Merkitys
(käännetty englannista)- 1.teko, jolla jokin uusi asia saatetaan olemassaoloon
Esimerkkilauseet
3: 4) ja samalla ikuinen järki, on myöskin luomistekonsa suunnitellut jo iankaikkisuudessa, ennenkuin hän siihen käytännöllisesti aikojen alussa ryhtyi (Efes.
Tietämätöntä on, missä suhteessa sammon takominen ja kirjokannen kirjaileminen ansiotyönä on luomistekona kerrottuun taivaan taontaan, mutta sitäkin käsittelevä runo on jättänyt jälkiä Ansiotyökosintaan.
Päinvastoin kuin Platon, useat gnostilaiset järjestelmät esittävät demiurgin kuitenkin kapinoineen Korkeinta Olentoa vastaan: sen luomisteko on demiurgin tietämättä imitaatio jumalallisesta mallista ja siksi perusteiltaan virheellinen, tai sitten se on syntynyt pahansuopana yrityksenä vangita jumalallisia piirteitä materiaaliseen.
Esiintymistiheys
832 esiintymää, 0.3 / milj.
Taivutustiedot
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | luomisteko |
| Genetiivi | luomisteon |
| Partitiivi | luomistekoa |
| Essiivi | luomistekona |
| Translatiivi | luomisteoksi |
| Inessiivi | luomisteossa |
| Elatiivi | luomisteosta |
| Illatiivi | luomistekoon |
| Adessiivi | luomisteolla |
| Ablatiivi | luomisteolta |
| Allatiivi | luomisteolle |
| Abessiivi | luomisteotta |
Riimit
-eko
Kaikki riimit