Merkitykset
- 1.(kuva)korvaus jostain haitastaLoukkaantunut rock-fani tahtoo isot kipurahat.
- 2.(vanhentunut)hyvitys kivusta ja särystä taikka viasta tai muusta pysyvästä haitasta sekä myöskin kärsimisestä, jonka on vaikuttanut väkisinmakaaminen, vapauden kadottaminen tahi muu senkaltainen syy (Rikoslaki 9:2 / Pieni tietosanakirja).
Etymologia
Esimerkkilauseet
Raastuvassa tuomari luki pitkän päätöksensä, jolla Antti Ihalainen ja Jussi Vatanen, molemmat Liperintaipaleelta, tuomittiin juopumisesta, rähinästä, hurjasta ajosta, katutappelusta, poliisin vastustamisesta, akkunan särkemisestä ja torikauppias Kankkusen kojun kumoon ajamisesta vetämään sakkoa niin ja niin paljon, korvaamaan vahingon sillä ja sillä summalla, sekä maksamaan kuluja ja kipurahoja sen ja sen verran.
Kipurahan maksan tytölle omasta taskustani", vastasi Herbert kylmästi ja ylpeästi.
Sen sijaan jos korvauksen suuruudesta on erimielisyyttä ja uhri vaatii ylimääräistä kipurahaa ehtona asian jättämisestä silleen, on kyseessä kiristys.
Esiintymistiheys
1 041 esiintymää, 0.4 / milj.
Suomi24
0.5
Sanomalehdet
0.4
Aikakauslehdet
0.1
Wikipedia
0.1
Reddit
0.2
Tekstitykset
0.1
Taivutustiedot
Taivutusluokka 9
| Nominatiivi | kipuraha |
| Genetiivi | kipurahan |
| Partitiivi | kipurahaa |
| Essiivi | kipurahana |
| Translatiivi | kipurahaksi |
| Inessiivi | kipurahassa |
| Elatiivi | kipurahasta |
| Illatiivi | kipurahaan |
| Adessiivi | kipurahalla |
| Ablatiivi | kipurahalta |
| Allatiivi | kipurahalle |
| Abessiivi | kipurahatta |
Riimit
-ɑhɑ
Kaikki riimit