Merkitys
(englanniksi)- 1.back corner
Esimerkkilauseet
Mutta kun poistuneet matkustajat olivat hävinneet kylätielle ja Erämaan Kameeli, uupuneena kallistellen alas painuneita takakulmiaan, laahautui lokakuun sohjossa viime taivalta määränpäätään kohti, otti raskas masennus vallan harvojen matkamiesten kesken.
Odotusta oli ilmassa ja ylt'ympärillä, Alastalokin alkoi tuntea olonsa ahtaalta liiveissänsä ja katseli lasiansa, isonko laimiskan siitä oli kulauttanut itseensä, ja vähän ympärille muuallekin, olivatkos olleet toisetkin rohkeita, silmä pelasi pakkaamalta klahvin avaimeen piirongin suulla pihaseinän takakulmassa: jokos oli aika kävellä ja otollinen tilapää astella laattian poikitsekin ja hakea paperit esille: avaimen hän oli pistänyt suulle jo ennenkuin muut tulivat, että oli valmista.
Purokatka voidaan erottaa toisesta Suomen sisävesissä esiintyvästä lajista, järvikatkasta, toisen jaokkeen takakulmaa tarkastelemalla: purokatkalla se on lähes suorassa kulmassa, kun taas järvikatkalla kulma on terävä.
Esiintymistiheys
1 328 esiintymää, 0.5 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 10
| Nominatiivi | takakulma |
| Genetiivi | takakulman |
| Partitiivi | takakulmaa |
| Essiivi | takakulmana |
| Translatiivi | takakulmaksi |
| Inessiivi | takakulmassa |
| Elatiivi | takakulmasta |
| Illatiivi | takakulmaan |
| Adessiivi | takakulmalla |
| Ablatiivi | takakulmalta |
| Allatiivi | takakulmalle |
| Abessiivi | takakulmatta |
Riimit
-ulmɑ
Kaikki riimit