Niskavuoren naiset

NISKAVUOREN NAISET

Näytelmä.
Prologi ja 3 näytöstä. Toisessa näytöksessä kaksi osaa

Kirj.

JUHANI TERVAPÄA [Hella Wuolijoki]

Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1936.

HENKILÖT:

NISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ.

AARNE NISKAVUORI, agronomi.
MARTTA, hänen vaimonsa.
ANNA-LIISA, Aarnen sisar, ylioppilas.
ILONA AHLGREN.
ROVASTI.
RUUSTINNA.
TOHTORI.
APTEEKKARI.
SIMOLAN ISÄNTÄ.
NIKKILÄN ISÄNTÄ.
PENTTILÄN ISÄNTÄ.
NIKULAN EMÄNTÄ.
MARTTILAN EMÄNTÄ.
OPETTAJA VAINIO.
PEHTORI.
KARJAKKO.
TELEFUUNI-SANDRA.
SERAFIINA, Sandran sisar, koulun vahtimestari.
PELI-JUSSI.
SALLI, sisäkkö.
TILTU.

Prologi: Niskavuoren rusthollin suuressa, salissa elokuussa. Loviisan
päivänä. I näytös: päärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa talvella.
II näytös 1. osa: kansakoululla Ilona Ahlgrenin huoneessa. 2. osa:
päärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa. III näytös: Niskavuoren
salissa. Toisen ja kolmannen näytöksen tapahtumat peräkkäisinä päivinä.

PROLOGI

Niskavuoren vanhan emännän nimipäivät Niskavuoren rusthollin suuressa
salissa. — Takaseinässä kolme suurta akkunaa, niiden edessä kukkia
ja huonekasveja. Keskellä sohva, pöytä ja nojatuolit. Vasemmalla
etualalla ovi emännän huoneeseen, taka-alalla ruokasaliin. Oikealla
etualalla ovi eteiseen, taka-alalla isännän huoneeseen. Ovien
välissä kummallakin puolella uuni. Sohvaryhmän takana suuri palmu.
Takaseinällä presidentti Svinhufvudin ja sotamarsalkka Mannerheimin
kuvat, sivuseinillä sukukuvia, mm. vanhanemännän ja -isännän hääkuva.
Valkoiset käytävämatot.

Väliverhon auetessa istuvat ruustinna ja vanhaemäntä sohvalla,
Marttilan ja Nikulan emännät nojatuoleissa keskellä, Martta seisoo
sohvan päässä, rovasti ja Penttilän isäntä keinutuoleissa etualalla
kummallakin puolen, Nikkilän isäntä uunin edessä oikealla, Sandra ns.
albumipöydän vieressä taka-alalla vasemmalla. Emännät kaikki mustissa,
silkkiliinat hartioilla, kultaiset vitjat ja rintaneulat,' Sandra
samanlaisessa asussa.

Isännän huoneesta kuuluu puheensorinaa. Sisäkkö Salli tarjoaa kahvia,
pikku Tiltu kuljettaa suurta vehnäleipätarjotinta. Juodaan kolmatta
kuppia. Kahvi tarjotaan seuraavassa järjestyksessä: ruustinna, rovasti,
Nikulan emäntä, Marttilan emäntä, Sandra, Penttilän isäntä, Nikkilän
isäntä.

SALLI

Vieläkö rovastille saisi olla kuumaa kahvia?

MARTTA

Tiltu, tarjoa ruustinnalle lisää piparkakkua.

RUUSTINNA

Kiitoksia, kiitoksia, kyllähän tässä kerkiää.

EMÄNTÄ

Eikö rovasti ottaisi lisää pikkuleipää?

ROVASTI

Kyllä tässä on jo saatu.

    Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru ja lasien kilistys.

NIKKILÄN EMÄNTÄ saa juuri kahvia.

Monetkos Loviisan päivät tässä salissa onkaan vietetty?

ROVASTI

Niin, jumalan kiitos, ja aina sitä Loviisalla terveyttä riittää.
Sitähän me kaikki ihmettelemme.

EMÄNTÄ

Riittäähän sitä terveyttä, kun on työtä aamusta iltaan.

MARTTILAN EMÄNTÄ saa kahvinsa.

Voi, voi sitä Loviisaa, aina se vaan puhuu työstä. Ja niin riski miniä
talossa! Antaisi nyt miniän häärätä ja istuisi itse sukkavartaat
käsissä.

MARTTA

Johan nyt! Mummu kuolisi ikävään; enkä minä tästä talonpidosta
paljoakaan ymmärrä. Minähän olen niitä käsityöihmisiä. (Kohentaa tyynyä
ruustinnan selän lakana.)

ROVASTI

Niin, niin, kuulin, että rouva sai palkinnon kauniista ryijystään.

RUUSTINNA

Voi, kun minä olen kehunut Fredrikille sitä kaunista mallia. Mutta
ompeluseurakaan ei ole vielä nähnyt sitä.

NIKULAN EMÄNTÄ

Ai ai, kun se meidän Liisu ei opi mitään hienompaa käsityötä. Minä olen
sille aina hokenut, että menisi Niskavuoren rouvan luokse oppiin.

MARTTA on siirtynyt sohvan päähän oikealle, vaatimattomuutta näytellen.

Eihän se mikään suuri konsti ole.

    Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru äänekkäämpänä.

EMÄNTÄ

Joko Marttilassa on kaurat niitetty?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ei vielä, mutta kai maanantaina aletaan. On niin vaikea saada
päiväläisiä.

EMÄNTÄ

Samat sanat. Eivät enää ole ne hyvät ajat, jolloin Niskavuorenkin
pelloilla hääri kolmekymmentä torpparia muijineen...

ROVASTI

Se on se lex Kallio...

EMÄNTÄ

... ja karjapiiatkin lypsyn väliaikoina kaurapellolla haravaa
pitelivät. Nyt vaan vedellään unia niin pian kuin navetta-askareista
päästään.

MARTTILAN EMÄNTÄ

Niin, niin. Kun on liehuttu poikien kanssa koko yö.

NIKULAN EMÄNTÄ

Nukkuihan meillä yksi Maija-niminen piika lehmän alle.

ROVASTI

Niin, niin, sitä tapain turmelusta. Harvoin kai nykyään tapaa navetassa
siveän neidon.

EMÄNTÄ

Seitsemän piikaa meidänkin navetassa on, ja ainakin viidellä on lapsia.

SANDRA on juuri saanut kahvinsa, nousee kuppi kädessä, lähestyy
sohvaryhmää:

Anteeksi, emäntä, kuudella, kun Elsukin sai viime kuussa kaksoset.
Mutta Katrilla ei ole vielä yhtään. (Palaa paikalleen. Hänelle
tarjotaan nyt kahvileipää. Hän ottaa sitä paljon, varastoiden sen
akkunalaudalle.)

EMÄNTÄ

Aivan oikein, yksi siellä on enää ilman. Mutta se onkin niin ruma, että
lehmätkin sitä pelkäävät. Siveys ja rumuus kulkevat näköjään aina käsi
kädessä.

ROVASTI hymähtäen.

Niskavuoren emäntä se osaa aina laskea leikkiä.

    (Apteekkari tulee isännän huoneesta. On huomattavasti humalassa.
    Hän aikoo ulos, multa huomattuaan emäntien paheksuvat katseet
    vetäytyy takaisin.)

MARTTA

Onhan niitä kauniitakin siveellisiä tyttöjä.

EMÄNTÄ

Paratiisissa!

RUUSTINNA

Voi, kun se Loviisa on leikkisä! (Martta ottaa sokerikakkulautasen
Tiltulta ja tarjoaa ruustinnalle.) Ei kiitoksia, ei enää. — Mutta onhan
meille kirkonkylään viime aikoina tullut kauneuttakin. Joko Loviisa on
nähnyt uuden kouluneidin? Ei ole tainnut vielä käydä Niskavuorella?

    Anna-Liisa ilmestyy ruokasalin ovelle.

EMÄNTÄ

Onhan se tänne kutsuttu, se kun on Anna-Liisan yliopistotoveri. Niinhän
ne sanovat, että kaunis on. Aarnekin kehui sitä, kun sen asemalta toi.
Anna-Liisa ja Aarnehan siellä koululla vähän väliä hyppäävät.

MARTTA isännän huoneen ovella, melkoisesti hermostuneena.

Niin, Aarnehan on asiantuntija.

ANNA-LIISA menee sohvan taitse isännän huoneen ovelle.

Tarkoittaako Martta siveellisyyteen nähden?

MARTTA

En, vaan kauneuteen.

ANNA-LIISA

Älähän, Martta hyvä, kokemus ei sitä ainakaan osoita!

EMÄNTÄ

Lapset vaikenevat seurakunnassa!

ANNA-LIISA

Siksi minä menenkin pois koko seurakunnasta. (Menee isännän huoneeseen,
josta alkaa kuulua kovaa naurua. Kahvitarjoilu on päättynyt. Martta
neuvottelee Sallin kanssa ruokasalin ovella. Kohta sen jälkeen Salli
ryhtyy keräämään tyhjiä kahvikuppeja.)

EMÄNTÄ

Tuollaisiksi ne tulevat Helsingissä!

MARTTILAN EMÄNTÄ

Että ihan Helsingistäkö se meidän uusi neiti on?

RUUSTINNA

Niin on. Kyllä minä olen, rakas Loviisa, sangen utelias sen
neidin suhteen. Kuuluu olevan professori Ahlgren-vainajan tytär,
luonnontieteen professorin. Kuinkahan hän, joka tulee oppineesta
kodista, oikein sopeutuu näihin maalaisoloihin?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Vai on oikein professorin tytär?

EMÄNTÄ

Ilmankos se kuuluukin olevan niin eriskummallinen.

RUUSTINNA

Enhän minä mitään erikoista. Puhuvat vain, että kuuluu kuljeksivan ihan
kylänraittia housupuvussa.

SANDRA

Ja ikkunakin on koko yön auki.

MARTTA ojentaa juuri Sallin tarjottimelle kahvikuppeja sohvapöydällä.

Kyllähän niitä housupukuja käytetään kaikkialla, mutta ei se oikein
kansakoulunopettajalle sopisi.

EMÄNTÄ

Ei se professori tainnut olla varoilla pilattu? Eihän sitä noin vain
kansakoulunopettajaksi mentäisi.

ROVASTI

Pieni eläke äidillä ja tiukka aika. Lapset ovat kai kaikki ansiotyössä.

RUUSTINNA

Rakas Fredrik, muistaakseni ei se professorskakaan ollut nuoruudessaan
erittäin vakavahenkinen neitonen. Puhuttiinhan siitä yhtä ja toista.

EMÄNTÄ

Kukapa ne maailman ihmiset tietää!

MARTTILAN EMÄNTÄ

Mutta ystävällinen se kouluneiti kuuluu olevan.

    Salli on kerännyt kupit ja menee tarjottimineen ruokasaliin.

EMÄNTÄ

Kuinka johtokunta sellaisen ihmisen valitsikaan? Aarnekaan ei kertonut
koko asiasta mitään.

RUUSTINNA

Ja kun toisena hakijana oli vielä vanhurskas ja miellyttävä neiti
Arvonen. Mutta meidän Fredrik piti velvollisuutenaan äänestää vanhan
osakuntatoverinsa tytärtä. Ja apteekkari ja Aarne-herra...

MARTTA

Niillä taas oli omat syynsä.

ROVASTI

Maailmallisen ulkokuoren alle voi peittyä tunnollinen
valistustyöntekijä.

RUUSTINNA

Rakas Fredrik, sinun ihmistuntemuksesi... (Ulkoa kuulun autotorven
törähdys.)

EMÄNTÄ

Opettajaneiti taitaa olla tulossa. Simolan isäntä lupasi hakea hänet.

SANDRA kiirehtii ikkunaan.

Sieltä tulevat Simolan isäntä ja kouluneiti. Voi, miten komea pari!

ANNA-LIISA tulee isännän huoneesta.

Tuleeko Ilona? (Juoksee eteiseen.)

MARTTA

Täytyy kai lähteä vastaanottamaan. (Menee Anna-Liisan jäljestä. Sandra
palaa tuolilleen.)

APTEEKKARI ovella.

Eikös rovasti tulisi tännepäin? Meillä on täällä hyvät oltavat.

AARNE ovella.

Ja vähän muutakin kuin kahvia. (Rovasti nousee, aikoo lähteä herrojen
luo.)

RUUSTINNA estää rovastin menon.

Fredrik, muista, sinä saat niin helposti päänsärkyä.

EMÄNTÄ

Odottakaa nyt vähän, uusi kouluneitikin on tulossa.

AARNE

Tyttö parka!

ROVASTI

Rakas Eveliina, kun olisi sille tohtorillekin vähän asiaa. (Rovasti ja
ruustinna kinastelevat hiljaisesti.)

TOHTORI ovella.

Tule pois, rovasti, ruumiin ja sielun hoito kuuluvat yhteen.

    Eteisestä kuuluu puheensorinaa, Anna-Liisa juoksee sisään vetäen
    kädestä vastustelevaa Ilonaa, heidän jäljessään Simolan isäntä.
    Martta menee yli salin ruokasaliin.

ANNA-LIISA

No, mummu, tässä hän nyt vihdoinkin on, se paljonpuhuttu Ilona. (Vanha
emäntä ja Sandra nousevat. Muut jäävät istumaan.)

ILONA

Mutta Anna-Liisa, älä nyt toki!

ANNA-LIISA

Tässä on mummuni ja tässä on ruustinna ja tämä on Nikulan emäntä ja
tämä Marttilan emäntä. Rovastinhan sinä taidat tuntoakin jo vanhastaan?
Ja tämä on meidän kaikkien telefoni-Sandra, jonka myös tunnet. (Ilona
kättelee vanhaa emäntää, muille kumartaa. Simolan isäntä kulkee ympäri
salin kaikkia kätellen. Kättelyn jälkeen rovasti ja ruustinna istuvat.)

ILONA

Saanko luvan onnitella rouva Niskavuorta?

EMÄNTÄ

Kiitos ja tervetuloa. Neiti muistaa, emäntä minä vaan olen.

ILONA hymyillen.

Niin, se sopiikin paremmin.

    Martta palaa ruokasalista. Vanha emäntä menee hänen luokseen.
    Neuvottelevat tarjoilusta.

ANNA-LIISA

Tämän miesjoukon sinä kai jo tunnet?

TOHTORI

Tässä on ruumiinhoito, tämä tässä on kirkonkylän myrkkyri.

AARNE

Ja minä olen muuten vain kansantajuinen. — Tervetuloa, neiti Ahlgren,
Niskavuorelle. (Ilona ja Aarne kättelevät.)

TOHTORI osoittaen isännän huoneita.

Ja tänne Niskavuoren ainoaan keitaaseen.

ILONA hymyillen.

Hiukan outoa maantiedettä.

AARNE

Ei pidä vierastaa.

ILONA

Simolan isäntä on antanut minulle herroista hyvin väritetyn kuvauksen.

TOHTORI

Kyllä se saamari osasi soluttaa itsensä heti paikalla koululle.

APTEEKKARI

Neiti, minä varoitan teitä niistä Simolan isännän kärryistä!

ILONA

Kiitos, otetaan huomioon.

RUUSTINNA paheksuen herrojen käytöstä.

Istukaa tänne, neiti Ahlgren, meidän joukkoomme. (Ilona istuu keskelle
sohvaa, vanha emäntä sohvan oikeaan päähän. Pitkä, juhlallinen vaitiolo.)

EMÄNTÄ

No, mitä neiti pitää kirkonkylästä ja koulusta?

ILONA

Koulu on kauniilla paikalla, huoneet ilmavat ja itse arkkienkeli
Serafiina vahtimestarina — ja valvojana. (Sandra liikahti
levottomasti.) Olen jo keksinyt hänen tähystyspaikkansa. (Herrat ja
Anna-Liisa naurahtavat. Salli tuo kahvia Ilonalle, Tiltu vehnäleipää.)

RUUSTINNA

Neiti ei ole tainnut olla paljon maaseudulla?

ILONA ottaa kahvia.

En ole koskaan asunut sisämaassa. Isälläni oli huvila saaristossa.

ROVASTI

Muistan isänne osakunta-ajoilta. Kyllä kai äitinnekin minut vielä
muistaa.

ILONA

Täytyy kirjoittaa ja kysyä. — (Salli poistuu.) Miten kauniita kukkia
teillä on emäntä! Ja Niskavuori on yllättävä. En ole koskaan tiennyt,
miten ihastuttavan arvokas tällainen vanha hämäläistalo voi olla. Isäni
puhui minulle aina lapsena Hämeestä, Sääksmäeltähän hänenkin isänsä oli
kotoisin. Olen soudellut kaiket illat ruohikossa lahdenpoukamissa. On
kuin kaikki rotuvaistot tulisivat vastaani Niskajärven niemien nenistä.
Lapset täällä ovat niin hauskan pellavapäisiä ja harvasanaisia. Olin
eilen sepän pojan kanssa uistimella, ei siinä sanottu kahteen tuntiin
sanaakaan. Järvi oli kuin peili, olisi kai ollut synti rikkoa sen
rauhaa lörpöttelemällä. (Kuvausta on kuunneltu vierastellen. Syntyy
pitkä painostava hiljaisuus, kunnes Aarne yrittää pelastaa tilanteen.)

AARNE uuniin nojaten, käsivarret ristissä, koko ajan Ilonaan katsoen.

Tervetuloa Hämeeseen, neiti!

ILONA

Kiitos. Kun vain oppisin sen tahdin — enkä juttelisi joutavia.
Yskäiskää, agronomi, jos rupean suulaaksi.

    Nyt alkaa asiaankuuluva mehutarjoilu. Tiltu kuljettaa taaskin
    vehnäleipätarjotinta. Tarjoillaan samassa järjestyksessä kuin
    kahvit.

MARTTA

Voi, neiti, ette tunne miestäni; hän ei ole koskaan vakava. — Joko
neiti on saanut kotinsa järjestykseen? Olemme tässä kovassa pulassa.
Teidän edeltäjänne otti tarmokkaasti osaa paikkakunnan rientoihin. Hän
oli Martta-yhdistyksen sihteeri ja lastensuojelulautakunnan jäsen.
Eikös hän ollut lottien johtokunnassakin?

EMÄNTÄ

Niin, ja kokoomuksen naisten työtoimikunnassa.

AARNE

Ja kapaloseuran kassanhoitaja.

    Tohtori ja apteekkari tulevat ovelle kuuntelemaan.

ILONA

Hyvä jumala, mikä monipuolisuus! En ole nähnyt kapaloita sittemmin kun
niistä itse pääsin.

NIKKILÄN ISÄNTÄ

Jos minäkin sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen
tärkeä ja ankara velvollisuus. Nykyaikana, jolloin ylen tärkeät
siveellisyysperiaatteet...

ROVASTI

Kyllä täällä apua tarvitaan. Meillä on pyhäkouluseura, joka myöskin
odottaa neidin tukea.

RUUSTINNA

Ja pappilassa on ompeluseura. Maaseudulla on sivistyneellä naisella
paljon velvollisuuksia.

ANNA-LIISA

Ilona, tuonko sinulle lasin vettä?

MARTTILAN EMÄNTÄ

Ja lukkarin laulukööri!

MARTTA

Ja maalaisten näytelmäseura. Minun mieheni harrastaa sitä erikoisesti.

ILONA nauraen.

Jos mammani tietäisi, minne hänen surunlapsensa on joutunut — pelkkiä
velvollisuuksia, entä sitten ne ilot?

AARNE

Henkevää seurustelua pitäjän kerman, erikoisesti pitäjän rouvasväen
kanssa.

    Mehutarjoilu päättyy. Salli ottaa Ilonan tyhjän kupin.

ROVASTI

Älkää toki pelottako neiti Ahlgrenia.

AARNE

Mutta rovasti!

ROVASTI

Kyllä opettajalla on maaseudulla velvollisuus vaikuttaa mahdollisimman
monella alalla suojatakseen yhteiskuntajärjestystämme.

EMÄNTÄ keskeyttäen.

Oikein! Neiti kyllä huomaa, että täällä Hämeessä tartutaan työhön.
Meurman-vainaja sanoi aikoinaan meidän vaarille, että niin kauan kuin
sitä katkismusta muistetaan, on kaikki hyvin Hämeessä. Niin että
opettakaa vaan sitä katkismusta! Muusta ei teidän koulussanne ole väliä.

ANNA-LIISA

Mummu, kyllä sinä olet suurenmoinen.

ROVASTI

Kyllä ukko Agaton tiesi, mikä tälle kansalle sopii. Jos sitä
katkismuksen henkeä olisi istutettu kansaamme, olisivat jääneet
tulematta kaikki kansalaissotamme, hätämme ja pulamme.

