- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan itää yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro ja 2 muuta kieltä
Lähtökohta: On myös ajateltu itämerensuomi sanueelle indoeurooppalainen originaalia: ← indoeurooppalainen *ǵēi-, *ǵī- ’itää, jakaantua, puhjeta (kukoistukseen)’, jota edustaisi itämerensuomi taholla i-; loppu ‑tä- joko kuvastaisi indoeurooppalainen d-laajennusta *ǵī-d- tai *ǵēi-d- (→ liettua žydė́ti ’kukkia’) tai olisi omap. johdin. Katso myös itä.
Vastineet sukukielissä (8 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | ittǟ, iättǟ |
|---|---|
| karjala | iteä, ijätteä; itoine ’itu’ |
| lyydi | id́ädä, ‑ada ’itää’, ide̮ (mon. ‑ge̮d) ’ide’, idoińe ’itämistilassa oleva, itu’, id́ud́auh (mon. ‑od) ’mallasjauhot’ |
| vepsä | id́äda, id́ada ’itää’, id́ätada ’idättää’, id́eged ’idut’, id́u ’itu; vierre’ |
| vatja | itǟ, (vatjan Kukkosin murre) ittǟ |
| viro | idaneda, idutseda, eteläviro idone- ’itää, nousta idulle’, ida (g. ida, ea; Wied), ide (g. ide, ‑me), idu (g. eo, idu), eteläviro ido (g. eo) ’itu’, (Wied) idustada, idutada, eatada ’idättää’ |
| liivi | iʾddə ’itää’, iʾdgəz, idūʾg ’ide’, idānttə ’idättää’ |
(suomi → saame ittet ’ilmestyä, tulla näkyviin; (murt. myös) itää’, iđed ’aamu’ (← *iδäntä), itˈten, itten ’huomenna’ (← *itäjänä), (murt.) itto ’itu’ sekä → nykyruotsi murt. Suomi idor ’idut’)
Kaukaisemmissa sukukielissä (epävarma)
| itähanti | itähanti et- ’uida (virtaa) ylös, nousta (kala); syntyä (kuu)’, ä̆t- ’nousta (ruoho), tulla näkyviin (lehti); syntyä (kuu); sattua, tapahtua’, etelähanti pohjoishanti et- ’nousta, tulla näkyviin; onnistua, menestyä (pyynti, työ); (E) kasvaa, (P) lähteä matkalle’. |
|---|
Toinen mahdollisuus on se, että itämerensuomi verbin vastine on saame âccet ’nousta (vuorovesi); (murt.) lisääntyä; vuotaa; uhkua (jänkä talvella)’, jolloin sanan alkumuoto olisi *iṭṣ̌ä- ja hanti sana olisi tästä yhteydestä erotettava.