Sininen ovi
Katri Vala (1901–1944)
Tulenkantajiin kuuluneen runoilijan toinen kokoelma vuodelta 1926 sisältää vapaamittaista ja lyyristä runoutta. Tekstien aiheina ovat luonto, kaipuu, kaukaiset maat ja nuoruuden elämänvoima. Teos koostuu kolmesta osastosta: Sininen ovi, Musta jumala ja Linnun satu.
Katri Valan 'Sininen ovi' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 902. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.
SININEN OVI
Kirj.
Katri Vala
SISÄLLYS:
I. Sininen ovi
Majani. Aamulaulu. Auringon nauru. Sininen kukka. Hopearihma. Ratsastaja. Unikot. Suuret huilut. Samum. Sininen puutarha. Vartia. Riemu.
II. Musta jumala
Musta jumala. Oleanderisatu. Valkoiset maljakot. Hajuherneet. Aurinko ei ole vielä noussut. Ikävä. Helmiketju. Punainen temppeli. Lähdettyäsi. Runokirje. Nimesi. Lumipisara. Kuunvalo. Musta laiva. Valkoinen sydän. Ylösnousemus. Tähdenlento. Syksyinen kuu.
III. Linnun satu
Linnun satu. Onnellinen hetki. Kesäpäivänä. Syysilta. Vaeltaja I-II. Hämärä huone. Jumala ja minä. Faunit. Ihana päällikkö. Meren rannalla. Venhelaulu. Aamulaulu.
SININEN OVI.
Kun suljen silmäni,
kun olen surullinen ja yksin,
näen etäältä siintävän
sinun majasi sinisen oven,
oi kaukainen sisareni kuuman auringon alla.
Sinun sininen ovesi
on minulle tie kaikkeen,
mitä ei ole,
mikä vain uneksitaan.MAJANI.
Minun majani on erämaan laidassa.
Sen on nähnyt vain aurinko,
joka nousee aavikon hiekasta,
sen ovat nähneet villien gasellien
ja lintujen ihanat silmät.
Siellä hengittää minun nuoruuteni
onnellisena kuin kukka,
jonka kuvussa kastepisara
heijastaa tähteä.AAMULAULU.
Olen uneksinut ihanasti
taivaan tähtisen viitan liepeissä,
olen herännyt auringon huutoon
puutarhani kasteisissa puissa.
Mustilta vuorilta juoksee virta,
sen erämaatuoksuiset laineet
huuhtovat nauraen jäseneni.
Oi te kaikki kukkani,
oi te kaikki lapselliset hedelmät,
joiden mehu kuohuu
kuultavan kuoren alla,
miten kauniisti ojennutte
poimivaa kättäni kohden,
kuin olisi se suloinen, pieni jumala,
jota ei voi vastustaa.AURINGON NAURU.
Aurinko, sinä olet säihkyvä ja tulinen!
Sinun säteesi kiertävät
kuin kuuma, kultainen nauru
jokaisen puun ja kukan ja linnupesän.
Käsistäni putoo kaislamatto,
jota olen laulaen solminut,
ja suloinen raukeus painaa luomiani.
Haljennut hedelmä on pudonnut olkapäälleni,
ja ruukkuni reunalle on istahtanut
kuumuudesta läähättävä lintu.SININEN KUKKA.
Kuka kulkee laulaen palmujen alla?
Hänen hengityksensä täyttää viileällä suloudella
kaikki linnunpesät ja kukkien kuvut.
Iltako on tullut ihanin askelin?
Iltako sipaisi sinisellä kukalla
minun auringossa nukkuvaa sydäntäni?
Lintu on jo lähtenyt,
majani takana soi pieni hopeakello,
ja kaatuneesta ruukusta
vuotaa vesi helisten kynnyskivelle.HOPEARIHMA.
Seison nojaten nuoren gasellin kaulaan.
Katselemme, kuinka puolikuu kohoo
mustien vuorten takaa.
Se on kuin kylvystä nouseva jumalatar,
joka kietoo alastomat jalkansa
ohueen pilveen.
Sen alla on suuri erämaa vaiti.
Satakieli on virittänyt pienen tamburansa,
sen laulu leijaa kuin hopearihma
sinistä kupua kohden.
Kaikki tähdet ovat pysähtyneet kuuntelemaan.RATSASTAJA.
Tänään kulki ratsastaja majani ohi,
kuin valkoinen liekki oli hänen hevosensa.
