kuo­let­ta­ja

Viipyi neito päivän heimon huomassa, Viipyi kaksi, mutta aamul kolmannella Pakeni hän ylenkatseen linnasta, Läksi kerran vielä omiensa luoksi Kartanohon toiseen; siellä viipyi hän Hetken synkeän, jo toisella hän poistui, Poistui vimmoissansa kuni tuulispää; Sillä kärsimyksen lapsen tarkka silmä Pian huomas katsantojen kylmyyden, Sydämmien kuolettajan.

Sellainen suodaan lihansa kuolettajille.