ki­nu

verbi
Jaa
Viittaa artikkeliin

ki-nu (2 tavua) · 4 kirjainta

Johdettu sanasta: kinua

Merkitykset

  1. aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä kinua
  2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä kinua
  3. imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä kinua

Etymologia

1kinu1 – kuola, sylki, lima; hämähäkin verkko

Sanakirjassa
Käsitellään sanan kina yhteydessä
Vastineita
inkeroinen, karjala
Vastineet sukukielissä (2 kieltä)

Lähisukukielissä

inkeroinenkino(s) ’ohut jää; kuori (esimerkiksi haudutetussa maidossa, tuohessa)’
karjalakino ’kina, kuola, limainen erite; hämähäkin verkko’.

Samaa juurta olevia sanoja

2kinu2 – veneen vannas, kokka

Alkuperä
Lainasana (skandinaavinen)
Sanakirjassa
Käsitellään sanan kinunki yhteydessä

Lähtökohta: ← skandinaavinen, vertaa nykyruotsi murt. Suomi kinnungar (mon.) ’kouruun veistetyt lautakappaleet veneen toiseksi alimman laitalaudan päissä’, kinnungs-bord ’aluksen toinen laitalankku kölistä ylöspäin’, muinaisnorja kinnungr ’jk aluksen kohta, ? keula’. — Tähän yhteyteen kuuluu kaiketi myös kinu, kinnu, kino (hämäläismurteet Satakunta) ’veneen vannas, kokka’.

Samaa juurta olevia sanoja

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Kinu. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/kinu