ILONA

Ehkäpä itsenäisyytemmekin, herra rovasti. (Salli luo Ilonalle toisen
kupin kahvia. Ryhtyy sitten keräämään pois mehulaseja.)

AARNE

Hyvä, hyvä!

ROVASTI

Jättäkäämme sellaiset asiat Jumalan haltuun, hyvä neiti.

TOHTORI

Oikein, rovasti. Mutta ne maalliset asiat ovat täällä meidän
hallussamme. Tulkaa pois meille päin.

ROVASTI nousee.

Jos naiset sallivat?

RUUSTINNA estää rovastin menon.

Fredrik hyvä, Martta-rouvahan lupasi näyttää meille ryijyjään, ja
sinähän pidät niin kovasti vanhoista ryijynmalleista.

ROVASTI

Niinpä kyllä.

EMÄNTÄ nousee, epäröiden, kuivasti.

Emmekö me tultaisi toimeen ilman rovastia? Eiköhän Eveliina jättäisi
häntä sinne syntisten seuraan? (Kaikki nousevat.)

RUUSTINNA

Fredrikillä on päänsärkyä.

MARTTA vanhan emännän luo.

Hyvä. Ehkä siirrytäänkin meidän puolelle. Mieheni ei ole tänään
erittäin sopivaa seuraa rovastille. Neiti Ahlgren, nythän ovat ryijyt
Helsingissäkin muodissa. Oletteko tekin huvitettu niistä?

ILONA

Olen huvitettu kaikesta täällä, sekä rovastista että ryijystäkin.

ANNA-LIISA

Älä viitsi kiusata Ilonaa ryijylläsi. Jos olisit nähnyt hänen hyppäävän
Koskikallion kielekkeeltä Niskajärveen, et puhuisi hänelle ryijyistäsi.

AARNE

Jukupliut! Hyppäsittekö te Koskikalliolta?

ILONA

Mustaan, pyhään suvantoon!

ANNA-LIISA

Minua hirvitti. Ei täälläpäin ole muita kuin Aarne, jotka ovat
Koskikalliolta hypänneet.

MARTTA

Se oli siihen aikaan, kun Aarnella ei ollut perhettä eikä edesvastuuta.

AARNE nauraen.

Ehkä minä sentään saisin jonkun hypyn aikaan. Jos antaisimme
uimanäytöksen, neiti Ahlgren.

MARTTA

Minun mieheni on aina niin leikkisä.

ANNA-LIISA

Sitäpaitsi sieltä on haettava Ilonan helmi.

EMÄNTÄ

Mikä helmi?

ILONA

Dagmar-tädin korvarengas, jonka eilen hukkasin.

RUUSTINNA

Kuinka neiti voi olla niin kevytmielinen? (Emännät ovat kuohuksissaan.)
Haettiinko sitä? Kuinka neiti sellaisia kalleuksia tuolla lailla pitää?

EMÄNTÄ

Kyllä se vaan on haettava. Aarnen täytyy järjestää Salmisen pikkupojat
sukeltamaan.

ILONA

Ei millään muotoa! Voi joku poika hukkua tuon turhuuden takia.

EMÄNTÄ

Ei sitä noin vain tuhansia markkoja pois heitetä.

ANNA-LIISA

Hä, kuulitko nyt?

TOHTORI

Mitäs markoista, mutta se koreus.

APTEEKKARI

Ja ne värivivahteet.

ILONA nauraen.

Sitä värivivahdetta saa peninkulmittain talvella, kun aurinko paistaa
lumelle.

PENTTILÄN EMÄNTÄ tahtomattaan.

Voi, voi!

RUUSTINNA

Ei sillä nykyajan nuorisolla ole enää kunnioitusta perintöesineitä
kohtaan.

ILONA hymyillen keveästi.

Dagmar-tädillä oli Turun lähellä vanha kartano täynnä esineitä, mutta
hänen torpissaan kuoli suurin osa lapsista keuhkotautiin aliravinnon
vuoksi.

AARNE

Huomenna hypätään Niskakalliolta, jos vielä löytyy uimapuku tästä
talosta. Osaan minäkin sukeltaa!

MARTTA

Ne ovat niitä Aarnen päähänpistoja.

SIMOLA

Älkäähän nyt, tulee oikea uimanäytös.

EMÄNTÄ

Hyvää se Aarnellekin tekisi, ellei ole lihonut niin, ettei uimapuku
päälle mahdu. No, Eveliina, jos lähdettäisiin sinne nuorten puolelle.
Kai siellä tuvassa alkaa olla koko kylä koolla. Tulkaa vaan, neiti,
tekin sinne päin.

ANNA-LIISA

Ilona, sinä jäät tänne.

TOHTORI

Neiti Ahlgren, tulkaa tänne tutustumaan ruumiinhoitoon. Kai se sielu
tuli jo hoidettua?

RUUSTINNA

Voi, voi tuota tohtoria!

ANNA-LIISA

Jää pois tänne.

TOHTORI, APTEEKKARI ja AARNE

Tännepäin, tännepäin!

ILONA

Täytyy kai totella tohtoria. (Menee Anna-Liisan kanssa isännän
kamariin, josta alkaa kuulua iloinen puheensorina.)

MARTTILAN EMÄNTÄ olkapäitään kohauttaen.

Yhtä kikatusta vaan.

    Kaikki alkavat vähitellen siirtyä eteisiä kohden.

ROVASTI Martalle.

Sitä nuoruutta, sitä nuoruutta! Mutta teidän vakava esimerkkinne...

MARTTA

En tiedä auttaako se tässä tapauksessa. Jos helmiä heitellään
Niskajärveen...

EMÄNTÄ Ruustinnalle.

No, Eveliina, lähdetään. Taitaa olla aika harakka.

    Kaikki menevät.

SANDRA viimeisenä, pistelee pikkuleipää nenäliinaansa.

Harakka, harakka... (Menee.)

ANNA-LIISA raottaa isännän huoneen ovea.

Hei, pojat lähtivät! Ja kai sinne jäävätkin. Me menemme myöhemmin
päivälliselle. (Ilona ja Anna-Liisa tulevat saliin.)

AARNE

Hei, tohtori, me pidämme täällä lystiä! (Herrat tulevat saliin.
Aarnella on konjakkipullo ja laseja kädessä.)

ANNA-LIISA huomattuaan konjakkipullon.

Aarne, kuule, kyllä sinun pitää mennä, tupa on jo täynnä väkeä. Kohta
alkaa päivällinen, saat lähteä isännöimään.

AARNE

Antaa Martan isännöidä ja emännöidä. (Istun Ilonan viereen sohvaan.)
Toivon, että olisitte ilonamme. (Tohtori ja apteekkari istuvat
nojatuoleihin, Simola ja Anna-Liisa seisovat uunin luona vasemmalla.)

ILONA

Kiitos, jos siitä on ollut puutetta.

AARNE

On.

TOHTORI

No, miltä tuntuu olla Hämeessä, neiti Ahlgren

ILONA

Kuin lumotussa laaksossa.

TOHTORI

Varokaa vain niitä ämmiä tässä laaksossa!

SIMOLA

Älkäähän nyt, tohtori, peloittako neitiä.

TOHTORI

Jukupliut, kun veivätkin rovastiraukan fölissään. Kai sillekin
puolikupponen olisi maistunut.

SIMOLA istuu Ilonan viereen sohvan vasempaan päähän.

Tiedättekö, neiti Ahlgren, että täällä on tänään nimipäivätanssit?
Oletteko koskaan nähnyt oikeita hämäläisiä tansseja?

ILONA

En milloinkaan.

SIMOLA

Osaatteko te edes polkkaa, jenkkaa tai purpuria?

ILONA

Valitettavasti en.

ANNA-LIISA

Meidän täytyy opettaa hänelle polkkaa.

APTEEKKARI

Mitä muuta kuin haetaan pelimanni tänne ja pistetään töpinäksi.
(Kilistää lasiaan tohtorin kanssa, juovat.)

ANNA-LIISA

Simolan isäntä, mennään hakemaan peli-Jussia. (Simola nousee.) Minä
pyydän Martalta, että meidät pantaisiin toiseen pöytään, siten
päästäisiin rovastin esirukouksilta. (Menee Simolan kanssa.)

    Tohtori ja apteekkari nousevat lasit kädessä.

APTEEKKARI

Hei, tohtori, tulehan tänne, kerron sinulle uuden jutun Nikulan
isännästä. (Jatkavat keskustelua ruotsiksi, nauravat välillä ja
siirtyvät isännän huoneen ovelle.)

AARNE

Saako neidille olla lasi konjakkia?

ILONA

Ei kiitos, olen muutenkin humalassa.

AARNE

Mistä?

ILONA

Työstäni ja itsenäisyydestäni, Hämeestä ja sen kansasta.

AARNE

Olemme jöröjusseja, ikäviä, emme osaa puhua.

ILONA

Mutta minä käsitän teitä, vaikka vaikenette. Teillä on tinaa suonissa.

AARNE

Oikein. Veri kuin tinaa ja pää täynnä rämettä ja omahyväisyyttä.
Ainaista arkipäivää. (Pyyhkäisee kädellään yli silmien.) Tuletteko
aamulla hyppäämään Koskikalliolta?

ILONA

En tiedä, rouvanne ja äitinne eivät pidä siitä, eivätkä muutkaan täällä.

AARNE

Niittenkö mielen mukaan aiotte elää täällä?

ILONA

En. Aivan oman mieleni mukaan.

AARNE

Hyvä. Missä olitte eilen illalla? Kuljin koulun ohi, valkoinen verho
ikkunassanne liikkui tuulessa, pitkä, valkoinen huntu.

ILONA kirkkaalla äänellä.

»Läksin minä kesäyönä käymään» siihen laaksoon, jossa hopealaine leikki
kuutamossa.

AARNE

Miksette ottanut minua mukaan? Hämeessä eivät tytöt kulje yksin
kesäyötä katsomassa.

ILONA

Luulisi Niskavuoren isännällä olevan parempaakin tehtävää ja parempaa
seuraa.

AARNE

Kiitos. Mies lakkaa luonnollisesti olemasta mies, jos hänellä on vaimo
ja lapset.

ILONA

Ainakin pitäisi — Hämeessä.

    Anna-Liisa, Simola ja Peli-Jussi tulevat. Tohtori nauraa karkeasti
    apteekkarin vitsille.

ANNA-LIISA

Hei, pojat, tässä on pelimanni.

TOHTORI

No, päivää, Peli-Jussi. Mitä Alakylään kuuluu?

JUSSI tervehtii kohteliaasti.

Meneehän se siinä.

ANNA-LIISA

No, Jussi, sanokaa päivää uudelle opettajattarelle.

AARNE

Annetaan ryyppy pelimannille. (Antaa lasin.)

JUSSI juo konjakkilasin tyhjäksi yhdellä kulauksella.

Onneksi olkoon. (Hetki iloisia hälinää, kaikki puhuvat yhtäaikaa,
kunnes Martta astuu sisään, sitten kuolonhiljaista.)

MARTTA

Aarne, siellä ovat kyläläiset odottamassa.

AARNE

Aarne ei ole kotona.

    Martta poistuu suuttuneena.

SIMOLA

Älähän sinä naisia suututa... Nyt, pelimanni, oikein repäisevä polkka.
Opetetaan kaupunkilaisneidille oikein oman pitäjän polkka.

ANNA-LIISA

Aarne, tule, vedetään matot nurkkaan.

    Kokoavat matot, pelimanni soittelee ensin hiljakseen, alkaa
    sitten polkan täyteen ääneen.

SIMOLA

No, Ilona-neiti, saanko pyytää? (Tanssivat, Ilona ensin steppaa, mutta
oppii vähitellen.)

ANNA-LIISA

Hyvinhän se alkaa mennä.

APTEEKKARI

Saanko pyytää Anna-Liisaa? (Tanssivat. Tohtori lyö tahtia, Aarne istuu
synkkänä sohvalla. Sandra ilmestyy ovelle.)

ANNA-LIISA

Sandra ei saa kertoa mitään muorille, me syömme sitten myöhemmin.
(Sandra viivyttelee hetken, multa katoaa sitten.)

SIMOLA

Älähän nyt, hyvinhän se menee. Rohkeutta vain ja vauhtia lisää.

TOHTORI

Nopeammin, anna mennä, Simola. Jukupliut, ethän sinä osaa niiauspolkkaa.

ILONA pysähtyy, puolittain vaipuen tuolille.

Kiitos, en jaksa enää.

SIMOLA

Hyvinhän se menee, kyllä te opitte. Simolakin tästä hurjistuu. Jos
Jussi soittaa jenkkaa.

AARNE

Ei se vielä mitään ollut. Kopeloimista se Simolan tanssi on. Hei
Jussi, anna tulla Iitin Tiltua. Jahka minä näytän Ilona-neidille vähän
Niskavuoren tahtia. — Saanko luvan?

ILONA

Kiitos, olen niin hengästynyt. Ehkä tämä jo riittää. (Jussi soittaa
»Iitin Tiltua».)

AARNE

Ei auta — teidän pitää tunteman Hämeen miehen käsivartta. Tulkaa pois,
ei minusta niin vähällä pääse. (Tanssi alkaa kiihtyvällä vauhdilla.
Tohtori ja Anna-Liisa huutavat.) Hei, Aarne, niiaa!

ILONA

Päästäkää minut, agronomi.

AARNE

Enkä päästä.

SIMOLA 'pureksii huuliaan ja työntää konjakkilasinsa sivulle
huomatessaan Aarnen tanssin aikana puhuttelevan Ilonaa. Tohtori ja
Anna-Liisa juttelevat vilkkaasti.

AARNE nostaa etualalla tanssin loputtua Ilonan ilmaan, pitelee häntä
hetkisen.

Herra Jumala — likka!

ILONA hymyillen.

Mitä te sanoitte?

AARNE

Sanoin joutava likka — kevyt kuin höyhen. (Nostaa llonan sohvaan, istuu
hänen viereensä.)

ANNA-LIISA

Ethän sinä suutu Aarnolle? Hän on aina niin raju.

APTEEKKARI

Kyllä se Aarne osaa.

ILONA

En ole oikein tottunut tällaiseen tahtiin. Haukon ilmaa.

AARNE

Tässä on ryyppy pelimannille tästä polkasta. (Täyttää hänelle lasin.)

ANNA-LIISA

Aarne, älä ryyppää enää.

AARNE

Älä siinä. Nyt pidetään lystiä.

TOHTORI

Älä sinä Aarne hurjistele.

AARNE laulaa.

»En voi sua unhoittaa poies, vaikken ikinä sua sais.» (Tohtori ja
apteekkari laulavat mukana. Aarne katsoo Ilonaa ja nostaa lasinsa häntä
kohden.) Hei, tohtori, lauletaan tuolle vieraalle neidille oikeita
rekiviisuja. Onko kukaan laulanut neidille kesäromantiikasta?

ILONA

Ei näin tyylipuhtaassa ympäristössä.

AARNE

Ja nyt teidän kuuleman pitää tyylipuhdasta.

PEHTORI tulee.

Saanko vähän puhutella isäntää? (Anna-Liisa menee keskustelemaan
pehtorin kanssa.)

AARNE

Niskavuoren isäntä ei ole tänään kotona. Jos Anttila menisi sinne
emäntien puheille, niitä on siellä tusinoittain. Niskavuoren isäntä
täällä laulaa likalle. (Laulaa.) »Hei, Parantolan Ossi se Heinolan
lähteellä tanssitti hevostansa hei, taaskin on lähtenyt hulivilipoika
tuosta komeasta kodistansa.»

ANNA-LIISA

Kyllä meidän kaikkien on mentävä. Ne tahtovat meidät samaan pöytään.
Rovasti kuuluu pitävän puheen mummulle.

AARNE laulua teeskennellen humalaisia.

»Hei, Siintolan Selma se trilloilla ajoi, ajoi lakituvan rappusille.
Tuli lämmintä kättänsä tarjoomaan sille Parantolan Oskarille.» Lähtekää
vain kaikki, minä tässä vähän veisaan Ilona-neidille. (Ilona yrittää
nousta, Aarne laskee kätensä hänen käsivarrelleen.) Ette saa mennä
minnekään. Pitääkö minun istua ja laulaa itsekseni. Vai pelkäättekö te?

ILONA

En minä vähiä pelkää.

ANNA-LIISA menee Aarnen luo.

Meidän on mentävä, Aarne, he eivät ala ilman meitä. (Tohtori,
apteekkari, Simola ja Ilona nousevat mennäkseen.)

AARNE

Minä en mene minnekään. Minä tahdon laulaa Ilona-neidille, kuuletteko?

SIMOLA

Älähän, Aarne, siitä tulee ikävyyksiä, emännät suuttuvat. Tule pois
hyvän sään aikana.

TOHTORI

Saat laulaa jälkeenpäin.

AARNE

Minä tahdon nyt laulaa Ilona-neidille, vaikka siellä kymmenen pappia
suitsuttaisi tulta ja tulikiveä.

ILONA nousee.

Kuulkaa, agronomi, siellä taitaa koko juhlayleisö odottaa.

AARNE

Tanssikoot vaikka tasakäpälää. Istukaa tähän, Ilona-neiti. (Vetää
Ilonan takaisin sohvaan.)

SIMOLA

Aarne, neiti Ahlgren ei ole vielä tottunut tapoihisi.

AARNE

Sitten hänen on totuttava hämäläisen talonpojan tapoihin.

ANNA-LIISA

Tohtori ja apteekkari, menkää jo. Ja sinäkin, Anttila. Me tulemme ihan
heti. Aarne, ole nyt järkevä.

SIMOLA

Mennään sitten, kyllä hän tulee jäljessä. (Menevät.)

ILONA nousee.

Agronomi, kyllä meidän täytyy mennä. (Tulee etualalle.)

ANNA-LIISA

Martta voi tulla ja siitä tulee taas vain ikävyyksiä.

AARNE

Mene hemmettiin Marttoinasi.

ANNA-LIISA tulee Ilonan luu.

Voitko sinä uhrautua ja jäädä hetkeksi hänen kanssaan? Anna hänen
laulaa pari laulua, kyllä hän sitten tulee.

AARNE hyräillen.

»Aurinko nousee joka aamu...» (Pitelee lasia, josta ei juo.)

ANNA-LIISA

Minä tulen teitä kohta hakemaan. Ehkä hän rauhoittuu.

ILONA

Mene väin, en minä pelkää.

AARNE

Mitä te likat siellä supatatte? (Anna-Liisa poistuu. Aarne nousee äkkiä
selvänä.) Ja te uskallatte jäädä tänne humalaisen miehen kanssa?

ILONA

Ette te ole humalassa, teeskentelitte vain.

AARNE

Mistä te sen tiedätte?

ILONA

Miksi teeskentelitte?

AARNE

Siksi että olen humalassa, mutta en viinasta. Tiedätte itsekin. Tahdoin
puhua kanssanne. Minun on taas oltava mies. Käsitättekö, nuori tyttö?
(Ottaa llonan kädet käsiinsä.)

ILONA

Älkää koskeko minuun.

AARNE

Polttaako?

ILONA

Polttaa.

AARNE tempaa hänet lähemmäksi.

Muistatteko, kun tulin teitä vastaan asemalle? Seisoitte siellä
solakkana harmaassa puvussanne. Veditte hansikkaita käsistänne
hitaasti, sormi sormelta, ja katselitte minua. Ja minusta tuntui,
kuin aamutuulessa huojuva kaislankorsi olisi koskettanut kasvojani.
(Koskettelee llonan käsillä kasvojaan.) En käsitä, kuinka päästin
kätenne käsistäni. — Ei saa väristä noin, pikku tyttö, ei pidä peljätä.

ILONA

En pelkää... Minun on kylmä.

AARNE

Muistatteko, kun kysyin teiltä autossa, miksi olette ruvennut
kansakoulunopettajaksi? Muistan miten katsoitte minuun, kun vastasitte,
että tahdoitte tulla lähelle ihmisiä, koskettaa heidän arkielämäänsä,
että tahdoitte haavoittua, työntyä teräviin nurkkiin, tulla lyödyksi,
poljetuksi tomuun. Muistatteko, miten pysäytin auton ja koetin koota
arkisen kesäpäivän rippeitä ympärillämme... En löydä niitä nytkään.

ILONA

Minä katselin ankaraa päivettynyttä profiilia ja voimakkaita käsiä
ohjaustangolla. Minun teki mieleni painaa poskeni niitä vasten ja
sulkea silmäni.

AARNE

Minä tulen aivan järjettömäksi, Ilona, aivan! Sellaista onnea ei ole
koskaan ollut. Näethän, etten uskalla koskea sinuun.

ILONA peittäen kasvonsa käsiinsä.

Ette saa puhua sellaista... Tämä on kaikki väärin... ja satua.

AARNE

Kaikki yöt olen maannut silmät auki, silitellen päätäsi. Minulla ei ole
koskaan ollut tällaista elämäntuntua. Kuinka uskalsit tulla ja koskea
minuun ja repiä silmäni ja ajatukseni irti maasta?

