he­le­än­kel­tai­nen

Ne loistivat niin heleänkeltaisina, aivan kuin kultaa olisi kylvetty... No, rentukoista hän ei niinkään välittänyt — mutta jotain muuta näki hän myöskin, näki tytön, jolla oli rentukkaseppele päässä ja joka hyppeli niin keveästi, että pienet paljaat jalat tuskin koskivatkaan maahan.

Nuo heleänkeltaiset vaahterat, punaiset pihlajat ja haavat loistivat laskevan auringon rusottavassa hohteessa, kuin satumaisen suuret, ihanat kukat — ja niiden keskellä pilkotti kotimökin punainen pääty, valkeine ikkuna- ja nurkkalautoineen.