Preerian prinsessa

PREERIAN PRINSESSA

3-näytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

RAJU HALLA [Kaarle Halme]

Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1923.

HENKILÖT:

RITVA IMMILÄ, V.P.K:n ravintolan hoitajatar (25 v.).
HELINÄ IMMILÄ, hänen nuorempi sisarensa, laulajatar.
EEVA-KAISA, tarjoilijatar (22 v.).
ROUVA EVELIINA LELLO, valokuvaajan leski (40 v.).
ANTTI KORSU, V.P.K:n vahtimestari (35 v.).
RAJU HALLA, maanmittari-insinööri (30 v.).
PEKKA HALLA, hänen vanhempi veljensä, kartanonomistaja ja

   suojeluskunta-upseeri (35 v.).

EERO TIMILÄ, ylioppilas, suojeluskuntalainen.
MUTKALAN ANSU, haudankaivaja, kylälaulaja (35 v.).
NASKALI-VILLE, Sirpan kylän suutarimestari (35 v.).
TIMO LOIRONEN, pitäjän maalarimestari (35 v.).
TROKARI-JUSSL
HEMMI HAJASMAA.
KALLE KAIVANTO.

Tapahtuu kesäisenä lauantaina Sirpan V.P.K:n talolla.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut
ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa
voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen
iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi
keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä
etualalla ovi katsomoon.

EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja
sitten laulahtaa).

N:o 1.

    Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville —
    ja minkä ma mahdoin sille!
    Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville —
    ja minkä ma mahdoin sille!

RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten
puettuna leipojan tapaan, nauraa)

Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt!

EEVA-KAISA (säikähtää)

Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan
syntinen sydän vavahtaa.

RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen)

Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin?

EEVA-KAISA

Mitä? Sydämenkö?

RITVA

Kukas se Tappura-Ville on?

EEVA-KAISA (nauraa)

Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan.

RITVA

Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut
paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa
illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään.

EEVA-KAISA

Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin.

RITVA

Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla!

EEVA-KAISA

Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse.

RITVA

Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat
palaa uunissa.

EEVA-KAISA

Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä —

RITVA

Mikä?

EEVA-KAISA

No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä
edes koskeakaan. Ja tuo sohva —

RITVA

No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa.

EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle)

Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli
suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt —

10

RITVA

Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana,
mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti.

EEVA-KAISA

Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja
paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa
sulhasen —

RITVA

Mitä sinä sanot? Tienaa?!

EEVA-KAISA

Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa
— eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan
sitten!

RITVA (nauraa)

Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä?

(Nostavat sohvan paikoilleen.)

EEVA-KAISA

No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee
yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella —
ja pikiintyy —

RITVA

Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille
oloilleen!

EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä)

Mitä se neiti Korsusta —?

RITVA

Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi!

EEVA-KAISA

Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle!

RITVA (hyväntahtoisesti)

Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen
saappaitaan.

(Menee keittiöön nauraen.)

EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti)

Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen!

RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen)

Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.)

EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä)

Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes
ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö
kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään!
No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa
ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin,
tänne pikku-saliin!

(Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille
kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten
hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.)

KORSU (kurkistaa ulko-ovesta)

Tännekö pitäisi — vai?

EEVA-KAISA

Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa
— —

KORSU (tulee sisään)

Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin
viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten.

EEVA-KAISA

Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä
muutenkin kemuilemaan.

KORSU

Noin tuota — mitä nyt sitten —?

EEVA-KAISA

Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen!

KORSU (nostaa pöytää)

Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla?

EEVA-KAISA

Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee
Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla.

KORSU

Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla
perunakuopalla?

EEVA-KAISA

Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle!

KORSU (hätkähtää)

No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin.

EEVA-KAISA

Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan
piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla
rauhassa.

KORSU

Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat
muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo
olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia.

EEVA-KAISA

Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän
Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä?

KORSU

Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo
palokunnasta tarpeeksi!

EEVA-KAISA

Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia!

KORSU

Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä!

EEVA-KAISA

Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota —

KORSU

No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi —

EEVA-KAISA

Mutta johan Korsu sen eilen osasi!

KORSU

Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen
unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään
vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista.

EEVA-KAISA

Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo.

KORSU (ihastuu)

No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.)
Antaapa sitten hoijakan käydä!

(Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan
maalaispolskan.)

    Pontikka-Mikko pankolle kävi
    viulunsa kieltä vinguttamaan:
    Hei liru, liru, hei laru, laru —
    naisia rupes naurattamaan.

EEVA-KAISA (pysähtyy)

Eihän se niin ole!

KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta.
Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen
pannut?

EEVA-KAISA

Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun
saan aikaa.

KORSU

Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö.

EEVA-KAISA

Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra!

KORSU

Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille
vähän istahtaa?

EEVA-KAISA

Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon
vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana.

KORSU (istuu)

Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin!

EEVA-KAISA

Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa?

KORSU

Siinä juuri — mokomassakin!

EEVA-KAISA

Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti.

KORSU (hyvillään)

Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah!
Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti.

EEVA-KAISA

Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu
tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia?

KORSU

Hei — kenen?

EEVA-KAISA

Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti
talon asukkaina.

KORSU (vastahakoisesti)

Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin!

EEVA-KAISA

Kenen?

KORSU

No, sen, josta aina laulelee.

EEVA-KAISA (nauraa).

Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole.

KORSU

Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä
on Naskali-Ville.

EEVA-KAISA

Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä
aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki
— en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä
se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle
tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi.

KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan)

Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.)

EEVA-KAISA (hämillään)

Ei, — ei ole —

KORSU

Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee
vauhdikkaasti ulos).

EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan)

Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan,
että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo
perässä.) Korsu! Korsu!

RITVA (huutaa ovesta oikealta)

Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.)

EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja
aikoo ulos)

Kyllähän minä — kyllä minä —

RITVA (huutaa)

Tule aivan heti!

EEVA-KAISA

Johan minä tulen — (Menee oikealle.)

KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee
Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.)

Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee —
vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän
liene tuolla yläkerrassa.

PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin)

Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi
asetun tähän.

KORSU

Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.)

Vieraat ovat kai yhtä seuraa?

PEKKA (ihmeissään kysymyksestä)

Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.)
Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun
toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia
tyttöjä.

KORSU (leveällä hymyllä)

No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta?

PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa)

Eikös, parkule! Minä olen puhemies.

VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee
matkalaukun kädestään)

No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin
vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin
soutupalkan maksusta pääset.

PEKKA (ottaa esiin rahaa)

Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta
— ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua
kestitsit. Heh! Tuossa kymppi!

VILLE (ottamaisillaan rahan)

Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä
sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon —

KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä)

Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —!

PEKKA (nauraa)

No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa!

KORSU (vihaisena)

Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi
pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että
tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas —
mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys —

VILLE (äreästi)

Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on
täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole
yhtään mitään!

KORSU

Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia —
polsun minä kyllä aina muistan.

PEKKA

Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä
sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas —

KORSU (keskeyttää)

Tappura-Ville! Niin on.

PEKKA (nauraen)

Onko sekin hänen nimensä?

KORSU

On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt
ne tittilät muistin kaikki.

VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan)

Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja!

PEKKA (huvitettuna nousee)

Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta —
(riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa)
siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää.

VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta)

Katsos kettua — miten muutti karvansa!

KORSU

No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies!

VILLE

Sinähän olet oikea lahtari — vai —?

KORSU

Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa
hänen nimitellä —

PEKKA (iloisesti)

Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän
päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni —

VILLE

Minä en ole lahtarin ystävä!

KORSU

So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi!

PEKKA

Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan.

VILLE (ivallisesti)

Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut,
niin et nyt seisoisi tuossa.

PEKKA

Miksi en?

VILLE

Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua
suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria!

PEKKA (rattoisasti)

Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin
kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn
talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli
—

KORSU ja VILLE (yht'aikaa)

Ei tarvitse!

PEKKA

Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee)

Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan?
—

KORSU (tyytymättömänä)

No, parkule! —

PEKKA (nauraen)

Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään
kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.)

VILLE (nolona)

Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin!

KORSU

Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua!

VILLE

No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin
honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput,
me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita.

KORSU (etsii piippuansa, löytämättä)

Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä —
tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan.

VILLE

Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella
kanssasi —

KORSU (mutisten)

Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti.

VILLE

Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän
kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi —

KORSU

No, hoputahan sitten! —

VILLE

Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua —

KORSU (äkäisesti)

Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat!

VILLE

No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen —

KORSU

Niin mitä?

VILLE

Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle —

KORSU

Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai —

VILLE (pelästyen)

Mitä sinä nyt?

KORSU

Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee
työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli!

LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin
työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä,
laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle)

Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven
avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.)

KORSU

Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon
Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa.

VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on
hänen ja Korsun välissä)

Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt
satikuti-saunaan keskellä päivää.

LOIRONEN

Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella.

VILLE (rivakasti)

Mikä sota? Mikä?

KORSU (hitaasti)

Mikä parkuleen sota?

LOIRONEN

Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo
Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne
hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien
suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida
kuuluakaan suojeluskuntaan —

KORSU (hätäisesti)

Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea
vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt
sitten on tulossa?

VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa)

Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko?

LOIRONEN

Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun
seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan
taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla —

VILLE

Jokohan ne olisivat meikäläisiä —?

KORSU

Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi!

LOIRONEN

Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö?

VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti
aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan,
missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut
emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee
jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan —
niin ehkä tasaantuisit.

KORSU (saatuaan suunvuoron)

Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä
akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan!
Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin
taas — hm —

VILLE (voitonriemuisesti)

Niin — mikä hän on tänään? Mikä?

KORSU

Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut
rehelliset ihmiset —?

VILLE

Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan
emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime
kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — —

EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen,
suuttuneena).

Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä
pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla —

LOIRONEN (kiirehtiessään pois)

Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi!
(Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai
parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan
jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta,
vettä ja maata. (Menee.)

VILLE (perässä ulos, hätäisesti)

Mikä sota se on, sano! Mikä?

EEVA-KAISA

Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta —

RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen)

Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla!

KORSU

Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle!

EEVA-KAISA (kimakasti)

Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin!
(Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.)

PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri)

Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta
vaan!

EEVA-KAISA (hädissään)

Mikä sieltä Sirpalta tulee?

PEKKA (nauraen)

Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti
me häviämme —

RAJU (hämmästyen)

Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet?

PEKKA (menee tervehtimään Rajua)

Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi
tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän
hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te.

EEVA-KAISA

Hyökkääkö sitten vihollinen?

PEKKA

No, niin armottomasti!

EEVA-KAISA

Nekö ne sitten ampuvat Korsun?

RAJU

Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii?

EEVA-KAISA

Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —!

KORSU

Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa —

PEKKA

Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen.
(Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen
hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin
paha hänet perii.

EEVA-KAISA

Ketä vastaan minua pitää puolustaa?

RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo)

No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on
niin leikkisä — älkää välittäkö!

KORSU

Entä se vihollinen?

EEVA-KAISA

Niin, mikä vihollinen se on?

EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti)

Onko Pekka Halla täällä?

PEKKA

Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle —

EERO

Kiireellinen virka-asia!

PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy)

Soo — no?

EERO

Salainen.

PEKKA

Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle
lämpymäisille! Siellä leivotaan.

RAJU (menee heti)

Kutsu sitten, kun olet vapaa!

PEKKA

Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt
komennetaan.

KORSU

Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos
niikseen on. (Menee ulos.)

EEVA-KAISA

Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä.

(Menee keittiöön.)

PEKKA (menee tervehtimään Eeroa)

Mistä sinä tulet noin palavissasi?

EERO

Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla —
huh!

PEKKA

Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan?

EERO

Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen
hyökkääjät — päällikön keksintö —

PEKKA

No? Anna tulla!

EERO

Tiedätkö mikä on Varvaslahti?

PEKKA

Tiedän — tuo tuolla niemen takana!

EERO

Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet
Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun
vihollinen hyökkää Sirpan sillalle.

PEKKA

Erinomaista! Eikä muuta?

EERO

Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa
sinun määräyksiäsi — tunnen seudun.

PEKKA

Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa?

EERO

Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa.

PEKKA

Seitsemän siis — Sirpan alapuolella?

EERO

Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa —

PEKKA

Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —!

EERO

Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä!

PEKKA

Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä
lähden itse.

EERO

Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä
juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.)

PEKKA

Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön
ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle,
kaivelee laskujaan.)

RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään
käsiinsä.)

PEKKA

Tuo sinun morsiamesi on —

RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen)

Äsh! Älä huuda!

PEKKA

Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä
tykkään tuosta sinun morsiamestasi —

RAJU

Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta —

PEKKA

Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh!
mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten
olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se
ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa
on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että
kaikuu kihlakunta!

RAJU

Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti!

PEKKA (katsoo Rajua pitkään)

Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan
laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.)

RAJU (nousee kävelemään)

Ole vaiti!

PEKKA

Nuolkoon sama koira, joka purikin! (Etsii housun takataskusta.) Minulla
on kenttämassi — täällä — (Ottaa pullon) No, eikös tuo, iskariootti,
olekin tyhjä! — Nuo vietävän pullot harrastavat vähän liiallista
raittiutta nykyään — ovat useimmiten ihan laillisessa kunnossa —

RAJU (pysähtyy Pekan lähelle)

Kuulehan, Pekka! Pelasta sinä minut tästä touhusta!

PEKKA

Mistä touhusta? Tästäkö —?

RAJU

Pistä nyt tuo raittiusmielinen pullo taskuusi ja kuuntele vähän järkeä!

PEKKA (nauraa ja pistää pullon taskuunsa)

Järkeä? Kun rakastunut ihminen uhkaa puhua järkeä, niin on hänen
mielensä täynnä tyhmyyksiä — sen tiedän itsestäni —

RAJU

Minä en ole rakastunut!

PEKKA

Häh?

RAJU

En ainakaan tähän Ritva Immilään!

PEKKA

Et rakastunut morsiameesi, joka on niin viehättävä ja kaunis ja rikas —
ja —

RAJU (istuu)

En. Kuulethan sen.

PEKKA

Miksi olet sitten ottanut hänet?

RAJU

En minä ole häntä ottanut — (hiljaisesti) — hän on ottanut minut.

PEKKA (purskahtaa nauramaan)

Soo! Soo! Soo!

RAJU (torjuu kädellään)

Älä nyt nosta melua jokaisesta sanasta, minkä minä sanon.

PEKKA

Jos sinä tuollaista järkeä minuun lataat, niin tukehdunhan minä, ellen
minä —

RAJU

Tukehdu sitten tai räjähdä, tai tee mitä ikinä haluat, mutta sinun
täytyy pelastaa minut tästä pulasta!

PEKKA

Minä en totisesti ymmärrä —!

RAJU

Hyvä, ettet sinäkään aina ymmärrä kaikkea! Ja tämä onkin aika sotkuinen
juttu. Selvää on vain se, että minun kihlaukseni täytyy purkautua.

PEKKA (vakavammin)

Niinkö? Mitä sinulla sitten on häntä vastaan?

RAJU

Ei minulla ole yhtään mitään häntä vastaan, mutta tämä kihlaus on
minulle selvittänyt erään asian, kirkastanut erään vanhan jutun,
saattanut minut tajuamaan, että minä rakastan erästä toista.

PEKKA

Rakastat toista? Ketä sitten?

RAJU

Erästä tyttöä —

PEKKA (kuivasti)

Tyttöä kai! Sen voi edellyttää! (Tiukasti) Muita kuka hän on? Mikä
hänen nimensä on?

RAJU

Sitä en tiedä!

PEKKA (nauraa)

Ahaa! Sinä yhä vielä muistelet viimetalvista lunta, tuota
tanssi-iltama-tyttöä, jonka tapasit viime syksynä Helsingissä. Oi, voi!
Kyllä kannattaakin!

RAJU

Se tyttö tuntuu tulleen minun kohtalokseni. Tämä nykyinen juttu on
pantava erehdysten tilille.

PEKKA (tyytymättömänä)

Joutavia! Mokoma letukka! Nimetön ja tuntematon! Voi olla jo naimisissa
— ties kuinka monennen kerran — ja oli ehkä jo silloinkin —

RAJU

Ei ollut!

PEKKA

Mistä sinä sen tiedät?

RAJU

Tiedän minä. Meidän piti tavata toisemme seuraavana päivänä —

PEKKA (naureskelee)

Piti! Mutta ette tavanneetkaan!

RAJU (toivottomasti)

Onneton väärinkäsitys esti. Minun aivoihini oli syöpynyt sirkus ja
sirkukseen meneminen, ja hän nähtävästi tarkoitti Sirkuskatua, joka on
aivan toisella puolella kaupunkia.

PEKKA (huvitettuna)

Ja sillä aikaa kuin hempukka pasteeraili Siltasaarella, vartioit sinä
Töölössä sirkuksen sisäänkäytävää —

RAJU (pulpahtaen)

Näytännön alusta loppuun — ajatteles!

PEKKA

No, mikä sinut herätti?

RAJU

Joku pojan naskali sanoi toiselle: asutko vielä Sirkuskadulla? Se
herätti kuin salamanisku minun torkkuvan sieluni. Minä ryntäsin
ensimmäiseen autoon — ja — (valittaen) — kaikki oli tietysti turhaa —

PEKKA

Niin, niin! Turhuus ja hengen vaiva —

RAJU (hypähtää ylös)

Kuule, Pekka! Sanoit, että Ritva miellytti sinua? Etkö sanonut?

PEKKA

Kyllä hän kälyksi kelpaa!

RAJU

Ja vaimoksi hän on aivan erinomainen! Etkö usko?

PEKKA

Olen siitä vakuutettu.

RAJU

Nai sinä hänet minun puolestani.

PEKKA (nousee)

Mitä?

RAJU

Minun mielestäni te sopisitte niin erinomaisesti toisillenne!

PEKKA

Hassuko sinä olet? Pitäisikö minun mennä naimisiin sinun erehdystesi
kanssa! Aivan kuin minulla ei itsellänikin olisi —

RAJU

Sinulla ei ole morsianta — minä tiedän sen —

PEKKA (naureskellen)

Ei morsianta — mutta erehdyksiä minulla voi olla omassakin varastossa —

RAJU (touhuavasti)

Omien erehdyksien kanssa ei mennä naimisiin — kai sinä nyt sen ymmärrät
— et sinä omiesi, enkä minä tämän kanssa. Tämän minun erehdykseni sinä
voit korjata —

PEKKA

Korjata kuin kuhilaan pellolta — niinkö? Voiko morsiamesi niin vain
kuka tahansa korjata?

RAJU (parkaisten hillityn käheästi)

Asiaa minä tarkoitan — asiaa! Sen voi korjata, paikata, tehdä ehjäksi —
ymmärrätkö?

PEKKA

En!

RAJU

Älä nyt tee itseäsi tyhmäksi! Et siinä kuitenkaan onnistu. Kyllä sinä
aivan hyvin tiedät, mitä minä tarkoitan. Minä puhun ihan vakavissani.

PEKKA

No, minä koetan. Sinä puhut ehjäksitekemisestä —

RAJU

Niin, niin!

PEKKA

— mutta tarkoitat sillä rikkomista —

RAJU (hermostuneesti)

No, riko tai paikkaa — tee mitä haluat — mutta selvitä tämä peijakkaan
sotku! Minä olen ihan vakuutettu, ettei Ritva ole ikinä ollut minuun
rakastunut. Se on ihan varmaan ollut ilmeinen erehdys. Ei hän voi pitää
minunlaisestani pehmeästä haaveilijaluonteesta —

PEKKA

Onhan sinun nimesi Raju —

RAJU

Sepä hänet pettikin! Juuri se hänet erehdytti — niinkuin niin monet
ovat meissä erehtyneet. Sinä olet raju ja minä — minä olen vain paljas
Pekka. Kun nimet ovat sotkussa, niin asiatkin sotkeutuvat. Minä olen
ihan varma, että Ritva luuli minua sinuksi — ja sentähden — sentähden
sinun pitäisi — pitäisi —

PEKKA

Mennä hänen kanssaan naimisiin?

RAJU (innostuneena)

Niin juuri — niin juuri! Katsohan! En minä tässä ole pääasia. Pääasia
on hänen oma mielikuvansa, jota minä en voi täyttää. Minä en sovi
ollenkaan raameihinkaan. Mutta sinä sitä vastoin olet aivan kuin
syntynyt häntä varten — ja hän taas — hän on ihan — ihan kuin —

PEKKA (torjuen)

Älä nyt vain rupea väittämään, että hänkin on syntynyt minua varten!

RAJU

No, niin totisesti onkin! Ellet usko, niin ota siitä selvä! Mene
keittiön puolelle ja katsele häntä sillä silmällä! Mene heti!

EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)

Antakaa nyt anteeksi, kun täällä ei ole vielä kaikki valmista.

PEKKA

Minäkö olen puolivalmis vai tuo maanmittariko? Tomutelkaa häntä täällä
sisällä — minä lähden rannalle tuuleentumaan.

RAJU

Eeva-Kaisa jatkaa vain rauhassa! Velimieheni menee tuonne emännän
puolelle.

EEVA-KAISA

Emännällä onkin jo aikaa. Viimeinen arina on paistumassa —

RAJU (koettaa työntää Pekkaa keittiöön päin)

Niin — emännällä on aikaa — ja ajatteles kuinka hyviä lämpimäisiä —

PEKKA (leikillisesti Rajulle, ottaessaan matkalaukkunsa)

Minä luulen, että minä menen sirkuksen ovelle odottelemaan — näytännön
loppua. (Menee nauraen ulos.)

EEVA-KAISA (Katselee Pekan jälkeen, pyyhkii nenäänsä ja katsoo sitten
Rajua, ryntää nopeasti peräovelle, jonka työntää auki, huutaa)

Palokunnan talo tämä on, eikä sirkus! Täällä on näytäntö — illalla —
palokunnan juhlassa. Minä sen tiedän, koska itse näyttelen mukana.
(Kääntyy Rajuun päin.) Tuolla teidän veljellänne ei ole kai kaikki
täällä — (näyttää otsaansa) — oikein kunnossa?

