1hyypiö1 – outo, kumma, omituinen ihminen, hiippari; huuhkaja
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan hyypiä yhteydessä
- Vanhin tieto
- Raamattu, 1642
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro ja 3 muuta kieltä
Vastineet sukukielissä (9 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | hǖppiäs ’huuhkaja, ? jk pöllö’, hüpiä(in) ’? metsäkana, ? kyyhkynen’, hǖpiäine ’huuhkaja’ |
|---|
| karjala | hyypie, hyypie(is)haukka ’huuhkaja’ |
|---|
| lyydi | hüubi, ‑ī |
|---|
| vepsä | hübd́, hübu, hübö |
|---|
| vatja | ǖpiäine ’sama merkitys’, vatjan Kukkosin murre hǖpäinä ’pöllö’ |
|---|
| viro | hüüp (g. hüübi), murt. hüüpel ’huuhkaja; kaulushaikara; hiirihaukka’, hüübata ’huutaa (kaulushaikara)’ |
|---|
Kaukaisemmissa sukukielissä (epävarma)
| ruotsinsaame | ruotsinsaame jipp, eteläsaame jïppe, uumajansaame jiehpaga, inarinsaame oppuv ’huuhkaja’ (ehkä ← suomi, kuten ainakin koltansaame he̮ppi, kildininsaame hïppïi ’sama merkitys’) |
|---|
| etelämansi | etelämansi jäpəw, itämansi jipəj, länsimansi pohjoismansi jipiγ |
|---|
| itähanti | itähanti jĕwəγ, etelähanti jĕpə, pohjoishanti jipi ’huuhkaja’. |
|---|
itämerensuomalainen sana kuuluu näiden yhteyteen vain sillä edellytyksellä, että voidaan lähteä alkumuodosta *üppeγe, jolloin itämerensuomalaisten sanojen h- olisi myöhäinen, ehkä huuhkaja sanan vaikutusta. Koko itämerensuomalainen sanue voi kuitenkin olla suht. myöhäistä onomat. alkuperää. Samaan yhteyteen voi kuulua myös hyyppä (murt. muun muassa) ’rantasipi, taivaanvuohi’, töyhtöhyyppä ’Vanellus vanellus’.
Samaa juurta olevia sanoja
2hyypiö2 – kumpu, kumpare, (korkeahko) mäennyppylä; suosaareke; rantatörmä
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan hyyppä yhteydessä
- Vastineita
- eteläviro
Deskr.-sävyisiä sanoja, ainakin osittain samaa alkuperää kuin s.v. hyppyri main. sanat.
Vastineet sukukielissä (1 kieli)
Lähisukukielissä (epävarma)
| eteläviro | (Wied) hüüpes ’pieni niemeke’. |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja