Merkitykset
- 1.(Oikeustiede)perustuslain 76 §:n mukaan kirkkolaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta
- 2.(Oikeustiede)eduskunnassa kirkkolainsäätämisjärjestyksessä perustuslain 76 §:n 1 momentin mukaan evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetty laki
Liittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Sichem tuli nyt Samarialaisten pääkaupungiksi ja, Josephon luulon mukaan, myöskin turvapaikaksi Judalaisille, jotka olivat tehneet rikoksen, tahi semmoisille, jotka eivät tahtoneet noudattaa kirkkolain ankaria käskyjä.
Gustaf Beskow, Matkamuistelmia Egyptistä Sinailta ja Palestinasta
Vaalintoimittaja oli valitusta puuhaavain onnettomuudeksi seurannut kysymyspäivänä liian tarkasti kirkkolakia, että hänen toimessaan olisi löytänyt jotain heikkoa kohtaa.
Paul Ferdinand Leino, Kuinka Kettuniemellä kirkkoherra valittiin
Vuonna 1993 säädettiin uusi, entistä selvästi suppeampi kirkkolaki, joka siirsi kirkon itse kirkkojärjestyksellä päätettäväksi monia kirkon sisäisiä asioita, joista oli ennen säädetty lailla.
Esiintymistiheys
6 600 esiintymää, 2.5 / milj.
Taivutustiedot
| Nominatiivi | kirkkolaki |
| Genetiivi | kirkkolain |
| Partitiivi | kirkkolakia |
| Essiivi | kirkkolakina |
| Translatiivi | kirkkolaiksi |
| Inessiivi | kirkkolaissa |
| Elatiivi | kirkkolaista |
| Illatiivi | kirkkolakiin |
| Adessiivi | kirkkolailla |
| Ablatiivi | kirkkolailta |
| Allatiivi | kirkkolaille |
| Abessiivi | kirkkolaitta |
Riimit
-ɑki
Kaikki riimit