RAJU (katsomatta, ajatuksiinsa vaipuneena)

Ei ole. Kaikki aivan sekaisin.

EEVA-KAISA

Voi kauhistusta! Ja sellainen höynä sitten on aseenkantaja!

RAJU (heräten mietteistään).

Mikä on? Kenen aseenkantaja?

EEVA-KAISA

No — hei! Lahtarien kai, tiedän ma.

RAJU (tiukasti)

Nyt Eeva-Kaisa puhuu jotakin pöpöröä, josta minä en ymmärrä yhtään
mitään. Kuka on höynä?

EEVA-KAISA (on ryhtynyt asettelemaan kalustoa paikoilleen, liinoja
pöydille y.m., pysähtyy)

Pöpöröä? Minäkö? Itsehän sanoitte juuri, että velimiehenne on aivan
sekaisin.

RAJU (äreästi)

Sellaista minä en ole koskaan sanonut!

EEVA-KAISA (lyö kämmenensä yhteen)

No, voi sun parkule!

RAJU (hermostuneesti)

Äsh! — Minä annan Eeva-Kaisalie hyvän neuvon. Jos menette Korsun kanssa
naimisiin, niin älkää sentähden omistako hänen kiroilemistaan! Ei
rakkaus sellaista vaadi.

EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)

Rakkaus?! Mikä rakkaus? Ja kuka menee Korsun kanssa naimisiin?

RAJU (etsii hattuaan, lepytellen)

Enhän minä — enhän minä tiedä. Minä vain tulin sanoneeksi, kun luulen
huomanneeni, että teillä on jotakin yhteistä —

EEVA-KAISA (melkein huutaen)

Minustako huomannut — minusta?

RAJU (torjuen ja yrittäen peräytyä ovelle)

En tietysti — en! Mutta Korsu ehkä — —

EEVA-KAISA (asettuu oven ja Rajun väliin)

Onko Korsu sanonut jotakin? Mitä hän on sanonut?

RAJU

Hän on sanonut pitävänsä Eeva-Kaisasta —

EEVA-KAISA (riemastuneena)

Todellako?

RAJU

— Ja minusta tuntuu, että Eeva-Kaisakin rakastaa häntä —

EEVA-KAISA (ottaa Rajua käsivarresta estääkseen Rajun lähtöä)

Kuulkaa — jos vielä sattuisi tulemaan puheeksi — kiltti insinööri —

RAJU (naureskellen)

Eeva-Kaisa on siis kuitenkin rakastunut? Kyllä, kyllä! Kyllä puhun
Korsulle! (Menee.)

RITVA (tulee keittiön puolelta, aikoo perälle)

Kuule, Raju!

EEVA-KAISA

Antakaa hänen nyt mennä menojaan! Hän kai juoksi tavoittamaan sitä
hupsua veljeään. (Jatkaa keskeytynyttä työtään.)

RITVA

Hupsua!? Kuka on hupsu? Rajun velikö?

EEVA-KAISA

Ihan täysi hupsu!

RITVA

Hän on minun mielestäni kovin leikkisä — ja sitä kai et oikein
ymmärtänyt. Minun mielestäni hän on paljon älykkäämpi, vilkkaampi ja
miellyttävämpi kuin Raju.

EEVA-KAISA

Älkää nyt!

RITVA

Ihan totta! Minä pidän enemmän hänestä kuin Rajusta. Minä luulen, että
minä vaihdan veljeksiä.

EEVA-KAISA (istuu hölmistyneenä)

Vaihdatte? (Kimmastuu). Mutta minä sanon, että siitä ei tule yhtään
mitään! Sen minä sanon! Insinööri on vakava ja rehti mies — ja tuo
lahtari on honkkeli! Neiti ei saa ruveta hassuttelemaan — kun kerran on
saanut insinöörin —

RITVA (nauraa)

Sinä et ymmärrä leikkiä — etkä siis tuota honkkeliakaan —

EEVA-KAISA

Leikkiä! — Voi, neiti kulta! (Huokaa ja nousee.) Miehen saaminen ei ole
mikään leikin asia!

KORSU (tulee ulkoa).

RITVA

No, mitä se Korsu hommailee?

KORSU

Onhan tässä — kun talo on kohta kuin muurahaispesä. Menen aukaisemaan
näyttämön ulko-ovet. Sinne tulee kuntoon-Iaittajia — maalareita
ja muita — — Sitten lähden vähän Timilän Eeron asioille. (Menee
näyttämölle.)

RITVA

On sekin ihme, että sinä reipas tyttö välität tuollaisesta jöröjukasta
kuin tuo Korsu!

EEVA-KAISA

Se on niitä luonnon ihmeitä.

EVELIINA LELLO (vanhanpuoleinen lihavahko puolirouva, puettu
silmäänpistävän lyhyihin hameisiin ja muuten kovin koreiluhaluisesti,
esiintyen teeskentelevästi ja lipeäkielisesti, koettaen saada
huomattavaksi hienoa käytöstä ja puhetapaa, joista kaikista muodostuu
koomillinen sekasotku sivistymättömyyttä ja teennäisyyttä).

Oi, voi sentään! Täällähän minä tapaankin neiti Immilän — vaikka aivan
vain ohikulkiessani päätin pilkistää sisään. No, hyvää päivää, neiti!
Oi, miten neiti on reipas ja punaposkinen — päivää Eeva-Kaisa — ai,
miten täällä on volangeja seinillä — ja tuolla juhlaplaanillakin oli jo
kaikki niin peräti dresseerattua —

RITVA

Kas, kun ei rouva Lello ollenkaan —

EVELIINA

No, ajatelkaas sitä skandaalia, että minun on täytynyt nyt päivällä
vähän retireerata, kun meille tuli tuo pakanan pyykki-Tiina aamulla,
vaikkei sellainen akordikaan ollut — mutta minkä sille öykkärille —
ajatelkaas — täytyi vain refuseerata kaikki ideaalini hänen tähteensä —
nyt päiväksi — illalla minä tulen, mutta Charlottana minä en mitenkään
voinut propeerata —

RITVA

Saisiko tarjota rouva LelloIIe —?

EVELIINA

Ei suinkaan — definitiivisesti ei mitenkään — minä taas lähden — olisin
vain — ajatelkaas — kun minun piti prepareerata jo keväällä koko
lokaali, mutta en saanut konfikseeratuksi maalaria — eikös sekin ole
tuo Jairakan emäntä, joka ratifiseeraa pytinkinsä ulkoa ja sisältä — ja
ulkoakin — vaikkei siitä ole kuin neljä vuotta, kun se konstateerattiin
— ja sentähden minun on täytynyt negliseerata itseni koko kesän — tuota
maalaria — herra Loirosta minä olisin halunnut vähän treenata minun
tarpeisiini — ajattelin, että jos täällä voisi tangeerata — kun tuo
Jairakka on sellainen barokki — emäntää minä tarkoitan — että minä en
voi häntä isoleerata —

EEVA-KAISA

Loironen ei ole nyt täällä, mutta kai hän kohta tulee näyttämölle
työhön.

EVELIINA

Niin, tuo näyttämö! Mitenkähän se oikein farseeraa se näytelmäkappale —
se »Nassulan Kallun kihlajaiset» — minuakin siihen pyydettiin, mutta se
ei ole kommifoo — korpiväkeä ja piikoja — ja minä returneerasin heti,
kun ei kerran eksposeessa ole temperamenttia — vai niin — vai jää herra
Loironen sitten sondeeraamatta —

RITVA

Ehkä sentään kuppi kahvia -?

EVELIINA

Olen vähän refuseerattu, kun en tullut visitille — ai, apropoos! Miten
käy nyt Preerian Prinsessan, kun neiti Silo on matkustanut — ja kun hän
on transporteerannut laulut äänensä mukaisesti?

RITVA

Täytyy kai jättää, ellei sisareni tule nyt iltalaivalla.

EVELIINA

Ai — tuleeko hän Amerikasta? Sepä olisi onni — hän kun on niin
erinomainen diletantti ja laulaa niin ruineeratusti. Se ei olisikaan
enää mikään pikku priisi — se olisi oikea suurpriisi, se!

MUTKALAN ANSU (hauskan näköinen, virnunaamainen ja vilkasliikkeinen
miehen kesseli; tulee ulkoa, kantaen maalarin purkkeja ja pensseleitä,
pysähtyy katselemaan paikkaa, mihin hän ne asettaisi)

Hyvää päivää neitoset — emännät ja emäntäpiiat! Loironen käski tuoda,
mutta Korsu ei avannut ovea. Helppo oli käskeä, mutta vielä helpompi
olla avaamatta. No, sama kai tuo, kun en vaan tahri itseäni — sanoi
nuohoja myllärille. Nämä ovat Loirosen Junnun tavaroita. (Asettelee
purkit ja pensselit pöydälle papereiitten sekaan, lauleskellen
hommassaan:)

    Maalari-Junnull' on
    mäkitupa-tönttö,
    suti, suti-pensseli,
    liisteri-pönttö.
    Suti, suti-Junnull' on
    pimskivi purkki —
    suti, suti-maalar' on
    ilmetty turkki.
    Lysti on naisille
    tärpätin tuoksu,
    suti, suti-poijalle
    kyläkujan juoksu.

        Junnu petsailee
        ja hän etsailee —
        hän se lakkailee
        ja hän hakkailee.

    Lari, lari, maalari —
    tari, tari, mestari —
    maalarimestari
    Loironen on
    — Loironen —
    loironen on!

EVELIINA (on loukkaantunut Loirosen puolesta)

Voi, voi tuota Anssua — idylliä siinä ei ole, eikä resurssia, eikä
karriääriä, mutta on pienemmistäkin talangeista tehty laulajia, oikeita
diletantteja. Anssun pitäisi mennä suomalaiseen oopperaan.

ANSU

Jaa, suomalaiseen? No, jos vaan osaisin ruotsin kieltä — niin kyllä
menisinkin!

(Ritva ja Eeva-Kaisa ovat olleet kovin huvitettuja).

RITVA

Ehkä nyt sentään käymme sisälle —

EVELIINA

Eihän tämä nyt ole oikein irriteeraavaa — eikä minulla ole pieteettiä —

RITVA (avaa oven)

On se Mutkalan Ansu taitava. Onneton hänen hampaisiinsa joutuu!
(Menevät.)

ANSU (huutaa heidän jälkeensä)

Ei hampailla lauleta — ei edes oopperassa!

VILLE (tulee ulkoa, kantaen maalaritikkoja)

Arvaa sen, että sinä vain loilottelet, kun annoit minulle raskaimman
taakan.

ANSU

Se johtuu siitä, että sinä olet väärä ja minä olen oikea kommunisti.
Sen seikan olen sinulle sata kertaa saarnannut.

VILLE.

Mutkalan Ansun ei pitäisi sanoa itseään oikeaksi eikä oikoseksi, kun jo
nimikin —

ANSU

Nimi ei miestä pahenna. Eikä Mutkala merkitse väärää.

VILLE

Mitä sitten? Oikeatako?

ANSU

Ei sitäkään. Mutta se merkitsee viisausopillisesti, että kyllä Ansu
mutkan muistaa ja osaa erottaa oikean väärästä.

VILLE (nauraa)

Vaikka pistääkin sekä oikeaan että väärään asiaan sellaisen pikku
mutkan, joka sotkee asioista oikeat harakan housut.

ANSU (viekkaasti vilkutellen)

Kas, porvareille laittelen sellaisia housuja — porvareille. Ne
tykkäävät niistä — ja minusta. Mutta sinä lyöt aina pääsi seinään — tai
pusket tyhjää ilmaa. Se on väärin — ja siksi sinä olet väärä kuin väärä
raha, joka aina napataan kiinni kolttosistaan. Ha, ha, ha! Sinä olet
väärä markan raha, Ville poikaseni — ja siksi sinä pilaat kaiken —

VILLE

Älä nyt jaarittele päiväkautta! Sano, onko sulla pontikkaa!

ANSU (liioitellulla kauhulla).

Minulla? Sanoinhan jo, että olen korkean hallituksen —

VILLE

Sinä et ole mikään raittiusvalvoja! Älä syötä pajunköyttä! Sen olet
itse keksinyt.

ANSU

Kuinka sinä voit sanoa minua, oikeata kommunistia valehtelijaksi?
Kuinka sinä voit —?

VILLE

No, ole nyt vaikka tuhannen peeveliä, mutta jos annat, mitä pyydän,
niin kerron miksi sinua nimitetään.

ANSU

Minuako nimitetään? — Hyh! Nimittäkööt! Rakkaalla lapsella on monta
nimeä.

VILLE

Tämä on kuitenkin vähän erikoinen — oikein akkuraatti-sorttia — oikein
viisausopillista meininkiä —

ANSU (ei voi hillitä uteliaisuuttaan)

Mikähän se on? Sanohan!

VILLE (huolettomasti)

Mikä nyt on markkinahinta? Kyllä tiedän, että aiot nylkeä tänään,
juhlapäivänä oikein ekstra kurssin mukaan, mutta et minulta. Sano rehti
markonki!

ANSU (kyhnii korvallistaan)

Puolentoista metristä kuuluvat makselevan.

VILLE

Jahah! Minä haluan 50 senttiä. (Ottaa rahaa taskustaan ja kiertää Ansun
ympäri, pistäen samalla rahat Ansun ulkotaskuun, leikillisesti.) Kaipa
herra valvoja on saanut takavarikoiduksi juuri sellaisen mitan. Mutta
älä juoksuta Sirpan metsiin, kuten viimein teit. Muista se!

ANSU

Entä se nimitteleminen?

VILLE

Ensin tahdon tietää matkan. Sitten päätän, jos kannattaa.

ANSU

Kyllähän sinä voit vähän juostakin — nuori mies — se on niin
terveellistä.

VILLE

Tällä kertaa en ehdi. Minulla on askartelua Varvaslahdessa — ja sinne
tarvitsen kaverin. Sentähden on tämä puolikas portsuunia tarpeellinen
heti.

ANSU

Varvaslahti? Mitä siellä on tekeillä?

VILLE

Älä kysele! Se on vaan sellainen jutku, johon ei oikea kommunisti
kykene.

ANSU (vilkuillen viekkaasti)

Varvaslahti? Oikea kommunisti?

VILLE (kiusoitellen )

Ja pöpön käpälä! Et sinä kuitenkaan nyt tätä visaa veistä.

ANSU

Sen verran pidän sinua kuitenkin oikeana, että varoitan sinua taas
puskemasta seinään tai tyhjään ilmaan. Ajattele, että lahtarit ovat
liikkeellä!

VILLE (tyytyväisenä)

Juuri siksi!

ANSU

Pidä varas, Naskali! Tai minä julkisesti kiellän sinun kuulumisesi
puolueeseen. Sinulla on taas joku nulikkapuuha.

VILLE (kimmastuu)

Älä sinä puhu puolueesta — sinä! H.H.H

ANSU

Mikä?

VILLE (asettuu Ansun eteen, kimakasti)

H.H.H.!

ANSU

H.H.H? Mitä se meinaa?

VILLE

Sano paikka ensin! Heti!

ANSU (vitkaan)

Turun tiellä — kolmannen kilometritolpan —

VILLE (leveästi)

Eei! Ei sinnepäinkään! En lähde juoksemaan! Lähempänä sen pitää olla!

ANSU

No, toinen tolppa —

VILLE

Eikä! Mutta ensimmäinen — oli menneeksi!

ANSU (vastahakoisesti)

No, ensimmäisestä sitten — aidasta oikealla — kohtisuoraan kymmenen
askelta lepikköön — sitten seitsemän askelta kohtisuoraan oikealle eli
takaisin päin — pysähdy siihen, ettet kompastu!

VILLE

Mikä siinä sitten on?

ANSU

Siinä on lahonnut koivun kanto. Kaada se vasemman kintaan puolelle,
niin pääset kompastumatta kotia. — No?

VILLE

Ensi tolppa — kymmenen oikeaan — seitsemän oikeaan — kanto — niinkö?

ANSU

Just! No, H.H.H.?

VILLE (lähteissään)

Hallituksen hengen haistaja!

ANSU

Mikä?

VILLE (huutaa ovessa mennessään)

Hallituksen hengen haistaja! H.H.H.!

KORSU (tulee Pekan kanssa näyttämöltä ja kuulevat Villen sanat)

Mitä parkuletta se Ville taas täällä haukuskelee?

PEKKA

Oo, helapää hemmetti! (Osoittaa Ansua.) Onko tuo mies H.H.H.? Sepä
hauska! Sellaista epeliä en ole vielä ikinä katsonut silmästä silmään.
Sanoppas, velikulta veikkonen, mikä sinusta on sellaisen sorvannut?

ANSU ( pilkistellen viekkaasti)

Millaisen?

PEKKA

Sellaisen kuin olet.

ANSU

N:o 3 (laulaa) (N:o 1:n sävel)

    Tuli, tuli, tuli, tuli Mutkalan Ansulle
    nälkä ja puute vieraisiin.
    Tuli, tuli hulivili-poijalle raisulle
    huolet ja murhe vastuksiin.

Sellainen se sorvasi Ansu-rukan, höh,, höh!

PEKKA

No, ei totisesti! Sitä minä en ikinä usko, että —

KORSU

Älkää uskoko, että Ansu olisi ilmiantaja! Sellaiseen toimeen hän on
liian rehti. Minä tunnen Ansun ja voin mennä takaukseen — Soh, parkule!
Tuossahan nuo Loirosen vehkeet ovatkin! (Ottaa purkit ja pensselit
pöydältä. Yhden purkin liimaiseen pohjaan on tarttunut muuan paperi,
joka huomaamatta seuraa mukana.) Eihän niitä täällä — sitä rikkinäistä
järveä vartenhan se sutimestari tarvitaan. (Vie kojeet näyttämölle.)

PEKKA (on heittäytynyt sohvalle istumaan)

Olisikohan Ansu tosiaankin — oikein todella —

ANSU (hauskan vilkkaasti ja eloisasti)

Todella? Mitä? Suurin osa ihmisiä eivät todella ole yhtään mitään.
He vaan luulevat olevansa. He leikittelevät — niinkuin tekin
leikittelette sotilasta —

PEKKA (nauraa)

No, ainakin se oli totta!

ANSU

Niin, nähkääs — kun ihmiset luulevat niin paljon itsestään, luulevat
he helposti myöskin toisista ihmisistä, mutta tavallisesti huonoa — ei
hyvää, sillä hyvän säästävät he itseään varten. Minusta luullaan paljon
— jos jotakin. — Ensin, kun muutin tälle paikkakunnalle, luultiin minua
viulunvinguttajaksi — kai siksi, että täältä puuttui sellainen.

PEKKA

Ettekö sitten ole —?

ANSU

Pelimanniko? En edes kitkuttaja. Mutta nuottimies minusta tehtiin siitä
huolimatta — tehtiin unilukkari.

PEKKA

No, siihen toimeen kai ei suurta nuottimiestä tarvittu.

ANSU

Ei — mutta minussa oli sitä liikaakin — lukusijat ja hautajaiset
täyteen loilottelin minä omia laulunpätkiäni, joita syntyi ihan
itsekseen. Niitä pidettiin tietysti joskus hyvinkin sopimattomina.
Minut erotettiin. Mutta kuitenkin luultiin minut kirkolle aivan
välttämättömäksi — minusta tuli haudankaivaja.

PEKKA

Se toimi kai ei liikoja laulata?

ANSU

Koettakaapa mennä syvään santakuoppaan yksinäisellä kirkkomaalla,
niin näette, eikö rallatuta. Juuri rallatteluni vuoksi alettiin
vihdoin epäillä minun sopivaisuuttani kirkon-mieheksi. Mutta kun
joku jotakin epäilee, täytyy hänen myöskin heti luulla jotakin. Kun
ei mikään luulottelu kuitenkaan oikein minuun soveltunut, niin alkoi
koko seurakunta tuntea pahoinvointia, ja minulle tuli ahdasta ihmisten
parissa. Minua ruvettiin vihaamaan, kun ei keksitty mitään sopivaa
luuloa minusta. Hihhulia ja isouskolaista yritettiin, mutta niistä
luovuttiin pian. Nyt ei minulla olisi ollut muuta neuvoa kuin laputtaa
käpälämäkeen, mutta juuri silloin pisti pitäjäämme pitkän nokkansa
kommunismi — ja vips — minusta tehtiin kommunisti.

PEKKA

Ehkä olettekin kommunisti?

ANSU (nauraa hihittää)

Olen yhtä paljon kommunisti kuin te olette lahtari. En ymmärrä siitä
»ismistä» yhtään mitään. Mutta mitä auttaa kieltäminen! Ei varjon
vertaa.

PEKKA

Entä — mitä sanovat oikeat kommunistit - sellaiset kuin tuo jokisivun
Ville —?

ANSU (halveksien)

Ville oli huono suutari — ja ammattimaine ihan pilalla. Hänen arvonsa
on noussut senjälkeen, kun hän rupesi luulemaan itseään kommunistiksi
ja kun se haiskahtaa jollekin pahalle, niin rupesivat muutkin pian
luulemaan hänestä samaa.

PEKKA

Te olette hauskin velikulta, minkä teilläni olen tavannut. Mutta
milloin paljastuu tuo H.H.H?

ANSU

Aivan just heti! Kun minä en koskaan puhunut mitään »nismistä»,
enkä tehnyt mitään ilkivaltaa, enkä myöskään haudankaivuulakkoa,
ruvettiin minua epäilemään ja luulemaan. Tällä kertaa oikein
akkuraatti-tarkoituksella iskeä niin, että se tuntuisi. Minua luultiin
raittiusvalvojaksi ja annettiin nimeksi H.H.H., jonka äsken itse
kuulitte.

KORSU (tulee näyttämöltä)

Mutta Ansu ei ole H.H.H. Minä sen tiedän. (Kuiskaa Pekalle). Se parkule
itse itkettää korpea.

ANSU (kuulee tämän)

Ajatelkaas, että itse korpikin itkee minun tähteni.

