1.(Kirjallisuudentutkimus)1 subjektiasema, josta kerronta kumpuaa; vastaus kysymykseen ”kuka puhuu?”. Kertojan ääni, henkilön ääni, kollektiivinen ääni kertomuksessa. 2 metafora, jolla kirjallista tekstiä luonnollistetaan (luonnollistaminen). Kun luettaessa kohdataan jotain yllättävää, kokeillaan, voisiko sen ymmärrettävyyttä lisätä palauttamalla se lähteeseen, ennen muuta ilmaisevan subjektin tyypilliseksi tai erityiseksi puhetavaksi. Ääneksi luonnollistaminen on joka tapauksessa joukko vaihtoehtoja, sillä subjekti ja lähde voidaan ymmärtää monin tavoin, yksilöllisyyden (idiolekti), ryhmän, tilannesidonnaisuuden (rekisteri) tai muuten selittävän pohjatekstin kannalta.