← E-kirjasto·Projekti Lönnrot nro 3621

Justiina

Name: Justiina
Author: Hella Wuolijoki

Hella Wuolijoki

Hella Wuolijoen 'Justiina' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3621. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.

Lataa .txt

JUSTIINA

6-kuvaelmainen näytelmä

Kirj.

JUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki]

Jyväskylä — Helsinki, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1937.

HENKILÖT:

LAAMANNI ROBERT HARMAALAHTI.

HILDA, hänen rouvansa. RIIKKA, heidän tyttärensä. SENAATTORSKA HARMELIUS. JUSTIINA. OLAVI, hänen poikansa. TOHTORI STENIUS. VAPAAHERRA. VAPAAHERRATAR. ROVASTI. RUUSTINNA. ANDERSSON, oopperalaulaja. ORAMAA, oopperalaulaja. PEHTORI MÄKELÄ. MARI. KAISA. SALMINEN. JOKINEN.

Tapahtuu nykyaikana Harmaalahden kartanossa. Ensimmäinen ja toinen kuvaelma Harmaalahden kartanon salissa. Toiset neljä kuvaelmaa kartanon puutarhassa.

JUSTIINAN ESITTELYÄ

Näin siis olen hakenut Justiinan Harmaalahden hiljaisuudesta Suomen näyttämölle. Siihen oli eräs kummallinen syy.

Muutamia vuosia sitten kävelin eräänä myöhäisenä syysyönä teatterista kotiin. Olin istunut viisi tuntia katsomassa O'Neillin valtavan järkyttävää näytelmää »Suru sopii Electralle». Hirveitä rikoksia ja murhia tapahtui siinä perheen keskuudessa. Antiikkinen Electra-näytelmä toistui yhdeksännentoista vuosisadan amerikkalaisessa perheessä. Näytelmä päättyi siihen, että Electra yksin jäi suremaan rikollisen perheensä häviötä ja hautaantui yksin suljettujen ikkunoiden ja ovien taakse. Näytelmä loppui siihen, että kaikki talon ovet ja ikkunat suljetaan.

Sydäntäni kouri, kun tulin ulos teatterista. Minun koko olemukseni huusi tätä ratkaisua vastaan: Ei! ja tuhat kertaa: ei. En itsekään tiedä, mikä minussa sanoi ei.

Antiikkisessa draamassa Antigone ja Oidipus tietävät etukäteen, että he tulevat häviämään kohtalon edessä, mutta sittenkin he taistelevat ihmisen ylpeätä taistelua kohtaloa vastaan. He kaatuvat taistellessaan. Heidän ylpeä taistelunsa jatkuu vieläkin vuosituhansien jälkeen.

En käsitä, miksi minun teki mieleni huutaa O'Neillin Electralle: »Älä sulje ikkunoitasi ja oviasi. Avua ne maailmalle, ihmisille. Tuo talosi ei seiso tyhjyydessä. Sen ympärillä on eläviä ihmisiä, jotka myöskin taistelevat olemassaolonsa puolesta. Sure kuolleitasi sillä, että palvelet eläviä ihmisiä! Elämäsi on tyhjää, järjetöntä, se ei herätä myötätuntoa minussa. Sinä et taistele kohtaloa vastaan. Häpeä elää yksin surujesi kanssa rikkaassa, suuressa talossasi, ajatellen vain itseäsi, omaa suruasi, joka ei lämmitä ketään!»

Perhe voi olla kahden ihmisen salaliitto elämän luomiseksi, mutta se voi myöskin olla salaliitto elämää vastaan. En muista, oliko se Balzac vai Anatole France, joka on kutsunut perhettä salaseuraksi, jossa voi tapahtua minkälaisia rikoksia tahansa, mutta joka siitä huolimatta ulospäin esiintyy yksimielisenä. Kirjallisuus on ruvennut suurella epäilyksellä kohtelemaan suljettua perheitä, jonka kaapeista on löydetty tarpeeksi luurankoja. Sitä ei koskaan tiedä, mikä voi olla peitettynä johonkin kauniiseen taloon sileännäköisen perheen kulissien taakse. Joskus kaivetaan ylös lapsen ruumiita, joskus löydetään hyvinkasvatettu tytär kasarmista, joskus ampuu poika itsensä, joskus »tyrkyttäytyy» rouva, ja joskus sattumalta paljastuu rikoksia, jotka vavisuttavat yhteiskuntaa. Useimmiten kaikki tämä johtuu siitä, että joku perheen jäsenistä exploateeraa toisia, ja juuri tätä toistensa väärinkäyttämistä löytyy niin usein perheen puitteissa. Nykyaikana avaa nuoriso pakostakin perheen suljettuja ovia ja ikkunoita. Nykyinen talousjärjestelmä alkaa pakottaa kaikkia perheen jäseniä ansiotöihin ja pyrkii lopettamaan keskinäisen exploateerauksen. Yhteiskunta alkaa katsoa sisään perheen ikkunoista ja avaa sen ovet.

Siinä talossa, jossa Justiina on, ei suljeta ikkunoita, vaan avataan ne selkosen selälleen ihmisille. Minä lapasin hänet jo monta vuotta sitten. Vaatimattomana ja arvokkaana kesti hän elämänsä. Kun hänen avioton poikansa syntyi, ei hän ajatellut itsemurhaa, vaan otti elämänsä käsiinsä, auttoi itseänsä ja muita. Hän oli ylpeä, ei koskaan sanonut, kuka oli lapsen isä. Hän ei surrut omaa elämäänsä, vaan vieläpä otti kantaakseen muitten suruja. Hän piti elämästä kuten minäkin.

Miten paljon tapahtuu maailmassa! Pohjoisnavan yli lennetään, uusia kaupunkeja perustetaan, maailman maantiede muuttuu. Ihminen lentää ja näkee läpi avaruuden tuhansien peninkulmien päähän. Suunnaton verinen taistelu on käynnissä vanhan ja uuden yhteiskunnan välillä. Ja sittenkö meidän pitäisi surra omia pieniä surujamme!... Löytyy ulospääsy niistä. Eikö totta?

Syyskuussa 1937.

Juhani Tervapää.

I Kuvaelma

Suuri, vanhanaikainen sali. Keskellä takaseinää ovi verannalle, kummallakin puolen ovea suuret ikkunat. Vanha mahonkikalusto. Seinillä perhekuvia ja tauluja. Vasemmalla suuri peili ja pöytä, oikealla sohvaryhmä, oven pielissä palmuja. Sekä vasemmalla että oikealla kaksi ovea. Vasemmalla, lähempänä katsomoa taffelipiano, samoin oikealla antiikkinen piironki, jonka yläpuolella myöskin peili.

Voi, voi, pidä suusi.

    (Salminen ja Jokinen asettavat eteisen oven pieleen
    koivuja, tulevat ja kurkistavat sisään).

    (Jokinen, Salminen ja Justiina poistuvat).

MARI istuutuu lattialle.

Ettekö te jo joudu tästä? Mari haravoisi vielä tuolta rapun edustalta jälkiä, ja Kaisa panisi vettä maljakkoihin. Sano Olaville, että hän toisi kukkia. (Kaisa poistuu. Mari ottaa vasaran ja viimeisen maton.) Kuule, Mari, kyllä kai ne vanhat jutut tässä talossa jo on unohdettu? Ei kai teidän joukossanne ole ketään, joka alkaisi kaivaa vanhoja juoruja ja sotkea ihmisten välejä?

MARI hämillään.

En viitsinyt jättää senaattoria. Nyt tulee senaattorskalle tarpeeksi hoitajia.

OLAVI

Minulla ei koskaan ole ollut muuta kotia.

JUSTIINA raskaasti.

Työläisen koti. Joutavia, poika, kyllä sinä työläisen kodin tiedät. Siellä se on, mistä hänen leipänsä lähtee.

OLAVI äkkiä.

Äiti, laamanni on hyvä ihminen, ei suinkaan hän meitä pois aja?

JUSTIINA

Emme me hänen hyvyyttään kaipaa.

OLAVI

Äiti, minä tahtoisin... puhua hänen kanssaan. Minä kertoisin hänelle, että luen, että aion suorittaa ylioppilastutkinnon.

    (Kaisa tulee tuoden kukkamaljakoita).

    (Nostaa Justiinaa ja juoksee ulos, koska senaattorska
    tulee rullatuolissa sisäkön työntämällä].

    (Ulkoa huudetaan Justiinaa).

TOHTORI

Luulen, että muuan toinenkin on odottanut häntä.

     (Justiinan ja pehtorin äänet kuuluvat parvekkeelta).

    SENAATTORSKA

    On valitettavaa, jos hän on niin tehnyt. Saattakaa minut huoneeseeni,
    tohtori. Ehkä on parasta levätä, ennen kuin he saapuvat.

        Tohtori työntää senaattorskan rullatuolin ruokasalin ovelle,
        samalla pehtori ja Justiina tulevat sisään.

JUSTIINA pehtorille, joka jää seisomaan ovelle.

Silloin senaattorin avonaisen haudan ääressä tunsin kuin olisi tuon vanhan, raihnaisen elämän mukana arkkuun pantu suunnaton määrä kiviä minun elämästäni. Heitin kolmasti kourallisen multaa, jotta kajahti ja tuntui. Ja kuitenkin katsoessani ylös näin hämärässä vastapäätä aivan kuin haamun, joka oli noussut haudasta takaisin elämääni.

    Verannalta lähestyvät askelet. Avonaisesta ovesta tulee
    laamanni. Justiina peräytyy pelästyneenä. Tohtori jää paikalleen.

LAAMANNI

Hyvää iltaa! Luulin koko talon olevan tyhjän.

TOHTORI

Sinäkö se olet, Robert? Tervetuloa kotiin! Miten sinä niin hiljaa saavuit ilman pauketta ja jyrinää? Vastahan asemallekin lähdettiin.

LAAMANNI

Tulin bussilla ja kävelin tänne. Perheeni tulee junalla. Hauskaa nähdä sinua! Eihän täällä enää tunne ketään.

TOHTORI

Ei sinuakaan enää tuntisi. Pahuksesti sinä oletkin vanhentunut.

LAAMANNI

Minkä sille voi, vuodet ja kova työ. (Katselee ympärilleen.) Täällä on kaikki samanlaista, aivan kuin olisin puoli tuntia sitten poistunut. Ainoastaan ihmiset portilla olivat muuttuneet ja puut kasvaneet.

    (Justiina seisoo liikkumattomana).

JUSTIINA

Muistetaan.

TOHTORI

Ei kaikilla ole niin huono muisti kuin sinulla.

    (Justiina poistuu).

LAAMANNI kävellen edestakaisin.

Ja tämä tuli vastaani.

TOHTORI sytyttää sikaarin.

Olisi hullumpaakin voinut tulla vastaasi kuin voimakas ja sangen luokkatietoinen poika sekä hänen arvokas ja arvovaltainen äitinsä.

LAAMANNI

En edes katsonut häneen.

TOHTORI kuivasti.

JUSTIINA

Ei ole mitään katkeruutta.

LAAMANNI katselee häntä kiinteästi.

JUSTIINA

Katsokaa vain minua! Olen kuullut ihmisen kudosten uusiutuvan kerran seitsemässä vuodessa. Ajasta, jolloin te tunsitte minut, on kulunut kolme kertaa seitsemän vuotta. Minä olen aivan toinen ihminen ja niin olette tekin. Niistä kahdesta ihmisestä, jotka eräänä suviyönä erosivat, ei ole enää mitään jäljellä. Teillä on ollut oma elämänne ja minulla omani. Luulen, että voisimme asiallisesti suhtautua toisiimme ilman väärää ja ahdistavaa tunteellisuutta.

LAAMANNI

Myöskin ilman katkeruutta?

JUSTIINA

Myös ilman katkeruutta.

LAAMANNI ojentaa hänelle kätensä, johon Justiina tarttuu. Ei päästä Justiinan kättä irti.

Miten suurenmoisen ihmisen elämä on sinusta tehnyt, Tiina.

JUSTIINA vetää kätensä pois.

Sinä olet oikeassa, jos ei vain Justiinalle tule olo täällä liian raskaaksi. (Justiina nauraa, kääntyy ja -poistuu vasemmalle.) Äsken lähtiessäni portilta taloon ajattelin elämäni kerrankin kääntyvän rauhallisille urille. Olen tapellut velkojeni kanssa tähän asti. Olisin ehkä saanut jotakin aikaan maailmassa, ellei aina olisi pitänyt seistä hattu kädessä pankkien ovilla. — Ja nyt, kun taloudellinen asemani helpottuu, vielä tämä. (Pyyhkäisee kädellään silmien yli.) Miten kaunis nainen hän vieläkin on... arvokas ja sivistynyt ihminen. Mistä hän kaiken sen on saanut? Mistä tämä metamorfoosi?

TOHTORI kuivasti.

Ulkopuoli tädiltäsi, sisäpuoli elämältä, tiedot minulta ja huumorin puoli Veräjän torpan vaarilta.

    (Justiina työntää senaattorskan rullatuolin sisään).

SENAATTORSKA

Robert!

LAAMANNI menee hänen luokseen.

Hyvää iltaa, täti! Pitkästä, pitkästä aikaa!

SENAATTORSKA

Olin unohtanut talon tavat.

(Kuuluu miten hevoset ajavat rappujen eteen sekä ääniä ulkoa. Tohtori menee ulos. Laamanni seisoo liikahtamatta takan vieressä. Ensiksi tulevat Justiina ja sisäkkö, sitten Matti tavaroita kantaen. Heidän jäljessään laamannitar ja Riikka sekä oopperalaulajat Oramaa ja Andersson, viimeksi tohtori.)

ROUVA

On tämä taloon tuloa! Ei ihmistä missään. Vain tuo kuski, jolta ei hohtimillakaan saa sanaa suusta.

RIIKKA

Täällä on ihanaa!

ANDERSSON

Hieno talo! Oikein fiiniä!

LAAMANNI

Hilda, tässä on täti Agnes.

ROUVA

Vai olet sinäkin siellä, Robert? Hyvää päivää, senaattorska. Voi Robert, eikä mitään vastaanottavaisia omassa kartanossaan! Jaaha, saanko minä esittää, senaattorska, oopperalaulajat Andersson ja Oramaa.

    Herrat tervehtivät senaattorskaa).

LAAMANNI

Riikka, tässä on täti. Täti, näin suuri tyttö minulla on. Sellainen villivarsa.

SENAATTORSKA

Tule tänne, Riikka! Tervetuloa vanhan isotädin luokse!

    (Riikka katsoo senaattorskaa ja suutelee häntä äkkiä).

ROUVA

Anteeksi, senaattorska, että tulemme näin myöhään, mutta Robertilla oli niin kiire tänne, ettei suostunut jäämään aamujunaan. Hauskaa, tohtori, nähdä teitä täällä! Onpa edes yhdet tutut kasvot. Talo on aivan kuin museo.

ORAMAA on mennyt taffelipianon hio ja avaa sen.

Äiti, älä toru! Täällä on niin ihanaa! Aivan kuin sunnuntai!

    Matti ja Olavi tulevat tavaroita kantaen.
    Olavi tervehtii. Laamanni katselee häntä.

ORAMAA

Sauna on suurenmoista!

ROUVA Olaville.

Varovasti, nuori mies, siellä ovat lääkepulloni.

    (Laamanni nojaa tuoliin, katselee Olaviin kiinteästi).

ORAMAA ja ANDERSSON

Hyvä, hyvä! Uusi aika!

ORAMAA

Kuulkaa, tuo museo-senaattorska on peloittava.

    (Olavi ja Matti kantavat suurta matkalaukkua sisään).

OLAVI

Minnekä tämä viedään?

ROUVA

Minun huoneeseeni. Kuulkaa, emännöitsijä, ottakaa nämä tavarat mukaanne. Robert, tule näyttämään meille taloa.

LAAMANNI on katsellut Olavia.

Kyllä.

    (Olavi ja Matti poistuvat).

ROUVA

Kuka tuo mukavan näköinen nuori mies on?

JUSTIINA

Minun poikani.

ROUVA

Vai niin. Oletteko naimisissa? Asuuko teitä koko perhe täällä?

JUSTIINA

Ainoastaan minä ja poikani.

ROUVA Anderssonille, joka on soittanut jazzia pianolla.

Hyvä Jumala, mikä kamala laatikko. Lakatkaa, Andersson! Robert, tule. Kolkolta tuntuu. Sanoinhan minä, että olisi parempi myydä talo heti.

ORAMAA

Te olette kuin luotu kartanonrouvaksi, Hilda rouva. Tästä tulee ihana tanssisali.

ROUVA

Kyllä, kun vain saamme tänne flyygelin. Mitä sinä tuijotat, Robert? (Laamanni katselee ikkunasta ulos.) Aivan kuin haamuja näkisit. Kyllä minä tätä paljon komeammaksi kuvittelin. Harmaalahden kartano! Eihän tämä ole kuin suurenpuoleinen talonpoikastalo.

TOHTORI palaa.

Jos minä lähtisin kotiin päin. Tervetuloa Harmaalahteen ja tervetuloa tohtorilaan käymään!

LAAMANNI

Jäähän illalliselle. Olethan sinä aina ollut täällä kuin kotonasi.

TOHTORI

Teillä on paljon tekemistä tänä iltana. Palaan huomenna.

ROUVA huutaa.

Robert!

TOHTORI

Mene vain!

LAAMANNI

Hyvää yötä sitten! (Lähtee, ovessa tulee Justiina häntä vastaan.) Justiina! (Aikoo sanoa jotain, mutta poistuu).

TOHTORI Justiinalle.

Noh, miltä tuntuu? Tule pois tohtorilaan. — Ehdot saat itse sanella. — Hänen makunsa naisiin nähden on mennyt alaspäin.

JUSTIINA

Minusta se on pysynyt muuttumattomana.

TOHTORI

Älä tee vääryyttä itsellesi.

JUSTIINA

En puhu itsestäni, vaan tuosta typerästä Tiinasta.

