Väkinäinen naiminen

VÄKINÄINEN NAIMINEN

Ilveilys yhdessä näytöksessä

Kirj.

MOLIÈRE

Ranskan kielestä suomennettu

Helsingissä,
J. C. Frenckell ja Poika, 1895.

HENKILÖT:

Sganarelle, rakastunut Dorimenaan.
Jeronymus, Sganarellen ystävä.
Dorimena, Alkantor'in tytär.
Alkantor, Dorimenan isä.
Alsidas, Dorimenan veli.
Lykastes, rakastunut Dorimenaan.
Pankrasius, aristotelilainen tohtori.
Marphurius, pyrrholainen tohtori.
Kaksi mnstalais-naista.

Tapaus kaupungin kadulla.

Ensimmäinen kohtaus.

SGANARELLE (puhuen ovelta koti-väellensä). Minä palaan tuossa paikassa
takaisin. Katsokaa taloa tarkasti sill'aikaa ja toimittakaa visusti
kaikki työnne. Jos poissa ollessani kuka tuopi rahaa minulle, niin
tulkaa siitä heti ilmoittamaan herra Jeronymuksen luo; vaan jos kuka
tulee rahaa pyytämään niin sanokaa, että isäntä on kaupungilla, eikä
taida koko päivänä kotia palata.

Toinen kohtaus.

    Sganarelle, Jeronymus.

JERONYMUS (joka on kuullut Sganarellen viimeiset sanat). Kas sepä oli
viisas neuvo!

SGANARELLE. Kas, herra Jeronymus! Teidät tapaan aivan odottamattani;
olin juuri tulemassa teitä tervehtimään.

JERONYMUS. Ja mitä varten, jos kysyä saan?

SGANARELLE. Ilmoittaakseni teille muutaman tuuman, joka minulla nyt on
mielessä, ja kysyäkseni teiltä siihen neuvoa.

JERONYMUS. Hyvin kernaasti. Tämä kohtaus on minusta hyvin mieleinen, ja
voimmehan me puhuakin asian tässä yksinämme ja vapaina kuulijoista.

SGANARELLE. No, niin kuulkaapa sitten. Asia, jota mainitsin ja joka
minua suuresti liikuttaa, on hyvin tärkeä asia; ja se on hyvä, ett'ei
ihminen tee mitään keskustelematta ystäviensä kanssa.

JERONYMUS. Se on minusta erittäin mieluista, että minut juuri olette
valinneet täksi keskustelijaksi. Ei muuta kuin sanokaa vaan, mikä se
asia on.

SGANARELLE. Vaan edeltä käsin ja ennen kaikkea pyydän, älkää ollenkaan
imarrelko, älkääkä säälikö minua; vaan sanokaa ajatuksenne suoraan,
koristelematta.

JERONYMUS. Sen teen, koska niin tahdotte.

SGANARELLE. Ei ole mikään niin ikävätä kuin se, että ystävä ei puhu
totuutta.

JERONYMUS. Se on tosi.

SGANARELLE. Ja meidän aikoina ovat veljelliset ystävät harvassa.

JERONYMUS. Oikein sekin on.

SGANARELLE. Luvatkaa siis, herra Jeronymus, että puhutte minulle
ajatuksenne aivan suoraan.

JERONYMUS. Sen lupaan mielelläni.

SGANARELLE. Vannokaa sen päälle.

JERONYMUS. Sen lupaan: lempo vieköön! Sanokaa vaan asianne.

SGANARELLE. Asia on se, että tahtoisin teiltä kysyä, tokko se käypi
laatuun, että minä ottaisin itselleni puolison?

JERONYMUS. Kuka? Tekö?

SGANARELLE. Minä, minä, kukas muu! Mitä ajattelette tästä asiasta?

JERONYMUS. Ensin tahtoisin tietää, sanokaa, kuinka vanha olette?

SGANARELLE. Minäkö?

JERONYMUS. Niin, juuri te.

SGANARELLE. Kukapa hänen tiesi! Mutta terveyteni on luja.

JERONYMUS. Kuinka? Ettekö arvioltakaan tietäisi, kauanko olette
maailmassa eläneet?

SGANARELLE. Kuka semmoisia joutavia ajattelee?

JERONYMUS. No, mutta sanokaa minulle, kuinka vanha te olitte silloin,
kuin me tutustuimme?

SGANARELLE. Totta toden perään, silloin en ollut kuin kahdenkymmenen
vuoden iässä.

JERONYMUS. Kauanko olimme Roomassa yhtenä?

SGANARELLE. Kahdeksan vuotta.

JERONYMUS. Montako vuotta elitte sitten Englannissa?

SGANARELLE. Seitsemän vuotta.

JERONYMUS. Entäs Hollannissa, jossa sen jälkeen asuitte?

SGANARELLE. Puoli kuudetta vuotta.

JERONYMUS. Minä palasin vuonna neljä-kymmentä kahdeksan. Neljä-kymmentä
kahdeksan kuudesta kymmenestä tekee kaksi-toista. Viisi vuotta
Hollannissa, se tekee seitsemän-toista; seitsemän vuotta Englannissa,
tekee neljä-kolmatta, ja kahdeksan vuotta meidän oloa Roomassa, se
tekee kolme-kymmentä kaksi vuotta, ja kaksi-kymmentä siihen lisää, joka
oli teidän ikänne silloin kuin ensi kerran näimme toinen toisemme, se
tekee uumallensa viisi-kymmentä kaksi vuotta. Näin muodoin olette te,
herra Sganarelle, oman tunnustuksenne jälkeen, noin kahden- eli
kolmen-kuudetta vuoden vanha mies.

SGANARELLE. Kuka? Minäkö? Se ei ole mahdollista.

JERONYMUS. Miksikä ei? Ja paitsi sitä, sen sanon teille vapaasti, koska
itse vaaditte minulta lupausta puhuani teille kaikki suoraan, että
naiminen ei sovi teidän miehellenne. Naiminen on semmoinen, jota
nuorten pitää tarkasti ajatella, ennenkuin siihen rupeavat; vaan
teidänlaisten miesten ei pidä sitä asiata ollenkaan ajatella. Ja jos se
on tosi, minkä moni viisas mies on sanonut, että koko naiminen on
suurin hulluus, jonka ihminen voi tehdä, niin en tiedä mitään
surkeampaa, kuin että tämä hulluus tehdään siinä iässä, jossa ihmisen
pitäisi olla viisaimmillaan. Sanalla sanoen, minä rehellisesti puhun
teille ajatukseni tässä asiassa: te älkää uuissakaan houriko naimista:
ja hyvin naurun-alainen olisitte minun silmissäni, jos näin kauan
oltuanne vapaana nyt läksisitte ottamaan niskoillenne tätä kaikkein
raskaampaa kuormaa maailmassa.

SGANARELLE. Mutta minä, minä olen lujasti päättänyt ottaa puolison; en
ollenkaan voi tulla naurun-alaiseksi ottaessani vaimokseni sitä tyttöä,
jota nyt omakseni pyydän.

JERONYMUS. Ahaa, no se on eri asia; ette ole tästä minulle virkkaneet
mitään.

SGANARELLE. Se on semmoinen tyttö, joka on aivan mieleiseni, ja jota
minä rakastan kaikesta sydämestäni.

JERONYMUS. Rakastatteko häntä kaikesta sydämestänne?