ILONA heittää äkkiä kätensä Aarnen kaulaan.

En tiedä. Olen tarrautunut elämään enkä päästä sitä käsistäni.

AARNE

Tämä on luonnonvoimaa. Emme voi muuta. (Ottaa Ilonan pään käsiinsä.)

ILONA

Sinulla on vaimo ja lapset.

AARNE

Se nainen on vieras minulle... vaan lapset. — Tiedän vain, että
tukehdun ilman sinua. (Suutelee Ilonaa.) Saanko minä tulla tänä yönä?
Saanko minä?

ILONA

Et, Aarne, et saa.

AARNE

Ei auta, Ilona. Minä tulen. Jätä ovesi auki. Tämä on elämän
täyttymystä, älä vapise, pikku nainen. Mitä me sille voimme?

ILONA

En minä pelkää — tule!

    Väliverho.

I NÄYTÖS

Vanhan emännän kamari. Perällä kaksi ikkunaa. Ikkunoiden välissä
sohva, sen edessä pöytä. Pöydän toisessa päässä keinutuoli, toisessa
nojatuoli. Ovi oikealla. Ovesta katsomoon uuni ja siitä katsomoon
kokoonlykätty sänky. Vasemmalla avoinna oleva vanhanemännän vuode,
yöpöytä ja tuoli. Lattialla rääsymatot. Vasemmalla, ylänurkassa
piironki vaaseineen ja tekokukkineen, seinillä Snellmanin, Aleksanteri
II:n ja v. 1863 valtiopäivien avajaiskuvat, lasten valokuvia. Sängyn
kohdalla seinävaate, johon on kirjailtu raamatunlause. Yöpöydällä
raamattu, sohvan kohdalla vanhan isännän valokuvasuurennus ja
perhemuotokuvia soikeissa, mustissa kehyksissä. Väliverhon avautuessa
emäntä istuu keinutuolissa ja lukee »Uutta Suomea», sitten heittää pois
sanomalehden ja kävelee vaivalloisesti ikkunan luo. Huutaa. »Salli»,
kuuntelee ja huutaa uudelleen. Mutisee. »Kas sitä likkaa». Avaa oven
oikealle, huutaa. »Salli». Sallin ääni ulkoa. »Kyllä minä tulen,
emäntä.» Hetken kuluttua Salli tulee.

EMÄNTÄ

Kikatatte siellä keittiössä ettekä kuule, vaikka huutaisi itsensä
käheäksi. Kuka siellä on?

SALLI

Sandra siellä vaan on. Sillä olisi asiaa vanhalle emännälle. Ja
karjakko tuli juuri.

EMÄNTÄ

Käske karjakko puheilleni. Antaa Sandran odottaa. (Näkee akkunasta
Niemisen.) Mitä tuo Nieminen tuolla lotkottaa navetalle päin?

    Salli kohentaa hiillosta uunissa. Pehtori koputtaa.

EMÄNTÄ

Sisään vaan, pehtori.

PEHTORI tulee.

Huomenta, emäntä. Vieläkös emännän jalkoja särkee?

EMÄNTÄ

Huomenta, pehtori. Mitä se Nieminen siellä navetalla vetelehtii?
Eivätkös kaikki miehet ole metsässä ajossa? (Ryhtyy ottamaan
piirongista kamferipulloa ja valmistamaan lääkettä.)

PEHTORI

Jätin Niemisen vaan tallimiestä auttamaan.

EMÄNTÄ

Missä tallimies sitten on?

PEHTORI

Hänen piti lähteä hakemaan agronomia kunnankokouksesta.

EMÄNTÄ

Nieminen on iankaikkinen laiskuri. Meneehän se muitten miesten mukana,
mutta yksin ollen se vaan vetää jalkojaan perässään. Ei sitä saa jättää
yksin nurkkatöihin. Kulkee kuin kumpaankin jalkaan olisi ripustettu
viisi leiviskää.

PEHTORI

Agronomi kun tykkää, että se on vähän vaivainen ja että sitä pitäisi
pitää vähän helpommalla.

EMÄNTÄ

Ei Niskavuori mikään vaivaistalo ole. (Karjakko tulee, seisoo hetken,
sitten lämmittää käsiään uunin loimossa.) Päivää, karjakko. Eikös
pehtorin pitänyt mennä metsään?

PEHTORI

Agronomi meni itse aamulla suksilla metsän kautta. Kyllä ne siellä
tietävät. Minulla on tässä vähän rukiinlajittelua.

EMÄNTÄ

Hyvä on. Pehtori käskee Sandran keittiöstä tänne. (Ottaa lääkkeen ja
sokeripalan sen päälle.)

PEHTORI

Kyllä vanhan emännän täytyisi pysyä sängyssä.

EMÄNTÄ

Vai vielä tässä sängyssä!

KARJAKKO

Päivää emäntä. (Pehtori lähtee.)

EMÄNTÄ istuu keinutuoliin.

No, mitä Alinalle kuuluu?

KARJAKKO

Voi, voi, emäntä-kulta, ikäviä kuuluu. Puhuinhan minä jo emännälle,
että se Alina on pikkusiin päin. Nyt nuori rouva on saanut kuulla ja
tuli aamulla navettaan ja käski Alinan paikalla pois talosta. Siellä
se nyt itkee ja vonkuu, eikä se ole vasta kun viidennellä kuukaudella.
Ja sellainen työntekijä! Martinhan se lapsi, kyllä sen tietää, ja kai
se vielä naisikin Alinan. Eihän Alinalla olo kotiin menemistä. Minne
se nyt joutuu ja mistä sellaisen piian taas ottaa? Kyllä se on niin,
emäntä, etten minä jaksa hoitaa toista sataa lehmää viiden piian
kanssa, kun ei apulypsäjistäkään ole tietoa. Onhan niillä karjatytöillä
ennenkin ollut kakaroita, minkä sille voi. Sellaista se on nykyaikana!

EMÄNTÄ

Lähettäkää se Alina sieltä tänne. Kai minä puhun tästä agronomille ja
rouvalle. Ja sanokaa, että se Alina lakkaisi itkeä tilittämästä. Enkö
minä sitä varoittanut. Mutta olihan se muuten säädyllinen tyttö..

KARJAKKO

Jos nyt vanha emäntä puhuisi. Onhan se niin riuska työihminen.

SANDRA tulee.

Päivää, emäntä, kuinkas jalan laita on? Kah, karjakko? No kuinka
se Alina nyt voi? Enkö minä sitä jo sanonut, että kyllä se kylästä
itselleen vinkupillin hakee, kun kaikki yöt kujilla juoksee.

EMÄNTÄ

Olihan se hyvä, että Sandra tuli. Karjakko lähtee vaan. Joko Tuulikki
poiki?

KARJAKKO

Ei vielä, mutta kai kohta. (Menee.)

EMÄNTÄ Ryhtyy tarkoituksellisesti kohentamaan uunia, ikäänkuin
kiinnittäisi vain vähän huomiota Sandran puheisiin.

No, Sandra, mitä sinne kylään kuuluu?

SANDRA

Yhtä ja toista ja kaikenlaista. Siimolassa oli taas isäntä tullut aika
tällingissä Hämeenlinnasta ja oli paiskannut täysinäisen vellivadin
Reetan päähän, niin että riisiryynit tukasta tippuivat.

EMÄNTÄ

Voi, voi, sitä Reetankin elämää. (Liiaa pellejä kahteen erään,
haistellen välillä tuleeko häkää.)

SANDRA

Kyllä meillä oli aika hälinä eilen, kun suutarin Eero oli hirttänyt
apteekin kissan telefuunilankaan, ja koko sentraali meni sekaisin.

EMÄNTÄ

Siunatkoon niitä viikareita.

SANDRA

Niin, Eero se oli. Kun Nikanteri otti kissan alas, niin suutarin
remmiin se oli hirtetty, ja suutari kiljui pihalla, että pitäköön Mari
äpäristään huolen, kun niitä on pitkin pitäjää, pitäköön niistä huolen
ja jättäköön meidän Eeron rauhaan. Voi voi sentään sitä elämää. Ja niin
söötti kun se kissa olikin! Musta ja valkoinen ja sanoi aina miau miau
apteekin rappusilla ohikulkijoille. Voi, voi, tätä maailman elämää!

EMÄNTÄ on palannut keinutuoliinsa.

Miten siellä tohtorilassa voidaan? Joko rouvaa kuuluu kotiinpäin?

SANDRA istun tuoliin uunin lähelle.

Ei se niin vain Helsingistä lähde. Soittihan se eilen, että pitäisi
vielä rahaa lähettää ja tohtori sanoi, että ei penniäkään. Kuka
tietää, kenen kanssa se siellä Helsingissä on? — (Siirtyy nojatuoliin
lähemmäksi emäntää.) Mutta kuulkaa emäntä, on minulla uutisiakin, niitä
oikeita uutisia.

EMÄNTÄ

Huomasinhan minä, että Sandra kiertää jotakin kuin kissa kuumaa puuroa.

SANDRA

En tiedä oikein, mutta kyllä nyt tapahtuu vallan kamalia. Meidän
Serafiina kun näki ihmeitä tänä aamuna koulun pihalla.

EMÄNTÄ

No no, mitä siellä sitten?

SANDRA

Kun Serafiina leipoi aamulla aikaseen ja meni siinä kolmen tienoissa
halkoja hakemaan, niin oli koulun pihalla miehen jäljet ja suksen
jäljet. Miehen jäljet tulivat opettajattaren rapuilta ja sukset olivat
olleet seinää vasten pystyssä.

EMÄNTÄ

Mitä tuo nyt sitten on?

SANDRA

Muistaahan emäntä, että eilen illalla pyrytti yhteentoista saakka?
Kyllä ne jäljet olivat tulleet sen jälkeen. Niin että taitaa
opettajattarella käydä yöllä vieraita. Ja olihan Serafiina nähnyt yhtenä
yönä ikäänkuin miehen haamun vilahtavan koulun ovesta.

EMÄNTÄ

Ei nyt hullumpaa. Kuka se muu olisi ollut kuin Simolan isäntä, mutta
miksi se salaa kulkisi?

SANDRA

Ky, ky, kyllä Serafiina ne jäljet tutki. Eivät ne suksen jäljet
Simolaan päin menneet. Serafiina tuli sisään, pani halot porstuaan,
otti saalin ja meni oikein katsomaan. Ne menivät apteekille päin,
mutta apteekin kulmasta ne kääntyivät ja yli Salmisen pellon tänne
Niskavuorelle.

EMÄNTÄ

Mitä Sandra nyt joutavia puhuu? Kuka täältä olisi ollut liikkeellä?

SANDRA

Kuka niitä tietää? He, sellainen lirkutteleva harakkahan se opettajatar
on. Kaikki kirkonkylän herrathan siellä koululla juoksevat. Ja eilen
se hiihti koulun jälkeen housusillaan järvelle. Puoleen yöhön pianoa
hakkaa ja lasten kanssa juoksee pihalla kuin mikäkin varsa. Eihän
mokomaa ole ennen nähty. Sanoinhan minä oitis, ettei siitä mitään hyvää
tule. Niinhän se opettaja Vainion rouvakin sanoi, ettei se mikään
säällinen ihminen ole.

EMÄNTÄ

Serafiina siis näki, että ne suksenjäljet tulivat tänne Niskavuorelle
päin. Mutta kulkeehan näitä rantoja pitkin Alakylän väkikin. Ja vaikka
tuo Simolan isäntä olisi kiertänyt Alakylän kautta.

SANDRA

Niin kai, niin kai. Ehkä olisi lystikseen mennyt hiihtämään aamuyöstä.

EMÄNTÄ

Ei Sandra nyt puhuisi tästä laajemmalti. Kuka tietää, mikä kulkuri
se on ollut. Sanoisi Serafiinallekin, ettei hänkään huolisi puhua
kirkonkylässä. Sitten saat sanoa köksälle, että hän leikkaisi palan
sian kyljestä Sandralle ja Serafiinalle, kun eilen tehtiin lahtia.

SANDRA

Kiitoksia, emäntä-kulta. Onhan se voinut olla joku sieltä Alakylän
puolesta. Mutta kyllä se vain on sellainen fröökynä, ettei sillä meidän
kylään olisi jäämistä.

EMÄNTÄ

Niin kai, niin kai, ei se ole oikein niinkuin pitäisi.

SANDRA

Vuorisen Väinö oli sunnuntaina puhunut, että se oli hiihtänyt siinä
ehtoopuolella Vuorilahdella — (kuiskaten) — Niskavuoren agronomin
kanssa. Ja voi, kun siinä oli naurettu ja lirkuteltu!

EMÄNTÄ

No, mitä siinä nyt, nuoria ihmisiä. Kaikkia kans juorutaan. Kaikkia se
Sandrakin viitsii jutella.

SANDRA

Niinpä niin, mitäpä se Vuorisen Väinö tietää herrasväen olemisesta.
Ja olihan se agronomi ollut eilen illalla apteekkarin kanssa shakkia
pelaamassa, kertoi Mari. — Eihän emäntä ottanut pahakseen, vaikka
tuli tässä lörpöteltyä? Ja kiitoksia siitä sianlihasta. Eihän meillä
Serafiinan kanssa ole liikaa sitä särvintä.

EMÄNTÄ

No niin, hyvästi sitten vaan.

    Sandra menee, emäntä nousee levottomana ja huokaa tuskasta,
    aikoo vuoteeseen, jää yöpöytään nojaamaan. Huutaa. »Salli».

SALLI juoksee sisään.

Autanko minä emännän sänkyyn?

EMÄNTÄ

Anna olla, jahka minä taas istun. Tuleeko kahvi kohta?

SALLI

Kyllä kohta, Emma tuukaa juuri, kun rouva oli käskenyt antaa kahvia
Sandralle.

EMÄNTÄ pelästyen.

Missä Sandra on? Jäikö se vielä keittiöön?

SALLI

Ei, rouva käski Sandran kamariinsa.

EMÄNTÄ

Vai niin, vai niin. Puhuiko Sandra mitään Emmalle?

SALLI

Puhui se jostain suksenjäljistä.

EMÄNTÄ

Vai niin, vai niin, — Kuule, Salli. Kuulitko sinä, milloin agronomi
tuli kotiin viime yönä?

SALLI hätääntyen.

En minä tiedä, mutta yhden jälkeen koirat haukkuivat. Eiköhän se
silloin tullut. Apteekkarillahan oli nimipäivät.

EMÄNTÄ

Niin oli. Salli toisi sitten kahvin ja käskisi rouvankin tänne.

SALLI

Kyllä, emäntä. (Menee.)

EMÄNTÄ kulkee raskaasti keppiinsä nojaten seinällä olevan puhelimen
luo. Soittaa.

Koululle, olkaa hyvä. — Haloo, onko koululla? Pyytäkää neiti Ahlgrenia
puhelimeen. — Tunti lopussa? — Minä odotan tässä. Onko neiti Ahlgren?
Täällä puhuu Niskavuoren vanha emäntä. Hyvää päivää, neiti... Niin,
meneehän tässä. Jalkani vaan on kipeä. — Tulisitteko vanhan ihmisen
luokse kahville? — Vähän pitkä matka se on, mutta jos minä lähetän
pehtorin hakemaan, kun sillä näkyy olevan hevonen valjaissa. — No,
niinkuin hyvä on. Tervetuloa. — Salli! (Salli tulee. Martta kohta hänen
jälessään.) Sano pehtorille, että menisi hakemaan kouluneidin tänne.
(Salli seisoo suu auki.) Kuulitko? Salli?

SALLI

Kyllä, emäntä.

MARTTA

Mitä se merkitsee? Sitä ihmistä ei tähän taloon käsketä.

EMÄNTÄ

Salli menee ulos. (Salli menee.)

MARTTA

Eikö Sandra kertonut teille, mikä Havaijin kukka pitäjään on tuotu?

EMÄNTÄ

Mitä nyt? Mikä sinuun on mennyt?

MARTTA istuu nojatuoliin.

Soitin äsken apteekkarille, tein vain muuten asiaa. Tiedättekö mihin
aikaan Aarne on sieltä lähtenyt? Kymmenen aikaan. Siinä ne suksenjäljet
ovat.

EMÄNTÄ rauhallisesti.

Mitähän apteekkari ajatteli soitostasi? Ei ole ennen tästä talosta
miehien perään soitettu.

MARTTA

Mutta nyt soitetaan. Minä tahdon tietää, missä hän käy. Joka toinen yö
istutaan apteekkarilla tai tohtorilla, senkin juoppolalli. Tai sitten
tullaan jänisjahdista kotiin puolen yön tienoissa.

EMÄNTÄ

Kuule, Martta, ei miehiä tuolla tavalla kiinni pidetä. Sitäpaitsi ovat
ne jutut kaikki akkojen puheita. Tiedäthän, mitä kirkonkylä puhuu, kun
ihmiset käyvät kerran yhdessä hiihtämässä. Oletko sinä tullut hassuksi?

MARTTA

Te ette näe mitään, mummo. Sitten syksyn, kun tuo ihminen tuli tänne,
ei Aarne ole koskenut minuun sormenpäälläänkään. Makaa huoneensa
sohvalla ja kaikki paikat ovat niin paksunaan savua, että vaikka
veitsellä leikkaisi. Kun minä eilen näytin hänelle uusia uutimiani,
omaa malliani, niin hän paiskasi ne nurkkaan ja lähti ulos.

EMÄNTÄ

Taisi olla väsynyt. On jo monta päivää ollut aamusta iltaan miesten
kanssa metsässä.

MARTTA

Edustajaehdokkaaksikin pyydettiin, tiedättehän itsekin, että hänet
varmasti valittaisiin. Olisi päästy täältä kaupunkiin. Ei, hän ei
lähde Niskavuorelta mihinkään. (Kietoo kätensä emännän kaulaan, itkee.
Emäntä irroittaa hänen kätensä.) Te ette saa kutsua sitä naista tänne.
Ruustinnakin sanoi eilen, ettei se mikään oikea ihminen ole. Ei se ole
tullut lottiin eikä lastensuojelusliittoonkaan eikä kirkkokuoroon. Ei
sitä ollut kutsuttu Marttilaankaan Tiltun häihin.

EMÄNTÄ

Kuule, Martta, rauhoitu, ei se siitä parane, että sinä sitä tyttöä
haukut. Minä koetan ottaa selvää siitä asiasta ja jos siinä on perää,
niin täytyy toimia niin, että tytöstä päästään.

MARTTA

Kansakoulunopettajatar, jolla käy miehiä öisin!

EMÄNTÄ

No, ei se asiaa muuta, vaikka niitä kävisi päivisin.

MARTTA

Kyllä minä tästä selvän otan. Minun elämäni on tässä talossa yhtä
kidutusta. Jos isä-vainajani olisi tiennyt, mihin minä jouduin!

EMÄNTÄ

No, no, no!

MARTTA

Karjakko kävi äsken kertomassa, että mummu oli kieltänyt antamasta
villoja minun lankoihini.

EMÄNTÄ

Katsos, Martta, minä istun tässä jakamattomassa pesässä ja jaan villat
kohtuullisesti lasteni kesken.

MARTTA

Te olette kaikki samanlaisia, te Niskavuoret. Otatte toisesta kaikki,
minkä irti saatte, ja heitätte sitten menemään.

EMÄNTÄ

No, no. Martta, hillitse itsesi. Kuuluu kulkusten helinää. Neiti
Ahlgren taitaa jo tulla.

MARTTA

Minä en salli hänen tulevan tänne. Puolet iästä talosta kuulun minulle.
(Itkee.) En siedä sitä ihmistä kattoni alla.

EMÄNTÄ

Kuule nyt, Martta. Tätä taloa eivät ole ennenkään naisjutut
horjuttaneet, eivätkä tee sitä niin kauan kuin minun pääni pystyssä
pysyy. Minä hoidan tämän asian, jos olet hiljaa, olen hoitanut monta
muutakin. Jos sinulla on vähänkin järkeä, niin et puhu Aarnelle mitään.
(Työntää Marttaa menemään.) Mene ruokasaliin.

SALLI koputtaa ja tulee.

Emäntä, kouluneiti tuli.

EMÄNTÄ

Käske sisään.

ILONA tulee.

Hyvää päivää, emäntä. Kyllä on kaunis talvi-ilma.

EMÄNTÄ

Hyvää päivää, neiti. Salli toisi kahvin tänne.

SALLI

Kyllä, emäntä. (Menee.)

ILONA

Onko jalkanne kovin kipeä?

EMÄNTÄ

Reumatismia tämä vaan on. Istukaa tänne lähemmäksi minua. (Istuvat.
Pitkä kiusallinen hiljaisuus.) Mitä koululle kuuluu?

