Ranskan kirjallisuuden yhteydessä olemme koettaneet selittää, kuinka fabliau, farssi ja repolaisrunot ilmaisevat erikoista ranskalaisen psyken tunnusmerkkiä, gallialaista henkevyyttä.
1800-luvun alussa novelli heräsi eloon uutena itsenäisenä taidemuotona, joka oli sisällyksensä puolesta irtautunut renessanssin fabliau-perinteestä ja valitsi aiheensa vapaasti.
Aina 1300 -luvun lopulta saakka novellikirjallisuus oli seuraillut Boccaccion ja fabliau -tyyppisten lyhyiden, kaskumaisten tarinoiden viitoittamaa linjaa.