1leinata1 – heikottaa, pyörryttää
- Alkuperä
- Lainasana (nykyruotsi: klen)
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan kleini yhteydessä
Lainalähde: ← nykyruotsi klen ’heikko, sairaalloinen, ohut, pieni’, muinaisruotsi klēn ’sama merkitys, hieno, hento’ = nykytanska klein ← keskialasaksa kleine, klēne, nykysaksa klein ’sama merkitys’, englanti clean ’puhdas, siisti’, jne. — skandinaaviselta taholta myös pohjoissaame klæiˈdnâ, kleinâ ’sairaalloinen, sairas’.
(suomi → pohjois- eli vienankarjala kleini ’hento’)
Samaa juurta olevia sanoja
2leinata2 – varjostaa, heikentää kasvua
- Sanakirjassa
- Johdos, käsitellään sanan leina yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, vatja, viro
- suomileina
- ? balttilainenvertaa liettua klíenas, kleins ’ohut, laiha’, latvia kliens ’laiha, kitukasvuinen, kuihtunut’
Sanalle esitetyt etäsukukielten vastineet (komi le̮ń ’rauhallinen, tyyni’, etelähanti, pohjoismansi liń ’veltto’ jne.) ovat erillistä, osittain deskr. alkuperää.
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | leina ’suru, mielipaha’, leinata ’valittaa, surra (kuollutta)’ (osittain ehkä ← viro) |
|---|
| karjala | leinä ’mielipaha, suru; surullinen, kurja, raukka’, leino ’onneton, kurja’ (tästä suomi kirjak. leino ’sama merkitys’) |
|---|
| vatja | leinä ’mielipaha’, (vatjan Kukkosin murre) leinetä ’surra’ |
|---|
| viro | lein (g. ‑a, ‑ä, ‑o, ‑u) ’suru (kuoleman johdosta)’, leinata ’surra (kuollutta), kaivata, itkeä’, (setukaismurre) lainaline ’surullinen’ |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja