Kulkurivalssi

KULKURIVALSSI

1-näytöksinen hämäläisnäytelmä

Kirj.

FELIX TULI (Hella Wuolijoki)

Saanut II palkinnon näytelmäkirjoituskilpailumme
I sarjassa (1- ja 2-näytöksiset) v. 1935.

Porissa,
Satakunnan Kirjateollisuus Oy,
1935.

HENKILÖT:

Eveliina Järvinen, Järvelän nuori emäntä. (N. 30 vuotias.)
Vanha emäntä. (N. 65 vuotias.)
Antti Nurmi, "ojuri". (N. 35 vuotias.)
Mari. (N. 35 vuotias.)     | Järvelän navettatyttöjä.
Liisukka. (N. 20 vuotias.) |
Matti, renki. (N. 45 vuotias.)
Peli-Petteri. (N. 65 vuotias.)
Pikku Pirkko, nuoren emännän tytär. (N. 10 vuotias.)

Tapahtuu Järvelän talossa sateisena toukokuun iltana.

Näyttämö: Matala, iso tupa. Takaseinässä kaksi ikkunaa, samoin
oikealla. Ympäri tuvan leveä penkki. Vasemmalla pesupöytä, leivinuuni
ja hella, uunin takana sisälle vievä ovi. Uunin edessä ulko-ovi.
Takaseinässä ikkunain välissä jykevä ruokapöytä penkkeineen. Oikealla
nurkassa vuode. Tummuneessa katossa leipävartaat. Oikealla ikkunan
ja katsomon välissä astiakaappi. Lattialla rääsymatot, ikkunalla
annansilmiä. Väliverhon avautuessa istuu vanha emäntä keinutuolissa
oikeanpuoleisen ikkunan edessä sukankudin kädessään. Eveliina askaroi
hellan edessä. Oikeanpuoleiset ikkunat ovat auki. Hämärtyy. Etäämpää
kantaa Antin voimakas ja reipas laulu:

    "Siks mieluummin maantiellä tanssin
    kun metsien humina se soi,
    tuon kultaisen kulkurivalssin.
    Tule kanssani, tyttö, ohoi!"

EVELIINA (Heittää kiukkusesti halon lattialle.) Siellä se ojuri
hoilottelee taaskin. Koko jumalan päivä on ollut yhtä kansankonserttia!

VANHA EMÄNTÄ

Mutta kyllä se vain ojaakin pistelee. Johan se on päässyt pirtin
alapuolelle. Kohta se saa pihankin kuivaksi ja pääsen minäkin tästä
vanhoilla kolvillani navettaan päin.

EVELIINA

Eihän mummu ole tainnut ennenkään pihalla upota. Mutta että tässä
täytyy vielä kevätkiireissä puutarhana pihaojiakin ajatella...

VANHA EMÄNTÄ

Kyllä se piha on ollut kurjassa kunnossa ja yhtenä liejuna siitä
saakka, kun Ville-vainaa portista vietiin.

EVELIINA (Rämistellen kiukkuisesti patoja.)

Ei meillä ole varaa koreutta ja mukavuutta ajatella. Enkä minä käsitä,
kuinka mummu sellaisen kulkurin otti työhön. Käskee sitä kaikille
sälleille työtä antamaan.

VANHA EMÄNTÄ (Levollisesti jutellen.)

Ei se mikään sälli ole, kunnon työmies se on, kaikki rensselit ja
kapistukset mukana. Istuttiin tässä Pirkon kanssa ikkunassa, kun se
tuli tietä myöten. Pirkko sanoi, että katsos mummu kun taas tulee
sälli. Kyllä minä oitis hoksasin, ettei se mikään sälli ole ja
sanoinkin, että oikea mies se on. Ja kun se tuli sisään niin tervehti
ihan kädestä pitäen ja kysyi isäntää. Kun sitten selitin, ettei meillä
isäntää olekaan, vaan nuori ja vanha emäntä pitävät taloa, niin sanoi,
ettei hän ole tottunut emänniltä työtä pyytämään ja aikoi jo pois
lähteä. Pirkko sen oikeastaan sai tänne jäämään.

EVELIINA (Hermostuneesti.)

Kuinka niin, Pirkko? Sanoiko se jotakin Pirkolle?

VANHA EMÄNTÄ (Hymähtäen.)

Ei, Pirkko vain rupesi kyselemään, että etkös sinä olekaan sälli. En
ole, sanoi mies. Työmies olen, mutta nyt ei ole työtä. Niin, ja sitten
se sanoi, että merkillistä, kun täälläkin on työtä vaikka kuinka
paljon, mutta ei vaan anneta. Rattaathan tiellä uppoaa, kun maantieltä
taloon kääntyy, sanoi. Ojista ei ole tietoa, eikä pihamaalla pääse
kulkemaankaan. No, ja sitten tehtiin niitä ojakauppoja. Halpa se on,
tiedäthän sen itsekin, kaksi markkaa syleltä kuuden korttelin ojasta.

EVELIINA

Mummu hyvä, ei se käy päinsä, että te minun tietämättäni pestaatte
miehiä. Lainan korotkin ovat vielä maksamatta, eikä meijerikään
tilittänyt muuta kuin 80 penniä litralta. Ja kun tulen meijeristä
kotiin niin täällä on miesroikale ojaa kaivamassa. Ja kahvitettukin
sitä oli.

VANHA EMÄNTÄ

Mukava mieshän se on. Juteltiin tässä paljonkin, ja kuinkas sitä nyt
ilman kahvia... Emmehän muutenkaan näe ketään ihmisiä. Kun Ville-vainaa
hautaan vietiin, niin kaikki täällä ihan kuin kuoli.

EVELIINA

Kyllähän mummu näkee, että minä teen työtä yötä päivää. Ei meillä ole
varaa kyliä käydä — jos mieli nykyisin taloa Pirkolle pitää.

VANHA EMÄNTÄ

Kyllähän minä käsitän. Voi lapsi kulta, kyllä se sinunkin nuori
elämäsi menee tässä kuin kaivoon. Ei ole sinulla paljon iloa, jos ei
ole minullakaan. Tulihan ennen edes sanomalehtiä taloon, nyt ei tiedä
mitään muusta maailmasta. Etkä sinäkään enää kirjaa kädessäsi pitele...

EVELIINA (Pysähtyy työssään.)

Joskus on niin että...

PIRKKO (Hyökkää sisään.)

Äiti, katso, ojuri teki Pirkolle kaksi pajupilliä. Mummu kuule, nyt
minä soitan oikein moniäänisesti.

EVELIINA (Äkkiä.)

Sinä et saa olla sen ojurin kanssa. Mitä se sinulle puhuu?

PIRKKO

Miksi en saa olla? Se on niin mukava mies ja laulaa aina: tule kanssani
tyttö ohoi.

EVELIINA

Sinun ei sovi hoilotella ojurin kanssa.

PIRKKO

Mummu, onhan se ojuri kiltti setä? Isäkin teki Pirkolle pajupillin.

EVELIINA (Nojaten ulko-oveen hiljaa.)

Pirkko! Mitä sinä...

PIRKKO (Riippuen kiinni mummossa.)

Ja se kertoo niin mukavia elefantista ja leijonasta. Mummu, siellä
Helsingissä on saari ja siellä saaressa on leijona ja sellainen
hevonen, jolla on niin pitkä kaula kuin savupiippu. Ja sitten siellä on
kameeli, jolla lapset ratsastavat. Äiti, pääseekö Pirkkokin Helsinkiin?

OJURI (Ilmestyy ikkunan taakse, kuulee Pirkon sanat ja laulaa nauraen,
sisäänpäin nojaten.)

Tule kanssani Pirkko, ohoi!

PIRKKO (Hypähtää ikkunalle.)

Tulen, tulen!

OJURI

No, mitäs vanhalle emännälle kuuluu? Joko selkä on parempi?

VANHA EMÄNTÄ

Kiitos, kiitos, onhan se. — No, kuinkas ojan kaivuu luistaa?

OJURI

Tulihan sitä jo parikymmentä syltä. Tuppaa vain selän päälle käymään,
kun ei ole kymmeniseen vuoteen sellaisessa rääkissä ollut. Mutta eipä
se konsti ole näköjään unohtunut sähkötöissäkään. Ihan tässä tuppaa
nuorentumaan.

VANHA EMÄNTÄ

Tulkaa vain sisään sieltä sateesta.

EVELIINA (Pirkolle.)

Sinä lähdet mummun ja Marin kanssa saunaan. (Ojuri vetäytyy pois
ikkunasta. Mari tulee vasemmalta pyyheliinain kanssa. Eveliina vanhalle
emännälle.) Sokeriastia on taas ihan tyhjä. Taisi mummu unohtaa
päivällä sokeripalat laskematta.

VANHA EMÄNTÄ

Voi lapsi kulta, eiväthän ne liikoja ota, kun itsekin istun niiden
kanssa pöydässä. Mitä sinä nyt joka asiasta pahastut.

MARI. Emäntä, miehet ovat vielä saunassa. Kai meidän pitää odottaa.

OJURI (Tulee.)

Ehtoota, emäntä.

EVELIINA (Katsahtamatta häneen, häärien hellan luona.) Ehtoota.

OJURI

Saanko pestä vähän käsiäni?

EVELIINA

Olkaa hyvä. (Marille.) Jos Mari alkaisi kattaa pöytää.

VANHA EMÄNTÄ

Miehet kuuluvat olevan vielä saunassa. Eikös ojurikin tahtoisi mennä?

OJURI

Kiitos vain, vanha emäntä, jos saan luvan. Kyllä se tekisi hyvää
pitkästä aikaa. Taitaa olla kymmenen vuotta siitä, kun viimeksi
maalaissaunassa olen ollut. (Pysähtyy ikkunan viereen, katsoo
Eveliinaan.)

PIRKKO

Äiti, tuonko minä ojurille pyyheliinan?

OJURI

Kiitos, kai minulla on täällä repussani sellainenkin. (Aikoo ottaa
reppunsa.)

EVELIINA (Menee kaapille, ottaa pyyheliinan ja ojentaa sen ojurille
katsomatta häneen.)

Olkaa hyvä!

OJURI (Hymähtäen.)

Kun hyvästä kädestä saa, niin pitää kiittää. (Nostaa Pirkon korkealle.)
No niin, Pirkkoseni, nyt olet ollut yhtä korkealla kuin kameelin
selässä ikään!

PIRKKO

Äiti, katso, noin korkea on kameeli.

EVELIINA (Katsomatta.)

Pirkko, anna ojurin mennä saunaan.

OJURI

Aivan niin, Pirkko kulta, ojuri on likainen ja savinen ja alhainen.
Hyvää yötä sitten.

PIRKKO

Hyvää yötä, hyvää yötä! Äiti, saako Pirkko mennä huomenna ojurin kanssa
ongelle?

(Ojuri menee ulos.)

EVELIINA

Sinä et saa mennä mihinkään ojurin kanssa. Kylläpä nyt löysit seuraa.
Mari, vie ruuat sisään. Mennään syömään.

(Pirkko ja vanha emäntä menevät toiseen huoneeseen, Mari kattaa pöytää,
Liisukka tulee maitoämpärin kanssa.)

LIISUKKA

Voi voi tuota ojuria! Niin se harppasi saunaan, että oli kaataa
maitoämpärini.

MARI

Reipas mies se on!

EVELIINA

Menkää hakemaan vesisaavi. (Tytöt menevät. Eveliina leikkaa leipää
pöytään. Pysähtyy, nojaa pöytään tuskaisen näköisenä. Katsoo ikkunasta,
palaa pöydän luo.) Jumalani, jumalani! (Avaa peräikkunan, kuuntelee.
Hyvin etäältä kuuluu ojurin laulu. Tytöt tulevat sisään kantaen saavia.)

LIISUKKA

Kuulkaahan emäntä, se hassu mies laulaa saunassakin!

EVELIINA (Leikaten leipää.)

Antaa sällin hoilotella.

LIISUKKA

On se vain komea mies. Ja se on kierrellyt maita ja mantereita.

EVELIINA

Aina vain reppu selässä ja taskut tyhjinä. Sälli on aina sälli.

MARI

Ei se taida mikään sälli ollakaan. Oikea sähkömies kuuluu olevan. Sanoi
joutuneensa työttömäksi, kun tehdas seisautettiin.

EVELIINA

Kyllä reilulle miehelle aina työtä löytyy.

MARI

Mistä sitä nykyään löytää? Jokisen Mannekin tuli tehtaalta kotiin, kun
taas hevosmiehiä vähennettiin. Ja reilu mies se Mannekin on.

LIISUKKA

Voi voi, kyllä sillä ojurilla on ollut heiliäkin! Ja kyllä sitä
sellaista miestä katselee vaikka kolme päivää syömättäkin!

MARI

Älä sinä siinä, hupakko, lörpöttele.

EVELIINA

Mitäs hän muuten on jutellut? Onko hän täältäpäin kotoisin? Tunteeko
hän täältäpäin ketään?

MARI

Onhan se kuulemma ollut täällä päin renkinä joskus maailmassa. En minä
sen enempää kysynyt. Sanoi tulleensa vanhoja paikkoja katsomaan, kun
kaupungissa työt loppuivat.

LIISUKKA

Eihän se paljoa puhu. Kyllähän minä kyselin, mutta se naljailee vain.
Mutta viisas mies se on. Kyseli, tuleeko taloon sanomalehtiä ja käski,
kuultuaan ettei tule, Antin hakemaan itselleen huomenaamulla meijeriltä
jonkin lehden.

EVELIINA

Vai niin, vai niin. (Nostaa perunoita vatiin.)

LIISUKKA (Pöydän luona, nyhjäsee Maria.)

Puhu nyt sinä, Mari.

MARI

Voit sinä itsekin puhua.

LIISUKKA

Voi Mari, sinähän lupasit!

MARI

Enhän minä. Etkä sinä sitä ojuria mukaasi saa.

LIISUKKA

En huolikaan. Matti ja Jussi vievät minut. Ja kai sinun itsesikin
mielesi tekee.

MARI

Olkoon menneeksi sitten. — Kuulkaahan emäntä, Järventaustassa on
tanssit ja me lupasimme mennä sinne Liisukan kanssa. Peli-Petteri tulee
myöskin tätä kautta. Saammeko me ottaa maitoveneen?

LIISUKKA

Kyllä me olemme ajoissa takaisin.

EVELIINA

Eikös tuo Irvikki rupea tänä yönä poikimaan?

MARI,

Ei se ainakaan vielä päivällä ollut maidossa.

EVELIINA

Lähtevätkö miehetkin?

LIISUKKA

Jussi ja Matti lähtevät ja muonamiehetkin. Ja kai me käskemme ojurinkin
mukaan.

EVELIINA

Vai on ojurikin tansseihin lähdössä.

LIISUKKA

Jos ei se mies tanssi, niin ei sitten kukaan. Eikä sillä ole vielä
muijaakaan, eikä sormusta. Kyllä Mari siitä selvän otti.

EVELIINA

Jos Mari veisi ruuan sisään ja Liisukka perunat väen pöytään. Matti
näkyy jo tulevan saunasta.

(Eveliina poistuu Marin kanssa perähuoneeseen. Liisukka laulelee ja
kantaa ruokia väen pöytään. Eveliina palaa, katselee väen pöytää.)

EVELIINA (Pöydän luona.)

Kuinka Liisukka sen lihalautasen tänne toi. Vai vielä sianlihaakin
väelle, se viedään sisään. Tuolla ovat silakat ja kastike hellanuunissa.

LIISUKKA

No, kun minä ajattelin, että kun on tuo ojurikin...

EVELIINA

Ei täällä ole ennenkään ojureita silavalla ruokittu. (Laskee
sokeripaloja lautaselle. Liisukka lennättää lihavadin peräkamariin ja
palaa.) Ja tässä on teille kaikille sokeria. (Panee kaapin lukkoon.)

LIISUKKA

Voi kun emäntä on nuuka. (Laittelee tukkaansa peilin edessä, hymyilee
ja keimailee.)

(Eveliina ei vastaa, poistuu.)

MARI (Palaa maitokannun kanssa.)

Joko sinä taas siinä peilin edessä keikailet? Haitko sinä sen kuoritun
maidon eteisen kaapista?

LIISUKKA

Hae itse. Voisihan sentään lauantai-iltana antaa täyttä maitoa.
Oikein hävettää sen ojurinkin vuoksi. Kylläpä on talo! En minä vaan
tässä talossa ole pyhäin päivään saakka. Emäntä pistää nokkansa joka
nurkkaan. Jos minä olisin ison talon emäntä, niin kyllä vain piiat
saisivat minua passata ja kantaa aamukahvit sänkyyn, enkä minä ennen
piikoja ylhäällä olisi ja niille sokeripaloja kouraan laskisi.

MARI

Niin, kyllä kai sinä osaisit laiskotella, siksi et kai pääsekään
emännäksi. En minäkään muuten täällä jaksaisi, mutta kun tuo vanha
emäntä on niin kiltti. Ja hyvä mies se oli isäntä-vainajakin. Ei täällä
siihen aikaan pelkkää sikurivettäkään juotu.

LIISUKKA

Ja kun ajattelee, ettei tuokaan ollut muuta kuin navettapiika.
Tuollaiset ne juuri ovat pahimmat. Salmisen Manta kertoi, että se
vietteli isäntä-vainajan, kun se oli ujo ja muutenkin sairaalloinen.
Voi, jos minullekin, sattuisi sellainen isäntä! Kyllä minun talossani
vain olisi toisenlainen elämä!

MARI

Sitähän minäkin päivittelen, nuori ihminen ja on täällä yksin kuin
krokotiili. Niin on koppavakin, ettei käy muualla kuin rovastin
pappilassa. (Hiljaa.) Vaikka puhuttiin siitä yhtä ja toista jo silloin
kun Ville sen nai. Oli sillä ollut toinen poika Järventaustassa, mutta
Iikka jätti sen kun isäntä itse kosi.

LIISUKKA

Kuulehan, miten tuon ojurin laita oikein on? Minusta tuntuu kuin olisi
emäntä tuntenut sen ennen. Etkös huomannut ehtoolla, kun emäntä tuli
meijeristä kotiin ja istuttiin ja juteltiin tässä hämärissä vanhan
emännän kanssa?

MARI

En minä ollut sisällä. Tunsiko se sen?

LIISUKKA (Hiljaa supattaen.)

Sanos muuta! Se tuli sisään ja sytytti kynttilän, ja kun vieras sanoi
ehtoota, niin se tuli katsomaan ja sanoi, että kukas vieras täällä on,
kun on niin tuttu ääni. Vei sitten kynttilän ojurin kasvojen eteen ja
tuijotti niin, että oli melkein kynttilän pudottaa. Ja ojuri sanoi,
että yksi ojuri täällä vain istuu. Sitten emäntä laski kynttilän
pöydälle ja mutisi luulleensa vanhaksi tuttavaksi, eikä se näemmä
ollutkaan. Ventovieraita vain, sanoi ojuri. Mutta kyllä se minusta vain
oli kummallista. Ja eikös emäntä olekin tänään kuin mikäkin mörökölli,
ihan kuin pippuria olisi syönyt, ei mikään kelpaa.

MARI (Kuiskaten.)

Kuules, ehtoolla kun tulin kaljatuoppia hakemaan, niin emäntä laittoi
itse ojurin vuoteen. Ihan kahdet lakanat pani. Katsos nyt itsekin.
(Nostaa peitettä.) Ja pitsireuna vaarussa. Ojuri muka!

PIRKKO (Tulee.)

Minne äiti meni? Mummu kysyy häntä, kun ruoka jäähtyy.

MARI (Katselee ikkunasta.)

Herra jesta, sieltähän se tulee navetasta. Joko se taas sinne kerkisi!

PIRKKO (Ikkunalla.)

Äiti!

MARI

Mitä siellä navetassa taas on? Jokohan se Irvikki sittenkin poikii?
Pahus vieköön!

EVELIINA (Sisään, suuttuneena.)

Enkös minä arvannut. Siellä on Irvikki poikimassa, vasikka on
väärinpäin. (Ottaa kaapista pullon.) Tulkaa heti. Liisukka, käske Matti
avuksi.

(Menevät ulko-ovesta.)

PIRKKO (Ikkunassa.)

Äiti, mummu odottaa! (Kuuluu ojurin laulu.) Ojurisetä, tule sisään!
(Juoksee ovelle.)

(Ojuri tulee.)

OJURI

No. Pirkko, mikäs siellä navetassa on? Kun kaikki juoksevat...

PIRKKO

Irvikki poikii.

OJURI (Panee pyyheliinan naulaan, kampaa tukkaansa.)

Vai poikii Irvikki.

PIRKKO (Häärien ojurin ympärillä.)

Ojurisetä, puhu taas Pirkolle juttuja. Kerro niistä merileijonista,
jotka pärskyvät vettä!

OJURI (Istuu keinutuoliin ja ottaa Pirkon syliinsä.)

Eikös äiti kerro Pirkolle juttuja?

PIRKKO

Ei äidillä ole aikaa.

OJURI

Entäs mummu?

PIRKKO

Kyllä mummu kertoo, mutta Pirkko tietää kaikki mummun jutut jo.

OJURI

Pidätkö sinä minusta, Pirkko?

PIRKKO

Pidän. Sinä olet sellainen iso ja mukava.

OJURI

Ja minä pidän sinusta, Pirkko. (Katselee lasta vähän aikaa tarkasti,
laskee sitten maahan ja ottaa seinältä peilin. Katselee itseään
peilistä, nostaa lapsen polvelleen ja silittää hänen päätään.)
Katsotaanhan molemmat samaan peiliin, Pirkko, jotta nähdään, tuleeko
meistä ystävät. (Katselee kauan tarkkaan peiliin.) Aivanhan sinä olet
kuin minun pikku siskoni...

PIRKKO

Mutta kyllä sinulla on vain iso nenä!

(Eveliina tulee sisään, pysähtyy ja katselee sanattomana.)

EVELIINA (Käheästi.)

Pirkko, tule tänne!

OJURI (Nousee, hymyilee pilkallisesti, panee peilin takaisin seinälle.)

EVELIINA (Intohimoisesti.)

Mitä sinä tahdot, Pirkko on minun lapseni!

OJURI (Menee ikkunan viereen; kylmästi.)

Kiitoksia hyvästä saunasta, emäntä. Se oli suuri nautinto.

(Eveliina tarttuu lapsen käteen, aikoo sanoa jotakin, mutta menee
nopeasti ulos.)

PIRKKO (Viittaa kädellään.)

Hyvää yötä, ojurisetä!

OJURI

Hyvää yötä, Pirkko! (Jää seisomaan ikkunan viereen ajatuksiinsa.)

(Matti, Mari ja Liisukka tulevat.)

LIISUKKA

Eihän siellä mitään hätää ollutkaan. Nyt on selvä Irvikin kanssa.
Hyvin kävi. Eikä se nyt ainakaan voi kieltää tansseihin menoa. Tulkaa
syömään, ruokakin jäähtyy näitten navettahommien takia.

MATTI

Olikin hyvä sauna, ihan raukaisee. Mutta kyllä ojuri ottikin aika
löylyn. (Istuutuu.)

LIISUKKA

Istukaa tänne minun viereeni, ojuri. (Istuutuu pöytään.)

OJURI

Kiitos.

MARL

Tulkaa vain silakalle ja kuoritulle maidolle. (Tuo ruokia hellalta.)
Siinä kaikki, mitä tässä talossa annetaan.

MATTI

Nuuka on nuori emäntä. Kun isäntä eli, niin meni se vielä mukiin, mutta
kun emäntä sai isännänkin viran, niin ei ole enää ollut lysti olla
täällä.

OJURI

Milloinkas isäntä kuoli?

MARI

Onhan siitä jo viitisen vuotta. Keuhkotautiin kuoli, ja kivulloinenhan
se oli aina.

LIISUKKA

Että viitsikin nuori ihminen ottaa sellaisen sairaan miehen!

MARI

Kyllä maar itsekin ottaisit, jos tällaisen talon saisit.

OJURI

Niinhän se on tässä maailmassa, talo se on joka määrää eikä mies.

EVELIINA (Tulee eteisestä ja alkaa silittää hellan luona korissa olevia
vaatteita.)

OJURI (Huomaa hänet ja jatkaa.)

Niin se vain on, että raha se oli ensin eikä sana. Rahallahan sitä
kuuluu saavan kaikkea. Sitä minullekin kerran maailmassa opetettiin,
vaan en ottanut opiksi. Ja onhan sitä tullut saaneeksi ilman rahaakin
paljon lystiä maailmassa. Saahan sitä ilman rahaa nättejä tyttöjäkin!
(Kutittaa Liisukkaa leuan alta.)

LIISUKKA (Mielissään.)

Äh, kah tuota ojuria! Pois hyppyset!

OJURI (Jatkaa äänekkäästi, toisten katsoessa häneen ihastuneina.)

Rahaa en ole koonnut, mutta reilusti olen elänyt. Työtä olen tehnyt ja
syönyt sen kun saanut. Kirjoja olen ostanut ja lukenut, teattereissa
käynyt ja tyttöjen kanssa tanssinut, milloin olen lystännyt. Työtä
pitää olla ja jos ei sitä anneta, niin lähden hakemaan, kunnes pääsen
sille maalle, missä sitä on. Nöyrä en ole, sillä myyn työvoimaani
enkä itseäni. Ja jos ei maailma anna työtä, niin tehdään maailma
sellaiseksi, että siltä työtä piisaa. Sellainen talollinen, joka tässä
on saanut maatilkun haltuunsa, luulottelee nyt olevansa maailman herra,
hikoilee ja säästää ja luulee, että elämä loppuu hänen taloonsa, eikä
tiedä maailman iloista ja elämän kohinasta. — Avaappas radio, niin
kuulet kuinka siellä kohisee ja vinkuu.

(Eveliina pysähtyy työssään ja nojaa liikkumattomana silityspöytään.)

MARI

Kylläpäs tuo ojuri nyt innostui. Kyllähän se niinkin on, mutta minne se
meikäläinen tästä ponnistaa, ei muuta kuin joskus kuuntelee vain niitä
kohinoita. — Tuossa on lisää silakkaa ojurille.

OJURI (Tarttuu silakan häntään ja nostaa sen korkealle.)

Terve, sinä silakka! Sinä köyhän kansan särvin ja suolainen suolivaiva!
Merestä olet sinä tullut ja maahan pitää sinun menemän! Sinun
voimallasi nykyään kaatuvat hongikot ja kylvetään pellot, ja sinun
voimastasi käyvät ne koneet, jotka eivät vielä ole ikiliikkujia. Voi
silakka, jos ei sinua olisi, niin alkaisimme vaatia emänniltä silavaa,
ja kuinkas silloin kävisi!

EVELIINA (Astuu lähemmäs pöytää; kylmästi.)

Käy niin, että huomisaamuna mitataan ojurin oja ja maksetaan tili. Ja
sitten saa ojuri lähteä hakemaan silavataloa.

OJURI (Nousee, ojentautuu, katsoo Eveliinaan, kaivaa taskustaan
sanomalehden.)

Kiitos, emäntä. (Istuu ja alkaa lukea. Hyräilee.) Siks mieluummin
maantiellä tanssin... (Toiset istuvat jännittyneinä.)

EVELIINA (Lopettaa silityksensä. Marille.)

Mari pesee sillävälin astiat, kun minä käyn saunassa. (Poistuu.)

MARI (Kantaa astioita pöydältä.)

Siunatkoon, mitä se ojuri rupesi reistailemaan niistä silakoista.
Olisihan täällä ollut mukava olla. Kyllä emäntä nyt suuttui
pahanpäiväisesti!

OJURI

Sellaista se on kun on akkavalta talossa työnantajavaltana. Jos ei
naamastasi pidetä, niin ala laputtaa.

LIISUKKA

Aina tuollaiset mukavat miehet joutuvat pois. Mikäs täällä olisi ollut
ollaksenne tänä kesänä.

MATTI

Turhaan sinä ojuri komeilit. Eihän se emännänkään elämä niin
hääviä ole. Isännältä jäi velkoja, kun oli takauksessa tuolle
kansakoulunopettajalle, joka karkasi, ja nyt se nuori ihminen on saanut
raataa yöt päivät.

OJURI

Eikö nyt löydy enää rikkaita isäntiä, jotka olisivat emännän tarpeessa.
Ei suinkaan noin nätin lesken tarvitse yksin taloa hoitaa.

MARI

Ei meidän emäntä ole sellainen. Ei tänne juuri miehillä ole asiaa.

MATTI

Talohan sille vain on sydämeen kasvanut. Kun sunnuntaiaamuisinkin
kävelee yksikseen pelloilla ja pysähtelee saran kohdalla, niin näkee,
mihin päin sen sydän on kallellaan. Ja kaikki yöt se istuu kirjojen
ääressä ja laskee maitolitroja ja rehuyksiköitä.

