Asiasanasto.fi

kaik­ki­voi­pai­suussubstantiivi

/ˈkɑi̯kːiˌʋoi̯pɑi̯suːs/

Johdettu sanasta: kaikkivoipainen

Merkitys

  1. 1.se, että on kaikkivoipainen; sama kuin kaikkivoipuusValtion kaikkivoipaisuuteen uskomista toki on, mutta en ole havainnut vaadittavan esimerkiksi tuotantovälineiden ottamista valtion haltuun. (verkkouutiset.fi)

Synonyymit

Etymologia

johdos adjektiivista kaikkivoipainen

Liittyvät sanat

Hierarkia

Yläkäsitteet

Alakäsitteet

Esimerkkilauseet

Syvällä sielussaan ja ensi kerran Watson epäili Holmesin kaikkivoipaisuutta.

Maurice Leblanc, Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan

Muodostellessaan entisen filosofian ajatuksia omien tarkoitusperiensä mukaisiksi heitä ohjasi joka hetki usko paljoa enemmän kuin järki: usko ihmisen luontaiseen hyvyyteen, kasvatuksen kaikkivoipaisuuteen ja täydellisen tulevaisen onnen mahdollisuuteen.

Eino Railo, Yleisen kirjallisuuden historia IV

Jos lapsi hyvin varhaisessa vaiheessa kokee vaikeita pettymyksiä äitisuhteessaan eikä hänen tunteisiinsa vastata, hänelle voi alkaa kehittyä epäterve itseriittoisuuden ja kaikkivoipaisuuden tunne, jossa hän ei tarvitse ketään eikä mitään vaan hallitsee itse kaikkea.

Wikipedia: Narsismi

Englanninkieliset vastineet

  • omnipotence

Esiintymistiheys

503 esiintymää, 0.2 / milj.

Suomi24
0.2
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.2
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

SijamuotoYksikkö
Nominatiivikaikkivoipaisuus
Genetiivikaikkivoipaisuuden
Partitiivikaikkivoipaisuutta
Essiivikaikkivoipaisuutena
Translatiivikaikkivoipaisuudeksi
Inessiivikaikkivoipaisuudessa
Elatiivikaikkivoipaisuudesta
Illatiivikaikkivoipaisuuteen
Adessiivikaikkivoipaisuudella
Ablatiivikaikkivoipaisuudelta
Allatiivikaikkivoipaisuudelle
Abessiivikaikkivoipaisuudetta

Riimit

-oipɑisuːs

Kaikki riimit
aiheet:
luokat: