Merkitykset
(käännetty englannista)- 1.lihansyöjän hampaiston teräväreunainen hammas, joka on tarkoitettu lihan leikkaamiseen
- 2.etu- ja välihampaiden välissä sijaitseva suippo kulmahammas
Synonyymit
Hierarkia
Yläkäsitteet
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
Ennenkuin hän siis ehti huutaa julki vastalausettansa, juolahti hänen mieleensä ajatus pelastaa tuo ihmeellinen valkoinen apina yhteisen vihollisen, gomanganien, käsistä, joten hän pysyikin ääneti, päättäen että salavihkaa toimien saataisiin aikaan enemmän kuin lihasvoimalla ja raateluhampailla.
Hirvittävästi ulvoen ja karjuen hän ryntäsi maahan naaraiden ja nuorten parveen, upotti raateluhampaansa moniin heikkoihin niskoihin ja repi isoja kappaleita niiden selästä ja rinnasta, jotka joutuivat hänen kynsiinsä.
Tämän näkee muun muassa hänen hampaistaan, sillä ihmisellä ei ole raateluhampaita; muusta ruumiinrakenteestaan, sillä ihminen ei itse pysty surmaamaan esimerkiksi nautaa ja sikaa pelkästään omaa ruumistaan käyttämällä; sekä ruoansulatuksestaan, sillä liharuoka ei sovellu ihmisille ellei lihaa ensin paisteta ja sitten mausteta voimakkaasti.
Englanninkieliset vastineet
- canine tooth
- eyetooth
- carnassial tooth
Esiintymistiheys
523 esiintymää, 0.2 / milj.
Taivutustiedot
| Nominatiivi | raateluhammas |
| Genetiivi | raateluhampaan |
| Partitiivi | raateluhammasta |
| Essiivi | raateluhampaana |
| Translatiivi | raateluhampaaksi |
| Inessiivi | raateluhampaassa |
| Elatiivi | raateluhampaasta |
| Illatiivi | raateluhampaaseen |
| Adessiivi | raateluhampaalla |
| Ablatiivi | raateluhampaalta |
| Allatiivi | raateluhampaalle |
| Abessiivi | raateluhampaatta |
Riimit
-ɑmːɑs
Kaikki riimit