ILONA

Meneehän se. Alan vähitellen tottua lapsiin ja työni käy päivä päivältä
yhä hauskemmaksi. Kaikkein hauskinta on käydä lasten kotona ja ottaa
selvää heidän työ- ja ruokaoloistaan ja vanhemmista, tietääkseni, mitä
heiltä voi vaatia.

EMÄNTÄ

Sehän on hauskaa, että alatte tutustua ihmisiin ja oloihin.

ILONA

Niin, ihmiset ovat täällä vähän eri mallia. Heillä on niin paljon
aikaa ja vähän sanoja. Välistä tuntuu kuin kuulisi ihmisten ajatusten
kolisevan irrallaan. Ja vaikea heitä on saada liikkeelle.

EMÄNTÄ

Niinkuin ei Niskavuoren kiviäkään tuolta järvenpuoleiselta rinteeltä.
Siellä ovat pulterit melkein putoamaisillaan, mutta ei niitä vaan
saa liikkeelle. Mutta jos ne kerran saa kulkemaan, ei mikään
mahti maailmassa pysäytä niitä. Niin että antaa niiden vaan olla
liikuttamatta.

ILONA hymähtää.

Ehkäpä niitten on hauska kyyköttää vuosituhansia siellä ylhäällä
yksinäisyydessään. Annetaan niiden olla. Ehkäpä maailma menee eteenpäin
ilman niitäkin. (Salli tulee kahvitarjottimen kanssa.)

EMÄNTÄ

Salli laskee vaan tarjottimen siihen. Olkaa hyvä, neiti. (Salli
poistuu.)

ILONA

Eikö agronomi olekaan kotona? Entä Martta-rouva?

EMÄNTÄ

Poikani lienee jossain kunnankokouksessa ja miniälläni on päänsärkyä.
Saatte nyt pitää seuraa vanhalle mummolle. (Ryhtyy kaatamaan kahvia.)

ILONA

Mielihyvin. Mikä ihana rauha täällä Niskavuorella on. Ajattelin äsken,
kun ajoimme tänne ylös, miten jylhän koskemattomana talo katselee alas
kirkonkylään päin.

EMÄNTÄ

Mies-vainajani isoisä muutti talon kirkonkylästä tänne Niskavuoren
rinteelle, kun siellä alhaalla ei ollut tarpeeksi lujaa perustusta
juoksusavessa. Täällä perustus on luja.

ILONA nauraen.

Siltä se tuntuu!

EMÄNTÄ

Niin, ei tätä perustusta pienet myrskyt järkytä.

ILONA

Niin se on laita koko Hämeessä.

EMÄNTÄ

Aivan niin. Kun minut viisikymmentä vuotta sitten naitiin tähän taloon,
niin toin minä pieniä tuulia tullessani ja luulin niiden liikuttavan
koivunlatvoja. Eivätpäs liikahtaneet. Olkaa hyvä ja ottakaa kahvia.

ILONA

Kiitos! Mistä emäntä on kotoisin?

EMÄNTÄ

Längelmäeltähän minut tänne tuotiin, kun vanhemman pojan piti naida
rahaa lunastaakseen sisarukset pois. Minun rahoillani nämä perustukset
vahvistettiin. Samoin oli anoppini tuonut rahaa taloon. Ja niin teki
nuorin poikanikin. Naisten rahoilla on tämä talo lunastettu ja miesten
voimilla pidetty pystyssä. Ja lapsia tehty. Niin sitä sukua on kylvetty
pitkin Hämettä. Niin se tulee jatkumaan edelleenkin jumalan säätämää
tietä, vaikka ihmismieli miettisi mitä tahansa.

ILONA

Ja tämä tuli Aarne-poikannekin kohtaloksi?

EMÄNTÄ

Minun poikani Fredrik luki tohtoriksi, minun toinen poikani Kaarle on
nyt suomenkielen dosenttina yliopistossa, minun poikani Matti tuli
tuomariksi ja tyttäreni Saima on lehtuurskana Hämeenlinnassa. Aarnekin
luki yliopistossa, mutta pysyi kiinni maassa. Sodastakin kirjoitti,
miten olisi riukusalaojia tehtävä. Pohjoiseen lähtiessään hän sanoi.
»Vaari kulta, nyt lähden tappelemaan Niskavuoren valtakunnan puolesta.»
Ja sitten nai Martan ja Martan rahat! Ja nyt hän on jo lunastanut
toisen puolen Niskavuorta. Toinen puoli on vielä minun hallussani. —
Saako olla lisää kahvia, neiti?

ILONA

Kiitos. — Kumma kun ne Niskavuoren isännät ovat aina löytäneet sopivia
tukinaisia!

EMÄNTÄ ojentaa juuri kahvikuppia Ilonalle.

Niin, ne ovat aina osanneet ottaa. Mutta ei se Niskavuoren emäntien
elämä ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Ovathan ne miehet kaikki
olleet suuria jääkäreitä Herran edessä. Ovat kyttäilleet yhtä ja
toista, mutta aina palanneet takaisin. Oli kirkonkylässä Laurilassa
mieheni isällä tytär, jota elämänsä loppuun kutsuttiin Sauna-Maijaksi.
Ja naisiinmenevä oli miesvainajanikin. Eiköhän Alakylän torpissa olle
siellä täällä pojanjalleja, joiden äideille vietiin viljaa Niskavuoren
aitasta. Mutta ei Niskavuori siitä notkunut. Sitä on vaadittu
kaikenlaista lujuutta tämän talon emännältä.

ILONA

Kuinka te jaksoitte kestää sitä? Ettekö te tiennyt mitään?

EMÄNTÄ

Kaikkihan minä tiesin, mutta ei sitä täällä Niskavuorella niin vähästä
hätäillä. Kun ei ollut mitään huomaavinaan, niin takaisinhan mies tuli.

ILONA

Ja te annoitte anteeksi ja otitte miehenne takaisin? Pyysikö hän
anteeksi? Puhuttiinko siitä edes jotain?

EMÄNTÄ

Mitä se puhumisesta paranee. Miehet katuvat ja häpeevät ja halaavat
paremmin.

ILONA hypähtää ylös, jää seisomaan selin.

Ja sitä sanotaan avioliitoksi. Se on kauheaa!

EMÄNTÄ

Juuri se on avioliittoa. Huomatkaa, avioliitto on liitto, jossa
avitetaan toisiaan. Eikä sitä niin vähästä pitäisi lakata toisiaan
auttamasta. Neiti-kulta, kun yhdellä puolella on Niskavuori ja suku ja
suvun tulevaisuus ja toisella puolella joku tyttöharakka, jota silloin
tällöin halaa, niin mitä se merkitsee? Se on mennyt niitten miesten
ylitse niinkuin etelätuulessa heinähumalan tuoksu. Emme me Niskavuoren
naiset niin vähistä välitä.

ILONA

Eikö Niskavuoren miehille ole sattunut koskaan sellaista kevätmyrskyä,
joka tempaa juurineen mukaan?

EMÄNTÄ

Saanko kaataa vielä puolikuppia kahvia?

ILONA

Kiitos, emäntä.

EMÄNTÄ paussin jälkeen.

Ei, niiden miesten juuret ovat niin lujassa kalliosorassa, etteivät ne
irtaannu, vaikka joskus leikkivätkin etelätuulen kanssa.

ILONA

Luulen kumminkin, että maailmassa on sitten teidän nuoruutenne
jotain muuttunut, että ihmisille on tullut uusia vaatimuksia ja
eriskummallisia vaatimuksia. Vapauden jano, totuuden- ja onnenjano,
jopa kyky tyydyttääkin sitä janoa.

EMÄNTÄ ivallisesti.

Onni, totuus, vapaus... Onni on, kun kaura ja nurmiheinä kasvaa
kevätsateessa niin että korviin kohisee. Se on vapautta ja totuutta,
että on varaa potkaista Niskavuoren portilta jokainen, joka tänne
luvattomasti pyrkii. Muu on sivuseikka.

ILONA kädessä helisee kahvikuppi, jonka hän laskee pöydälle.

Ettekö koskaan ole tuntenut, miten naiset kylissä ovat kironneet teitä
ja teidän rahojanne ja halveksineet luoksennepalaavia miehiänne?

EMÄNTÄ

Se on eri asia, ja eri asia on, mitä me Niskavuoren naiset olemme
ajatelleet niistä naisista ja miehistämme.

ILONA

Kuvitelkaa, että jostain Niskavuoren pojasta voisi kasvaa jättiläinen,
joka potkaisisi tuon kivivuoren tieltänsä.

EMÄNTÄ

Neiti, teidän kahvinne jäähtyy. (Paussi.) Niskavuoren pojat ovat hyvää,
keskinkertaista sorttia; niistä ei tule jättiläisiä.

ILONA

Saanko ottaa palasen kaakkua? — Ja sitten vielä. Ettekö ole koskaan
tullut ajatelleeksi, että Niskavuoren miehet ovat vieneet niille
naisille kaikki unelmansa, kaiken uskonsa, kaikki ajatuksensa ja kaiken
kaipuunsa. Ehkäpä ne naiset ovat olleet hyvin onnellisia, eivätkä ole
tahtoneetkaan enempää. Ehkäpä miehet ovat tuoneet ainoastaan jätteet
itsestään tänne Niskavuoren jylhyyteen.

EMÄNTÄ tuijottaa hämäryyteen.

Ehkäpä. Mutta he ovat tulleet takaisin ja ne unelmat on hävitetty.

ILONA

Muistan isäni kerran sanoneen, että ainoastaan ihmiset voivat antaa
toisilleen onnea — taistelussa ja rakkaudessa.

EMÄNTÄ nousee, lähestyy Ilonaa. Hänen mielensä valtaa heikoksi hellyys.
Sitten hän ryhdistäytyy uudelleen.

Valitan, Ilona-neiti, ettei teillä ole muutamaa miljoonaa.

ILONA

Minäkin valitan, jos se on ainoa ehto, jolla voisitte pitää minusta. —
Soisin, että pitäisitte minusta.

AARNE koputtaa ovelle, kurkistaa sisään.

Saako tulla, mummu?

EMÄNTÄ

Sisään! (Aarne ja Simola tulevat.) Tervetuloa, kahvivieraita vaan lisää.

SIMOLA

Päivää, emäntä, anteeksi, että tällä tavalla hyökätään sisään. Päivää,
neiti Ahlgren. (Ilona siirtyy ovelle.) Älkäähän nyt, ette suinkaan
lähde meitä pakoon? Mukavia miehiä ollaan.

AARNE

En tiennytkään, että mummulla oli vieraita. Otin tuon Simolan
kunnankokouksesta mummua tervehtimään.

ILONA

Hyvää päivää. Minä olin kyllä lähdössä.

EMÄNTÄ

Ei Ilona-neidillä mitään kiirettä ole. Istukaa vaan.

SIMOLA

Älkäähän nyt, minäpä vien teidät Simolan oriilla kotiin, kun on vielä
asioita apteekkiin, tenttua tamman jalkaan. (Istuu nojatuoliin. Aarne
on mennyt sohvan vasempaan päähän. Ilonan on pakko istua sohvan oikeaan
päähän.)

EMÄNTÄ

Sehän sopii hyvin. Salli tuo lisää kuppeja. Salli sanoisi rouvalle,
että herrat tulivat.

AARNE

Martalla kuuluu olevan päänsärkyä. Antaa hänen olla.

EMÄNTÄ alkaa kaataa kahvia.

No, mitä valtuustoon kuuluu? Valittiinko uusi kansakoulun johtokunta?

SIMOLA

Entiset. Martta-rouva ja emäntä tulivat taas varajäseniksi.

EMÄNTÄ

Mitenkäs niitten varatyömäärärahojen kävi?

SIMOLA

Myönnettiin, kun Aarne-pahus kannatti sosialisteja.

EMÄNTÄ

Ne ovat niitä Aarnen konsteja.

AARNE

Omantuntoni mukaan äänestän. Jos ei puolue pidä siitä, niin kyllä
minusta eroon pääsee.

SIMOLA

Älähän nyt noin äkkinäisesti.

ILONA

Niskottelevia miehiä ne Niskavuoret.

SIMOLA

Pirullisia. (Simola ja Aarne ovat saaneet kuppinsa, juovat.)

AARNE

Mitä koululle kuuluu? Miten hiihtoseuranne menestyy? Olen tilannut
pojille pokaalin.

ILONA

Kiitos. Mutta kuulin tänä aamuna, että näytelmäseuramme herättää
pahennusta.

SIMOLA

Älkäähän nyt, enkö minä sitä sanonut, että kunhan vain liitytte
pyhäkouluseuraan, niin saatte ruustinnalta tuon näytelmäseuranne
anteeksi.

EMÄNTÄ

Mitä näytelmäseuraa täällä tarvitaan?

AARNE

Kuule, äiti, Meurmankaan ei vastustanut suomalaista teatteria. Ajattele
nyt, ukko Agaton!

SIMOLA nauttien tilanteesta.

Älkäähän nyt, emäntä, minäkin olen lupautunut näyttelemään. Vanhaa
poikaa, joka kosii Ilona-neitiä.

EMÄNTÄ

No, sitähän ei tarvitsisi teatterissa esittää. Minä rupean
puhemieheksi. Ensi sunnuntaina mennään tarkastamaan koko talo. Eikö
niin, Ilona-neiti?

SIMOLA nauraa tyytyväisyyttään.

Älkäähän nyt, sehän sopii. Tervetuloa, kun juottovasikkakin on
odottamassa.

ILONA

Kiitoksia paljon, mutta Simolan emännöitsijät eivät kuulu pitävän
naisvieraista.

SIMOLA

Älkäähän nyt, kaikkihan te jo tiedättekin. Pyhän Serafiinan ja Sandran
nimessä. (Vaatimattomuutta teeskennellen.) Mutta mitä nyt sellainen
tyhjänpäiväinen maalaistalo huvittaisi sivistynyttä kaupunkilaisneitiä?
(Keikauttaa toisen jalan toiselle.)

EMÄNTÄ

Vai tyhjänpäiväinen! Sataviisikymmentä lehmää ja suurin osa metsää
myymättä.

AARNE

Eikö ole häikäisevää?

ILONA

Hirvittävää. Tehän olette miljoonamies, Simolan isäntä, ja minä olen
kohdellut teitä kuin muitakin ihmisiä.

SIMOLA yhä tyytyväisyyttään hykertäen.

Älkäähän nyt, eihän se muutama miljoona vielä niin erinomaista olo.
Onhan Kantolan patruunakin leskimies ja hänen miljooniaan saa laskea
kymmenissä.

ILONA

Sehän on pöyristyttävää.

EMÄNTÄ

Näin meillä vaan on naimakelpoisia miehiä! Mutta eihän kuulu enää
olevan muilla asiaa koululle kuin Simolan isännällä. Kirkonkylä taitaa
puhua kummia. (Aarne ja ilona hätkähtävät. Aarne ponnahtaa pystyyn ja
tuo tuhkakupin piirongin päältä.)

ILONA

Eihän sitä sitten uskalla lähteä Simolan isännän rekeenkään.

SIMOLA mahtavana.

Mitä niistä, kyllä Simola puheista vastaa?

AARNE katsoen Ilonaan.

Simola, tuletko tänä iltana skruuvaamaan tohtorilaan?

SIMOLA

Minulla taitaa olla maanmittauskokous kotona.

AARNE

No, täytyy sitten skruuvata ilman sinua.

EMÄNTÄ on tarkoin vaistoten seurannut tilanteen kehitystä.

Saako olla kahvia, Simolan isäntä? Ja teillekin, Ilona-neiti?

ILONA

Kiitos, ei enää. (Aarne istuu takaisin sohvaan.)

EMÄNTÄ

Kyllä sinä Aarne saat jättää no skruuvaukset vähemmälle. Marttakin jo
hermostuu, kun kaiket illat kirkonkylässä kuljet. Eikä hän saa unta
ennenkuin Aarnensa vierestään löytää.

AARNE katsellen terävästi äitiinsä.

Vai niin.

EMÄNTÄ

Naikaa pois vaan pian, Simolan isäntä, että teilläkin olisi sängyn
lämmittäjä kotona. Minun iässäni sitä niin mielellään katselee nuorten
ihmisten onnea.

SIMOLA nauraa edelleen, tajuamatta llonan ja Aarnen väliä.

No, kyllä kai. Älkäähän nyt, jos tästä Simolakin ottaisi vauhtia.

EMÄNTÄ

En minä olisi luullut Aarnesta niin hellää aviomiestä tulevan. Eipä
osaa olla erillään Martastaan, vaikka lapsetkin öisin äännähtelevät!

AARNE sytyttää paperossin.

Kas, kun ei mummu ole huomannut, että minä en ole raatsinut viime
aikoina häiritä Marttaa ja lapsia, kun tulen myöhään kotiin. (Nousee.)
Hyvä, että ajoissa opit aviollista hienotunteisuutta, Simola.
(Sisimmässään raivoten.) Kas, kun mummu viime aikoina on ruvennut
harrastamaan avioliittotekniikkaa. (Tekee asiaa piirongille.)

SIMOLA

Älkäähän nyt, opettakaa vain minullekin. Eiköhän se ole kohta tarpeen.

ILONA

Minäkin lupaan tulla saamaan oppia Niskavuoren emännältä.

AARNE

Mutta ei isännältä.

EMÄNTÄ

Aarne, sinussa on joskus järkeäkin. Ja rohkeutta on Niskavuoren
isännissä myöskin, valtuustossa ja kokouksissa, vieläpä sodassakin.
Mutta Niskavuoressa he ovat lampaita. Mieheni sanoi aina, että kun tuon
eteisen sisäoven otti auki, niin kuului eteisen ja salin nurkista ush,
ush, ush, niin että täytyi kulkea varpaillaan.

AARNE

Sellainen on naisvaltikka, Simola. (Rajusti.) Minä varoitan sinua,
mummu, etkö sinä pelkää, että täällä joskus kiskaistaan ovet ja ikkunat
auki ja kaikki ush-tontut potkaistaan alas Niskavuorelta.

EMÄNTÄ

Näyttelet, poika kulta.

ILONA

Luulon, että minun on aika lähteä, koululle tulee pari poikaa
laiskanläksylle. (Kättelee emäntää.) No, Simolan isäntä, tuletteko
saattamaan? Viettoko minut kirkonkylään?

EMÄNTÄ

Kiitos käynnistä. Antakaa anteeksi, Ilona-neiti, että meillä
niskavuorelaisilla on paha tapa puhua itsestämme.

SIMOLA

Älkäähän nyt, niin minäkin tuolla Simolassa tapaan puhua vain
Simolasta. Näkemiin, emäntä, näkemiin Aarne. Tervetuloa siis
sunnuntaina.

ILONA

Näkemiin, agronomi.

AARNE pidättää Ilonan kättä, katsoo äitiinsä ja päästää käden.

Näkemiin Ilona-neiti. (Saattaa Simolan ja llonan ulos. Emäntä istuu
nojatuolissa tuijottaen ikkunaan. Aarne palaa.)

EMÄNTÄ

Sandra oli nähnyt viime yönä koulun pihalla suksenjälkiä. Eivätköhän
ne tainneet olla Simolan isännän. Kovasti se taitaa olla pihkassa.
Sopiihan se, sivistynyt ihminen, suureen taloon emännäksi, kun ei
Simolaan rahoja kaivata — kuten meille. (Aarne ottaa tarjottimelta
kupin lautasineen ja heittää ne murskaksi muuria vasten.) Ota koko
tarjotin ja heitä ikkunasta ulos. Tulee enemmän melua.

AARNE

Sinä hämähäkki! Minä vihaan sinua! (Menee.)

EMÄNTÄ istuu liikkumattomana ja näennäisesti aivan rauhallisena, huutaa
oikealle.

Salli tulisi ottamaan kahvikupit pois. (Salli tulee, katsoo
porsliininpalasia lattialla, tekee johtopäätöksensä ja ryhtyy keräämään
kuppeja tarjottimelle.)

    Väliverho.

II NÄYTÖS

1. kuvaelma.

Ilonan huone kansakoululla. Oikealla ikkuna, sen edessä kirjoituspöytä.
Takaseinässä ovi. Vasemmalla sivuseinällä vuode, sen ympärillä
valkoiset harsokangasverhol. Samalla kankaalla on myös verholla
improvisoitu yöpöytä. Takaseinällä pari kirjahyllyä ja niillä
yksinkertaisia, aistikkaita maljakoita. Lähellä vuodetta nojatuoli,
toalettipöydän edessä harsokankaalla verhottu taburetti. Ikkunoissa
runsaat harsokangasverhot. Kirjoituspöydällä valokuvia, sanomalehtiä,
kirjoja ja vihkopakkoja. Väliverhon auetessa palaa yöpöydällä kynttilä.
Vuode on siisti, mutta nyt epäkunnossa. Ilona pyjamassa ja kauniissa
aamutakissa istuu vuoteessa, Aarne vuoteen reunalla. Aarne ilman
kaulusta.