SGANARELLE. Rakastan kyllä; ja isältänsäkin jo olen häntä vaimokseni
pyytänyt.

JERONYMUS. Oletteko jo pyytäneet häntä isältänsäkin?

SGANARELLE. Olen. Tämä naimis-kauppa tulee päätettäväksi jo tänä
iltana, minä olen sen luvannut.

JERONYMUS. No, niin tehkää hyvin, minä en virka tähän sanaakaan.

SGANARELLE. Pitäisikö minun luopua päätöksestäni? Mistä te, herra
Jeronymus, olette sen luulon saaneet, ett'ei minun pitäisi ajatella
avioliittoa? Iästäni vähät! Katsotaan itse asioita, millä kannalla ne
ovat. Löytyykö sitä kolmen-kymmenen vuoden vanhaa miestä, joka
näyttäisi verevämmältä ja vahvemmalta kuin minä? Eikö jokainen jäseneni
ole niin notkea, ja liiku niin keveästi kuin liikkua taitaa, tahi
näytänkö semmoiselta, joka matkalla tarvitsee vaunuja ja rattaita, eikä
jalkaisin pääsisi perille? Eivätkö kaikki hampaani ole vielä ihan
terveet? (näyttää hampaitansa). Enkö minä syö neljä veroa päivässä, ja
kellä voipi olla terveempi vatsa kuin minulla? (Rykii) Äh, häh, äh,
hää. Mitäs siihen sanotte?

JERONYMUS. Te olette oikeassa, minä olen erehtynyt, Siinä teette hyvin,
että menette avioliittoon.

SGANARELLE. Ennen en olisi sitä tehnyt, vaan nyt minulla on siihen
painavat syyt. Paitse iloa, jota minulla on kauniin, minua hyväilevän
vaimon omistamisesta ja joka minua hieroo väsyksissä ollessani, paitse
tätä iloa, sanon minä, on minulla toinenkin syy, jonka tähden minun
pitää ruveta avioliittoon. Jos muka kuolisin tämmöisenä naimattomana
kuin nyt olen, sammuisi Sganarellein suku kokonansa maailmasta. Mutta
kuin nain, niin pääsee mainio sukuni kasvamaan uusina vesoina elämään.
Mikä ilo eikö ole minulle katsoa noita pieniä eläviä, jotka olisivat
minusta lähteneitä, jotka olisivat minun näköisiäni, niinkuin yksi
vesi-pisara on toisensa näköinen, jotka leikkisivät alin-omaa minun
talossani, jotta, kaupungilta palatessani, huutaisivat minulle pappa,
pappa, ja rupattaisivat kaikenlaista lapsen-pilpatusta. Uskokaa, minä
näen niitä jonkun puoli kymmentä ympärilläni.

JERONYMUS. Et mikään ole niin hupaista kuin tämmöinen elämä; ja minä
annan teille sen neuvon, menkää avioliitoon, niin pian kuin suinkin
voitte.

SGANARELLE. Oikeinko todella? Kehoitatteko minua siihen?

JERONYMUS. Epäilemättä, paremmin ette voisi tehdä.

SGANARELLE. Totta toden edestä, oikein olen hyvilläni, että niinkuin
rehellinen ystävä, annoitte minulle tämän neuvon.

JERONYMUS. No, mutta sanokaa nyt, kuka se on se tyttö, jonka aiotte
puolisoksenne ottaa?

SGANARELLE. Dorimena.

JERONYMUS. Tuoko nuori sukkela Dorimena, joka aina on niin sievästi
puetettu?

SGANARELLE. Se.

JERONYMUS. Herra Alkantor'in tytär?

SGANARELLE. Juuri se.

JERONYMUS. Ja sisar eräälle Alsidakselle, joka on ymmärtävinänsä miekan
käyttämistä?

SGANARELLE. Aivan niin.

JERONYMUS. No nyt on lempo!

SGANARELLE. Mitä sanotte siitä?

JERONYMUS. Hyvin sopiva morsian! Toivotan onnea!

SGANARELLE. Enkös tehnyt oikein, että valitsin juuri tämän tytön
elämänseuralaiseksi?

JERONYMUS. Aivan oikein. Voi kuinka te tulnette onnelliseksi!
Kiiruhtakaa vaan!

SGANARELLE. Näin puhuessanne te enennätte iloani. Kiitän teitä
neuvostanne ja pyydän teitä tänä iltana saapumaan häihini.

JERONYMUS. Välttämättömästi tulen ja paremmin kunnioittaakseni häitänne
panen naamarin kasvoilleni.

SGANARELLE. Hyvästi!

JERONYMUS (syrjässä). Herra Alkantor'in tytär, nuori Dorimena
viiden-kymmenen kolmen vuoden vanhan herra Sganarellen morsian! Sepä
oiva avio-liitto! Voipa aivan sopivaa avio-liittoa! (pois).

Kolmas kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Tämäpä avioliittoni on hyvin onnellinen,
koskapa se antaa ilon-aihetta kaikille ihmisille; kelle vaan siitä
puhuu, se sille heti nauraa. Olenpa nyt kaikkein onnellisin ihminen
maailmassa!

Neljäs kohtaus.

    Dorimena, Sganarelle.

DORIMENA (perällä, pienelle, häntä seuraavalle palvelijalle.) Lähdetään
pois, poikaseni; pitele hyvästi lievettäni äläkä tee mitään ilveitä.

SGANARELLE (sivulla huomaten Dorimenan). Kah, morsiamenihan se on, joka
tuolta tulee. Ah, kuinka hän on kaunis! Kuinka punakka ja kuinka
hoikka! Voipiko olla semmoista miestä, jota tätä nähdessään, ei
haluttaisi avioliittoon? (Dorimellalle). Minne matka, ihana kaunotar,
tulevan rakkaan puolisonne rakas puoliso?

DORIMENA. Menen pienille ostoksille.

SGANARELLE. No, kultaseni, tänä päivänä pääsemme omistamaan toinen
toisemme, Sitte ei teillä enään ole oikeutta kieltää minulta mitään, ja
minä voin tehdä kanssanne mitä vaan haluan, eikä siinä kellään ole
mitään sanomista. Te tulette olemaan minun, päästänne aina kanta-päihin
asti, ja minä tulen olemaan herra ja isäntä teidän vilkkaille
silmillenne, teidän pienelle ylpeälle nenällenne, teidän hohtaville
huulosillenne, teidän pienille pyöryläisille korvillenne, teidän
sievälle leuallenne, teidän ympyräisille pienoisille hm! hm! teidän
– – – Sanalla sanoen, koko teidän ihmisenne joutuu minun valtaani,
ja minä voin hyväillä teitä, milloin vaan tahdon. Ettekö tekin,
lintuseni, ole hyvillänne, tästä meidän avio-liitostamme?

