Asiasanasto.fi

tunnelmallisuus

substantiivi

/ˈtunːelmɑlːisuːs/

Johdettu sanasta: tunnelma

Merkitys

(englanniksi)
  1. 1.moodiness, ambience

Esimerkkilauseet

Coleridgen luonnontunnun keskeisenä mielikuvana esiintyy, erikoisesti hänen lyriikassaan, metsän tahi idyllisen lehtomaiseman hiljaa lirisevä puronen, joka aivan erikoisella tavalla näyttää syöpyneen Englannin runouteen. "On suloista kuulla puron lirinää, suloista sunnuntai-kelloja, on suloista kuulla niitä molempia samalla kertaa kaukana metsäisessä laaksossa", laulaa runoilija runossaan Kolme hautaa (The Three Graves). Keijujen lauluissa (The Songs of the Pixies) kuvastuu romanttinen tunnelmallisuus: villien kimalaisten unettava lento; "juhlallisen ajatuksen kuningatarta" rakastav

Eino Railo, Haamulinna

Siellä oli ollut musiikkia, kuutamoa, luontevaa saksalaista tunnelmallisuutta, hartaita saksalaisia ääniä, suuret yhteiskekkerit Stuhl-Wagenissa, pojat olivat leikkineet hyvin järjestettyjä leikkejä saksalaisten lasten kanssa, Hugh oli kulkenut jalkapatikassa Kurtin ja Karlin kanssa tullen heidän uskotukseen, ja vihdoin oli ollut huvitilaisuus, joka oli ikäänkuin kaiken kruununa, tanssiaiset, joissa musiikista pitivät huolta muutamat mr Britlingin keksimät mustalaismusikantit ja jossa tilaisuudessa saksalaiset opettivat englantilaisille joukon huvittavia ajanvietteitä, kori-, peruna- ja panttileikkejä, englantilaiset taas perehdyttivät saksalaisia two-stepin vapaisiin muotoihin.

H. G. Wells, Mr Britling pääsee selvyyteen II

Tunnusmerkit Goottimetallissa yhtistyvät goottirockin dekadenssi, synkkä ja jäinen tunnelmallisuus sekä metallimusiikin raskaus ja raakuus.

Wikipedia: Goottimetalli

Taivutustiedot

Nominatiivitunnelmallisuus
Genetiivitunnelmallisuuden
Partitiivitunnelmallisuutta
Essiivitunnelmallisuutena
Translatiivitunnelmallisuudeksi
Inessiivitunnelmallisuudessa
Elatiivitunnelmallisuudesta
Illatiivitunnelmallisuuteen
Adessiivitunnelmallisuudella
Ablatiivitunnelmallisuudelta
Allatiivitunnelmallisuudelle
Abessiivitunnelmallisuudetta

Riimit

-ɑlːisuːs

Kaikki riimit