läsi
substantiivi/ˈlæsi/
Merkitykset
Synonyymit
Etymologia
muodosta pläsi << ruotsin bläs, "laukki", "naama", "turpa"
Liittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Mutta Vlak ja toinen Läsi pyrkivät ohrapeltoon, jotta Ellen, maalais-tytön luonteen mukaan, koetti vastustaa niiden hankkeita ja ontuen seurasi näitä syntisiä, kunnes hänen onnistui saada ne oikealle tielle jälleen.
Ennen hän tavallisesti ensi työkseen katsasti talliin, söikö tamma heiniä (Ivan Ivanovitshilla oli pieni kimo tamma, läsi keskellä otsaa; erittäin sievä hevonen). Sitten hän omakätisesti ruokki kalkkunoita ja porsaita ja meni vasta sen jälkeen sisään, jossa joko valmisteli puuastioita (hän osasi taitavasti kuin sorvari tehdä kaikenlaisia esineitä puusta) tai lueskeli kirjaansa, joka oli painettu Ljubij, Garij & Popov'illa (kirjan nimeä ei Ivan Ivanovitsh enää muistanut, sillä piika oli jo aikoja sitten repinyt nimilehden peuhatessaan lasten kanssa), tai lepäsi katoksen alla.
Väritys on joko mustavalkoinen tai punavalkoinen; leveä päälaelta kuonoon ulottuva valkoinen läsi on toivottava ominaisuus.
Esiintymistiheys
201 esiintymää, 0.1 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 5
| Nominatiivi | läsi |
| Genetiivi | läsin |
| Partitiivi | läsiä |
| Essiivi | läsinä |
| Translatiivi | läsiksi |
| Inessiivi | läsissä |
| Elatiivi | läsistä |
| Illatiivi | läsiin |
| Adessiivi | läsillä |
| Ablatiivi | läsiltä |
| Allatiivi | läsille |
| Abessiivi | läsittä |
Riimit
-æsi
Kaikki riimit