illatiivi
substantiivi/ˈilːɑtiːʋi/
Merkitys
- 1.(kielitiede)sisätulento; paikallissijamuoto, joka ilmaisee sisään tai sisälle tulemistaIllatiivimuotoisen sanan sijapääte suomessa on -ːn (missä ː merkitsee vokaalin pidentymistä, kuten talo : taloon), -hVn (missä V merkitsee hoota edeltävän vokaalin toistoa, kuten tie : tiehen) tai -seen (huone : huoneeseen).
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.illative
- ruotsiillativ
- saksaIllativ (m)
- esp.ilativo (m)
- viroillatiiv, sisseütlev, sisseütlev kääne
- norjaillativ
Esimerkkilauseet
Tuosta olisimme halukkaat päättämään, ett'ei Juteininkaan aikana kansankieli käyttänyt illatiivissa "sen"-päätettä.
Kuuno A. Talvioja, Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa
— Eroitus vanhan ja uuden oikeinkirjoituksen välillä on vielä siinä, että kahdella kirjaimella merkittyjä pitkiä vokaaleja esiintyy enimmäkseen ainoasti sanan ensitavuussa; etempänä kuitenkin yleisesti nominien illatiivi-sijassa.
Toisaalta suomi ei ole puhtaasti agglutinoiva kieli vaan siinä on myös fleksiokielten piirteitä, koska esimerkiksi sanassa vesiin sanavartalo, monikko ja illatiivi ovat sulautuneet yhteen eikä affikseja voi erottaa toisistaan.
Englanninkieliset vastineet
- illative
Esiintymistiheys
260 esiintymää, 0.1 / milj.
Suomi24
0.1
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.6
Reddit
0.4
Tekstitykset
0.0
Taivutustiedot
Taivutusluokka 5
| Nominatiivi | illatiivi |
| Genetiivi | illatiivin |
| Partitiivi | illatiivia |
| Essiivi | illatiivina |
| Translatiivi | illatiiviksi |
| Inessiivi | illatiivissa |
| Elatiivi | illatiivista |
| Illatiivi | illatiiviin |
| Adessiivi | illatiivilla |
| Ablatiivi | illatiivilta |
| Allatiivi | illatiiville |
| Abessiivi | illatiivitta |
Riimit
-iːʋi
Kaikki riimit