keinonto
substantiivi/ˈkei̯nonto/
Merkitys
- 1.(kielitiede)instruktiivin rinnakkainen nimitys, sijamuoto, joka ilmaisee keinoa tai tapaa. Keinonnon tunnus on sijapääte -n, ja sitä käytetään lähinnä monikossa ja kiteytyneissä sanonnoissa: ”kirjoitin tämän omin päin”, ”menen kotiin jalan”.
Synonyymit
Esimerkkilauseet
Instruktiivi eli keinonto on sijamuoto ( ns.
Sijojen suomenkieliset nimet Nominien sijamuodoilla on ollut vanhastaan käytössä suomenkieliset nimet: nominatiivi - nimentö akkusatiivi - kohdanto genetiivi - omanto essiivi - olento partitiivi - osanto translatiivi - tulento inessiivi - sisäolento elatiivi - sisäeronto illatiivi - sisätulento adessiivi - ulko -olento ablatiivi - ulkoeronto allatiivi - ulkotulento abessiivi - vajanto instruktiivi - keinonto komitatiivi - seuranto Sijojen suomenkieliset nimet kehittyivät vähitellen, ja aiemmin on esiintynyt muitakin nimimuotoja.
Taivutustiedot
| Nominatiivi | keinonto |
| Genetiivi | keinonnon |
| Partitiivi | keinontoa |
| Essiivi | keinontona |
| Translatiivi | keinonnoksi |
| Inessiivi | keinonnossa |
| Elatiivi | keinonnosta |
| Illatiivi | keinontoon |
| Adessiivi | keinonnolla |
| Ablatiivi | keinonnolta |
| Allatiivi | keinonnolle |
| Abessiivi | keinonnotta |
Riimit
-einonto
Kaikki riimit