Asiasanasto.fi

hioutuminen

substantiivi

/ˈhiou̯tuminen/

Johdettu sanasta: hioutua

Merkitys

  1. 1.teonnimi verbistä hioutua

Etymologia

hioutua + johdin -minen

Esimerkkilauseet

Kun nyt tarina alkaa siitä, miten nämä kaksi ihmistä, joiden elämän edellytyksiä tässä on yritetty valaista, joutuivat kulkemaan yhdessä ja rinnakkain parhaimman osan taivaltaan, niin on muistettava, että heidän tavatessaan toisensa miehen olemus jo oli kiteytynyt luonteeksi, niin eheäksi ja varmaviivaiseksi persoonallisuudeksi kuin hänestä voi tulla — jäljellä oli vain jonkin särmän hioutuminen ja jonkin vähäpätöisemmän ominaisuuden korostuminen —, sillä iän suoman etumatkan lisäksi oli häntä kypsentänyt varhainen miehistyminen.

Erkki Kivijärvi, Tervaporvari

Juuri Maila Talvion tyylillisen taituruuden hioutuminen ja silostuminen todistaa parhaiten, että me emme ole hänen taiteelliseen kykyynsä nähden erehtyneet.

Eino Leino, Kootut teokset XVI

Nykyisin tapaoikeutta luo tuomioistuinten, erityisesti ylimpien tuomioistuinten, tekemät ratkaisut ja vallitsevan kauppatavan hioutuminen oikeudellisesti velvoittavaksi.

Wikipedia: Tapaoikeus

Taivutustiedot

Taivutusluokka 38

Nominatiivihioutuminen
Genetiivihioutumisen
Partitiivihioutumista
Essiivihioutumisena
Translatiivihioutumiseksi
Inessiivihioutumisessa
Elatiivihioutumisesta
Illatiivihioutumiseen
Adessiivihioutumisella
Ablatiivihioutumiselta
Allatiivihioutumiselle
Abessiivihioutumisetta

Riimit

-uminen

Kaikki riimit