- Vanhin tieto
- Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
- Levinneisyys
- Lounais-Suomi ja Kaakkois-Suomi, paikoin hämäläismurteet
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro ja 3 muuta kieltä
Vastineet sukukielissä (9 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | hǖppiäs ’huuhkaja, ? jk pöllö’, hüpiä(in) ’? metsäkana, ? kyyhkynen’, hǖpiäine ’huuhkaja’ |
|---|---|
| karjala | hyypie, hyypie(is)haukka ’huuhkaja’ |
| lyydi | hüubi, ‑ī |
| vepsä | hübd́, hübu, hübö |
| vatja | ǖpiäine ’sama merkitys’, vatjan Kukkosin murre hǖpäinä ’pöllö’ |
| viro | hüüp (g. hüübi), murt. hüüpel ’huuhkaja; kaulushaikara; hiirihaukka’, hüübata ’huutaa (kaulushaikara)’ |
Kaukaisemmissa sukukielissä (epävarma)
| ruotsinsaame | ruotsinsaame jipp, eteläsaame jïppe, uumajansaame jiehpaga, inarinsaame oppuv ’huuhkaja’ (ehkä ← suomi, kuten ainakin koltansaame he̮ppi, kildininsaame hïppïi ’sama merkitys’) |
|---|---|
| etelämansi | etelämansi jäpəw, itämansi jipəj, länsimansi pohjoismansi jipiγ |
| itähanti | itähanti jĕwəγ, etelähanti jĕpə, pohjoishanti jipi ’huuhkaja’. |
itämerensuomalainen sana kuuluu näiden yhteyteen vain sillä edellytyksellä, että voidaan lähteä alkumuodosta *üppeγe, jolloin itämerensuomalaisten sanojen h- olisi myöhäinen, ehkä huuhkaja sanan vaikutusta. Koko itämerensuomalainen sanue voi kuitenkin olla suht. myöhäistä onomat. alkuperää. Samaan yhteyteen voi kuulua myös hyyppä (murt. muun muassa) ’rantasipi, taivaanvuohi’, töyhtöhyyppä ’Vanellus vanellus’.