Asiasanasto.fi

palauttamaton

adjektiivi, verbi

/ˈpɑlɑutːɑmɑton/

Johdettu sanasta: palauttaa

Merkitykset

(englanniksi)
  1. 1.unreturned
  2. 2.unsubmitted (of an exercise, task, etc.)

Esimerkkilauseet

Tämä kellonääni oli aina ollut hänelle itse Ajan ääni, joka muistutti lakkaamatonta ja palauttamatonta menoaan, ja samalla se oli hänelle hänen kuolleen isänsä ääni, joka muistutti elämisen tarkoitusta: velvollisuuksien täyttämistä ja kärsimyksen lieventämistä, ja vielä se oli myöskin lapsuuskodin ääni, johon jokainen perheen jäsen oli läheisesti liittynyt kuin äitiin tai isään.

Maila Talvio, Linnoituksen iloiset rouvat

Ilmeisesti Porthan, joka koko elämänsä ajan taisteli opin ja valistuksen hyväksi, joka tunsi epäkohtain ja ennakkoluulojen ikäänkuin häntä mieskohtaisesti kiusaavan ja hartaasti halusi opinhaluisesta nuorisosta auttajia valistustaistelussaan, ilmeisesti hän juuri filosofian opetuksella toivoi palauttamattomasti piirtävänsä suomalaisen nuorison mieliin omain pyrkimystensä jäljet.

Gunner Suolahti, Henrik Gabriel Porthan

Irtisanotut mutta vielä palauttamattomat osuusmaksut esitetään taseessa siten, että osuuspääoman alakohtana esitetään vähennyserä esimerkiksi nimikkeellä Odotusajaksi vieraaseen pääomaan siirretyt irtisanotut osuusmaksut.

Wikipedia: Osuusmaksu

Taivutustiedot

Nominatiivipalauttamaton
Genetiivipalauttamattoman
Partitiivipalauttamatonta
Essiivipalauttamattomana
Translatiivipalauttamattomaksi
Inessiivipalauttamattomassa
Elatiivipalauttamattomasta
Illatiivipalauttamattomaan
Adessiivipalauttamattomalla
Ablatiivipalauttamattomalta
Allatiivipalauttamattomalle
Abessiivipalauttamattomatta

Riimit

-ɑton

Kaikki riimit