hole
substantiiviMerkitys
- 1.(slangi)reikä
Synonyymit
Etymologia
en, hole ’reikä’
Esimerkkilauseet
Sen paksuissa muureissa on useita salakammioita ja -käytäviä, ja lady Hole vainaja, joka surmasi pienen poikansa, kuuluu öisin kummittelevan autioissa käytävissä ja yrittää turhaan pestä käsiään verestä puhtaiksi.
Kuinka se vaelsi alas Salmon River vuorille, eikä niistä pitänyt; kuinka se kuljeskeli, kunnes joutui Snake lakeitten okalanka-aitain joukkoon, eikä tietysti voinut sinne jäädä; kuinka sula sattuma käänsi sen idän suunnalta, jossa puisto olisi ollut ja tyyssijan tarjonnut; kuinka se päätti kulkea Snake River vuoristoon ja siellä tapasi enemmän metsästäjiä kuin marjoja, kuinka se kulki niiden poikki Teton vuorille ja inholla näki allaan Jackson's Hole'n siirtokunnan, se ei kuulu Vahbin elämäkertaan.
Myös par 4 - rei 'illä on tehty hole -in -oneja, mutta ne ovat huomattavasti harvinaisempia, sillä tavallinen pelaaja ei välttämättä saa palloa yhdellä lyönnillä tarpeeksi pitkälle - 220-430 metriin.
Esiintymistiheys
951 esiintymää, 0.4 / milj.