    Tohtori poistuu Justiinan kanssa. Riikka palaa
    vähän ajan kuluttua. Olavi tulee peitteitä kantaen).

ESIRIPPU

II Kuvaelma

Seuraavana aamuna. Rouva tulee puutarhasta elegantissa kesäleningissä, hattu kädessä. Laamanni tulee hänen perässään.

ROUVA

Navettaan ja talliin en lähde. Sen ihanuuden haisevan puolen saat pitää itse. Jo riittää, että olen tässä kuumuudessa juossut kanssasi puistossa ja kuunnellut maisterimuistojasi.

LAAMANNI

Hilda, pehtori odottaa meitä siellä.

ROUVA

Sinne sinä et minua saa. (Aukaisee pianon kannen, alkaa soittaa ja laulaa).

LAAMANNI huutaa.

Riikka, tuletko mukanani navettaa katsomaan?

RIIKKA vasemmalta.

Tulen isä. Se on hauskaa! (Viitaten äitiinsä hiljaa.) Anna hänen olla.

LAAMANNI ei huomaa häntä.

Katsos, tohtori, tuolla lailla niitä miehiä hoidellaan ja pidellään. Minkäs heille voit?

TOHTORI

Kyllä huomaan, että Hilda rouva osaa miehiä käsitellä.

LAAMANNI

Varo vain sinäkin! (Justiina tarjoaa whiskyä kivettynein kasvoin. Laamanni ei huomaa häntä. Sanoo nauraen pehtorille.) Varokaa vain, pehtori, tätä meidän rouvaamme, hän on tottunut kesyttämään karhujakin. (Laittaa itselleen whiskyä.) Niillä on tullut tavaksi Helsingissä, milloin joltakulta ministeriltä tarvitaan määrärahoja, panna rouvani ministerin viereen istumaan ja kyllä lähtee. (Katsahtaa äkkiä ylös Justiinan kivettyneisiin kasvoihin ja hätkähtää).

ROUVA

Ne hemmottelevat minua, tohtori. Kyliä minä tavallisesti saan mitä tahdon. Jos ei muu auta, laulan vähäsen, katson silmiin ja sitten ne sulavat.

    (Justiina tarjoaa).

TOHTORI

Aijai, hän on vaarallinen! Kuinka meidän vielä käy, pehtori?

    (Justiina aikoo poistua).

ROUVA

Joko me pian saamme kahvia? Ja muistakaa, miehelleni pitää aina olla paahtoleipää kahvipöydässä.

JUSTIINA

Kyllä, laamannitar. (Poistuu).

ROUVA

En eläissäni ole nähnyt noin jäykkää ihmistä. On kuin mikäkin haamu.

    (Tohtori ja laamanni katsovat muualle).

PEHTORI yskäisee.

Kyllä Justiina mukava ihminen on. Senaattori piti hänestä. Kukaan muu ei kelvannut hoitajaksikaan, ei hänelle eikä senaattorskallekaan.

ROUVA katsoen laamanniin.

Onko hän nyt niin luotettava, että hänelle voi uskoa kaikki tavarat? Hänellähän on ollut tilaisuus viedä vaikka mitä.

PEHTORI

Voi, voi!

LAAMANNI

Hilda hyvä, Justiina on ollut talon varmuuslukko.

ROUVA

Kyllä ne lukot tunnetaan. Kun niillä ei ole minkäänlaista silmälläpitoa.

PEHTORI nousee kiusaantuneena.

Laamanska hyvä!

TOHTORI

Justiina on kaiken epäilyksen yläpuolella.

PEHTORI

Siellä rakennusmestari odottaa. Saanko lähettää Olavin tuomaan piirustukset tänne?

LAAMANNI

Hyvä on.

    Pehtori poistuu. Oramaa ja Andersson tulevat).

ORAMAA

Mikä julma otus siinä oli?

ROUVA

On se pehtori. Mikäkin tomppeli. Meidän täytyy saada sellainen pehtori, jolla on hienot ratsusaappaat ja jonka kanssa minä voin ratsastaa kirkonkylään. Robertista ei ole ratsastajaksi.

ANDERSSON

Ihastuttavaa! Siltalan pehtoori. Minä lähden maanviljelyskouluun ja Hippodromiin.

ORAMAA

Ja minä kirjoitan operetin. Harmaalahden pehtoori. (Alkaa soittaa).

TOHTORI verannan ovella.

Hiljaa nuoret herrat. Pitäjän moraalitarkastus saapuu.

ROVASTI tulee ruustinnan kanssa.

Saako tulla? Häiritsemmekö?

LAAMANNI

Hyvää päivää, tervetuloa, rovasti! Tämäpä oli ystävällistä! Päivää, ruustinna! Tässä on rouvani.

    Ruustinna ja rovasti tervehtivät ensin rouvaa ja tohtoria,
    sitten Oramaata ja Anderssonia, jotka livistävät.

ROVASTI

Niin, ehkäpä nämä maalliset asiat olivat jo kaukana hänestä.

JUSTIINA tulee ovelle. Laamannitar, kahvi on valmista.

ROUVA

Tullaan kohta.

    (Justiina poistuu).

RUUSTINNA tohtorille hiljaa.

Vieläkö tuo ihminen on talossa?

TOHTORI samaten.

Ruustinna, muistakaa evankeliumia.

RUUSTINNA ääneen.

Saanko pyytää kahville? (Avaa ruokasalin oven).

Niin olemme, me kuulumme työväenluokkaan. Mutta minulle on isä aina ollut vähän kuin Jumala.

LAAMANNI kääntyy poispäin, kävelee ovea kohden, palaa.

Sinä et siis ole vihainen minulle?

OLAVI

En, eikä äitikään ole. Sellaista on elämä, sanoo äiti. On meillä välistä ollut hauskaakin äidin kanssa. Saanko minä kertoa tästä äidille?

LAAMANNI

Saat, ja sano, että minä pidän sinusta.

OLAVI nielaisee.

Kyllä minä sanon.

    (Toisesta huoneesta huudetaan. »Robert»).

LAAMANNI -pyyhkäisten silmiään.

Vie nämä piirustukset pehtorille, tehköön mitä tahtoo. Näkemiin, Olavi. (Poistuu. Justiina tulee ruokasalin ovessa häntä vastaan.) Minä pidän Olavista, Tiina. (Menee ruokasaliin. Justiina nojautuu seinään).

OLAVI hiljaa.

Äiti, ja minä pidän hänestä. Minä jään tänne Harmaalahteen hänen luokseen. Luen ylioppilaaksi, pääsen yliopistoon. Äiti! (Nostaa Justiinan ylös.) Minä saan sanoa. »Isä» kahden kesken.

JUSTIINA

Älä hulluttele, Olavi, päästä minut. (Hervottomana.) Sinä siis jäät tänne.

OLAVI

Niin, jään tänne, äiti. Saan huoneen Riikan huoneen vierestä.

JUSTIINA

Hyvä on, kun sitten vain muistat käyttäytyä hyvin.

OLAVI

Minä käyn sinua katsomassa — aina.

JUSTIINA hymyillen.

Totta kai. (Kokoaa viinilaseja tarjottimelle.) Mene nyt, Olavi. Tulevat kohta tänne.

(Olavi juoksee ulos piirustuksia heilutellen. Justiina luhistuu seisoessaan pöydän ääressä, aivan kuin ei jaksaisi nostaa tarjotinta. Nyyhkytys vavisuttaa hänen ruumistaan. Rouva ja ruustinna tulevat ruokasalista.)

ROUVA Justiinalle.

Justiina veisi vielä kuumaa kahvia herroille. Ruustinna on hyvä ja istuu tänne mukavampaan tuoliin.

    (Justiina poistuu).

    (Rovasti ja ruustinna, hyvästelevät ja poistuvat.
    Tohtori kumartaa. Laamanni saattaa vieraat ulos ja palaa).

Kyllä siitä juttuja on. Mutta, rakas laamannitar, aiotteko nyt jäädä tänne kokonaan? Entä musiikkinne?

ROUVA silmäillen laamanniin.

Tulemme vain kesäisin asumaan täällä. Sitä paitsi on minulle syksyksi suunniteltu konserttimatka Saksaan.

VAPAAHERRATAR

Miten ihastuttavaa, Adolf, laamannitarhan laulaa hurmaavasti. Meillä on parin viikon päästä suuret päivälliset Adolfin syntymäpäivänä. Toivomme, että laamannitar on niin ystävällinen ja ottaa nuottinsa mukaan. Veljeni tulee mielihyvin säestämään. (Keskustelevat keskenään).

VAPAAHERRA

Fredrik vainaja oli viimeinen originaali näillä mailla, kun Aliojan kapteeni ja Tourun patruuna Argillander kuolivat. Siinä sitten oli erinomainen pari. Voi niitä juttuja, kun Argillanderistakin kerrotaan. Nimismies Collander vainaja kertoi minulle, että he olivat jakaneet pitäjän Pitkälampea myöten kahtia. Oli nimittäin sovittu, että kaikki lehtolapset Pitkälammen oikealla rannalla ovat Argillanderin ja vasemmalla rannalla Kutunojaa myöten kapteenin. Eikä niistä sitten paljon käräjöity, kukin maksoi lapseneläkkeet omalla puolellaan. Mutta sitten oli tuolla vasemmalla puolen kerran puute piioista ja Collander valitti, että pitäjän asiat menivät vallan sekaisin, kun ei papoista saatu selvää ja käräjille uhkasi tulla eläkejuttuja. Collanderin piti kutsua papat luokseen ja järjestää rajat uudelleen.

    (Vapaaherra ja vapaaherratar nauravat, myöskin
    laamanni ja rouva yrittävät nauraa).

VAPAAHERRA

Tuollaiset vanhat talonlukot tietävät paljon tarinoita. Aivan oikein, Sprengtportenhan on ollut täällä piilossa.

RIIKKA

Harmaalahti on aina ollut Justiinan koti.

ROUVA

Riikka, ole hyvä ja mene huoneeseesi. Lapset eivät saa sekaantua tällaisiin asioihin. Anteeksi, vapaaherratar, että tyttäreni on näin huonosti kasvatettu, mutta te käsitätte, — ainoa lapsi.

    (Laamanni seisoo liikkumattomana katsellen ovelle).

VAPAAHERRA

Kyllä minä ymmärrän. Sellaisesta talonlukosta on sangen vaikeata päästä, mutta pieni eläkehän heitä tavallisesti lohduttaa.

VAPAAHERRATAR

Laamanittarella on varmasti paljon tekemistä ja järjestämistä kodissaan. Pistäydyimme vain silmänräpäykseksi.

    (Kaikki nousevat).

ROUVA

Mutta kuppi teetä?

VAPAAHERRATAR

Ei millään muotoa, mutta tervetuloa Saarentaustaan niin pian kuin olette päässeet selville Harmaalahdesta. Olemme niin iloisia, että olemme saaneet sellaisen intresantin lisän seurapiiriimme.

VAPAAHERRA

Ja muistakaa, laamanni, tulen mielelläni neuvomaan kaiken mitä voin.

    (Yleinen hyvästeleminen, laamanni ja rouva saattavat
    vieraat ulos. Riikka jää yksin, istuu nyrkit silmillä).

ROUVA palaa.

Sinä menet huoneeseesi etkä tule sieltä ennen huomisaamua. (Riikka poistuu).

LAAMANNI on tullut sisään.

Miksi sinä rankaiset Riikkaa? Siksikö, että hänellä on hyvä sydän?

ROUVA

Robert, ole hyvä ja soita kelloa!

LAAMANNI soittaa.

Mitä sinä tarkoitat?

JUSTIINA tulee sekä tohtori.

Laamannitar soitti?

ROUVA

Olkaa hyvä ja korjatkaa tavaranne ja lähtekää tässä silmänräpäyksessä talostani yhdessä äpäränne kanssa.

LAAMANNI

Justiina on jäänyt tänne minun pyynnöstäni auttamaan sinua ensi päivinä. Hänellä luonnollisesti ei ole mitään halua jäädä tämän katon alle minuutiksikaan. Mutta minä sanon sinulle, Hilda, hänen poikansa jää tänne ja koulutetaan kuten oma lapsemme. Tämä on viimeinen sanani, jota ei tule muuttamaan minkäänlainen hysteerinen kohtaus sinun puoleltasi. Ja jos sinä yrität tehdä elämän pojalle sietämättömäksi, tulen minä vetämään siitä johtopäätökseni.

ROUVA menee vasemmanpuoleiselle ovelle. Kylmästi.

Sinä et hävennyt tuoda minua saman katon alle rakastajattaresi kanssa. Tätä en ikinä tule antamaan sinulle anteeksi. (Paukahduttaa oven kiinni).

    (Justiina seisoo ovella puhumatta, silmät kiinni).

JUSTIINA menee piirongin ohi.

Kiitos. Sittenkin, laamanni. Minulla on tässä eräs vanha ystävä, sallitteko minun ottaa sen mukaani? (Ottaa simpukankuoren ja asettaa sen korvaansa vasten.) Minun mereni kohina...

LAAMANNI

Luonnollisesti, Justiina, sinä voit ottaa tästä talosta mukaasi kaiken, mistä pidät.

JUSTIINA katselee ympärilleen ja vihdoin laamanniin.

Kaiken, mistä pidän... kaiken... (Menee ovelle).

SENAATTORSKA tulee rullatuolissa Justiinaa vastaan. Mari, joka on tuolia työntänyt, poistuu.

Minnekäs Justiina tuon muschelin vie? Se on aina ollut tuolla piirongilla. Pane se takaisin!

LAAMANNI

Olen antanut sen Justiinalle. Täti, Justiina lähtee pois.

SENAATTORSKA

Justiinako? Ei Justiina täältä minnekään lähde. Minä tarvitsen Justiinaa.

ROUVA joka on kuunnellut oven takana, hyökkää sisään.

Minä ajan tämän naisen äpärineen pois. Heidän on lähdettävä heti paikalla.

SENAATTORSKA jääkylmästi.

Minä arvasin... sinulla ei näy olevan huumorintajua... Olen vanha ja sairas, en tule kauan olemaan tiellänne. Minä tarvitsen Justiinaa, kukaan toinen ei osaa hoitaa minua. Robert, sinä et voi jättää minua ilman hoitajaa. Hän ei tule olemaan tiellänne. Minä muutan kuitenkin Alataloon.

JUSTIINA

Senaattorska, minä en voi jäädä.

SENAATTORSKA

Eikö Fredrik vainaja sanonut Justiinalle, ettei Justiina jättäisi minua? Robert, minun elämäni ei enää kärsi muutoksia. Tämän lyhyen ajan saatte kestää.

ROUVA

Kuinka te, vanha ihminen, voitte vielä sietää tuollaista skandaalia? Robert, jos tämä nainen ei lähde, lähden minä, ja heti paikalla.

LAAMANNI menee ulko-ovelle ja avaa sen molemmat puolet. Rauhallisesti.

Ole hyvä, Hilda, ovi on auki!

JUSTIINA

Laamanni, herrantähden — minä lähden!

ROUVA

Mitä? Sinä... sinä... (Tukehtuen.) Sinä aiot ajaa minut ulos talostasi, jotta saisit jäädä tänne tuon naisen kanssa. En lähde täältä ilman sinua. Siksipä tahdoit, etten olisi tullut tänne mukaasi. Nyt minä ymmärrän. Ja että tekin, vanha ihminen, kehtaatte sietää tällaista epäsiveellisyyttä. Enkä lähde, Robert hyvä, en lähde ikinä.

    (Justiina seisoo liikahtamatta katsellen laamannia).

SENAATTORSKA

Tjaah! Tämä oli sensaatio! Justiina ja tohtori, viekää minut huoneeseeni.

    (Justiina laskee simpukankuoren takaisin paikoilleen ja menee tohtorin
    työntämän senaattorskan jäljessä ulos).

ESIRIPPU

III Kuvaelma

Sitä hän on.

    (Tohtori ja vapaaherra tulevat verannalle).

OLAVI

Menen hakemaan Riikkaa. (Poistuu).

    (Rouva palaa verannalle).

VAPAAHERRA joka on keskustellut rouvan kanssa.

Mutta nyt, Hilda rouva, laulakaa meille vielä ja sitten tanssitaan. Laulakaa vanhalle sydämelleni Schubertin »Serenaadi»!

ROUVA

Ainoastaan teille, parooni.

    (Kaikki paitsi laamanni menevät sisään.
    Riikka ja Olavi tulevat).

LAAMANNI

Mistä te tulette, lapset?

RIIKKA

Alhaalta tuvasta. Siellä oli ihanaa tanssia!

LAAMANNI lyö kädellään Olavia olkapäälle.

Hän kykenee vieläkin hymyilemään tälle »tilanteelle», kuten senaattorska sanoo.

ROUVAN ÄÄNI huutaa.

Olavi!

LAAMANNI

Mene vain sisään. (Olavi lähtee ylös. Laamanni istuutuu oikeanpuoleiselle penkille. Justiina tulee oikealta, kulkee laamannia huomaamatta hänen ohitseen ja istuutuu vasemmalle. Justiinalla on yllään valkoinen sairaanhoitajatarpuku, hän istuu silmät kiinni. Laamanni katselee häntä vähän aikaa ja menee sitten vasemmalle hänen luokseen sanoen.) Justiina!

JUSTIINA avaten silmänsä.

Hyvää ehtoota, laamanni.

LAAMANNI

Sinä, vihaamaan minua? Muistan pehmeät, ruskeat käsivartesi kaulallani. Muistan, miten iloitsimme toisistamme, Tiina.

    (Vaitiolo).

JUSTIINA

Jumalan tähden, puhukaa jotakin!

OLAVI polvistuu Justiinan eteen, ottaa hänen vyötäröstään kiinni.

Äiti...

LAAMANNI lähtee hitaasti oikealle, seisahtuu.

ROUVAN ÄÄNI verannalta.

Olavi, tule tanssimaan!

ESIRIPPU

IV Kuvaelma

Seuraavana päivänä. Sama näyttämö kuin edellisessä.

SENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä.

Ei niin nopeasti, Riikka. Minne sinulla on kiire?

RIIKKA

Uimaan.

    (Olavi tulee verannalta kirja kädessä).

Tule pian takaisin.

LAAMANNI tulee matkapuvussaan verannalle.

Minä tulen sanomaan sen. Aion julkisesti tunnustaa Olavin pojakseni, antaa hänelle nimeni.

RIIKKA heittäytyy laamannin kaulaan.

Minä pidän sinusta, pappa! (Juoksee itkien uimarantaa kohti).

OLAVI tulee häntä vastaan.

Mitä sinä itket, Riikka? Mikä nyt on?

RIIKKA vetää häntä laamannia kohden ja pyörittää häntä käsistä kiinni pitäen.

Ole sinä, iso poika, kohtelias pikku siskollesi ja tule aina uimaan kanssani, että ihmisellä olisi jotain hyötyä veljestään.

OLAVI

Älä hulluttele, Riikka!

    (Riikka juoksee pois).

LAAMANNI

Auto on jo valmiina. Riikka tulee minua saattamaan. Pehtori lähtee mukaan maanviljelyskaluja ostamaan. Olavi, mene katsomaan, onko hän valmis, ja huuda samalla Riikkaa.

    (Olavi poistuu).

Ahaa, hyvä, että myönnät. Sen minä osaan. Kyllä sinä olet kiittämätön. Mutta vielä kaikki ihmettelevät, miten hyvin minä, taiteilijatar, hoidan talouttasi. Konserttimatkoiltakin olen kirjoittanut kotiin Kaisalle, että hän muistaisi aamupuuroasi. Elnakin sanoo, että minä hemmottelen sinua.

LAAMANNI inholla.

Minä lähden nyt.

ROUVA heittäytyy lepotuoliin nauraen.

Tulet kyliä takaisin.

RIIKKA verannalta.

Isä, tuletko sinä jo? Pehtori odottaa.

LAAMANNI

Jättää sinut tähän taloon!

ROUVA venyttelee itseään lepotuolissa.

Niin, otakin mieluummin minut mukaan. Olisi ihanaa syödä aamiaista Kappelissa ja illallista Kaivohuoneella! En ole käyttänyt vielä Wiesbadenista ostamaani ihanaa punaista iltapukuanikaan. Sitten samppanjaa! Kuulitko muuten siitä Ellmanien skandaalista Kaivohuoneella? Irma kirjoitti minulle.

LAAMANNI katsoo häneen täynnä inhoa.

Paljonko sinä tahdot avioerosta?

ROUVA

Sitä minä odotin. Vaikka antaisit minulle koko Harmaalahden ja kaiken, mitä omistat, en sittenkään jätä sinua sille naiselle. Robert hyvä, minusta et pääse. Minne sinä menetkin, seuraan mukanasi ja sellaisen skandaalin teen, että siitä vielä miespolvien jälkeen koko maa puhuu.

LAAMANNI

Hyvä, minä eroan virastani ja muutan Harmaalahteen. Saat asua täällä elämäsi loppuun, mutta minun kanssani ei sinulla ole mitään tekemistä.

ROUVA ottaa kylmästi suklaarasian ja kirjan.

En kuule sitä ensi kertaa.

    (Laamanni -poistuu ylös. Justiina tulee oikealta,
    pysähtyy ja katselee taloon päin).

ROUVA lepotuolissa.

Mitä te tahdotte? Mitä te siellä vakoilette?

JUSTIINA

Olisin hakenut senaattorskan sisään. Hänen ruoka-aikansa lähenee.

ROUVA nousee ja lähestyy Justiinaa.

On kyllä. Jos tahdotte poikanne parasta, on teidän väistyttävä hänen elämästään. Hän lukee ylioppilaaksi, menee yliopistoon, ja kai te käsitätte, että hänen on unohdettava ne olot, joista hän on lähtöisin. Mieheni ja minä kyllä ymmärrämme, että tämä on suuri uhraus puoleltanne.

LAAMANNI tulee työntäen senaattorskan tuolia vasemmalla, matkalaukku kädessä.

ROUVA

Kun kerran minä olen uhrautunut ottamaan vieraan lapsen talooni, niin voisitte tekin puolestanne uhrautua.

JUSTIINA huvittuneena.

Minä en ole vaatinut mitään uhrautumista, rouva. Poikani on täysi-ikäinen ja hän päättää itse, luopuuko hän minusta vai eikö. Minä en voi kutsua häntä väkisin luokseni, ettekä te voi häntä väkisin luonanne pidättää.

LAAMANNI

Justiina, mitä tämä ihminen on puhunut sinulle?

JUSTIINA

Hän on ilmoittanut minulle, että te molemmat aiotte viedä poikani minulta.

RIIKKA huutaa verannalta.

Isä, tuletko sinä jo?

LAAMANNI hyvin selvällä ja kovalla äänellä.

Sinä tiedät, Justiina, että minä rakastan sinua.

JUSTIINA lyö kädet silmilleen.

Minä en jaksa enempää! (Juoksee pois).

ROUVA

Robert, sinä unohdat, että minäkin olen täällä.

LAAMANNI

En unohtanut sitä.

SENAATTORSKA nauraa hihittää.

Sensaatio! Harmeliuksia!

    (Laamanni ottaa kapsäkkinsä).

RIIKKA huutaa oikealta.

Isä!

LAAMANNI

Minä tulen. (Poistuu oikealle).

ROUVA huutaa hänen jälkeensä.

OLAVI

En minä nyt tule. Anna minun kuunnella musiikkia.

RIIKKA

Sinä et tule koskaan, kun pyydän. Mitä hyötyä minulla on veljestäni? Mitä sinä siellä teet?

OLAVI

Luen ja kuuntelen musiikkia.

RIIKKA

Et sinä enää näe mitään lukea, tule vain mukaani. Tule nyt! Mikä sinua vaivaa? Kaikkia teitä vaivaa jokin. Isotäti on ainoa, jota ei mikään vaivaa, mutta hän onkin halvattu.

OLAVI

Riikka, voi Jumala, kuu minun tekisi mieleni ravistaa jotakuta! (Kääntyy toisaalle.) Mene pois, Riikka.

        (Tohtori tulee kantaen senaattorskan rullatuolia
        portaita alas. Olavi juoksee vasemmalle).

    RIIKKA huutaa.

    Olavi!

    SENAATTORSKA

    Minne se Olavi joutui?

    RIIKKA

    Karkasi, ja minäkin karkaan. (Juoksee pois).

    SENAATTORSKA

    Olavi on alkanut omituisesti eristäytyä tämän talon seurapiiristä.

    TOHTORI

    Hän halveksii tyhjäntoimittajia.

    SENAATTORSKA

    Siltä näyttää. Maailma on sekaisin, tohtori. Minun aikanani ihmiset,
    jotka olivat onnistuneet pääsemään parempaan säätyyn, häpesivät
    alkuperäänsä. Ainakin olivat puhumatta siitä. Mutta tässä Olavi
    ylpeilee, aivan kuin olisi jotakin parempaa ihmisrotua.

    TOHTORI nauraa.

    Ehkä hän onkin. Kohta saatte hävetä vapaaherrallista
    syntyperäänne, senaattorska.

    SENAATTORSKA

    Siltä tuntuu. Tässä talossa alkaa muuten olla vähän liikaa sensaatiota.
    Hyvästi Dumas, Balzac, Zola, minä olen siirtynyt kirjoista elämään.
    Tohtori, minun tekisi mieleni laulaa mukana refrängia. Täällä tapahtuu
    jotain. Täällä on ukkosta ilmassa. Tuoksuu myrskylle. Tekee oikein
    hyvää. Minä nuorennun, tohtori. Jalkojanikaan ei ole särkenyt pariin
    yöhön. Jos olisin alle seitsemänkymmenen, rakastuisin Robertiin.

    TOHTORI

    Minä huomaan, että kaikki naiset ovat hullaantuneita häneen. Mitä
    täällä oikein tapahtui ennen Robertin lähtöä?

    SENAATTORSKA

    Eikö hän puhunut mitään?

    TOHTORI

    Ei, hän tuli vihurina tohtorilaan ja pyysi minua pitämään taloa
    silmällä.

    SENAATTORSKA nauraa.

    Hi hi hii. Sekin on miesten tapa. Kääntää ensin talo
    ylösalaisin ja sitten lähtee matkaansa suututettuaan ensin molemmat
    naiset. Hän teki rakkaudentunnustuksen Justiinalle rouvansa
    läsnäollessa. Pakottaakseen rouvansa eroamaan.

    TOHTORI

    Hemmettiä! Minusta tuntuu, ettei hän ole oikein perillä Justiinasta.
    Keksikö hän kutsua Justiinan mukaansa ja lähteä Harmaalahdesta
    Justiinan kanssa?

    SENAATTORSKA

    Senlaatuinen keksintö ei kuulu Harmeliusten tapoihin.

    TOHTORI

    Niin, hän tavoittelee molempia, sekä taloa että Justiinaa. Mitä
    Justiina sanoi?

    SENAATTORSKA nauraen.

    Sanoi...? Justiinasta on tullut kivipatsas.

    TOHTORI

    Onko hän Alatalossa? Tahtoisin puhua hänen kanssaan. Saanko minä viedä
    senaattorskan Alataloon?

    SENAATTORSKA

    Ei, Jättäkää minut tänne. Minäkin tunnen itsessäni aktiivisuuden
    puuskan.

    TOHTORI

    Näkemiin, senaattorska. (Poistuu).

    SENAATTORSKA hymyillen.

    Näkemiin. (Soittaa kelloansa).

    ROUVA tulee verannalle.

    Eikö tohtori vienytkään tätiä Alataloon?

    SENAATTORSKA

    Ei. Tulisitko sinä tänne alas vähän puhelemaan kanssani?

    ROUVA

    Mielelläni. (Tulee alas, ottaa pöydältä suklaarasian. Tarjoaa
    senaattorskalle).

    SENAATTORSKA

    Kiitos ei. Eikä se suklaa sinullekään hyvää tee.

    ROUVA

    En voi elää ilman Fazeria. (Heittäytyy leposohvalle.) Minä kuuntelen.

    SENAATTORSKA sytyttää savukkeen.

    Mehän olemme molemmat maailmannaisia, eikö niin?
    Siis käyttäytykäämme kuin maailmannaiset. Miehet ovat mitä he nyt ovat,
    mutta osaamme me naisetkin puoliamme pitää. Etkö sinä sentään antaisi
    eroa Robertille? Erohan on nykyään muodissa. Etkä sinä ole vielä
    kertaakaan eronnut.

    ROUVA

    Siitä on turhaa keskustella, täti. Olen kärsinyt nöyryytyksen,
    jollaista ei mikään nainen kykene antamaan anteeksi. Minä tulen sen
    kostamaan.

    SENAATTORSKA

    Sinähän olet moderni nainen. Eikös sinulle ole samantekevää, tämä mies
    tai joku toinen? Robert varmasti maksaa sinulle hyvän eläkkeen. Et
    suinkaan sinä aio väittää minulle pitäväsi Robertista?

    ROUVA

    Täti saa olla huoleti, minä kyllä osaan pitää kiinni miehestäni. Tämä
    ei ole ensimmäinen kerta, jolloin hän on halunnut eroa. Saanko minä
    savukkeen, täti?

    SENAATTORSKA tarjoten.

    Ole hyvä. Tjaah, onko tämä nyt yhtä laatua hysteriaa vai
    puhdasta häijyyttä?

    ROUVA

    Olen oppinut käsittelemään miehiä.

    SENAATTORSKA

    Kadehdittava taito. En ole koskaan osannut sitä, mieheni hoiti minua.

    ROUVA

    Eroa hän ei tule saamaan ja minä olen siellä, missä hänkin. Minusta on
    hauskaa olla laamannitar Harmaalahti ja Harmaalahden kartanon rouva.

    SENAATTORSKA soittaa kelloa.

    Voin kokemuksestani vakuuttaa, että erehdyt sen
    hauskuuden suhteen. Oikeastaan sinä olet sangen vanhanaikainen
    nainen. Tuollaisiahan me olemme olleet vuosituhansia, mutta minusta
    tuntuu, että minä olen tulossa uudenaikaiseksi. (Soittaa vielä kelloa.)
    Missä on ystäväni nuorimies Salminen? Suosittelen sinullekin hänen
    tuttavuuttaan. — Hänen aktiivinen elämänkatsomuksensa on vaikuttanut
    minuun sangen terveellisesti. Muuten, Hilda, oletko sinä koskaan
    kuullut mainittavan, että ihmisen pitäisi olla hyvä?

    ROUVA

    Kysykää sitä Robertilta.

    SENAATTORSKA

    Minä odotin sitä vastausta. Kaisa! (Kaisa tulee vasemmalta, Oramaa ja
    Andersson verannalta.) Vie minut Alataloon, Kaisa!

        (Kaisa työntää hänet -pois. Rouva sytyttää
        savukkeen     ja heittäytyy leposohvalle.)

ANDERSSON polvistuen.

Suokaa minulle kaunis kätenne!

(Olavi tulee oikealta).

ORAMAA

Varo, Andersson, sieltä tulee talon nuori herra, nuori barbaari.

OLAVI lähestyy.

Mitä te sanoitte?

ANDERSSON

Hän sanoi Ajax, Hector...

ORAMAA

Älä, se oli Akilles, joka vartioi kaunista Helenaa.

OLAVI

Hieronko minä teidän nenänne yhteen! Vahinko, ettei teillä ole kaulusta
eikä niskassanne lihaksia.

ANDERSSON

Oramaa, paetkaamme raakaa voimaa! (Molemmat juoksevat pois).

ROUVA

Älkää lähtekö karkuun. Voi, miksi et tarttunut niiden niskavilloihin ja
heittänyt kaaressa tuonne santaan?

OLAVI

Kyllä minä niistä vielä selvän teen.

ROUVA

Ikävöin härkätaistelua. Verta, santaa, mylvintää, ihmisten huutoa,
kuumuutta, kauhua, intohimoa... minä muistan... Etelä-Ranskassa...
kerran...

OLAVI

Kuinka paljon sinä oletkaan nähnyt!

ROUVA

Ja kokenut. — On niin tukahduttavan kuuma. Istu tänne, minä koetan,
miten viileä sinä olet. (Olavi lähestyy vastahakoisesti. Rouva koettaa
hänen käsivarttaan.) Sinä olet kylmä kuin jää.

OLAVI

Siellä on hauskaa uida pimeässä.

ROUVA

Kohta tulee ukkonen, pelkään!

OLAVI

Mikset mene nukkumaan?

ROUVA

Odotin sinua saliin.

OLAVI

Minä vihaan noita nulikoita. Kuinka sinä viitsit olla heidän kanssaan?

ROUVA

Minä tarvitsen ympärilläni miehiä, jotka ihailevat minua, eikä vain
kivipatsaita kuten isäsi ja sinä.

OLAVI

Minä en ole mitään, enkä tiedä mitään.

ROUVA

Kuule, Olavi, oletko sinä koskaan käynyt tyttöjen luona aitassa?
Siellähän pojat kuuluvat käyvän.

OLAVI

En. Tytöt kutsuvat minua nuoreksi herraksi. Minä vihaan heitä.

ROUVA

Sinä et siis tiedä, mitä on rakkaus?

OLAVI

En. Enkä halua tietää.

ROUVA

Oletko koskaan pitänyt tyttöä sylissäsi?

OLAVI

En.

ROUVA

Et siis tiedä, Olavi parka, mikä on suurin autuus maailmassa?

OLAVI

En tiedä. Enkä tahdo tietää.

ROUVA

Ilman rakkautta ei kannata elää. Minut on luotu rakkautta varten.
Tiedätkö, että rakkaudesta voi kuolla?

OLAVI

Tiedän.

ROUVA

Käsivartesi ovat voimakkaat ja nuoret. (Olavi nousee ja leikkii
nojatuolilla.) Minnekä sinä menet?

OLAVI

Menen lukemaan. (Pysähtyy ja katsoo häneen).

ROUVA

Etkö sinä vielä mennytkään?

OLAVI

En.

ROUVA

Olenko minä kaunis, Olavi?

OLAVI

Olet.

ROUVA

Miksi seisot siellä kaukana? Tule luokseni, Olavi, olen yksin ja
onneton. Minut jätetään tänne vankilaan, en pääse koskaan siihen
maailmaan, jossa voin hengittää ja jonka sinäkin kerran saat nähdä.
Olavi, tule tänne. Minä kerron sinulle, minkälaista on maailmalla.

OLAVI

Minä turmelen teidän kaikkien elämän.

ROUVA

Et sinä sille mitään voi. Isälläsi on kunniakäsitteensä. Minun elämäni
ei merkitse mitään.

OLAVI

Minä tulen hulluksi tästä kaikesta. Milloin jaksan lukea kaiken,
kielet ja muut, minkä te tiedätte, ettei isän tarvitse hävetä minua?
Olen tuottanut häpeää äidilleni ja nyt tuotan sitä isälleni. Arvaatko
miltä tuntui, kun isä osti minulle uudet vaatteet? Kaikki, mitä
äiti oli minulle ostanut, sain antaa muonamiehille. Tuntui kuin
olisin antanut pois senkin, mikä niissä vaatteissa oli ollut. Näissä
uusissa vaatteissa ei ole vielä mitään, ei muuta kuin kummallista
levottomuutta. En voi lähteä äitinikään luo.

ROUVA

Ei sinulla sinne enää ole mitään asiaakaan. Hän on luovuttanut sinut
isällesi.

OLAVI

Tekisi mieleni lyödä, juosta. Juoksin eilen maantiellä kymmenen
kilometriä. Taisin juosta ennätyksen. Tekisi mieleni iskeä noiden
nulikkain naamat yhteen, ettei niistä jäisi muuta kuin puuroa.

ROUVA nauraa.

Olavi, istu tänne. Sinä suuri, tyhmä poika. (Ylhäältä kuuluu
laulua. Olavi istuu vastahakoisesti lepotuolille.) Minä tiedän, mikä
sinua vaivaa.

OLAVI pää kätten varassa.

Et sinä tiedä.

