Asiasanasto.fi

unisuus

substantiivi

/ˈunisuːs/

Johdettu sanasta: uninen

Merkitys

  1. 1.se, että on uninen

Synonyymit ja vastakohtasanat

Vastakohtasanat

Etymologia

uninen + johdin -uus

Hierarkia

Esimerkkilauseet

Henrikin suorittaessa tutkintojaan ja pyrkiessä ylioppilaaksi, valvoi hän öisin — ja kun hän näki veljensä pään alkavan nuokkua ja painua kirjaa vasten, karkotti hän oman unisuutensa ja ryhtyi veljeään kuulustelemaan ja nauroi ja kertoili kaskuja.

Herman Bang, Kaunis päivä ynnä muita kertomuksia

Uni ei ollut vielä oikein hänestä lähtenyt; hänen kasvoissaan oli omituinen sekaannus unisuutta ja kauhistusta, että Knut ei voinut olla hymyilemättä.

Kristian Elster, Vaarallista väkeä

Epätyypillisen masennuksen tunnuspiirteitä ovat Mielialareaktiivisuus ( paradoksaalinen anhedonia) ja positiivisuus Huomattava painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu Liiallinen nukkuminen tai unisuus ( hypersomnia) Voimattomuus Huomattava sosiaalinen kyvyttömyys johtuen yliherkkyydestä tulla muiden ihmisten torjumaksi Dystymia Dystymia on pitkäaikainen, lievä masennus, joka kestää minimissään kaksi vuotta.

Wikipedia: Masennus

Englanninkieliset vastineet

  • sleepiness

Esiintymistiheys

233 esiintymää, 0.1 / milj.

Suomi24
0.1
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.1
Tekstitykset
0.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 40

Nominatiiviunisuus
Genetiiviunisuuden
Partitiiviunisuutta
Essiiviunisuutena
Translatiiviunisuudeksi
Inessiiviunisuudessa
Elatiiviunisuudesta
Illatiiviunisuuteen
Adessiiviunisuudella
Ablatiiviunisuudelta
Allatiiviunisuudelle
Abessiiviunisuudetta

Riimit

-unisuːs

Kaikki riimit