Hän katsoi minua mustin silmin,
ne olivat kuin yöllinen metsä,
joka palaa.
Särjin tänään kauneimman ruukkuni,
itkin sitä katkerasti.UNIKOT.
Yöllä on varmaan joku jumala
kulkenut puutarhassani:
kaikki unikot ovat auenneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä.
Linnunlaulun huumaava helinä
kuin salaisen suihkulähteen pisarat
putoaa helmeillen ylitseni.
Oi aavikon tuuli,
vie kauan minun itkevä ja naurava sydämeni!SUURET HUILUT.
Aurinko on mennyt.
Värisen, uni pakenee silmistäni.
Tiedän pimeässä unikoiden hehkuvan,
ja kaukana huutaa jalopeura
hirvittävää rakkauttaan.
Tuntuu niinkuin jonkun kiihkeä hengitys
leyhisi paljaalle rinnalleni.
Punastuneena juoksen ulos
viilentämään virrassa jäseniäni.
Voi minua,
on kuin jokainen puu suurena huiluna
soittaisi yöhön villejä säveleitä!SAMUM.
Heräsin askeliin.
Joku seisoi ovellani
ääneti katsellen minua.
Näin vain mustien silmien huumaavan tulen.
Täynnä ihanaa kauhua
tahdoin paeta, tahdoin syöksyä pimeään,
ennenkuin koko olemukseni
oli palannut tuhkaksi.
Silloin hän puhui,
ja minä kumarruin hänen sanojensa alle,
kätkin pääni, taivuin kuin puu,
kun kuuma samum käy ylitse.
"Näin sinut erämaahan lähtiessäni.
Siitä saakka on sydämeni ollut kuin janoinen eläin.
Sinä olit ainoa lähde,
sinä olit tuoksuva virta.
Koko erämaa lauloi sinusta."
Huusiko joku aavikolla riemusta tukehtuvana?SININEN PUUTARHA.
Miksi sinun tuliset ja ylpeät silmäsi
katsovat minua niin outoina ja hiljaisina
kuin villien eläinten silmät
auringon värisevää nousua?
Olen kylpenyt juuri virrassa
ja kaulaani on takertunut
himmeänpunainen levä.
Aurinko vaeltaa kuin kultatukkainen soittaja
sinisessä puutarhassa,
ja jalkani ovat kuin nuoret kauriit.
Tanssinko sinulle tämän kukkivan puun alla?VARTIA.
Tulevatko taasen ajatukset
kuin ilkeät, mustat linnut
sinun sydämeesi, sankari?
Sulje rakastetut silmäsi!
Seison vuoteesi vierellä vartioiden.
Olen kiinnittänyt tähdet sormieni päihin,
kuun kultaisen lyhdyn
himmennän hunnullani
levätäksesi ihanasti
minun maassani.RIEMU.
Kuulitko, armaani,
tuuli kulki laulaen helisevästi
aivan poskiemme välitse!
Sen riemu ei ole suurempi kuin meidän.
Laula minulle laulu merestä,
joka hengittää suurten tähtien alla,
sillä pelkään silmieni palavan,
jos niitä yhä suutelet.
Kun sinä laulat
näen rakkautemme meren,
jossa ajelehdimme,
tähtien kuvajaiset värisevät jäsenillämme.
Tuhat vuottako jo liu'uimme näin
vaiko vain tähden sammumishetken?II. MUSTA JUMALA.
Katso, raukea ruumiini,
millaista huohottavaa sielua
sinä sisälläsi kannat.MUSTA JUMALA.
Metsässä on punakivinen temppeli.
Sen jumala, musta ja yksinäinen
kutsui valittaen pimeinä öinä.
Kuin unessa kuljin.
Kuin unessa nousin mustia portaita.
Kuin unessa vaelsin hämärään temppeliin
ja astuin vavisten jumalan eteen.
Ah, nyt en paeta voi!
Joka yö laskeutuu jumala luokseni
julmana ja ihanana.
Päivisin pidättävät minua silmät
kuin tuliset raudat,
ja kipeässä ihanuudessa
palan hänen edessänsä
kuin kalpea uhrituli.OLEANDERISATU.
Minä olen hyljätyn linnan
pieni murheellinen neito,
ja sinä olet suuri, väkevä sankari
kaukaa ihmeellisestä maailmasta.
Kenties olet jonkun kreikkalaisen jumalan poika.