DORIMENA. Hyvin hyvilläni, oikein iloinen olenkin, sillä isäni kovuus on
minua tähän päivään asti pitänyt ilkeimmässä orjuudessa. Se vähäinen
vapaus, jonka hän toisinaan on minulle suonut, saattaa minut raivoon,
ja satoja kertoja olen toivottanut, että hän antaisi minut miehelle,
päästäkseni siitä pakosta, joka minulla on hänen luonansa, ja
saadakseni tehdä, mitä tahdon. Jumalalle kiitos, te tulitte nyt onneksi
minua päästämään, ja minä valmistelenkin nyt jo nauttimaan iloa ja
kelvollisesti ottamaan takaisin sitä aikaa, jonka olen tähän asti
vankina menettänyt. Koska te olette rikas mies ja tiedätte kuinka pitää
elää, niin arvattavasti meillä kahden tulee olemaan hyvin iloinen
elämä, ja te ette suinkaan liene noita häjyjä avio-miehiä, jotka
tahtovat, että vaimon, niinkuin suden-korennon, pitäisi tulla toimeen
tyhjällä. Tunnustan teille, että en suostuisi tämmöiseen kauppaan,
ja että yksinäisyys vimmastuttaa minut. Minä rakastan leikkiä,
vieraspitoja, tanssia, kestiä, kävelyä ja ajelemista, sanalla sanoen,
kaikkea lystäystä ja huvitusta, ja te varmaan ihastutte, että saatte
niin iloisen puolison, kuin minä olen. Meillä ei tule koskaan
keskenämme olemaan eri-puraisuutta, enkä minä koskaan ahdista teitä
toimissanne ja liikkeissänne; samalla toivon, ett'ette tekään
puoleltanne minua ahdista toimissani; sillä, minun nähdäkseni, pitää
nöyryyden olla molemman-puolisen, eikä kukaan mene naimiseen
saattaaksensa tois-puoleistansa raivoon. Lyhykäisesti sanoen,
naimisessa tulemme me elämään niinkuin ne, jotka tuntevat maa-ilmansa.
Eikä tunteminen saa koskaan tulla sekoittamaan meidän elämätämme; ja
siinä on kyllin, että lupaan olla teille uskollinen, niinkuin tiedän,
että tekin tulette minulle olemaan uskollinen. Mutta mikä teillä on?
Kasvonne muuttuvat kokonansa.

SGANARELLE. Ei se ole mitään; yskä vaan nousi päähäni.

DORIMENA. Kumma, kuin se tauti tähän aikaan paljon vaivaa ihmisiä; vaan
avio-miehenä pääsette kaikista taudeista. Hyvästi! Minä oikein ikävöin
kunnollisia vaatteita, päästäkseni näistä repaleista. Arvattavasti
ostatte te minulle kaikkia; minä heti lähetän kauppiaita luoksenne.

Viides kohtaus.

    Jeronymus, Sganarelle.

JERONYMUS. Oikeinpa hyvästi sattui, herra Sganarelle, että vielä teidät
täältä tapasin. Minä tapasin kultasepän, joka oli kuullut mainittavan,
että te etsitte kaunista sormus-kiveä lahjoittaaksenne puolisollenne,
ja hän rukoili minua puhuttelemaan teitä puolestansa sekä sanomaan
teille, että hänellä on kaupan semmoinen maailman parain kivi.

SGANARELLE. Herrainen aika! Eihän sillä niin kiirettä ole!

JERONYMUS. Kuinka? Mitä tämä tahtoo sanoa? Mihinkä se naima-into on
joutunut, kun teissä vast'ikään paloi?

SGANARELLE. Olen saanut pieniä epäilyksiä päähäni ja nyt alkaa koko tuo
naiminen arveluttaa minua. Ennenkuin tässä asiassa etemmäksi astuu,
pitää minun se tarkasti tutkia ja pyydän teidän selittämään alin-omaa
mieleheni juohtuvan unen, jonka näin viime yönä. Tiedättehän että unet
ovat niinkuin peilit, joissa ihminen silloin tällöin saa katsoa
tulevaisuuttansa. Minä olin olevinani taivalla, hyvin myrskyisellä
merellä ja – –

JERONYMUS. Herra Sganarelle, minulla on vähän asiaa toimitettavaa,
ett'en jouda untanne kuuntelemaan. Minä en ensinkään ymmärrä selittää
unia. Vaan mitä naimis-kysymyksenne selittämiseen tulee, niin on teillä
naapurinanne kaksi tieto-viisasta, jotka voivat teille selittää kaikki,
mitä tästä asiasta tahdotte tietää. Ja kuin nämä tieto-viisaat vielä
ovat eri lahkokuntaa, eri oppilahkoa, niin voitte heidän eri-laisista
ajatuksistansa valita kumpaisen haluatte. Minä puolestani pysyn siinä,
mitä jo ennen olen teille sanonut, ja nyt, nöyrin palvelijanne!

SGANARELLE (yksinänsä). Hän on oikeassa. Tässä epävakaisuudessani,
johon naima-tuumani suhteen olen joutunut, pitää minun kysyä neuvoa
näiltä oppineilta miehiltä.

Kuudes kohtaus.

    Pankrasius, Sganarelle.

PANKRASIUS (puhuu sinne-päin, josta on tullut sisään, näkemättä
Sganarellea). Menkää tiehenne, mokoma hävytöin, tieteissä te olette
yhtä äkkinäinen kuin vasta-syntynyt lapsi.

SGANARELLE. Kas tuossa minulla nyt onkin yksi tieto-viisas!

PANKRASIUS (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). Jaa, minä
vastustan sinua todistuksilla, ja minä todistan Aristotelen
kautta, joka on kaikkein viisasten viisas, että olet ignorans ja
ignorantissimus, pöllöytynyt, pölliytetty ja pöllistettävä, kaikki
mahdolliset ja mahdottomat taivutukset läpeensä.

SGANARELLE (syrjässä). Se on joutunut riitaan jonkun kanssa.
(Pankrasiukselle) Hyvä herra – –

PANKRASIUS (niinkuin edellä Sganarellea näkemättä). Sinä mokoma, tahdot
järjellisesti tutkia asioita, ja sinulla ei ole järkeä ensinkään.

SGANARELLE (syrjässä). Vihansa estää hänet minua näkemästä.
(Pankrasiukselle). Herra, herra – –

PANKRASIUS (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). Sinun päätöksesi
on kirottava kaikissa philosophin, kaikissa tieto-viisauden maissa.

SGANARELLE (syrjässä). Häntä mies-parkaa, on, kovin vihastutettu.
(Pankrasiukselle). Minä – –

PANKRASIUS (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). Toto coelo, tota
via aherras.

SGANARELLE. Minä suutelen käsiänne, herra tohtori!

PANKRASIUS. Terve, terve!

SGANARELLE. Tokko saisin – –

PANKRASIUS (kääntyen oveen päin, josta on tullut sisään). Ymmärrätkö,
pöykiö, mitä olet tehnyt? Se on syllogismus in tuhmelino.

SGANARELLE. Pyytäisin teitä – –

PANKRASIUS (niinkuin edellä). Májor on siinä kelvotoin, minor
hävytöin, ja itse päätös naurettava.

SGANARELLE. Minä –

PANKRASIUS (niinkuin edellä). Minä halkeisin ennenkuin kuunteleisin,
mitä sinä lörpöttelet; ja minä puolustan mietettäni niin kauan kuin
minulla on jälellä yksikään pisara kirjoitus-mustetta.

SGANARELLE. Saisinko minä –

PANKRASIUS. Jaa, tätä mietettä tahdon puolustaa pugnis et calcibus,
unguibus et rostro.

SGANARELLE. Herra Aristoteles, onko lupa kysyä, mikä teidät saattaa
tämmöiseen vihan vimmaan?

PANKRASIUS. Viitä oikein asia koko maailmassa.

SGANARELLE. No, mitä se on?