ILONA

Sinun täytyy lähteä. Kello on jo yksi.

AARNE

En voi. (Suutelee Ilonaa.)

ILONA

Aarne, sinun täytyy.

AARNE

Saisipa kerrankin olla yhdessä koko yön, että nukkuisit käsivarrellani.

ILONA

Valtimosi löisi korvani alla, suuni alla, voimakkaasti, rauhallisesti,
turvallisesti...

AARNE peitetyllä hellyydellä.

Niin, turvallisesti, tyttöseni... (Puristaa llonan käsivarsiinsa.)

ILONA

Sinä puristat minut hengiltä...

AARNE

Jotta tuntuisit käsivarsissani, kun lähden yksin tuonne yöhön.

ILONA

Kirjoitit, että tulet puhumaan kanssani.

AARNE

Puhu sitten elävä liekki sylissäsi.

ILONA

Olen varma, että äitisi aavistaa kaikki.

AARNE

Mitä hän tänään sinusta tahtoi! Naittaa sinut Simolalle?

ILONA

Sitä noin sivussa. Pääasia oli varoittaa minua sinusta. Hän kertoi
isästäsi ja hänen tytöistään.

AARNE nousee suuttuneena.

Kertoiko hän senkin, että isä joi itsensä kuoliaaksi?

ILONA

Ei. Älä ole kova äidillesi. En minä pelkää, olen pakanallisen
onnellinen.

AARNE istuu takaisin.

Etkö todellakaan pelkää? Katso minua silmiin.

ILONA hymyillen.

En, mitä minun pitäisi pelätä?

AARNE

Minua, likka. Olen sidottu käsistäni ja jaloistani Niskavuoreen. Tulen
hulluksi kun ajattelen. En saa oltua missään. Olen riehunut metsissä
päiväkausia.

ILONA

Miksi kidutat itseäsi? Sano suoraan mitä pelkäät.

AARNE

Pelkään puolestasi.

ILONA

Pelkäät, että saisimme lapsen.

AARNE

Etkö sinä pelkää sitä? Ei suinkaan se ole totta? Sano minulle, sano!
Olen odottanut, että sanoisit.

ILONA kiertää kädet hänen kaulaansa.

Minä saan lapsen. Aarne, ajattele, sinun lapsesi. Minä olen niin
onnellinen.

AARNE

Ilona, pieni Ilona-tyttö. (Peittää päänsä Ilonan syliin.) Minä olen
iankaikkinen roisto.

ILONA

Aarne, rakas.

AARNE nousee, menee oikealle kirjoituspöydän luo, palaa sitten ja istuu
nojatuoliin.

Mitä tästä tulee?

ILONA

Aarne, en pelkää ollenkaan. En pelkää elämää. Täytyyhän lapsen syntyä,
kun pidämme toisistamme. Rakkaudestahan täytyy elämän lähteä alkuun.
Meidän välillämme on tapahtunut se, minkä tapahtuman piti, ja niin
kai maailmassa pitääkin olla, jotta ihmiskunta jatkuisi. Kävelimme
kerran Kaivopuistossa nuoren miehen ja naisen ohi, jotka käsi kädessä
katsoivat toisiaan näkemättä meitä. Kaarlo-veljeni nauroi ja pilkkasi,
mutta isä sanoi. »Älä naura! Ota hattu päästäsi ja ole hiljaa. Siinä
on ihme tapahtunut kahden ihmisen välillä. Kunnioittakaa ihmettä
ihmisissä». — Aarne, minusta tuntuu, että meidänkin pitäisi olla hiljaa
sen ihmeen edessä meissä. Miten lähelle ihmiset ovat tulleetkaan
minua, kun sinä olet minun lähelläni. Etkö halua käydä kiinni maailman
vipuun, ravistaa ja järistää maailmaa, että muutkin ihmiset tulisivat
onnellisiksi? — Voi, Aarne, puhunko taas joutavia?

AARNE

Kunpa olisi rohkeutta tarttua elämän vipuun, kunpa saisin entisen
sisuni takaisin! Tekisi mieli ruveta hosumaan, kun silmät äkkiä ovat
avautuneet elämälle. Olethan saanut minut taas lukemaan, seuraamaan,
mitä maailmassa tapahtuu. Mutta täällä tulee ihmisestä pelko ja raukka.
Olen raskasta tekoa, vain talonpoika. Eivät ne muutamat yliopistovuodet
tee ihmeitä tällaisessa niskavuorelaisessa. Talo pitää kiinni ja
vuosisadat... ja lapset. (Äkkiä.) Entäs meidän lapsemme? Miksi et pyydä
minua jättämään Niskavuorta, alkamaan elämää alusta?

ILONA

Siksi, että tiedän että tulet, jos et saa oltua Niskavuoressa. Eikä
sinun tarvitse surra minun puolestani. Minäkin jaksan pitää huolen
lapsestamme, eikä äitimme tule hylkäämään minua..Minulle täytyy
löytyä työtä. Olin kaksi vuotta yliopistossa ennenkuin päätin ruveta
opettajaksi. Ansaitsin oman toimeentuloni sekä autoin veljeäni. Miksi
en tekisi työtä lapseni puolesta — meidän lapsemme puolesta, kun sinä
olet siitä estynyt!

AARNE

Vai sellaiseksi sinä suunnittelut elämääsi?

ILONA

Yksinäisen, itsenäisen naisen elämää. Vastaan itse elämästäni.

AARNE

Ja mikä osa jää minulle yksinäisen naisen elämässä?

ILONA

En tule tuntemaan yksinäisyyttä niinkauan kuin pidät minusta, vaikka
et olisikaan luonani... Kun vain jäisit sellaiseksi, että voisin pitää
sinusta, että itse hallitsisit elämääsi.

AARNE

Oikein, Ilona, kun vain jäisin sellaiseksi, että voisit pitää minusta.
Puhutaan peittelemättä. Et sinä voi tinkiä, Ilona. Tiedän, että minun
on valittava sinun ja Niskavuoren välillä.

ILONA kiihkeästi.

Ymmärrätkö, Aarne, en tahdo pyytää enkä pakottaa sinua jättämään
perhettäsi ja Niskavuorta ja lähtemään kanssani. En tahdo vannoa
sinulle ikuista rakkautta, riippua kiinni sinussa, olla taakaksi
sinulle. Meidän väillämme ei ulkonaisilla seikoilla saa olla mitään
valtaa. Sinä tulet kanssani, jos et voi olla tulematta.

AARNE

Sinä olet ylpeä, Ilona. Sinun on annettava minulle rohkeutta ja
autettava minua. Ainoa mahdollisuuteni on jättää taloni lapsilleni ja
lähteä kanssasi. Ehkä se ei olisikaan mikään uhraus!? Tiedät millaista
kotielämäni on. Voisin elää sinun kanssasi ja lapsemme kanssa,
sellaisen elämän toverin kanssa kuin sinä olet.

ILONA

Aarne rakas, ajattele, että sinä vapautuisit Niskavuoren kahleista.
Sinullahan on ammattisi. — Politiikassa tarvitaan miehiä, joilla on
selkärankaa. Niskavuori syö kaikki voimasi.

AARNE

Kun ei olisi joutavaa sääliä ja sitä kirottua tunnetta, että kuulun
tähän. Voin pitää mustaa multaa kädessäni kuin kukkaa, voin vuolla
vakoja maanpintaan kuin nikkari veistokseensa... Traktorista meni
sylinteri halki... tallimies pyytää uudet valjaat... siemensekoitus on
laskettava. Siellä on maa ja käteni sen yllä. Ja tuo maa tarvitsee
kättäni.

ILONA

Se tarvitsee sitä muuallakin, mutta täällä se antaa sinulle helpon
ja rämettyneen elämän. (Hymyillen.) Minä olen valinnut toisen tien,
Aarne. Minua tullaan työntämään ja polkemaan ja lyömään — lyömään ja
kivittämään. Minä tulen taistelemaan ja hakemaan sitä vipua, jolla voin
ravistaa sitä maailmaa, joka kieltäytyy suomasta minulle onnea. Ehkäpä
sinun ja minun poikani ei ole tarvitseva Niskavuoren kivettynyttä
mahtavuutta. Aarne, minä soisin meidän lapsellemme sellaista
omaisuutta, mitä siltä koskaan ei voida viedä. Sivistystä ja työkykyä.
Aarne, hänen elämänsä tulee olemaan rikkaampi kuin Niskavuoren lasten
elämä.

AARNE

Sinä olot oikeassa, Ilona. (Ottaa Ilonan pään käsiensä väliin.)
Sellainen joutava tyttölapsi ja tahtoo olla voimakkaampi Niskavuorta ja
minua.

ILONA

Ja huomenna minä lasken suksillani Kirkkovuoren ylärinteen hyppyriä
alas niin että pyry käy Niskajärvellä ja luotan elämään meidän
molempien puolesta.

AARNE

Kas likkaa! Ei enää tule kysymykseenkään mitkään hiihdot ja hyppyrit.
Nyt olen minä se, joka määrään, kuinka paljon sinä täällä hiihtelet,
pikku äiti-muori; ja sinun on toteltava.

ILONA kädet Aarnen olkapäillä.

Aarne, minä sanon sinulle jotain, aivan hiljaa, minä tottelen. — (Oven
takaa kuuluu melua, portaita noustaan.) Mitä se on, Aarne? Sammutanko
valon?

AARNE

Älä sammuta, se herättää enemmän huomiota. (Kuuuntelevat.) Portaita
noustaan, siellä on monta henkeä.

ILONA

Mitä me nyt teemme?

MARTTA jyskyttää ovea.

Avatkaa ovi! Kyllä minä tiedän, että Aarne on siellä! (Aarne ja Ilona
hypähtävät ylös.)

ILONA

Aarne, mitä sinä teet?

AARNE

Odota, Ilona, et saa avata. Sinun täytyy kieltää.

ILONA

Ei ole muuta mahdollisuutta. Ei olo muuta ovea.

AARNE pukee puoliturkin ylleen, ottaa lakkinsa.

Ilona, et saa avata. Ne eivät saa tavata minua täältä. (Menee
ikkunan luo.) Tämä ikkunahan on verannan katon yläpuolella? (Nostaa
kierrekaihtimen ylös. Ilona sammuttaa lampun. Kuunvalo tulee akkunasta.)

ILONA

On.

MARTTA jyskyttäen.

Jos ette avaa, niin haen kirveen ja rikon oven.

AARNE vetää veitsellä ikkunapaperit halki.

Ilona, minä hyppään katolle ja siitä alas. Kun näet, että olen ulkona
portista, silloin avaat oven ja kiellät, että olen ollut täällä.

ILONA

Aarne, sinä voisit loukata itsesi. Hyvä Jumala, älä tee sitä. (Aarne
on avannut ikkunan.) Eikö ole parasta antaa tapahtua mitä tapahtuukin?
Etkö uskalla seistä pää pystyssä vierelläni?

AARNE

Siitä tulisi loppumaton skandaali, kaikkien elämä menisi sekaisin.
En tahdo tulla pahoitetuksi... Luota minuun, Ilona, kestä tämä minun
vuokseni. (Suutelee Ilonaa ja hyppää ulos ikkunasta. Ilona katsoo hänen
jälkeensä ja sulkee sitten ikkunan. Melu portaissa kasvaa.)

OPETTAJAN ÄÄNI

Rouva kulta, koettakaa nyt rauhoittua, eihän toisten ihmisten
huoneisiin saa murtautua.

MARTTA

Menkää hakemaan kirves. Minä tiedän, että mieheni on siellä.

ILONA on sytyttänyt lampun, menee epäröiden ovea kohden ja avaa sen
yhtäkkiä. Martta hyökkää sisään jäljessään opettaja Vainio, Sandra ja
Serafiina. Opettaja Vainio on aamutakissa ja tohveleissa.

Millä oikeudella tunkeudutte huoneeseeni?

MARTTA

Missä on mieheni?

ILONA

Opettaja Vainio, minä protesteeraan tällaista kotirauhan rikkomista
vastaan. Kellään ei ole oikeutta tunkeutua huoneeseeni keskellä yötä.

MARTTA

Opettaja Vainiolla on oikeus tarkastaa, harjoitetaanko opettajattaren
huoneessa haureutta.

VAINIO

Neidillä ei ole oikeutta päästää keskellä yötä miehiä huoneeseensa.
Unohdatte olevanne opettaja ja sen, että teillä on siveellisiä
velvollisuuksia oppilaitosta kohtaan.

ILONA

Tämä ei ole aika eikä paikka käytökseni arvostelemiseen. Jos teillä on
moittimista, saatte kääntyä johtokunnan puoleen.

MARTTA katsoo sängyn alle ja kaappiin.

Missä on mieheni? Katsokaa kaikki, tässä sängyssä ne ovat maanneet.
Missä on mieheni? (Opettaja Vainio löytää lattialla paperossinpätkän.
Hän yrittää näyttää sitä Martalle.)

ILONA

Pyydän teitä poistumaan huoneestani.

MARTTA

Olette epäsiveellinen nainen, kuulutte maantielle. Aiotteko kieltää,
että olette juoksennellut mieheni jäljessä? Nämä Sandra ja Serafiina
ovat nähneet suksen jäljet koululta Niskavuorelle. (Juoksentelee
avuttomana edestakaisin.) Vai luuletteko, ettei ihmisillä ole silmiä
päässään? Oli muka skruuvaamassa tohtorilla. Tässä on nainen, joka näki
hänen hiipivän tänne. Hänen täytyy olla täällä. Missä hän on?

ILONA

Rauhoittukaa, rouva Niskavuori, ja lähtekää kotiinne. Pyydän teitä
kaikkia poistumaan.

MARTTA nostellen huonekalujen verhoja.

Pakkalaatikkoja kaikki vain.

ILONA

Tämä alkaa olla jo aivan sietämätöntä. Minä pyydän teitä poistumaan.

MARTTA

Luuletteko, että me emme tiedä teidän metkujanne? Tässä ovat todistajat.

SANDRA

Kyllä se niin vaan on, että Niskavuoren isäntä koulun ovesta sisään
tuli. Me istuimme Serafiinan kanssa ikkunassa. Vieläpä omalla
avaimellaan tuli sisään. Niin, otti avaimen taskustaan ja avasi oven.
(Serafiina myöntää.)

EMÄNTÄ tulee turkissa, pää huiviin kiedottuna ja keppiin nojaten.
Pehtori auttaa häntä sisään.

Mitä täällä on tapahtunut? Martta, mitä sinä täällä teet? Sinulla ei
ole mitään asiaa tänne.

MARTTA

Vai niin, vai ei ole mitään asiaa, vaikka täytyy täältä, tämän naisen
luota, hakea poikaanne!

EMÄNTÄ

Missä hän täällä sitten on?

MARTTA

En tiedä. Eikö täältä ole mitään salaovea ulos? Tänne hän ainakin on
tullut.

EMÄNTÄ

Olenpahan sanonut sinulle, etteivät Niskavuoren naiset ennen ole
miehiään peräänkuuluttaneet.

MARTTA

Joko taas puolustatte häntä? Hävetkää! Te olette kasvattanut hänet
juoksemaan lutkain luona. Rahani teille kyllä kelpasivat, mutta onko
hän koskaan ajatellut vaimoaan ja lapsiaan?

EMÄNTÄ

Vaiti, sanon minä, ja häpeä. Likainen pyykki pestään kotona. Opettaja
Vainio, olkaa hyvä ja toimittakaa nämä ihmiset pois täältä.

VAINIO

Pois kaikki muijat!

SANDRA livahtaa lähtevien joukosta.

Voi herrajesta, jahka minä tulen auttamaan emäntää. Voi herrajesta,
millaista maailmassa tapahtuu. Emmehän me mitään, mutta kun täällä on
käynyt mies monena yönä, eikähän se sellainen sovi opettajattarelle.
Kuinkas vanha emäntä tämän nyt kestää? Haenko minä kamferttia?

EMÄNTÄ

Ulos! (Sandra menee pelästyneenä.) Ja sulkekaa ovi hänen jälkeensä,
opettaja. — Martta, jos sinulla on vähänkin järkeä, niin huomaat, ettei
Aarne ole täällä. Ei suinkaan se siellä piirongin laatikossa ole.
Eiköhän se ole jo kotona. Luulen, että Aarne hiihti Alakylästä käsin,
kun me tulimme pehtorin kanssa.

MARTTA

Mitä varten äiti sitten tuli? Samaa te pelkäsitte kuin minäkin.

EMÄNTÄ

Tulin kun kuulin, että olit juossut kiljuen kylälle. Lähde kotiin.
Pehtori vie ensin sinut ja tulee sitten hakemaan minua. (Istuutuu
kirjoituspöydän luolille.)

MARTTA

Huomispäivänä täytyy johtokunnan kokoontua, ja tämän naisen on
lähdettävä täältä. (Ilona on seissyt koko ajan sänkyyn nojaten ja
kynttilään tuijottaen.)

MARTTA opettajalle, joka uudelleen on tullut kynnykselle.

Huomispäivänä on tuo ihminen erotettava koulusta!

OPETTAJA

En tiedä, onko meillä nyt tarpeeksi todisteita, kun miestänne ei
löytynyt täältä.

MARTTA

Kiellättekö, ettei mieheni ollut täällä?

ILONA

Olkaa hyvä ja astukaa ulos. Minulla ei ole kanssanne mitään tekemistä.

MARTTA

Vai ei ole tekemistä. Muistitteko ensinkään, että hänellä on vaimo ja
lapset?

ILONA

En.

MARTTA

Kuulitteko? Kuulitteko, mitä tuo sydämetön lutka sanoi? (Itkee.) Hän
ei tiennyt, että miehelläni oli vaimo ja lapsia. Hän on vienyt lasteni
isän ja mieheni. Minä olen niin kitunut, ja kaikki ne vetävät yhtä
köyttä, tohtori ja apteekkari, kaikki ne valehtelevat, että hän on
ollut heillä.

EMÄNTÄ

Martta, nämä asiat selvitetään kotona.

MARTTA

Minä en jaksa enää, olen aivan lopussa. Mikä minä siellä talossa olen?
Kaikki tavarat ja villat säästetään omille lapsille, mutta minun
rahoillani taloa pidetään. Minä saan kuljeskella vain kuin vieras
kamarissani.

EMÄNTÄ

Pehtori, viekää rouva kotiin ja tulkaa sitten hakemaan minua. (Opettaja
ja pehtori taluttavat Martan ulos. Pitkä hiljaisuus.) Korjatkaa
tuo Aarnen kaulus ja solmio pois, ettei kukaan sivullinen sattuisi
näkemään. (Emäntä nousee, kävelee ovea kohden, on selin, Ilona ottaa
kauluksen ja solmion ja painaa ne poskelleen hyväilevästi. Sitten
piilottaa hän ne vuoteeseen.) Voi jumalani! (Äänettömyys. Emäntä istuu
nojatuoliin.) Missä Aarne on?

ILONA hitaasti.

Täällä. Joka paikassa täällä! (Istuu sängyn laidalle.) Tässä on
hänen päänsä jälki, tässä oli hänen kellonsa. Tässä hän istui pää
kätten varassa, kun silitin hänen tukkaansa. Aarnella on teidän
silmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla. Tuolla hän istui
kirjoituspöydän luona eilen, kun tulin kotiin ja kirjoitti paperiin
vain Ilona, Ilona, Ilona — satoja kertoja. Aarnen äiti, ettekö kadehdi
minua?

EMÄNTÄ tuijottaen kattoon.

Ehkäpä.

ILONA

Aarnella on teidän silmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla.
Te olette pitänyt häntä sylissänne, hän hymyili teille siinä vanhassa
kehdossa, jonka näytitte minulle Niskavuorella. Tarttukaa kerran
tukkaani ja tukistakaa minua niinkuin Aarnea.

EMÄNTÄ

Minä olen vanha talonpoikaisnainen, en osaa puhua tällaisista.

ILONA

Niin, te olette kuten Aarnekin. Aarnen äiti! Nyt elämä on tullut
minulle rikkaaksi. Ja kaikki kauneus on vain Aarnen vuoksi; ei maailma
ollut ennen sellainen.

EMÄNTÄ

Kaikki Aarnen vuoksi...

ILONA

Kun hän odotti minua asemalla, oli hän kuin kuningas muitten joukossa.

EMÄNTÄ

Missä Aarne on?

ILONA

Hän hyppäsi verannan katolle ja siitä hankeen. (Emäntä aikoo nousta.)
Ei ole hätää, ei hän loukkaantunut, hän viittasi minulle juostessaan
pois.

EMÄNTÄ

Kuin kuningas muitten joukossa... Sellaisia ne Niskavuoren kuninkaat
ovat, tyttö parka. Mutta ajatelkaa myöskin omaa tulevaisuuttanne!
Tunnen miniäni, hän ei jätä juttua niin vähällä. Teidät erotetaan
toimestanne ja sen jälkeen on teidän melkein mahdotonta saada
opettajanpaikkaa.