Olemme kulkeneet koko päivän
loistavassa metsässä.
Sinne on valunut kultaa taivaalta
ja putoilee yhä oleanderinkukkia.
Sinä ihana hullu,
luulisi taivaan olevan viiniä täynnä!
"Olet liian säteilevä tänään", sanot,
"mieluummin katson suoraan aurinkoon.
Ja niin pieni olet,
sopisit oikeaan käteeni!"
Ja silmäsi kiintyvät minuun
täynnä jumaloivaa hellyyttä,
ja minä katselen kättäsi
väkevää ja kaunista
ja minusta tuntuu,
että ulottuisin suutelemaan sitä,
jos nousisin varpailleni.VALKOISET MALJAKOT.
Sinun yksinkertainen hellyytesi
on täyttänyt sydämeni
aamukasteisilla kukilla.
Väkevänä ja hyvänä
polvistut eteeni.
Oi, älä silmiäni katso!
Olet puhunut sanoja,
jotka ovat pysähtyneet seppeleeksi otsalleni.
On kuin huoneestani kaikkialta
loistaisivat ohuet valkoiset maljakot
auringonhohtoa täynnä.
Älä nosta rajua päätäsi nyt,
ettemme loukkaisi käsiämme
pienten maljakoiden sirpaleihin!HAJUHERNEET.
Hajuherneet, kukkani,
te, jotka ylenette kuumassa yössä
viileinä ja täynnä tuoksuvaa kuultoa,
teille tahdon sanoa salaisuuden,
jota ei päivällä ole,
mutta joka öisin saa minut niin väriseväksi.
Painan kasvoni poskianne vasten,
te suloiset, täynnä lempeätä hekumaa,
sillä olen nyt kovin nuori
ja tunnen punastuksen lyövän yli otsani:
joku on suudellut olkapäitäni
pitkään ja kiihkeästi.
Hymyilettekö te kaikki
hievahtamattomassa yössä?
En näe silmiänne,
mutta hymyilynne on lehahtanut kasvoilleni.
Itkien ja nauraen
sukellan tuoksuvaan syliinne,
ja teidän pienet kukkassuudelmanne
putoavat kuumeisen ruumiini yli
kuin hiljainen, lempeä sade.AURINKO EI OLE VIELÄ NOUSSUT.
Aurinko ei ole vielä noussut.
Puutarha tuoksuu kasteisena ja uupuneena
kuunvaloisen veden partaalla.
Sinä uit siellä.
Näen pääsi välkkyvän kalpeassa valossa,
ja valkean tupakan lemu painaa silmiäni.
Aurinko on kohta täällä.
Ja kukat vavahtelevat hiljaisessa odotuksessa.
Vesi sädehtii sinun ruumiisi ympärillä.
Huoneen hämy on täynnä hajuherneiden tuoksua.
Sydämeni taipuu puutarhaa kohden
kuin kastepisarainen kukka
varhaisessa aamussa,
kun aurinko ei vielä ole noussut.IKÄVÄ.
Yötaivas, ystäväni, kaartuu ylitsemme
kuin kukka sinimusta, valtainen,
ja ovat tähdet niinkuin kultakuoriaiset
ja käyvät hunajata etsien.
Niin nuorina, niin täynnä ikäväämme
yön terälehtein alla kumpikin
me valvomme ja lyövät sydämemme
kuin häkkilinnut taivaan laitoihin.
On monta päivää taivaanrannan taakse
jo käynyt, monta kiitänyt
yön kultakuoriaista kauas välkkysiivin,
kun syliis kuumaan huikaistuen hiivin.
Se kaikki kauas liitänyt
on päiväin lailla taivaanrannan taakse.HELMIKETJU.
Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli.
Hiljaisena rakkaudesta
katselen kasvojasi,
oi minun musta jumalani,
ja punaisen lippaan lailla
kätkee sydämeni helmiketjua,
päiviä ja öitä,
jotka olet minulle antanut.
Mutta jos sinä minuun väsyneenä
suljet silmäsi,
olen katoava hiljaisemmin
kuin aamutaivaalta tähdet.PUNAINEN TEMPPELI.
Katso, aurinko, minun sydäntäni!
Se on kuin pieni, punainen temppeli.
Täytä, aurinko, kultaisella silmälläsi
riemuitseva temppeli!
Sydämeni jumala,
kuinka sinua rakastan!
Olen edessäsi vaiti, pakahtuvana
kaikki sanat unohtaneena.
