ha­pe­ro

Vanha, käppyräinen, sokea "kantaja", — maanvuokraajan äiti, joka sisarensa Vronelen kanssa myös asui täällä ylhäällä, pidätti kerran Miladan arvellen, että on kai kovin vaikea "jutustella" tuon "haperon Kaisan" kanssa.

— Se on tullut vähäkuuloiseksi, niin että pitää kovasti puhua, jos mieli saada kuulumaan ja vähänäköiseksi, että ei voi nähdä yli kartanon; sen vuoksi se kätensä alta koettaa katsoa, sanoi isäntä, — ja muutenkin sen elämä on jo aivan haperoa.

Muut lajit etenevät ryömien haperoksi lahonneen puun säikeiden välissä.