PEKKA (kovin huvitettuna)

Ai — sinä kostat niille, jotka loukkaavat luuloillaan sinun kunniaasi!

ANSU

En kosta — en! (Ottaa tikat ja lähtee näyttämölle.) Minä vain taistelen
epäluuloja vastaan. (Menee näyttämöovesta rallatellen.)

PEKKA (hypähtää ylös ja etsii tyhjän pullonsa)

Minä ymmärrän sinut, juuttaan jupisteri. Täytä tämä, niin —

KORSU (ottaa Pekkaa kädestä)

Älkää! Tuolla tavoin ei korpi itke. Ei alunkaan.

PEKKA

Hän myy — siitä olen aivan varma! Kyllä tunnen pappenheimiläiseni —

KORSU

Papin heimon kyllä voitte tuntea, mutta ette Mutkalan Ansua. Noin taas!
Ottakaa ensin selvä markongista ja pistäkää sitten salaa seteli taskuun
ja kysykää kuin ohimennen, esimerkiksi tähän tapaan: onko täällä päin
harakoita tai kettuja tai muita syötäviä lintuja — tai muuta sellaista —

PEKKA

Huudapas tänne tuo Ansu!

KORSU (öräillen)

Noin taas! Ettehän te vain kulje petosmielin — —

PEKKA

Hyi, parkule! Mitä sinä puhut?

KORSU (naureskelee ja menee näyttämön ovelle päin)

No, niin — parkule!

ANSU (tulee rapussa vastaan, laulellen)

N:o 4.

    On kulkijan taival kuin korvessa yö,
    on sadetta ja tuulta ja salama lyö.
    Hei, salama lyö ja ukkonen käy —
    ei huomenta honkien latvassa näy.
    Vain humina käy —
    se korven on työ.
    Ei aurinko näy —
    on korvessa yö.
    Jos korkea korpi vain itkeä vois,
    niin kulkijan tielle se kyyneleen sois.

PEKKA (laulaa)

    Ei aurinko näy,
    On korvessa yö,
    Mutt' muualla aurinko paistavi kai:
    Sen korpien kyynelet aikahan sai.

ANSU (ihastuen)

Tehän olette ihana ihminen! Te ymmärrätte minun laulujani!

PEKKA (on asettunut istumaan)

Täytyyhän järkeä ymmärtää. Se oli oikea laulu, eikä tyhjä tyyttäys.
Parempi kuin kymmenen sanomalehti-ilmoitusta. Ollaanpas rehtiä ja sano,
mikä on taksa nykyisin!

ANSU

Mikä taksa?

KORSU (suosittelevasti)

Tämä on, näetkös, meidän insinöörin veli — kunnon mies, vaikka on
puettu noin lahtarimaisesti, mutta jos hän riisuu itsensä, niin —
alastomana hän varmasti on —

PEKKA

Mitä se, parkule, nyt pöpisee?

ANSU

Ei tarvitse riisua. Ansun silmä läpäisee vaikka minkälaiset nursut.

PEKKA

No, sano sitten korven kyyneleen taksa — tai markonki — mikä se lie!

ANSU

Kaksisataisistahan ne pojat juttelevat —

PEKKA (ottaa rahaa)

Annappas, Ansu, mulle tikkuja tuolta pöydältä!

ANSU (kääntyy pöytään päin)

Annan tai en anna — en tiedä vielä.

PEKKA (nousee ja pistää nopeasti setelin Ansun taskuun)

Älä hae! Ei siellä näy olevan!

ANSU (kiertää pöydän ympäri ja vilkaisee samalla nopeasti seteliin,
jonka tunsi saaneensa)

Koko minun näköpiirini on tyhjä tulitikuista.

PEKKA

Entä muusta? Oletko nähnyt oravia ja västäräkkejä tai muita syötäviä
tai juotavia vesilintuja?

ANSU

Juotavia? (Naama kujeellisena.) Näin minä äsken Jairakan kanan pesän.

KORSU (nauttii tästä kaikesta lapsellisella ilolla, nauraa)

Ahaa, ohoo!

PEKKA (kovin huvitettuna)

Missä näit?

ANSU (vilkuttaen silmiään)

Jairakan tallin takana on vikkerimaa. Sen kolmannessa ojassa, viisi
askelta tieltä, näin kanan pesän.

PEKKA

Montako munaa näit?

ANSU (peräytyy lähteäkseen, laulaa)

N:o 5.

    Yks' muna on korven kotkan vain,
    Ja yksi sen poikanen jalo.
    Jos poikia sillä ois joukottain,
    niin käkenä kukkuisi salo.

(Menee ulos, heiluttaen kättään hyvästiksi).

PEKKA (laulaa saman värssyn uudestaan ihastuneena. Nauraa)

Siinäpä on lysti veitikka! Tämä harvinainen tuttavuus oli kyllä sadan
markan arvoinen.

KORSU

Parkule! Ei se siihen jää. Menkää te vaan perimään munanne!

PEKKA

No, mennään! Lähde sinä Timilän Eeron askareille! Onkin jo aika.

KORSU (lähtee)

Tuon näyttämön kautta pääsette suoraan Jairakan vikkeripellolle. (Menee
ulos).

RAJU (tulee näyttämöltä)

Täällähän sinut löydän. Oletko toiminut mitään?

PEKKA

Olen — paljon!

RAJU

Mitä sitten?

PEKKA

Olen tavannut maailman hauskimman miehen.

RAJU

Kenen sitten?

PEKKA

Kansanrunoilijan, laulaja-maestron, joka tilanteen mukaan sekä runoilee
että säveltää yht'aikaa —

RAJU (pettyneenä)

Vai Mutkalan Ansun, tuon rekirenkuttajan! Hän kyllä täyttää sinun
Iskarioottisi.

PEKKA (myös pettyneenä)

Sen hän tekeekin. (Aikoo lähteä).

RAJU (tuskastuneesti)

Älä nyt taas karkaa! Sano, oletko tavannut Ritvaa?

PEKKA

En.

RAJU

Etkö sitten autakaan minua pulasta?

PEKKA (tulee alas)

Älähän nyt, hyvä mies, taas aloita! Sinähän pyydät ihan hulluja
juttuja. Pyydät, että minä menisin naimisiin sinun morsiamesi kanssa.

RAJU

No, se nyt oli sellainen tuskan pulpahdus! Koeta nyt pysyä pääasiassa!
Minä en mene Ritvan kanssa tänään pappilaan, en kuulutuksille, enkä
naimisiin.

PEKKA

Mitä minun sitten pitäisi tehdä?

RAJU

Puhua asiasta Ritvalle — selittää hänelle — tehdä jutusta loppu —
kerrassaan loppu.

PEKKA

Mutta syy! Jokin syy kai on sanottava.

RAJU

Syy — niin! — No, ensi hätään ja ainakin alkuun pääset sillä, että
sanot, ettei sinulla ole tuota kuulutuspaperia, ettet saanut sitä.

PEKKA

Minä jo sanoin hänelle, että tulin sitä tuomaan.

RAJU

Hävitetään se! Anna se tänne!

PEKKA

Minä heitin sen tuohon pöydälle. (Etsii.)

RAJU (etsiessään)

Ei täällä ole. Onneksi se on hukkunut. Selitä sitten, että olet sen
kadottanut. Tässä ei ollut muita papereita kuin nämä isot kartat —
(kiirehtien) — ja nämä pitää minun korjata pois. Kohta alkaa täällä
iltamaharjoitus — ja suojeluskuntahommat ja — (kokoo kartat ja
piirustukset.) Minä vien nämä ylös kammariini. Mene sinä sillä aikaa
puhuttelemaan Ritvaa ja sano mitä tahansa sopivaa —

PEKKA

Jokainen sana kai tässä on sopimaton —

RAJU (kartat kainalossa)

Sinä olet niin peräti nokkela — olet useasti ennenkin käsitellyt
sopimattomia asioita — ja naisten kanssa tullut toimeen — (kiirehtii
lähtöään) — sano, että rakastun yhä uudestaan — harva se päivä — että
minulla on seitsemän morsianta — että juttelen unissani heidän kanssaan
kaiket yöt — ja kävelen unissani kattojen harjoilla — minähän kävelin
kerran poikasena perunakuopan katolla — etkö muista — (Juoksee ulos).

PEKKA

Senkin nulikka — perunakuoppinesi! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Pue
itsesi kenttäharmaaseen — niin voin sanoa, että kaaduit Sirpan sillalla.

EEVA-KAISA (on tullut sisälle, katselee tyhjää pöytää)

Jopa pöytä onkin tyhjennetty!

PEKKA

Jo. Maanmittari lensi kokille kuin kukko orrelle — ja kynii nyt siellä
höyheniään.

EEVA-KAISA

Siunatkoon, mitä hullutuksia te juttelette! (Seisoo avuttomana
pöytäliinoja ja koruliinoja sylissä). Menkäähän nyt, hyvä herra, tuonne
neidin puolelle, siellä on Lellon Eveliinakin.

PEKKA

Sekö kulttuuri-ihminen — se homppa-kymmenen kävijä?

EEVA-KAISA

Se juuri! Teistä saisi vakka kannen.

PEKKA

Pidätkö sinä minua kaikkien vakkojen kantena? Häh?

EEVA-KAISA

Menkää nyt. En minkäänlaisena pidä teitä, kun vaan menette. Minulla on
täällä vähän järjestelemistä.

PEKKA (seisoo mietteissään)

Sinne kai minun pitäisi — mutta ties hänet — mitä on tehtävä —
(heittäytyy sohvalle). Eeva-Kaisa hommailee vaan, eikä välitä minusta!

EEVA-KAISA

En minä uskalla.

PEKKA

Uskalla? Mitä vikinää se on? Minä autan. (Nousee ja astuu Eeva-Kaisaa
kohti).

EEVA-KAISA (pelästyneenä)

Ei! Ei saa! (Pakenee pöydän toiselle puolelle.)

PEKKA (puolittain harmistuneesti)

Kana!

EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)

Sus sentään! Insinööri on kukko ja minä olen kana. Mitä tästä lopuksi
tulee?

PEKKA (purskahtaa nauramaan, heristäen sormeaan)

N:o 6.

    Ai, ai, ai, ai kauno-tukka,
    ai, ai, neito parka:
    neidon narraa kerran hukka,
    jos se on noin arka!

EEVA-KAISA (ihastuu ja unohtaa pelkonsa)

Osaatteko tekin laulaa? Väärin ne sitten parjaavat teitä ja väärin
minäkin ajattelin.

PEKKA (laulaa leikillään)

N:o 7.

    Väärin on soimata kulkuri-poikaa,
    Siellä on tuuli ja tuisku.
    Ei ole kulkuri-poijalla heilaa,
    outoa sille on muisku.

    Antaa sen tulla ja antaa sen mennä.
    Sillä on rauhaton rinta.
    Ei sille neitosen silmäys lennä —
    Sen kulku on elämän hinta.

EEVA-KAISA (seisoo vielä pöytäliinat sylissä)

Älkää totisesti — kun ihan sydämeen koskee. En minä enää usko teistä
mitään pahaa.

PEKKA (menee yli näyttämön, aikoen keittiön puolelle, naureskellen)

No, järjestelkää nyt sitten liinojanne! (Pysähtyy, saa uuden
ajatuksen). Kuulkaahan, Eeva-Kaisa! (Menee lähemmäksi). Voittekohan te
ehkä neuvoa minua? Haluatteko?

EEVA-KAISA (iloisesti)

Niin, mielelläni — jos vaan kykenen.

PEKKA (istuu pöydän kulmalle)

Jos mieheen on rakastunut nainen, josta mies tahtoisi päästä, niin mitä
on miehen tehtävä päästäkseen hänestä?

EEVA-KAISA

Ei mitään, tietysti.

PEKKA (vilkaisee Eeva-Kaisaan äkkiä)

Olla vaan kuin ahven ongessa. Niin kai naisen mielestä ylimalkaan. Hm!
— Mutta jos nyt mies tahtoo päästä irti, niin mikä siinä parhaiten
auttaa?

EEVA-KAISA

Ei mikään!

PEKKA (hypähtää pöydältä)

Häh?

EEVA-KAISA (alkaa laitella pöytäliinoja)

Jos nainen kerran rakastaa, niin siinä ei auta yhtään mikään.

PEKKA

Mutta jos joku haukkuisi naiselle tuon miehen oikein pataluhaksi?

EEVA-KAISA

Ei se mitään meinaa! Jos teihin on joku nainen rakastunut, niin olkaa
onnellinen! Ei hän teistä luovu, ellette tuonkaan pahemmin höynäile.
(Menee keittiöön).

PEKKA

Höynäile? Mitä pentelettä hän sillä meinasi? Hm! Taitaa olla hullua
koko homma! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Tule alas! Nopeus, astu
sakeasti alas! Ei rupea käymään tällä jästillä.

RAJU (huutaa ylhäällä)

En tule ennenkuin asia on selvä! — Olen lukinnut oveni — ja makaan
vaikka viikon. Älä huutele tänne enempää! Minä en enää vastaa.

PEKKA

Etkö vastaa — sinä kanalja? Häh? — Tuli on irti! (Odottaa,
paiskaa sitten oven kiinni.) Nuku sitten iäksi, niin kyllä pääset
morsiamestasi! (Tulee alas.) Lemmon kakara — jättää minut tällaiseen
pihtiin! — Eihän noin viehättävälle naiselle voi mennä törkeyksiä
latelemaan. Hän on todellakin niin suloinen ja nokkela, että hän
piankin sellaiset aseet riisuisi. Hän on reipas ja älykäs ja — ja minä
luulen, että minä karkaan —

RITVA (tulee keittiöstä, sirosti puettuna)

Mitä se Raju huuteli tuolta ylhäältä? Kuulitteko? Hän kai kiirehti
minua pappilaan. Nyt olen valmis.

PEKKA (ihastuneena)

Oo — oo! Mikä ilmestys! Te olette kaunis kuin kesä! Tuollainenko kukka
heitettäisiin nurkkaan kuin rikkaruoho —

RITVA (huvitettuna)

Nurkkaan? Mitä sanotte?

PEKKA (säikähtää)

Ai —! Antakaa anteeksi! Minä ajattelin juuri näitä juhlia ja
tanssiaisia. Ajatukseni pyörivät parhaillaan valssia teidän kanssanne —
tai teidän ajatustenne kanssa.

RITVA (huvitettuna)

Mitä merkillistä te nyt taas lavertelette?

PEKKA

Pötyä tietysti! Paljasta pötyä!

RITVA (loukkaantuu)

Ooh!

PEKKA

Ei, ei! Niin, niin — kun ajattelee valssin tahdissa, niin tulee
proosasta pötyä. Koettakaapas! (Laulaa ja huiskuttaa kättään valssin
laineissa.) Tra, la, la, la la lJa, la la, la laa!

RITVA (purskahtaa nauramaan)

Te sitten osaatte! Te ette kai koskaan joudu keskustelupulaan, te!

PEKKA

Nyt juuri minä olen niin pakananmoisessa keskustelupulassa, enkä saa
langan päästä kiinni. Vartiotoimikin alkaa tuossa paikassa — ja minä
olen huutavassa hukassa — ellen saa tanssia — ellette te tanssi minun
kanssani.

RITVA (huvitettuna)

Tanssiko? Nytkö heti? Niinkö hullusti ovat asiat?

PEKKA

Niin! — Hullusti on koko konkkaronkka — ellette tanssi ja laula minun
kanssani tämän iankaikkisen pilkun päällä. (Ottaa Ritvaa vyötäisistä ja
tanssii valssia laulaen)

N:o 8.

    Hai duulia dullallaa, hai huulia daa!
    Tanssin jos pyörteisiin neidon näin saa.
    tuntuu kuin liidellä ilmoille pois —
    lennellä vieraaseen maailmaan vois.

(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)

    Voi, voi, tätä keinuntaa hurmaavaa!
    Oi, oi, minä pelkään, se on surmaavaa.
    Voi, voi, tosi haihtuu, vain laulattaa.
    lystittää, tanssittaa, naurattaa.

(Tanssivat taas.)

PEKKA (laulaa)

    Hai duulia, dullallaa, hai duulia dei!
    Ilmoihin asti tää onnemme vei.
    Rinnallas kerran kun riemuita saa,
    haihtuu mun mielestäin murheitten maa.

(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)

    Hai, dui, anna pilkistää silmihin,
    Dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
       (Katsovat toisiaan silmiin.)
    Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
    dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.

RAJU (on tullut sisälle niin ajoissa, että on nähnyt Pekan ja Ritvan
tanssivan, ja katsellut hämmästyneenä. Tanssi alkaa uudelleen.)

RITVA (säikähtyneenä)

Aih!

PEKKA

Oh! Mesopotamia! (Seisovat liikkumattomina ja noloina.)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama huone, myöhemmin.

PEKKA (seisoo lähellä telefoonia)

Tämä sattui kyllä vähän pahasti — näin palokunnan juhla-illaksi,
mutta kohta kai tämä rytyytys on ohi. Sanoit kai tästä palokunnan
johtomiehille.

EERO (seisoo pöydän lähellä)

Sanoinpa tietenkin — mutta mitäpä heistä! Kaikkihan he ovat
Sirpalla. Lotat vain vähän kimsuilevat, kun heistä useimmat kuuluvat
juhlaohjelman suorittajiin.

PEKKA

Ne täällä kyllä ovatkin käyneet pärpättämässä jos jotakin. (Telefooni
soi, ottaa kuulo-torven.) Halloo! — Selvä! Kaikki kunnossa. (Panee
torven pois.) Esikunnasta käskettiin venhemiehet varuilleen — kohta
tarvitaan. Onhan meidän »laivastomme» kunnossa?

EERO

Miehet lähtevät juuri rantaan. Ei tarvita muuta kuin merkin anto täältä.

PEKKA (kävelee)

Kumma, miten tämä on jännittävää! Eikö sinustakin?

EERO

Eipä ilmankaan! Sen kai tekee tuo laivastohyväkäs, joka tavallaan on
myöskin meidän harteillamme. Joko kuulit telefoonissa ampumista?

PEKKA

Jo — mutta harvakseen. Aivankuin kokeeksi. — Minä pelkään tuota
takahyökkäystä Saviolta päin. Jos he ehtivät kiertämään meidät sieltä
selkämme takaa.

EERO

Savioltahan soitetaan — heti kun vihollisia näkyy.

PEKKA

Kyllä — mutta jos tulee isompia joukkoja. Jairakan tiiliuunille
jätettiin liian vähän — kymmenen miestä.

EERO

Onhan tiiliuuni erinomainen — ja sen asema vielä parempi.

PEKKA

Selkä on kuitenkin aina selkä! Jospa nyt edes rynnäkkö alkaisi pian,
ettei menetettäisi aikaa. Mutta aikaapa vihollinen kai juuri tahtookin
voittaa — koska ei hyökkää. Ja kaksi miestä vain Savion tiellä!

EERO

Onhan siellä toki telefooni!

PEKKA

Niin on! Ja molemmilla pyörät. Toinen poikkeaa kauppiaalle soittamaan
ja toinen porhaltaa tänne suoraa tietä.

EERO

Näetkös nyt! Eihän Savio niin selän takana ole. Sehän on meidän
edessämme.

PEKKA

Edessämmepä kylläkin, kun se on meidän vastuullamme. — Äsh! Minua
ilettää tällainen tuumiskelu! Kunpa jo alkaisivat nujakan! Lempo
soikoon! Minusta ei ole ajatusten märehtijäksi — toimia minä tahdon.
Sirpalla minun pitäisi olla. Minulla olisi siellä muistakin syistä
paljon mukavampi olla kuin täällä. Muuten, minä luulen, että tämä
taistelu päättyy hyvin pian. Meille tulee yli-ote, heti kun »laivasto»
komennetaan liikkeelle.

EERO

Niin tulee, ellei vitkastella niin, että Saviolta ehditään hyökätä.

PEKKA

Hm! Silloin se yli-ote keikahti. — Sellaista hiivatin arpapeliä on
sota. Kaikki riippuu liikkeitten nopeudesta ja onnistumisesta. Siksi
pitää olla kuin viilipytty — eikä ihmisen veri saa kiehua. (Heittäytyy
sohvaan.)

EERO

Sellainen se Naplonkkakin kai oli.

PEKKA

Punaparta! Niin! Niin kai! — Viilipytty! (Asettaa kädet niskan taakse.)
Oi, oi, oi, oi!

EERO (istuu pöydän reunalle)

Sinä näyt olevan hermostunut! Viime kesänä sinäkin olit kuin viilipytty
— Kiireisissä — muistathan! —

PEKKA

En muista mitään! — Hai duulia dullailaa!

EERO

Taidat olla pikiintynyt?

PEKKA

Joutavia! Kehen minä olisin -? — Laula, kuule, jokin laulu!

EERO

Illalla saat kuulla minun loilotustani. Olen pakotettu esiintymään
Preerian Prinsessassa, jos siitä tulee mitään.

PEKKA

Miksi ei?

EERO

Morsiameni pitäisi esiintyä prinsessana, mutta hän on matkustanut.

PEKKA

Vai niin! (Hyräilee valssia ensi näytöksestä.)

EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta ja menee suoraa päätä telefoonin
luo).

Minun pitää soittaa!

PEKKA

Eipäs pidäkään! (Pyöräyttää Eeva-Kaisan telefoonin luota.) Pappilan
muori käski paistia kääntämään!

EEVA-KAISA

Antakaa olla — julmettunut! Luuletteko minua niin tanssittavanne kuin
neitiä äsken!?

PEKKA

Mistä sen tiedät?

EEVA-KAISA

Näin tuosta avaimen reiästä.

PEKKA

Soo! Vai kurkisteli Eeva-Kaisa naaran napin silmäänsä. Rangaistaanpa!
(Tanssittaa väkisin Eeva-Kaisaa, laulaen.) »Hai duulia» j.n.e.

EERO (nauraa ensin, mutta alkaa sitten viheltää samaa säveltä.)

