i­tä­mur­tei­den e­ri­kois­ge­mi­naa­ti­osubstantiivi

1. 1.(kielitiede)joissain suomen murteissa esiintyvä ilmiö, jossa konsonantit kahdentuvat pitkän vokaalin edellä silloinkin, kun yleisgeminaation ehdot eivät täyty, ts. painottoman tai pitkän tavun jälkeen, esim. makkarraa ’makkaraa’, pitkkään ’pitkään’

Liittyvät sanat