ILONA

Silloin täytyy minun löytää jokin muu toimi.

EMÄNTÄ

Kuinka te saatoitte olla niin varomattomia? Suorastaan hulluja,
Aarnekin, joka tuntee tämän kylän kuin oman taskunsa. Luuletteko,
että kylässä nuppineulakaan putoaa ilman että Niskavuoren emännät sen
tietävät?

ILONA

Se on sivuseikka.

EMÄNTÄ

Vai sivuseikka. — Kuinka kauan tätä on kestänyt?

ILONA

Ensi silmänräpäyksestä.

EMÄNTÄ

Ilona, koettakaa nyt ymmärtää mitä tarkoitan!

ILONA

Mitä äiti tarkoittaa?

EMÄNTÄ

Minä tarkoitan sitä, että hän on siis jo syksystä asti käynyt täällä.
Kuinkas Ilonan laita on? Ei suinkaan vielä ole tapahtunut onnettomuutta?

ILONA

Tarkoittaako äiti, että saisin lapsen? (Hiljaa.) Olen siitä onnellinen,
Aarnen äiti. Minä saan pikku Aarnen, Aarnen valkotukkaisen pojan.

EMÄNTÄ

Ilona on hullu. Taivas avita! Se ei saa tapahtua! Ilona ajattelee omaa
äitiään.

ILONA

Äitini ei voisi olla onneton, kun hän huomaisi, miten onnellinen ja
ylpeä minä olen.

EMÄNTÄ

Onko maailma sekaisin? Miten sinä voisit tulla toimeen? Aarne ei voi
sinua auttaa.

ILONA

Sitten autan itse itseäni. (Vaitiolon jälkeen.) Aarnen äiti, täytyykö
minun lähteä pois täältä?

EMÄNTÄ

Luultavasti. Entä sitten?

ILONA

Jos minä en saisi tavata Aarnea...

EMÄNTÄ

Niin, te ette saa enää tavata toisianne.

ILONA

Se on mahdotonta. Eihän Aarne voi olla tulematta luokseni. Sitä, mitä
meidän välillämme on, eivät etäisyydetkään voi hävittää. Eikö ole
ihanaa, että on olemassa sellainen voima, joka vetää ihmiset toistensa
luo yli maitten ja merienkin? Meistä kahdesta lähtee uuden elämän alku.

EMÄNTÄ

Aarne on Niskavuori, siellä on hänen voimansa ja juurensa. Hän alistuu
Marttansa ja Niskavuoren tahtoon. Ehkä juo suruunsa, ajaa pari autoa
rikki ja tekee humalapäissään sairaalloisia lapsia. Niin, kuka tietää,
kykeneekö Aarnen poika enää naimaan rahoja. Silloin Niskavuori häviää,
ei ennen.

ILONA

Aarnen äiti, te ette tunne Aarnea.

EMÄNTÄ

Jospa ei vielä olisi onnettomuutta tapahtunut. Simolan isäntä on
rakastunut teihin, saisitte hänestä kunnon miehen. Pääsisitte suureen
taloon emännäksi, suurempaan kuin Niskavuori, ja velattomaan.

ILONA nauraa heleästi.

Jos minä ajaisin Simolan autossa vihille ja Aarne tulisi vastaan ja
viittaisi pikkusormellakaan, niin hyppäisin minä autosta ja menisin
Aarnen kanssa.

EMÄNTÄ

Jumala sinua varjelkoon siitä hulluudesta!

PEHTORI koputtaa ovelle.

Onko vanha emäntä vielä siellä?

EMÄNTÄ

Kyllä, minä tulen kohta. (Nousee.) Tahtoisin sanoa Ilonalle, ettei pidä
luulla minua siksi, mitä minä en ole. Tulen tekemään kaiken voitavani,
että Aarne pysyisi Martan luona ja että talo pysyisi. Minä olen istunut
pitkän elämäni Niskavuorella ja odottanut miestäni kotiin. Sanattomana,
äänettömänä. Hän tuli aina. Söi aamulla puuronsa ja meni voudin
kanssa pellolle. Niin jatkui elämä, ja lapset kasvoivat ja saivat
oman elämänsä. Niin sen kai pitää olla, niin kai pitäisi mahtua mihin
on joutunut, silloin on kaikki turvallista. Ovenripa tulee itsestään
käteeni, ja raamatussa tyynyn alla on sanottu miten pitää elää. Kaikki
muu on ohimenevää. En ole Ilonan ystävä, en tule puolustamaan teitä.
Olen liian vanha.

ILONA

Mitä ikinä tahansa teettekin, tulette aina olemaan minulle Aarnen äiti.

PEHTORI ovella.

Tulenko minä auttamaan emäntää?

EMÄNTÄ

Ei. (Menee ovea kohden.) Minun pitäisi oikeastaan sääliä, mutta Ilona
ei näytä olevan säälin tarpeessa.

ILONA heleästi.

En.

EMÄNTÄ

Täällä oli niin rauhallista...

ILONA

Tukistakaa minua sentään vielä!

EMÄNTÄ syleilee Ilonaa äkkiä kömpelösti ja menee ulos.

    Väliverho.

2. kuvaelma.

Vanhan emännän kamari puoli tuntia edellisen osan jälkeen. Aarne istuu
keinutuolissa ja on lukevinaan lehteä. Hänellä on aamutakki ja tohvelit.

MARTTA tulee, pysähtyy kynnykselle.

Vai täällä sinä olet!

AARNE

Missä minun sitten pitäisi olla? Missä te olitte? Missä mummu on?

MARTTA

Sinä teeskentelijä! Roisto!

AARNE

Oletteko te kaikki tulleet hulluiksi? Salli kertoi sinun juosseen
kiljuen koululle päin Sandran kanssa. Mikä nyt on?

MARTTA

Että viitsitkin näytellä! Nyt olet kiinni. Olemme monta viikkoa
pitäneet sinua silmällä. Eivät nyt auta tohtorin ja apteekkarin
valheet. Sandra ja Serafiina näkivät, kun menit rakastajattaresi luo.
Näkivät omin silmin. Miten sinä pääsit pois? Jos kertoisit minullekin!

AARNE

Vai sillä tavalla te nuuskitte jälkiäni? Kylän ämmät usutatte vahtimaan
minua. Luuletko, että yhteiselämämme tällaisista skandaaleista paranee.

MARTTA

Sinä roisto, kuuletko, roisto! (Itkee.) Valehteletko, ettet ollut tänä
yönä rakastajattaresi luona? Missä sitten olit?

AARNE

Rauhoitu, Martta. Olin tohtorilla skruuvaamassa ja hiihdin Alakylään
päin, kun päätäni särki.

MARTTA

Sinulle on tullut merkillisiä tapoja, hiihtomatkoja keskellä yötä! Kas,
kun ne tavat alkoivat vasta syksyllä, senjälkeen kun se lutka tuotiin
tänne.

AARNE lujasti.

Martta!

MARTTA

Et ole kuukausiin koskenut minuun sormenpäälläsikään. Mikä avioliitto
tämä tällainen on? Miksi nukut konttorihuoneessa? (Aarne aikoo sanoa
jotain.) Ei se sinun tupakansavusi ole minua ennenkään tappanut.

AARNE

Onhan tohtori sanonut sinulle, että lapset ovat syntyneet liian
tiheään. Minä nukun niin levottomasti.

MARTTA

Luuletko etten käsitä, ettet pidä minusta enää. (Itkee.) Kun toissa
iltana laskin käteni kaulallesi, niin tempasit pääsi pois ja sanoit.
»Anna olla». Mitä minun elämäni täällä on? Äiti määrää koko talossa.
Jos minä ajan siveettömiä ihmisiä pois navetasta, niin äiti ja
sinä otatte heidät takaisin. Narrina minua pidetään. Kun pääsin
tyttökoulusta, olisin suorittanut ylioppilastutkinnon. Isä tahtoi,
mutta silloin tulit sinä ja toit minut tänne homehtumaan. Kaikki
kartanonrouvat pääsevät miestensä mukana Helsinkiin, teattereihin ja
kokouksiin. Pääsenkö minä koskaan? Olisit voinut mennä eduskuntaan
ja minä olisin päässyt Helsinkiin, mutta ei, sinua ei miellyttänyt
yksi puolue eikä toinenkaan. Haukut kaikkia ihmisiä, haukuit Niskalan
isännänkin päin naamaa, kun hän tuli pyytämään sinua maalaisliiton
ehdokkaaksi.

AARNE

Lakkaa jo. Tuon osaan ulkoa.

MARTTA

Isäni rahat on upotettu tänne navettaan ja salaojiin, mutta sinä et
saa niin paljoa aikaan, että ostaisit paremman auton tai veisit minut
ulkomaille.

AARNE

Jos sinä huutaisit vähemmän. Lapset heräävät.

MARTTA

Kun isäni tahtoi avioehtoa, kohautit sinä vain olkapäitäsi.
Niskavuorella ei muka sellainen ole ollut tapana. Nyt kyllä käsitän.
Mutta nyt se on lopussa. Minä lähden jo tänä yönä, menen. (Hyökkää
ovelle.)

AARNE vetää hänet lakaisin.

Martta, anna lasten nukkua rauhassa.

MARTTA

Minä lähden ja tahdon rahani. Pelastakoot sitten hienot veljesi talon
sinulle ja lutkallesi. Tämä riittää minulle.

EMÄNTÄ tulee.

Mitä nyt? Vai täällä sinä oletkin, Aarne. Minne Martta juoksee?

MARTTA

Minä lähden vielä tänä yönä. Menen pukemaan lapsiani. Voi isättömiä
lapsiraukkojani!

EMÄNTÄ

Herättämään lapset kesken unta! Pelottamaan lapsia! Se on sitä
äidinrakkautta.

MARTTA

Niin, se on äidinrakkautta. Minä tahdon lapseni pois tämän likaisen
katon alta.

EMÄNTÄ

Noin eivät naiset ole koskaan käyttäytyneet tämän katon alla.

MARTTA

Niin, mummu, syyttäkää vain minua, luonnollisesti minä olen syypää
siihen, että Aarne juoksee lutkien jäljessä.

EMÄNTÄ

Niin oletkin. (Poistuu.)

AARNE

Sinun ikuinen nirinäsi ja narinasi, sinun ikuinen tyytymättömyytesi
tekee elämän sietämättömäksi. Ja koko sinun levottomuutesi, se
akkaväki, jonka haalit tänne ompeluseuroihisi. Oletko koskaan ottanut
kirjaa käteesi, paitsi Ingeborg Maria Sick'iä ja Bertha Ruckia? Ei
muuta kuin kotiliesiä ja käsityölehtiä ja ruokareseptejä. Oletko
koskaan ollut huvitettu talonpidosta ja väestä? Et muulloin kuin
silloin, kun kommunistit piti erottaa, ihmiset, jotka ovat täällä
syntyneet ja kasvaneet. Vai vielä Helsinkiin lörpöttelemään toisten
samanlaisten kanssa!

MARTTA

Sen sinä uskallat sanoa minulle? Muistatko vielä, miten viettelit
minut, viattoman tytön?

AARNE

Itse sinä luokseni tuppasit ja kaulassani riipuit!

MARTTA

Ja siinä oli kaikki rakkautesi! Olisin nyt ollut kauppaneuvoksetar...

AARNE

Tämä on sitä kirottua avioliittokeskustelua. Hävetkäämme, Martta.

MARTTA (itkien.)

Et ole koskaan pitänyt minusta. Mitä varten minä elän? Lapsillani
ei ole isää. Minä en jaksa, minä en jaksa? Yökaudet olen juonut
kamfertiia, olen kärsinyt niin äärettömästi. (Aarne aikoo lähteä
huoneesta.) En voi hengittää, Aarne, sinä olet tappanut minut. Missä on
kamferttia? (Kaatuu raskaasti hengittäen lattialle.)

AARNE juoksee Martan luo, nostaa hänet nojatuoliin, huutaa sitten
ovesta.

Äiti!

EMÄNTÄ tulee.

Älä huuda, etteivät lapset herää! Mikä täällä on?

AARNE

Hae kamferttia pian. Mikä lie sydänkohtaus. Hae pian!

EMÄNTÄ

Hm, kyllä minä nämä konstit tunnen. (Menee piirongille.) Tässä on
kamferttia ja tässä on vettä. (Aarne laittaa lääkkeen.) Nosta sen pää
ylös.

AARNE koettaa saada lusikkaa yhteenpuristettujen huulien väliin.

Martta raukka, tässä on kamferttia. Rauhoitu toki. (Emäntä katsoo,
lähtee hiljakseen.) Soitanko tohtorille?

MARTTA heikolla äänellä.

Ei, älä soita. Turhaa vaivata häntä keskellä yötä.

AARNE

Martta raukka, kai on parasta, että minä soitan. (Menee puhelimen luo
ja soittaa vimmatusti.) Kun ei saa keskusta ylös!

MARTTA

Auta minut sänkyyn. Älä soita.

AARNE

Ehkä minä lähetän pehtorin hakemaan?

MARTTA

Älä lähetä, ehkä minä voin jo paremmin.

AARNE auttaa hänet sänkyyn.

Sehän on hyvä.

MARTTA

Aarne kulta, istu tänne viereeni ja anna kätesi minulle.

AARNE

Hyvä on, Martta, rauhoitu nyt!

MARTTA

Kuinka sinä saatoit unohtaa minut? Muista miten me rakastimme
toisiamme. (Itkee.) Jos kuolen, niin lupaathan, ettet ota sitä naista
lasteni äidiksi? Lupaathan?

AARNE

Martta raukka, älä itke.

MARTTA

Jos sinä hylkäät minut, niin minne minä menisin lasteni kanssa?

AARNE

Ethän sinä minnekään mene, tännehän sinä jäät.

MARTTA

Aarne, ajattele, mitä lapset sanovat, jos isä on hyljännyt heidän
äitinsä!

AARNE

Älä vapise niin. Enhän minä hylkää sinua.

MARTTA

Ajattele, pikku Leena sanoi tänä aamuna. »Äiti, rakastaako isä enää
meitä? Miksei isä nuku äidin luona?»

AARNE

Älä puhu lapsille sellaista. Minä pidän teistä oikein paljon, pojusta,
tytistä ja kaikista.

MARTTA kohottautuu sängystä.

Aarne, eihän se ole totta? Ethän sinä pidä siitä naisesta? Ethän sinä
ollut hänen luonaan?

AARNE

En. Rauhoitu nyt. Minä vien sinut omaan vuoteeseesi.

MARTTA

Aarne, minä kysyin siltä naiselta, olitko sinä siellä, ja hän ei
vastannut. Ajattele sitä lutkaa, se ei vastannut. Hyvänen aika, jos
hän tahallaan uskottelee, että sinä käyt hänen luonaan. Ja jos se saa
lapsen, on sillä vaikka kuinka paljon todistajia, että se on sinun.
Hyvä Jumala.

AARNE

Aivan niin!

MARTTA

Huomenna täytyy saada johtokunta koolle, ja hänen on ilmoitettava
selvästi, ettet sinä ollut hänen luonaan.

AARNE

Mitä? Sellaista skandaalia!

MARTTA

Sinun täytyy vapautua siitä syytöksestä tai häpäiset lapsemme. Sinun
täytyy itsesi tulla sinne.

AARNE

Eihän minua siellä tarvita. Kai siellä on tuomareita tarpeeksi?

MARTTA

Jos me pääsemme tästä jutusta, niin kaikki on hyvin. Minä koetan olla
mieliksesi, jos sinä pikkusenkaan pidät minusta ja lapsistasi.

AARNE

Pidänhän minä teistä. Mutta sinun täytyy käyttäytyä arvokkaasti. Sinä
et saa juosta jäljessäni ja epäillä aina.

MARTTA

Aarne kulta, kaikkihan tulee taas hyväksi. Äsken kuvittelin, että lähden
lasten kanssa pois keskellä yötä, otan rahani, niin että Niskavuori
tulisi myytäväksi ja te joutuisitte minun armoilleni. Minä olin niin
katkeroitunut. Se oli kauhean rumaa.

AARNE

Niin, hyvin rumaa.

EMÄNTÄ tulee.

Joko sinä voit paremmin?

MARTTA

Kyllä, mummu. Voi, ehkä kaikki tulee vielä hyväksi. Ehkä minä olen
ollut kovasti typerä. Eihän Aarne olekaan ollut siellä. Sehän on kaikki
niiden juoruakkain puheita.

EMÄNTÄ

Vai niin. Sehän oli hauskaa. Sitähän minäkin sanoin. Nyt on siis kaikki
hyvin Niskavuoren nuoren parin perheessä.

AARNE

Kaikki on erittäin hyvin.

MARTTA

Kuulkaa, mummu, se nainen ei sanonut, oliko se Aarne vai ei. Ehkä hän
tahtoikin saada meidät kaikki uskomaan, että se oli Aarne. Jos se saa
lapsen, niin tällä tavoin se voi vaatia Aarnelta lapselle eläkettä.
Sehän olisi ihan kauheaa!

EMÄNTÄ

Niin, aivan kauheaa. Hillitse, Martta parka, mielikuvitustasi.

MARTTA

Huomisessa johtokunnan kokouksessa se asia täytyy selittää. Sen naisen
on selvästi sanottava, ettei se ollut Aarne. Kuka tietää mitä metkuja
sillä on mielessä.

EMÄNTÄ huvitettuna.

Niin, sehän on kaikkein selvintä. Kyllä se sopii. Erinomaista. Sillä
tavalla Aarne vapautuu kaikesta. Minäkin tulen siihen kokoukseen
kuuntelijaksi!

AARNE

Taitaisi olla nautintorikas hetki Niskavuoren emännälle.

MARTTA

Anna minulle anteeksi, Aarne. Voi, äiti kulta, kuinka minä olen ollut
ajattelematon. Mutta nythän on kaikki hyvin. Voi, Aarne, minä olen kuin
uudestisyntynyt.

EMÄNTÄ

Avioliitto on siitä omituinen liitto, että siinä liittolaiset saavat
kutsua toisiaan roistoiksi ja sitten halata viiden minuutin kuluttua. —
Mutta jos minäkin saisin syntyä uudelleen ja saada vähän unta!

MARTTA

Hyvää yötä, mummu. Sydämeni on aivan hyvä. Tule, Aarne, katsomaan
kuinka lapset nukkuvat. (Ohimennessään nojaten Aarnen käsivarteen.) Ja
tulet taas nukkumaan viereeni makuuhuoneeseen.

EMÄNTÄ

Niin, sänkyhän se on aviopuolisoiden tuomari. (Martta menee.) Miten
sinä olet kalpea, Aarne. Särkeekö päätäsi! Sydäntäsi ei ainakaan, se
kivistys kuuluu muille.

MARTTA palaa.

No, Aarne, tule nyt!

EMÄNTÄ

Kuulehan, Martta, ehkä on parasta, että hän nukkuisi tämän yön
rauhassa, kun hänelle kerran on laitettu konttorihuoneeseen vuode.

AARNE

Ehkä se todella olisi parempi. Pääni ihan halkeaa.

MARTTA

Voi, Aarne rukka. Minä panen kääreen päähäsi. Tule pian sitten. (Menee.)

AARNE

Mitäs äiti katselee?

EMÄNTÄ

Katselin vain Niskavuoren jaloa poikaa.

AARNE

Omaa poikaasi. Pidätkös hienosta pojastasi? Hyvää yötä. (Ojentua
kätensä.)

EMÄNTÄ

Älähän toki koske käteeni tänä iltana. (Aarne menee.) Minä olen
kovin väsynyt ja vanha, sittenkin. (Siirtää pöytälampun yöpöydälle,
sammuttaa kattovalon, avaa raamatun ja lukee itsekseen yksinkertaisella
hartaudella.) »Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi
käsivarrellesi. Sillä väkevä kuin kuolema on rakkaus, ankara kuin
Tuonelan kiivaus, sen hehku on tulen kuumuutta, Herran liekkiä. Suuret
vedet eivät voi rakkautta tukahduttaa, eivätkä virrat sammuttaa. Jos
ken kaiken talonsa tavaran tarjoaisi rakkautta vastaan, niin häntä vaan
pilkkaamalla pilkattaisiin.»

Aarne on palannut emännän lukiessa. Pysähtyy ovenpieleen, painaa nyrkit
silmiään vasten. Väliverhon laskiessa sulkee hiljaa oven.

Väliverho.

III NÄYTÖS

Niskavuoren sali kuten ensimmäisessä näytöksessä. Albumipöytä
tuoleineen on siirretty etualalle vasemmalle ja keinutuoli sensijaan
ruokasalin oven lähelle. Akkunoissa talviverhot ja lattiassa suuri
matto.

MARTTA sytyttää lamput, huutaa eteisen ovella.

