ha­jo­a­vai­nen

Siellä oli muutamia taloja, puutarhoja sen verran kuin raivoisa länsituuli salli; matalia ulkohuoneita; korkeita heinäkasoja; siellä oli joki eli leveä oja, hajoavainen porrassilta, joka vei vanhalle linnalle.

Hiljaa varisivat hajoavaisten pilvien viimeiset lumihiuteet päälleni, jalkojeni alla narisi jäätynyt jalanmittainen lumi ja minne katsoin, ojensivat lumiset puut ja pensaat minulle kankeat aaveentapaiset oksansa — ja tuolla olivat komeat palmujen latvat ylpeästi levällään sanajalkojen ja kaktuskasvien sekä pienten vehreitten ruohokenttien yllä, ja niiden väliltä kiilsivät suihkulähteitten hopeankirkkaat pisarat.