aino
erisnimi, substantiivi/ˈɑi̯no/ai-no (2 tavua) · 4 kirjainta · Suomen kielen 3 617. yleisin sana
Merkitykset
Esimerkkilauseet
Jumalaisen aino poika, Kiesuksen käpeäkäsky, Luojan luonnepalkkalainen, ei voinut päivättä elellä — kysyi Luojalta luvaista, Jumalalta itseltähän.Kanslianeuvos, joka ei kyllä tunne Anttia, voi kertoa Ainolle, että sairaalassa on senniminen kummallinen potilas, ja Aino voi siitä arvata.Se ei vaikuttanut ainostaan renessanssin taiteeseen, vaan muutti käänteentekevästi koko länsieurooppalaista taidetta.Kollokaatiot
Sanoja, jotka esiintyvät usein sanan aino lähellä klassikkokirjoissa ja Wikipediassa.
- Substantiivit
- Adjektiivit
Tästä toisesta avioliitosta on syntyisin loistelias kirjailijamme Aino Kallas.Aino-Kaisa Saarinen oli neljäs parikymmentä sekuntia Johaugille hävinneenä.Artekin perustivat Maire Gullichsen, Alvar Aalto, Aino Aalto ja Nils-Gustav Hahl.Riippuihan siitä koko hänen tulevaisuutensa, hänen isänmaansa menestys, hänen armaan Ainonsa onni.Etymologia
1aino2 – verkon paula
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan aina yhteydessä
- Vastineita
- viro
Lähtökohta: Sanaa on arveltu germaaninen lainaksi (germaaninen *ainia-, ainio-, vertaa muinaisnorja einir, nykynorja eine, nykyruotsi en(e)trä, murt. ain ’kataja’ jne.; katajankuoresta punottiin ennen köyttä).
Vastineet sukukielissä (1 kieli)
Lähisukukielissä
| viro | ain, aen (g. ‑a) ’verkon paulojen päässä olevat nuorat tai silmukat, joilla verkko sidotaan jadaksi tai nuotaksi’. |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja
2aino3 – ainu
- Alkuperä
- Variantti
Variantti sanasta ainu ’ainujen kieli ja kansa’ ← ainun ainu ’ainujen kieli ja kansa; ihminen’.
3Aino1 – henkilönnimi
- Alkuperä
- Lainasana (germaaninen)
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan ainoa yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vatja, viro, liivi
Lähtökohta: ← germaaninen, vertaa gootti ainaha m., ainoho f., muinaisyläsaksa einac, muinaisalasaksa eli muinaissaksi ēnag, muinaisnorja einga, muinaisruotsi enge jne. ’ainoa’, johd. sanasta gootti ains, anglosaksi ān, englanti one, muinaisnorja einn, muinaisruotsi en, æn, nykyruotsi en jne. ’yksi’.
saame aiˈdnâ-, aiˈdno ’ainoa’ luultavasti suomi välityksellä saatu laina eikä suoraan ← germaaninen (skandinaavinen). itämerensuomi sanan balttilainen alkuperääkin on oletettu. — Erisnimen Aino on Lönnr tehnyt Kalevalaan karjala kansanrunotoisintojen säkeen Anni tytti, aino tytti jälkiosassa olevasta sanasta aino ’ainoa’.
Vastineet sukukielissä (6 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | ainava, ‑o ’ainoa’ |
|---|---|
| karjala | aino, ainova, ain(uh)ut, ainukaine jne. |
| lyydi | ainag(o), ainog, ain(u)oi |
| vatja | ainago, aine̮go, (vatjan Kukkosin murre) ainukaz |
| viro | ainus, ainukene, murt. ainav, ainuv |
| liivi | āinagi ’sama merkitys’ |
Samaa juurta olevia sanoja
- ainoa1510
- ainut
- ainu
- ainoasta(an)
- ‑stansa1510
- ainoinen
- ainokainen
- ainukainen
Esiintymistiheys
58 774 esiintymää · 22.4 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 1 (valo)
Yleisimmät: ainoa 68 % · aino 26 % · ainon 3 %
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | |
| Genetiivi | |
| Partitiivi | |
| Essiivi | |
| Translatiivi | |
| Inessiivi | |
| Elatiivi | |
| Illatiivi | |
| Adessiivi | |
| Ablatiivi | |
| Allatiivi | |
| Abessiivi |
Riimit
-ɑino
Kaikki riimitLähteet
Viittaa tähän artikkeliin
Asiasanasto.fi. (s.a.). Aino. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/aino