Aurinko, ole ihana, kultainen huuto,
minun rakkauteni riemuhuuto,
valkoisen kuoron suuri hymni
punaisen temppelin kukitetulla alttarilla!LÄHDETTYÄSI.
Nukuin.
Kuulin tuskallisen nyyhkytyksen:
rakastunut sydämeni itki,
mutta en voinut herätä:
Sinä olit illalla peittänyt minut
hyväilyjesi tuoksuvalla vaipalla.
Lepäsin kukkameressä
kaikki jäsenet autuaasti värisevinä.
Vihdoin heräsin.
Luulin meren kuohuvan ylitseni,
kasvoni olivat kosteat pärskeestä.
Sydämeni huusi:
laiva on jo lähtenyt!
Painoin kasvoni kylmään ruutuun:
kaukana kiisi jo pakeneva purje.
Aamuruskon kelmeä suu
painui poloisille silmilleni.RUNOKIRJE.
Tänä aamuna heräsin suuressa kaupungissa.
Meren rannalla kohisi tori
täynnä hedelmiä, vihanneksia ja kukkia.
Suuri, valkea laiva
vei minut pieneen kaupunkiin,
joka oli täynnä kosteita ja kuumia puutarhoja.
Nyt olen kaukana talossa,
jonka pihalla kypsyvät omenat
ja kirkkaat, kirpeät kirsikat.
On miltei pimeää.
Mutta taivas leimuaa äänettömänä ja ihanana.
Olen uupunut kaikesta,
mikä on ollutta ja on.
Muistan näännyttävät päivät suurissa metsissä
ja tupakkain tuoksun hievahtamattomina öinä
keltaisessa kuutamossa.
Muistan pitkät ruskeat jäsenesi
ja sielusi – yhtä kullanruskean kuin silmäsi –
jonka tuoksu on lempeä ja raskas,
ja ikävöin sinua niin!NIMESI.
Kun ei minulla muuta ole,
sopertelen nimeäsi hämärissä,
hymyilen ja sopertelen nimeäsi.
Se on kuin elävä olento,
lämmin, lepertelevä lapsi,
jota elätän punaisen suuni verellä
hymyillessäni hämärissä
ja sopertaessani nimeäsi.
Mutta silmistäni vuotaa tietämättäni kyyneleitä.LUMIPISARA.
Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.KUUNVALO.
Tänä yönä on kuunvalo ikkunoiden takana.
Katsomme toisiimme:
silmät ovat sairaat, kasvot kalpeat.
Sinun suusi, sinun suusi
on kuin avautunut huutoon!
Värisevinä, mielettöminä toisiamme vasten
suudellen,
ettemme ääneen parahtaisi.
Kuunvalo on ikkunoiden takana.MUSTA LAIVA.
Olenko tullut kuoleman rannalle?
Meri, maa ja taivas ovat sysimustat.
Ei ääntä, ei tuoksua.
Sinun kauheat sanasi
ovat uponneet sydämeeni kuin tikarit.
Tajuttomana, vaiti tuijotan pimeään taivaanrantaan.
Sinne leviää nousevan kuun punainen lampi
kuin valuneena minun lävistetystä sydämestäni,
josta vie meren yli verinen viiru.
Sen poikki liukuu musta laiva,
äänetön ja kauhea,
ilman ainoatakaan valoa.VALKOINEN SYDÄN.
Joku on itkenyt herkeämättä.
Yöt päivät olen kuullut nyyhkytystä.
Turhaan olen juossut pois,
en ole voinut sitä paeta.
Tänä aamuna vaikeni itku.
Katselin ihmetellen juuri,
kuinka aamurusko ripusti seinille
liekinkaltaiset verhot.
Silloin vaikeni itku,
ja hulmahtelevien verhojen lomitse
näin naisen ruumiin.
"Nyt on itkijä kuollut",
ajattelin väsyneesti
ja katselin hänen kasvojaan.
Ne olivat aivan omieni kaltaiset.
Kysyin kummastuneena:
"Miksi hän on kuollut?"
Aamurusko kumartui punertavin kasvoin
valkoisen sydämen yli,
joka oli heitetty vuokkojen keskelle.
Joku oli juonut sen tyhjäksi.YLÖSNOUSEMUS.
Sade lempeä soi yli hautausmaan
Nyt tunnen jo sireenin tuoksuvan.
Kädet painan multaan kosteaan.
Sade soi yli maan.
