Asiasanasto.fi

supistelu

substantiivi

/ˈsupistelu/

Johdettu sanasta: supistella

Merkitys

  1. 1.supisteleminen

Etymologia

supistella + johdin -u

Esimerkkilauseet

"Kun on kuulunut ääniä ja kun työväenlehdissäkin on näkynyt uutisia, että Honka-yhtiö aikoisi sanoa irti suuremman määrän työläisiään, käännyimme eilen yhtiön johtajan, konsuli Grahnin puoleen, joka lyhyesti ilmoitti, ettei mikään tuotannon supistelu ole kuulunut yhtiön alkuperäisiin suunnitelmiin eikä ainakaan hänen tahdostaan mihinkään irtisanomisiin toistaiseksi ole ryhdytty.

Jalmari Kara, Syväys

Kirjoittaja puolestaan tahtoisi sanoa, että juuri nyt on edessämme tämmöinen supistelu ja että tekijän mieltä melkoisesti kirvelee, kun ei hän saa selostaa nuoren Heikki Alavan edesottamisia Suomessa, sen jälkeen kuin hänet oli Tukholmasta palautettu takaisin isänmaahansa, missä hän henkipattona sai suorittaa vaaranalaista ja sankarillistakin tehtäväänsä.

Kara Jalmari, Erämaan salaisuus

Aitotumaisilla puolestaan siima on paksumpi ja sen sisällä on kierteisessä rakenteessa tosiinsa limittyviä, supistuvia mikrotubulus - eli mikroputkipareja, joiden vuoroittainen supistelu saa siiman liikkumaan.

Wikipedia: Siima

Esiintymistiheys

2 369 esiintymää, 0.9 / milj.

Suomi24
1.1
Sanomalehdet
0.1
Aikakauslehdet
0.1
Wikipedia
0.2
Reddit
0.1
Tekstitykset
0.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 2

Nominatiivisupistelu
Genetiivisupistelun
Partitiivisupistelua
Essiivisupisteluna
Translatiivisupisteluksi
Inessiivisupistelussa
Elatiivisupistelusta
Illatiivisupisteluun
Adessiivisupistelulla
Ablatiivisupistelulta
Allatiivisupistelulle
Abessiivisupistelutta

Riimit

-elu

Kaikki riimit