Salli, tuliko agronomi?

SALLI tulee.

Hänellä on talviset päällysvaatteet yllä. Ei vielä. Mutta tallimies
tuli kyllä takaisin. (Menee ruokasaliin.)

EMÄNTÄ tulee huoneestaan. Jää ovelle seisomaan.

Joko Aarne tuli? Missä hän viipyy?

MARTTA

Jaha, onpahan mummukin levoton. Kyllä hän vielä tunti sitten oli
miesten kanssa metsässä. (Tiukasti.) Ajoin katsomaan. Siellä hän on
ollut ilman aamukahvia ja aamiaista. Muita kyllä hän on koko ajan ollut
siellä — eikä käynyt missään. Pehtori kertoi, kun kyselin salaa...

EMÄNTÄ

Joko sinä taaskin nuuskit hänen jälkiään?

MARTTA

Pelkäsittehän te itsekin. Luulin, että hän mahdollisesti olisi lähtenyt
kylään tapaamaan sitä lutkaa — tulin ihan hulluksi, kun ajattelin.

EMÄNTÄ

Martta, tästä ei hyvää seuraa. Teittehän eilen sovinnon.

MARTTA

Kyllä, mutta hän lähti aamulla huomenta sanomatta. Lähetin tallimiehen
äsken hakemaan häntä. Kyllä hänen on oltava läsnä kokouksessa.

EMÄNTÄ

Kuulehan Martta, anna hänen jäädä metsään. Ei tästä johtokunnan
kokouksesta taida olla iloa kenellekään.

MARTTA

Minulle on.

EMÄNTÄ

Martta, älä jännitä jousta liikaa.

MARTTA

Tässä talossa on kohta toinen ääni kellossa.

EMÄNTÄ

No, no, no, no. Kovinhan Martta on voitonvarma.

MARTTA

Eikös mummustakin kahvi tarjota ruokasalissa, ennenkuin Simola tuo
tuon ihmisen tänne? — Kaikenlaisia ihmisiä sitä vielä pitää taloonsa
päästää! Kansakoululle tämä kokous olisi paremmin sopinut.

EMÄNTÄ

Minä sanoin jo, tästä ei tehdä virallista teurastusta.

MARTTA ruokasalin ovella.

Salli!

SALLI tulee ilman päällysvaatteita.

No, rouva?

MARTTA

Jos Salli panisi tuolit tänne pöydän ympärille ja laittaisi kahvipöydän
kuntoon.

EMÄNTÄ

Muista sitten Martta, ettet puhu liikoja. (Menee huoneeseensa.)

MARTTA

Puhun minkä puhun! (Menee ruokasaliin. Salli ryhtyy keräämään tuoleja.)

AARNE tulee saappaissa ja nahkatakissa, riisuu pyssyn selästään, menee
huoneensa ovea kohden ja huomaa Sallin.

Mitä juhlapöytää Salli täällä järjestää?

SALLI

Rouva sanoi, että tänne tulee johtokunnan kokous. Rovasti ja
apteekkarikin tulevat.

AARNE

Mitä hemmettiä tämä on? Tuolit paikoilleen, sanon minä. Ja Salli tuo
minulle kuumaa kahvia niinkuin olisi jo! (Menee huoneeseensa.)

SALLI

Herra jesta, mitä rouva sanoo? Eikö siellä olekaan vielä kahvia? (Vie
tuolit takaisin paikalleen. Mutisee itsekseen.) Sitten ruokasaliin.

AARNE tulee huoneestaan.

Vai on tänne kutsuttu kokouksia?

EMÄNTÄ tulee.

No, siinä sinä olet. Tällaisena päivänä olisit saanut pysyä kaukana
Niskavuoren nurkista.

AARNE

Mitä kokousta tänne aiotaan?

EMÄNTÄ

Martta on hommannut koulun johtokunnan koolle.

AARNE

Tarkoitatko, että myöskin Ilona kutsutaan tänne? Tänne? Ei ikinä!
(Aikoo huoneeseensa.)

EMÄNTÄ

Niin, tänne. (Aarne pysähtyy.) Tekemään tiliä yöllisistä vieraistaan.

AARNE

Teitä kirottuja! Hän ei saa tulla. Sinun täytyy estää se.

EMÄNTÄ

Ole nyt viisas, Aarne, ja muista olla vastustamatta Marttaa, muuten saa
taas valjastaa hevosia keskellä yötä ja pitäjä saa ilonaiheita.

AARNE istuu nojatuoliin.

Teitä kirottuja naisia! Kalvatte minut sisälmyksiä myöten. Kun kuljin
äsken metsässä ja pyry pieksi kasvojani. (Vaikenee.)

EMÄNTÄ istuu pöydän toiselle puolelle.

Varmasti oli siellä mukavampaa. Siellä se aina haihtuu, se
niskavuorelaisten mielipaha.

AARNE

Juuri niin se Niskavuorella on aina haihtunut, eikö niin? Niskavuorella
on aina eletty niin ja Niskavuorella on aina kuoltu näin, Niskavuoren
ihmiset syntyvät ja elävät Niskavuoren malliin, koska sinä olet siihen
tyytynyt. Mitä jos minä en huolisi siitä mallista enää? Jos minä
niinkuin lähtisin elämään omaan malliini.

EMÄNTÄ järjestelee pöytäliinaa.

Kun isäsi ja vaarisi tulivat metsästä kotiin, oli niilläkin niitä
omia mailejaan. — Noin pyryssä. Mutta kun saivat kahvia lämpöisessä
huoneessa, niin ne taas mukautuivat Niskavuoren malleihin.

AARNE

Isä joi, äiti. Minäkin rupean juomaan, ellei elämä tästä parane.
Pula-aika vie viimeisetkin voimat Niskavuoresta. Martalta pitäisi
rukoilla rahaa... Kurkkuni kautta kulkevat kohta Alakorven hongat
maailmalle. Minä join viime talvena, muori — en ole juonut tänä talvena.

EMÄNTÄ

Et sinä lastesi osuutta juo, siitä pidän minä huolen. Et sinä
Niskavuorta suvulta juo, siitä pitää suku huolen.

AARNE

Niinkö se on? Siinäkö kaikki?

EMÄNTÄ

Ehkei siinä ole kaikki, poikani. — Näiltä rinteiltä ovat eteemme
levinneet laajat maat ja tuolta kylästä on aina katsottu meihin
ylöspäin. Meidät on pantu tänne näkyviin ja me pysymme pylväinä omaan
malliimme.

AARNE nousee, nauraa karkeasti.

On niitä muitakin malleja, muori hyvä. Yksi niistä on, että
Niskavuoren kannattamattoman rusthollin rinteille nousee tusinoittain
pienviljelyksiä ja että Martalle maksetaan rahat kouraan. Ja tässä
Niskavuoren rinteillä asuu pienviljelijä Aarne Niskavuori kyntäen
peltojaan kuten tekivät isätkin, ennenkuin metsärahat ja rikkaat
emännät ja pehtorit tuotiin taloon. Ennenkuin ryypättiin ja tehtiin
pitkin kyliä äpäriä. (Kävelee edestakaisin.)

EMÄNTÄ

Sellaista sitä juohtuu mieleen pyryssä pyssyn kanssa. (Nousee.) Ja
öisin kansakoululla. (Aarne pysähtyy.) Pienviljelijä Niskavuorella ei
ole tilaa tämän katon alla, muista se. Niinkauan kuin minä elän, ajan
trilloillani Niskavuoren omaa tietä kirkolle päin, sitä tietä, joka
kulkee Niskavuoren omien peltojen välitse kirkonkylän tienviitalle
saakka.

AARNE

Vaikkapa poikasi ruumiin ylitse?

EMÄNTÄ

Omankin ruumiini ylitse. — Katsos, poikani, kun minut tuotiin tänne,
niin minäkin pidin ihmisistä, mutta ne menivät minulta — ei jäänyt
muuta kuin talo ja ne uuden navetan kivet jotka Ylärinteen pultereista
hakattiin ja seiniin sovitettiin, — ne jäivät. Siellä on yksi, jossa
on mittaa kuusi kyynärää. Kun ne pantiin paikoilleen, ajattelin. On
sinussa mittaa, olkoon mittaa minussakin!

AARNE

Ehkäpä sitä tulee mittaa minuunkin, äiti.

EMÄNTÄ menee huoneensa ovea kohden.

Eivät minun polkuni tästä enää pahasti sotkeudu.

MARTTA tulee ruokasalista, menee Aarnen luo.

Voi, Aarne, siinähän sinä vihdoinkin olet. Simola ajaa juuri pihaan,
minä käsken johtokunnan kahville sillä välin, kun Simola hakee tuon
naikkosen tänne.

AARNE

Mitä sinä tarkoitat? Mitä kirottua komediaa täällä aiotaan näytellä?
Koko pitäjä nauraa meille!

MARTTA

Naurakoot, mutta nyt pitää tulla selvä. Sen ihmisen on poistuttava
täällä ja hänen likaiset juonensa on paljastettava!

AARNE

Martta, sinä olet järjiltäsi. Minä en ainakaan aio olla läsnä siinä
toimituksessa. (Aikoo huoneeseensa.)

MARTTA juoksee hänen jälessään.

Aarne! Jos sinä menet etkä paljasta sitä ihmistä, en enää luota sinuun.
Menköön sitten elämämme säpäleiksi. En kestä tätä enää. (Kietoo kätensä
Aarnen kaulaan.) Aarne rakas, lupasithan sinä eilen! Pidäthän sinä
minusta ja lapsistamme?

AARNE

Martta, sinun pitää nyt olla järkevä.

SIMOLA tulee.

Iltaa, iltaa. Älkäähän nyt, pelkkää rakkautta vain täällä
Niskavuorella. Täällähän ovat asiat niinkuin pitää ollakin. Vanha
emäntä se tässä iloisena katselee lastensa onnea.

EMÄNTÄ

Aivan. (Kättelee Simolaa.)

AARNE riuhtaisee itsensä irti Martasta.

Hyvää iltaa, Simola. (Kättelyt.)

MARTTA

Voi, miten hauskaa, kun tulitte! Minä ilmoitin opettaja Vainiolle, että
tulette hakemaan sen naikkosen sieltä.

SIMOLA

No, no, Martta-rouva, ei noin äkäisesti.

AARNE

Ei sitä tyttöä tuoda tänne rääkättäväksi.

MARTTA

Aarne, muista!

EMÄNTÄ

Martta tule tänne. (Kuuluu kulkusten kilinää.) Rovastikin ajaa jo
pihaan. Tulo järjestämään kahvipöytää.

SIMOLA

Kahvia kahvia, vanha emäntä. Kahvi sovittaa monet asiat Älkäähän
nyt, kun Perälän Ville haastoi vävynsä käräjiin, niin pistäytyivät
käräjätalon porstuasta majatalon Liinun luona kahvilla. Ja siihenhän
se niidenkin riitajuttu jäi. Kahvia sitä olla pitää. (Martta ja emäntä
poistuvat. Aarne tarjoaa tupakkaa.) Ja tupakkaa! (Salli menee salin
läpi eteiseen.)

AARNE

Saakelin akkajuttuja! Ovatko ne todella haalineet koko johtokunnan
kokoon?

SIMOLA katsellen Aarnea, jyrkästi.

Liian hyvä likka se on sinun tärveltäväksesi!

AARNE

Mitä sinä tarkoitat, Simola?

SIMOLA

Älähän nyt, mietiskelen vain itsekseni, kun katselen tätä hupaista
maailmaa. (Aarne menee ovea kohti.) Älähän nyt, jahka jutellaan. Minne
sinä menet?

AARNE

Käyn heittämässä saappaani — helvettiin — hirteen.

SIMOLA

Älähän nyt, roiku siellä sitten vähän aikaa hyvässä tuulessa. (Aarne
menee ja sulkee ovensa. Simola istuu, hymähtelee.) Voi niitä Simolan
Paavon meininkejä.

SALLI avaa oven apteekkarille.

Apteekkari on hyvä ja käy sisään. Minä sanon emännälle.

APTEEKKARI

Päivää, Simola. Hemmettiä, kaikenlaisiin akkojen juttuihin sitä joutuu.
Saamarin ämmät. Tekisi mieli livistää.

SIMOLA

Älähän nyt, täytyyhän sitä likkaa puolustaa.

APTEEKKARI

Onko siinä jutussa jotain perää? Olisikohan se Aarne?

SIMOLA hampaittensa välisiä.

Jukupliut, ole vaiti!

SALLI

Olkaat hyvät, minä ilmoitan emännälle. (Rovasti ja Penttilän isäntä
tulevat. Salli ruokasaliin.)

ROVASTI

Hyvää päivää. Mitä myrkkymaakarille kuuluu?

APTEEKKARI

Se myrkkymaakari taitaa olla tällä hetkellä pappilassa päin.

ROVASTI

No, no, sieltäkö se tuuli puhaltaa? Nuoret miehet, nuoret miehet!

PENTTILÄ

Kuka ne suksenjäljet tietää, mistäpäin ne tulevat.

APTEEKKARI

Eikö Penttilän emäntä ollutkaan tutkimassa? Ruustinna ainakin on ollut
Sandran luona jälkiä takseeraamassa.

ROVASTI

Minkä sille naisväelle mahtaa. Ja onhan se huutava tapaus.

OPETTAJA tulee, kättelee kaikkia.

Hyvää päivää. Vai alkaa täällä olla jo johtokunta koolla. Herran
rauhaa, hyvä rovasti. Tässä on nyt niin ikäviä asioita, että oikein
pöyristyttää. Ja vielä niin korkeasti sivistynyt ihminen!

SIMOLA

Älähän nyt päivittele, jahka ensin tutkitaan. (Rovasti istuu sohvaan.
Apteekkari ja Simola albumipöydän luo.)

PENTTILÄ

Kyllä se on ikävä juttu. Meidän emäntä sanoi, ettei sellaista ole vielä
missään sattunut. (Istuu uunin luo.)

APTEEKKARI

Tuskinpa siellä Penttilänkään navetassa on montakaan piikatyttöä, jolla
ei olisi kakaroita. Ja kuka niitten papat tietää!

PENTTILÄ

Minkä sille voi, kun on piioista puutetta.

SIMOLA

Älähän nyt, niin, karjapiioista on puutetta, ei niitä passaa kovin
ankarasti arvostella. Mutta opettajattarista ei ole puutetta. Niiltä
saa sortteerata vaikka sisälmykset.

ROVASTI

Simola, sinunkin siveellisyyskäsitteesi alkavat höltyä. Mutta eihän se
ole ihme, kun on ollut niin monta nättiä emännöitsijää.

APTEEKKARI

Tuleeko tästä yleinen siveellisyystutkinto. Jokaisellahan meillä
on omat pienet syntimme. Mutta mitä siitä, kyllä minä olen valmis.
Käskekää vain emännät sisään. Sandra ja Serafiina ovat kai meidän
kaikkien yleissyyttäjiä?

ROVASTI

Ehkä on paras, että pysymme asiassa. Eiköhän Simola pistäytyisi
hakemassa tuota neitosta tänne?

SIMOLA

Älähän nyt, kyllä minä teen sen mielelläni. Mutta sillä ehdolla, että
täällä seurataan Kristuksen lakia eikä seurakunnan säädöksiä. (Menee.)

    Kun Simola on mennyt, tulevat emäntä ja Martta ruokasalista.
    Toiset nousevat. Kättelevät rovastia ja apteekkaria. Silloin
    astuvat sisään Nikkilän isäntä, Serafiina ja Sandra. Emäntä
    ja Martta tervehtivät nyt Nikkilää, opettajaa ja Penttilää.
    Samalla on Aarne tullut huoneestaan ja kättelee järjestyksessä
    rovasti, opettaja, Penttilä, apteekkari, Nikkilä.

EMÄNTÄ

Taitaa olla koko lautakunta koolla. Minä en oikeastaan tänne kuulu,
mutta ehkä isännät antavat minun olla läsnä, koska asia taitaa koskea
vähän Niskavuoren pesääkin.

ROVASTI

Totta kai, totta kai. Istukaa vain tänne, emäntä.

OPETTAJA

Parasta olisi, että Sandra ja Serafiina poistuisivat siksi kun
käsketään sisään. (Sandra ja Serafiina niiaavat ja poistuvat.)

    Kaikki istuvat, rovasti sohvaan, opettaja nojatuoliin oikealla,
    apteekkari albumipöydän luo, Martta uunin luo vasemmalla, emäntä
    keinutuoliin taustalla, Nikkilä lähelle isännän huoneen ovea ja
    Penttilä uunin luo oikealla. Aarne seisoo uuniin nojaten
    vasemmalla. Pitkä juhlallinen hiljaisuus.

AARNE katkaisee äänettömyyden.

Tuleeko tästä oikein virallinen kuulustelu? Koska asia koskee minua
henkilökohtaisesti, niin en voi ottaa osaa sen käsittelyyn. (Aikoo
huoneeseensa.)

MARTTA estää hänet.

Aarne, muista lupauksesi.

ROVASTI

Eihän tässä mitään virallista kokousta ruveta pitämään. Minusta on
parasta, että selvitetään asia kaikessa hiljaisuudessa, ja ellei se
selviä, niin sitten vasta aletaan viralliset toimenpiteet.

MARTTA

Aarne voi siis ilman muuta jäädä. Tahdon nähdä, kykeneekö tuo nainen
valehtelemaan Aarnelle päin silmiä.

AARNE seisoo käsivarret ristissä uuniin nojaten.

No, antakaa tulla. Saahan sitä katsella. (Martta istuu.)

NIKKILÄ nousee.

Jos minä sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen
tärkeä ja ankara velvollisuus. (Rykäisee.) Nykyaikana, kun ylen
tärkeät siveellisyysperiaatteet ovat ylen ankarasti löyhtyneet tässä
kirkonkylässämme, niin on viimeinen aika, että tämä ylen tärkeä
toimitus olisi suoritettava. (Rykäisee.) Rakkaat kanssaveljeni, me
kaikki muistamme...

PENTTILÄ On tullut puhuessaan Penttilän kohdalle, tämä nykäisee häntä
takinliepeestä.

Nyt ei saa pitää puheita. Tässä jutellaan vain keskenämme.

ROVASTI

Rakas Nikkilän isäntä, tämä onneton neitonen on sotkenut tähän erään
johtokunnan jäsenen, joten mielipiteemme on, ettemme voi asiaa
virallisesti käsitellä, vaan kaikessa hiljaisuudessa kehoittaa
häntä jättämään erohakemuksensa. Voimmehan yksityisesti ilmoittaa
kouluylihallitukselle asiasta, mutta sanomalehtiin emme voi sitä
mitenkään päästää. (Nikkilä menee paikalleen.)

OPETTAJA

Kyllä se on niin, että julkisen sanan olisi valvottava tällaisia
tapauksia, ja yhteinen velvollisuutemme on paljastaa siveettömyys
omassa joukossamme.

AARNE

Kas, kun ei tänne kutsuttu siveyspoliisia.

MARTTA

Ehkä sekin vielä tarvitaan.

EMÄNTÄ

Kyllä niitä on tarpeeksi täällä omassa joukossammekin.

MARTTA menee rovastin luo.

Minä pyydän, että herra rovasti saattaisi sen naisen tunnustamaan ja
tutkisi niitä, jotka ovat levittäneet vääriä huhuja. Voi, rovasti, mitä
olen saanut kärsiä!

ROVASTI

Rouva raukka, kyllä tämä nyt selviää.

EMÄNTÄ nousee.

Minä ehdottaisin, että mentäisiin ruokasaliin kahville sillä välin, kun
Simola tuo tytön tänne. (Rovasti ja hänen jälessään nutut nousevat.)

APTEEKKARI

Miksi se tyttö ylimalkaan kutsutaan tänne kidutettavaksi?

MARTTA

Hänen on vastattava täällä kaikkien kuullen niihin syytöksiin, joita
häntä vastaan on tehty.

EMÄNTÄ

Hyvä on, mutta ehkä me sentään ensin menemme kahville.

APTEEKKARI

En minä vain sen tytön sijassa tänne tulisi.

MARTTA

Meillä on keinot, ei se uskalla olla tulematta.

AARNE avaa ruokasalin oven.

Tehkää hyvin. (Kaikki lähtevät. Penttilän isännälle, joka menee
viimeisenä.) Onko huomenna meijerikokous?

PENTTILÄ

On, on.

EMÄNTÄ on jäänyt yksin saliin. Miettii hetken, sitten menee eteisen
ovelle ja huutaa.

Serafiina. (Serafiina ja Sandra tulevat.) Muistakaahan, Serafiina ja
sinäkin, Sandra, ettei siitä näkemästänne voi olla niin varma. Joskus
näkee liikoja...

SERAFIINA

Voi, emäntä, ei sitä hämärässä voi niin tarkkaan tunnustella.