PANKRASIUS. Muuan tietämätön tolvana tahtoo minua vastustaa puolustaen
väärää päätöstä, päätöstä, joka on ilkeä, hirmuinen, kauhea.

SGANARELLE. Tohtisinko kysyä, mikä se oli?

PANKRASIUS. Ah, herra Sganarelle, koko maa-ilma on tätä nykyä nurin
niskoin, ja ihmiset ovat yleisesti turmellut. Joka paikassa vallitsee
kauhistava vapaus; ja niiden virka-miesten, joita on pantu valvomaan
järjestystä tässä maassa, pitäisi kuolla häpeästä, että suosivat niin
hirmuisia asioita, kuin se, josta puhuin.

SGANARELLE. No, mikä se sitten oli?

PANKRASIUS. Eikö se ole hirveä asia, asia, joka taivaasta huutaa kostoa,
kuin hän väittää että hatulla on luonto?

SGANARELLE. Kuinka?

PANKRASIUS. Minä päätän, että pitää sanoa: hatulla on muoto, eikä
luonto. Näiden sanojen välillä on se eroitus, että muoto koskee
hengettömiä, vaan luonto hengellisiä eli eläviä kappaleita; ja koska
hattu on hengetön kappale, niin pitää jokaisen sanoa: hatulla on
muoto, (kääntyen sinne-päin josta on tullut sisään) eikä luonto.
Lukematoin ja tietämätöin te olette ettekä ole edes kuulleetkaan, että
näin Aristoteles tämän asian selittää.

SGANARELLE (syrjässä). Aloin jo peljätä ett'en voisikaan toimittaa
asiaani. (Pankrasiukselle). Herra tohtori, elkää siitä enää huoliko
mitään. Minulla – –

PANKRASIUS. Vereni on semmoisessa liikkeessä, ett'en tahdo jaksaa
pystyssä pysyä.

SGANARELLE. Jättäkää muoto ja hattu lemmolle. Minulla olisi yksi asia
teille ilmoitettava, ja – –

PANKRASIUS. Se heittiö!

SGANARELLE. Olkaa hyvä ja asettakaa mielenne; minä – –

PANKRASIUS. Pöllö!

SGANARELLE. Voi hyvänen aika! Minä – –

PANKRASIUS. Rupeaa, ryökäle, minun kanssani väittelemään semmoisesta
asiasta!

SGANARELLE. Hän on kokonansa väärässä. Minä – –

PANKRASIUS. Päätös, jonka Aristoteles on tukkunansa hyljännyt!

SGANARELLE. Se on tosi. Minä – –

PANKRASIUS. Ja hyljännyt vielä niin selvillä sanoilla!

SGANARELLE. Teillä on oikein. (Kääntyen sinne-päin, josta Pankrasius on
tullut sisään). Jaa, te olette yksi tuhma Jussi ja hävytöin, että
uskallatte väitellä tohtoria vastaan, joka osaa sekä lukea että
kirjoittaa. (Kääntyen Pansrasiukseen päin). Katsokaapas, herra tohtori,
mikä asia minulla on. Minä tulin teiltä kysymään neuvoa muutamassa
asiassa, joka koskee minua hyvin likeltä. Minä aion mennä avioliittoon
että vaimoni olisi minulle apuna talossani. Tyttö on kaunis ja
hyvän-tapainen; hän on minun mielitiettyni, ja on raivossa päästäkseen
vaimokseni. Isänsä lupauksen olen saanut; kuitenkin minä pikkuisen
pelkään ihmisten kateutta, ja sentähden pyytäisin, että te, niinkuin
tieto-viisas, olisitte niin hyvä ja antaisitte neuvoa. No, mitäs nyt
ajattelette tästä?

PANKRASIUS. Ennenkuin myönnyttäisin että saapi sanoa: hatulla on
luonto, ennen minä suostuisin siihen, että datur vacuum in rerum
natura, ja että itse olen aasi.

SGANARELLE (syrjässä). Paha henki ottakoon koko miehen! Herra tohtori
hoi, kuulkaas vähän, mitä ihmiset teille puhuvat. Teille saa haastaa
kokonaisen tunnin ja te ette vastaa sanaakaan.

PANKRASIUS. Antakaa anteeksi! Viha pimittää kokonansa mieleni.

SGANARELLE. Jättäkää jo se asia, ja ottakaa nyt se vaiva päällenne,
että vähän kuuntelette minua.

PANKRASIUS. No olkoon niin! Mitä on teiltä minulle sanomista?

SGANARELLE. Tahtoisin puhutella teitä eräästä asiasta.

PANKRASIUS. Ja millä kielellä tahdotte puhua kanssani?

SGANARELLE. Milläkö kielellä?

PANKRASIUS. Niin.

SGANARELLE. Kaikkia luulettaa! Arvattavasti sillä kielellä, joka on
suussani. En suinkaan tarvinne lähteä kieltä naapurilta lainaamaan.

PANKRASIUS. Minä kysyin: millä kielen-murteella, millä sana-kielellä?

SGANARELLE. Ahaa, no se on toista.

PANKRASIUS. Tahdotteko minua puhutella Italian kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Entäs Hispanian kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Eli Saksan kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Tahi Englannin kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Eli Latinaksi?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Taikka Kreikaksi?

Sganarelle. En.

PANKRASIUS. Eli Heprean kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Tahi Syrian kielellä?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Taikka Turkkilaisella?

SGANARELLE. En.

PANKRASIUS. Entäs Arapian kielellä?

SGANARELLE. En, en, Suomeksi, Suomeksi, Suomeksi.

PANKRASIUS. Vai Suomeksi.

SGANARELLE. Aivan niin.

PANKRASIUS. Tulkaa sitte tänne toiselle puolelleni; sillä tämä korvani
ymmärtää vaan tieteellisiä ja ulkomaan kieliä, mutta tämä toinen kuulee
tätä tavallista, joka-päiväistä kotikieltä.

SGANARELLE (syrjässä). Tämmöisten miesten kanssa on senkin seitsemän
temppua.

PANKRASIUS. No mikä teillä on asiana?

SGANARELLE. Pyytää teiltä neuvoa eräässä vaikeassa asiassa.

PANKRASIUS. Ahaa, arvattavasti tieteellinen vaikeus?

SGANARELLE. Älkäähän huoliko; pyytäisin – –

PANKRASIUS. Tahtonette tietää, ovatko snbstansi ja aksibensi yhtäläiset
vai erilaiset termit, kuin niitä käytetään olemisesta?

SGANARELLE. En millään tavalla. Minä – –

PANKRASIUS. Eli: onko logika tiede vai taide?

SGANARELLE. En sitäkään.

PANKRASIUS. Tahi ehkä sitä: onko logigalla aineena kaikki kolme hengen
liikuntoa, vaiko kolmas yksinään vaan?

SGANARELLE. En sitäkään. Minä – –

PANKRASIUS. Onko sillä kymmenen kategoriaa, eli yksilö vaan?

SGANARELLE. En, en. Minä – –

PANKRASIUS. Vai sitäkö tahdotte tietää, onko johtopäätös syllogismuksen
keskus?

SGANARELLE. En likimaillekaan. Minä – –

PANKRASIUS. Eli, tehdäänkö hyvää maailmassa hyvän itsensä, vaiko hyödyn
tähden?