Kesä ylläni on, kesä kukkineen,
en täällä nyt enää olla ma voi.
Sinun tiedän ohitse kulkeneen.
En täällä nyt olla voi.
Jo työntyvi multa mun tieltäni pois.
Valo ihana koskee jo silmihin.
Kuin puistikon penkiltä nauru sois!...
Jo työntyvi multa pois.
Minun vainajankäteeni koskettaa
terä mustan ja kostean orvokin.
Sinun luoksesi jalkani kiiruhtaa
yli mustan orvokin.
Yhä nauru soi penkiltä puistikon:
joku naista on kuumasti suudellut –
Minä parahdan – silmissäs kauhua on.
Ja nauru vaiennut on.
Olen kuollut, mut minne sa kulkenetkaan.
on hautani aina sun vierelläs.
Mene toiselle tähdelle rakastamaan,
on hautani vierelläs!TÄHDENLENTO.
Kuin kaksi palavaa tähteä
niin kiitävät sydämemme ylitse maan.
Vain silmäsi nään, vain sydämesi nään.
On jumalan puutarhat jossakin.
Ei ole syntiä, kuolemaa,
vain valta ihanan rakkauden.
Me liu'umme loistavaan kaikkeuteen.
Meri yllämme on, meri allamme on.
Maan kaukaisen tuoksun tunnetko?
Ah, armahin, sammutko multa pois?
Ah, armahin, kuoletko multa pois?
Sinä taivaan tultako peljästyit?
Sitä kestänyt et, sitä kestänyt et!
Minun katso polttavaan sydämeen!
Minun tartu väkevään sydämeen!
Et vaipua saa, et vaipua saa,
on allamme meri kuoleman!
On, armas, jo silmäsi sammuneet,
ja kylmä sun ihana sydämes.
Sinä poissa jo oot, sinä kuollut jo oot!
Yhä kiitää ylitse kuoleman
sydän polttava yksin kaikkeuteen.SYKSYINEN KUU.
Seison värisevänä
mustien varjojen keskellä.
Ilma on kuin himmeää, sinistä lasia,
ja autiolla taivaalla kulkee kuu
niin tuskallisen vaikenevana.
Sen säteet pistävät läpi sydämeni
kuin ohuet kylmät miekat.
Kaikki ilo on sammunut minusta
ja äkkiä näen säikähtäen,
että käteni riippuvat ruumiistani
niin kylminä, kylminä
ja täynnä kuolleita lehtiä.III. LINNUN SATU.
Minun haavini on sinisempi
kuin sinun.
Jammes: Kadonnut lammasLINNUN SATU.
Sydänpäivän hiutuvassa helteessä leväten
näin sinut, pieni valkea kuu,
kun sinä liu'uit auringon täyttämän taivaan yli.
Pensaassa pieni lintu leperteli satua:
rakastunut jumalatar kiitää
pienessä helmiäisveneessä
yli taivaan säteilevän meren,
sillä ihanan paimenen kutsu
on soinut kummaa kaihoa täynnä
maailman kaikkien vuorten yli.
Mustat pääskyset lentävät
kultasateena varisevaa naurua kohti,
ja venheestä heittävät hennot kädet
jalokiviä taivaan saarille.
Pimeitten öitten tullen
näet niitten tähtinä kimmeltävän.
Silloin jo ihanat sydämet
ajautuvat kuolleina mustaan rantaan.ONNELLINEN HETKI.
Sydämeni on täynnä itkua ja naurua.
Kuljen kasteista polkua,
ja metsätähden teriä
on takertunut varpaisiini.
Sopertelen huumaantuneena:
"Jumala, sinä olet hyvä!"
Ja puista varisee kasvoilleni pisaroita,
tuoksuvia, vihreitä ja kultaisia.
Ajatukseni ovat pienet ja onnelliset
kuin sinisiipiperhosen,
eikä sydämelläni ole enemmän huolta
kuin oravanmarjalla,
joka kohottaa kukintonsa
kuin lapselliset sormet
osoittamaan ihanaa aurinkoa.KESÄPÄIVÄNÄ.
Oi ihana kuumuus,
kuinka otat hyviin käsiisi
minun palelevan sieluni!
Nyt suljen silmäni
ja annan jäsenteni levätä.
Olen raukea ja kuuma,
olen aivan läpikuultava
täynnä sulanutta aurinkoa
enkä jaksa pudistaa kasvoiltani pois
unikon varisseita terälehtiä.SYYSILTA.
