vii­me­syk­syi­nen

Lapio ja kuokka keikkui olkapäällä, puseron helma lepatteli väljänä tuulessa. Niinkuin viimesyksyinen variksenpelätti. So, so, ei nyt sentään.

Jo pari vuotta sitten oli Närvä-ukko menettänyt viimeisenkin peltotilkkunsa kylän yhteispellosta Ison-Kapeen itaralle isännälle, Soropäälle, jota tavallisissa oloissa sanottiin Soroksi, kun ei ollut, viimesyksyisen kadon jälkeen, ukolla ollut keväällä puida edes nälkäriihtä ja piti saada leivänsärvintä kalakeiton paineeksi.