Merkitys
- 1.tilaisuus, mielenosoitus t. kokoontuminen, johon kansa (eli kansalaiset t. ihmiset yhteiskunnissa, joissa ei ole kansalaisoikeuksia) kokoontuu yleensä jonkin päivänpolttavan aiheen tiimoilta.Perestroikan ja glasnostin myötä kaikenlaiset kansankokoukset yleistyivät Neuvostoliitossa. Demokratisoituminen oli todellinen tulevaisuudennäkymä.
Etymologia
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.mass meeting
- venäjäмитинг
- viromiiting
Esimerkkilauseet
Rumpujen ja kilpien kumahtelu, Tonavan laivojen aironloiske, sodan melu ja kansankokousten kohina ympäröivät hänen olemustaan tiiviinä eristävänä kerroksena, jonka lävitse korva ei enää tavoita hänen yksilöllistä ääntään.
Tapahtui edelleen, että kun kaupungin tribukset joutuivat helpommin saapuville, olivat ne useinkin voimakkaimpana aineksena kansankokouksissa ja myivät valtion niille, jotka suvaitsivat ostaa niihin kuuluvan roskaväen äänet.
Jean-Jacques Rousseau, Yhteiskuntasopimuksesta eli Valtio-oikeuden johtavat aatteet
Tästä on päätelty, että rakennus on todennäköisesti ollut liian suuri pelkästään kansankokouksen käyttöön, joten sen on arveltu olleen jo varhaisemmassakin vaiheessa myös muussa käytössä, kuten teatterina.
Englanninkieliset vastineet
- mass meeting
Esiintymistiheys
679 esiintymää, 0.3 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 39
| Nominatiivi | kansankokous |
| Genetiivi | kansankokouksen |
| Partitiivi | kansankokousta |
| Essiivi | kansankokouksena |
| Translatiivi | kansankokoukseksi |
| Inessiivi | kansankokouksessa |
| Elatiivi | kansankokouksesta |
| Illatiivi | kansankokoukseen |
| Adessiivi | kansankokouksella |
| Ablatiivi | kansankokoukselta |
| Allatiivi | kansankokoukselle |
| Abessiivi | kansankokouksetta |
Riimit
-okous
Kaikki riimit