Käyn rantaan.
Taivas tähdistä
on korkea ja hiljainen.
Lyö vesi mustin lainein mustiin kiviin,
ja rannan puussa lehti viimeinen
kuin käsi hukkuvan
tai mykkä tuskanhuuto ahdistaa.
Kuun maljan vaskisen
nyt nostaa metsänneito yli latvojen,
ja helähtäin
sen särkyy laita,
putoo sirpaleina mustaan veteen.
Vain alakuloinen
nyt kaiku puiden alla nyyhkyttää.VAELTAJA.
I.
Ah, aamuun kullanhohtavaan
mun kiurun laulu herätti.
Sen pesän viereen apilaan
mun oli ilta tuonut.
Taas uusi päivä edessäin
kuin kultaharppu helisee.
Nyt valmis huimaan matkahan
oon kanssas, kehrä auringon!
Jo metsän lähdepikariin
suun ahnaan olen kastanut,
ja ilman sinisen viinin
soi huume kautta suonien.
Hei, hattarat, mua saattamaan
nyt valkein ratsuin, nauraen!
Käyn suurten merten yli
ma maahan kauniin prinsessan.
Saa ketjun kastehelmisen
kuun puoliskossa hän!
Ah, elämä, on jalkojesi jäljet
niin ylen ihanat!
Kuin maailman kaikki soittimet
voi sydän visertää,
kun kukat pienin käsin tarttuu
saappaihini, kysyy:
Sun mihin tänä iltana
saa ehtootähti nukuttaa?
II.
On hunnun synkänpimeän
nyt tähdet yli kasvojensa heittäneet.
Lie suru siellä jossakin,
lie joku tähti kuollut.
Mun ylväs vaeltajariemuni
on kylmään viimaan sammunut.
Niin jalkojani väsyttää,
ja sydän on kuin surullinen lintu.
Ma ajattelen: jossakin
on koti, jonka ikkunoista
käy valovirta yöhön pimeään
ja onnellinen nauru rakkaitteni.
En vain tietä löydä,
kaikki ikkunat on vieraat.
Varkain katselen mä niihin silmin janoisin
ja kaipaan hellää kättä, hurmaa askareiden
ja itken tylyyn aitaan nojaten.HÄMÄRÄ HUONE.
Huoneessa oli hämärää.
Sieltä täältä loisti
hehkuvankeltainen kukka.
Olin hyvin väsynyt
ja halusin rukoilla
kukkaa, tulta tai pientä epäjumalaa,
jonka kasvoilla on julma hymy.
Vanhasta suitsutusastiasta
nousi laimea tuoksu.
Tuli hiipui uunissa.
Sen edessä tuijotti kissa
herkeämättä punaiseen hehkuun.
Huone oli täynnä hämärää.
Se tuntui hengittävän ja katsovan
Mitään ei kuulunut.
Oli niin tuskallista.
Halusin itkeä.JUMALA JA MINÄ.
Olen koko päivän katsonut kirjoja,
kahta suurta kirjaa
kukista ja perhosista ja kultakuoriaisista.
Olen aivan hengästynyt niiden kauneudesta.
Ja kun kohotin pääni,
katsoit sinä, Jumala,
olkapääni yli kirjoihin.
Ja äkkiä minä rakastin sinua.
"Olit kai hyvin nuori", sanoin,
"kun loit nämä?
Etkö iloinnut, kun ne säteillen kuin jalokivet
ja tummunut kulta
pyrähtivät taitavista sormistasi?
Miten paljon hyödytöntä ja kaunista olet luonut.
Sitten loit ihmisen,
ja ihminen loi paljon rumaa ja tyhmää,
yhteiskuntia ja sotalaitoksia.
Oi, olemme niin väsyneet niihin!
Olisitpa sinä vielä nuori!
Olisit juuri luonut kukat ja perhoset ja kultakuoriaiset
ja salaperäisenä ja säteillen tulisit luokseni
ja tarttuisit käteeni
kuin suuri veli hyvin pienen sisaren käteen
ja veisit minut katsomaan tekojasi.
Silmäni tulisivat suuriksi hämmästyksestä,
ja sinä olisit hiukan ylpeä."
Katselen yhä kirjojani,
ja sinä, Jumala, katsot kauas
ja hymyilet surullisesti.
Muistatko aikaa, jolloin olit kuohuvan nuori?FAUNIT.