EEVA-KAISA (voivottelee ja pyytelee päästämään, mutta tanssii kuitenkin
mukana.)

(Telefooni soi.)

PEKKA (jättää silmänräpäyksessä Eeva-Kaisan, joka tanssii vielä pari
kierrosta, yksinään).

Ai — Ammonin lapset! (Telefoonissa.) Haiduulia dullallaa! — Mitä?
Halloo minä huusin. On — Pekka Halla. — Niin — niin — vai niin —
kuusiko? Mutta tiiliuunilla on ainoastaan kymmenen miestä. — Hm! — On
ymmärretty! Kuusi miestä heti! (Panee telefoonin kiinni.) Eero! Lentäen
uunille! Lohikivi meijerin takana on kuivilla — kari kiven juurella
paljaana. Kiven taakse lähetettävä kuusi miestä, ampumaan sivulta
sillalle hyökkääjiä. Juostava rantalepistöä meijerin taakse! Nopeasti!
Kuusi miestä! Ammuttava sillalle!

EERO (on hypännyt pöydältä)

Selvä! (Juoksee ulos.)

PEKKA (huutaa Eeron jälkeen)

Veivät peijakkaat kuusi miestä meidän uuniltamme.

EERO (mennessään)

Jäipä kuularuisku!

EEVA-KAISA

Kaikkeen sitä tottuu, kun tällaiseenkin hirmuiseen hötäkkään! Mutta
olisipa tämä totta, niin ihan kauhusta kuolisi.

PEKKA

Vielä mitä! Eeva-Kaisa on ihan oikea rintamalotta, kun tanssii kuulien
vinkuessa.

EEVA-KAISA

Eiväthän Lotat tanssi — te taas höynäilette.

PEKKA

Kun on niin urhea, tarkoitan.

EEVA-KAISA

No, menkää nyt pois siitä, että saan soittaa leipurille. Leipä ei riitä
voileipiin.

PEKKA

Nyt ei voi soittaa.

EEVA-KAISA

Minun täytyy. Ravintola-telefooni on rikki.

PEKKA

Tästä ei nyt pääse — isänmaa on vaarassa.

EEVA-KAISA

Älkää nyt hupsiko! Voileivät ovat paljon tärkeämmät kuin teidän
isänmaanne.

PEKKA

Mitä niitä voileipiä suotta! Jos kaikki kaatuvat, niin kuka ne syö.

EEVA-KAISA

Voi, voi! Minun täytyy soittaa. Missä Korsu on?

PEKKA

Sodassa. Lie jo kaatunut.

EEVA-KAISA

Minä en usko teidän juttujanne enää pennin edestä. Suotta minua
peloittelette.

PEKKA (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja vie hänet pois telefoonin
läheisyydestä)

Mennäänpä vähän kauemmas tästä puhelinkoneesta' Sirpalla ammutaan niin
jumalattomasti — ja lankaa myöten voisi joku kuula eksyä —

EEVA-KAISA

Älkää luulko, että minä niin tuhmia uskon! Te vain pelkäätte minun
soittavan — niinkuin kohta soitankin. Haen neidin, ellette —

PEKKA

Missä neiti nyt on?

EEVA-KAISA

Hän on korjailemassa sisarensa pukua, joka tuli äsken.

PEKKA

Pukuko?

EEVA-KAISA

Äsh! Sisar tietysti!

PEKKA

Ratkesiko sisaren puku Amerikan matkalla?

EEVA-KAISA

Ei Helinä-neidillä olekaan vain yhtä pukua, eikä kahta. Niistä ei
huolta — mutta hän tulee esiintymään tänä iltana Preerian prinsessana,
kun postineidin täytyi matkustaa — ja sentähden pukua pitää vähän
muutella.

PEKKA

Onko Helinä-neiti sitten niin valmis osaansa?

EEVA-KAISA

Kuuluu pelanneen sitä Amerikassa monta kertaa.

PEKKA

Vai niin! No, mitä emäntäsi muuta tekee?

EEVA-KAISA

Menkää katsomaan!

PEKKA

En voi. Tuo pörisijä ei päästä. — Itkeekö hän?

EEVA-KAISA

Ei —- eikä ainakaan enää tanssi.

PEKKA

Hyräileekö hän hai duulia dullallaa?

EEVA-KAISA

Kuulkaapa, kenraali! Jättäkää te meidän emäntä-neiti rauhaan! Hän on
teidän veljenne morsian.

PEKKA

No, annetaan hänen sitten itkeä sitä surkeutta! Tanssimmeko taas?

EEVA-KAISA

Hyi — pannahinen! (Juoksee keittiön puolelle.)

PEKKA

Sainpas lähtemään! (Telefooni soi.) Halloo! Vai niin, vai Saviolta. No?
— Mitä? Kaksikymmentä miestä? Ja kaikki pyörillä -? Oi, Kapernaumin
kauhistus! Etkö ehtinyt ennen heitä? Vai niin! Jäit taistelun
ulkopuolelle! Toverisi kai pääsi? Hyvä on! (Panee kuulotorven pois,
juoksee avaamaan akkunan ja viheltää pilliin, huutaa ulos.) Pyörän
selkään nopeasti! Tiiliuunille! Kaksikymmentä vihollisen polkupyörää
tulossa Saviolta. Kuularuisku soimaan! (Ulkoa kuuluu »selvä!» — Sulkee
akkunan.)

RAJU (tulee katsomosta puettuna suojeluskuntapukuun).

PEKKA

Ahaa, Raju-poikaseni. Hyvä, että tulit. Annoitko laivaväelle tarkat
ohjeet?

RAJU

Parhaani mukaan. Lähtevät heti.

PEKKA

Jää sinä nyt tänne vartioon hetkeksi. Minun täytyy itse piipahtaa
pyörällä tiiliuunille. Siellä on vaara tulossa.

RAJU

Minä tiedän. — Puhuitko sinä jo Ritvalle siitä, mistä pyysin?

PEKKA

En ehtinyt, kun tulit keskeyttämään.

RAJU (vähän nolona)

Jos tapaat — niin älä viitsi puhua mitään!

Pekka

Niinkö? Etkö haluakaan erota?! Ja minä kun jo kohta luulin olevani
naimisissa hänen kanssaan!

RAJU (kärsimättömästi)

Ei se nyt sentään niin helposti käy! Ei sitä pieni valssi yksin tee.

PEKKA (on löytänyt lakkinsa)

Valssi juuri sen tekee! (Taputtaa Rajua olalle.) Valssi yksin — usko
pois! Se selvittää sotkuisen vyyhdin. Se kirkastaa hämärän. Se avaa
nupun, jos nuppua on. Se panee kukkimaan karunkin maan. Se vaikuttaa
kuin aurinko. Hoida tarkasti telefoonia — ja tee määräysten mukaan!

RAJU

Kyllä tiedän!

PEKKA (hyräilee »hai duulia» mennessään).

RAJU

Kylläpä veli-Pekasta on tullut runollinen!

EEVA-KAISA (kurkistaa keittiön ovesta)

Ai — insinöörikö täällä onkin! (Tulee sisään.) Teidän veljenne oli
äsken ja kielsi minun soittamasta — vaikka parhaillaan tehdään
voileipiä.

RAJU

Pitääkö silloin soittaa?

EEVA-KAISA

Äsh! Älkää nyt ruvetko veljenne löpinöitä matkimaan! Kun leipä loppuu,
niin pitää soittaa leipurille.

RAJU

Nyt ei voi soittaa vähään aikaan! Odottakaa nyt pieni hetki! Kohta tämä
krampampuli päättyy.

EEVA-KAISA

Noo, — minä odotan. (Ryhtyy korjailemaan liinoja y.m.)

RAJU

Yhäkö neiti vielä sitä siskoansa pynttäilee?

EEVA-KAISA

Täytyy pian saada valmiiksi puku, kohta on ilta käsissä.

RAJU

Niin taitaa olla! Kuule! — Oletko nähnyt — onko neiti itkenyt?

EEVA-KAISA (hämmästyy)

Itkenyt? Tehän kysytte ihankuin teidän veljenne. Minkä ihmeen vuoksi
hän itkisi?

RAJU

Kysyikö veljenikin —?

EEVA-KAISA

Kysyi kyllä, mutta on ihan suotta udella. Ei nyt sentään yhden valssin
tähden itkemään ruveta.

RAJU

Niin! Eihän yhden tähden. — Osaako Eeva-Kaisa valssia?

EEVA-KAISA

Tottapa tietenkin.

RAJU

Uskooko Eeva-Kaisa, että valssi avaa nupun —?

EEVA-KAISA

Minkä nupun?

RAJU

Kukan nupun tietysti — jos nuppua on — ja että se vaikuttaa kuin
aurinko?

EEVA-KAISA

Kuinka noin viisas mies puhuu tuollaista persiljaa?

RAJU

Eihän näissä asioissa viisaus auta — näissä lemmen asioissa — tietäähän
Eeva-Kaisa sen.

EEVA-KAISA (huokaa)

Ei auta, ei! — Onko insinööri jo tavannut Korsua?

RAJU

En ole. Mutta minä kyllä ohjaan sen asian selville vesille —

EEVA-KAISA

No, sitten insinööri on oikein miesten mies — ja minä teen vaikka mitä
insinöörin hyväksi.

RAJU (kuin itsekseen)

Osaisinkohan minä tuota valssia?

EEVA-KAISA

Sanoinkin jo neidille, että insinööri on ihan toista kuin tuo
kapteeni-höynä — vai mikä luutnantti hän lie. Nimitin häntä piloillani
kenraaliksi — ja vielä mulla on korpraali jäljellä häntä varten — ja
vanjunkkari ja kersantti — ja — sapööri ja —

RAJU

Onko Eeva-Kaisa tanssinut koskaan »hai duulia»?

EEVA-KAISA

En eläissäni — paitsi veljenne kanssa äsken, kun hän —

RAJU

Soo — sapperment! Se mies sitten ehtii jos mihin! Hän tietenkin
treenasi itseään. Minäkin koetan heti. (Lähenee Eeva-Kaisaa.)

EEVA-KAISA (peräytyy)

Mitä?

RAJU

Hai duulia dullallaa! Minä tahdon —

EEVA-KAISA

Älkää nyt! Miksi kaikki ihmiset tahtovat minulta »hai duuliaa»?

RAJU

Sinähän lupasit tehdä minun hyväkseni vaikka mitä.

EEVA-KAISA

No, niin — no — jos se nyt on ihan välttämätöntä

RAJU (tanssittaa Eeva-Kaisaa, laulaa)

N:o 9. (Sama kuin N:o 8).

    Hai duulia dullallaa, hai duulia dei!
    Ilmoihin asti tää onnemme vei.
    Rinnallas kerran kun riemuita saa,
    haihtuu mun mielestäin murheitten maa.

(Pysähtyvät).

Hyvinhän tämä menee! No, millekäs tuntuu?

EEVA-KAISA

Ei yhtään millekään!

RAJU

No, jatketaanpas! (Laulaa ja tanssivat.)

    Hai, dui, anna pilkistää silmihin,
    dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!

(Pysähtyvät).

Eikö vieläkään synny mitään erikoista tunnelmaa?

EEVA-KAISA

Eei! — Vähän vain huimaa oudokseltaan.

RAJU (katsoo silmiin ja laulaa oikein epätoivon vimmalla)

    Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
    Dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.

Eikö vieläkään?

EEVA-KAISA

Miltä tässä nyt pitäisi tuntua sitten?

RAJU

Oi, oi! — Se on kai siinä, ettei ole nuppua ollenkaan. (Tanssittaa
uudelleen vimmatusti ja laulaa). Hai duulia, dullallaa, hai duulia daa!

(Pysähtyvät äkkiä.)

KORSU (tulee katsomosta)

Hei, hei! — Noin taas! — Parkule!

RAJU

Lopeta nyt jo siihen, Korsu! — Älä sano enää enempää — muuten varmasti
laukaiset jonkun tyhmyyden. Asia on yksinkertaisesti niin — että —

EEVA-KAISA (hätääntyneenä)

Niin — niin se on, ihan vissisti —!

KORSU

No, olkoonpa niin tai näin! Mitä, parkuletta se minua liikuttaa! (Aikoo
keittiön puolelle.)

EEVA-KAISA (juoksee Korsun eteen)

Ei, Korsu! Ei se ole niin eikä näin —!

RAJU (menee väliin)

Älkää nyt ruvetko sotkemaan! Minä tahdon oppia tanssimaan »hai duulia»
— siinä kaikki. Eeva-Kaisa auttoi minua ystävällisesti — ja niin
sinäkin auttaisit jos osaisit —

KORSU

Mitä erikoista osaamista siinä sitten on!

RAJU

No, osaako Korsu sen?

KORSU

Mikä siinä nyt olisi! Osaanhan minä mokoman lönkötyksen.

RAJU (menee Korsun toiselle sivulle)

Kuule, Korsu! Jos vähänkään olet minun ystäväni, niin sinun pitää
heti tanssia Eeva-Kaisan kanssa. Katsohan, tässä tanssissa on jokin
salaisuus, josta sinunkin pitää päästä selville — ja Eeva-Kaisakin
pääsee selville — ja — no annapas kieppua nyt —

KORSU

Parkuleko tässä rikeeraamaan —!

RAJU

Saat nähdä, että kirkastuu kohta! Tämä valaisee kuin aurinko — ja nuppu
aukenee — jos nuppua on —

KORSU (Eeva-Kaisalle)

Insinööri on menettänyt järkensä — ei taida olla hyvä vastustella —

RAJU

Laula myöskin, jos vain suinkin osaat! Minä autan. (Laulaa ja toiset
tanssivat.)

KORSU (tanssii kömpelösti, polvet koukussa, ja haidullattaa ilman
sanoja).

EEVA-KAISA (loistaa onnesta ja äännähtää joskus laulun mukana)

»Voi, voi!»

RAJU

Tpruu! Pysähtykää nyt — ja katsokaa toisianne silmiin! Noin! (Jatkaa
laulua).

EEVA-KAISA (kun laulu loppuu)

Voi, Korsu, voi! (Heittäytyy kaulaan). Voi, voi, kuinka ihanaa!

RAJU

No, siinä se nuppu aukeni! Salaisuus selkeni.

KORSU (hämillään)

Oikeinko sinä Eeva-Kaisa vakavissasi? —

EEVA-KAISA (irroittautuu kaulasta ja painaa päänsä alas)

Ethän pahastu, Korsu?

KORSU (vetää Eeva-Kaisan mennessään katsomon puolelle)

Mennäänpä katsomaan, miten laivasto lähtee liikkeelle. (Huutaa taakseen
Rajulle.) Naskali-Ville juoksi äsken rantaan — sitä minun piti tulla
sanomaan (menevät).

RAJU (juoksee hänen jälkeensä, huutaa ovesta)

Jos huomaat jotain epäilyttävää, niin tule sanomaan! (Sulkee oven.)

(Pekka ja Eero tulevat).

PEKKA

Onko soitettu?

RAJU

Ei ole tapahtunut mitään isänmaallista —

PEKKA

Muusta maallisesta en väiltäkään! Itse lempoko tässä leikkiä lyö —
kuiviin palaa koko soppa, ellei loppu-spurtti ala heti.

EERO

Soita kievariin!

RAJU

Niin — soita esikuntaan!

PEKKA (menee soittamaan)

Kievariin! — V.P.K:n vartiosta puhutaan. Kaksikymmentä pyöräilijää
hyökkää kohta tiiliuunille. Siellä on meillä vain neljä miestä. Asema
täällä selkäpuolella vaarallinen, ellei ratkaisu tapahdu pian. Mitä?
Lähetti meni jo sinne viidenneksi. Meitä on täällä kolme. On kyllä.
Asetin kuularuiskun ampumaan sivulta — riihimäeltä — maantieltä eivät
pääse — heidän täytyy hajaantua. Vai niin! Odotetaan sitten! Selvä!
(Panee torven pois).

RAJU

Ei mitään muutosta?

PEKKA

Ei! Kerran jo oli näyttänyt kuin olisivat alkaneet hyökkäyksen, mutta
se olikin ollut koe saadakseen selville meidän asemamme.

EERO

Mutta yritys ei onnistunut tietysti?

PEKKA

Ei yhtään laukausta ammuttu meidän puolelta.

RAJU

Olisi pitänyt ärsyttää — joillakin laukauksilla. (Lähtee ulko-ovea
kohti.)

PEKKA

Minne menet?

RAJU

Menen katolle — merkkilippuni luo.

PEKKA

Katsokin, että nyörisi ovat kunnossa!

RAJU

Kyliä nousee — minä olen sitä koetellut — kun vaan saan merkin. (Menee
ulos.)

PEKKA (heittäytyy sohvaan)

Hyi, hitto! Kun ei voi mitään tehdä!

EERO

Tanssi »hai duulia» taas, niin rauhoitut. (Istuu akkunan luo.)

PEKKA

Pyh! — Luuletko, että ammunta kuuluu tiiliuunilta tänne?

EERO

En usko! Tiheä kuusikko on välissä ja tuuli käy sivulle.

PEKKA

Niin kai! Ei edes sitä iloa meille sallita. (Hyräilee preeria-laulua.)

EERO

Osaatko sinä preeria-laulun?

PEKKA

Olenhan minä, herra nähköön, laulanut siinä Samin osan — kerran
maailmassa.

EERO (hypähtää ylös ja lähestyy)

Älä nyt! Kuulehan, veikkonen! Sinähän minut pelastatkin Samista.

PEKKA

Mitä varten?

EERO

Minulla on niin paljon muutakin touhua — minulla on iso rooli
näytelmäkappaleessa — ja — nyt, kun tuo Amerikan neitonen kuuluu
laulavan prinsessan, niin sinä sovit paremmin — laulat paremmin ja —
jumala ties minkälainen laulajatar hän on —

PEKKA (nauraa)

— ja kun sinun mielitiettysi on matkustanut — eikä ole preerian
prinsessa —

EERO

Joutavia! Älä nyt rupea härnäilemään! Sehän on samantekevä tietysti —

PEKKA

Niin, tietysti! Oletko nähnyt tuon amerikattaren? Onko hän kaunis?

EERO

Totta kai hän on kaunis — sehän on itsestään selvä asia.

PEKKA

Vai itsestään selvä! Et siis ole nähnyt? Yhtähyvin hän voi olla ruma
kuin synti.

EERO

No, kai sinä nyt yhden laulun ajan kestät.

PEKKA

Ahaa! Sinä olet nähnyt — ja hän on ruma!

EERO

En totisesti — mutta kun sisar on kaunis, niin —

PEKKA

Sisar? (Sulkee silmänsä). Hai duulia dallallaa! (Äkkiä) Onkos sinulla
puku kunnossa?

EERO

No, totta kai! Sinä siis laulat! Oi, oi! Sinä olet mainio mies —

PEKKA

Älähän nyt! En ole vielä luvannut.. (Hypähtää ylös kun telefooni soi.)
No vihdoinkin! — Halloo! V.P.K. (Sivulle.) Saakeli kun siellä ammutaan!
Halloo — jaa! Hyvä on! — Heti! — Selvä! (Panee kuulotorven pois.)
Jopa räiske käy! (Rientää akkunaan, jonka Eero on avannut, puhaltaa
pilliinsä kolme vihellystä.) Siinä lähti laivasto! Parissa minuutissa
täytyy vihollisen hajaantua, kun meidän miehet hyökkäävät niskaan.

EERO

Peijakas, ettei saa olla näkemässä! Siellä oli kai pauketta?

PEKKA

Taukoamaton rätinä!

EVELIINA (tulee ulkoa)

Oh! Pardong! Häiritsenkö herroja?

PEKKA

Bombardemang, madam! Ette mitenkään! Meillä on niin ikävä, että
kuihdumme kuin kukkaset sateen jälkeen. Miten voimme palvella?

EVELIINA

Oh! Te olette aina yhtä kohtelias kavaljeeri, oikea kandelaaberi,
herra Halla — kyllä teidät tuntee kun kerran on presenteerattu — te
konserveeraatte niin vulgääristi —

PEKKA

Teitä taas, rouva Lello, on vaikea tuntea, sillä te yhä nuorennutte ja
somistutte. (Tervehtii.)

EVELIINA

Niin, hi, hi, hi! — Eeron kanssa me olemme vanhoja tuttuja —

EERO

Oikein vanhoja!

EVELIINA

Minä vaan pistäysin konsulteeraamaan — kun minä olen odottanut maalaria
koko kesän, enkä mitenkään saa lanseeratuksi herra Loirosta — vaikka
meillä pitäisi —

PEKKA

Putzen, polieren und blank machen?

EVELIINA

Puleerata — just — sekretäärit ja muut möblemangit ovat niin
koliseeraantuneet, että moni kohta pitää uudelleen profaneerata ja
tapetit — uudet tapetit pitää saada salonkiin ja —

PEKKA

— ja tualettiin —

EVELIINA

Ehei! Tualetti-byroo ja peili ovat hyvin paralyseeratut — mutta seinät
ja katot ovat pahimmin solideerauksen tarpeessa — ja sentähden minä
haluaisin konfikseerata herra Loirosen, että saisin resoluutin tälle
asialle.

PEKKA

Mahtaakohan se, Loironen peijakas, olla immuuni —?

EVELIINA

Niin se on! Se on niin immuuni mies, että Jairakasta ei vaan lähde —
kun se on nyt niin esangsissaan se Jairakan emäntä, että maalauttaa
kohta jo vainioaidatkin, tehdäkseen itsensä niin primitiiviseksi,
että kohta jo poseeraa koko fasaadinsa, mutta minä en ole sellainen
parasiitti, että minä ikäni kulkisin neglisecrattuna ja ratineerattuna
hänen tähtensä — minä prolongeeraan tänään Loirosen — herra Loirosen,
aioin sanoa — ja prenumereeraan —

PEKKA

Mistähän tuon Loirosen nyt löytäisi obduseerattavaksi ja
makadamiseerattavaksi?

EVELIINA

No, kun sanottiin, että häntä voisi tangeerata täällä.