SGANARELLE. En. Minä – –

PANKRASIUS. Taikka, imettikö alku-äitimme Eva koko ihmisyyttä silloin
kuin ensimmäistä lastansa imetti?

SGANARELLE. En, en, en, en, en, viekää nämä kysymyksenne hiiden
kattilaan!

PANKRASIUS. No, niin selittäkää sitte ajatuksenne; enhän minä sitä
silmistänne voi ennustaa.

SGANARELLE. Sen selitän ihan paikalla; vaan teidän pitää kuunnella
minua. (Hänen sanoessaan:) Asia on semmoinen, että minä haluan solmita
avioliiton nuoren ja kauniin tytön kanssa. Kovin rakastan häntä, ja
olen jo kosioinnut häntä isältä; vaan kuultuani että – –

PANKRASIUS (puhuu yhden ajoin Sganarellen kanssa, häntä kuulematta).
Sana on annettu ihmiselle selittääksensä ajatuksiansa; ja aivan samoin
kuin ajatukset ovat asioiden kuvat, niin ovat sanammekin itset
ajatustemme kuvia. (Tuskastunut Sganarelle koettaa useampia kertoja
kädellänsä tukkia Pankrasiuksen suuta; tämä vaan jatkaa puhettaan aina
kuin Sganarelle ottaa kätensä pois.) Mutta nämä kuvat eroavat niistä
toisista kuvista sillä tavalla, että nämä jälkimäiset ovat erillänsä
itse asioista; ja sana se taas kokonansa sisältää kuvattavansa, sillä
se ei ole muu kuin ajatus, selitetty ulkonaisilla merkeillä. Tästä
seuraa välttämättömästi, että se, joka ajattelee selvästi, se puhuukin
hyvästi. Selittäkää siis ajatuksenne minulle sanalla, joka on selvin
kaikista merkeistä.

SGANARELLE (työntää tohtorin kotiinsa, vetää portin kiini, eikä laske
häntä ulos). Ole siellä, mokoma rupakko!

PANKRASIUS (talonsa sisäpuolelta). Jaa, sana on animi index et
speculum; se on sydämen tulkki ja hengen kuvastin. (Jatkaa akkunasta).
Se on peili, joka meille osoittaa luonnollisesti oman luontomme
salaisimmat salaisuudet. Ja koska teillä on ajatuksen lahja ja samalla
myös puheen lahja, niin miksikä sitte ette käytä sanaa, ja selitä
ajatuksianne?

SGANARELLE. Sitähän olen kaiken aikaa tahtonut, vaan ette malta
kuunnella.

PANKRASIUS. No nyt kuuntelen, puhukaa.

SGANARELLE. Asiani on semmoinen, herra tohtori, että – –

PANKRASIUS. Vaan, ennen kaikkea, puhukaa lyhyesti.

SGANARELLE. Sen olen tekevä.

PANKRASIUS. Välttäkää pitkä-puheisuutta.

SGANARELLE. Hyvä! herra toh – –

PANKRASIUS. Toimittakaa minulle asianne yhdessä lakonilaisessa
appogiaturassa.

SGANARELLE. Kysyisin – –

PANKRASIUS. Pois kaikki liiat sanat! (Sganarelle vihassa, ett'ei saa
puhua, tempoo maasta kiviä, niillä viskataksensa tohtoria päähän).
Kuinka? te suututte, kuin teidän pitäisi selittää asiatanne? Menkää
tiehenne, te olette vielä hävyttömämpi, kuin se, joka tahtoi minulle
väittää, että hatulla on luonto. Ja minä todistan teille eittävillä
ja väittävillä todistuksilla, ja todistuksilla in barbara, että
te ette koskaan ole ollut, ettekä tule olemaan muu kuin pecus,
luonto-kappale, ja että minä aina olen ollut ja aina tulen olemaan in
utroque jure tohtori Pankrasius.

SGANARELLE. Juuttaan purpattaja!

PANKRASIUS (tullen takaisin teaatterille). Tiede-mies, oppinut mies.

SGANARELLE. Entäs vielä?

PANKRASIUS. Täydellinen mies, asiaan-kelpaava mies. (Kävellen
edes-takaisin). Kaikissa tieteissä, luonnollisissa, siveysopillisissa,
poliitillisissa tieteissä perehtynyt mies. Oppinissimus per omnes
modos et casus. Oppinut mies. (Kävellen vaan). Mies, jolla on,
superlalire, satuja, mythologioja, historioita, grammatikoja,
poesiaa, rhetorikaa, dialektikaa ja sophistikaa; mathematikaa,
arithmetikaa, optikaa, oneirokritikaa, physikaa ja mathematikaa;
kosmometriaa, geometriaa, arkitekturia, medisinaa, astronomiaa,
astrologiaa, physionomiaa, metoposkopiaa, keiromanthiaa, geomanthiaa
j.n.e. (Pois).

Seitsemäs kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Hiiden kattilaan semmoiset oppineet, jotka
eivät tahdo puhetta kuunnella! Oikein oli se jo minulle ennen
sanottu, että hänen mestarinsa Aristoteles ei ollut muu kuin tyhjän
lörpöttelijä. Pitää nyt lähteäni etsimään sitä toista, ehkä se olisi
vähän taipuisampi ja selkeämpi päästään. Kuulkaa, hoi!

Kahdeksas kohtaus.

    Marphurius, Sganarelle.

MARPHURIUS. Mitä tahdotte, herra Sganarelle?

SGANARELLE. Herra tohtori, tarvitseisin teidän neuvoanne eräässä
asiassa, ja sentähden olen tullut tänne. (Syrjässä). Ohoo; asia näkyy
käyvän hyvin. Tämä kuitenkin kuuntelee miestä, tämä viisas.

MARPHURIUS. Herra Sganarelle, olkaa niin hyvä ja jättäkää pois
tämmöinen puheen-laatu. Meidän oppi neuvoo, ett'ei mitään pidä aivan
päättäväisesti sanoa, vaan että pitää kaikesta puhua epä-vakaisuudella,
alinomaa oman järkensä päätös polkea. Ja näin muodoin ei teidän pidä
sanoa: olen tullut, vaan: minusta näyttää, että olen tullut.

SGANARELLE. Minustako näyttää?

MARPHURIUS. Niin.

SGANARELLE. Voipas toki! Tottahan se näyttääkin minusta että olen
tullut, koska se niin on.

MARPHURIUS. Nämät eivät ensinkään seuraa toinen toisestansa; ja mikä
tahansa voipi teistä näyttää siltä ja siltä, ilman että asia olisi
toden-mukainen eli uskottava.

SGANARELLE. Kuinka niin? Eikö se ole totta, että olen tullut?

MARPHURIUS. Se on epätietoista, ja meidän pitää epäillä kaikkea.

SGANARELLE. Mitä? Enkö minä ole tässä, ja ettekö te puhuttele minua?

MARPHURIUS. Se näyttää minusta, että te olette tässä, ja että minä
puhun kanssanne; mutta ei siitä mitään vakuutta ole, että itse asiassa
niin on.

SGANARELLE. No, nytpähän kummissa ollaan! Te laskette leikkiä! Kas
tässä seison minä, ja te seisotte siinä; kuinka tähän nyt sopii sanoa,
että se näyttää minusta? Jätetään pois tämmöiset hienoudet, ja puhutaan
asiastani. Tulin teille sanomaan, että minulla on halu mennä
avioliittoon.

MARPHURIUS. En minä siitä tiedä mitään.

