Asiasanasto.fi

miehenpuoli

substantiivi

/ˈmie̯henˌpuo̯li/

Yhdyssana: mies + puoli

Merkitys

  1. 1.(vanhahtava)(raamatullinen)miessukupuolen edustaja, miesJa Aabraham otti poikansa Ismaelin sekä kaikki kotona syntyneet ja kaikki rahalla ostamansa palvelijat, kaikki Aabrahamin perheen miehenpuolet, ja ympärileikkasi sinä samana päivänä heidän esinahkansa lihan, niinkuin Jumala oli hänelle sanonut. -1.Moos 17:23

Etymologia

mies + puoli

Liittyvät sanat

Esimerkkilauseet

Eilen illalla, kun tulin myöhäsemmällä seuroista, näin minä muutaman tutun miehenpuolen hänen akkunansa alla, ja hän kopautti vielä akkunanruutuunkin, mutta kun näki minun tulevan, niin lähti kiiruusti kävelemään laiturille päin.

K. A. Järvi, Kuvauksia

Vankka vanha loordi Huntinglen saattoi ainoan poikansa hautauskulkuetta tämän viimeiseen leposijaan korskearyhtisenä ja kostumattomin silmin, ja kenties se yksinäinen kyynel, joka viimein tipahti arkulle, oli vähemmin omistettu yksilön kohtalolle kuin hänen ikivanhan sukunsa sammumiselle miehenpuolelta.

Walter Scott, Nigelin vaiheet

Ortodoksijuutalaisuus pitää homoseksuaalisuutta vakavana syntinä viitaten Kolmannen Mooseksen kirjan kieltoon " Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus ".

Wikipedia: Homoseksuaalisuus ja uskonnot

Esiintymistiheys

2 993 esiintymää, 1.1 / milj.

Suomi24
1.4
Sanomalehdet
0.2
Aikakauslehdet
0.1
Wikipedia
0.1
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

Taivutusluokka 26

Nominatiivimiehenpuoli
Genetiivimiehenpuolen
Partitiivimiehenpuolta
Essiivimiehenpuolena
Translatiivimiehenpuoleksi
Inessiivimiehenpuolessa
Elatiivimiehenpuolesta
Illatiivimiehenpuoleen
Adessiivimiehenpuolella
Ablatiivimiehenpuolelta
Allatiivimiehenpuolelle
Abessiivimiehenpuoletta

Riimit

-uoli

Kaikki riimit