Merkitys
- 1.(maantiede) itsenäisen valtion kansainvälisten oikeuksiensa nojalla omistama ja suvereenisti hallitsema valtakunnan rajojen sisäpuolelle sijoittuva alue
Etymologia
Liittyvät sanat
aluemeri (kansainvälinen julkisoikeus)aluesaanto kansainvälisessä oikeudessaaluevedetekstraterritoriaalinen toimivaltailma-aluekansainvälinen vesistökansainväliset alueetlisävyöhykemannerjalustaSuomen valtioaluetalousvyöhykevaltakuntavaltiosuvereenisuus (kansainvälinen julkisoikeus)ylikansallinen toimivaltaEtelämanneraava meriSuomen puolueettomuusaluemeriarktiset alueetkalastusvyöhykekansainvälinen merenpohja-aluekansainvälinen merioikeuskansojen itsemääräämisoikeusvaltiosuvereenisuus
Käännökset
- ruotsistatsområde
Esimerkkilauseet
Välttämätön vuorovaikutus oikeus- ja talouselinten johtojen välillä tulee tapahtumaan likimain samalla tavalla, kuin nykyään itsenäisten valtioalueiden hallitusten välillä.
Yhtenäinen maa-alue Toscanasta aina Campaniaan asti luotiin lujaksi roomalais-latinalaiseksi valtioalueeksi.
sopimus siitä, että ne eivät luovuta valtioaluettaan kolmannen osapuolen käyttöön toista sopimuskumppania vastaan.
Esiintymistiheys
273 esiintymää, 0.1 / milj.
Suomi24
0.1
Sanomalehdet
0.2
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.7
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.0
Taivutustiedot
Taivutusluokka 48
| Nominatiivi | valtioalue |
| Genetiivi | valtioalueen |
| Partitiivi | valtioaluetta |
| Essiivi | valtioalueena |
| Translatiivi | valtioalueeksi |
| Inessiivi | valtioalueessa |
| Elatiivi | valtioalueesta |
| Illatiivi | valtioalueeseen |
| Adessiivi | valtioalueella |
| Ablatiivi | valtioalueelta |
| Allatiivi | valtioalueelle |
| Abessiivi | valtioalueetta |
Riimit
-ɑlue
Kaikki riimit