SGANARELLE. Minä sanon sen nyt teille.

MARPHURIUS. Se saattaa tapahtua.

SGANARELLE. Se tyttö, jonka aion vaimokseni ottaa, on hyvin nuori ja
sangen kaunis.

MARPHURIUS. Ei se ole mahdotointa.

SGANARELLE. Teenkö siinä hyvin vai pahoin, että otan hänet?

MARPHURIUS. Jommin kummin.

SGANARELLE (syrjässä). Ahaa, kas tämä laulaa toista virttä!
(Marphuriukselle). Kysyn teiltä, teenkö hyvin siinä, että otan
vaimokseni sen neidon, josta tässä on kysymys?

MARPHURIUS. Mahdollisesti.

SGANARELLE. Vai tekisinkö siinä pahoin?

MARPHURIUS. Kuka-ties.

SGANARELLE. Olkaa niin hyvä ja vastatkaa minulle niinkuin vastata
pitää.

MARPHURIUS. Semmoinen on minun aikomukseni.

SGANARELLE. Sydämeni palaa rakkaudesta neitoa kohtaan.

MARPHURIUS. Se voi olla mahdollista.

SGANARELLE. Isänsä on hänet jo luvannut minulle.

MARPHURIUS. Saattaa olla.

SGANARELLE. Mutta minua peloittaa, että jouduttuani avioliittoon muut
nuoremmat rakastuvat vaimooni, ja että itse joudun aisan-kannattajaksi.

MARPHURIUS. Se voipi tapahtua.

SGANARELLE. Mikä on teidän ajatuksenne tästä?

MARPHURIUS. Ei mikään ole mahdotointa.

SGANARELLE. Mutta kuinka tekisitte te, jos olisitte minun siassani?

MARPHURIUS. Sitä en tiedä.

SGANARELLE. No, vaan mitäs minua neuvotte tekemään?

MARPHURIUS. Tehkää, mitä haluatte.

SGANARELLE. Minä suutun.

MARPHURIUS. Siitä pesen käteni puhtaaksi.

SGANARELLE. Hiiden kattilaan mokoma uneksija!

MARPHURIUS. Sen tekee se, joka voipi.

SGANARELLE (syrjässä). Pyövelin ruoka! Kyllä minä sinun saan toista
virttä laulamaan, sinä pahan hengen philosophi! (Lyö Marphuriusta
kepillänsä).

MARPHURIUS. Ai, ai, ai!

SGANARELLE. Kas niin, siin' oli sinulle maksu sekasotkustasi, ja minä
olen tyytyväinen.

MARPHURIUS. Kuinka? Mitä hävyttömyyttä tämä on? Häväistä minua tällä
tavalla! Olla niin rohkea ja lyödä senkaltaista philosophia kuin minä
olen!

SGANARELLE. Niin, oiaiskaa sitten, olkaa niin hyvä, tuo entinen
puheen-laatunne. Kaikkea pitää epäillä, eikö niin? Näin muodoin ette
tekään tarvitse sanoa, että minä olen teitä lyönyt, vaan että se vaan
näyttää teistä, niinkuin olisin teitä lyönyt.

MARPHURIUS. Voi, voi! Minä menen valittamaan poliisille, että te minua
pieksitte.

SGANARELLE. Siitä pesen käteni puhtaaksi.

MARPHURIUS. Ruumiiseni sain naarmuja ja mustelmia.

SGANARELLE. Se saattaa olla mahdollista.

MARPHURIUS. Se olet sinä, joka minua näin pieksit.

SGANARELLE. Ei siinä ole mitään mahdotointa.

MARPHURIUS. Minä hankin asiasta tuomion.

SGANARELLE. Siitä en minä tiedä mitään.

MARPHURIUS. Ja oikeus tuomitsee sinun.

SGANARELLE. Sen tekee se, joka sen voipi.

MARPHURIUS. Älähän huoli. (Pois).

Yhdeksäs kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Ei siltä heittiön tieto-viisaalta saanut yhtä
kunnon sanaa, nyt en siis ole yhtään entistä viisaampi. Mitä pitää
minun nyt tehdä tässä epä-vakaisuudessani, kuin en tiedä, mitä
naimisestani saattaa seurata? Ei yksikään ihminen ole ollut tämmöisessä
ahdingossa, kuin minä nyt olen. Kah, tuolla tulee mustalais-naisia!
Minun pitää niiltä kysyä tulevat tapaukseni.

Kymmenes kohtaus.

    Kaksi mustalaisnaista, Sganarelle.

(Kaksi mustalais-naista helkkä-rummut kädessä, tulevat laulaen ja
tanssien).

SGANARELLE. Ei noita huoli paina. Kuulkaatte, pyhät piijat, voitteko
mulle ennustaa hyvää onnea?

ENSIMÄINEN MUSTALATAR. Hyvin, kaunis herra, niinkuin näette, meitä on
kaksi, jotka sen voimme tehdä.

TOINEN MUSTALATAR. Sin' et tarvitse muuta kuin osoittaa kätesi meille,
sen juovista ja risteistä sanomme sinulle kaikki, mitä tietää halajat.

SGANARELLE. No, hyvä! Tuoss' ovat nyt molemmat käteni teille, katsokaa
niihin, kuin paljon haluatte.

ENS. MUSTALATAR. Sinulla on hyvä ja rehellinen näkö, hyvä herra, oikein
rehellinen näkö.

TOINEN MUSTALATAR. Aivan niin, hyvä onnellinen näkö. Semmoisen miehen
näkö, josta jokin tulee maailmassa.

ENS. MUSTALATAR. Sinä joudut naimiseen, ennenkuin monta aikaa kuluu,
hyvä herra, joudut naimiseen ennenkuin monta aikaa kuluu.

TOINEN MUSTALATAR. Sinä nait hyvin kauniin vaimon, hyvin kauniin
vaimon.

ENS. MUSTALATAR. Jaa, vaimon, jota koko maailma hyväilee ja rakastaa.

TOINEN MUSTALATAR. Vaimon, joka sinulle hankkii paljon ystäviä, hyvä
herra, paljon ystäviä.

ENS. MUSTALATAR. Vaimon, joka saattaa runsauden huoneesesi.

TOINEN MUSTALATAR. Vaimon, joka tuottaa sinulle runsaan kuuluisuuden.

ENS. MUSTALATAR. Sinä tulet hänen kauttansa havaituksi, hyvä herra,
hänen kauttansa havaituksi.

SGANARELLE. Kas se on hyvä! Mutta sanokaapa nyt, onko siitä pelkoa,
että muut rakastuvat vaimooni?

TOINEN MUSTALATAR. Siitäkö pelkoa, että muut rakastuvat vaimoosi?

SGANARELLE. Niin.

ENS. MUSTALATAR. Muutko rakastuvat vaimoosi?

SGANARELLE. Niin, tokko sitä pitää pelätäni?

    (Mustalattaret tanssivat ja laulavat).

SGANARELLE. Mitä lempoa! Ei tämä vastausta ole. Tulkaa tänne. Minä
kysyn teiltä kummaltakin, tulevatko muut rakastamaan vaimoani, ja
joudunko itse aisan-kannattajaksi?

TOINEN MUSTALATAR. Tekö? aisan-kannattajaksi?

SGANARELLE. Niin, tulenko aisan-kannattajaksi?

