Merkitys
Synonyymit
Etymologia
Liittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Mutta hiukan hän joka tapauksessa oli seurannut kertomustani, sillä kun lopetin, sanoi hän, etteivät kummitusjutut koskaan olleet hänen mielestään olleet niin erikoisen kaameita, sillä niistä huomasi miltei aina, että ne olivat keksittyjä, Ei, todella kaameita olivat vain ne, jotka olivat tapahtuneet todellisessa elämässä.
Hänen tyttärensä tunnustivat myöhemmin todistaneensa äitiään vastaan aivan perättömiä juttuja, kummitusjuttuja, joita eräs talven heidän mökissään majaillut merimies oli heille tarinoinut, ja myöhemmistä oikeudenkäynneistä oli käynyt ilmi, että lesken omatkin tunnustukset olivat olleet perättömät.
Kaarle on viettävä yönsä vihreässä kamarissa, johon liittyviä kummitusjuttuja Holming kertoo hänelle kynttilän valossa.
Esiintymistiheys
1 244 esiintymää, 0.5 / milj.
Taivutustiedot
| Nominatiivi | kummitusjuttu |
| Genetiivi | kummitusjutun |
| Partitiivi | kummitusjuttua |
| Essiivi | kummitusjuttuna |
| Translatiivi | kummitusjutuksi |
| Inessiivi | kummitusjutussa |
| Elatiivi | kummitusjutusta |
| Illatiivi | kummitusjuttuun |
| Adessiivi | kummitusjutulla |
| Ablatiivi | kummitusjutulta |
| Allatiivi | kummitusjutulle |
| Abessiivi | kummitusjututta |
Riimit
-utːu
Kaikki riimit