PEKKA (tarjoaa käsivartensa)

Jos sallitte — olkaa hyvä ja seuratkaa minua tuonne juhlakentälle, niin
ehkä hänet siellä saamme mausoleumiin.

EVELIINA

Te olette oikea djentlemanni vielä prepareeratumpi kuin teidän
veljenne, oikea följetongi — mutta minä en halua mankeerata noita
Charlottia — kun minulle itselle ei sopinut nyt fungtsuneerata — kiitos
ystävällisyydestänne — menen kernaammin katselemaan puitten latvoja,
sillä herra Loironen viettää kaikki semesterinsä jossain korkealla,
ehkä nytkin.

PEKKA

Ahaa! Hän piiloilee puissa kuin orava —

EVELIINA

No, ajatelkaas — tuo Jairakan emäntä denatureeraa niin tarkasti kaikki
hänen olinpaikkansa, että täytyy turvautua —

PEKKA

Mutta te olette sen keksinyt —

EVELIINA

Niin olen — minä olen analyseerannut herra Loirosen ihan kokonaan
— hyvästi vaan, hyvät herrat — ja kiitos hauskasta seurasta ja
konservatsuunista minä olen vallan parafineerattu — (menee).

PEKKA (kumartaa)

Ja me ihan galvaniseerattuja! (Nauravat ihan katketakseen.) Oi,
Baabelin sekoitus — mitä sait sinä aikaan!

EERO

Hänhän on ihan pahasti hassastunut herra Loiroseen.

PEKKA

No, aivan denatureeratusti! (Kuuntelee.) Mitä se on?

EERO (syöksyy akkunan luo)

Kuuluu melua —

PEKKA (myös akkunan luo)

Minä luulen, että se kuuluu Varvaslahdesta päin. Mitä tulimmaista
tiellä on tapahtunut?

EERO

Eivät kai ne peijakkaat vaan ole päässeet joen yli yllättämään —?

PEKKA

Ei! Jokaisessa mutkassa ja kärjessä on vahti ja veneet tällä rannalla

KORSU (syöksyy sisään katsomosta)

En minä suotta sitä parkuletta epäillyt.

PEKKA

Mitä on tapahtunut?

KORSU

Naskali-Ville on varastanut kaikki venheet —

PEKKA ja EERO

Mitä sanot? Näitkö? Miten?

KORSU

Pikkupojat olivat hengen edestä juosseet nuoraa hakemassa köynnöksen
sitojilta tuolta päärapulta — heiltä kuulin — kun miehet saapuivat
rantaan, olivat jo joella menossa —

PEKKA

Oi, Jerikon muurit!

RAJU (nopeasti ulkoa)

Venheet eivät voi lähteä —

PEKKA (ankarasti)

Ne ovat varastetut! Mutta missä oli vahti?

RAJU

En ymmärrä koko juttua. Menen rantaan. Soita esikuntaan! (Juoksee
kiireesti katsomon ovesta.)

PEKKA (huutaa jälkeen)

On uitava joen yli —!

KORSU

Minä menen mukaan ja vien lisää köyttä — (nopeasti perässä).

PEKKA

Kuule, Eero! Sinulla on juoksussa ensi palkinto —

EERO

Minä juuri ajattelin, että minä käyn siellä. Olen jo takaisin ennenkuin
nuo edes ehtivät rantaan.

PEKKA

Jos »laivasto» on menetetty, niin puolet miehistä rintamalle ja toinen
puoli uunille!

EERO

Ja me hirteen! (Nopeasti katsomoon.)

PEKKA

Oi, Jerusalemin hävitys! (Menee soittamaan.) Kievariin! — V.P.K:n
vartiosta ilmoitetaan, että venheitä ei ainakaan heti voida lähettää.
Sanotaan, että ne ovat varastetut — Niin! Enempää en tiedä! Lähetin
juuri ottamaan selvän. Kyllä, varmasti! Kaikki tehdään — mitä voidaan.
Hm! Hiiteen tietysti! Ilmoitan heti, kun saan tietää. (Sulkee
vihoissaan telefoonin.) Kuka siellä?

TROKARI JUSSI (lyhyt, paksu ja pyöreänaamainen köntys tulee
ulko-ovesta).

Minähän täällä!

PEKKA

Kuka olette? Mitä tahdotte? — Aa! Eikös se ole trokari-Jussi? Anteeksi
— muuta nimeä en —

JUSSI

Trokari-Jussiksihan minua sanotaan —

PEKKA

No, mitä asiaa Jussilla on? Tässä on vähän kiireitä meillä —

JUSSI

Tulin vaan sanomaan siitä minun veneestäni, jonka Timilän Eero otti —

PEKKA

No, mitä siitä? Eikö hänellä ollut lupa siihen?

JUSSI

Kyllähän akka juuri luvan antoi — mutta minä en — ja sentähden kävin
juuri ja otin airot venheestäni — —

PEKKA

No, pitäkää ne sitten, kun kerran olette saanut. Teidän venheestänne ei
meillä ole enää mitään apua. Pitäkää siis airotkin!

JUSSI

Niinhän minä yritinkin, mutta sitähän juuri tulin sanomaan, että
kun nousin juuri rannasta pellon jalkaan, niin Hajasmaan Hemmi
tuli juuri minua vastaan ja otti airot olaltani. Siinä kun sitten
juuri riitelimme, niin yht'äkkiä keikahutti Hemmi minut juuri
pyörtänöpielukselle ja meni rantaan. Minä valitan tästä —

PEKKA

Minäkin valitan teidän surkeuttanne!

JUSSI (ymmärtää väärin)

Niin, eikös olekin juuri valittamisen syytä? Hemmiliähän on itsellään
venhe. Miksi hän rupeaa ryöstämään juuri minun airojani minun omalta
olkapäältäni!

PEKKA

Ja painamaan teidän oman olkapäänne pyörtänöön!

JUSSI

Niin juuri — olkapään! Tuohon juuri koskee vieläkin juuri ankarasti.
Lensin kuin vettynyt rasu — juuri noin — tuolle olkapäälleni. Hemmihän
on tunnettu juuri julmettuneista voimistaan.

PEKKA

Miksi sitten rupesitte sellaisen julmettuneen kanssa riitelemään?

JUSSI

Oikeuteni puolesta tietenkin! Eivätkö ne olleet juuri minun aironi?

PEKKA (hauskasti)

Juuri teidän ne ehkä olivat, mutta juuri siksi, että vene oli juuri
vuokrattu, niin Hemmi arveli kai, että juuri hänellä oli oikeus
puolellaan.

JUSSI

Hänellä ei juuri ollutkaan —

PEKKA

Odottakaahan! Täällä tulee joku. (Menee nopeasti ja avaa oven
katsomoon.)

EERO (tulee hengästyneenä).

Ei tarvinnutkaan — rantaan asti —

PEKKA

No, mitenkä on?

EERO

Tulivat vastaan — laululavan takana — venheet lähtivät sentään — mutta
vaan kolmekymmentä miestä — enempää eivät kannattaneet — toiset menevät
rientomarssissa uunille — tuolla — (Viittaa akkunaan.)

PEKKA (menee nopeasti akkunan luo ja huutaa ulos).

Viisi miestä riittää uunille! Kaikki loput rintamalle! Jakautukaa!
Noin! Rientomarssiin — eteenpäin! (Menee telefooniin.) Kievariin!
Halloo! On V.P.K:sta! Laivasto lähti kuitenkin jo! Niin — lähti. Mutta
vain kolmekymmentä kantoivat venheet. Viisi meni uunille ja loput
tulevat Sirpalle. Vai ehtivät sittenkin ajoissa — hyvä on! Täällä
kaikki hyvin' (Panee kuulotorven pois). Venheet ehtivät, kuulin ma,
vieläkin ihan ajoissa! — Sinä et tietystikään ehtinyt kuulemaan itse
tapahtumasta muuta kuin pääasian?

EERO

En paljoa! — Täällähän on trokari-Jussi! Mitä hän asioitsee?

PEKKA

Jussi on tavallaan sotkeutunut tuohon venhejuttuun. (Jussille.)
Odotahan nyt hetkinen, niin me pian selvitämme teidän airotappelunne.
(Eerolle.) Naskali-Ville saatiin siis kiinni?

EERO

Hänet tuodaan tänne — ja Mutkalan Ansu myös!

PEKKA

Mitä Ansulla on tässä tekemistä?

EERO

Hänhän se on sankari! Oikea Nelson, joka pelasti meritaistelun — ja
märkä kuin sorsa!

PEKKA

Soo! No, kuka olisi uskonut! — Mutta se onneton vahti!? Ken se oli?

EERO

Hajasmaan Hemmi.

JUSSI

Se oli juuri Hemmi, joka minulta airot ryösti.

PEKKA

Ahaa! Nyt minä ymmärrän. Tapellessaan teidän kanssanne myöhästyi
Hemmi vahtipaikaltaan. Trokari-Jussihan taitaa ollakin syypää koko
skandaaliin.

JUSSI

Mihin syypää? Syypää siihen, että tulee ryöstetyksi? Ohoh — teidän
komentoanne!

PEKKA

Kohtapa saamme nähdä! Tuleeko Hemmi tänne?

EERO

Tulee. Hän ei voinut jättää niin tärkeätä vankia kuin Naskali-Villeä.

LOIRONEN (tulee katsomosta, huutaa taakseen)

Eivät ne köynnökset riitä! Näyttämön edus jää ihan tyhjäksi. Sanoinhan
jo äsken, että on hankittava lisää. (Vetää oven kiinni.)

PEKKA

Miksi ei Loironen ole puettuna kenttäharmaaseen — eikä ole mukana?

LOIRONEN

Puettunako? Kahta herraa ei voi palvella. Minä maalaan palokunnalle
suurta järveä — (nyökkää päällään näyttämölle päin) — tuolla noin.
Mitäs palokunnalla tekee, ellei ole järveä — ja mitäs —

PEKKA

Miksi ei Loironen maalaa sitten?

LOIRONEN

Kahta herraa ei voi palvella. Kun minä haistoin, että tuolla joella
tapahtui jotakin erikoista, niin juoksin rantaäyräälle ja kiipesin
korkeimman kuusen latvaan katselemaan.

PEKKA

Loironen näki siis koko tapahtuman?

LOIRONEN

Kokoko? Kaikki tapahtumat! Kaikki! Ja kun minä näin, miten märkä
Mutkalan Ansu oli, niin kiipesin kuusesta alas, juoksin Jairakan
pirttiin ja vein Ansulle pisimmän mekon, minkä käsiini sain. Eihän
sitä Ansu-rukkaa voinut ilki-alastomana tuoda tänne, jossa talo on
naisia täynnä. Sieltä se nyt kohta tulee kuin Rooman paavi. Annoin
vielä paperihattunikin hänelle. Ansu kun on vähän alaston lakipään
paikoiltakin.

(Raju avaa oven katsomosta. Sisään tulevat Ansu, puettuna pitkään
mekkoon ja paperihattuun, sekä Ville, Hemmi, Raju ja Korsu viimeisenä.)

PEKKA

Tiedätkös sinä, Ville, mitä sinulle nyt tehtäisiin, jos olisi tosi
kynnessä? Sinut ammuttaisiin muitta mutkitta.

LOIRONEN

Selkäsauna on pahankuriselle parempi kuin ampuminen. Selkäsaunasta voi
parantua, mutta ampumisesta paatuu iäksi.

PEKKA

Kuka tuli kaikkein ensin tapahtumapaikalle — siis rannalle?

LOIRONEN

Minä kuusen latvaan!

PEKKA

Minä sanoin rannalle!

LOIRONEN

Varas tietysti — Ville.

PEKKA

No, kuka tuli Villen jälkeen?

LOIRONEN

Tuo Rooman paavi — vaikka hän oli silloin vielä tavallinen Mutkalan
Ansu.

PEKKA

No, Ansu! Miksi menit rantaan?

ANSU

Minulla on kylmä — eikö kellään ole antaa pientä lirausta?

EEVA-KAISA (on tullut juuri katsomosta)

Minä tuon kahvia aivan heti! (Juoksee keittiöön.)

PEKKA (koettaa vaistomaisesti taka-taskuaan)

Nytpä se kananpesä olisi tarpeellinen. Unohdin koko jupisterin. — Eikös
Korsu muista, missä sen munan pitäisi olla.

KORSU

Jossakin se oli vikkeripellossa — kaipa tuo löytyy — jos lie siellä
ollut — (menee ulko-ovesta).

ANSU

Pelkkä toivokin jo lämmittää —

PEKKA

Ala sitten! Miksi menit rantaan?

ANSU

Minä epäilin Villeä. Menin utelemaan, mutta tulin myöhään. Ville oli jo
sitonut venheet ja työntänyt rannasta —

JUSSI (astuu esiin)

Eei! Kyllä nyt juuri vissiin aletaan väärästä päästä!

ANSU (huomaa Jussin nyt vasta)

Kas vaan! Paistaako kuukin näin pouta-iltana? Tietääkö trokarikin
jotakin?

JUSSI

Venheet olivat rannalla, kun minä otin aironi — ja siihen jäivät. Kun
minä sitten nousin vainiotörmälle, niin tuo Hemmi juuri tuli minua
vastaan —

HEMMI

Silloin olin menossa venheitä vartioimaan — ja kun Jussilla oli minun
aironi olallaan, niin otin ne kainalooni —

LOIRONEN

Ja Jussi keikahti kuin kerä pyörtänölle.

JUSSI

Juuri minun olivat airot, jotka otin omasta veneestäni.

LOIRONEN

Omastasi otitkin — mutta ne olivat Hemmin airot — tervatut lappeet —

HEMMI

Ja ne ovat vieläkin rannalla.

PEKKA

Mitä sinä, Jussi, täällä oikeastaan valitat? Hemmi vain otti sinulta
omansa.

JUSSI

Miksi minun venheeni vietiin ilman lupaani?

EERO

Vaimosi antoi luvan ja minä annoin sinulle viisi markkaa. Eikö asia ole
niin?

JUSSI

Mutta minä ajattelin sitten toisin, ihan juuri —

ANSU

Ja otit sieltä missä otettava oli — tapasi mukaan.

JUSSI

Mitä se H.H.H. tässä viisastelee?

HEMMI

Älä sinä Ansua näyki. Ansu oli sankari sellainen, joksi sinä et pysty —

LOIRONEN

Niin — kun Ville oli saanut venheet rannasta irti, tuli Ansu — ja kun
ei muuta neuvoa ollut, niin heitti Ansu takin yltään, kengät jalastaan
ja heittäytyi virtaan, sai kiinni perimmäisen venheen perästä, kapusi
venheeseen ja silloin alkoi kilpasoutu. Ville souti virralle päin ja
Ansu huopasi vastaan. Minä näin tuon taistelun. Se kesti kauan — sitten
tuli Hemmi — ja sitten pikku-poikia — sitten saatiin nuoraa — ja sitten
tulivat kaikki miehet — heitettiin lasso Ansulle — ja koko roikka
hinattiin rantaan takaisin. Mutta Ansu oli huovannut jo kuitenkin
neljännestunnin, eivätkä venheet menneet yhtään eteenpäin — muuta sen
kuin virran mukana alaspäin. Ansu teki sellaisen sankarityön, että minä
tuskin pysyin kuusen latvassa — aloin niin ilakoida. Ja heti kun miehet
lähtivät, kipusin kuusesta ja juoksin Jairakalle mekkoa hakemaan.

PEKKA

Ansu Mutkala on tehnyt meille suuren palveluksen — ehkä niin suuren,
että siitä aiheutuu meidän voittomme — jos se saadaan. (Menee
kättelemään Ansua.) Minä kiitän sinua — sinä teit oikean miehen työn!

ANSU

Nähkääs nyt taas! Minusta tehdään sankari ilman muuta. Näin minusta
aina tehdään mitä milloinkin. Nytkään ei minua olisi tarvittu
ollenkaan, ellei Jussi olisi käynyt airoja anastamassa, sillä Hemmi
olisi siinä tapauksessa ehtinyt ennen minua ja pysäyttänyt venheet jo
rannassa.

HEMMI

Niin olisinkin! Jussi minut pidätti ja on sentähden koko hötäkkään
syypää.

VILLE

Niin minunkin mielestäni. Jussi on syypää ihan kaikkeen! (Kaikki
nauravat.)

PEKKA

Ei nyt sentään, kaveri-hyvä! Kyllä sinä olet suurin Efialtes, sinä!

VILLE

Mikä se on?

PEKKA

Se on kavaltaja, se!

VILLE

Niin kai vastustajan suussa — porvarien mielestä. Mutta vähältä piti,
ettei minustakin tullut sankari — meikäläisten mielestä.

ANSU

Älä löpise! Ota minusta esimerkki! Jos haluat tulla oikeaksi
kommunistiksi, niin älä itse tee mitään. Odota siksi kunnes muut
sinusta leipovat jonkinlaisen pötkyn. Ei koiran kureilla eikä konnan
koukuilla mitään puoluetta edistetä.

HEMMI

Oikein, Ansu! Se ajatus kelpaa kaikenvärisille puolueille.

JUSSI

Älkää sitten koukkuilko! Antakaa minun aironi ja veneeni takaisin!

ANSU

Odotapas, sinä kuun paiste! Jos mulla ei olisi niin vilu —

EEVA-KAISA (tulee keittiöstä Korsun seurassa)

Tässä on kuumaa kahvia Ansulle! (Menee takaisin.)

ANSU

Kiitos, tyttöseni! (Juo). Kiitos vaan, Korsu! Sinä olet kai tottunut
pikkupoikana varastelemaan mäkimuijain kananpesiä. (Juo loppuun.)
Tuhansia kiitoksia! — Vai pyytää Jussi venettään tähän huoneen
lattialle —

JUSSI

Omaan rantaan se on tuotava — ja maksettava —

EERO

Vieläkö yli sen, mitä jo sait?

ANSU

Saanko minä maksaa hänelle omalla tavallani, niin asia heti on selvä.

PEKKA

No, jos selvenee, niin maksa vain!

ANSU

Tulehan tänne, Jussi!

JUSSI (tulee vastahakoisesti vähän lähemmäs)

Eihän sinulla ole edes housujakaan, mistä maksaisit!

ANSU

Minulla on kultaa suussa!

N:o 10. (Laulaa)

    Hui, hai, heli vei!
    Mun heilani vei
    mies tyhmä kuin pyöreä kuu.
    Hui, hai, tuli tei!

    Sen jälkehen kai
    on juipilla virnissä suu.
    Hui, hai, ruma kuu,
    sen palkaksi sait,
    kun heiluvan heilani nait.
    Hui, hai, luli luu!
    Kun nait.
    niin sait:
    luli, lullan luu, tuli tuu!

TOISET (nauravat ja ilakoivat).

JUSSI

Heilaa sinä vaan rekirenkuttaja! (On laulun lopussa alkanut perääntyä,
menee nopeasti ulos).

HEMMI (huutaa jälkeen)

Älä vaan vahingossa ota minun airojani!

PEKKA

Mitä teemme nyt tälle pääpukarille?

EERO

Annetaan poliisin huostaan! Hän aikoi varastaa meidän venheemme.

PEKKA

Mutta kun ei kuitenkaan tullut mitään suurempaa vahinkoa — paitsi
Ansulle —

ANSU

Kun minun annettiin kuitata tuon äskeisenkin lasku — niin annetaanko
minun oikeudekseni hirttää tuo Naskali-Ville?

PEKKA

Hirttääkö? Älä nyt sentään!

ANSU

Akkuraatisti juuri justiinsa! Minä tahdon hänet kerran hirttää hänen
omaan pikilankaansa.

VILLE

Mikä puolue-kaveri sinä olet, joka revit etkä rakenna! Ja mitäs tässä
tyhjästä melutaan! Kun te piditte leikkisotaanne, niin pidin minäkin.

ANSU

Ja leikin jälkeen pannaan pikku kiekura — ja se kiekura olkoon sinun
hirttonuorasi solmukka! Älä sinä suutaroi kaiken maailman asioita — ja
tee niistä tallukoita, kuten äsken omasta saarnastasi Sirpan pajalla.
Minä kuulin sen ja tein siitä laulun.

HEMMI

Ahaa! Se kai se Ansun hirttonuora onkin!

PEKKA

No, ala hirttää sitten!

ANSU

N:o 11 (laulaa)

    Ville kun pieksun ja tallukan neuloo,
    se kengän on kauhea kuva!
    Aatokset ankarat lestiä seuloo,
    mut lestien malli on ruma!
    Ville se takovi toimessansa,
    ja takovi toimettomana:
    polvella nahkana joutilas kansa,
    ja vasarana kiivas sana.
    Vasara kun lyö ja pikilanka laulaa,
    on aatetta pieksujen suku.
    Tallukan pohjaa saarnansa pauhaa
    ja suuri on lestien luku.
    Pikilanka sitoo
    ja plikinisku nitoo,
    niin uskovi kommunisti.
    Mutt' oppinsa lie
    vain kettujen tie,
    ja touhunsa aate-risti.

(Naurua.)

PEKKA

Kuulepas, kaveri! Tuo taisi olla kamala hirttonuora — vai mitä arvelet?

LOIRONEN

Jo Ville häpeää! Ensi kerran eläissään — luulen.

PEKKA

Olet siis hirtetty ja saanut rangaistuksesi. Näytäpä nyt, miten kuollut
mies kävelee. Tallusta tiehesi! (Telefooni soi). Heissan! Urakka on
kai lopussa! — Halloo! — Niinkö? — Vai niin! — hyvä on! (Panee torven
pois.) Venhemiesten sala-isku selkään hajoitti heti ylivoimaisesti
vihollisen hyökkäyksen. Taistelu on lopussa, ja meidät tuomittiin
voittajiksi. Hurraa! (Toiset huutavat hurraata). Eero! Anna tieto
tiiliuunille! — Nyt, Korsu, saatte ryhtyä iltamapuuhiinne! Meidän
puolestamme on talo taas käytettävänänne. Hajaantukaa!

EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)

Joko saa soittaa?

PEKKA

Jo — vaikka laulaa ja tanssiakin! Ovatko ruokapöydät jo juhlakentällä
kunnossa? Miehet tulevat kohta. Taistelu on lopussa.

EEVA-KAISA

Soppa-Lotat siellä häärivät — en tiedä.

PEKKA

Minä menen katsomaan! (Menee katsomoon).

EEVA-KAISA (aikoo telefooniin, mutta pysähtyy äkkiä)

Paljonko niitä isoja pötkyjä nyt pitikään! Ohs! Kaikkihan tässä menee
sekaisin — (Menee nopeasti takaisin.)

LOIRONEN

Kuule, Korsu! Ne köynnökset eivät riitä. Mitä sinä aiot panna
näyttämö-seinälle? Maalaamaan minä en ehdi enää mitään.

KORSU

Köynnöksen tekijät ovat jo lähteneet metsään. Hoida sinä vaan järvesi!

LOIRONEN

Se on jo kuivamassa.

KORSU

Mutta ellei kuivakaan —?

LOIRONEN

Siltä varalta minä maalasin siihen korsun rannalle — siihen voi
pistellä liian veden, ha, ha, ha!

KORSU

Sinä, parkule! Olisit maalannut puron, niin sitä myöten se olisi
pikemmin loirotellut — ihan itsekseen. (Menevät näyttämölle.)

ANSU

Ehei, Hemmiseni! Ei se enää käy! Miksi teitte minusta sankarin! Minun
koko näköpiirissäni ei ainakaan tällaisena päivänä näy ainuttakaan
kananpesää eikä jäniksen munaa.

RAJU (on seisonut akkunan luona)

Katsokaahan noita! Tuossa tulee jo suojeluskuntalaisia!

HEMMI

Eiväthän ne vielä ole voineet tänne ehtiä.

RAJU

Kohta astuvat sisään — niin näet.

ANSU

Ehkä ne ovat karkureita! Eikö sellaisiakin ole sodassa?

HEMMI

On kai joskus.

ANSU

No, jos on — niin tarvitaanhan niitä kai näin harjoituksissakin —
täydellisyyden vuoksi.

RAJU

Miten ihmeessä ne jo ovat tänne ehtineet?!

ANSU

Onhan toki ilma-laivoja — ja on langaton lennätin —

(Ryhmä suojeluskuntalaisia katselijoiden seuraamana tulee ulkoa,
marssien ja asettuen riviin, laulavat:)

N:o 12

SUOJELUSKUNNAN LAULU

    Tämä maa on meidän (oma) maamme,
    kansa meidän kansa on,
    voimakas ja pelvoton.
    Tämä maa on meidän (oma) maamme,
    voimakas ja pelvoton.
    Hurraa!
    Hurraa! Me veikot laulakaamme:
    Kansan turva meiss' on aina, eikä sorto maata paina.
    Hurraa! Me veikot laulakaamme:
    kansan turva meiss' on aina.
    Ällös tulko (tänne) vainolainen,
    ei oo maamme turvaton,
    voima täällä valveill' on!
    Älköön tulko (tänne) vainolainen,
    voima täällä valveill' on!
    Hurraa!
    Hurraa! Näin laulaa suojavahti:
    taistovalmiit oomme aina,
    eikä pelko meitä paina!
    Hurraa! On kansallamme mahti
    Lyödä vainolainen aina!

KAIKKI (huutavat) Hurraa! Hurraa! Hurraa!

PEKKA (on tullut katsomosta laulun loppupuolella)

Eihän suojeluskunta ole vielä voinut ehtiä tänne asti! Mitä väkeä te
olette?

KALLE KAIVANTO (astuu esiin rivistä)

Me olemme kaatuneita, herra upseeri! Maahan kaatuneita! Haavoittuneita
ja kuolleita! Pulanssi on tuonut meidät tänne — lasarettiin ja
haudattaviksi.

ANSU

Ai, ai! Onko minun kaivettava teille eri hauta, jok'ainoalle?

VILLE

Joka toiselle kuopan kaivaa — hän itse siihen lankee.

ANSU

Hei vaan! Villestä tulee vähitellen nero. Omatunto opettaa hänet
ajattelemaan.

PEKKA

Kuulkaahan nyt herrat haavoittuneet ja kuolleet! Teillä on tietysti
sekä nälkä että jano — seuratkaapa minua juhlakentän pöytien ääreen!
Käännös oikeaan! Eteenpäin!

(Menee itse edellä ja suojeluskuntalaiset seuraavat, alkaen laulaa
lauluaan.)

(Katselijat ja kaikki muut seuraavat jäljestä tai poistuvat mikä
minnekin. Raju jää yksin akkunan luo, aikoen sitten ulos, mutta
pysähtyy ovelle.)

RITVA (tulee, menee teletooniin, ei huomaa Rajua)

Leipurille! — Tämä on palokunnan talolta — mitä? — leipuri itsekö?
Sehän on hyvä, että hän lähti! Vai niin — vai tuo kaikki mitä on! No,
enempää ei voi pyytää! Hyvästi! (Panee torven pois, kääntyy ja huomaa
Rajun). Kas, mitä sinä siinä seisot?

RAJU

Minä katselen ja ihmettelen.

RITVA

Mitä sinä ihmettelet?

RAJU (tulee alas)

Sinun sulouttasi minä ihmettelen. Näin sinut äsken aivan uudessa
valossa. Tanssi kaunisti sinua kovin.

RITVA

Tanssiko? Mitä vielä! Etkö huomaa, että minulla on uusi puku?

RAJU

Sinun sisäinen olemuksesi oli puettu vielä uudempaan pukuun.

RITVA

Oli? Mitä tarkoitat? (Menee lähemmäs.) Enkö vieläkin ole samanlainen?

RAJU

Luulen, että olisit, jos näkisin sinut tanssimassa!

RITVA

Hyi, sinua! Oletko sinä mustasukkainen?

RAJU

Sitä minä en ole, mutta minä ajattelen vakavasti hyvin tärkeätä
kysymystä.

RITVA

Mitä kysymystä?

RAJU

Olenko minä nyt mielestäsi juuri sellainen mies, jonka kanssa sinä
haluat mennä naimisiin?

RITVA

No, mutta — Raju!

RAJU

Meidän veljesten nimet ovat pahasti sekaantuneet! Veljeni on Raju, ja
minä — minä olen vain paljas Pekka.

RITVA (päättävästi)

Sinun veljesi on niitä miehiä, joiden kanssa hyvin mieluisesti
ilakoidaan ja leikitään, mutta minä ainakaan en menisi hänen kanssaan
naimisiin — (loukkaantuneena) — niin, että suotta sinun on ruveta hänen
puolestaan puhumaan minulle. Jos muuten haluat tehdä eron, niin tee —
mutta älä rupea tuollaisia keinoja käyttämään!

RAJU

Sinun parastasi, sinun onneasi minä vain ajattelen! Etkö ymmärrä?

RITVA

Vai niin! Ja sinä luulet, että joku muu turvaisi minun onneni paremmin
kuin sinä! Niinkö? Niinkö isällisesti sinä ajattelet? Eikö sinussa ole
sen voimakkaampaa itsekkyyttä? Etkö sinä itsellesi halua mitään?

RAJU

Minä en käsitä, mihin minä sinun monista kysymyksistäsi vastaisin!

RITVA (hymyillen)

Etkö sinä käsitä, että yksi ainoa vastaus riittää kaikkiin?

RAJU

En.

RITVA (nyrpistyen)

Soo! — No, sitten minä teen sinulle vain yhden ainoan kysymyksen! Jääkö
kuuluttaminen huomiselta päivältä?

RAJU (hämillään)

Niin — tuota — ajattelehan, kun Pekan piti tuoda minulle paperit — ja
hän — hän kai unhotti — eikä — eikä —

RITVA

Eikä tuonutkaan?

RAJU

Ei! — Niin — että — että se täytyy kai jättää seuraavaan sunnuntaihin.
Tästähän voimme puhua sitten myöhemmin. Minun täytyy nyt mennä ottamaan
vastaan tiiliuunin miehiä — ne palaavat aivan heti. (Menee ulos).

RITVA (katselee pitkään hänen jälkeensä).

Ahaa, poikaseni! Sinä olet mustasukkainen! Se on hyvä! Se panee veren
kiertämään sinunkinlaisessasi haaveksijassa. Jos haluat jatkaa, niin en
minäkään halua lopettaa.

PEKKA (tulee katsomosta)

Kaikki on miehiä varten erinomaisessa kunnossa tuolla ulkona. Kiitos
vaan reippaalle emännälle! Ei mitään ole unohdettu —

RITVA

Oletteko itse paha unohtamaan?

PEKKA

Kuinka niin? Tavallisesti en minä unohda koskaan mitään — mitään
tärkeätä.

RITVA

Te teettekin sellaisen vaikutuksen. Raju sanoi, että teidän piti tuoda
hänelle joitakin papereita — niitä tietysti ette ole unohtanut.

PEKKA

Sanoiko Raju, että olen ne unohtanut?

RITVA

Mitenkä sellaista voitte luulla? Miksi Raju niin sanoisi?

PEKKA

Noo, minä ajattelin vain, että jos hän luulee minun ne unohtaneen.

RITVA

Miksi hän niin luulisi, kun te olette ne antanut hänelle?

PEKKA (ymmärtämättä ja hämillään)

Olenko minä antanut ne hänelle?

RITVA (purskahtaa nauramaan)

Tämähän on venyvää keskustelua, joka sisältyy vain kysymyksiin!

PEKKA

Minä vakuutan teille — että —

RITVA

Mitä te vakuutatte?

PEKKA

— että te olette hurmaava nainen!

RITVA

Ooh! Sekö siitä puhkesi?

PEKKA

Niin, juuri — on jo puhjennut! Vasta puhjennut ruusu!

RITVA

Varokaa, te imartelija! Veljenne on mustasukkainen.

PEKKA

No, peijakas! Onko hän mustasukkainen?

RITVA

Hämmästyttääkö se?

PEKKA

Nyt en totisesti tiedä mitä vastaisin. Teidän viehätysvoimanne panee
pelkäämään jokaisen miehen tunkeilemista — ja toiselta puolelta
— teidän uskollisuutenne on täysin luotettava. Hän voi seista
turvallisena laudallaan.

RITVA

Mistä te sen uskollisuuden tiedätte?

PEKKA

Näkeehän sen kaikesta.

RITVA

Te siis olette tyytyväinen minuun? Hyvä! Entä veljenne? Onko hänkin?

PEKKA

Anteeksi! Minun täytyy ensin kysyä häneltä — ennenkuin voin vastata.

RITVA (keimailevan pisteliäästi)

Älkää kysykö! Hän voisi luulla —

PEKKA

Mitä sitten?

RITVA

Luulla — että te haluatte lyödä hänet laudalta. (Menee nopeasti
keittiöön.)

PEKKA (seisoo nolona ja hämmentyneenä)

No, voi sinua — sinä paratiisin omenavaras!

RAJU (tulee ulkoa)

Sinua minä etsinkin! Kuulehan! Tuo Ritvan juttu on nyt kovin pahassa
sotkussa —

PEKKA

Joko minun taas pitää mennä hänen kanssaan naimisiin?

RAJU

Ei tarvitse! Kyllä minä hänet pidän, mutta —

PEKKA

No, pidä sitten — äläkä tuossa huopaa ja souda! Kuuletkos! Tai muuten
nain minä hänet heti paikalla.

RAJU

Sinähän olet koko turkkilainen naimaan! Älä nyt noin melua silti!

PEKKA

Mitä sinä nyt taas tahdot sitten?

RAJU

Minä en tahdo sinulta yhtään mitään, kun vaan annat Ritvan olla
rauhassa. (Aikoo mennä.)

PEKKA

Puhu hänelle — nai hänet! Älä puhu mitään — anna olla rauhassa! Mitenkä
on sinun päävärkkisi laita?

EERO (tulee näyttämöltä, josta silloin tällöin tulee sekä miehiä että
naisia, samoinkuin muistakin ovista)

Loirosen syy, ettei harjoitusta voi pitää näyttämöllä.

LOIRONEN

Sama kai se on — missä te harjoittelette. Uusi järvi on vielä liian
vetinen — kattoon nostettavaksi.

USEAT

Mitäs joutavia! Hyvähän täällä on.

EERO (Pekalle)

Tässä on sinulle edes lakki Sam'ia varten, että pääset vähän tunnelmaan.

PEKKA

Mitä minä sillä teen?

EERO

Sinähän lupasit pelastaa minut Samista! Teethän sen, veikkonen?

PEKKA

Minuahan pidetään oikeana pelastusenkelinä —

EERO

No, niin vissisti oletkin!

PEKKA

Ja sitten sinä tulet kesken kaiken ja sanot, että topp, tykkänään!

EERO

Enkä tule! Tuossa hattu! (Vihastuu, kun Pekka ei tahdo huolia hatusta.)
Korsu! Soita alkuun! Annetaan mennä, muuten tästä tulee pannukakku!

KORSU

Jo minä huusin katsomoon — (Menee näyttämölle, lyö gongongia.)

EERO (Pekalle)

Puku sopii sinulle ihan varmasti, koska se sopii minullekin.

PEKKA

Mutta jos prinsessa ei sovi, koska se ei sovi sinullekaan!?

EERO

Odotahan, poikaseni! Kyllä vielä kadut! (Väki on tullut tällä ajalla
sisään.)

(Ritva ja Helinä ovat huomaamatta sekaantuneet laulajien joukkoon
perälle.)

PEKKA

Kuka tuo tyttö on tuolla — perällä oikealla?

EERO

Prinsessa tietysti — näethän sen puvustakin. Minä luulen, että minä
taidankin itse —

PEKKA

Älä hemmetissä tee morsiantasi mustasukkaiseksi! Anna tänne se
hattu-räysä! Minä uhraudun edestäsi!

EERO

Tuossa! — Antakaa pörrätä vaan. Meillä on vielä paljon tekemistä!

HEMMI

Palokuntapukuihinkin täytyy pukeutua!

EERO

Preerian prinsessa! Heleijaa!

N:o 13.

PREERIA-LAULU JA TANSSI.

KUORO

        Hei Cow-boyt, jo kilpahan kiiruhtakaa,
        on voittajan palkinto jalo!
        Hän kumpujen kukkasen omaksi saa —
        se kukka on preerian valo!

    PRINSESSA (Helinä.)

        Oh, hiio hih hei! Hepo mulle nyt vain —
        mustangi mun ratsuni virma!
        Oh, hiio hih hei! Tämän voittona sain,
        sen riemu on kiista ja kirma.
        Oh, hiio hih hei! Raju ratsuni, hei!
        Nyt taakkasi tuulena kanna!
        Tää kilpailu ehkä mun onneni vei —
        ei armoa voittaja anna.

    KUORO

        Oh, hiio, hih hei! Nytpä ratsastakaa! —
        Kas, kaviot lyövät jo tulta!
        Oh, hiio, hih hei! Miten jymisee maa
        ja pöllyvi hiekka ja multa!

    PRINSESSA

        Oon preerian prinsessa satulassain —
        on lentomme voittamatonta!
        On ratsuni preerian mustangi vain —
        mut' jälkehen jäi heti monta.
                  (Tanssi.)
        Kuin aaltojen halki mun tieni nyt käy —
        on keltainen preerian meri!
        Ei ainutta Cow-boyta rinnalla näy —
        prinsessako voiton jo peri?
        Oon preerian prinsessa voittamaton
        ja Mustien kumpujen kukka!
        Oh, hiio hih hei! Maili jäljellä on —
        mustangi hei, — vaalea-sukka!
                  (Tanssi.)
        Sam kilvassa tässä jos voittavi mun,
        ma riemulla itseni annan.
        Jos voittavi Jim sekä sun että mun,
        niin mustinta murhetta kannan.
        Oh, hiio, hih hei! Tuuli-harjani, hei!
        Jim rinnalle tuossa jo pääsi! —
        Sam toisellapuolen — oh, hiio hih, hei! —
        Nyt kohtalo ratkaisun sääsi.

    JIM (Kalle Kaivanto.)

         Oh, hiio, hih hei!

    SAM (Pekka.)

        Oh, hiio, hih hei!

    PRINSESSA

        Oh, hiio, hih hei! Tässä maali!

    SAM

    Oh, hiio hih hei! Voiton prinsessa vei!

    PRINSESSA

        On voittajan valta ja vaali!

    SAM ja JIM

        Oh, hiio, hi hei! Voiton prinsessa vei!
        On prinsessan valta ja vaali!

    KUORO

        On preerian prinsessa voittamaton
        ja Mustien kumpujen kukka!
        Oh, hiio, hih hei! Vaali jäljellä on —
        tee vaalisi — kirsikka-tukka!

    PRINSESSA

        Nyt pelkoni vain mulla jäljellä on,
        jos voitosta koituvi hukka!

    KUORO

        Oh, hiio, hih hei! Pahin jäljellä on,
        tee päätös jo, kirsikka-tukka!

    PRINSESSA

        Sam sydämen toisen jo voittanut lie,
        on hänessä preerian tulta —
        kai selvä on hänellä lempensä tie —
        ei tarvinne kysellä multa.

    SAM

        Prinsessa mun valittu kultani on —
        ma palan kuin preerian tuli!
        Vaikk' poika tää kylmästä Suomesta on,
        niin täällä mun rintani suli.
        Hain Mustilta kummuilta kultaa ma vain
        ja preerian kentiltä työtä —
        ei arvata voi, minkä onnen ma sain —
        sen Suomehen vien minä myötä.

    (Syleilee prinsessaa.)

    KUORO

        Ol' preerian prinsessa voittamaton
        ja Kumpujen kaunehin kukka!
        Nyt rakkaus prinsessan voittanut on
        ja preerian perinyt hukka!
        Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei!
        On preerian perinyt hukka!

(Viimeisen kuoron aikana on Pekka ihastuneena katsellut Helinää, ja
riemuhuutojen loputtua ottaa häntä vyötäisiltä ja tanssittaa, laulaen
»hai duulia» valssin ensi näytöksestä, herättäen sillä ensin iloista
naurua, mutta vihdoin kaikki yhtyvät lauluun. Tanssin loputtua nostaa
Pekka Helinän kohoksi.)

KAIKKI (huutavat)

Oh, hiio, hih hei! Oh, hiio, hih hei!

Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Sama paikka. Myöhemmin. Aina kun näyttämön ja katsomon ovissa
kuljetaan, kuuluu sieltä puhetta ja touhuamista.

PEKKA (istuu sohvalla, kädet niskan takana, tuijotellen kattoa kohti).

EEVA-KAISA (tulee näyttämöltä).

PEKKA

Yhäkö siellä vielä präkätään tuon Nassulan Kallun kihlauksen kanssa?

EEVA-KAISA

Präkätään? Jos se merkitsee harjoittelemista, niin sitä siellä
touhutaan.

PEKKA

Missä sitten kaikki muut ihmiset ovat?

EEVA-KAISA

Kahvilassa, katsomossa ja kentällä — mikä missäkin.

PEKKA (muuttaa asentoaan)

Älähän nyt kiirehdi noin lemmon lailla — aivan kuin olisi tuli hännässä!

EEVA-KAISA (pysähtyy)

Hännässä?! (Nauraa). Onko teillä häntä? Minulla ei ole ollut
viiteenkymmeneen tuhanteen vuoteen! (Aikoo mennä).

PEKKA

Odota nyt, juuttaan tuuliviiri! Minulla on asiaa.

EEVA-KAISA

Kyllä minä teidän asianne tiedän! Te olette jo kolme kertaa kysynyt
minulta yhtä ja samaa — ja minä olen vastannut, että kai hän tulee, kun
ehtii. (Aikoo lähteä).

PEKKA

Missä hän on sitten?

EEVA-KAISA (kääntyy, kiusoitellen)

Kuka?

PEKKA (ärtyneesti)

Harakka!

EEVA-KAISA (nauraa ja menee keittiöön)

Sen olinpaikkaa minä en totisesti tiedä! (Huutaa ovelta). Ehkä se on
yhdessä prinsessan kanssa! (Paiskaa oven kiinni.)

PEKKA (yksin, tyytymättömästi huiskahuttaen kädellään)

Senkin — iileskotti! (Etsii itselleen tupakan.)

RAJU (tulee ulkoa, puettuna omaan pukuunsa, on vilkas ja kiihkeä,
vastakohta entiselleen).

Siinä se nyt oli — siinä oli! Missä he nyt ovat kaikki?

PEKKA

Mikä missäkin!

RAJU

Ajatteles! Se on hän! Se on hän!

PEKKA

Kuka on hän?

RAJU

Prinsessa! Preerian prinsessa! Siinä on minun tyttöni!

PEKKA

Mikä hemmetin tyttö?

RAJU

Etkö sinä nyt ymmärrä! Tyttö Sirkuskadulta — ja sirkuksesta ja
iltamasta — minun oma tyttöni, johon minä — —

PEKKA

Älä nyt hupsuttele noin törkeästi!

RAJU

Se on totinen tosi! Juuri hänet minun piti tavata seuraavana päivänä.
Hänen kanssaan minä tanssin. Saat nähdä, kun nyt tapaamme — ja hän
tuntee minut — saat nähdä! Hän on minun valittuni — hänet sain taas —

PEKKA (hypähtää ylös)

Mitä sinä meinaat, mies?

RAJU

Mitäkö meinaan?

PEKKA

Niin, mitä sinä hänestä tahdot?

RAJU

Uudistan, tietysti, tuttavuutemme!

PEKKA

Sitäkö vain?

RAJU

Sitäkö! Milloinka se nyt sitten siihen loppuu! Etkö käsitä! Sitten
mennään kihloihin ja naimisiin!

PEKKA

Sinähän olet oikea turkkilainen naimaan, sinä! Kuinka monta vaimoa sinä
oikeastaan aiot ottaa, sinä mormooni?

RAJU (jähmettyy äkkiä innostuksessaan liikkumattomaksi)

No, niin totta kuin tässä seison — unohdin minä kokonaan Ritvan. Tämä
äkkinäinen tapaaminen vaikutti minuun niin voimakkaasti — minä unohdin
kaikki.

PEKKA

Siten kai turkkilaisetkin unohtavat — se lie heidän ainoa vikansa.

RAJU

Voi surkeata — tätä tapausten sarjaa! Tätä kohtalon leikkiä! Mitä minä
nyt teen?

PEKKA

Jatka vain — niin saat aikaan oikein tabernaakelin sotkun!

RAJU

Kuule, veli-Pekka! Sinä lupasit pelastaa minut,

PEKKA

Niin — ja kun minä olin hyvällä alulla, niin sinä sanoit: top tykkänään!

RAJU

Älä välitä nyt siitä! Sinähän olit valmis vaikka menemään naimisiin
hänen kanssaan —

PEKKA

Äläpäs, poikaseni! Omien erehdystensä kanssa ei kukaan mene naimisiin —
sanoi eräs viisas mies.

RAJU

Älä nyt juonittele! Ei voi olla erehdystä, kun ei ole ollut alkuakaan!

PEKKA

Alku kyllä oli — ja aivan jumalaton olikin, mutta sinä kaadoit
tiinullisen vettä kaiken yli — ja niin hukutti vedenpaisumus koko
syntisen maan.

RAJU

Ole nyt kerran vielä oikea, entinen veli-Pekka ja keskustele tästä
vakavasti!

PEKKA

No, vakavasti sitten! Mutta älä sinäkään haihattele Kuun ja Marsin
välillä, vaan pysy koreasti tämän maan kamaralla! Ensiksikin: kuka
sanoo, että prinsessa välittää sinusta?

RAJU

Tunne sen sanoo! Jokaisessa ihmisessä puhuu tunne selvintä kieltä.

PEKKA

Jokaisessako? Siis minussakin?

RAJU

Tietysti — sinussakin.

PEKKA

No, minun tunteeni raksuttelee korvaani, että prinsessa välittää
minusta.

RAJU

Mistä sinä sen tiedät?

PEKKA

Olinhan minä äsken preerialla ja sitten vielä tanssin »hai duulia»
hänen kanssaan —

RAJU

Aiotko sinä viedä minulta kaikki morsiameni — olet sinäkin veli-Pekka!?
(Istuu sohvalle pää käsissä.)

PEKKA

Minä en vie sinulta yhtään mitään, mitä sinulla on! (Vakavasti). Mutta
nyt minä aivan vakavasti haluan tietää, onko hän sinun — ja jos on,
niin saat hänet pitää — siitä annan sinulle sanani. Mutta ellei hän
ole, niin —

RAJU (nousee)

Niin — mitä sitten?

PEKKA (kevyesti)

Sitten en anna sanaani — ei mitään muuta. Tiedä, että minäkin olen
ennen tavannut Helinä-neidin, vaikka en Sirkuskadulla enkä sirkuksessa.

RAJU

Sinäkö? Koska? Missä? Milloin? (Epäillen). Nyt sinä syötät minulle
pajunköyttä. Aina sinun nokkasi muka pitää olla joka paikassa! Mutta
oletpa tavannut tai et — samantekevää! Kohta saamme nähdä!

PEKKA

Sitä minäkin vain toivon, että kohta saisin hänet nähdä. — Kaipa sitten
selvenee, kumpi meistä on Sam ja kumpi Jim.

EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta, kantaen tuolia).

PEKKA

Kas! Kiitoksia vaan, Eeva-Kaisa! Olihan minulla täällä tarpeeksi
mukavia istuimia jo ennestäänkin, mutta kiitoksia vaan
ystävällisyydestä! (Ottaa tuolin, jolle istuu.)

EEVA-KAISA (nolona ja hämmästyneenä).

No, mutta sen minä sanon! (Suutahtaen). Kuulkaas nyt,
kersantti-jefreittari! Se ei ole teitä varten! Se on näyttämölle!
Nouskaa heti tuolilta!

PEKKA

Nousen heti, kun sanot ensin, missä prinsessa on.

EEVA-KAISA

Enkä sano!

PEKKA

No, sitten saatte minut haudata tähän! Tuokaa vaan multaa ja lapioita!

EEVA-KAISA

Mutta, musketööri-kulta! Minua odotetaan näyttämölle —

PEKKA

Eihän kukaan estä Eeva-Kaisaa!

EEVA-KAISA (aikoo sanoa jotakin tepsivää, mutta muuttaa äkkiä mielensä)

Hän on parasta aikaa juhlakentällä.

PEKKA (nousee, nostaa tuolin ja antaa kohteliaasti Eeva-Kaisalle)

Ääni haudasta kiittää —

RAJU

Vai siellä hän on! (Nopeasti katsomoon).

PEKKA (katsoo Rajun lähtöä)

No, se on oikein! Siitäpä se selvenee!

EEVA-KAISA (seisoo paikallaan tuoleineen)

Ei, mutta! Häntäkö varten se olikin —?

PEKKA

Nähtävästi!

EEVA-KAISA

En minä insinööriä tahdo narrata! Ei prinsessa siellä ole. Insinööriiii
— ii! (Aikoo Rajun jäljestä).

PEKKA (tarttuu tuoliin)

Näyttämölle tarvitaan tuolia — (juoksee näyttämön rappusille) siellä on
kiire —

EEVA-KAISA (pitää kiinni tuolista ja tempoo sitä, seuraten mukana)

Antakaa olla minun tuolini — kuuletteko — kyllä sen katsomon kauttakin
voin antaa.

PEKKA (avaa oven ja työntää Eeva-Kaisan sisään tuoleineen)

Suorin tie aina paras! (Tulee alas).

HELINÄ (tulee keittiön puolelta)

Kas, miten tyhjää täällä on!

PEKKA

Niin! — Minä täällä vain värjötän kuin torkkuva varpunen.

HELINÄ

Miksi ette tule sinne emännän puolelle — Ritva sanoi, että olette
hänen sulhasensa veli — eikä veljennekään ole käynyt siellä. Missä hän
piileskelee? En ole vielä ollenkaan nähnyt häntä.

PEKKA

Hän meni juuri kentälle etsimään mielitiettyään.

HELINÄ

Mielitietty-raukka ei ole kentällä. Hänellä on niin paljon
talouspuuhia. Emmekö mene sille puolelle — sinne kai sulhasmieskin pian
ilmestyy, kun ei kentältä löydä, mitä etsii?

PEKKA

Kiitos vaan! Mutta — tuota — ehkä sentään — ehkei sentään —

HELINÄ

Teillä oli ehkä jotakin hommaa ja minä häiritsen ehkä —

PEKKA

Ette ensinkään! Minulla ei ikinä ole ollut sen parempaa aikaa kuin
juuri nyt — (Katselee Helinää.) Miksi ette sano »all right»?

HELINÄ (nauraa)

Miksi niin sanoisin?

PEKKA

Kaikki Amerikassa käyneet sanovat aina »all right»!

HELINÄ

Te ette ole kadottanut hyvää tuultanne sitten viime näkemän!

PEKKA

Kas vaan! Te tunnette minut, vaikka äsken tanssin jälkeen ette ollut
tuntevinanne.

HELINÄ

Ettepä te sitä kysynytkään!

PEKKA

Enhän ehtinyt, kun te heti lensitte korkeampiin ilmakerroksiin.

HELINÄ

Tarkoitatteko tuota ravintolan ja emännän puolta korkeammaksi ilmaksi?

PEKKA

Emännän puolta tarkoitan. Sinne ei voinut seurata. — Mutta — ettekö
suvaitse istua?

HELINÄ

En — kiitos! — Miksi ette emännän puolelle? Mitä tarkoitatte? —
Sulhasmies ei ole myöskään käynyt siellä — mitä se merkitsee?

PEKKA

En osaa sanoa.

HELINÄ

Osaattepas — koska ette itsekään tule sinne! Oletteko riidelleet?

PEKKA

Muhametti varjelkoon! Minä en koskaan riitele kauniin naisen kanssa.

HELINÄ

Entä veljenne?

PEKKA (äkkiä)

Muistatteko mitä sanoitte minulle viimein, kun tapasimme?

HELINÄ

Minä en ole koskaan tavannut teitä. Te tapasitte minut polkupyörineni
keskellä maantielätäkköä —

PEKKA

No, olkoonpa niinkin! Kun minä olin nostanut teidät jaloillenne — ja
vähän noitunut ohjaustankoa — niin — te sanoitte jotakin — muistatteko?

HELINÄ

Minä tietysti kiitin teitä.

PEKKA

Jos te olisitte kiittänyt, niin minä en luultavasti muistaisi koko
tapausta —

HELINÄ

Ooh! Kiitos kohteliaisuudesta!

PEKKA

Mutta te sanoitte kiitosten sijasta'jotain muuta, jonka johdosta minä
aloin katsella teitä tarkemmin ja sentähden minä olen muistanut teidät
koko ajan.

HELINÄ

Olinko todella niin tyhmä, etten kiittänyt? Mahtaakohan se ollenkaan
puolustaa minua kun olin vielä koulutyttö —

PEKKA

Kaunista koulutyttöä puolustavat aina kaikki asianhaarat.

HELINÄ

Mitä minä sanoin sitten?

PEKKA

Te katselitte leninkiänne ja kenkiänne — ja sanoitte oikein sydämenne
pohjasta: saakeli soikoon!

HELINÄ (nauraa)

Arvaahan sen! Paras leninki ja parhaat kengät!

PEKKA

Sitten te katselitte minua hyvin pitkään, aivan kuin tutkiaksenne enkö
juuri minä ollut syyllinen teidän onnettomuuteenne. Tuo katse on minua
seurannut siitä asti.

HELINÄ

Pyydän anteeksi, jos se on vaivannut teitä. — Entä — minkä tyhmyyden
minä sitten tein?

PEKKA

Sitten te tosiaankin teitte kauhean tyhmyyden — te lähditte — ja minun
oli teitä ikävä — vaikka olin katsonut silmiinne vain muutaman sekunnin.

HELINÄ

Enkö vielä sittenkään kiittänyt?

PEKKA

Ette! Päästyänne pyörän selkään, huusitte '—

HELINÄ

Ai, ai! Joko minä taas pöräytin: saakeli soikoon?

PEKKA

Ei! Te huusitte »all right»! Te menitte — ja minä jäin seisomaan ja —
ajattelemaan — ja minä seison vielä ja ajattelen —

HELINÄ (katkaisevasti)

Älkää nyt enää ajatelko tyttöletukan kiittämättömyyttä! Minä kiitän
teitä hänen puolestaan! (Ojentaa kätensä.) Kiitoksia avustanne!

PEKKA (tarttuu hänen käteensä)

Saakeli soikoon! Sittenkin te taas putositte pilvistä minun tielleni —
vielä kerran!

HELINÄ (vetää kätensä pois, kevyesti)

Nyt, kun tuo vanha lätäkkö-juttu on selvitetty — olemme kai kuin vanhat
tuttavat ainakin — ja te teette vähän selvää — mikä se oikein hankaa
meidän morsiusparimme suhteissa!

PEKKA

Mitään vakavaa ei siinä ole!

HELINÄ

Mutta siis kuitenkin jotakin? Mitä se on? Ettekö voi luottaa minuun —

PEKKA

Teihin minä luotan enemmän kuin itseeni, mutta olisi kai parempi, että
te puhuisitte veljeni kanssa —

HELINÄ

Mistä minä puhuisin? En tiedä mitään, enkä tunne veljeänne —

PEKKA

Kyllä te tunnette,

HELINÄ (ihmetellen)

Tunnenko? Sepä omituista!

PEKKA

Hän on juuri etsimässä teitä juhlakentältä —

HELINÄ

Ensi kerran minä sain tietää hänen nimensä sisareltani —

PEKKA

Hän olisi kai esitellyt itsensä — jos te olisitte — jos hän olisi
tavannut teidät, kuten olitte suostuneet —

HELINÄ

Mitä satuja te nyt juttelette? Suostuneetko?

PEKKA

Niin! Suostuneet kohtaukseen — viime syksynä sirkuksessa tai
Sirkuskadulla — kummassa lie ollut —

HELINÄ

Kuulkaa nyt, herra Halla! Tästä minä en ymmärrä yhtään mitään!
Tarkoitatteko te, että minä olisin luvannut kohtauksia oudoille
herroille kadulla tai muualla?

PEKKA

Kuulkaa! Nyt te kohta huudatte: saakeli soikoon! Minä näen sen teidän
silmistänne.

HELINÄ

Niin minä huudankin — ellette puhu sellaista kieltä, jota voin
ymmärtää. Väittääkö teidän veljenne, että hän on keskustellut minun
kanssani?

PEKKA

Kyllä — eräässä iltamassa Helsingissä viime syksynä — ja sitten teidän
piti tavata toisenne seuraavana iltana, mutta —

HELINÄ

Emme tavanneetkaan?

PEKKA

Ette — veljeni kai erehtyi paikasta.

HELINÄ

No, entä sitten? Jos näin olisi tapahtunut niin mitä sitten?

PEKKA

Veljeni on — hm! Onkohan se nyt oikein, että sen sanon —?

HELINÄ

On — tietysti! Tässä on taas jotakin lätäkön tapaista — ettekö halua
nostaa minua toista kertaa?

PEKKA

Tuhat kertaa! Minä haluan, että aina makaisitte lätäkössä —

HELINÄ (naurahtaa hermostuneesti)

Ooh!

PEKKA

Niin — minä tarkoitan, että saisin aina vain, alituisesti nostella
teitä —

HELINÄ

No, nostakaa!

PEKKA

Veljeni sanoo olevansa rakastunut teihin, sanoo tahtovansa erota
sisarestanne —

HELINÄ

Oo, oo, oo! Ja siitä syystä siis —?

PEKKA

Siitä syystä asia on muuttunut sotkuiseksi —

HELINÄ

Tietääkö sisareni tämän?

PEKKA (huokaa)

Ei! Kiitetty olkoon Habakuk!

HELINÄ (nauraa)

Ja tässäkö kaikki?

PEKKA

Sellainen se on koko lätäkkö! Sanokaa nyt: saakeli soikoon!

HELINÄ

Minkälainen mies tuo teidän veljenne oikeastaan on?

PEKKA

Hyvä poika! Maailman paras poika — mutta vähän romanttinen — ja kuka
sen nyt vielä tietää, kuinka asiat oikein ovat, ennenkuin näette hänet —

HELINÄ

Kun minä hänet näen, niin kyllä minä hänet parannan — ainakin tästä
taudista —

RAJU (tulee katsomosta, muuttuen epäröiväksi, kun näkee Helinän
veljensä seurassa).

PEKKA

No, siinähän minun velimieheni tuleekin! Tulehan nyt, Raju, että saan
esitellä sinut neiti Helinä Immilälle. — Sallikaa minun poistua!

HELINÄ

Päinvastoin! Minä pyydän, että jäätte, herra Halla!

PEKKA (vetäytyy peremmälle)

HELINÄ (tervehtii Rajua)

Hauska tavata sisareni sulhasta. Tällainen tuttavuus on aina enemmän
tai vähemmän mielenkiintoinen.

RAJU

Tervetuloa Amerikasta! Me olemme ennenkin tavanneet, jos suvaitsette
muistaa.

HELINÄ (katsoo tarkemmin)

Mekö? Missä sitten? — Odottakaas! Amerikan Suolajärvellä kerran
laivamatkalla oli joku matkustajista teidän näköisenne — mutta hän oli
mormooni.

RAJU

Minä en ole —

HELINÄ

Ettepä tietenkään — ette te ole mormooni. Kyllä minä luottamuksella
voin uskoa sisareni teidän huostaanne.

RAJU

Minä en ole matkustellut Suolajärvillä — aioin sanoa. Minä tapasin
teidät viime syksynä Helsingissä tanssiaisissa —

HELINÄ

Oh, niin! Tosiaankin! Nyt minä alan muistella kuin unennäköä. Nuo
tanssiaiset olivat luullakseni vähän ennen lähtöäni. Ellen aivan
pahasti erehdy, niin teidän näköisenne herra tanssittikin minua kerran.

RAJU

Kolme eri kertaa!

HELINÄ

Todella! Sepä oli aika paljon se! No, sitten kai me seurustelimme
jonkun verran. — Huomasitteko siellä muuatta tunkeilijaa, joka
välttämättä tahtoi tavata minua seuraavana iltana. Muistatteko, miten
minä selvisin hänestä?

RAJU

En.

HELINÄ

Minä sanoin »jaa» ja »kyllä» viiden minuutin ajan kaikkeen, mitä hän
puhui. Hän sai kai tarpeekseen ja minä pääsin rauhaan.

RAJU

Entä jos hän piti totena teidän myöntyväisyyttänne?

HELINÄ

Jos hän oli sellainen narri, niin syyttäköön itseään! (Äkkiä). Ritva
muuten äsken kysyi teitä. Ehkä olette ystävällinen ja menette hänen
luokseen. On luullakseni jotain tärkeätä.

RAJU

Näkemiin sitten! (Poistuu nopeasti keittiön puolelle).

PEKKA

Oi, Mesopotamia! Ellei hän nyt parantunut, niin ei sitten ikinä!

HELINÄ

Poika raukka!

PEKKA

Tunsitteko hänet?

HELINÄ

Minä luulen, että hän juuri sai osakseen kaikki minun »jaani» ja
»kylläni». Ettekö usko, että heidän välinsä nyt kirkastuu?

PEKKA

Olen siitä vallan vakuutettu. Mitään muuta ei tietääkseni ole tiellä
ollutkaan. Entä meidän välimme?

HELINÄ

Meidän? Onko meilläkin ollut jotakin?

PEKKA

On jo monta vuotta — aina lätäköstä asti. Ette te suotta kaatunut ihan
minun eteeni maantiellä. Enkä minä suotta ole ollut teidän lumoissanne
näin monta vuotta. Sanokaa, muistatteko minua ollenkaan?

HELINÄ

Kyllähän — mutta —

PEKKA

Mutta — niin! Se peijakkaan »mutta»-kiekura on aina joka paikassa.
Olisipa tässä vaan lätäkkö taas minun apunani, niin —

HELINÄ

Mutta kun ei ole lätäkköä, niin — ollaan ilman.

PEKKA

Te lennätte aavikoita — helppo teidän on sanoa niin — mutta ajatelkaa
korven vaeltajaa!

N:o 14. (laulaa).

    Kulkijan taival on pitkä ja jylhä,
    kaita on korvessa polku ja tie,
    tumma on metsä ja taivas niin ylhä
    minne tää polku nyt kulkijan vie?

    Aavikon lintu se pilviä lentää,
    kahlita ei sitä korvesta voi.
    Kulkijan katse vain lentäjän entää —
    kaukana siipien suhina soi.

    Jos minä tunteeni huudan nyt sulle,
    jos ininä kaihoni ilmoille tuon,
    oisiko tuskani tulkinta mulle
    lohduksi, millä ma onneni luon.

HELINÄ (leikillisesti)

    Ilmoilla pilvissä liidän ja lennän,
    en kuule ääntäsi, kulkija maan.
    Vuota, kun luoksesi kiidän ja ennän,
    että ma lauluas kuunnella saan.

    Nyt olen alhaalla, laula jo vainen,
    Mielesi miksi niin rauhaton on.
    Liekö sun laulus niin outo ja mainen,
    että se mulle on tuntematon.

PEKKA

    Tunne et, Helinä, lempeni tulta,
    olet kuin aamuni alkava koi,
    syömeni olet sa valittu kulta,
    niin minun lauluni sinulle soi.

(Sävel muuttuu Preerian prinsessan säveleksi.)

    Niin lauluni sinulle, kultani, soi,
    niin lauluni soi sulle, kulta.
    Oh, hiio, hih hei! kun lauluni soi,
    oi, toivoa saanko ma sulta?

HELINÄ

    Et, korvessa kulkija, lemmetön lie,
    on laulusi voimaa ja tulta,
    kai selvä jo sulle on onnesi tie —
    et tarvinne kysellä multa.

PEKKA

    Mun Helinä kallehin aarteeni on,
    on silmissäs' sielusi tuli.
    Mun rintani kylmä ja tunteheton
    sun katseesi läikkeessä suli.

(Sävel muuttuu »hai duulia»-valssiksi).

    Rintani kylmä ja tunteheton
    katseesi läikkeessä sulanut on.
       (Tanssittaa Helinää.)
    Hai duulia dullallaa, hai duulia dei!
    Ilmoihin asti tää onnemme vei.

    Kullan kun kerran näin rinnalleen saa,
    haihtuu mun mielestäin murheitten maa.
       (Pysähtyvät ja laulavat yhdessä).
    Hai dui, anna pilkistää silmihin
    dui, dui, duli, kiidellä pilvihin!
       (Katsovat toisiaan silmiin.)
    Hai dui, tuli silmistäsi tulvahtaa —
    dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.

(Väkeä tulee näyttämöltä ja katsomosta, jutellen toimekkaina, puettuina
sekaisin suojeluskunta-, palokunta- ja teatteri-pukuihin, joukossa myös
omiakin pukuja).

EERO (huutaa)

Nyt nopeasti pukeutumaan! Eeva-Kaisa! Mene nopeasti sanomaan neiti
Immilälle, että kiirehtii pukeutumaan.

KORSU (huutaa näyttämöllä)

Kaikki pois näyttämöltä, että miehet pääsevät sitä kuntoon laittamaan!

EEVA-KAISA

Meidän tanssimme jäi harjoittamatta —

EERO

Jäihän monta muuta juttua — harjoittakaa täällä, jos haluatte —

EEVA-KAISA (mennessään keittiöön)

Minun puolestani aivan samantekevä!

EVELIINA

No, hyvää päivää, neiti Immilä! Terve tuloa kotiin Amerikasta! Olipa
anjeneemia, että palasitte — ja tällaiseen frivolliin jouduitte heti.
Olitteko katsomassa Nassulan Kallun kihlajaisia?