ENS. MUSTALATAR. Kuka? Tekö aisan-kannattajaksi?

SGANARELLE. Niin, tulenko siksi, vai en?

    (Mustalattaret menevät ulos tanssien ja laulaen).

Yhdestoista kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Paha henki syököön nuo noidat, jotka jättivät
minun entiseen epä-vakaisuuteeni! Minun pitää välttämättömästi
saada tietää avioliittoni onni; ja sitä varten pitää minun lähteä
puhuttelemaan sitä suurta tietäjää, josta koko maailma puhuu, ja joka
ihmeellisellä taidollansa voipi ilmoittaa ja ennustaa mitä tahansa.
Vaan viisi siitä! en tarvitsekaan mennä tietäjihin, tuolla näkyy
tulevan se, joka minulle sanoo kaikki.

Kahdestoista kohtaus.

    Dorimena, Lykastes, Sganarelle (joka piilee eräässä nurkassa,
    niin etteivät toiset häntä näe).

LYKASTES. Kuinka! Dorimena kulta, todellako näin puhutte?

DORIMENA. Ihan todella.

LYKASTES. Menettekö miehelle aivan vapaa-tahtoisesti?

DORIMENA. Aivan vapaa-tahtoisesti.

LYKASTES. Ja häänne vietetään jo tänä iltana?

DORIMENA. Jo tänä iltana.

LYKASTES. Ja te, julma, voitte unhottaa rakkauteni ja ne lempeät sanat,
joita minulle olette sanelleet.

DORIMENA. Minäkö unhottaa? En millään muotoa. Minä en hylkää teitä nyt
enemmän kuin ennenkään, eikä teidän tarvitse naimiseen-menemisestäni
huolestua ollenkaan. Tuleva mieheni on semmoinen, ett'en minä häntä ota
rakkaudesta; ainoastaan hänen rikkautensa viehättää minut menemään
hänelle vaimoksi. Minulla ei ole rikkautta eikä teillä myöskään sitä
ole, ja hyvin tiedätte, että maailmassa on vaikea elää varoitta, ja
että niitä pitää koetella hankkia millä keinolla hyvänsä. Minä tartuin
tähän tilaisuuteen, saadakseni elää huoletta, ja sen tein siinä
toivossa, että naimisessani en tarvitse pitää mitään lukua siitä
halli-parrasta, jolle menen. Hän kuolee ennen pitkää, sillä ei voi
olla jälellä enempää kuin joku puoli vuotta. Minä takaan sen teille,
että hän mainitun ajan sisään on haudattu ja minä en näin muodoin
tarvitse kauan toivotella lesken onnellista elämää, (Sganarellelle,
keksittyänsä hänet). Aah, me puhuimme juuri teistä, ja sanoimme kaikkea
hyvää teistä, mitä sanoa voipi.

LYKASTES. Onko tämä herra – – –

DORIMENA. On, tämä herra on sulhaseni.

LYKASTES. Suokaa, hyvä herra, että toivon teille onnea avio-liittoonne,
ja että samalla myös tarjoan teille siihen nöyrää apuani. Minä vakuutan
teille, että tästä neidosta saatte kunniallisen puolison; ja teille,
neiti, sanon, ettette parempaa miestä olisi voineet valita. Tämä herra
ei näytä pahanilkiseltä avio-mieheltä. Jaa, hyvä herra, tahdon olla
ystävänne, ja me iloitsemme ja huvittelemme yhdessä.

DORIMENA. Se on liika kunnia, jota tahdotte meille osoittaa. Mutta nyt
pitää lähteä, aika kuluu, ja tulevaisuudessa on meillä kyllä hyvää
aikaa olla ja puhella yhdessä.

Kolmastoista kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Kas nyt on naima-haluni kokonansa poissa!
Parasta on, että menen ottamaan lupaukseni takaisin. Rahaa ei tässä
asiassa ole toki kulunut vielä yhtään; vaan ennen sitäkin menettäisin
jonkun verran, ennenkuin tahtoisin vielä pahempaan pulaan joutua.
Meidän täytyy koetella pyrkiä erillemme tästä seikasta. (Kolkuttaa
Alkantorin talon ovea). Isäntä hoi!

Neljästoista kohtaus.

    Alkantor, Sganarelle.

ALKANTOR. Kah, vävynihän se on, terve tulemastanne!

SGANARELLE. Terve, terve.

ALKANTOR. Joko te tulette naimis-liittoanne tekemään?

SGANARELLE. Antakaa anteeksi.

ALKANTOR. Tässä asiassa olen yhtä kiireissäni kuin tekin.

SGANARELLE. Minä tulen tänne toisen asian tähden.

ALKANTOR. Olen valmistanut kaikki, mitä tähän juhlaan tarvitaan.

SGANARELLE. Ei minun asiani sitä koske.

ALKANTOR. Soittajat ovat tilatut, hää-ateria laitettu, ja tyttäreni
valmisna ja odottaa teitä.

SGANARELLE. En minä näitä asioita varten ole liikkeessä.

ALKANTOR. Sanalla sanoen, te tulette olemaan hyvin tyytyväinen, eikä
mikään saa häiritä iloanne.

SGANARELLE. Herrainen aika! Se on toista, toista nykyinen asiani.

ALKANTOR. Käydään siis sisään vävyseni.

SGANARELLE. Minulla on pikkuisen sanomista teille.

ALKANTOR. Mitä joutavasta koreilemisesta! Sukkelaan sisään, olkaa niin
hyvä!

SGANARELLE. Ei, ollaan paikoillamme. Tahdon ensin puhutella teitä.

ALKANTOR. Tahdotteko minulle jotain sanoa?

SGANARELLE. Sitähän tässä juuri tahdon.

ALKANTOR. No mitä se olisi?

SGANARELLE. Herra Alkantor, minä pyysin tytärtänne puolisoksi, se on
tosi, ja te lupasitte hänet minulle; vaan jälkeenpäin olen ruvennut
arvelemaan, että minä kumminkin olen hänelle vanhan-lainen, ja minusta
tuntuu etten ollenkaan ole hänen vertaisensa.

ALKANTOR. Älkää joutavia! Tyttäreni ottaa teidät mielellänsä, ja minä
olen vakuutettu, että hän tulee elämään teidän kanssanne hyvin
tyytyväisesti.

SGANARELLE. Ei suinkaan. Minulla on niin paljon kummallisia tapoja, ja
hän ei jaksaisi kärsiä kaikkia minun juoniani.

ALKANTOR. Tyttäreni on hyvä sävyinen, ja sen saatte nähdä, että hän
taipuu kokonansa teidän mukaanne.

SGANARELLE. Minulla on semmoisia ruumiin-vikoja, jotka saattaisivat
hänet tympeyttää minuun.

ALKANTOR. Vieläkö mitä! Kunniallinen vaimo ei koskaan tympey mieheensä.

SGANARELLE. Ja suoraan puhuen sanon sen teille: älkää antako tytärtänne
minulle.

ALKANTOR. Kuinka niin? Ennen kuolisin, ennenkuin rikkoisin lupaukseni.

SGANARELLE. Voi hyvä Jumala! Minä päästän teidät siitä, ja minä – –

ALKANTOR. Ei millään lailla! Olen hänen teille luvannut, ja teidän
pitää saaman hänet, vaikka vielä kymmenen muuta miestä kosioisi häntä?

SGANARELLE (syrjässä). Minkälainen saatana!

