1rani1 – huono, kulunut, rikkinäinen esine; raihnainen tms. ihminen; karu, huonosti kasvava maa
- Vanhin tieto
- Christfrid Ganander, 1786
- Levinneisyys
- etupäässä itämurteet
- Vastineita
- karjala
ra-ni (2 tavua) · 4 kirjainta
Erinomattain luonnikasta runolaululle on Wiipurin Läänin eteläpuolen ja Inkerin maan murreʿ sen puolesta, että siinä alkatawuun taitaa lyhentääʿ sellaisissakin tiloissa, joissa se muilla murteilla ei tapahduʿ, esim. wi'rani, jal'ani, tus'an, j.n.e. Mahtaakin sen murteen sopiwaisuus runoille ollaʿ syynä, että sillä runoja runsaammalta löytyy, kuin muilla murteilla.Jos mainittujen sanojen merkitystä etsimme Lönnrotin sanakirjasta, niin näemme, että raana, raanio, raano, raino, ranu ja rani kaikki merkitsevät kulua, kelpaamattomaksi kulutettua ja käytettyä esinettä.Rani keräsi intialaisten soitinten kokoelman ja lahjoitti niitä sadoittain museokäyttöön.Sanoja, jotka esiintyvät usein sanan rani lähellä klassikkokirjoissa ja Wikipediassa.
Lainalähde: ← nykyruotsi kran, vanh. kraan, varhaisempi uusruotsi myös krana ’sama merkitys’ (= nykytanska kran, hollanti kraan) ← keskialasaksa kran ’kurki; nostolaite’ = nykysaksa Kran ’nosturi; hana’. — saksa → viro kraan (g. ‑i) ’hana’; keskialasaksa tai hollanti → venäjä kran (g. ‑a) ’nostokurki’ → karjala krana, kroana, gr-, aunuksenkarjala kruanu ’hana; (murt.) nostokurki’.
274 esiintymää · 0.1 / milj.
Asiasanasto.fi. (s.a.). Rani. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 22.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/rani