noudettuverbi
Johdettu sanasta: noutaa
Merkitys
- 1.noudetuksi tullutNoudetun sorsan koira pudotti isäntänsä eten.
Etymologia
2. partisiippi verbistä noutaa pass.
Liittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Tuossa tuokiossa oli hän jo ehtinyt Kivilouhokselle, noudettuaan Dollyn, joka kylläkin itse ymmärsi olevansa oikeassa tehtävässään, kahlatessaan läpi lumihangen laupeudentöihin, mutta oli kovin huolissaan siitä, että joku nuori herra kasteli jalkansa samassa tehtävässä.
Kuinka suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun hän siellä sai tietää, että Glafira Petrovna oli palannut teatterista jo aikoja sitten, että hänen hampaitaan oli särkenyt pitkän aikaa, että oli noudettu lääkärikin, joka oli pannut iilimadon imemään verta ja että hän nyt makasi vuoteessaan odottaen herraa.
Uhrien hautaamiseen käytetty lapio oli noudettu muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan maatalon pihalta, mutta talon ärhäkäs ja vieraita haukkuva koira oli ollut kyseisenä yönä hiljaa.