HELINÄ

Emme olleet. Kuulkaahan, rouva! Te tunnette täällä kaikki — onkohan
suutari Naskali täällä?

PEKKA

Kyllähän minä Naskali-Villen tunnen — mutta sinähän puhuit äsken
Veräjä-Villestä —

HELINÄ

Hänellä on kai useampia nimiä —

EVELIINA

Minä en ainakaan nyt observeeraa — ai, mutta tuolla fikseerasin minä
herra Loirosen — pardong — minun täytyy — (Poistuu etsimään Loirosta.)

PEKKA

Vai sellainen onni Villeä kohtaa! Omasta onnestamme emme vielä
sanaakaan vaihtaneet.

HELINÄ

Jota suurempi onni — sen vähemmän puhumista — (Jatkavat keskustelua.)

RITVA (tulee, puettuna maakunta-kansallispukuun)

Täällähän tapaa teidätkin! Oh, höh! Tuskin olen ehtinyt hengähtämään.
On tässä ollut häärinää.

PEKKA

Eikös Raju tullut sinne?

RITVA

Tuli kyllä — ja suurella vaivalla sain hänet lähtemään huoneeseensa
pukeutumaan. Hän oli vähän vastahakoisella tuulella.

PEKKA

Hän on kai vielä myrtynyt, kun minä en tuonut sitä kuulutusvaltakirjaa.

RITVA

Miksi ette tuonut sitten?

PEKKA

Miksi tässä maailmassa tapahtuu niin paljon ihmeellisiä asioita — kuka
sen tietää. Esimerkiksi: saanko esitellä morsiameni —

RITVA

Mitä? Mitä te sanotte?

PEKKA

Arvoisat naiset kai tuntevat toisensa?

RITVA

Oi, siunatkoon! Onko se totta, Helinä?

HELINÄ

No, kun tämä Pekka-pahainen — hän sanoo itseään Pekaksi — löysi minut
uudelleen lätäköstä —

RITVA

Mitä maailman ihmeitä sinä puhut? Tässäkö on sinun lätäkkö-ritarisi,
josta aina olet puhunut?

PEKKA

Oletko tosiaankin muistanut minut?

RITVA

Hänkö? Hän on puhunut lätäköstään joskus unissaankin!

PEKKA

Oi, sinua, siunattu Helinä!

HELINÄ

Älä nyt, Ritva, lörpöttele! Saatat minut ihan punastumaan!

RITVA

Noo — romanttisempihan se ensi kohtaus olisi voinut olla — onnea sitten
—

HELINÄ

Eikä — saakeli soikoon — se oli hyvä juuri sellaisenaan! (Nauravat.)

PEKKA (ihastuneena)

Ei kukaan ihminen voi arvata, mitä minä nyt tekisin — jos ei olisi näin
paljon väkeä ympärillä.

RITVA (nauraa)

Sellaistahan on vallan mahdoton arvata. Te tekisitte kai jonkun urotyön!

PEKKA

No, totisesti urotyön sellaisen, jota ei kukaan toinen mies uskaltaisi
— (Suutelee Helinää.)

RITVA

Siunatkoon!

EVELIINA (kirkaisee)

Oh, pop! Bombardemang! (Lähellä olevat nauravat.)

PEKKA

Hyvät ihmiset ja kylän miehet! Tässä on minun morsiameni, Preerian
prinsessa! Hurratkaa, pojat! (Nostaa Helinän kohoksi ilmaan).

KAIKKI (riemuitsevat, ilakoivat ja hurraavat).

N:o 15. (Sama kuin 13).

KUORO

        Ol' preerian prinsessa voittamaton
        ja Kumpujen kaunehin kukka!
        Nyt rakkaus prinsessan voittanut on —
        ja preerian perinyt hukka!
        Oh hiio, hih hei! Oh hiio, hih hei!
        On preerian perinyt hukka!

EERO

Eläköön nuori morsiuspari!

KAIKKI

Eläköön, eläköön, eläköön!

KORSU

Ei — mutta, totisesti! Nyt minäkin tanssin ja laulan — vaikka parkule
oksilta katselisi! Nyt minä tunnen sisässäni sellaisen voiman, että
minä pystyn johonkin. Missä Eeva-Kaisa on? Eeva-Kaisa, hoi! (Juoksee
keittiön puolelle).

KAIKKI (ovat huvitettuja)

HEMMI

Jopas Korsunkin kuori puhkesi! — Onneksi, onneksi olkoon! (Onnittelee
Helinää ja Pekkaa, jotkut muut tekevät samoin.)

EVELIINA

Minä gratuleeraan oikein sydämestäni! Tämä oli sitten vasta oikea
reklateeraus! oikea revenemangi. — Ja tuolla on nyt se Naskali-Ville.
Minä konfikseerasin hänet, kun herra Loironen on jossain inkognitossa —

HELINÄ

Kiitoksia, hyvä rouva!

PEKKA

Kuulkaapas nyt uutisia Amerikasta, te Sirppalan asukkaat! Tulehan
tänne, sinä Vilhelmi Naskali, sinä kommunisti-kaveri!

VILLE

Ei minulle ole rapakon takaa terveisiä. Minun veljeni on kuollut — enkä
ketään muita tunne.

HELINÄ

Juuri teidän veljeltänne minulla on teille terveisiä.

VILLE (astuu vastahakoisesti lähemmäs).

Minkälaisia ne sitten olisivat?

HELINÄ

Tiedättekö, missä veljenne asui Ameriikassa?

VILLE

Hän oli suutarina Brokliinissa, katu 174 — U.S. of Amerikka —
Niu-Jorkki — ja hänen nimensä oli Kalle Kustaa Naskali.

HELINÄ

All right! Asia on oikea! (Ottaa laukustaan setelin). Ennenkuin
veljenne vietiin sairaalaan, pyysi hän tavata minua, kun tiesi minun
lähtevän kotimaahan — ja lähetti teille säästönsä —

VILLE

Oliko hänellä jotakin säästettyä?

HELINÄ

Hän oli viimeiset vuodet elänyt hyvin kunnollisesti ja koonnut tämän.
(Näyttää seteliä.)

VILLE

Olisipa voinut olla edes seteli vuotta kohti.

PEKKA (katsoo seteliä)

Arvaatkos sinä, minkälainen seteli tämä on?

VILLE

Onko vielä väärennetty — sekin ainoa?

HELINÄ

Seteli on oikea — ja kun te sen myytte, niin saatte siitä melkein
50,000 meidän rahassamme. Tässä on veljenne seteli ja kirje. (Antaa
molemmat Villelle).

VILLE

Minkälainen summa se oli? Minä kai kuulin väärin —

PEKKA

Varmasti saat 45,000, vaikka koska myisit ja kenelle tahansa.

VILLE

Ostaisitteko te?

PEKKA

Ostan kyllä — ja maksan enemmänkin —

VILLE

Paljonko rahaa teillä on nyt?

PEKKA

Ei, veikkonen — ei niin paljon — mutta kymmenisen tuhatta —

VILLE

Tuossa! Ottakaa tuo — ja antakaa 10,000.

PEKKA

Sillä ehdolla, että sinä et enää venheitä varastele, minä teen sen.

VILLE

En tee kujetta minkäänlaista!

PEKKA (ottaa lompakkonsa)

Tässä 10,000, ja loput saat tällä viikolla viimeistä penniä myöten —
arvon mukaan.

VILLE (katselee Pekan rahoja tarkkaan, kuitenkaan koskematta niihin)

Jahah! Oikeita ovat! Minä myyn kyllä itse setelini. (Naurua).

VILLE

Tahdoin vain nähdä, aiottiinko minua jutkahuttaa — ja tehdä minusta
pilaa —

EERO

Tulipas pojasta rikas mies!

ANSU

No, nyt sinä, veikkonen, voit kommunisoida oikein halusi mukaan.

VILLE (katselee yhä rahaansa)

50,000 ja kommunisti! — Kommunisti voit olla itse! Minä olen porvari.
Palttua minä sinun nismillesi annan. Minä liityn heti suojeluskuntaan
ja palokuntaan — ja olen oikea reilu lahtari — ja paha sen perii, joka
minun venheitäni tai muita kojeitani varastelee. En minä olekaan niin
leväperäinen kuin tässä äsken oltiin.

PEKKA

Näet, että oltiin ihmisiksi sinua kohtaan. Ota esimerkiksesi!

VILLE

No, ilo pystyyn sitten! Näytä, että heruu!

ANSU

Ei heru tällaisena tavattomana päivänä.

PEKKA

Oikein, Ansu! Sinä olet vielä toisenkin kerran sankari tänä päivänä.

ANSU

Kuulitkos, Ville!

VILLE

Lempo vie! Minä en tuota Ansua enää tunne. On aivan kuin sinä olisit
saanut Amerikan perinnön, enkä minä. Anna herua, mies! Muuten en tunne
sinua enää.

N:o 16.

ANSU

    Eikä Virralla tunnettu Sirpan naista,
    eikä Sirpalla Virran mustalaista
    — hai jeku, hai jeku, hai jeku julli —
    pirtusta maksetaan nyt linnassa tulli!
    Hai jeku, hai jeku, hai jeku lalla!
    kieltolaki yllä ja kiertolaki alla!

HUUTOJA

Hyvä, hyvä! Juuri niin! Oikein, Ansu!

ANSU

Jos olet porvari nyt, niin tiedät kai, Ville, että laki on korkea ja
kaunis asia. — Heleijaa, Korsu! Sinä lupasit tanssia, vaikka itse
parkule oksilta katselisi!

KORSU (on palannut Eeva-Kaisan kanssa heti mentyään)

No, niin, parkule, hipastakin — tänä ihmeitten päivänä. Hopsa, Eeva
Kaisa! Me niinkuin muutkin!

Tanssii Eeva-Kaisan kanssa korpipolskan, jonka vaanivat liikkeet
ja asenteet yhdessä hetkellisten ja hurjien ryöpsähdysten kanssa
muodostavat harvinaisen voimakkaan ja repäisevän esityksen. Korsun
polvien keinunta, ympäri-pyörähdykset ja käsien yhteen lyöminen pään
yllä tapahtuvat hurjasti ja samalla hyvin hillitysti. Tanssi alkaa
maanittelevana ja kiihtyy kiihtymistään laulun väliajoilla.

N:o 17.

    Soittajan käy jo vinhasti käsi,
    varpaalla jalka tahtia lyö —
       (Alkaa maanitella).
    Hei, liru, liru, hei laru, laru!
    Tanssimme kunnes alkavi työ.
       (Maanittelu vilkastuu.)
    Nosta nyt jalka, anna jo käsi,
    sipsuta siro-askelin vain!
       (Eeva-Kaisan liikehtiminen alkaa.)
    Hei, liru, liru, hei, laru, laru!
       (Tempaa Eva-Kaisan tanssiin.)
    Tyttöni minä tanssihin sain.
    Polvesi nosta, korkosi iske —
    permantopalkki keinahtelee!
    Hei liru, liru, hei laru, laru!
    Silmissä ilo välkähtelee!

(Hetken kuluttua loppuu tanssi äkkiä, jonka jälkeen alkaa uusi
maanittelu, mutta rohkeampana.)

    Mulle sa tyttö kullaksi tule,
    hiiteen jo heitä piikuutesi!
    Hei liru, liru, hei laru, laru —
    kuihtuu jo kohta nuoruutesi.

       (Tanssi tulistuu, äkkinäinen pysähdys).
    Kihloiksi anna muisku nyt mulle,
    sormeesi ota sormukseni!
       (Matkii näitä tekoja).
    Hei, liru, liru, hei laru laru —
    näin tulit mulle kullakseni!

       (Tanssi kiihtyy hurjimmilleen, pysähtyen yht'äkkiä.)
    Hei liru, liru, hei laru, laru —
    näin tulit mulle kullakseni.

(Muutaman hurjan pyörähdyksen jälkeen katkeaa tanssi äkkinäisesti,
jättäen tanssijat asenteeseen seisomaan vieretysten.)

MOLEMMAT

    Hei!

KAIKKI (iloitsevat ja ilmaisevat tyytyväisyyttä.)

HELINÄ

Tämähän oli alkuperäisyydessään aivan suurenmoista! Tällaista en ole
ikinä nähnyt. Kiitoksia, rakkaat ystävät!

EVELIINA

Niin — tämä ei ollut sitä modäärniä »jiujitsua». (Suuri riemu.)

HELINÄ

Eeva-Kaisan minä tunnen, mutta kuka on tämä hänen maanittelijansa?

KORSU

Minä olen —

ANSU

Annahan olla! Sinä olet hengästynyt. Minä sanon kuka sinä olet. (Laulaa):

N:o 18.

    Afriikass' on fröökynöillä pieni elefantti.
    Se lönköttää ja könköttää kuin neekertyttöin tantti.
    Afriikass' on fröökynöillä pieni, nätti norsu.
    Se könkäilee ja tönkäilee kuin meidän tuttu porsu.

    Afriikass' on elefantti aikamoinen norsu.
    Meidän vahtimestar-Antti on vain pieni korsu.
    Ei hän ole elefantti eikä mikään norsu,
    Antti on vain Korsun Antti,
    sekä Antti Korsu.

KORSU (iloisuuden loputtua)

Noin se Ansu, parkule, osaa maalata! Mutta minä aioin sanoa, että minä
olen Eeva-Kaisan oikea, lakimääräinen sulhanen — jos se sitten jotakin
merkitsee.

EVELIINA

Oi, oi! Tämä on oikea horiipeli jubileumia! Herra Loironen, herra
Loironen! Etkö sinä saa ekstanssia tästä kaikesta?

LOIRONEN

Minä en ole tanssimestari. (Menee Ritvan luo ja antaa hänelle jonkun
paperin.) Tässä minä tuon teille jotakin, joka oli liisteri-purkin alle
liimaantunut. Luulen, että se kuuluu teille ja insinöörille. (Poistuu
heistä.)

RITVA

Kiitoksia — Loironen! — Mikähän paperi tämä on? (Katselee.) Mitä
ihmettä? Tämähän on Rajun kuulutus-paperi, (Ojentaa paperin Pekalle.)
Mitä tästä sanotte?

PEKKA

Eihän tästä voi mitään sanoa. Tämä kuuluu maailman suuriin
ihmeisiin! Antakaa anteeksi, että minä en kehdannut tunnustaa, miten
liisteripurkki veti minua nenästä. No nyt pappilaan heti! Missä se
sulhanen piiloilee?

HEMMI (akkunan luota)

Palokunnan laulajat tulevat jo!

ANSU

Antaa tulla vaan! Minulla on jo univormu ylläni.

KORSU

Mutta köynnösten hakijoita ei vaan vielä näy. Aikovatko ne, parkuleet,
perata koko Jairakan metsän.

EERO

Siellä kai löytyisi monta jäniksen pesää — vai mitä, Ansu?

ANSU

Sokeat eivät näe, eivätkä kuurot kuule.

PALOKUNTALAISIA (astuvat reippaasti näyttämölle ja asetuttuaan riviin,
laulavat)

N:o 19.

    Tu tuu, tu tuu, jo torvi soi,
    tu tuu, tu tuu, tu tuu!
    Hei eteenpäin, kun torvi soi
    tu tuu, tu tuu, tn tuu!

    Käy palokunnan kulku näin —
    hei kiire on, tu tuu!
    Tu tuu, tu tuu! Hei vaaraan päin!
    Hei, alta pois! Tu tuu!

    Jo tuolla ilmaan liekit lyö —
    siks hätätorvi soi.
    Pian tulikielet talon syö,
    kun roihut huminoi.

    Hei, tieltä pois! Hei, väistykää!
    Tää meidän työtä on!
    On palon sammutusta tää —
    ja kiire meillä on.

    Kun suihku laulaa, ruisku käy,
    on lieska voimaton!
    Ei tulta enään kohta näy —
    pian työmme tehty on.

    Jo käänny pois! Taas torvi soi
    vaan nyt se soi: tu tuu!
    Taas kotiin päin tie käydä voi
    ja torvi soi: tu tuu!

(Laulun loputtua marssivat katsomoon ja alkavat mennessään laulun
alusta).

EERO

No, nyt alamme olla vähitellen valmiita. Preerian prinsessa pitää vielä
ottaa läpi.

EVELIINA

Mitä hän sanoo?

LOIRONEN

Läksyä hän tarkoittaa.

EVELIINA

Ai — troolia! Trooliko pitää ottaa läpi?

EERO

Niin! Preerian prinsessan puhe.

EVELIINA

Neiti kulta! Pidättekö te puheen?

HELINÄ

Rauhoittukaa! Minä vain juttelen — muiden mukana.

EVELIINA

Minä jo toivoin saavani jotain delikatessia.

HEMMI

No, tuolla tulevat köynnösten hakijatkin!

KORSU

Tännekö ne tulevat! Menkööt, parkuleet, katsomoon! Huutakaa heille!

EERO

Antaa tulla! He ovat jo eteisessä.

RITVA

Minun pitää heidän joukkoonsa. Muuten saan ripsua. (Menee nopeasti
ulos.)

KORSU

Kas nyt! Miten monta hakijaa! Eikä ole kuin mitta mieheen! Jota useampi
Kokki, sitä huonompi soppa.

EVELIINA

Kyllä teidän, herra Loironen, täytyy opetella fotografeeraamaan —
niinkuin minun miesvainajani — täältäkin olisi nyt voinut ottaa niin
monta intervallia.

LOIRONEN

Oppisikohan tuota!

EVELIINA

Jos me vaan oikein treenaamme toisiamme, niin saatte nähdä, että
resulttaani siitä syntyy.

LOIRONEN

Vai — ettäkö sultaani!

(Köynnös-tytot ja -pojat tulevat juoksussa sisään, kantaen köynnöstä
ja juosten ensin salin ympäri, asettuen sitten paikoilleen, tanssien
laulun aikana jonkun verran, mutia varsinainen karkelo alkaa vasta
laulun loputtua).

N:o 20.

KÖYNNÖSTYTTÖJEN JA KÖYNNÖSPOIKIEN LAULU JA TANSSI.

POIKA:

        Kukkanurmia neito kiidä!
        Lennä perhojen lailla!

    POIKIEN KUORO:

        Poimi kukkia, tanssi, liidä,
        metsämarjojen mailla!
        Poimi kukkia, tanssi, liidä,
        metsämarjojen mailla.

    TYTTÖ:

        Rientäkäämme nyt karkeloimaan,
        aika siivin jo entää!

    YHTEINEN KUORO:

        Laulakaamme ja soitto soimaan,
        anna perhojen lentää!
        Laulakaamme ja soitto soimaan,
        anna perhojen lentää.

    TYTTÖ:

        Kukka-köynnös on ansanamme,
        siitä paulamme luomme.

    TYTTÖJEN KUORO:

        Lemmen paula on voimanamme,
        jos me lempemme suomme.
        Lemmen paula on voimanamme,
         jos me lempemme suomme.

    TYTTÖ:

        Poika, jos sinä aiot voittaa
        meistä perhosen parhaan.

    TYTTÖJEN KUORO:

        Niinpä tahdomme kilvan koittaa,
        etkö eksy sa harhaan!

    POIKIEN KUORO:

         Niinpä tahdomme kilvan koittaa,
         enkä eksy ma harhaan.

    TYTTÖ:

        Riennä, juokse, sa poika parka!

    TYTTÖJEN KUORO:

        Lennä ain' asti pilviin!

    POIKA:

        Armastansa ei pyydä arka
        katson kaunoa silmiin!

    POIKIEN KUORO:

        Armastansa ei pyydä arka,
        katson kaunoa silmiin!

    POIKA:

        Karkeloidessa aika haihtuu —

    TYTTÖ:

        Kenen saan minä paulaan?

    POIKA:

        Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.

    TYTTÖ:

        Paula kultani kaulaan!

    POIKIEN KUORO:

        Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.

    TYTTÖJEN KUORO:

        Paula kultani kaulaan!

    TYTTÖ JA POIKA:

        Riemujuhlaa nyt karkeloimaan
        aika siivin jo liitää!

    YHTEINEN KUORO:

        Laulakaamme ja soitto soimaan,
        anna karkelon kiitää!
        Tanssikaamme ja soitto soimaan,
        anna karkelon kiitää!

(Köynnös-karkelo).

EERO

Nyt toimeen tai toimi happanee!

RAJU

Voi, rakas Ritva, miten sinun silmäsi loistavat.

RITVA

Aina ne sinulle loistavat!

RAJU

Et usko, miten minua suututtaa tuon paperin hukkaaminen.

RITVA

Se on löytynyt! Tuossa! (Antaa paperin Rajulle).

RAJU

Hurraa! — Kuulkaa! Minä en ehdi nyt mihinkään. Minä menen Ritvan kanssa
pappilaan. Mutta pian me siellä käymme.

PEKKA

Bravoo, Raju-poikaseni! — Minä ehdotan muuten, että kaikki, jotka ovat
vapaat Preerian prinsessasta, menevät pappilaan. Huomenna on sunnuntai.

KORSU

Kuule, Eeva-Kaisa! Eeva-Kaisa, hoi!

RITVA

Lähdetään sitten heti!

RAJU

Lähdetään! (Menevät ulos.)

EEVA-KAISA

Mitä sinä tahdot, Korsu?

KORSU (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja lähtee juoksemaan ulos)

Pappilaan! Pappilaan!

EVELIINA

Rakas Timo! (Ottaa Loirosta kädestä, kuljettaen häntä ulos.) Rakas
Timo! Tämä muodostuu siis meillekin ihanaksi mesaliangsiksi! Mennään
mekin propeeraamaan! (Menevät ulos, toisten nauraessa.)

PEKKA

Kypsiä mekin olisimme tuohon seuraan —

HELINÄ

Uhratkaamme nyt tämä päivä taiteelle!

EERO

Oikein sanottu! Kiitos teille! Eläköön Preerian prinsessa!

KAIKKI.

Preerian prinsessa eläköön, eläköön, eläköön!

PREERIA-KÖÖRI (alkaa juuri esiripun laskiessa).

Esirippu.