ALKANTOR. Näettekö? Minä erinomaisesti kunnioitan ja rakastan teitä; ja
jos vaikka vielä ruhtinas kosioisi tytärtäni, antaisin minä hänen ennen
teille.

SGANARELLE. Herra Alkantor, nöyrimmästi kiitän teitä siitä kunniasta,
jonka minulle osoitatte, vaan minä sanon sen nyt teille, etten
ensinkään tahdo mennä avio-liittoon.

ALKANTOR. Kuka? Tekö?

SGANARELLE. Juuri minä.

ALKANTOR. Ja mistä syystä?

SGANARELLE. Siitä syystä, etten ole kelvollinen avio-liittoon, ja että
tahdon olla niinkuin isäni oli, ja kaikki muut meidän suvusta, jotka
myöskään eivät koskaan tahtoneet mennä naimiseen.

ALKANTOR. Kuulkaa sitten! Jokaisella on vapaa tahto, enkä minä ketään
pakoita. Te olette minua puhutelleet tyttärestäni, pyytäneet häntä
avioksenne, ja kaikki on valmistettu häitä varten; vaan koska niin on,
että peräytte sanastanne, niin minä menen kuulustamaan, mitä asiassa
voipi tehdä; ja heti kohta saatte kuulla päätökseni.

Viidestoista kohtaus.

SGANARELLE (yksinänsä). Olipa se myöntyväisempi kuin luulinkaan, ja
pelkäsin jo tulevan enemmänkin kiusaa, ennenkuin pääsisin irti. Lempo
vieköön, oikein viisaasti tein että ajoissa erosin tästä asiasta; olin
tehdä tekosen, jota olisin kauan saanut katua. Mutta tuossahan tulee jo
hänen poikansa, varmaan vastausta tuomaan minulle.

Kuudestoista kohtaus.

    Alsidas, Sganarelle.

ALSIDAS (puhuen hyvin imelällä äänellä). Hyvä herra, sydämestäni olen
teidän nöyrin palvelijanne.

SGANARELLE. Minä myös teidän palvelijanne kaikesta sydämestäni.

ALSIDAS (edellensä samanlaisella äänellä). Isäni sanoi minulle, että te
olisitte tullut peräyttämään sanaanne, jonka olitte meille puhuneet.

SGANARELLE. Se on tosi, hyvä herra, sen teen huolestuneella sydämellä;
vaan – –

ALSIDAS. No, eihän siinä mitä pahaa ole.

SGANARELLE. Mieleni on paha tästä, sen vakuutan teille; ja minä
toivoisin – – –

ALSIDAS. Ei se tee mitään, johan sen sanoin. (Osoittaa Sganarellelle
kaksi miekkaa). Olkaa niin hyvä, herraseni, ja valitkaa näistä kahdesta
miekasta, kumman tahdotte.

SGANARELLE. Noista kahdesta miekasta?

ALSIDAS. Niin, olkaa niin hyvä.

SGANARELLE. Miksikä?

ALSIDAS. Koska peräytte sanastanne, ettekä ota sisartani avioksenne
niinkuin puhe oli, niin ette suinkaan pitäne liikanaisena, että minä
annan teille pienen kiitollisuuden osoituksen.

SGANARELLE. Kuinka?

ALSIDAS. Muut ihmiset nostaisivat suuremman melun ja tekisivät kukaties
mitä. Mutta me olemme semmoisia ihmisiä, jotka kaikissa asioissa
menettelemme lempeästi; ja nyt tulin minä teille kohteliaasti sanomaan,
että meidän pitää toinen toiseltamme leikata kaula.

SGANARELLE. Onpa se lemmon kohteliaisuus!

ALSIDAS. Lähdetään pois, herrani, ja valitkaa pian, olkaa niin hyvä.

SGANARELLE. Minä olen nöyrin palvelijanne, vaan ei minulla ole liikaa
kaulaa leikataksenne. (Syrjässä). Minkälaiset talon-poikaiset käytökset
sillä heittiöllä on!

ALSIDAS. Se pitää tapahtua, niinkuin sanoin.

SGANARELLE. Peräyttäkää tämä vaatimuksenne, olkaa niin hyvä.

ALSIDAS. Joutukaa pian. Minulla on sitte pieni asia toimitettavana.

SGANARELLE. Minä en suostu siihen tuumaan ensinkään, sen jo sanoin.

ALSIDAS. Ettekö siis tahdo miekkailla kanssani?

SGANARELLE. En millään muotoa.

ALSIDAS. Aivanko todella?

SGANARELLE. Aivan todella.

ALSIDAS (lyötyänsä häntä useampia kertoja kepillänsä). Te hyvä herra,
ette tarvitse valittaa, että teille ei ole oikein tehty. Näette sen,
kuinka minä kaikki toimitan järjestyksessä. Te rikotte meille antamanne
sanan, minä vaadin teitä miekkasille, te ette myönny siihen, minä
pieksän teitä kepilläni, eikö tämä kaikki ole niinkuin sen pitääkin
olla? Ja te olette kovin rehellinen mies, ett'ette tunnustaisi minun
oikein tehneeni.

SGANARELLE (syrjässä). Tämä mies on kokonainen piru!

ALSIDAS (tarjoo hänelle taas miekkansa). Lähdetään nyt, herrani, ja
tehdään tehtävämme.

SGANARELLE. Nytkö juuri?

ALSIDAS. Minä en pakoita ketään; vaan teidän pitää tehdä paikalla jompi
kumpi: joko miekkailla kanssani, tai ottaa sisareni vaimoksenne.

SGANARELLE. Hyvä herra, näistä asioista en minä voi tehdä enemmän yhtä
kuin toistakaan.

ALSIDAS. Oikeinko todella? (lyö häntä uudestansa kepillä). Antakaa
anteeksi, hyvä herraseni.

SGANARELLE. Ai, ai, ai!

ALSIDAS. Mieleni käypi pahaksi, että minun täytyy näin menetellä teidän
kanssanne; mutta teidän luvallanne en herkeä ennen, kuin lupaatte joko
lähteä miekkasille kanssani tai ottaa sisareni vaimoksenne. (Nostaa
taas keppinsä).

SGANARELLE. Voi, voi! No, otanhan minä, otan!

ALSIDAS. Kas niin, se on oikein. Minä olen hyvilläni, että asia tällä
tavoin päättyy rauhallisesti. Sillä te olette kumminkin sivistynyt
mies, jota minä sydämestäni kunnioitan; ja hyvin vaikeata olisi se
minulle ollut, jos vielä olisitte pakoittaneet minun itseänne enemmin
lyömään. Menen kutsumaan isääni ja sanon hänelle, että asia on oikealla
jäljellä. (Kolkuttaa Alkantor'in ovea).

Viimeinen kohtaus.

    Alkantor, Dorimena, Alsidas, Sganarelle.

ALSIDAS. Isä, kas nyt on tämä herra aivan taipuisa ja täyttää sanansa
aivan vapaatahtoisesti. Voitte nyt hänelle antaa sisareni.

ALKANTOR. No, niin tuossa hän on, pitäkää häntä hyvänä! Jumalalle
kiitos! minä olen hänestä vapaa, ja nyt olette te vastuun-alainen hänen
käytöksestänsä. Mennään nyt iloitsemaan ja riemulla viettämään näitä
onnellisia häitä.

Loppu.