Neljä nuorta faunia
loikoi sinisillä rypälekasoilla.
Heidän yksinkertaiset silmänsä
olivat ajattelua täynnä.
He miettivät elämän salaisuutta
tuijottaen ankarasti kavioihinsa.
Metsässä oli hiljaista ja helteistä.
Aurinko paloi kuin tuliroihu.
Ja yksi fauneista hypähteli toisten lomitse
selvittääkseen huumaantuneita ajatuksiaan.
Mutta vanha fauni nukkui
karvaiset jalat lähteessä
ja hymyili.
Hän näki unta nuoruutensa kiivaista lemmenöistä.
Silloin ponnahti notkea nymfi
mietiskelijäin ylitse.
ja nämä lähtivät ulvahtaen tavoittamaan häntä,
kun hän nauroi valkoisen olkansa yli.
Ja he potkivat kipeästi toisiansa juostessansa.
Mutta sinisistä rusentuneista rypälekasoista
valui monta pientä tuoksuavaa puroa lähteeseen,
jossa vanha fauni vilvoitteli jalkojansa.IHANA PÄÄLLIKKÖ.
Mikä tuoksu palmujen alla!
Ah!
Ruusunpunaiset kakadut
pudottavat hämmästyneinä
puoleksisyödyt hedelmät maahan.
Ooo – nuori päällikkö kulkee kosioteillä!
Hän on valmistanut suloisen voiteen
kokosmaidosta ja lemuavista yrteistä,
ja hänen ruumiinsa tuoksuu kuin laiva
täynnä hedelmiä ja kukkia ja kanelia.
Mikä jumalallinen päällikkö!
Hänen molempiin poskiinsa ja rintoihinsa
on tatuoitu valkoinen aurinko,
ja seppele hehkuvia kukkia
kiertyy hänen lanteillensa.
Ja tytöt kirkuvat
niin rakastuneesti:
"Ooo, ihana päällikkö!"
ja seisovat somina kuin ruukkunsa,
kun hän astuu keikaroiden kaivolle
palmujen alta.MEREN RANNALLA.
Meri aukaisi huikaistuneet silmänsä.
Aurinko oli noussut
riemastuneena kuin nuori kuninkaanpoika.
Oi Rarahu, miksi ovat silmäsi kaihomieliset?
Punainen koralli nauroi:
meri on kantanut rannalle
nukkuvan nuorukaisen.
Hänen jäsenensä rusentavat
kaikki sinun kukkasi.
Kuin kaksi kiihkeätä perhosta
riensivät Rarahun silmät
nuorukaisen kasvoja kohden.
Nuorukainen nousi ja hämmentyi.
Rarahu, olet kauniimpi kuin iltapilvi.
Hänen sydämensä rakasti.
Kuin välähtelevät linnut
he kylpivät meressä,
ja taivas oli sinisiä kukkia täynnä.
Rarahu, Rarahu,
sinä loistat kuin kultainen rengas!VENHELAULU.
Venheemme yllä on suuri valkea kuu.
Lootukset kuihtuvat hiuksillani,
ja sydämeni tahtoo huutaa.
Rannalta tulevat läikkyen hullut tuoksut,
puhkeavan bakulan ja mangopuun.
Oi kukat, olen humaltunut huumeestanne!
Soutakaamme kauemmaksi, armas,
missä tähdet loistavat yllä ja alla!
Kaukainen huilu soi rakkautta, kuolemaa.AAMULAULU.
Minä olen väkevä, oi isä aurinko!
Minä olen notkea kuin ruoko.
Kuninkaantyttäret rakastaisivat minua,
mutta minulla on pieni armas
suloinen kuin nuori kuu.
Illalla hän itki katkennutta nilkkarengastansa,
aamulla hän nauroi minun väkevyyttäni,
kun kannoin hänet korallien yli kylpyyn.
Ja siksi nyt tänä aamuna
ohjaan venheeni sinun luoksesi, aurinko,
suudellakseni kultaisia kasvojasi,
kun kohotat ne merestä,
sillä sinä kasvatit hänet,
pienen palmuni meren rannalle.
Oi aurinko, minä olen väkevyyttä ja rakkautta täysi!
Minä olen suuren meren nauru,
minä olen tuhannen hullun huilun ääni!
Heitänkö sinut kuin kultaisen kilven
armaani ihanaan majaan,
jotta hän sinusta katselisi
kasvojensa punastuvaa aamua?