OJURI

Laskee sokeripalojakin, ja ihmiset jättää laskematta.

MATTI

Minkäs sille luonnolleen voi.

(Peli-Petteri tulee viuluineen.)

PETTERI

No hyvää ehtoota, Järvelän kansa. Lähdetäänkös täältä tansseihin,
vaikka siellä sataakin kuin saavista kaataen.

LIISUKKA

Sepä oli hauska, että Petteri tuli. Ehtoota, ehtoota.

MARI ja MATTI

Ehtoota, Petteri.

PETTERI

Ketäs teitä täällä oikein on? Eivät näe vanhat silmät enää hämärässä
selvään.

OJURI (Nousee kättelemään.)

Ehtoota Petteri. Vai vielä se Petteri on voimissaan?

PETTERI

Jahkas minä vilkasen, kuka pahus sinä olet. No voi sun turkanen! Vai
olet sinä Nurmen Antti! Mistä sinä tulet? Aivan kuin maan alta. Ja me
kun luulimme, että jo on paha pojan perinyt.

OJURI

Ei se paha kaikkia pahoja peri. Vielähän tässä potkitaan. Tulin vähän
vilkaisemaan, miten täällä päin eletään. Vieläkös sinä asut minun
mökissäni?

PETTERI

Kuinkas muuten. Vielähän minä, kun niin halvasta sen mökin minulle
myit. Ja lähdit niin äkkiä kuin olisi tuli hännän alla ollut.

OJURI

Tuli vain lähdettyä, kun teki mieli maailmalle.

MARI (On pessyt Liisukan kanssa astioita.)

Vai olette te niin vanhoja tuttuja? Ojuri oli ensin niin vieras
ollakseen ja nyt taitaakin olla Järventaustan poikia.

PETTERI

Niitähän se. Taitaakin olla toistakymmentä vuotta, kun tuo poika
tuli luokseni ja sanoi, että tahdotkos Petteri hyvän mökin viidellä
satasella. Tahdoinhan minä, ja sitten se poika hävisi kuin tuhka
tuuleen. No, mitäs sinulle oikein kuuluu, Antti, ja mitä sinä hommaat?

OJURI

Eihän sitä hullumpaa kuulu. Jouduin siellä Helsingissä
ammattityöläiseksi, sähkömieheksi, ja sitten kävin vähän
teollisuuskouluakin. Mutta nyt loppuivat työt ja läksin katselemaan
vähän vanhoja paikkoja. Joutuu tästä huomenna taas lähtemään muualle,
kun täältäkin työmaa loppui.

PETTERI

No, sittenpähän tuletkin mukaani meille, on tuo meidän Jaakkokin nyt
kotona. Hänkin on työttömänä. Oli Tampereella muurarina ja nyt elelee
täällä halkotöissä ja muija saa köyhänapua. Minä, vanha mies, koetan
saada tällä viulullani elatusapua, ja mukavaahan se on soitella surujen
sekaan.

OJURI

Vai vielä se Petteri soittelee.

PETTERI

Väliin viulua, väliin haitaria, ristiäisistä hautajaisiin ja vähän
kaikkialla siltä väliltä. Sinun isäsikin hautajaisissa...

OJURI

Ei muistella niitä aikoja. On niitä suruja muitakin...

LIISUKKA

Mitä te nyt rupeatte surullisia puhumaan, kun ollaan tansseihin
menossa. Emäntä lupasi veneenkin. Tulkaa pois!

MARI

Ei nyt sentään sateeseen mennä. Kastuu Petterin viulukin. No en lakkaa
ihmettelemästä: vai on se ojuri Järventaustan Nurmisen poikia!

PETTERI

On, on. Täysi mies se jo silloin oli; yksin mökin rakensi ja mäen
raivasi. Taisi olla akanottopuuhissakin. — Jokos Antilla on emäntä?

OJURI

Mitäs näistä menneistä mökeistä. Eikä ole väliä emännistäkään. —
Soittaisit tässä jonkin vanhan kappaleesi ajan kuluksi. Ainahan sinä
ennenvanhaan soittelit veneessä tansseihin mentäessä.

PETTERI

Mutta mitäs tämän talon emäntä siihen sanoo. Ei se taida oikein
soittopeleistä tykätä.

LIISUKKA

Mitäs siitä. Emäntä on vielä saunassa, Petteri soittaa vain tässä
ilmanpidossa.

PETTERI

No, olkoon sitten. (Alkaa soittaa "Kulkurin valssia".)

(Matti, Mari ja Liisukka keskustelevat hiljaa.)

EVELIINA (Tulee pyyheliina kaulan ympärillä. Ojuri seisoo lähellä ovea
nojaten uuniin. Petteri lakkaa soittamasta.)

Ehtoota, Petteri. Soittakaa pois vain.

PETTERI

Ehtoota emäntä. Ollaan tässä vähän ilmanpidossa.

LIISUKKA

Voi voi, kunpa se sade vain lakkaisi! Me olemme Marin kanssa niin
tanssin kipeitä, että varpaatkin ihan jo syyhyvät.

EVELIINA (Rauhallisesti.)

Petteri jatkaa vain, jotta Liisukkakin saisi tanssia. (Ottaa hyllyltä
kynttilän ja hakee tikkuja.)

(Petteri soittaa. Liisukka yrittää saada Mattia tanssimaan, Matti
vastustelee.)

OJURI (Hiljaa.)

Oliko hyvä löyly? Eikö raukase? (Ottaa taskustaan tikut ja sytyttää
Eveliinan kädessä olevan kynttilän.)

EVELIINA (Katsoo ojuriin.)

Kiitos... Raukasee vähän, sellainen lauantaiehtoon rauha... (Nostaa
kynttilän pannakseen sen hyllylle.) Ja sauna... ja lämmin sade...

OJURI (Ottaa koivunlehden hänen kaulaltaan.)

Katsokaahan!

