ilonan olkapäille.)

LILLI (juoksee sisään, istuutuu taffelipianon ääreen, soittaa ja laulaa hiljaa.)

    Oi muistatko vielä sen virren
    jota lapsena laulettiin...

(Purskahtaa itkuun.)

    Väliverho.