lu­mi­val­ke­a

Lumivalkean, kauniin neidonpään näki mestari sielussaan, sulot kasvot rakkaista rakkaimman, joka häneltä riistettiin surun syöstessä tuskan kuiluihin hänen sielunsa, pohjattomiin.

Olin lähdössä mailta Italian, — koti-ikävä matkaani johti... Jäi sinne auringonautereet, kuvapatsaat, jotka hohti lumivalkeina juurella piiniain: nuo hongat, mustat ja raskaat, ne ikuisuutta miettivät kai... Mut allansa soittivat kaskaat.

Perinteen mukaan Māyā näki unta, jossa Siddhārtha saapui hänen kohtuunsa lumivalkean norsun muodossa.