ROUVA panee kätensä hänen olkapäälleen.

Sinä kaipaat rakkautta. (Olavi aikoo hypätä ylös.) Ei sinun
tarvitse sitä hävetä. Toiset kaipaavat
korttipeliä, toiset samppanjaa tai rakkautta ja ottavat sen. Tiedätkö,
mitä rakkaus on? Se on kuin tulimeri, johon heittäydytään, että liekit
lyövät yli pään. Siiloin ei mikään merkitse mitään. Minä opetan sinua
rakastamaan. Suutele minua, ota minut syliisi. (Vetää Olavin luokseen ja
suutelee häntä).

OLAVI

Sinä olet niin kaunis. En ole koskaan nähnyt niin kaunista. Suutele
minua.

RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy kädet jäykkinä.

Olavi... Äiti... Inhoittavaa... Olavi, sinä inhoittava... sinä inhoittava... Voi, isä...
Olavi... Häpeätä... häpeätä...

OLAVI nousee, horjuu, seisoo puun nojalla, katsoo ympärilleen kuin mielipuoli
ja juoksee vasemmalle.

ROUVA nousee istumaan raskaasti hengittäen.

Mitä sinä huudat, Riikka? Mikä
sinun on tullut? Minä tein sovinnon Olavin kanssa, koska minut kerran
siihen pakotetaan.

RIIKKA hyökkää vasemmalle.

Sinä inhoittava... Olavi... Olavi.

ROUVA

Oletko sinä hullu, Riikka? Sinä et ymmärrä mitään.
Riikka, tule tänne.

RIIKKA huutaa kauempana.

Olavi... Olavi...

ROUVA heittäytyy lepotuoliin, venytteleikse.

Äsh... Olavi... Olavi... (Leikkii jalkansa kanssa ja pistää suklaan suuhunsa. Oramaa ja Andersson
juoksevat verannalta).

ORAMAA

Mitä se Riikka huusi? Onko nuori barbaari lähtenyt?

ROUVA

Riikalla on niitä omia kohtauksiaan. Ette ole harjoitelleet yhtään
tänään. Pitääkö minun ruveta ankaraksi opettajaksi?

ANDERSSON juoksee ylös.

Tule säestämään.

(Miehet juoksevat molemmat ylös. Avonaisesta salin ovesta alkaa kuulua
Anderssonin laulua. Rouva hyräilee mukana. Kaukaa alkaa kuulua melua.
Ihmiset juoksevat ja huutavat).

SISÄKKÖ juoksee huutaen ohitse.

Olavi hyppäsi järveen... Meni pohjaan... Hän on
loukkaantunut. Pää halki... Justiina, Justiina...

(Rouva hyökkää ylös, näyttää ensin pelästyneeltä, hymyilee
sitten. Sisäkkö juoksee eteenpäin. Mari tulee huutaen).

MARI

Voi herra jesta, hän hyppäsi rantakalliolta pää edellä matalaan veteen. Pehtori tuli järveltä ja näki, ja Riikka neiti. Sillä on pää halki, eikä ole elonmerkkiä. Voi, voi, pehtori meni soittamaan tohtorille.

ROUVA

Missä Riikka on?

JOKINEN juoksee paikalle.

Antakaa matrassi. Me kannamme hänet sisään. Missä Justiina on?

    (Sisäkkö juoksee sisään patjaa hakemaan).

MARI

Voi, missä Justiina on? Kuinka sen nyt sanoo Justiinalle?

PEHTORI tulee.

Tohtori tulee kohta. Vie pyyheliinoja sinne.

MARI juoksee.

Justiina. Senaattorska sanoi, Justiina lähti tohtorilaan.

PEHTORI

Anna hantuukit tänne.

ROUVA

Missä Riikka neiti on?

PEHTORI

Riikka istuu Olavin luona. Pian tänne hantuukit! (Sisäkkö heittää pyyheliinat verannalta. Pehtori poistun).

MARI

Voi, rouva hyvä, mitä Justiina nyt sanoo... ja laamanni...? Oliko se poika hullu? Eihän kallion alla ole vettä kuin pari jalkaa... pitihän sen se tietää. Mutta se juoksi aivan kuin hullu... oikein kaaressa heittäytyi... Ja Riikka neiti juoksi perässä ja huusi...

SISÄKKÖ

Jumalan kiitos, hänessä on elonmerkkejä. Nyt ne tuovat hänet tänne.

ROUVA juoksee ylös verannalle.

Ei saa tuoda tänne. Kaikilla likaiset jalat. Viekää sinne senaattorskan luokse Alataloon.

ESIRIPPU

VI Kuvaelma

Sama puutarha kolme viikkoa myöhemmin. Mari tulee työntäen senaattorskaa vasemman lehtimajan luokse.

ROUVA tulee parvekkeelle, puhuu ylhäältä.

Täti, me matkustamme tänään. Minä tahtoisin nähdä Justiinaa ja Olavia. Miksi minä en saa tavata heitä? Emmehän me voi matkustaa tällä tavoin.

ROUVA

Riikka! Sinä olet vaiti.

SENAATTORSKA

Justiina ei jaksa, eikä Olavi tahdo nähdä ketään. Tohtorikaan ei salli hänen vielä tavata ketään.

TOHTORI tulee oikealta.

Aivan niin. Hyvää päivää, laamannitar. Senaattorska on näemmä jo seikkailemassa Alatalon rajojen ulkopuolella. Olenko minä sallinut sen? Mitenkä on valtimonne laita? (Tarttuu senaattorskan ranteeseen.) Taitaa senaattorska olla sotapolulla. .

SENAATTORSKA

Olen. Viekää minut Alataloon, tohtori. Potilaanne odottaa. Tulen myöhemmin tapaamaan Robertia.

TOHTORI

Onko Robert huoneessaan? Minäkin lähden hänen puheilleen. (Työntää senaattorskan oikealle).

RIIKKA on istunut penkillä synkkänä.

TOHTORI tulee oikealta.

Robert!

LAAMANNI parvekkeelta.

Siksi...

ROUVA tulee ruustinnan seurassa alas. Ruustinna tervehtii tohtoria hyvin kylmästi.

Robert, minä, lähden sittenkin jäähyväiskäynnille Saarentaustaan, ja ruustinna lupasi tulla mukaan.

RUUSTINNA

Voi, niin mielelläni. (Tohtorille.) No, mitenkä potilaanne voi?

TOHTORI

Erinomaisen hyvin. Minun potilaani voivat aina hyvin.

RUUSTINNA rouvalle.

Mutta kyllä on omituisia ihmisiä. Mieheni oli niin suunniltaan tästä hirveästä tapahtumasta, että meni sen pojan äitiäkin lohduttamaan, vaikkei sitä ole kymmeneen vuoteen kirkossa nähty. Mutta tuo nainen oli suorastaan häikäilemätön. Sanoi vain, että hän ei jouda rovastin kanssa juttelemaan, koska hänellä on niin paljon työtä, ja pyysi rovastia rukoilemaan, että Justiinalla aina olisi paljon työtä.

LAAMANNI pysähtyy kävelyssään ja kääntyy poispäin.

TOHTORI

Hyvä, hyvä!

ROUVA keskeyttäen.

Minä luulen auton olevan valmiina, ruustinna.

TOHTORI

Mikä vahinko. Ruustinnalla on aina jotain mielenkiintoista puhuttavaa — kanssaihmisistä.

RUUSTINNA

Hyvästi, rienaaja!

ROUVA

Näkemiin, tohtori. Antaisitteko päänsärky-pulverin Robertille, hän ei voi ollenkaan hyvin.

TOHTORI senaattorskalle.

Täällä on ilma selvä. Minä koetan saada Justiinan tänne.

SENAATTORSKA

En usko teidän onnistuvan, mutta koettakaa.

TOHTORI poistuu oikealle.

SENAATTORSKA Riikalle.

Minä en tiedä — kysy muilta — asianosaisilta.

JUSTIINA ja TOHTORI tulevat.

LAAMANNI

Justiina!

JUSTIINA rauhallisesti.

Ehkä minä tiedän. Jatka rauhassa tähänastista elämääsi. Sulje elämäsi ikkunat. Jatka sitä tähänastista kaameata salaliittoa elämää vastaan, jota on ollut tähänastinen kotisi. (Aikoo poistua kädet silmillä).

LAAMANNI ottaa hänet syliinsä.

Justiina, rakas!

    (Päästää Justiinan vapaaksi. Justiina nojautuu puuta vasten,
     kun parvekkeelle ilmestyvät rouva, ruustinna, vapaaherra ja
     vapaaherratar).

ROUVA huutaa.

Robert, tule tänne! Vapaaherra ja vapaaherratar olivatkin tulossa meille. Kaisa toisi kahvia tänne verannalle.

VAPAAHERRA

Päivää, laamanni! Mitä minä kuulin matka-aikomuksistanne?

ROUVA on sillä välin huomannut Justiinan.

Mikä intresantti vieras sinulla on? Kummallista, niin pian kuin selkäni käännän, on heti naisia mieheni kimpussa. Poistukaa sieltä!

VAPAAHERRA

Mutta, laamannitar, rauhoittukaa! Tämä on kiusallista.

LAAMANNI pidättää Justiinaa.

Justiina, jää tänne.

ROUVA

Kyllä sitä nykyään on tekemistä säilyttääkseen miehensä itselleen — väkisin vievät. Poistukaa heti!

LAAMANNI

Minun täytyy pyytää anteeksi vierailtani vaimoni käytöstä.

    (Tohtori ja senaattorska sekä Mäkelä ja Mari tulevat vasemmalta).

SENAATTORSKA

Hildalla alkaa hysteerinen kohtaus. Ruustinna hyvä, hakekaa hänelle lasi vettä!

ROUVA

Tämä ihminen vaanii täällä poikansa kanssa...

RIIKKA tulee huutaen.

Justiina! Se ei ole totta! Sinä et saa loukata Justiinaa. Minä en kestä sitä, äiti, en kestä...

VAPAAHERRATAR

Adolf, ehkä me poistumme.

RUUSTINNA puhuu hänelle hiljaa.

ROUVA

Mene pois, Riikka!

RIIKKA huutaa.

Minä en kestä... Isä... Justiina... se oli hän, joka saattoi Olavin kuolemaan... hän suuteli Olavia... minä löysin heidät yhdessä... Minä näin heidät ja huusin heille. Olavi syöksyi pois kuin mielipuoli. Olavi häpesi, hän ei voinut enää elää...

RUUSTINNA

Hyvä Jumala!

ROUVA

Riikka, sinä olet hullu! Sinä hävytön tyttö!

RIIKKA

Sinä olet murhaaja, minä pelkään sinua! (Syöksyy laamannin luo kiertäen kätensä hänen kaulaansa.) Olavi pitää sinusta, isä. Olavi rakastaa sinua ja minäkin rakastan sinua... Olavi häpesi, hän on hyvä poika, minun veljeni. Olavin täytyy puhua sinulle. Hän ei tahdo nähdä sinua, mutta hänen täytyy. (Hyökkää Justiinan luo.) Justiina, anteeksi, Justiina.

    (Laamanni seisoo kivettyneenä).

ROUVA

Riikkahan on hullu, ja samanlainen on tuo poika. Minkä minä sille voin, että hän hyökkäsi käsiksi minuun kuin villi. Minä makasin vain täällä, ja poika hyökkäsi kimppuuni yrittäen suudella minua. Ja nyt siitä tehdään tällainen juttu!

VAPAAHERRA

Lapsi on hermostunut.

RIIKKA juoksee pois huutaen.

Olavi... Olavi...

LAAMANNI lähestyy raskain askelin parvekkeen rappuja.

Tulen tappamaan sinut kylmäverisesti ja nautinnolla. Ei ole muuta lakia tuollaista murhaajaa vastaan.

ROUVA juoksee takaisin parvekkeelle.

Sinä olet hullu! Se on valhetta! Auttakaa!

VAPAAHERRA tarttuu rouvaan.

JUSTIINA hyökkää portaille rouvan eteen.

Et sinä koske tähän naiseen.

TOHTORI yrittää estää laamannia.

Oletko sinä menettänyt järkesi, Robert?

LAAMANNI ravistaa tohtorin irti.

Jos tahdot rangaista, silloin rankaise oikeata rikollista, sitä maailmaa, joka tuon naisen on kasvattanut loiseläimeksi. Ei ole hänen syytään, ettei hän ole oppinut muuta kuin keimailemaan ja elämään toisten kustannuksella. Sanoit itse, että hän osaa ottaa miehiä. Hävitä se maailma, joka tuollaisia raajarikkoisia ihmisiä luo.

LAAMANNI

Justiina, älä sotke yksityistilejäni tämän naisen kanssa. Minä menetän järkeni. En voi enää elää. Minun on tehtävä tilaa pojalleni.

ROUVA

Hän tappaa minut!

OLAVI ja RIIKKA tulevat.

JUSTIINA

Sinulla on aina vain ollut yksityistilejä elämän kanssa. Jos tahdot kostaa poikasi puolesta, tule ja auta meitä taistelemaan sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa ei tuonlaatuisella ihmisellä enää tule olemaan valtaa toisten yli. Me olemme täysijärkisiä ja vastuunalaisia, eikä tuo nainen. Tiedän, että sekä sinulla että pojallani on rohkeutta kuolla. — Jos minä jaksaisin antaa teille sitä rohkeutta elää, jota minulla on ollut, ja rohkeutta alkaa alusta. Kuolkaa, jos haluatte, te molemmat, joita rakastan... minä lähden palvelemaan eläviä ihmisiä, auttamaan ja järjestämään heidän elämäänsä. Jos te jätätte minut yksin, aukaisen minä elämäni ikkunat selkosen selälleen yhteiskunnalle.

LAAMANNI pyyhkäisee kädellään yli silmien.

Mistä sinä olet saanut tuollaisen rohkeuden, Justiina?

JUSTIINA

Kun sinun lapsesi kasvoi ruumiissani, opin rakastamaan kaikkea, mikä liikkuu, kasvaa ja elää... Meillä on niin paljon tekemistä, Robert.

LAAMANNI

Niin on, Justiina. — Tämä oli elämän evankeliumia. — Lähden mukanasi, vaikka harmain hiuksin ja paljain jaloin.

ROUVA

Minkä minä sille voin, että tuo hysteerinen poika hullaantui minuun. Samanlainen hän on kuin isänsäkin. Ja nyt olen minä kaikkeen syypää.

LAAMANNI

Sinä et ole yhtään mitään...! Ei yhtään mitään! Olit vain tippa huumausainetta.

ROUVA

Hänhän on hullu! Hän voi murhata minut! Kyllä minä lähden ja otan eron. Mutta vähällä et pääse, saat maksaa, niin että tuntuu.

    (Itkee. Vapaaherratar ja ruustinna lohduttavat häntä.)

VAPAAHERRATAR

Tulkaa mukaamme, laamannitar. Me viemme teidät Saarentaustaan.

ROUVA

Kiitoksia, vapaaherratar! (Laamannille.) Älä luule, että minulla on miehistä puutetta. Minä vien vielä poikasikin.

OLAVI

Ette te minua vie. Myöskin minulla on paljon tehtävää maailmassa.

SENAATTORSKA

Paras olla kehumatta, poika. Naiset ovat Harmeliusten vanha sukuvika.

ROUVA ryntää sisään, ruustinna ja vapaaherratar seuraavat häntä. Sisältä kuuluu rouvan ääni.

Kaisa, vie kapsäkkini autoon.

VAPAAHERRA lähestyy laamannia.

Näkemiin, laamanni. Olkaa aivan rauhallinen. Kyllä minä pidän hänestä huolen, en päästä häntä kaupunkiin, ennen kuin asianajajanne on käynyt sopimassa hänen kanssaan.

LAAMANNI

Minä kiitän teitä.

    Vapaaherra poistuu. Sisällä huudetaan ja paukutellaan ovia.
    Kuuluu auton törähdys ja lähtö. Kaikki seisovat liikkumattomina
    ja jännittyneinä kuunnellen).

JUSTIINA on istuutunut penkille pää käsien varassa.

SENAATTORSKA hiljaisuuden tultua.

Vihdoinkin!

OLAVI seisoo katsellen laamanniin.

Isä, pääni oli rikki, mutta järkeni on eheytynyt.

LAAMANNI laskee kätensä Olavin olkapäälle.

Yksityistilit elämän kanssa johtavat kuolemaan, poikani. Ehkä on parasta, että me kuljemme äitisi tietä taistelevien ihmisten yhteyteen.

RIIKKA vetää Olavia hihasta.

Tule, Olavi!

    (Molemmat juoksevat parvekkeen kautta sisään ja avaavat
    ovet ja ikkunat).

LAAMANNI istuutuu Justiinan viereen penkille.

SENAATTORSKA tohtorille ja pehtorille.

Taidamme tässä vielä kaikki jäädä kotiin. Jos vain varmasti tietäisi, että Järvisen perheessä säilyy sopu, pyydettäisi laamannilta Alataloa Järvisen perheelle, kun minä taidan muuttaa Ylätaloon takaisin.

TOHTORI

Voi, senaattorska, muuttaisitte yhtä kyytiä tohtorilaan, koska ei Justiinasta enää ole toivoa.

    (Tohtori vie senaattorskan oikealle. Heidän perässään poistuvat pehtori
    ja Mari).

LAAMANNI

Kaikki on vain pahaa unta. Istuimme eräänä sunnuntai-iltana Harmaasuon kivelle ja nukahdimme. Nukuimme kaksikymmentäkaksi pitkää vuotta.

JUSTIINA

Ei ole totta, Robert. Emme nukahtaneet. Me kannamme nämä vuodet mukanamme. En luovuta yhtään ryppyä kasvoistani, en yhtään hetkeä elämästäni. Emme unohda mitään ja kuitenkin katsomme eteenpäin elämään.

LAAMANNI

Nyt sinä jäät kotiin, Justiina.

JUSTIINA

Museonhoitajaksi, Robert. Meidän täytyy hoitaa se hyvin, muuten meillä ei ole oikeutta pitää sitä hallussamme.