Kieltämätön vahinko kuitenkin on, että "Suljettujen porttien"
osittain runosäkein rakennettu "paisuva proosa" — kuten Volter Kilpi itse näitä runorivejään nimitti — kulkee kielellisesti niin loitolla totutusta käytännöstä, että alttiinkin ymmärtämisen tahdon on usein vaikea tavoittaa sanojen takana olevaa ajatusta.
Ei se myöskään vaikuta juhlalliselta, että tällainen runolaulaja ei jaksa yhdellä henkäyksellä laulaa koko runorivin loppuun, vaan pitää pitkän loman kahden viimeisen tavun edellä.