EVELIINA (Säikähtää, astuu askeleen takaisin.)

OJURI

Se oli vain koivunlehti, vihdanlehti... Tuoksui kuin nuori neito
kesäkoivun juurella... kerran...

EVELIINA (Panee kynttilän hyllylle.)

Kerran... (Hyräilee tanssisäveltä, pyörähtää vaistomaisesti pari
kertaa.)

OJURI (Tarttuu häntä vyötäröltä.)

Eikös emäntä tahtoisi kerrankin tanssia erotetun ojurin kanssa?

EVELIINA (Hätkähtää.)

En. (Kääntyy pois, pysähtyy ikkunan luo.)

PETTERI (Lakkaa soittamasta.)

Eipäs tullutkaan tanssia. Muistanhan minä sentään tämän parin. Onpas
Petteri soittanut teille ennenkin. Aina Petteri muistaa ne, jotka ovat
tanssineet Petterin musiikin mukaan. Niinhän ne ovat kuin taivaan omat
nuket, kun vain Petteri vetäsee soittolangoistaan... jo lähtevät veret
liikkeelle.

OJURI

Nyt taisi Petteri muistaa väärin. En minä ole vielä koskaan tanssinut
Järvelän emännän kanssa.

PETTERI

Voihan Petteri olla väärässä, mutta soitto ei ole väärässä.

OJURI (Pilkallisesti.)

Eikö niin. Tällä kertaa ovat kyllä sekä soitto että Petteri väärässä?
(Katsoo Eveliinaan.)

EVELIINA (Yksitoikkoisesti.)

Aivan väärässä.

OJURI (Kiihkeästi.)

Kuuletkos nyt, pelimanni: aivan väärässä. Ja minäkin taidan olla tässä
väärässä paikassa. Lienee kai parasta, että otan kimsuni ja kamsuni ja
lähden Petterin ja tyttöjen mukana Järventaustaan.

LIISUKKA (Katselee ikkunasta; iloisesti.)

Niin, lähdetään. Nyt on sadekin jo lakannut ja taivas alkaa ruskottaa.

MARI (Ojurille, epäröiden, katsellen emäntää.)

Mitäs te nyt oikeastaan yön selkään menette?

OJURI (Ottaa seinältä selkäreppunsa.)

Tämä on vaarallinen talo, tämä Järvelä. Täynnä vaarallisia
tyttöihmisiä. Kuulkaas, Petteri, viime yönä tuli yksi niistä hiipien
tuonne sänkyni viereen. Minä olin nukkuvinani ja odotin lämmintä
käsivartta kaulalleni, mutta likka seisoi ja seisoi ja hävisi sitten
kuin kummitus.

LIISUKKA

Hyi tuota ojuria! Se on silkkaa valhetta. Mitä te oikeastaan itsestänne
luulette?

OJURI

Mitäpä tässä olisi köyhällä kulkurilla muuta luulemista kuin matkaan ja
maantielle vain. (Liisukalle.) Tule kanssani tyttö ohoi!

EVELIINA

Eikä jäämään käsketä. Kai tässä on sen verran päivänvaloa, jotta näkee
mitata ojat. (Ottaa tuvan nurkasta mittakepin.)

OJURI

Eiköhän emäntä osaisi tällaisen ojurin mittaamattakin pois tilittää?

EVELIINA

Oorninki se olla pitää. Ei tässä talossa liikoja eikä liian vähän
makseta. (Menee.)

MARI

Tuollainen se meidän emäntä on. Prikulleen se kaikki toimittaa. Ja
ylpeä on ihminen.

LIISUKKA

Olipa sentään vähällä tanssia ojurin kanssa.

PETTERI

Totta maar, kun on ennenkin tanssinut.

OJURI (Pakkaa selkäreppuaan.)

Älä sinä ikäloppu siellä turhia turise. (Seisahtuu ikkunaan.) Mittaa
se siellä ojia. Pitkä on oja! Paljon on siinäkin vuosia mitattavana.
(Hätkähtää.) Pitäisi sanoa hyvästi vanhalle emännällekin, kun se oli
niin ystävällinen. Lähtekää rantaan jo edeltäpäin. Saan tässä tilin ja
tulen heti perässä.

MARI (Seisahtuu epäluuloisen näköisenä, kuiskaa jotakin Liisukalle.)

Otanpahan toiset kengät jalkaani.

LIISUKKA

Kas kun Marikin rupeaa jo koreilemaan. Kai sitten ojuri meitäkin
Järventaustassa tanssittaa eikä vain emäntiä.

(Eveliina kulkee ikkunan ohitse.)

OJURI (Äänekkäästi.)

Puolisen tusinaa polkkaa joka likan kanssa, jotta näette, ettei Nurmen
Antti ole Helsingissä tanssitaitoaan unohtanut.

PETTERI

Kaipa sitä sitten on lähdettävä. (Menee, Eveliina tulee ovessa
vastaan.) Hyvästi, emäntä.

MATTI

Emäntä taitaa jäädä aivan yksin, jos minäkin tästä lähden.

EVELIINA

Ei tämä emäntä ole ennenkään yksinäisyyttä pelännyt, lähtekää vain.

(Matti, Mari ja Liisukka menevät. Ojuri seisoo liikkumattomana ikkunan
pielessä reppu kädessään.)

EVELIINA (Menee kaapille, ottaa avaimen, avaa lukon ja laskee rahat.)
Ojaa oli kaksikymmentäneljä syltä. Se tekee neljäkymmentäkahdeksan
markkaa. Olkaa hyvä, tässä on.

OJURI (On katkerasti hymyillen seurannut Eveliinan askeleita, astuu
pöydän luo, seisoo hetken epäröiden, pyyhkäsee sitten rahat lattialle
ja heittää repun selkäänsä.)

En minä tämän takia tullut. Lahjaksi ja muistoksi sinulle ojan kaivoin,
Eveliina. Hyvästi vain, ei sinun tarvitse minua pelätä.

EVELIINA (Äkkiä käsittäen, huudahtaa.)

Antti, älä mene!

OJURI

Hyvästi, Järvelän talon emäntä. (Ottaa kapsäkkinsä penkiltä, hyräilee.)
"Siks mieluummin maantiellä tanssin..." (Pysähtyy.) Eiköhän löytyisi
jostakin taas joku rikas isäntä, joka sinut korjaisi. Minusta täällä
tulisi vain jälkijuttuja. (Hyräilee)... sen kultaisen kulkurivalssin,
tule kanssani tyttö, ohoi!

EVELIINA (Hätääntyneenä.)

Antti!

VANHA EMÄNTÄ (Tulee yöröijyssä.)

Minä kuulin täältä soittopeliä. Oliko Peli-Petteri täällä? Ei olekaan
tässä talossa pitkiin aikoihin soitettu. Minnekäs kaikki ovat
hävinneet? Ei kai Eveliina taas kieltänyt tanssimasta? Ja minne ojuri
on lähdössä noin matkatamineissaan? Ei suinkaan Eveliina ole käskenyt
ojuria pois?

OJURI

Ei taida emäntä minua enää tarvita, ja tulihan tuo pihaojakin jo
valmiiksi. Hyvästi sitten, vanha emäntä ja sanokaa Pirkolle terveisiä.
(Kättelee emäntää. Yrittää pidättää liikutustaan.) Sanokaa sille
Pirkko-tytölle terveisiä, kyllä minä sille satukirjan lähetän.

EVELIINA (Kuin haavoitettuna.)

Älä!

VANHA EMÄNTÄ (Katsellen Eveliinaa.)

Onhan tuo ojuri mukava mies. Olisi sopinut talon töihinkin.

OJURI

En minä, emäntä hyvä. Olen vapaa mies. En minä riipu rahoissa kiinni,
enkä myy itseäni. Hyvästi vain.

EVELIINA (Asettuu hänen tielleen.)

Antti, et sinä lähde noin, et!

OJURI

Ole vaiti, Eveliina! Sinun elämäsi on täällä ja minun on muualla.

EVELIINA

Mummu, minä en voi enää, en voi! Yritin ensin Pirkon vuoksi, ei,
itsenikin vuoksi, kun tahdoin talon emännäksi. Pirkko ei ole Villen,
vaan Antin tytär. Kuuletko mummu, kuuletko Antti, sinun se on, eikä
sillä ole mitään oikeutta tähän perintötilaan. Eikä minullakaan ole.
Mummu, olin Antin morsian ja piti lähteä kuulutuksiin, kun Antti
sai mökin valmiiksi. Sitten tuli Ville aittaan luokseni väkisin...
Ja sitten se lupasi mennä kanssani naimisiin, tuoda minut Järvelän
emännäksi. Minun oli niin sääli häntä, heikkoa ja sairaalloista miestä.
Minä kestin kaiken Pirkon vuoksi... Pelkäsin köyhän kohtaloa siellä
mökissä... pelkäsin äitini kohtaloa. Meitä oli kahdeksan lasta, isä joi
ja pieksi meitä, äitini loppui siihen...

VANHA EMÄNTÄ

Tyttö raukka!

OJURI (Heittää kapsäkin kädestään penkille.)

Lapsenko vuoksi? Veit minulta lapseni! Kirottu olkoon köyhyys!

EVELIINA

En tietänyt mistä apua saisin. Koetin olla hyvä Villelle, koetin tehdä
työtä yötä päivää, ahmin ja likistin mistä sain, kun kerran olin
valinnut näin. Enkä voinut unohtaa Anttia. Ota minut mukaasi, Antti,
vaikka maantielle!

OJURI

Entä Pirkko?

EVELIINA

Otamme Pirkon mukaamme ja sinä opetat hänet ihmiseksi.

OJURI (Nojaa pöytään, katsoo Eveliinaan.)

Kuulehan Eveliina, tuota... tuota... Mitä minä tässä äsken kehuskelin.
Tein sen vain härnätäkseni sinua. Ei minulla ole ollut aikaa naisten
kanssa reistailla, eikä likkoja tanssitella. Mutta sinua en ole voinut
unohtaa. Eikä meidän tarvitse juuri maantielle mennä.

VANHA EMÄNTÄ

Eveliina, hyvähän sinä olet ollut Villelle ja minulle, ja omana
lapsenaan Ville Pirkkoa piti, vaikka kai aavistelikin jotakin, kuten
minäkin. Kyllähän minä Antin niiltä ajoilta muistin, kun se kävi
luonasi täällä.

EVELIINA (Arasti.)

Eikä mummu sanonut mitään.

VANHA EMÄNTÄ

Mitä se olisi siitä paremmaksi tullut. Ja mitä se siitäkään paranisi,
että tätä nyt maailmalle kuulutettaisiin ja sinä lähtisit pois
Järvelästä. Omaksihan Pirkko on minulle tullut, ja isäntäähän tähän
taloon tarvitaan. Ja oikea mies tuo Antti näkyy olevan. Selviäähän tämä
tällainen vähällä ihmisten kesken.

OJURI

Että niinkuin kelpuuttaisitte pojaksenne?

VANHA EMÄNTÄ

Kelpuutan maar. Äläkä päästä Eveliinaa enää isännöimään.

EVELIINA (Hymyillen kyyneleet silmissä.)

Voi, mummu!

VANHA EMÄNTÄ

Älä sinä siellä voivota. Keitä tuolle Antille kahvit, kun olet sitä
vain silakoilla ruokkinut, ja tulkaa sitten kamariini juomaan.
(Poistuu.)

LIISUKKA ja MARI (Ikkunan alla.)

Eikös ojuri jo tule? Petterillä on kiire.

OJURI (Ikkunassa, katsoen Eveliinaan.)

En minä taida tullakaan. Taidan jäädä tähän taloon isännäksi.

Väliverho.