Asiasanasto.fi

hallitsijavalta

substantiivi

/ˈhɑlːitsijɑˌʋɑltɑ/

Yhdyssana: hallitsija + valta

Merkitys

(käännetty englannista)
  1. 1.hallitsijan johtama valtiomuoto; monarkia

Esimerkkilauseet

Rajattomasta hallitsijavallasta kansalliskokoukseen oli kestänyt vuosisatoja, kansalliskokouksesta perustuslakiin kaksi vuotta, perustuslaista Tuileriain valtaukseen pari kuukautta, Tuileriain valtauksesta vangitsemiseen vain kolme päivää.

Stefan Zweig, Marie Antoinette

Hän rankaisi nyt katolista uskontoa sen pappien rikkomusten vuoksi; vajaassa kahdessa vuodessa hän muutti Ruotsin luterilaiseksi, pikemminkin valtiotaitonsa etevämmyyden kuin hallitsijavaltansa avulla.

Voltaire, Kaarle XIIn historia

Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti vain noin 5  000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle.

Wikipedia: Kiina

Esiintymistiheys

29 esiintymää, 0.0 / milj.

Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.2
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.1
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

Nominatiivihallitsijavalta
Genetiivihallitsijavallan
Partitiivihallitsijavaltaa
Essiivihallitsijavaltana
Translatiivihallitsijavallaksi
Inessiivihallitsijavallassa
Elatiivihallitsijavallasta
Illatiivihallitsijavaltaan
Adessiivihallitsijavallalla
Ablatiivihallitsijavallalta
Allatiivihallitsijavallalle
Abessiivihallitsijavallatta

Riimit

-ɑltɑ

Kaikki riimit