SANDRA

Sanoinhan minä jo Serafiinalle, ettei sen vanhan emännän mieltä
passaisi pahoittaa.

EMÄNTÄ

No niin, ollaanhan tässä toimeen tultu ennenkin... ja onhan
Serafiinalla ollut tukea tästä Niskavuoresta. Niin että muistakaa
sitten. (Menee ruokasaliin.)

SALLI tulee eteisestä.

Siellä se Simola tulee kouluneidin kanssa. Hoitakoon Simola sen
harakan, en minä sen vaatteisiin koske. Tulkaa keittiöön kahville.
(Menee salin yli ruokasaliin, mutisee itsekseen. Sandra ja Serafiina
vetäytyvät eteiseen. Hetken kuluttua tulevat Ilona ja Simolan isäntä.)

SIMOLA tulee edellä.

Käykää sisään, Ilona-neiti. Täällä ei ole ketään. Taitavat toiset
olla kahvilla. (Kuulostelee ruokasalin ovella. Kääntyy sitten llonan
puoleen.) Eikös ollut mukava kyyti Simolan oriilla? Niin sitä Simola
likkoja kuljettaa eikä Simolan seurassa tartte peljätä.

ILONA

Kiitos, Simolan isäntä.

SIMOLA

Tässä sitä taas ollaan Niskavuoren salissa.

ILONA jähmettyen.

Niin ollaan. On pimeä, pyryttää... ja paleltaa. Ehkei minun olisi
pitänyt tulla. En jaksanut... Odotin soittoa koko päivän. Minun täytyy
päästä selvyyteen. (Äkkiä.) Ehkä... minun täytyy oppia olemaan yksin.

SIMOLA

Älkäähän nyt olko niin surullinen. Mitähän minä oikein tekisin,
tanssisinko tasakäpälää, että edes pikkuisen hymyilisitte. Ette ole
niinkuin muut. Olitte ihan kuin päivänpaiste, kun kävitte Simolassa. Jo
kuistin rappusilla tuntui kuin koko talo olisi lämminnyt.

ILONA

Kohta kuulette, millainen päivänpaiste minä olen.

SIMOLA aikoo kädellään koskettaa Ilonaa, mutta peräytyy.

Ehkä minä en teitä oikein ymmärrä. Tehän olette sivistyneestä kodista
ja minä olen vain tavallinen talonpoika. En raatsinut edes sanomalehtiä
tilata, ennenkuin sain metsän myytyä ja velat maksettua. Jäihän siitä
yhtä ja toista pankkiinkin. Mutta elämäni meni sillä välin ihan kuin
tyhjiin.

ILONA

Simolan isäntä, teissä on sitä sydämen sivistystä, joka on korkeampaa
kuin mikään muu sivistys. Ei teidän elämänne mene koskaan tyhjiin.
(Simola aikoo sanoa jotain.) Älkää puhuko minulle ystävällisesti,
älkääkä olko minulle hyvä. Minun pitää olla kiven kova, ymmärrättekö?
Minun pitää olla kuin kivi. Minun pitää seista yksin. Minä en voi saada
apua muilta kuin itseltäni.

SIMOLA

Älkäähän nyt. Me tässä juttelimme apteekkarin kanssa, että koetetaan
painaa koko juttu villaisella. Ehkä on parasta, että me hoidamme koko
asian. Antaa niiden juoda kahvia, minä vien teidät takaisin.

ILONA

Te olette hyvä ihminen, Simolan isäntä, mutta antaa tulla, mitä on
tullakseen.

SIMOLA

Ilona-neiti, he eivät saa häväistä teitä.

ILONA tarttuu Simolaa käsivarsiin ja ravistaa häntä.

Simolan isäntä, ne eivät voi...

APTEEKKARI tulee ruokasalista.

Kas, kas, hyvää iltaa, Ilona-neiti.

Koko »seurakunta tulee ruokasalista. Kohta apteekkarin jäljessä tulee
Aarne. Hän aikoo omaan huoneeseensa, mutta Martta juoksee hänen
jäljessään ja pysäyttää ovella. »Aarne, sinä et saa mennä!» Vanha
emäntä on huomannut tapauksen ja ilmestyy ruokasalin ovelle. Apteekkari
menee Aarnen luo, vanha emäntä tulee etualalle tervehtimään Ilonaa. Nyt
tulevat ruokasalista rovasti, opettaja ja isännät. Rovasti ja opettaja
istuvat entisille paikoilleen, isännät lähelle ruokasalin ovea.
Aarne asettuu nyt uunin luo oikealle, Martta istuu hänen lähelleen,
apteekkari lähelle isännän huoneen ovea.

EMÄNTÄ kun kaikki muut ovat istuneet.

Ilona-neiti, tulkaa istumaan tänne vanhan ihmisen viereen. Ei teidän
tarvitse seisoa tämän raadin edessä. (Istuutuu albumipöydän luo
etualalle.)

MARTTA

Äiti!

ILONA

Kiitos, Niskavuoren emäntä. Kyllä minä seison, kun kerran olen
syytetty. Siis, mistä on kysymys? (Jää seisomaan vanhan emännän
lähelle.)

ROVASTI

Hm, se kysymys olisi kai meidän tehtävä. Jos opettaja esittäisi tämän
ikävän asian.

OPETTAJA nousee.

Velvollisuuteni koulun mainetta kohtaan pakottaa minut paljastamaan
neiti Ahlgrenin suhteen ilmitulleita ikäviä seikkoja. Jo useita
viikkoja on kylässä puhuttu, että opettajattaren oven taakse on öisin
ilmestynyt suksen jäljet ja miehen jäljet, jotka osoittavat, että
neiti Ahlgren, on ottanut vastaan miesvieraita. Myöskin minun täytyy
tunnustaa, että olen useana yönä kuullut puhetta neidin huoneesta.

ILONA hymyillen.

Ahaa!

OPETTAJA

Viime yönä ovat koulun vahtimestarin emäntä ja puhelinaseman
hoitaja, neiti Sandra Marjanen nähneet erään mieshenkilön avaavan
opettajattaren oven ja samat henkilöt ovat luulleet tunteneensa,
minä huomautan, luulleet tunteneensa, miehen erääksi johtokunnan
jäseneksi ja ilmiantaneet tämän johtokunnan jäsenen hänen rouvalleen,
mikä on synnyttänyt sanomatonta mielipahaa. Koulun taholta on meidän
luonnollisestikin vaadittava, kuten opettajatar ymmärtää, että
opettajattaren on käyttäydyttävä siveellisesti. Tämä ennenkuulumaton
tapaus vaarantaa koulun mainetta, Johtokunnan on ryhdyttävä
toimenpiteisiin, mutta olemme päättäneet olla tuomitsematta teitä,
ennenkuin olemme kuulleet oman tunnustuksenne. Sitäpaitsi vaatii
johtokunnan jäsenen maine asian selvittämistä. (Istuu.)

ROVASTI yskäisee.

En tiedä, miten tämän asian alkaisin. Minun on ennenkaikkea kysyttävä,
onko totta, että teidän luonanne on öisin käynyt eräitä mieshenkilöitä.

ILONA

On, herra rovasti, mutta yksikössä. Ainoastaan eräs.

ROVASTI

Ehkä te myös suostutte sanomaan meille, kuka se mies on?

ILONA

En suinkaan, sillä se on yksityisasiani. En tiedä olevani velvollinen
ilmoittamaan johtokunnalle vieraitteni nimiä.

MARTTA

Rovasti, hän tahtoo saattaa mieheni epäilyksen alaiseksi. Hän tahtoo
käyttää hyväkseen tuollaista hullua, ehkäpä kiristääkin mieheltäni
rahoja äpäräänsä varten.

AARNE

Martta, mitä sinä lupasit? Se on roskaa ja mieletöntä! Minä pyydän
anteeksi kaikilta läsnäolevilta.

ILONA

Rouva Niskavuori ei voi minua loukata, sillä me puhumme eri kieltä.

MARTTA

Niin, minä olen mieletön. Minä olen kitunut niin äärettömästi, sillä
koko pitäjä huutaa ja syyttää miestäni. Minä tahdon nyt selvyyden
lasteni vuoksi. Olkaa hyvä ja kutsukaa sisään todistajat. (Aarne
yrittää poistua huoneeseensa.) Et saa mennä. Lähden paikalla lasteni
kanssa, ellei tästä tule selvää.

AARNE pysähtyy paikalleen, kasvot liikkumattomina.

Kyllä minä jään. Loppuun asti.

ROVASTI

Opettaja kutsuu todistajat sisään.

OPETTAJA käy eteisen ovella huutamassa.

Sandra ja Serafiina, tehkää hyvin ja tulkaa sisään. (Sandra ja
Serafiina tulevat.)

ROVASTI

Voivatko Sandra ja Serafiina todistaa nähneensä viime yönä mieshenkilön
menneen neiti Ahlgrenin luo?

AARNE kylmästi.

Tämä kuulustelu on naurettavaa. (Ilona katsoo Aarneen säälien.)

MARTTA

Minun täytyy saada selvä. Puhukaa.

SERAFIINA

Kyllä, kyllä, rovasti. Kun minä menin yöllä pikkukamariin, niin sanoin
Sandralle, että tule sinäkin mukaan... (Sandra nykäisee häntä hiasta.)

ROVASTI

Ei mitään pitkiä selityksiä.' Vastatkaa lyhyesti, näittekö viime yönä
mieshenkilön menevän neiti Ahlgrenin luo?

SERAFIINA katsoen vanhaan emäntään, joka hallitsee häntä silmillään.

Kyllä, kyllä minä näin. Sellainen pitkä mies.

ROVASTI

Entä Sandra?

SANDRA katsoen vanhaan emäntään päin.

Pitkä mies se oli. Otti avaimen taskustaan ja meni sisään.

SERAFIINA

Ja me istuttiin pikkukamarissa ja sitten vielä ikkunassa ja Sandra aina
vaan odotti...

ROVASTI

Voiko Serafiina sanoa, kuka se mies oli?

SERAFIINA katsoo vanhaan emäntään.

Kyllä minä ensin luulin, että se oli Niskavuoren isäntä. Mutta kun minä
oikein tunnustelen...

EMÄNTÄ

No, Sandra ja Serafiina, katsokaa tarkkaan, ettei tulisi erehdystä,
oikein pahaa erehdystä.

SERAFIINA

... kun oikein tunnustelen, niin kyllä se taisi olla vähän lyhempi. Kun
se kulki niin omituisesti kumarassa.

SANDRA

Niin minäkin. En minä voi sitä valalle ottaa, että se olisi ollut
Niskavuoren isäntä.

SERAFIINA

Niin, en minäkään.

ROVASTI

Voiko Serafiina sitten vannoa, ettei se ollut Niskavuoren isäntä?

SERAFIINA

En minä nyt oikein tiedä. Kyllä se on melkein niin, etten minä voi
vannoa, ettei se olisi ollut Niskavuoren isäntä.

SANDRA

Voi, herra rovasti, kun tässä on kysymys pyhästä valasta, niin en minä
voi panna kahta sormea piplian päälle, kun en minä niin selvästi nähnyt.

ROVASTI

Astukaa ulos. Olisi paras olla juttelematta perättömiä. (Serafiina
ja Sandra menevät ulos niiaillen. Ilonalle.) Teidän epäsiveellinen
käytöksenne saattaa joukossamme olevan kunniallisen miehen maineen
epäilyn alaiseksi.

AARNE yrittää sanoa jotakin, mutta vaikenee sitten.

Pyydän anteeksi, Ilona-neiti, meidän kaikkien puolesta.

MARTTA

Pyydät anteeksi tältä epäsiveelliseltä naiselta, joka tahtoo hävittää
meidän perhe-elämämme, lapsiemme elämän! Oletko tullut hulluksi? Mitä
tämä on? (Hyökkää ruokasaliin.)

AARNE tekee epätoivoisen liikkeen kädellään, vaikenee, kääntää päänsä
pois.

ILONA katsoo häneen, sitten rovastille.

Epäsiveellinen... En ole tullut ajatelleeksi sellaista... Niitä
valmiita muotoja ja kaavoja, joiden mukaan kaikki on niin selvää...
Ne ovat hävinneet tietoisuudestamme. Olen toisen ajan lapsia kuin
te, herra rovasti. Meiltä vaaditaan eräänlaista toista elämänryhtiä.
Olen koettanut tehdä työni hyvin ja olen pitänyt oppilaistani. Olen
koettanut auttaa kanssaihmisiä voimieni mukaan.

OPETTAJA

Kyllä neiti Ahlgren on ollut hyvä opettaja ja kyllä lapset ovat
käyttäytyneet hyvin!

ILONA

Olen täysi-ikäinen ja täysijärkinen ihminen. Minua mieleenikään
ei johtuisi ottaa selvää, kuka kulloinkin käy esimerkiksi
rovastin makuuhuoneessa. Kanssaihmisteni yksityiselämä on minulle
pyhä. Senvuoksi en katso myöskään muilla olevan oikeutta kajota
yksityiselämääni niinkauan kuin se ei vahingoita yhteiskuntaa.

ROVASTI

Sitä juuri teidän käytöksenne tekee. Yhteiskunta ei voi sallia naisen
harjoittavan kanssakäymistä miehen kanssa ilman laillista vihkimistä.

ILONA

En voi myöntää rovastille oikeutta tehdä muutamalla sanalla
siveettömästä ihmisestä siveellinen.

ROVASTI

Me emme ole täällä ratkaisemassa yhteiskunnallisia pulmia. Me
yksinkertaiset ihmiset katsomme teidän menetelleen siveettömästi. Ja
nyt pyydän teitä säälimään erästä onnetonta naista ja vapauttamaan
meidät kaikki hänen mieheensä kohdistuvista epäluuloista. Pyydän teitä
sanomaan meille totuuden.

ILONA

Se totuus on yksityisasiani. (Menee eteisen ovea kohden.) En käsitä
itsekään, miksi tulin tänne. Minulla ei ole asiaa tänne. Minun elämäni
on muualla. Jossain, johon te ette ulotu, — siellä, missä rakennetaan
rehellisempää maailmaa — ja armeliaampaa.

MARTTA riuhtaisee ruokasalin oven auki ja ilmestyy sisään pitäen
lapsiaan kädestä. Aarne huudahtaa. Martta, lapset pois! Martta syöksyy
lapsineen llonan eteen. Emäntä, Simola ja apteekkari kavahtavat ylös.
Simola oikealta apteekkarin luo.

Oletteko te rehellinen ja armelias, joka tahdotte hävittää lasteni
ja minun elämäni? Antakaa lapsilleni heidän isänsä takaisin! Lapset,
sanokaa sille ihmiselle, ettei hän saa ottaa pois meidän isäämme!
(Huutaen.) Sano, poju! (Lapset itkevät säikähtäneinä.)

AARNE astuu Martan eteen ja tarttuu lasten käsiin.

Tämä oli sinulta viimeinen temppu, Martta. Tulkaa pois, lapset, isä vie
teidät pois, äiti on pahalla päällä.

EMÄNTÄ Martalle.

Kas, kun et kiskonut niitä pienempiäkin vuoteesta.

ROVASTI

Rouva hyvä, lapsia ei sekoiteta tähän. (Apteekkari kuljeskelee päätään
pidellen. Simola seisoo kädet nyrkissä oikealla.)

EMÄNTÄ Martalle.

Tätä sinä tulet katumaan, Martta. Ehkäpä elämäsi loppuun asti. Olet
kuin tyhjä rumpu elämän iskujen alla.

MARTTA

Niin olen ja pärisen, kun pidän omastani kiinni. Mutta minulta ei
viedä mitään. (Aarne palaa, jää uunin luo vasemmalle. Martta katsoo
ympärilleen, huudahtaa.) He ovat kaikki minua vastaan, auttakaa
rovasti! (Lysähtää nojatuoliin.)

ILONA

Minulla ei ole täällä mitään tekemistä. Minulla ei ole mitään
kiinnipidettävää. (Tarttuu tuolin käsinojaan.) Simolan isäntä,
tahdotteko saattaa minut kotiin?

SIMOLA

Älkäähän nyt, jo tämä kidutus saa riittää. Minä olen se mies, joka on
käynyt hänen luonaan ja pyydän jättämään morsiameni rauhaan. Se nyt on
jo ihme, etten saisi käydä morsiameni luona mihin aikaan hyvänsä ilman
että hänet pannaan siitä jalkapuuhun. (Läheten Ilonaa.) Anna anteeksi,
Ilona, mutta sopimuksestamme huolimatta en jaksanut enää kestää. En
kestä sitä, että sinua pidetään epäsiveellisenä ja näytetään sormella,
sinua, joka olet meidän kaikkien päivänpaiste. (Tarttuu llonan käsiin,
hiljaa.) Antakaa Simolan pitää teistä huolta. (Yleinen helpoituksen
huokaus, Aarne seisoo liikkumatta.)

EMÄNTÄ nousee.

Hyvä näinkin. Onnea vaan teille, Ilona, ja tervetuloa meidän emäntien
joukkoon. Tämäpä oli yllätys. Minä olen aina aavistanut, että tänne te
kuulutte. Simolan isäntä on niitä oikeita ihmisiä.

ROVASTI

Olemme kovasti noloina. Anteeksi nyt, neiti — se siitä salaamisesta
seuraa. Etteivät ihmiset mene julkikihloihin. Aijai, Simola!

SIMOLA

Älkäähän nyt, rovasti. Huomaatteko, että Simolankin sana voi tehdä
Ilonasta yks' kaks siveellisen?

MARTTA

Ehkäpä kaikki onkin vain Serafiinan ja Sandran syytä. (Menee Aarnen
luo.) Voi, Aarne, anna anteeksi. (Aarne ei kuuntele, katsoo Ilonaan,
joka seisoo hievahtamatta Simolan pitäessä hänen kättään.)

ILONA

Simolan isäntä, olette ollut suurenmoisen ystävällinen — minä kiitän
teitä suuresta hyvyydestänne. Mutta minä en voi... Minä valitan, mutta
se ei ole totta. Simola ei ole se, joka kävi luonani. Valitan, etten
voi tulla vaimoksenne, Simola, sillä pidän toisesta miehestä. On
olemassa luonnonvoima, joka sitoo minut häneen.

MARTTA

Kuka hän on? Rovasti, kysykää siltä naiselta, kuka se mies on. Hänen on
sanottava, kuka se mies on.

ILONA väsyneesti.

Ei hän ole teidän miehenne, Martta-rouva. Se on aivan toinen mies,
muuan aivan toisenlainen. Käsitän, että minun on jätettävä koulutyöni.
Hyvää yötä. (Aikoo lähteä.)

AARNE astuu rauhallisesti Ilonan luo ja tarttuu häntä käsivarsiin.

Ei nyt aivan toisenlainen. Minä lähden täältä omia teitäni ja otan
sinut mukaani, Ilona, jos tulet... ja jaksat antaa anteeksi tämän
kidutuksen.

MARTTA huudahtaen.

Aarne, Aarne! (Lysähtää jälleen nojatuoliin, itkee sydämensä pohjasta,
hiljaisesti, masentuneesti.)

ILONA hervottomasti, rauhallisesti.

Sinun on ollut vaikeata, Aarne, minä odotan sinua. (Katsoo vanhaan
emäntään, astuu hänen luokseen ja syleilee häntä.) Hyvää yötä. (Lähtee
Simolan seuraamana.)

SIMOLA

Kovalle otti, Aarne. (Aarne aikoo lähteä Ilonan jälessä. Simola
estää.) Kyllä minä hänet kotiin saatan. (Martta itkee hiljaa, mutta
sydäntäsärkevästi.)

EMÄNTÄ

Martta, nyt ei enää huudeta, nyt järjestetään elämä alusta alkaen.
Aarnella ei de tänne enää asiaa, ja lapsesi kuuluvat Niskavuorelle.
(Kohottautuen.) Ja tarvitsevat minua — sekä sinua. (Menee ruokasaliin
itkevän Martan kanssa. Apteekkari ja muut johtokunnan jäsenet nousevat,
tehden lähtöä.)

ROVASTI

En oikein käsitä, en tiedä mitä sanoa.

AARNE

Herrat ovat kai sanoneet sanottavansa erään naisen yksityiselämästä?
(Uhmaten.) Ei kai kellään ole mitään sanottavaa minun yksityiselämästäni.

ROVASTI

Elämänne on Herran käsissä, Niskavuoren isäntä.

AARNE

Eikä, se on kerrankin omissa käsissäni. (Kaikki poistuvat, apteekkari
viittaa hymyillen kädellään. Emäntä on palannut ja seisoo ruokasalin
ovella.) No, muori, sanokaa vain.

EMÄNTÄ mietiskelee ensin, sitten hitaasti.

Ajattelin minä sanoa. Älä tule haudallenikaan... Mutta tule sentään.
(Menee huoneensa ovea kohti.)

    Väliverho.